Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gardiner. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gardiner. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. helmikuuta 2013

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä

Rota, noro, influenssa kaikki tutut kaverit tästä muutaman viikon sisään. Itsellä onneksi vain yksi noista. Eilen vesittelin vanhimman pojan valatilaisuudessa ja yöllä pitelin nuoremman pojan päätä ämpärissä. Onneksi sentään oli jossain välissä aikaa taas lukeakin.

Tämä on Gardinerin toinen teos, joka kertoo Jo Beckettistä, kuolleiden kallonkutistajasta. Jon suhde Gabeen syvenee, ainakin ajatustasolla. Tällä kertaa kukaan ei ole vielä kuollut, vaan lentokoneesta poistetaan aggressiivinen mies, joka työmuisti on kadonnut. Hän pystyy muistamaan asioita kerrallaan vain viiden minuutin ajan. (vähän niin kuin Mementossa) Mies on Ian Kanan turvallisuusekspertti nanofirmasta. Mistä hän on tullut? Mikä on saastuttanut hänet? Miksi miehen kädessä lukee "lauantaina he kuolevat". Alkaa taka-ajo, jossa Jo saa enemmän kuin tarpeeksi kolhuja. 

Jotenkin taas meni melkein puoleenväliin kirjaa ennen kuin se tempaisi mukanaan. Vähän harmitti. Sitten, kun vauhti alkoi, ei kirjaa halunnut laskea kädestään, vaikka kuinka univelka olisi painanut silmiä. Juoni oli kiinnostava, joskin joitain aukkoja ainakin kuvittelin bonganneeni, mutta harvemmin mikään on täydellistä. 

Gardiner on ihan kiva kirjailija ja mielelläni lukisin häneltä enemmänkin. Suomeksi näyttää kuitenkin olevan käännetyn vain nämä kaksi kirjaa, englanniksi löytyykin enemmän, ei tosin kirjastosta. Jättänen siis hautumaan, jos joskus törmään, sillä niin suurta intoa en kuitenkaan kohdannut näiden kirjojen kohdalla. 

Yhä edelleen otan vastaan vinkkejä kiinnostavista dekkareista.

torstai 14. helmikuuta 2013

Meg Gardiner: Pahuuden piiri

Olen kaivannut hyviä dekkareita ja tähän Gardineriin tartuin jälleen uskoen takakannen Stephen King lainausta tulevaisuuden merkkikirjailijasta. Selityksen tähän Kingin käyttämiselle kansissa keksin, ylläri Wikipediasta, jossa mainittin Kingin kirjoittavan (tai ainakin kirjoittaneen) viikottaista kolumnia Entertainment Weeklyssä. Tällä kertaa en pettynyt ainakaan paljoa, sillä tämä oli ihan kelpo teos. Ei ehkä huima, jännittävä ja seksikäs kuten markkinoitu, mutta ihan kiva.

Teos aloittaa uuden sarjan, joka kertoo poliisipsykologi Jo Beckettistä. Jo profiloi jo kuolleita henkilöitä silloin, kun epäillään kuoleman syynä olevan itsemurhan tai muutoin epämääräisen syyn. Häntä kutsutaan kuolleiden kallonkutistajaksi. Jotenkin en tähän ammattiin päässyt kiinni, pohdin miten se eroaa poliisista ja poliisin tutkimuksista, mutta kaipa tällaisiakin suuressa maailmassa ainakin on. 

Jo ei ole ihan tavallinen hahmo tai sitten kärjistetysti on, miten sen vain ottaa. Hänen miehensä on kuollut ja Jo haikailee yhä hänen peräänsä ja tuntee syyllisyyttä kuolemasta. Hänellä on outo naapuri ja tiivis sisarusparvi ympärillä. Jo on kohdannut elämässään ahdistavia asioita, jotka vaikuttavat hänen psyykkeensä yhä edelleen. 

Jo kutsutaan paikalle, kun nuhteettomalta vaikuttava  naissyyttäjä ajaa alas sillalta ja kuolee. Hänen jalkaansa on kirjoitettu huulipunalla "dirty". Mitä on tapahtunut. Pian Jo törmää Likaisten salaisuuksien klubiin, jossa jokaiselle jäsenellä on nimenmukaisesti salaisuus. Muitakin kuolleita yhdistetään syyttäjän turmaan, tappaako joku klubin jäseniä.

Lähtökohta ei ollut kovin kiinnostava ja ensimmäiset sata sivua oli aika puuduttavaa, mutta sitten oli esittelyistä päästy ja päästiin asiaan ja johan alkoi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyä. Loppua kohden kirja parani oikein huomattavasti ja viimeiset sata sivua luin jo aivan ahmien. Onneksi lainasin samalla sarjan toisenkin osan, joten pääsen heti fiilistelemään Jon seurassa enemmänkin. 

Tämä kirja tukahdutti ainakin osan dekkarinhimostani, mutta toisaalta sai haluamaan enemmän. Sielu kaipaisi sellaista täydellistä dekkaria, jossa olisi juoni, jännitys, henkilöt ja kaikki balanssissa. Löytyyköhän edes sellaista.

Suosittelen luettavaksi, itse ainakin aion seuraavan osan aloittaa jo kenties tänään.