INAhdus

Summa summarum: Huoh. Nihkeät kirja-arviot ovat aina yhtä hankalia. Ei ole kiva haukkua, mutta ylistääkään ei voi. Muriel Barberyn Siilin eleganssi (Gummerus) on kansainvälinen hittikirja, enkä ihan tajua miksi. Portinvartijarouva esittää rumaa ja tyhmää, mutta onkin salaa ääreiskulturelli ja sivistynyt. Pikkutyttö esittää vaikeaa ja tyhmää ja onkin salaa itsemurhaa hautova nero. Tämän lisäksi brassaillaan korkeakulttuurilla ja filosofialla. Kohteliain keksimäni määritelmä on jokseenkin viihdyttävä. Arvio: Siilin eleganssilla on hyvätkin hetkensä: välillä naurattaa. Kirjan tarkoituksena on paljastaa viiltävästi luokkayhteiskunnan erot ja kuvata ihmisten ennakkoluuloja yhteiskuntakriittisesti, missä onnistutaan ajoittain. Mutta kirja ei ole mielestäni riittävän hyvin kirjoitettu toteuttaakseen tarkoitustaan. Jos viihteelliseen kirjaan upotetaan miljoona lainausta sieltä ja täältä oopperasta tai klassikoista, vaikutelma on lähinnä teennäinen. Vaikka luokkaerokritiikkiä epäilemättä tarvit...

Voi kurjuus kumminkin. Lahjahevosen suuhun ei pitäisi kurkkia, mutta nyt on pakko. Sain " Pariisissa, sattumalta" -romaanin Olivian kirjablogista palkintona ja sopivasti sairaslomalle. Toimii siihen. Muuten oikein ei. :-/ Arvio: En ole aikoihin lukenut ranskalaista nykykirjallisuutta ja tämä vaikutti lupaavalta. Tong Cuong on kirjoittanut kuusi romaania, näyttää ihanan pariisilaiselta ja leffasopimuskin on tehty. Mutta miksi tästä piti tehdä kirja. En tajua. Tämähän on leffakäsikirjoitus - ranskalaisten Magnolia? Olen turhan ilkeä, koska kirja on ihan ok ja sopii täydellisen viihdyttävästi flunssakoomaan. Mutta jos kirjan alussa siteerataan Senecaa, viritys nostetaan aika korkealle. Tirsk. Ehkä ei olisi kannattanut. Jos olette nähneet Magnolian, tiedätte mistä on kyse: monta erilaista ihmistä erilaisissa "elämän risteyskohdissa" ja pam - he päätyvät eri syistä samaan sairaalaan. Sitten Kohdataan. Tyypit ovat ihan mielenkiintoisia ja kohtalotkin kohtuullisesti keksi...

Marraskuu. Täydellinen kuukausi runojen lukemiseen, mielellään synkkien sellaisten (varsinkin jos kuuluu niihin onnettomiin, jotka ovat menneet syntymään kuukausista ankeimpana - en kerjää onnitteluja, ainoastaan selitän kärttyisyyttä ;). Niin että pahoittelut Jenni Haukio. Olisin varmaan voinut arvioida mitä tahansa marraskuun ekana kirjana ja lopputulos olisi ollut ymmärtämätön ja ilkeä. Olisin mielelläni pitänyt Haukion Sinä kuulet sen soiton -runokokoelmasta. Hän on jotenkin symppis ja fiksun oloinen eikä ainakaan mikään naistenlehtityrkky. Aavistin pahaa, koska kyse on luontorunoudesta - lajista, josta en tajua mitään - mutta olin optimistinen, koska inspiraatio on haettu saaristosta. Luin Montgomeryn Runotytöt noin 10-vuotiaana ja Haukion runot olisivat varmasti uponneet silloin. Eivät enää. Otetaan hyviä ja huonoja otoksia lupaavasta luvusta Lokakuu, runon nimi on Elegia: "Unessa herään aamuyöllä istumaan eteisen oven eteen asettamalleni tuolille. Puoli neljän aikaan takerr...

Summa summarum: On olemassa kaksi mahdollisuutta: Jari Tervo on kirjoittanut nerokkaan mestariteoksen ja minä olen idiootti tai joku on mokannut jotain. Olen valmis ottamaan riskin ja idiootin leiman otsaan. Olkaa hyvä. Arvio: Unohdetaan Pekkarisen tupeet, puolihauskat nälvinnät Stubbista ja Kataisesta – unohdetaan jopa, että on olemassa pääminsteri, joka muistuttaa Lahnasta yksi yhteen. Otetaan ihan vain romaani romaanina. Se on silti huono. Miksi? Punainen lanka puuttuu. Kirja on tyylillinen sekasikiö. Ajoittain mennään poliittisella satiirilla, sitten lipsutaan väsyneen veijaritarinan puolelle. Tiukka mediakritiikki sentään toimii, parhaimmillaan naurattaa, terävin Tervo vilahtaa. Väliin tulee kaikenlaista epäselvää huttua kuten pääministerin kellariin vangitsema nainen - miksi? Outoa, ettei media pidä tätä tupeeta huonompana vitsinä aikana, jolloin Euroopasta paljastuu jatkuvasti naisia kellareissa pitäneitä psykopaatteja. Mielestäni kellariin vangittu pääministerin morsian on maut...

Summa summarum : Kirjablogissa on tietysti pakko arvioida omituinen ilmiö nimeltä blogikirja. Nimim. ”Teppo M” lyö vetoa, että saa pokattua sata naista vuodessa ja pitää siitä blogia. Lue se blogi, kirja loppuu kesken projektin (but why??). Arvio : Tämähän nyt oli pakko lukea jo senkin takia, että voi varmistua siitä, ettei tunne Teppo M:ää. Tai mielellään kukaan kaverikaan. Muuten kyseessä on taas yksi näitä aikamme kertakäyttöilmiöitä, joita tuskin muistaa ensi vuonna. Kirja toimisi hyvänä oppikirjana sähköisen ja painetun tekstin välisestä erosta: ei nettitekstiä voi painaa kirjaksi ilman, että jotain menetetään matkan varrella. Blogiksi taas tekstit ovat aika pitkiä, mutta suosio on ollut huikea, joten toimii. Entä se kirja? Luin kahdessa arki-illassa, sen verran sujuvaa huttua, mutta yllätys oli se, ettei tämäkään onnistunut järkyttämään tai suututtamaan luvatulla sovinismilla. Kirjahan oli välillä aika hauska ja jopa semifilosofinen teos teemasta tytöt pojat ja tykkääminen. Ja ka...

Tuli Inahduksen paikka. Luin tänään uusimmat Mitä Suomi lukee -kirjalistat - ei mitään kovin uutta tai yllättävää, mutta tämä mystiikkailmiö on kyllä hämmentävä. Käännetyn kaunokirjallisuuden ykkönen on Paulo Coelhon uutuus Brida, as always: jokainen uusi Coelho päätyy ykköseksi. Coelhoa olen lukenut ja vaikka oma kiintiö on tällä hetkellä täynnä, osasta kirjoista pidän kovasti, siitä lisää joskus toiste. Väitän siis ymmärtäväni mystiikka-kirjojen viehätystä jollain tasolla. Mutta sitten. Tietokirjalista. Apua. Nelosena on Rhonda Byrnen bestseller The Secret - Salaisuus. Se on kyllä kaikkien käsittämättömien mystiikkakirjojen ja oppaiden äiti, joka jättää inahtajankin lähes sanattomaksi. Jaa mikä on tämä Salaisuus? No, Byrne paljastaa teoksessaan ensi kertaa maailmankaikkeuden lakeihin perustuvan Salaisuuden. Ja arvatkaa mitä: lukemalla tämän saatte vielä vastauksen KAIKKIIN kysymyksiinne - terveyteen, rakkauteen, rikastumiseen tai uraan liittyen! No more, no less! Ihan hillitöntä. Väh...