Meritta Koivisto: Lontoolainen rakastaja

Ihastuttuani suunnattomasti Koiviston toiseen kirjaan "Poissa" oli tietenkin pakko lukea myös hänen esikoisteoksensa. Molemmat kirjat sisältävät yhtäläisyyksiä teemoissa rakkauden kaipuu, juurettomuus, orpous ja tietynlainen kapinallisuus löytyvät teemoina kummastakin kirjasta.

Lontoolainen rakastaja sijoittuu nimensä mukaisesti Englantiin. Ajallisesti se sijoittuu 1970-lukuun, mutta sillä ei itse asiassa ole kovinkaan paljon merkitystä muuta kuin päähenkilön taustan vuoksi. Orpoja tuskin on samalla tavoin kasvanut lastenkodeissa tänä päivänä kuin 1940-luvulla. Vernon on siis orpo, joka on taistellut tiensä opettajaksi. Hänellä on viisi rakastajatarta. Hän kuolee ja monen ihmisen elämä luhistuu, muuttuu ja saa uusia ulottuvuuksia.

Kirja on tarina rakastamisesta ja sen vaikeudesta. Se on tarina rakkauden kaipuusta ja hyväksymisestä. Vernon on itse uhri, vaikka tavallaan on myös saalistaja. Hänen rakastajattarensa ovat myös uhreja, vaikka ovat samalla myös hyväksikäyttäjiä. Mielenkiintoinen verkko on joka tapauksessa rakennettu kirjaan. Naisten miehet ovat myös uhreja, vaikka ovat myös syyllisiä.

Kirja on hienosti kirjoitettu. Siinä vuorottelevat rakastajattaret, heidän miehensä ja Vernon kertojina. Ainut asia, mikä kirjassa särähti oli tavallaan aikakausi sidonnainen, missä yhden rakastajattaren mummo oli kaatunut pyörällä ja hän kysyi, oliko kypärä päässä. Se ei tavallaan sopinut 1970-luvulle. Muutoin ei aikakautta oikeastaan huomannut tai se ei korostunut.

Suosittelut ehdottomasti tästä kirjasta kuten myös Koiviston toisesta kirjasta. Omaperäistä ja kiinnostavaa lukemista.

Meritta Koivisto: Poissa

Sainpas lopetettua vuoden muuhun kuin hömppään. Tämä kirja tarttui mukaan kirjaston uutuushyllystä, ehkä kannen perusteella, ehkä takakannen kiinnostavan tekstin. On välillä ihan mysteeri, mitkä kirjat houkuttavat lukemaan. Kannella ja takakannen tiedoilla on yllättävänkin suuri vaikutus välillä ja ajoittain taas ottaa mielummin mukaan kirjoja, joita verhoaa jonkinlainen salaperäisyyden verho.

Koivisto on minulle täysin uusi tuttavuus, toisaalta tämä on hänen toinen kirjansa, joten pitkää tuttavuussuhdetta ei ole vielä edes voinut luoda. Kirja oli todella kiinnostava ja luin sen lähes yhdeltä istumalta, mitä nyt parit paukut kävin paukuttelemassa lasten kanssa välillä.

Kirja kertoo ihmisistä, nuorista, joilla on lapsena ollut kova kohtalo, mikä on yhdistänyt heidän elämänsä. Kirjassa edetään usealla eri aikatasolla lapsuudesta aikuisuuteen, pääpaino on kuitenkin noin 25-vuotiaissa, jolloin elämässä tapahtuu jotain merkittävää, rikos. Kuka on ollut osallisena ja kuka on pettänyt kenet vai onko kukaan pettänyt. Siinä kysymyksiä, joihin etsitään vastauksia.

Kirja on todella kiinnostava. Lapsuuden kohtaukset ovat ahdistavia ja melkein tulee olo, että ei halua edes lukea kohtia, joissa lapsia kohdellaan kaltoin, kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja uskottavia. Kaikkea ei kerrota, vaan lukija saa itsekin päätellä tapahtumien kulkua ja se sopii tähän kirjaan todella hyvin.

Fiilikset ovat todella ristiriitaiset näin lukemisen jälkeen. Oliko kirja hyvä vai vain kiinnostava. Elokuvamainen se ainakin oli, mikä näkyi nimenomaan henkilöhahmojen rakentamisessa. Täytynee lukea Koiviston esikoisteos myöskin, sen verran kiinnostava kirjailija on kyseessä. On hienoa myös itsessäni, kun huomaa rohkeutta tarttua tuntemattomaan kirjaan ja kirjailijaan, sitä ei aina ole löytynyt.