Agatha Christie: Clocks (äänikirja)

Äänikirja, joka sai Christie-innostukseni jälleen kasvamaan. Kuinka ihanaa onkaan kuunnella Christietä ihan alkuperäisenä ja ihanan lukijan lukemana. Lukija oli Robin Bailey, joka on erityisesti kunnostautunut äänikirjojen lukijana Wikipedian mukaan. Ei nyt ihan Lars Svedberg, mutta hyvin lähellä. 

Clocks eli Kellot taisi olla minulle ennestään tuntematon Christien teos, vaikka oletin lukeneeni kaikki. Voi olla tosin, että olen tämän aikoinaan lukenut, mutta mielikuvia ei ollut jäänyt, sillä eihän tämä nyt kovinkaan kummoinen loppujen lopuksi ollut, mutta hyvin kiinnostava. Itse arvasin murhaajan täysin väärin, mutta muutaman johtolangan kuitenkin osasin yhdistää oikeaan. 

Nuori sihteerikkö saapuu asiakkaan luo vain löytääkseen lattialta kuolleen miehen. Talon asukas on sokea nainen, joka sanoo, että ei ollut kutsunut ketään sihteeriä paikalle. Kuka on kuollut mies, kuka hänet murhasi ja mitä ovat kellot, joita oli laitettu ympäri huonetta ja jotka kaikki näyttivät samaa aikaa 4:13. Murhaa lähtee tutkimaan komissario Hardcastle mukanaan herra Lamb, joka taitaakin olla vain lampaan vaatteissa. Lamb kääntyy jutun mutkittuessa myös herra Poirotin puoleen. Poirot on kehuskellut ratkaisevansa juttuja ilman, että nouseen tuolistaan, käykö tässäkin niin. 

Vähän samankaltainen suljetun huoneen mysteeri tämäkin on kuin ovat monet Christien teokset. Ei ehkä niin kiinnostava kuin muutamat muut, mutta tavallaan hyvin viehättävä. Miellyin kovasti Colin Lambiin, joka tuntui oikein mukavalta nuorelta mieheltä. Poirotin rooli oli lähinnä sivujuonne, mutta jutun kannalta hyvin tärkeä sellainen. Muutkin hahmot ovat Christiemäiseen tapaan erinomaisia, eläviä ja osin riemastuttavia.

Kuten jo kehuin lukijaa, oli kirjaa ilo kuunnella. Lukija eläytyi lukemaansa ja sai hahmot elämään osaltaan. Toki täytyy myöntää, että ajoittain Christien kieli on niin eläväistä, että osa meni ohi ja samalla aloinkin miettimään, mitä suomennoksessa oikein katoaa, sillä kulttuurierot kadottavat osansa esim. murteista ja brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, joka on usein kuitenkin Christien kirjoissa merkittävässä roolissa. Onneksi ihana Porin kaupunginkirjasto tarjoaa useamman Christien englanninkielisen äänikirjan, jotta voi ottaa asiasta selvää.

Myönnä jo hipelöineeni ruotsinkielisiä äänikirjoja, mutta tyydyin vielä pariin englanninkieliseen suomenkielisen hyllyn tarjotessa vain sitä samaa edelleen. 

Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu (äänikirja)

On kyllä täysin varma valinta ottaa äänikirjaksi Christie, jonka Lars Svedberg lukee. Ei voi mennä pieleen, ei mitenkään.

Neiti Marplen tarinat ovat tuttuja tv:stä ja tämänkin muistan nähneeni jo joskus pienenä. Ne apinan kädet. Mielestäni yksi parhaimmista. En vain muistanut/tiennyt, että kirjan nimi on juuri tämä, vaikka olen varmaankin lukenut tämänkin joskus aikoinani, kun kävin koko dekkarihyllyn läpi. Muistan yhä sen fiiliksen, kun siirryin lasten osastolta aikuisten osastoon ja siellä etenkin dekkarihyllyyn. Oli kuin olisi löytänyt kokonaan uuden maailman. Sitä fiilistä ei enää saa takaisin. Tunsin itseni niin aikuiseksi ja luinkin tuolloin hyvin paljon kaikkia hyvin erilaisia kirjoja, jopa laajemmalla skaalalla kuin nykyään. 

Tämä kirja sijoittuu tutun turvallisesti Englantiin, pieneen merenrantakylään ja etenkin yhteen taloon. Gwennie saapuu kylään ja löytää itselleen ja miehelleen talon, joka tuntuu äärettömän tutulta. Ensin talo herättää turvallisuuden tunteita, mutta pian turvallisuuden tilalle tulee uhka. Gwennie näkee näyn, jossa talon eteisessä on murhattu nainen ja kädet, jotka näyttävät apinan käsiltä. Kuinka ollakaan neiti Marple tutustuu nuoreen pariin. Hän varoittaa, että nukkuvaa murhaa ei kannata herättää, mutta nuori pari ei sitä usko. He alkavat selvittää tapahtumia ja pian ovat keskellä salaisuuksien verkkoa ja nukkuva murhaajakin herää.

Kirjan jännitys säilyi Christiemäisesti koko kirjan. Tosin tämän ratkaisun muistin televisiosta, mutta se teki oikeastaan kuuntelusta kiinnostavaa, kun yritin löytää vinkit murhaajan henkilöllisyydestä ja kyllä niitä nyt löytyi, mutta erittäin hyvin kirjotettuna. 

Christie kestää aikaa äärettömän hyvin, enkä pistä lainkaan pahakseni niiden lukemista uudelleenkaan.

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (äänikirja)

Vähän erilainen Christie. Rikosta ei ole ratkomassa Poirot tai neiti Marple, vaan papin poika Bobby ja aatelisneito Frankie. 

Kaikki alkaa, kun Bobby on pelaamassa golfia ja löytää jyrkänteen pohjalta henkitoreissa olevan miehen. Onko kyseessä harha-askel vai työnnettiinkö mies alas? Bobbyn valvoessa kuolevan miehen vieressä tämä sanoo lauseen "miksi he eivät pyytäneet Evansia?". Tämä lause käynnistää tapahtumien ketjun, jossa sekä Bobbyn että Frankien henki johtuu uhatuksi. Kirjan englanninkielinen nimi on juuri tuo. Vielä, kun kuolleen miehen taskusta löytynyt valokuva kauniista naisesta on vaihdettu vähemmän kauniiseen, niin soppa on sekaisin.

Tämä oli aivan ihana kirja. Muistan joskus nähneeni kirjasta tehdyn tv-elokuvan, mutta olin kyllä täysin hakoteillä murhaajan suhteen. Sekin oli hieno fiilis, sillä ennalta-arvattavuus on niin tylsää dekkareissa. 

Christielle tyypilliseen tapaan henkilöhahmot olivat rakastettavia ja todellisen oloisia. Tähän oli saatu ympättyä hieman romanssiakin, mutta ei siten, että se olisi mitenkään "häirinnyt" itse rikoksen selvittämistä. 

Lukijana, ah, ihan Lars. Kävin scouttaamassa kirjaston Christie-varaston äänikirjojen osalta ja kuuntelemista riittää vielä pitkäksi aikaa. Nyt tosin seuraava ääniteos on jotain ihan muuta.

Arki on siis alkanut ja työmatkat jatkuneet. Äänikirjojen osalta toivoisin, että niitä olisi kirjastossa enemmän. Jotenkin laimeat nuo valikoimat.

Agatha Christie: Seitti (äänikirja)

Seitti oli minulle täysin tuntematon Christien kirja. Se on alunperin kirjoitettu näytelmäksi, joka on sovitettu myöhemmin kirjaksi. Näytelmänomaisuus on hallitseva piirre kirjassa. Koko kirja tapahtuu melko tarkasti yhdessä huoneessa. Pystyin pääni sisällä kuvittelemaan estradin ja lavastuksen sekä henkilöjen liikkeet lavalla. Näytelmänomaisuutta korosti Svedbergin taiturimainen lukeminen. Etenkin neiti Peak (tai Beak) oli hahmona niin loistava, että pystyin kuvittelemaan hänet vaatetusta ja kampausta myöten ja hänen koko elekielensä, johon toki annettiin vihjeitä tekstin aikanakin.

Kirjassa tapahtuu paljon, että ajoitus sijoittuu muutamaan tuntiin. Diplomaatin rouva Clarissa Hailsham-Brown joutuu tiukan paikan eteen. Hänen olohuoneessaan on miehen ruumis. Hänen pieni tytärpuolensa sanoo tappaneensa miehen, joka oli naimisissa hänen oikean äitinsä kanssa. Ruumiista pitää päästä eroon. Kaikki tuntuu kuitenkin menevän pieleen ja valheita seuraa toinen valhe ja pian Clarissa on valheiden ja petosten seitissä niin syvällä, että mikään ei tunnu auttavan.

Henkilöitä ei ole kovinkaan monta, mutta jokainen heistä on niin herkullisesti kirjoitettu. Kirja on täynnä pilkettä ja mustaa huumoria. Se saa samalla nauramaan ja yllättymään positiivisesti juonen käänteistä. Erinomaista viihdettä, aivan erinomaista.

Nyt tullee tauko äänikirjojen osalta, sillä ensi viikolla alkaa viimein loma. Työmatkoja ei siis ole tiedossa, onneksi. Toivottavasti joudan neulomiselta lukea sentään muutaman lomalle varatuista kirjoista. Neuloosi vaivaa kyllä suunnattomasti.

Agatha Christie: Sininen juna (äänikirja)

Sininen juna matkaa Ranskan halki Nizzaan. Kyytiin nousee rouva Kettering smaragdeineen. Aamulla rouva Kettering löydetään kuolleena ja hänen jalokivensä ovat kadonneet. Onko murhaaja hänen miehensä, joka sattumalta oli samassa junassa vai hänen rakastajansa, jonka luokse rouva saattoi olla menossa? Onneksi on Hercule Poirot, joka tosin on jo eläkkeellä, mutta kuin sattuman kaupalla samassa junassa.

Kirja oli puolessa välissä ennen kuin junaan päästiin. Henkilöitä taustoitettiin hyvin paljon, mikä erottaa kirjan ainakin viime aikaisista Christieistä. Voisi jopa sanoa, että kirjan alku oli melko tylsä, murhan odottelua. Suoraviivaisuus on joskus hyve. Kuitenkaan ei voi sanoa, että hahmot olisivat olleet tylsiä.

Luokkajako näkyy kirjassa korostetun hyvin. Hercule Poirot jopa lausuu, että murhaaja tulee useimmiten alemmista yhteiskuntaluokista, eikö totta. Sitä, kävikö näin myös tässä kirjassa, en taida paljastaa, sillä totuus oli melko yllättävä ja Christiemäiseen tapaan hyvin perusteltu kirjan lopussa. 

Lukija, Lars Svedberg, mitä voisi enää sanoa. Niin ihana. Jos ääneen voi rakastua, olen ollut täysin hullaantunut ensimmäisestä hänen lukemastaan teoksesta lähtien. 

Yksi Christie lähtee soittimeen vielä ennen LOMAA, johon on vielä puolitoista viikkoa. Aivan liian kauan.

Agatha Christie: Syyttävä sormi (äänikirja)

Lars Svedberg on jumalasta seuraava. Hänen äänensä on hunajaa makeampaa, se on hypnoottinen, ihana ja kaikki muut ylisanat, mitä äänestä voi keksiä. Melkein uskoisin, että mikä tahansa kirja hänen lukemanaan saattaa minut nirvanaan, mutta tiedän toisin. Huono kirja on huono myös äänikirjana ja jos ei kiinnosta kirjana, ei kiinnosta äänikirjanakaan. On yritetty.

Agatha Christie ei ole huono millään tavalla. Olen hänen kirjansa aikanaan lukenut. Tämä oli mainittu Miss Marple -kirjaksi, mutta sai odottaa melkein loppuun saakka ennen kuin hän saapui estradille. Melkein uskoin jo takakannen olevan väärässä. Sisarukset Joanna ja Jerry muuttavat pieneen maalaiskylään, jotta Jerry toipuisi onnettomuudesta. Kylän rauhan rikkoo pian kuitenkin nimettömät kirjeet, joita lähes jokainen kyläläinen tuntuu saavan. Pian tapahtuu ensimmäinen kuolemantapaus, joka määritellään itsemurhaksi. Toinen onkin jo murha. Jerry ajautuu tapahtumien keskiöön. Kuka onkaan murhaaja...

Christiemäiseen tapaan henkilöhahmot ovat herkullisia ja rikos on selitetty lopussa täydellisesti. Sitä melkein huokaa, että tietenkin juuri näin. Itse en murhaajaa keksinyt, mutta tyttäreni, jonka kanssa kirjaa kuuntelimme, arvasi. 

Jerry on kirjan kertoja koko kirjan ajan. Pidin erittäin paljon hänestä. Hän on oikea ihminen heikkouksineen ja ennakkoluuloineen. Brittiläinen luokkajako näkyy kirjassa tutun selkeästi. Palvelijoita kuvataan yksinkertaisiksi ja hitaiksi ja mitä koulutetumpi sen älykkäämmäksi kuvataan vai kuvataanko...

Ihanaista Larsia aion kuunnella ainakin seuraavan kirjan ajan, joka on myös Christietä.

Mary Westmacott (aka Agatha Christie): Ruusun aika

Luettuani edellisen Christien otin samalla selvää enemmän itse kirjailijasta. Tässä selvisi, että Christie kirjoitti romanttisia kirjoja nimellä Mary Westmacott. Kyseinen kirjailijanimi oli täysin uusi, olikin mukava yllätys, kun kirjastosta löytyi useita kirjoja tällä nimellä. Tapani mukaisesti hamstrasin varmuuden vuoksi mahdollisimman monta, jos vaikka koukuttuisin. Näin ei kuitenkaan käynyt, ainakaan tämän kirjan ansiosta, vaikka ihan kiva lukuromaani kirja onkin.

Kirja kertoo tarinan, jossa kertojana on Hugh. Mies, joka on rampautunut onnettomuudessa. Hän on tarkkailija, jolle ihmiset avautuvat. Hugh toimii kertojana. Alussa hän saa viestin, että hänen vanha tuttavansa John Gabriel on kuolemaisillaan ja haluaa tavata hänet vielä kerran. Hugh kertoo, kuinka hän tapasi John Gabrielin ja miten tämä pilasi naisen, Isabellan, elämän. Vai pilasiko? 

Tavallaan kirjassa on mysteeri, ei tosin rikos, mutta alussa ilmaistu ratkaisematon mysteeri, jota kertoja alkaa purkaa auki. Sinänsä tarina ei ole mitenkään yltiöromanttinen, en ehkä pitäisi kovinkaan romanttisena lainkaan. Tarina on enemmänkin ihmissuhdedraama. Ei mikään ihmeellinen tarina, mutta kuitenkin sellainen, jonka lukee.

Tarinan opetus, onko sellaista. Ehkä se, että onnellisuus merkitsee eri asioita eri ihmisille. Toiset ihmiset haluavat olla onnettomia tai he saavat energiaa siitä, että ovat onnettomia ja saavat näin ihmisiltä myötätuntoa. Toiset taas ymmärtävät maailmaa aivan täysin eri tavoin kuin mikä määritellään normaaliksi.

Muutama Westmacott majailee vielä kirjastohyllyssäni. Tällä hetkellä olen onnellinen, jos jaksan lukea ylipäätään.

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus (äänikirja)

Valitsin tällä kertaa jälleen äänikirjan lukijan mukaan eli Lars Svedbergin ansiosta. Toisaalta, Christie on mukavaa kuunneltavaa yli päätään. Olen hyvin todennäköisesti lukenut kirjan nuoruudessani, jolloin luin kaikki käsiini saamani Christiet, mutta viime aikoina ylipäätään dekkarit ovat olleet paitsiossa. Tällä hetkellä tosin kirjastopinossa on pari dekkarihyllystä napattua, mutta saas nähdä saanko niitä loppuun. Suosituksia hyvistä dekkareista otetaankin vastaan.

En tiedä/muista, olisiko tämä jotenkin poikkeava Christie, mutta kiinnostavasti se joka tapauksessa on kirjoitettu. Kirjassa kertojana on kapteeni Hastings ja osassa kolmas osapuoli, joka kertoo herra Castin elämästä. Kirjassa löydetään murhattuja ihmisiä, joiden kohtalon yhteneväisenä piirteenä on ABC-aikataulukko murhapaikalla. Hercule Poirot saa ennakkoon kirjeitä, joissa kerrotaan missä murhataa ja milloin. Jännitys säilyy loppuun asti ja yllättäviä käänteitäkin riittää. Tyypillinen Christie, takuuvarma, kiinnostava ja täynnä hyviä henkilöhahmoja, joita tosin tässä kirjassa ei ruodittu kovinkaan syvällisesti. 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi mieleen Poirotin pohdinta ketunmetsästyksestä ja siitä kuinka julmaa se onkaan. Tämä pohdinta sai alkunsa lasten laulamasta laulusta, jossa kettu pyydystetään laatikkoon ja tähän lauluun viitataan kirjan ratkaisussakin. 

Tapanani on aina hieman selvittää myös itse kirjailijan taustoja ja niin tein tälläkin kertaa. Toki Christie on tuttu, mutta ei ollutkaan niin tuttu kuin kuvittelin. Christie on kirjoittanut kirjoja myös toisella aliaksella eli Mary Westmacott. Tällä nimellä hän kirjoitti rakkausromaaneja. Äärimmäisyyksien ihmisenä laitoin kaikki löytämäni Westmacottit varaukseen kirjastosta. Toivottavasti yllätys on positiivinen.

Seuraava äänikirja ei olekaan Svedbergin lukema, mutta siihen pääsen kiinni vasta parin päivän päästä.

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (äänikirja)

Olen viime aikoina valinnut äänikirjoja lukijan mukaan, Lars Svedbergin. Hänen äänensä, eläytymisensä ja artikulaationsa sopii todella hyvin äänikirjoihin ja hänen kuuntelemisensa tekee työmatkoista nautinnon. Tässäkään teoksessa hän ei petä, vaan tekee loistavaa työtä. Myös kirja on Christien tapaan suljetun huoneen mysteeri ja sisältää herkullisia henkilöhahmoja.

Kirja alkaa, kun kenraali Pantryn kirjastosta löytyy tuntemattoman nuoren naisen ruumis. Miten se on sinne joutunut, kuka hän on ja kuka on murhaaja ja mikä on hänen motiivinsa? Kaikki on alussa hyvin selittämätöntä ja tuntuu mahdottomalta tietää vastauksia. Neiti Marple sotkeutuu kuvioihin ja hänen ihmistuntemuksensa loppujen lopuksi selvittää tapahtumat. Jännitys kirjassa säilyy loppuun asti, murhaajan henkilöllisyys selviää ihan viimeisillä minuuteilla. Hyvin ovelasti rakennettu asetelma.

On jotenkin uskomatonta ja samalla hienoa, kuinka hyvin Christien kirjat ovat säilyneet. Niiden teemat ja tapahtumat ovat hyvin tuoreita, vaikka ikää onkin jo. Toki aikalaiskuvausta löytyy ja niin pitääkin. Olen nähnyt kyseisen kirjan pohjalta tehdyn tv-elokuvan, mutta en muistanut lainkaan murhaajan henkilöllisyyttä, mikä teki kuuntelusta kuin ensimmäisen kerran.

Christie on sellaista hyväntuulen murhameininkiä, jos näin voi määritellä. Murhat ovat yläluokkaisia, eivät karmaisevia tai mitenkään verisiä. Ihmiset säilyttävät niissä usein kasvonsa ja salaavat asioita. Selkeä luokkajako näkyy hyvin Christien maailmassa ja sitä korostetaan vielä kirjoissa.

Lisää Christietä tulossa äänikirjana seuraavaksi Hercule Poirotin muodossa.

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Ensimmäinen lukupiirin kirja, tuttu jo nuoruudesta, jolloin luin tämän useampaankin kertaan. Nyt en tosin ole lukenut pitkään aikaan mitään Christieta. Erittäin mukavaa ja leppoisaa vaihtelua kaiken fantasian, romantiikan ja järkevän kirjallisuuden keskellä. 

Aikaisemmalta nimeltään kirja on Kymmenen pientä neekeripoikaa, joka kuvastaa huomattavasti paremminkirjan juonta kuin nykyinen. Kyseessä on klassinen suljetun huoneen ongelma, jossa tapahtuu murhia ilman, että kukaan läsnäolijoista voisi olla murhaaja. Saarella on kutsuttu kymmenen ihmistä, jotka kaikki tavallaan ovat aiheuttaneet toisen ihmisen kuoleman ja päässeet siitä kuin koira veräjästä. Se onkin ainut asia, mikä on yhteistä näillä ihmisillä. Kaiken taustalla on jylhä kalliosaari ja lasten loru, jossa kymmenen sotilaspoikaa pääsee kukin hengestään eri tavoin. 

Tässä siis murhataan murhaajia, vähän kuten vaikka Dexterissä. Murhia ei kuitenkaan kuvata niin brutaalisti, päinvastoin niitä ei kuvata juuri ollenkaan muutoin kuin jälkikäteen. Hyvin Chritiemäinen lähestymistapa, sanoisin. Tässä kirjassa on nerokas juoni, joka etenkin ensimmäisellä lukukerralla pohdituttaa paljonkin. Nyt muistin suunnilleen murhaajan jo aloittaessani, joten lukukokemus siltä osin jäi laihaksi, toisaalta pystyi havainnoimaan tarinaa aivan uudella tavalla.

Christie on kirjoittanut loistavia dekkareita, mutta myös paljon sellaisia melko yhdentekeviä. Tämä teos on klassikko ja yksi parhaista. Henkilöhahmot jäävät suhteellisen kapeiksi, mutta jotenkin ei kaipaakaan mitään syvällisempää. 

Oli kiva lukea tämä jälleen uudelleen ja saatan jopa tarttua muutamaan muuhunkin Christieen, joita löytyy hyllystäni. Lukupiiri on näin ollen korkattu myös osaltani.