INAhdus

Alice Munro sai Man Booker -palkinnon ja tulipa jälleen todistettua, että Booker-palkinnot voittavat ainakin omassa kirjarankingissäni Nobelin. Jos takakannessa lukee Booker- tai Nobel-voittaja niin valitsen Bookerin - ja petyn harvoin. Niin nytkin. Munron vuonna 2005 suomennettu novellikokoelma Karkulainen on jäänyt mieleen poikkeuksellisen hyvänä lukukokemuksena. Kyse on enemmänkin lyhyistä kertomuksista kuin novelleista - joka tapauksessa ne jäivät mieleen sekä kiehtovien tarinoiden että loistavan kielen takia. Niinpä sitten Munron uusimman Sanansaattaja-teoksen kanssa tuli pettymys. Sanansaattaja linkkautuu Munron oman suvun historiaan ja oli jostain syystä omasta mielestäni tylsä. Liian hidas eikä ollenkaan niin jännittävä ja kiehtova kuin Karkulainen; hyvin kirjoitettu kyllä, mutta kerta kaikkiaan pitkäpiimäinen. Jotain näissä kanadalaisissa naiskirjailijoissa kuitenkin on, miten sieltä tuleekin niin paljon hyvää kirjallisuutta vai onko niissä joku meitä puhutteleva pohjoinen...

Ei auta: vaikka muuten on kevättä rinnassa, niin lama on täällä kirja-alaa myöten. Kustantamojen YT-neuvotteluista on uutisoitu viime kuukausina moneen kertaan, mutta surkealta tuntuu niiden lisäksi myös Gummerukseen kuuluneen Ajatus-kirjojen lakkauttaminen (eli sulauttaminen Gummerukseen). Höh. Ajatus teki sotakirjojen lisäksi kaikenlaisia pieniä ja vekkuleita tietokirjoja ja siinä rajamailla pyöriviä teoksia. Koska yksi ystävä kyseli, mitä ihmettä kirja-alalla tapahtuu todella, niin kerronpa, että en tiedä. Enkä usko, että kukaan tietää: oman ei niin omaperäisen veikkaukseni mukaan kyse on monesta päällekkäisestä murroksesta. Yhtä niistä kuvataan tänään Hesarissa pienessä jutussa otsikolla "Kustantamoissa karsitaan tietokirjoja". Jahaa? Tämä oli itselleni vähän yllätys, mutta luultavasti totta. Yleensä alalla on valiteltu sitä, että kirjoja julkaistaan ylipäänsä liikaa, kaikille ei riitä ostajia, huomiota mediassa eikä tilaa kirjakaupassa. Näin varmasti onkin - ikävää vain...

Tuli aamun Hesarista huono omatunto. Kulttuurissa oli sivun mittainen kehuva juttu Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli-uutuudesta . Voi itku. Zafónin edellinen "kulttimenestys" oli nimeltään Tuulen varjo - jokaisen kirjaihmisen hillittömän hehkutuksen kohde, kyseessä kun on kirjallinen kirja kirjoista ja vielä jännä sellainen. Ja minulla se on sitten kesken. Noin. Nyt se on sanottu. Helpotti. Olen sentään ihminen, joka ihan oikeasti on lukenut Umberto Econ Ruusun nimen ahmimalla ja pitää sitä yhtenä top 5 -kirjoista koskaan. Mutta se oli opiskeluaikoina ja silloin oli aikaa. Tuulen varjo on kirjallisesti sukua Ruusun nimelle, tosin vähän iisimpi versio. Kyseessä on vain yksi niistä kirjoista, joihin pitäisi painaa kanteen leima "lue vain kun on paljon aikaa, esim. kaksi vuotta". Luin sitä aika pitkälle varsin ihastuneena ja sitten kävi jotain - elämä tuli väliin tai tuli joku kriisi, joka tapauksessa päästin kirjasta irti ehkä viikoksi pariksi ja kaikki oli myöhäistä!! T...

Lukijoiden innostamana ihana kustannuspäällikkömme lupautui lahjoittamaan yhden arvokkaan kappaleen Länsimaisen kirjallisuuden historiaa, kiitos siitä - siispä pitää järjestää lukijoille kesäkisa! Kysymys kuuluu: Mikä on lempparikesälomakirjasi? Mitään laatu-tai genrerajoitteita ei ole (viihdehän on ihan parasta lomalukemista muutenkin), mutta kerään kirjoista ennen kesää lomalukulistan lukijoille. Perustelut voi laittaa halutessaan mukaan, mutta ei ole pakko. Osallistua voi lähettämällä ehdotuksen sähköpostiini 31.5. mennessä, arvon kirjan kaikkien vastanneiden kesken ja kysyn siinä vaiheessa voittajalta myös nimen ja postiosoitteen. Onnellinen voittaja voikin sitten viettää koko kesäloman kirjallisuushistorian parissa - tosin voin vakuuttaa, että tämä teos lisää joka tapauksessa kirjahyllyssä omaa intellegenssi-imagoa n. 150 prossaa ja se on kaunis kirja. ;)

Lupaan palata pian taas kaunokirjallisuuteen, mutta sitä ennen täytyy ylpeillä pitkästä aikaa kustantamomme (huomatkaa ansioton me-muoto) aikaansaamalla kulttuuriteolla, johon en ole itse pistänyt tikkua ristiin. Ylpeillähän voi silti. Tätä on pakko mainostaa kirja-ihmisille joka tapauksessa, joten suokaa anteeksi kaupallinen mainospala: viime viikolla julkaistiin ensimmäinen länsimaisen kirjallisuuden historia suomeksi 60 vuoteen. Käsittämätöntä, että sitä saatiin odottaa näinkin pitkään, muistan ihmetelleeni asiaa jo opiskeluaikoina. Siteeraan innosta puhkuvaa kustannuspäällikköämme: "Jokainen sivistyskansa tarvitsee omankielisen maailmankirjallisuuden historian. Kyseessä on kauan odotettu kulttuuriteko, kirjallisuuden ammattilaisten raamattu ja lukemisen harrastajien GPS-laite, joka auttaa paikantamaan teokset tyylikausien ja suuntauksien viidakoissa." Vakuutuitteko? Jos ei henki vielä salpautunut, niin kerron, että tässä tiiliskivessä on 866 sivua, mutta kirjoittaja, k...

Rasti peräseinään: suosittelen urheilukirjaa. Voi Jarkkoa! Kaksi päivää ennen kirjansa Pelaamisen lumo julkaisua tennistähti joutui ranneleikkaukseen ja vähintään parin kuukauden kilpailutauolle. Kirjan julkkaritilaisuus meni tietysti pääasiassa tämän asian puimiseen - Niemisen sympaattisuutta kuvastaa hyvin se, että hän kesti lungisti kaikki raskasta aihetta käsittelevät utelut ja vakuutti aikovansa nousta takaisin huipulle ja pian. Toivon tosiaan, että tämä kirja on Niemisen lupaama välitilinpäätös eikä mikään menneen uran muistelokirja - peukut pystyyn pikaiselle ja voitokkaalle paluulle! En juurikaan lue urheilukirjoja, mutta uskoisin tämän poikkeavan edukseen: teoksen on kirjoittanut haastattelujen pohjalta Niemisen sisko Anna-Riikka Carlson. Niinpä kirjaan on saatu kaivettua melkoinen otos lapsuuden ja muun yksityiselämän kuvia. Sävy on muutenkin aika tuttavallinen ja Niemisen imagon mukaisesti sympaattinen. Mikään pääministerin morsian tämä teos ei ole, vaan lapsillekin sopivaa ...

Huhhuijaa. Olin eilen kirja-alan isoimmassa yhteisessä vuositapahtumassa Aulangolla (päivä kokosi tänä vuonna yhteen parisataa kirjakauppiasta ja kustantajaa) ja piti hirveästi raportoida teille, mitä alalla tapahtuu todella juuri NYT. Olisi pitänyt raportoida teille eilen onlinena - eiliset suuret oivallukset tuntuvat tänään tosi eilisiltä. Otan silti yhden kiteytyksen: joka vuosi yhtä sitkeästi esitettyyn kysymykseen kuoleeko kirja vastaus on tietysti ei kuole, mutta paneelista jäi yksi osuva lause mieleen: "Kirjan suurin uhka on huono kirjallisuus". Ei netti tai google tai ekirja tai pelit tai mikään muukaan. Se on kyllä totta. Lisäksi sain suuren ilon ja kunnian nähdä käytössä olevan ja toimivan sähköisen kirjan lukulaitteen! Kyllä! Sekin on totta: niitä käytetään ja ne toimivat, lähinnä käsikirjoitusten lukemiseen valmiiden kirjojen sijaan mutta kuitenkin. Toinen mieleen jäänyt asia on pieni reklamaatio: sana blogi mainittiin ekan ja ainoan kerran 4,5 tuntia seminaarin a...

Summa summarum: 37-vuotias mies ikäkriisiytyy kun tytöt eivät enää katsele perään. Pitää aikuistua siis. Tästä seuraa hauskaa ja surrealistista tyttöhistorian muisteloa tiiviiden ja nopealukuisten tarinoiden muodossa. Suosittelen riippumatta siitä, pitikö Lääkäriromaanista vai ei. Arvio: Viimein Riku Korhonen ja minä löysimme toisemme! Korhosen äijätyyli on tässä kokoelmassa parhaimmillaan - ja ennen kaikkea monien eri kerrontatyylien kokeiluissa Korhosen verbaalivirtuoosimaisuus riemastuttaa. Vallatonta vekkuliutta tytöt, pojat ja tykkääminen -tematiikan ytimessä! Sitten ei kaunokirjallisiin ansioihin: naislukijalle teoksessa on ihana tirkistely-efekti. On aina yhtä liikuttavaa ja itsetuntoa hivelevää lukea siitä, miten miehet yrittävät ratkoa naisen ikuista ja selittämätöntä mysteeriä. (Ei kerrota niille, että mitään mysteeriä ei ole: on vain erilainen sukupuoli, joka on aina yhtä mysteerinen siksi että se on erilainen. Myös naisille.) Ikäkriisinkin tästä kirjasta voisi saada kun oiv...

Olen keksinyt onnellisen työpäivän salaisuuden. Luen Ollin pakinoita työmatkat. Lisäksi olen keksinyt onnellisen parisuhteen salaisuuden. Luen Ollin pakinoita illat. Jos päivä alkaa ja päättyy hysteerisen hilpeään hihitykseen, sitä voi pitää suhteellisen onnistuneena settinä, jossa ei paljon palaverikimara tai pyykkivuori paina. Olliutumista ei voi selittää. Ollin joko tajuaa tai ei tajua (ilman arvolatausta, Olli-huumori ei todellakaan ole aina mitään intelligentsian ilotulitusta). Ei muuta lisättävää. :)

No juu. Ei tullut sitten ruusua kirjan ja ruusun päivästä - ei pitänyt tulla kassiin yhtään kirjaakaan, mutta ette usko mitä kävi: tuli vastaan kokonainen TISKILLINEN uusia näköispainoksia Ollin pakinoista!! (sitkeimmät lukijat muistavat aiemman Ollin pakinahehkutuksen, näytteitä Ylen elävässä arkistossa ) Oli ihan mahdoton valinnan paikka, kun en muistanut mitä näistä keräilyharvinaisuuksista olen lukenut ja niitä sai kaksi kympillä joten ostin neljä. Varmuuden vuoksi. Nyt ei lopu pakinat kesken eikä tule suru puseroon koko loppukeväänä. Paitsi miehelle, jonka pitää nikkaroida lisää kirjahyllyjä. Joten loppuilta onkin kulunut Ollin pakinoiden uudelleentankkauksen parissa ja tässä saatte näytteen Ollin ajattomasta nerokkuudesta: juuri kun blogissa debatoimme kirjojen oikeaoppisesta lukemisesta, harppomisesta tai lukemattomuudesta, niin vastaani tulee Ollin pakina "Miten luette romaanin?" Näyte ekasta kappaleesta: - Kysykää meiltäkin! Ei saa enemmistöä syrjäyttää. Kirjailijoil...

Näinä kurjina lama-aikoina pitää kannustaa ihmisiä kulttuurin ja edullisten kirjojen pariin: Kirjan ja ruusun päivää vietetään tiistaina Kampin Narinkkatorilla klo 10-19. Ainakin kannattaa kävellä torin poikki ja kurkata parhaat kirja-alet tai hakea ruusu - yleensä sen on joltain osastolta joka vuosi saanut... Hyvä ja pieni vartissa läpikäveltävä vaihtoehtotilaisuus niille, joilla menee hermo massiivisilla kirjamessuilla. Sitten lukupiiriasiaa: totesimme ilahtuneina perustaneemme armollisen lukupiirin, jossa kaikki sooloilevat omien kirjojensa parissa. ;) Ts. demokraattinen perussääntömme siitä, että kirjaa ei ole pakko lukea on johtanut siihen, että kirjan on yleensä lukenut yksi ja toinen on aloittanut. Positiivista asiassa on se, ettei se estä mitenkään käymästä kirjoista silti vilkasta keskustelua. Siis mistä tahansa kirjoista, joita itse kukin on lukenut viime aikoina lukupiiri-kirjan sijaan. Mukana on tosin yksi lukija-Finlandian ansaitseva sissi, joka lukee jokaisen kirjan kann...