Ajatuksiani huonojen kirjojen lukemisesta sekä tänä vuonna kesken jääneitä

Olen yleensä hyvä jättämään mielestäni huonot kirjat kesken. Välillä tulee ihan luovuttaja-olo, kun luen goodreadsistä sekä muiden kirjablogeista arvioita huonoista kirjoista, jotka on silti urheasti saatu luettua loppuun asti, ja sen jälkeen vasta muodostettu se oma rehellinen, analyyttinen mielipide! 

Ja sitten esimerkiksi oma goodreads avg-ratings-numeroni huitelee siellä lähempänä neljää. :D Koska yksinkertaisesti en vain saa niitä huonoja kirjoja luettua loppuun asti, jotta voisin niille minkäänlaista arvosanaa antaa. 

Pohdin, kuinka voin julistaa kirjan huonoksi, jos en sitä ensin kokonaisuudessaan lue? Eikö ole epäreilua kirjaa ja sen kirjoittajaa kohtaan tuomita teos vain yhden osan (yleensä alun) perusteella? Ja kaikkihan me tiedämme, että alusta huono kirja voi muotoutua täydeksi lemppariksi, kunhan tarina pääsee kunnolla käyntiin, ja sama tietenkin toisinkin päin. Tai kirjan voi hyvä tai huono loppu muuttaa täysin, joko pilata tai pelastaa. Ja jos kokonaisuutta ei tunne kokonaan, ei voi myöskään täysin tuomita. 

Valitettavasti kuvan kahvijuoma oli suurempi nautinto, kuin tämä kirja. :(

No, sen vuoksi en niistä kesken jääneistä juuri kenellekään huutele, tai ainakin yritän muistaa aina mainita sen, että oma mielipiteeni perustuu vain kirjan alkuun tai puoliväliin asti. Ensimmäiset sata sivua tuntuu olevan monelle mittari siitä, onko kirja lopulta lukemisen arvoinen vai ei. Minäkin yleensä kituutan sinne noin 100-sivulle asti, ennen kuin annan itselleni luvan luovuttaa. Siihen, onko kirja hyvä vai huono, vaikuttaa niin moni muukin asia kuin juoni. Esimerkiksi kirjoitustyyli, kertoja, aikamuoto, henkilöhahmot, suomennos ja niin edelleen. Omien kokemusteni mukaan nämä seikat ovat tulleet yleensä aika tutuiksi jo sadan sivun aikana, ja jos ei silloin mikään houkuttele minua kirjan pariin, ei se siitä todennäköisesti enää tule juuri paranemaankaan.

Lukeminen on minulle harrastus, jonka haluan olevan mukavaa! Tässä elämässä on jo muutenkin niin paljon kurjia velvollisuuksia, töitä ynnä muuta, että haluan edes harrastuksen säilyvän minulle 100% mielekkäänä. Jos minulla on huono kirja kesken, en yksinkertaisesti vain saa sitä luettua ilman itseni pakottamista. Ja miksi, oi miksi itseä sitten pitää pakottaa..?!? En tiedä, mutta vaikka yleensä luovutan nopeasti, olen joskus niin hölmö, että silti pakotan. 

Omaksi ostamieni kirjojen kanssa olen itselleni paljon julmempi. Ikään kuin rangaistukseksi pakotan itseni saamaan loppuun kirjan, josta olen maksanut rahaa. Kuulostaako tutulta? Kirjaston kirjat jäävät paljon helpommin kesken, ne kun eivät jää omaan hyllyyn muistuttamaan, että tätäkään et saanut luettua. Myös englanninkieliset jäävät helposti kesken, on vaan jotenkin niin helppo perustella itselleen, että kielestä se vain johtui.

Kirjan huonokuntoisuus ja irtonaiset kannet söivät lukuintoa tämän kirjan kohdalla.

No, tässä nyt kuitenkin pientä listaa niistä kirjoista, jotka jäivät kesken tänä vuonna. On niitä varmasti enemmänkin kuin kolme, mutta nyt en enää edes muista, mitä ne olivat!

Kirjoja, jotka jäivät kesken vuonna 2016:

♥ Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Tämä minulla jäi ihan juurikin kesken. Luin alle 300-sivuista kirjaa sivulle 112 asti, ja sitten tuumasin, että nyt riittää. En vain päässyt mukaan kirjan henkeen. Kirjan kerronta oli mielestäni sekavaa, en oikein tajunnut tarinaa tai sen pointtia, hahmot menivät sekaisin toistensa kanssa, ja ylipäätään koko kirja tuntui minusta niin yhdentekevältä, että olisin tosissani saanut pakottaa itseäni tämän kanssa.

♥ Pat Conroy: Aaltojen soitto

Luin kesällä Pat Conroyn Vuorovetten prinssin, ja se oli sellaista päätäpahkaista rakkautta ensi silmäyksellä, että olin jo ihan varma, että miehen muidenkin kirjojen on pakko olla yhtä tajunnanräjäyttävän ihania. Ja tällaiset odotuksethan voivat olla aika tuhoisia. En sanoisi, ettei tämä ollut hyvä, sillä alku kyllä vaikutti lupaavalta. Tämä kirja tuntui vain jo alkuun ihan liian pitkältä ja yksinkertaisesti vain väärältä juuri siihen hetkeen. Lukuintoani laski huomattavasti myös se, että kirjastosta saamani kappale oli todella huonossa kunnossa. Kun näin paksusta kirjasta on kannet oikeasti irti, hankaloittaa se jo konkreettisestikin kirjan lukemista aika paljon. Tekisi mieli sanoa, että kyllä minä tämän vielä joskus luen, mutta toisaalta taas olen huomannut sen, ettei kirjoihin, jotka on kerran hylännyt vain tule enää koskaan tartuttua. 

♥ B.A. Paris: Behind Closed Doors

Tämä trilleri oli kyllä sinänsä kiinnostava, että halusin tietää, miten se päättyy. Heti kun juoniasetelma oli selvinnyt, en kuitenkaan jaksanut lukea ihan kaikkea. Laskenkin tämän kesken jääneeksi, sillä päädyin harppomaan kirjaa, jätin kymmeniä sivuja välistä. Luin sieltä täältä sekä loppuratkaisun. Ja tuntuu, että tällä tyylillä en kyllä menettänyt tästä kirjasta juuri mitään. 

Sitten taas tänä vuonna lukemani kirja, joka tuntui alkuun huonolta, mutta oli lopulta ihan hyvä oli mielestäni Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät. Meinasin jo 100-sivulla lopettaa, mutta koska tämä oli oma ostos, pakotin kuitenkin itseni. Ja pian sadan sivun jälkeen aloinkin tästä pitää, kun tarina lähti kunnolla rullaamaan.

Kirja, joka tuntui alkuun huonolta ja oli lopuksikin huono oli mielestäni Cornelia Funken Mustesydän, sekin omasta hyllystäni. Luin kirjaa ajatuksella, että kohta varmasti rakastun, mutta lopulta ollessani viimeisillä sivuilla, sain vain todeta, että tämän kanssa ei olisi kannattanut pakottaa itseään. Kirja oli alusta loppuun mielestäni tylsä. Vaikea enää perustella että miksi, mutta jokin siitä vain puuttui.

Minkälaisia ajatuksia teillä on mielestänne huonojen kirjojen lukemisesta, sinnittelettekö loppuun asti vai luovutatteko heti? Minua aina kiinnostaa, mistä muut saavat voimaa taistella loppuun ne tylsät ja huonot kirjat.

Pat Conroy: Vuorovetten prinssi

The Prince of Tides, 1986, 672 s. Kuva vuoden 1991 elokuvasta.

Vuorovetten prinssi kertoo Wingon perheestä Yhdysvaltojen syvässä etelässä. Perheen poika Tom Wingo on nyt jo aikuinen mies saadessa puhelinsoiton: hänen kaksoissisarensa Savannah on yrittänyt itsemurhaa. Tomin täytyy matkustaa New Yorkiin auttamaan Savannahin psykiatria tri Susan Lowensteinia, toimimaan Savannahin muistina. Tarinassa kuljetaan vuorotellen Tomin, Savannahin ja isoveli Luken lapsuudessa Etelä-Carolinassa, vuorotellen taas kirjan nykyhetkessä, 80-luvun New Yorkissa. Tarinan edetessä sisarukset kasvavat nuoriksi ja aikuisiksi Tomin kertomissa muistoissa. 

Vuorovetten prinssi on samaan aikaan kaunis ja kammottava kertomus tulehtuneesta perheestä, vuosikausien katkeruudesta ja siitä, kuinka katkeruuden taustalta löytyy silti rakkautta. En voi kuin ihailla sitä, miten uskomattomasti Pat Conroy onnistuu kertomaan tarinan. Tom, Luke ja Savannah on onnistuttu kirjoittamaan niin elävästi, että tuntuu, kuin lukisin omista ystävistäni. Lukiessani tunsin olevani tapahtumapaikoilla oikeasti läsnä, pystyin haistamaan meriveden, auringon ja katkan tuoksun samoin kuin New Yorkin ruuhkat. 

Vuorovetten prinssi tuli luettua kesän lämpimimpinä päivinä, parvekkeella mansikoita syöden, ennen töitä aamupalapöydässä ja iltaisin myöhään valvoessa. Sen jälkeen on tullut luettua kymmeniä muitakin, mutta tämä jäi mieleeni kirkkaana ja loistavana. Ja kun jotain rakastan, on minun jostain syystä todella vaikea perustella miksi. Vuorovetten prinssiin rakastuin todella nopeasti, todella syvään. Se kuuluu niihin kirjoihin, joiden voin todella sanoa olevan yksi elämäni parhaista. Toki tiedostan, että kirjalla on myös huonot puolensa, muun muassa eräs hieman pitkälle venytetty ja epäuskottava juonenkuvio lopussa, mutta nautin joka sivusta siitä  huolimatta. Tämä oli kirja, jota teki mieli ahmia, mutta silti säästellä, jotta se ei loppuisi, tarina, josta ei olisi halunnut päästää irti.

Kirjasta on tehty vuonna 1991 myös elokuva, jonka olen nähnyt muutamaan kertaan. Kirja vaikutti minuun lopulta niin syvästi, että luettuani sen ei aikaisemmin rakastamani elokuva tuntunut enää juuri miltään. Lukiessani huomasin pian, että elokuva on tehty täysin eri lähtökohdista, ja suosittelenkin kirjaa ehdottomasti myös niille, joille elokuva oli pettymys. Tämä ihana alkumusiikki muuten  kiteyttää kirjan tunnelmaa mielestäni aika hyvin. <3

Välillä sitä muuten ihmettelee niitä sattumia, jotka ohjaavat hyvien kirjojen äärelle. Ostin pari vuotta sitten uuden kirjahyllyn, johon jäi harmillisen paljon tyhjää tilaa. Käydessäni sitten äitini luona, oli hän siivonnut omasta varsin ylipursuavasta kirjahyllystään sivuun ne, jotka joutaisivat kierrätykseen. Sieltä pinon keskeltä pilkisti tämä, hieman kärsinyt paksu kirja, jota äiti itsekään ei ollut tainnut koskaan lukea. Olin nähnyt Vuorovetten prinssi -elokuvan ja siitä kovasti pitänyt, mutta ajattelin, etten tuota varmaan tule koskaan lukemaan. Silti otin sen itselleni, sillä tarvitsinhan jotain täytettä uuteen hyllyyni! :D Yli vuotta myöhemmin, itse kirjahyllyäni siivotessani poimin tämän käteeni ja aloin huvikseni selailla, ilman sen suurempia suunnitelmia ryhtyä lukemaan. Pari tuntia myöhemmin löysin kuitenkin itseni sohvalta, edelleen kirja kädessä, ja loppu onkin historiaa.

Oma arvosanani:♛ ♛ ♛ ♛ ♛

Onko kirja, elokuva tai Pat Conroy sinulle tuttu?