Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hyvinvointi merkityt tekstit.

Jenny Belitz-Henriksson: Uuteen nousuun

Pitkän blogitauon jälkeen tuntuu sopivalta jatkaa bloggaamista teoksella, joka käsittelee hyvinvointia mutta jonka nimi myös kuvastaa mitä parhaiten blogiharrastukseni nykytilaa. Voi blogistania, miten olen kaivannut tänne! Ei ole sattumaa, että päädyin kuuntelemaan liikunnanohjaaja, personal trainer ja toimittaja  Jenny Belitz-Henrikssonin teosta Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä (Tammi, 2018). Viime vuosina ja erityisesti menneenä keväänä elämä on ollut, rehellisesti sanottuna, viimeisillä voimilla räpiköimistä. Vaikka jo viime syksynä päätin tietoisesti vähentää työntekoa, joka on pitkään imenyt itseni liiankin intohimoiseen suorittamiseen, kulunut vuosi on ollut vielä rajojen hakemista ja priorisoinnin opettelua, ja kyllä, sitä karseankuuloista kantapääopistoa. Vasta nyt alkaa tuntua, että olen viimeinkin sisäistänyt, millaisiin pinoihin elämän palikoita kannattaa asetella. Teoksesta jää erityisesti mieleen Timothy Ferrisin ajatus Ajanpuute on prioriteetti...