Salla Simukka: Toisaalla

Toisaalla on Jäljellä-teoksen sisar tai ehkä oikeammin pitäisi sanoa veli. Se paljastaa sen, mitä Jäljellä ei kerro. Jos et ole lukenut Jäljellä-teosta, älä ehkä lue enempää tätä kirjoitusta. Yritän kuitenkin olla paljastamatta liika.

Samuel Järvi on 18-vuotias nörtti, joka saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hän pääsee luomaan uudenlaista peliä. Samuel ei kuitenkaan pysty varautumaan siihen, että tunteet sotkeutuvat työhön. Hän rakastuu ensimmäisen kerran ja joutuu tekemään ratkaisuja, joita hän ei kenties olisi kyennyt tekemään aiemmin. 

Vaikeahan tästä on mitään sanoa paljastamatta enempää. Kirjat kannattaa lukea ihan peräjälkeen. Näin ainakin itse tein ja koin kokemuksen oikein antoisaksi. Simukka selkeästi kirjoittaa nuorille, mutta enpä kokenut kuitenkaan olevani liian vanha lukemaan vaan nautin kirjasta oikein paljon. 

Tietynlaiset stereotypiat ehkä korostuivat eniten Samuelin kohdalla, vaikka hän teoksessa kasvoikin yli tavallisen nörttiyden. Kirja on kasvutarina, jossa kasvaa sekä Samuel että Emmikin. Se kertoo Emmin tarinan toisen puolen, sen, jota ei Jäljellä teoksessa nähty ja jota en itse osannut edes aavistaa. 

Kirja kestää kansainvälisen vertailun siinä missä Lumikki-trilogiakin. 

Salla Simukka: Jäljellä

Simukan Lumikki-trilogia oli erinomaista viihdettä, niinpä päätin lukea myös kirjaduon Jäljellä ja Toisaalla. Kyseessä on dystopia, jossa ihmiset luokitellaan sen mukaan, mihin heillä on taipumuksia. Ennen luokittelua kukin on Potentiaali. Emmi on 15-vuotias Potentiaali eli todella harvinainen tapaus. Ëräänä päivänä Emmi päättää karata ja herää maailmaan, jossa on vain hän. 

Kirja kulki todella kiinnostavasti maailmassa, josta kaikki muut olivat kadonneet. En osannut yhtään aavistella lopputulosta, en edes kirjan saatuani loppuun. Jäljellä ja Toisaalla täydentävät toisiaan. Toisaalla kertoo tarinan toisen puolen. Toinen puoli on hyvin erilainen kuin ensimmäinen.

Simukka käyttää myös tässä kirjassa viitteitä klassisiin satuihin, lähinnä Pieneen merenneitoon, mutta myös muihin. Näistä pidän todella paljon. Pidän itsekin saduista ja etenkin Grimmin sadut sekä tietenkin H.C. Andersenin tarinat ovat tuttuja jo lapsuudesta, jolloin olin satukasettien suurkuluttaja.

Kirjassa Emmi kasvaa epävarmasta tytöstä nuoreksi neidoksi, jolla on oma tahto ja mielipiteet huolimatta siitä, onko hänet ns. virallisesti luokiteltu. Kuten oikeassakin elämässä, koettelemukset ja kokemukset kasvattavat, tuovat pohjaa itsetunnon kasvulle. Näin tulkitisisin Emmin kasvua.

Olen jo lukenut Toisaalla, joten pelkän tämän kirjan analysointi on jopa hieman vaikeaa. Toisaalla teoksesta kerronkin toisaalla. 

Loma oli rentouttava, sain luettua ihan hirveästi, joten postauksia tullee useampia seuraavina päivinä, mikä lienee ihan hyvä tähän hiljentyneeseen blogiin.

Veronica Roth: Insurgent

Toinen osa Divergent -sarjassa. Tässä ei täysin käynyt niin kuin pelkäsin. Kakkososa ei ollut sellainen tyypillinen siirtymäkakkososa, vaan se toki kuljetti tarinaa eteenpäin, mutta sisälsi selkeän juonen itsessään. Hyvä hyvä. 

Juonipaljastukset alkavat nyt... Kaupunki, joka on jaettu lohkoihin on hajoamassa. Dauntlessit hyökkäävät Abgenation -alueella ja tappavat ihmisiä, näin tapahtui ykköskirjan lopussa. Nyt Dauntlessit ovat jakautuneet kahtia niihin, jotka ovat Eruditen kanssa kimpassa ja niihin, jotka eivät ole. Tris ja Tobias kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Trisin ja Tobiaksen suhteessa ilmenee luottamuspulaa, keheen voi luottaa, voivatko he luottaa toisiinsa, onko rakkaus kuitenkin aitoa. Ylipäätään kirjassa pohditaan syvällisestikin luottamusta ja sitä kuin ihminen pärjää ilman, että luottaa kehenkään.

Divergentit joutuvat jälleen uhan alle, sillä Eruditet haluavat koota kaikki divergentit kokeitaan varten. Onko Candorista tai Amitysta apua, voiko heihin luottaa. Eruditella on hallussaan salaisuus, joka paljastuessaan muuttaa kaikkien maailman. Saavatko he sen selville ja mikä se onkaan? Tässä tavoitetta tälle kirjalle. Kirjan lopussa salaisuus paljastuu ja se varmasti muuttaa ihmisten maailman. Tästä jatkuu kolmas osa, joka jo kutkuttelee Kindlelläni.

Kuten sanoin kirja pystyi välttämään suurimman osan kakkosjakson ongelmista. Se oli oma itsenäinen tarina, joka vei kokonaistarinaa eteenpäin ja kehitti hahmoja, mutta toimi suhteellisen hyvin ihan omana teoksenaankin. Koin tämän osan kanssa, kuten ensimmäisenkin osan kanssa tuon ahdistavan ihanan kaipauden lukea ja lukea yhä enemmän. 

Kolmas osa kertoo totuuden (?). Toivon, että tällä kertaa se ei lässähdä, kuten muutamissa aiemmissa trilogioissa. Tämän kakkososan puolesta voin toivoa vain hyvää.

Veronica Roth: Divergent

Pitkän aikaa pohdin kirjan hankintaa ennen kuin ostin koko trilogian Amazonista. Tavallaan olin päättänyt, että en enää aloita yhtään trilogiaa enkä dystopiaa, ainakaan vähään aikaan, mutta kuten aina hyvät päätökset on tehty rikottaviksi. Hankin siis koko trilogian yhdellä latauksella. Tein mielestäni ihan hyvä kaupat, näin ensimmäisen osan perusteellakin.

Koska luin kirjan englanniksi, en osaa käyttää, enkä taida halutakaan, suomenkielisiä termejä. Divergent sijoittuu tulevaisuuden Chigagoon. Kaupunkilaiset on jaettu viiteen osaan heidän luonteenlaatunsa mukaan. Abnegation - epäitsekkyys, Amity - rauhallisuus tai rauhanomaisuus, Candor - todenmukaisuus, Dauntless - rohkea ja Erudite - älykkyys. Kun henkilö täyttää 16 vuotta hän joutuu valitsemaan oman osansa. Tätä ennen jokainen käy läpi simulaation, jonka perusteella heidän luonteensa arvioidaan.

Beatricen simulaatio ei anna kuitenkaan suoraan vastausta, vaan hänen luonteensa sisältää vähän jokaista, niinpä häntä kutsukaan Divergentiksi, poikkeamaksi. Hän on elää abgenation -ihmisten joukossa tuntematta kuuluvansa joukkoon, joten valintatilaisuudessa hän valitsee Dauntlessin. Alkaa kolmivaiheinen koulutus, jonka jälkeen osa kokelaista vihitään kuulumaan kyseiseen lohkoon. Beatricin kouluttajana on Four, johon Beatrice tai Tris, kuten hänen uusi nimensä kuuluu, tuntee käsittämätöntä vetoa. 

Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista kuin voisi kuvitella. Vaikka jokaiselle lohkolle on sovittu omat osaamisalueensa, ei kuitenkaan voi päästä irti ahneudesta ja kateudesta. Pinnan alla kuhisee ja pian Tris tajuaa olevansa tapahtumisen keskipisteessä ja hengenvaarassa, koska on poikkeava, jollaisia ei suvaita.

Divergentissä on paljon samaa kuin esim. Nälkäpelissä tai muissa dystooppisissa nuorisokirjoissa, joita olen lukenut. Se on kuitenkin omanlaisensa. Paikoin äärettömän väkivaltainen, mutta tavallaan hyvin rauhoittava ja tyyni. Täytyy myöntää, että en ihan heti hullaantunut täysin, vaan hullaannus tuli kirjan edetessä. Onneksi kaksi seuraavaa osaa ovat jo Kindlellä, sillä halu lukea lisää jäi päälle, ei ehkä kuitenkaan niin vahvana kuin olin kuvitellut.

Kyseisestä kirjasta tehty elokuva tulee teattereihin parin viikon kuluttua, en aio kuitenkaan jonottaa ensi-ilta lippuja, kenties menen katsomaan, kenties en.

Kirja on kuitenkin kiinnostava ja varmasti aloitan toisen osan jo tänään. Jännä nähdä, onko toisessa osassa pystytty väistämään usein trilogioissa oleva toisen osan ongelma, joka petaa asioita vain viimeiseen osaan eikä tavallaan sisällä kovinkaan paljon kiinnostavaa sisältöä. 

Antti Tuomainen: Parantaja

Kirjaston e-kirjakokoelma ei yllätä koollaan, mutta pääsi taas yllättämään sisällöllään. Tämä oli kirja, johon en olisi tarttunut kirjaston hyllystä tai kaupasta tai oikeastaan mistään. E-kirjakokoelma on kuitenkin niin suppea, että valinnanvaraa ei juurikaan ole kaunokirjallisuuden osalta, jos ei halua lukea dekkareita tai sotakirjoja, joita en tällä kertaa halunnut lukea. Tavallaan kai tämäkin jonkinlainen dekkari on. (jälkikäteen selvitin, että kyseessä on noir-dekkari)

Kirjailija oli minulle täysin tuntematon, tosin lukemisen aikana bongasin hänen uuden teoksensa uutuusluettelosta, mutta mitään muuta en tiennytkään. Nyt pikaisella googlauksella selvisi yhtä ja toista ja näiden tietojen valossa lukemani kirja vaikuttaa vielä kiinnostavammalta. 

Kirjan paikkana on Helsinki joskus tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos on muuttanut osan maapalloa elinkelvottomaksi ja sää on muuttunut täysin. Tapani on runoilija, erittäin saamaton runoilija, jonka kirjoja on myyty parisataa kappaletta. Hänen toimittaja-vaimonsa Johanna katoaa pari päivää ennen joulua ja Tapani alkaa etsimään häntä. Taustalla on Johannan juttu Parantaja-nimisestä tappajasta, joka on listinyt rikkaita ja ahneita. Pikkuhiljaa selviää sekä Johannan että myös Tapanin menneisyydestä asioita, joista ei ole haluttu puhua. Vyyhti aukeaa säie kerrallaan.

Pidin kirjasta todella paljon. Se oli riittävän koukuttava, tarpeellisen murheellinen ja sopivan täynnä pimeään, ahdistavaan maailmaan valoa tuovaa optimismia. Itse en Helsinkiä juurikaan tunne, mutta pystyin ajoittain asettamaan itseni kartalle. En oikein tiedä, onko kirja rakkaudesta, salaisuuksista vai mistä oikeastaan vai kaikkien näiden sekoituksesta, mutta ei sillä väliä, sillä sekoitus on loistava.

Kirjan oikeudet on myyty moniin maihin ja hyvä niin. Varmasti tästä eteenpäin tunnistan nimen kirjaston hyllystäkin. Annan kuitenkin sitä ennen kirjaston e-kirjojen yllättää itseni kenties vielä uudestaan.

Ally Condie: Perillä

Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä osasta, ne imaisivat mukaansa täydellisesti. Valitettavasti tämä kolmas osa sai aikaan lähes päinvastaisen reaktion.

Edellisen osan luettuani toivoin saavani tietää Xanderin salaisuuden ja miksi Ky valittiin Cassian pariksi. Näihin löytyi vastaukset tästä päätösosasta, mutta muutoin trilogian päätös ei mitenkään houkuttanut lukemaan.

Kirja jakaantuu Cassian, Kyn ja Xanderin kertojalukuihin. Jokainen heistä on eri paikassa Cassia lajittelee, Xander hoitaa ruttoon sairastuneita ja Ky lentää. Kansannousu voittaa Yhteiskunnan vai voittaako, onko kansannousu vain yhteiskunta eri vaatteissa. Rutto leviää ja suuri osa kirjasta haetaankin sillä lääkettä. 

Kuka rakastaa ketä, siinä toinen kysymys. Tunteet eivät ole läheskään yhtä tulisia kuin kahdessa ensimmäisessä osassa. Jotenkin kaikki on vain paljon väljähtäneempää kuin edellisissä osissa, kuin kaikki tuli olisi jo käytetty. Ehkä näin onkin.

Valitettavan suuren osan kirjasta jouduin ns. pakkolukemaan, sillä kirjasta on tullut varaus ja se pitää palauttaa. Saattaa olla, että ilman tuota pakkoa, en olisi kirjaa jaksanut edes loppuun lukea. Runollisuus, joka sai sydämen sykkimään oli tässä vähän päälleliimattua. 

Selkeä ongelma on ollut viimeisessä kolmessa trilogiassa, jotka olen viime aikoina lukenut loppuun. Ensimmäinen osa herättelee kiinnostuksen ja saa haluamaan lisää. Toinen osa tuo käänteen ja luo jännitteen, jonka laukeamista toivoo ja odottaa kolmannessa osassa, joka kuitenkin lässähtää kuin pannukakku. 

Tulipa kuitenkin luettua neulomisen lomassa.

Tämän lisään myös Aikamatka-haasteeseen.

Lauren Oliver: Requiem

Eilen illalla, Ässien huumaavan voiton jälkeen, ei uni ollut ensimmäinen asia, joka tuli mieleen. Patasydämen soidessa päässä piti jälleen lukea vain vähän tätä kirjaa. Olin epäonnistunut siinä jo aiemminkin, sillä kirja oli jo melkein lopussa 120 sivua jäljellä. Loppuunhan se oli pakko ahmia.

Täytyy myöntää, että aloittaessani Requiemia meni hetken aikaan ennen kuin pystyin yhdistämään edellisen kirjan tapahtumat. Olen lukenut tässä välissä monituisia dystopioita, joiden tapahtumat ovat yhdistyneet herttaiseksi sekasotkuksi päässäni. Etenkin Condien kirjojen tapahtumat pyrkivät alussa väkisin mukaan Oliverin maailmaan. Eipä kuitenkaan kauaa mennyt, kun olin taas Lenan, Alexin, Hanan ja Julianin maailmassa.

Requiem on trilogian päättävä kirja. Luin tämän englanniksi, sillä eihän sitä millään jaksa odottaa suomennosta. Nyt kannattaa lopettaa lukeminen, jos et ole vielä lukenut Pandemoniumia, sillä tarina jatkuu siitä, mihin Pandemonium jäi.

Pandemoniumin lopussa Lena näkee jälleen Alexin, joka ei olekaan kuollut. Tilanne on klassinen kolmiodraama, Lena, Julian ja Alex. Tämä on tuttu monista viime aikojen nuorisolle suunnatuista kirjoista ja toki kirjallisuudesta kautta aikain. Kirja jakautuu vuoroin Hanan ja vuoroin Lenan kertojaosiin. Lena on Wildissa kera edellistä kirjasta tuttujen ystäviensä kanssa. He vaeltavat suojatalosta toiseen. Lena on tunteiden kourissa. Alex on mukana, mutta ei osoita Lenaan kohtaan lainkaan sitä samaa hellyyttä ja rakkautta, samalla Julian on syvästi rakastunut.

Hana puolestaan on menossa naimisiin Fredin kanssa. Fred on valittu Portlandin pormestariksi. Hän on ilkeä ihminen, jonka edellinen vaimo on kadonnut. Hana alkaa pelätä pahinta. Myös menneisyyden salaisuudet paljastuvat.

Taistelu deliriumia kohtaan on entistä raaempi. Vastarinta pyrkii toimimaan ja samalla syntyy sota. Kirjan dystooppisen maailman perustat on rakennettu kahdessa edellisessä kirjassa sen verran hyvin, että tässä kirjassa pyritään vain kaatamaan aidat. 

Myönnän koukuttuneeni pahasti tähän teokseen, mutta näin jälkikäteen olen hieman pettynyt. Toki loppu oli hyvinkin oivaltava ja tulevaisuuteen katsova, mutta se ei ollut loppu, jonka olisin halunnut lukea. Aivan kuin jokin olisi jäänyt kesken. Vähän niin kuin Stiefvaterin  trilogian päätös. Oliver on kirjoittanut henkilöhahmoista erillisiä pieniä tarinoita, joita voi ostaa Kindlelle Amazonista, en oikein lämpene näille. Näen ne enemmän rahastuksena. Samankaltaisia on tehty monista sarjoista. 

Hienoisesta pettymyksestä huolimatta, olihan tämä hyvä trilogia. Odotan innolla Oliverin seuraavaa kirjaa. Kannattaa lukea.

Isaac Marion: Warm Bodies (kirja vs. elokuva)

Kävin katsomassa Warm Bodies -elokuvan ennakkonäytöksessä muutama viikko sitten. Pidin elokuvasta yllättävän paljon ja pakkohan sitä on lukea kirja elokuvan takaa. Oletus oli, että kirja olisi jopa parempi kuin elokuva, oletus täyttyi ainakin osittain. 

Elokuvassa R on Nicholas Hoult. Hoult on tuttu mm. elokuvasta Poika sekä sarjasta Skins. Elokuvassa R pukeutuu huppariin ja on luuserinoloinen noin 19 vuotias nuorukainen. Kirjassa R pukeutuu mustaan pukuun ja punaiseen kravattiin ja olettaa itsensä työskennelleen rahoitusalalla. Hän on iältään yli 20, mutta alle 30. Huomattavasti aikuisempi siis kirjassa monella tasolla. Tässä elokuva vie ehkä hieman voiton, sillä kasvu luuserista sankariksi on aina hienoa.

Elokuva on hyvin suoraviivainen romanttinen nuorisolle suunnattu romanttinen komediallinen draama. Toki elokuvassakin on pohdintaa nykypäivän mädännäisyydestä ja itsekkyydestä. Kirjassa tämä kaikki on hienovaraisempaa, vaikeampaa. Rakkaus ei ole niin helppoa, mutta yllättävään kyllä myöskään pohdinnat elämästämme eivät ole niin syvällisiä kenties kuin elokuvassa. Itse asiassa ne ovat jopa ohuempia kuin elokuvassa, mikä itse asiassa kääntää tämän kohdan kirjan kunniaksi. 

R elää lentokentällä muiden zombien kanssa. Zombeja on kahdenlaisia; on fleshies ja bonies. Fleshies omaavat vielä jonkin verran lihaa luiden päällä toisin kuin bonies. Bonies ovat myös elottomampia muutoinkin. Fleshies ikään kuin omaavat vielä jonkinlaisen sielun. He pystyvät kommunikoimaan toistensa kanssa murahdellen. Elokuvassa tämä oli yksi parhaimpia, hauskimpia kohtia. Kirjassa löytyy tämä myös, mutta kirja ei ole niin komediallinen. Lisäksi kirjassa on paljon enemmän tästä kommunikoinnista. Tässä puntit menevät tasan. 

R löytää eräällä metsästysreissulla Julien, johon hänellä syntyy side syötyään Julien entisen poikaystävän Perryn aivot. Samalla hän saa Perryn muistot, jotka herättävät hänet zombieudestaan. Elokuvassa Perryn muistot olivat ohuita, lyhyitä. Kirjassa tämä on huomattavasti suuremmassa roolissa kokonaisuuden kannalta. Propsit menevät selkeästi kirjalle.

Julie on elokuvassa kova mimmi, joka ampuu zombeiltä päät irti. Hän jää hieman ohueksi hahmoksi, stereotypiaksi. Kirjassa hän on huomattavasti moniulotteisempi. Kirja vie selkeästi voiton. Julien ja R:n rakkaustarina on myös kirjassa selkeästi monitasoisempi kuin elokuvassa ja uskottavampikin. R ei myöskään opi puhumaan aivan yhtä nopeasti kuin elokuvassa. 

Juoni on sama R ja Julien side herättää R:n muuttumaan takaisin ihmiseksi. Pahat boniet eivät kuitenkaan sulata tätä, eikä myöskään Julien isä Komentaja. Kielletty rakkaus on perusteemoiltaan sama kuin kirjallisuuden historiassa kautta aikojen. Ihan ok, vaikka ennalta-arvattava. Tosin kirjassa tähänkin liittyy pieni erikonen twisti. Hellyys, rakkaus ja ihmisyys ovat seikkoja, jotka pelastavat maailman. Niitä puuttuu myös maailmasta.

Kirja oli hyvä, elokuva oli hyvä. Elokuva pohjautuu selkeästi kirjaan, mutta on suunnattu nuoremmalla yleisölle kuin suoraan kirjan perusteella olisi voinut ajatella. Kirja oli osaltaan väkivaltaisempi kuin elokuva, selvää, että ikäraja elokuvassa olisi ollut huomattavasti korkeampi, jos kirjaa olisi tältä osin noudatettu. Pidin molemmista, voin suositella lämpimästi molempia.

Meg Rosoff: Poikkeustila

Sain Nafisanilta Yöpöydän kirjoista jo syyskuussa haasteen lukea tämä Rosoffin teos. Lainasin sen jopa kirjastosta lähes saman tien, mutta jostain syystä se oli hautautuneena kirjastopinon pohjalle näin pitkään. Nopeastihan tämän luki, kun pääsi yli muutamasta hieman ärsyttäväst seikasta. Loppujen lopuksi teos oli myös oikein mukava yllätys.

Kirja kertoo 15 vuotiaasta Daisysta, joka lähtee Amerikasta serkkujensa luon Englantiin. Maailma on valmiustilassa ja sodan uhka leijuu uhkaavana yllä. Sitä eivät lapset kuitenkaan ymmärrä, vaan elävät, rakastuvat ja tutkivat maailmaa. Daisylla on syömishäiriö, hän rakastuu serkkuunsa Edmundiin ja oppii uudenlaisen elämän, kunnes sota syttyy. Kaikki muuttuu. Daisy ja Edmund joutuvat erilleen, Daisy Edmundin siskon kanssa toiseen kaupunkiin. Sodan kauhut näyttäytyvät kirjassa lapsen/nuoren silmin. Selviytyminen, ruoan hankkiminen ovat pääroolissa. Se kertoo, kuinka teknologiaan tottunut nuori pystyy kuitenkin selviämään maailmassa, missä ei ole sähköä tai Take away -kahveja.

Kirja on kirjoitettu Daisyn kertomana, hän katsoo aikaa taaksepäin. Ärsyttävä piirre, joka ensimmäisellä yrittämällä tyrehdytti lukuinnon, on se, että Tietyt Asiat on aina Välillä kirjoitettu Isoilla alkukirjaimilla tai jopa KAPITAALEILLA. Se ei vain jotenkin istunut omaan ajattelumaailmaan, vaikka tajusinkin, sen korostavan Daisyn kertomuksesta toisten sanomisia ja tekemisiä. 

Kirja oli ihan hyvä. En kuitenkaan ihan täysin hullaantunut, jotenkin tuntui, että aiheesta olisi saatu irti vielä enemmän. Kirja jotenkin töksähti vain loppuunsa, joka kuitenkin oli ainakin hieman yllättävä, mistä plussa. 

Kirjasta on ilmestymässä elokuva, joten jos haluat lukea kirjan ensin, nyt on se aika. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, sillä kyllähän se herättää ajatuksia ja on ihan mukava, pikkaisen erilainen luettava. 

Kiitokset Nafisanille.

Ally Condie: Rajalla

Ensimmäinen osa tästä trilogiasta imaisi täysin mukanaan, enkä voi kyllä moittia tätä toista osaakaan. Pohjanmaan lakeudet olivat vallan mainiota lukuaikaa tälle kirjalle, jonka suorastaan ahmi ja syytti sivussa aurinkoa, joka ärsyttävästi paistoi juuri, kun olisin halunnut ahmia kirjan loppuun. 

Nyt hieman paljastuksia ensimmäisestä kirjasta. Ekan kirjan lopussa Ky lähetetään työleireille ja Cassia päättää seurata häntä. Tästä jatkuu tämä kirja. Cassia on ulkoprovinsseissa ja yrittää löytää Kyn. Ky taas haluaa päästä Viljelijöiden luo. Xanderkin on mukana kuvioissa, tosin vain suurimmaksi osaksi Kyn ja Cassian ajatuksissa. 

Kirja jakaantuu vuoroin Kyn ja vuoroin Cassian näkökulmiin, mikä toimii oikein hyvin jälleen. Kirjasta tulee mieleen Mad Maxin (siis leffojen) luoma karu maisema, jossa selviytyminen on kamppailua. Monet Yhteiskunnan salaisuudet selviävät osittain, mutta paljon jää vielä salaisuudeksi. Myös Kansannousun taustoja avataan hieman, mutta ei mitenkään kovin syvällisesti.

Pidin kirjasta ja jotenkin tämä erosi niin paljon enemmän samankaltaisista muista kirjoista kuten Nälkäpelistä ja Deliriumista, että pidin tästä kenties jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta tai sitten olen vain niin rentoutunut lomalla, että kaikki tuntuu hyvältä. Vaikkakin etenkin Pandemoniumiin löytyy selkeät yhteneväisyydet, vaikka vaellus tapahtuukin eri paikoissa.

Odotan kyllä mielenkiinnolla seuraavaa, viimeistä osaa, sillä haluan tietää Yhteiskunnan salaisuudet. Myös Cassian suhde sekä Kyhin että Xanderiin odottaa huipennusta, kumman hän valitsee ja mitkä ovatkaan Xanderin salaisuudet ja kuinka Cassian pariksi valiutui Ky... 

Suosittelen ensimmäisestä osista pitäneille lämpimästikin.

Lauren Oliver: Pandemonium

Tämä on jatko-osa paljon pitämälle kirjalle Deliriumille. Luin tämän englanniksi, koska en vain malttanut odottaa suomennosta. Deliriumin luin yhdellä istumalla, tähän taisi mennä kaksi. Kyseessä on kuitenkin yhtälailla koukuttava teos kuin oli Deliriumkin, mutta kuitenkin täysin erilainen. Seuraavaksi juonipaljastuksia ainakin Deliriumin osalta, joten älä lue, jos et halua tietää.

Deliriumin lopussahan Lena pakeni rajan toiselle puolelle, mutta Alex sai luodin osuman ja oli oletettavasti kuollut. Kirja alkaa tästä, mihin edellinen loppui. Lena on rajan toisella puolen (nyt en muista, mikä oli suomennos, mutta englanniksi Wilds). Hän on henkihieverissä, kunnes hänet pelastetaan. Sen jälkeen kirjassa vuorottelevat kaksi eri aikatasoa Then ja Now. Then kertoo Lenan elämästä ulkopuolisten kanssa, hänen tervehtymisestään. Now kertoo ajasta tästä eteenpäin, kun Lena on ylittänyt rajan takaisin ja on New Yorkissa osana vastarintaa. Enempää ei oikeastaan voi kertoa juonesta, jotta ei paljasta liikaa ja pilaa lukukokemusta.

Kirja olisi siis kirjoitettu eri tavoin kuin Delirium, mutta ajatus toimi erinomaisesti. Kieli on selkeää ja hyvää ja jälleen on todettava, että jotenkin alkuperäiskielellä tarina tuntuu erilaiselta, vaikka suomennos olisi kuinka hyvä tahansa. Lena joutuu kohtamaan useita moraalisia kysymyksiä, mitä on oikein tehdä oman uskomuksensa eteen. Kuka on onkaan hyvä ja kuka paha, kuka sen määrittelee.

Jotenkin tämä kirja oli vielä vähemmän teinikirja kuin Delirium. Ehkä osittain tämä johtui nyt lukukielestä, mutta myös aiheesta, mikä sisälsi tosiaan hyvinkin paljon erilaista filosofista pohdintaa. Ei nyt mitään supersyvällistä, mutta kuitenkin.

Viimeinen trilogian osa Requiem ilmestynee ensi keväänä ja mielenkiinnolla odotan trilogian päätöstä, miten kaikki langat saadaan pääteltyä. Alex, Julian, äiti ja tietenkin koko yhteiskunta. Tähän päätteeksi syvä huokaus, sellainen oli kirjan fiilis.

Suosittelen ihanan raastava.

Ally Condie: Tarkoitettu

Tiedättekö kirjat, jotka imaisevat mukaansa? Kirjat, joita lukiessasi päätät, että luet vain sen luvun loppuun ja kohta huomaatkin lukevasi jo sitä seuraavaa lukua. Näin, ikään kuin vahingossa, luet koko kirjan yhdeltä istumalta. Näin kävi tämän kirjan kanssa, vaikka hieman ärsyttivät samankaltaisuudet esim. Deliriumiin tai Nälkäpeliin.

Condien dystopia on samankaltainan kuin Oliverin Deliriumissa. Siinä valtiovalta päättää rakkaudesta. Siinä, missä Oliver meni niin pitkälle, että ihmiset operoitiin rakkaudettomiksi, Condien yhteiskunnassa parit määrätään viranomaisten toimesta. Rakkaus on tavallaan siis kielletty, ainakin vapaa sellainen. Nälkäpeliin viittaavia oli taas jako eri yhdyskuntiin, joista jokainen oli erikoistunut tuottamaan jotain tiettyä. Nämä nyt olivat ne seikat, jotka alkoivat kismittää mieltä, mutta kuten sanoin, kirja imaisi mukaansa.

Cassia saa parinvalintatilaisuudessa parikseen Xanderin, hänen lapsuudenystävänsä. Kuitenkin hän näkee mikrosirulta itselleen valitun toisen pojan Kyn. Ky on kuitenkin epäkelpo, syistä, joista tässä kirjassa ei kovin syvällisesti vielä pohdita. Tämä kirjahan aloittaa trilogian. Melko yllätyksettömästi Cassia rakastuu Kyhin. Seuraa totalitaarisen yhteiskunnan asettamia ongelmia ja kirja loppuu hienoiseen epätoivoon.

Vaikka kirjaa takakannessa kuvaillaan surulliseksi, epätoivoiseksi, ei se yllä lähellekään Stiefvaterin Väristyksen tunnelmaa, joka alakuloisuudessaan sai itkun silmään joka käänteessä. Myöskään täysin Deliriumin tuskaiseen maailmaan kirja ei kyennyt, eikä lähellekään Nälkäpelin karmivaakin yhteiskuntaa. Joka tapauksessa kirjan yhteiskunta on järkyttävä pillereineen kaikkineen.

Seuraava osa ilmestyy suomeksi kesäkuussa ja taidan jaksaa ihan hyvin odottaa, niin lähtemätöntä vaikutusta kirja ei kuitenkaan tehnyt. Mukava, imaiseva luettava kuitenkin kaikilla tämän lajiluokan rakastajille. Monihan tämän oli jo lukenutkin, itselleni ei ollut osunut käteen tätä ennen.

Kat Falls: Veden alla

Olin tätä kirjaa katsellut pidemmän aikaa kirjastossa, mutta jotenkin takakansi ei saanut minua innostumaan. Vedenalainen maailma ei ole kovinkaan innostava. Scifi-haastetta varten ajattelin kuitenkin tämän ottaa eli nuorille tarkoitettu scifi olkoon tämä. Eräänlainen dystopia tämäkin.

Tarina sijoittuu siis veden alle, jonne on perustettu uusi territorio, missä asuu muutamia uudisasukkaita sekä ihmiskunnan pohjasakkaa. Veden alle saapuu myös pintapuolinen Gemma hakemaan veljeään, joka on kadonnut. Hän tapaa Tyn, pojan, joka on asunut pinnan alla suurimman osan elämästään. Nuoret etsivät Gemman veljeä yhdessä.

Kirja sisältää erittäin kauniita kuvauksia vedenalaisesta maailmasta. Siinä on jännitystä ja tietenkin romantiikkaa, hyvin iisiä sellaista kuitenkin. Kerronta oli sujuvaa ja melkein myöhästyin töistä aamulla, kun olisin halunnut lukea kirjan loppuun. Loppua kohti siis jännistys tiivistyi ja salaliitot paljastuivat.

Suosittelut kaikille scifistä ja fantasiastakin pitäville.

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Valitsin kirjan scifi-haasteeseen umpimähkään kirjaston hyllystä. Tarina vaikutti takakannen perusteella ihan kivalta ja kirja oli sopivan paksuinen. Tällaiset hetket saattavat muuttaa aika paljon ajattelua ja tulevaisuuden toimia. Pistää oikein pohtimaan, onko mikään oikeasti sattumanvaraista.

Verronen on minulle, häpeän tunnustaa, aivan uusi tuttavuus, vaikka näin jälkikäteen selvitettynä hän onkin palkittu ja kiitetty kirjailija. Minulta asia on mennyt täysin ohi, mikä kuvastaa varmaankin aikaisempia lukutottumuksiani. Tämän kirjan luettuani hain jo seuraavan Verrosen odottamaan.

Tarina sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, kyseessä on siis dystopia. Maailma on muuttunut. Ympäristö on tuhoutunut tai tuhoutumassa. Säteily on niin voimakasta, että ilman suojaa ei selviä. Yhteiskunta on totalitäärinen, jokainen on sirutettu ja saanut tietynlaisen statuksen. Yhteiskunnan ulkopuolella elää kuitenkin vielä siruttomia, joita metsästetään suruttomasti. Kuva maailmasta on melko ahdistava.

Kirja kertoo Tiksu P:stä, joka on läpikäynyt täydellisen muutoksen maksaakseen velkansa. Tiksu ajautuu erinäisten vaiheiden kautta kuumailmapallolentäjäksi. Hän työskentelee ensin ympäristöhörhöjen kanssa yrittäen selvittää sään manipulointia, mutta ajautuu sen jälkeen metsästämään siruttomia Etelä-Eurooppaan, joka on kuuma ja ahdistava paikka. Tiksu ei tunne, hän vain ajautuu.

On oikeastaan vaikea kuvata kirjaa lukukokemuksena. Luettuani tämän eilen illalla mietin sängyssä toista tuntia, mitä oikeastaan luin. Luinko matkakertomuksen, luinko kauhuskenaarion tulevaisuudesta, luinko pätkän ihmisen elämänkaaresta vai mitä. Päädyin lopputulokseen, että luin jotain näistä kaikista. Tiksu matkustaa halki Euroopan, samalla kuvataan ympäristön tuhoa ja ihmisten ahdinkoa, mutta myös ihmisyyden katoamista ja toisaalta sen löytymistä. Sanoisin siis, että hyvin moniulotteinen ja kiinnostava teos on kyseessä.

Kuten jo mainitsinkin, hain jo seuraavan Verrosen odottamaan ja kas, sekin on dystopia. Itse pidän dystopioiden lukemisesta, ainakin tähän astisissa on ollut jotain samaa, mutta kaikki ovat kuitenkin tyystin erilaisia.

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa

Tarkoitus oli lukea ihan vähän vain ennen nukkumaanmenoa, mutta kävikin klassinen yhdeltä istumalta lukeminen, kirjaimellisesti vielä.

Pidin Oliverin esikoisteoksesta Kuin viimeistä päivää todella paljon, joten laitoin tämän heti varaukseen kirjastosta, enkä totisesti katunut. Kirja on aivan ihana, itkettävä ja ihana.

Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rakkaus on luokiteltu kaikkein vaarallisemmaksi taudiksi ja tämän vuoksi kaikki 18 -vuotiaat puhdistetaan eli heidän aivojaan sörkitään, jotta he eivät kykene tuntemaan. Kirjan päähenkilö Lena on pian täyttämässä 18 vuotta.

Jossain määrin kirjasta tuli mieleen Nälkäpeli, jossa siinäkin elettiin totalitaarisessa yhteiskunnassa, tosin muuta yhteneväisyyttä ei juurikaan ole, paitsi, että tästäkin on tulossa trilogia. Kirja on kaihoisan surullinen, jossa Romeo ja Juliakin on varoittavaa esimerkkiä. Itku tuli, se myönnettäköön, sen verran kaunista tämä oli.

Päähenkilö on siis nuori, mutta missään tapauksessa en luokittelisi tätä nuorisokirjaksi pelkästään, vaan sillä on annettavaa meille aikuisillekin. Tavallaan koko kirjan teemana on kulkea massan mukana. Kun näin tekee, tulee onnelliseksi. Sitähän se elämäkin tuntuu välillä olevan, massa mukana kulkemista.

Kaiken kaikkiaan mielestäni aivan ihastuttava kirja, en osaa edes nyt kuvailla oikeilla sanoilla, kun piti heti tulla kirjoittamaan, jotta saisin tämän hyvän kirjan jälkeisen fiiliksen kestämään vielä vähän kauemmin. Tiedättehän sellaisen täydellisen olon, kun laskee huokaisten hyvän kirjan käsistään ja oikeastaan haluaisi melkein lukea sen uudestaan, mutta ei kuitenkaan voi, kun muistaa vielä kaiken. Minulle ainakin näitä fiiliksiä tulee hyvistä kirjoista ja tämä oli sellainen.

Suzanne Collins: Matkijanärhi

En ihan olisi uskonut, että saan kirjan loppuun jo tänään, mutta en muuta voinut. Kaiken ajan, mitä en muuta tehnyt, vietin kirjan parissa. Ahmimalla lukeminenkin sujuu nopeasti.

Ehdottomasti paras ja synkin kolmesta kirjasta. Tirautinpa muutaman kyyneleenkin lukiessani. Kirjan poliittinen teema oli syvä ja otti myös lukiessa koville, hyvällä tavalla.

Sen verran kuitenkin oli helppo lukea, että tiesin lopun olevan onnellinen. Ilman sitä tietoa, en varmaan olisi voinut kestää jännitystä ja lukea kirjaa loppuun.

Voin suositella kaikille, aikuisille ja nuorille, romantiikkaa rakastaville ja fantasiaa haluaville. En ehkä ihan heti aloita kirjoja uudelleen, sillä sen verran synkkiä olivat, mutta varmasti jossain vaiheessa pääsevät jälleen lukulistalle.

Suzanne Collins: Vihan liekit

Kuten jo itseni tuntien viime postauksessa vähän uhosinkin, lähti Nälkäpelin toinen osa heti lukuun. Sehän tulikin sitten ahmittua huimaa vauhtia. Jos ensimmäinen kirja oli teininomaista romantiikkaa ja taistelua, oli tämä toinen selkeää yhteiskuntakritiikkiä ja totalitarismin vastustamista. Kuitenkin tarinaa vietiin hienosti eteenpäin. Ahmimista ei voinut välttää.

Näin yöllä untakin tästä kirjasta, se on aina merkki siitä, että kirja on oikeasti koskettanut jotain ja sen henkilöt ovat tulleet osaksi minua.

Nyt tietenkin aloitin viimeisen osan samantien. Onneksi ostin kaikki kolme osaa kerrallaan, sillä jos en osaa lukea ahdistavia kirjoja ilman viimeisen sivun vilkaisemista, olen vielä huonompi odottamaan. Kaikki mulle heti...

Todennäköisesti viimeinen osa eli Matkijanärhi on luettu huomenna.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani uhosin, tämä kirja oli seuraavaksi listalla. Nyt en joutunut pettymään, vaan kirjan lopettaminen sai janon aloittaa sarjan toinen kirja. Nälkäpeli -sarjassa on kolme kirjaa,joista tämä siis on ensimmäinen.

Sarja on tarkoitettu nuorisolle varmaan tämäkin, sillä päähenkilöt ovat sellaisia 16-17 vuotiaita, mutta väliäkös sillä. Tarina on tutuhko Battle Royale -elokuvista, mutta kuitenkin riittävän erilainen. Romantiikkaa, jännitystä, fantasiaa, scifia ja tietenkin väärinymmärrettyjä tunteita ja tilanteita. Niistähän on hyvä kirjat tehty :)

Täytyy myöntää, että olen huono odottamaan, joten kävin kurkkaamassa kolmannen kirjan viimeisen sivun, ihan vain varmistaakseni, että loppu on onnellinen. En voi sietää jännitystä, jos se ei laukea onnellisuuteen. Ainakin tämän tyyppisissä kirjoissa. Tosin näissä on se hyvä puoli, että onnelliset loput ovat lähes sääntö.

Viikonloppuna ahmin varmaankin ainakin seuraavan osan, jollen sitten jopa koko sarjaa loppuun. Juuri sopiva pako todellisuudesta.