Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista (Gummerus)

Olen blogissani arvioinut neljä edellistä Adler-Olsenin Osasto Q sarjan kirjaa. Kaikista olen kovasti pitänyt, eikä sarjan viides osakaan tuottanut pettymystä.

Tässä sarjassa hyvää on tasapaino tutun ja uuden välillä. Tuttua on änkyrä (tekisi mieli sano mörkki, bun intended...) apulaiskomisario Carl Mörck persoonallisten apuriensa kanssa. Uutta on se, että varsinainen rikosjuoni on kirjoissa hyvinkin erilainen. Kirjat voi periaatteesa lukea yksittäisinä teoksina, mutta parhaiten sarja toimii ilman muuta ilmestymisjärjestyksessä ahmittuna  Näin esimerkiksi Mörckin naissuhteet ja hänen kollegansa halvaantuminen eivät jää yksittäisen kirjan sivujuoneksi.

Poika varjoista on poliisitutkinnan osalta tutun miellyttävää lukemista, vaikka uutuudenviehätys Assadin ja Rosen osalta alkaakin jo hälvetä. Henkilövaihdokset tuovat jonkin verran uutta vipinää Osasto Q:n kellariin, mutta ehkä sarja pian kaipaisi jotain isompaa muutosta jottei sinällään niin mainio tutkintatiimi jäisi paikalleen polkemaan. Toki etenkin Mörckin ja Assadin välinen keskustelu jatkuvine kamelivertauksineen toi yhä virneen kasvoille useaan otteeseen.

Kirjan tärkein henkilö on Marco, viisitoistavuotias Kööäpenhaminan kaduilla oman tahtonsa vastaisesti rahaa kerjäävä siirtolainen. Adler-Olsen on kirjoittanut Marcosta hahmon jonka puolesta on helppo jännittää ja jonka puolella lukija haluaa olla. Jossain määrin tämmöinen "kerjään kadulla ja ryöstän ihmisiä, mutta oikeasti haluaisin lukea kirjoja ja olla kiltti kaikille" hahmo on toki klisheinen, mutta kumman uskottavasti kirjailija Marcon sisäiset ja ulkoiset kamppailut kuvaa.

Marco liittyy epäsuorasti Afrikan matkan jälkeen useita vuosia aikaisemmin kadonneeseen virkamieheen. Tätä katoamistapausta Osasto Q ryhtyy tutkimaan ja Mörckin ja Marcon tiet kohtaavat.

Poika varjoista on taattua Adler-Olsen laatua. Alku oli omaan makuuni hieman laahaava, mutta kun tarina pääsi vauhtiin ei kirjaa meinannut malttaa käsistään laskea. Vahva suositus siis tälle. Jos et ole Osasto Q:ta ennen lukenut niin kannattaa kuitenkin aloittaa sarja alusta.

* * * *

Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64 (Gummerus)

Tapaus 64 on neljäs osa Adler-Olsenin koukuttavasta Osasto Q sarjasta. Tykkäsin kovasti edellisistä osista eikä tämä uusin vuonna 2010 ilmestynyt ja 2015 suomennettu kirja tuottanut pettymystä.

Edellisissä arvioissani olen jo muutamaan otteeseen esitellyt Osasto Q:n mainioita päähenkilöitä. Tällä kertaa Carl Mörckin ja hänen apulaistensa Assadin sekä Rosen lisäksi vahvaa roolia ottaa Mörckin halvaantunut ex-kollega Hardy. Hänen jo aikaisemmissa osissa alkanut kamppailunsa elämänhalun puolesta jatkuu kutkuttavasti ja on yksi niistä syistä, miksi tulen seuraavankin sarjan osan lukemaan heti kun sen saan käsiini. Viides osa (Marco Effecten) on muuten ilmestynyt 2012, mutta en pikaisella googletuksella löytänyt tietoa sen suomennoksen aikataulusta.

Tapaus 64:n teemoihin kuuluvat konservatiivinen äärioikeistolainen puolue ja sodan jälkeisen ajan sadistista piirteitä omaava mielisairaanhoito. Adler-Olsen kertoo tarinaa kolmella aikatasolla; kymmenien vuosien takaiset julmuudet pohjustavat tekoja, rikos tapahtuu 1980-luvulla ja rikoksen tutkinta nykyajassa. Kirjailija onnistuu jälleen kerran pitämään rakenteen hyvin kasassa ja eri aikakausien tarinat etenevät juuri oikeassa rytmissä pitäen lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä.

Vaikka Osasto Q kirjat ovatkin päähenkilöidensä osalta hyvin samankaltaisia, ovat niissä tutkittavat rikokset tarpeeksi erilaisia jottei kyllästymistä sarjaan pääse tapahtumaan. Koko sarja on erittäin viihdyttävää lukemista, jossa julmat rikokset, kuiva huumori ja kiinnostavat henkilöt ovat kaikki oma olennainen osa tarinaa.

* * * *  

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia (Gummerus)

Pullopostia on kolmas osa Adler-Olsenin mainiosta Osasto Q-sarjasta. Kirja on voittanut vuonna 2010 Lasiavain-palkinnon pohjoismaiden parhaana dekkarina. Palkinto on mennyt oikeaan osoitteeseen, Pullopostia on erinomainen jännäri ja mielestäni tähän mennessä sarjan paras osa.

Keitoksen ainekset ovat tällä kertaa: ahdasmielinen uskonnollinen yhteisö, lapsuuden traumat, narsistinen luonne, lasten sieppaus, kärttyisä komisario ja persoonallinen avustaja. Näistä Adler-Olsen sekoittaa mainion sopan, annostellen eri aineksia juuri sopívasti. Mausteeksi hän heittää mukavan kuivaa huumoria ja terästää liemen vielä yhdellä vauhdikkaalla takaa-ajolla ja loppuratkaisun tiiviillä tunnelmalla.

Kirjan aihepiiri on rankka; lapsiin kohdistuva väkivalta, perheväkivalta ja uskonnon varjolla harjoitettava henkinen väkivalta. Pullopostia ei kuitenkaan ole ahdistavaa luettavaa, kirjailija onnistuu käsittelemään aihettaan vakavasti, mutta ilman paatosta tai väkivallalla mässäilyä.

Sieppausdraaman lisäksi kirjassa tutkitaan myös Kööpenhaminassa riehuvia tulipaloja. Tämä sivujuoni jäi vähän irralliseksi eikä tuonut kirjaan lisäjännitystä.

Adler-Olsenin henkilökaarti on mainio. Pääosassa hääräävät taas apulaiskomisario Carl Mörck ja hänen loistavasti rakennettu näsäviisas ja arvaamaton apurinsa Assad. Sivuosista annan kiitosta etenkin Mörckin halvaantuneelle ex-kollegalle Hardylle. Edellisessä kirjassa esitelty Mörckin sihteeri, omalaatuinen vanha rouva Rose, ja hänen sisarensa Yrsa täydentävät hyvin joukkoa, vaikken ihan heihin liittyvää absurdin oloista paljastusta kirjan loppuvaiheilla ostanutkaan.

Tarinaa kerrotaan välillä myös sieppaajan näkökulmasta. Tämä toimi hyvin ja etenkin loppuratkaisu piti todella tiukasti otteessaan kun sieppaajan ja poliisin teiden kohtaamista kuvattiin kahdesta eri näkökulmasta.

Rakenteellisesti kirja on muutenkin ammattimaisesti suunniteltu. Vanhat tapahtumat ja nykyajassa tapahtuva tutkimus vuorottelevat juuri oikealla rytmillä. Kerronta on välillä hitaampaa, pohdiskelevaa ja kirjan puolen välin intensiivinen takaa-ajokohtaus vie taas tarinaa eteen hengästyttävällä vauhdilla. Taitavaa ja tasapainoista!

Pullopostia on erittäin viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu dekkari, jota voin varauksetta suositella kaikille jännityskirjallisuuden ystäville.

* * * *

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (Gummerus)

Metsästäjät on toinen osa Adler-Olsenin Osasto Q-sarjaa. Ensimmäinen osa Vanki oli koukuttavaa ja jännittävää lukemista eikä tämä toinen osa petä ennakko-odotuksiin nähden.

Tällä kertaa Osasto-Q saa tutkittavakseen vanhoja väkivaltarikoksia joiden välille alkaa löytyä yhteyksiä. Tarina kulkee välillä Kööpenhaminan kodittomien keskuudessa, välillä taas valtaeliitin yläluokkaisessa ympäristössä.

Pääosassa jatkaa - totta kai - ihanan konservatiivinen ja elämäänsä tyytymätön etsivä Carl Mörck. Mutta tällä kertaa shown varastaa useassa kohdassa Mörckin innokas ja suoraviivainen apuri, Hafed el-Assad, josta Adler-Olsen on onnistunut tekemään yhtä aikaa karikatyyrimäisen ja uskottavan hahmon. Mukavan lisän personnallisuuksien joukkoon tuo uutena henkilönä Mörckin sihteeriksi pakotettu Rose, joka ei suostu ottamaan Mörckin hänelle tarjoilemaa passiivisen palvelijan roolia.

Myös muut henkilöt on rakennettu hyvin, esimerkiksi Kimmien äitipuoli. Tarinan rikolliset eivät sen sijaan mielestäni erottuneet toisistaan tarpeeksi hyvin, vaikka omine sairaine taipumuksineen muusta kansasta kyllä erottuvat.

Metsästäjissä on paljon samaa kuin Vangissa. Kummassakin pahikset ovat vastenmielisen sadistisia, melkein liian pahoja ollakseen realistisia. Adler-Olsen ei onneksi sorru väkivallan liialliseen kuvaukseen eikä yritä liikaa shokeerata lukijaa. Kummassakin kirjassa on myös yhdessä pääosassa henkilö joka on vangittu näiden pahisten armoille. Vangissa vangitseminen oli erittäin konkreettista. Metsästäjissä taas uhrin elämä on otettu haltuun ajamalla hänet menneisyytensä vangiksi.

Jännite pysyy koko kirjan ajan hyvin kasassa ja tarina kulkee eteenpäin kuin Köpiksen paikallisjuna. Lisäpisteitä tulee vielä siitä, että kaupunki oli kivasti kuvattu ja kymmeniä kertoja siellä vierailleena pystyin hyvin näkemään osan tapahtumapaikoista silmieni edessä-

Metsästäjät jatkaa Osasto-Q:n laadukasta sarjaa ja on erittäin viihdyttävää luettavaa.

* * * *

.

Jussi Adler-Olsen: Vanki (Gummerus)

Jussi Adler-Olsen on tanskalainen kirjailija jolta on aikaisemmin suomeksi ilmestynyt hänen esikoisteoksensa Aakkostalo sekä jännäri ...ja hän kiitti jumalia. Luin Aakkostalon sen suomennoksen ilmestymisen aikoihin vuonna 2001.  Tuosta kirjasta ei minulla enää ihan tuoreita mielikuvia ole, mutta päällimmäisenä ajatuksena on, että kirja oli kiinnostavan erilainen jännäri, jossa oli kuitenkin jonkinlainen ahdistava pohjavire.

Tietyin varauksin mutta mielenkiinnolla aloin siis lukemaan Adler-Olsenin Osasto-Q sarjan kirjaa nimeltä Vanki. Tämä kirja on 10-osaiseksi suunnitellun Osasto-Q dekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjasarjan päähenkilönä on etsivä Carl Mörck, joka kirjan alussa palaa töihin traagisen ampumavälikohtauksen jälkeen. Hänet ylennetään (tai alennetaan, hieman näkökulmasta riippuen) uuden Osasto-Q:n johtajaksi. Osasto-Q:n tehtävänä on ottaa vanhoja ratkaisemattomia rikoksia uudelleen tarkastelun alle. Tämä asetelma tarjoaakin mainion lähtökohdan sekä tälle kirjalle kuin myös varmasti sarjan myöhemmille osille. Tällainen vanhojen asioiden selvittäminen antaa realistiselta tuntuvan mahdollisuuden heittää Mörckin ratkaistavaksi jos jonkinlaisia juttua.

Carl Mörck on henkisesti jossain määrin järkkynyt, kärttyisä omia teitään kulkeva murhaetsivä. Ihan Harry Holen ongelmien tasolle hän ei kuitenkaan ole vajonnut vaan pystyy hoitamaan tehtäviään melko lailla normaalisti. Vangissa sivuosissa olevat henkilöt kuitenkin varastavat jossain määrin shown Mörckiltä, sen verran mielenkiintoisia hahmoja Adler-Olsen heittää kehiin. Mörckin avustaja Hafeh el-Assad, entinen kollega Hardy Henningsen, poliitikko Merete Lynggaard ja hänen veljensä Uffe, tarinan pahikset - kaikki sopivan erilaisia mutta kuitenkin uskottavia hahmoja.

Itse juonesta en tässä paljasta sen enempää kuin että Mörck alkaa selvittämään viisi vuotta vanhaa katoamistapausta. Tämän rinnalla lukijalle paljastetaan pala palalta Vangin ahdistavaa, mutta kiinnostavaa taistelua joka alkaa jo prologista.

Vangissa on kaikki erinomaisen perusdekkarin ainekset. Siinä on kaikkea sopivasti, mutta ei mitään liikaa. Tässä toimivassa reseptissä on tarpeeksi juonenkäänteitä ja henkilöitä, mutta kirja on silti helposti luettavaa. Henkilöhahmot ovat kuten jo todettu erinomaisia ja tarinan rytmitys on hyvä, jännitys rakentuu juuri oikealla vauhdilla. Mukaan keitokseen on heitetty mausteeksi suloisen ahdistavaa vangin kuvausta ja vain hyppysellinen fyysistä väkivaltaa. Ja kun tarinan loppu on vielä kaiken jännittämisen arvoinen niin kaikki koukuttavan ja viihdyttävän dekkarin ainekset ovat kasassa.

Jo tämän kirjan perusteella uskallan kutsua Adler-Olsenia Tanskan Jo Nesböksi. Toivottavasti sarjan seuraavat osat lunastavat tämän avausteoksen korkealle nostamia odotuksia. Toivottavasti Gummerus suomentaa seuraavat osat järkevässä aikataulussa, tanskaksi Osasto-Q:sta on tainnut ilmestyä on viisi ensimmäistä osaa.

* * * *