Leena Lehtolainen: Henkivartija (Tammi)

Olen lukenut useita Lehtolaisen Maria Kallio kirjoja ja ne ovat kaikki olleet "takuuvarmoja suomalaisia perusdekkareita" missä hyvät henkilöhahmot ovat tukeneet sopivan pienimuotoista rikoskertomusta. Nyt Lehtolainen on kirjoittanut kansainvälisen jännistysromaanin, jossa kaikki on Maria Kallio kirjoja suurempaa, tarina ei rajoitu vain Suomeen ja pelissä on paljon enemmän kuin yksittäinen henkirikos. Kirja kertoo henkivartijasta (kuten kirjan yllättävän pliisusta nimestä näppärä voi arvata...) nimeltään Hilja Ilveskero. Hiljan entinen asiakas murhataan ja tästä lähtee käyntiin tapahtumaketju jossa liikutaan kansainvälisen rikollisuuden pyörteissä.

Henkivartija oli kauttaaltaan minulle suuri pettymys. Kerronta oli - etenkin kirjan keskivaiheilla - aivan liian laahaavaa tälläiseksi "remes-soininvaara-somppi-genren" jännäriksi. Päähenkilöstä on yritetty tehdä kiinnostava jos jonkinlaisilla piirteillä - alkaen lapsuuden Ilves-traumoista ja päättyen nykyhetken mieheksi pukeutumiseen. Mutta kaikesta yrityksestä huolimatta Hilja Ilveskero jäi minulle pinnalliseksi ja keinotekoisen oloiseksi hahmoksi. Tämä haittasi erityisen paljon sen takia että tarina etenee täysin päähenkilönsä mukana eikä sivujuonteita ole. Välillä kerronta on harlekiinitasoa ja myötähäpeä oli päällimmäinen tunne kun luin kuvauksia Hiljan ja hänen salaperäisen miesystävänsä lemmenhetkistä.

Loppua kohti tarina saa hieman enemmän jännitettä mutta se ei enää kirjaa pelasta. En olisi lukenut loppuun ellei olisi ollut tunnetun kirjailijan kirjoittama.

(tämä kirjoitus on alunperin kirjoitettu Facebookin Dekkarit ryhmään 8.9.2010)


*