Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkut. Näytä kaikki tekstit

4.10.2016

Harmaan huomassa

Iltaa! Telkkarissa pyörii Enstreffit alttarilla ja muistin juuri, että mulla on koneella viime viikon asukuvia, jotka olisi hyvä julkaista ennen kuin jää peittää maan.

neuletakki Tiger of Sweden
toppi By Malene Birger
koru Cos
farkut rag & bone
kengät Just Ballerinas

Ostin tämän neuletakin jo kauan sitten (tämä on se, jota kuvailin pehmoiseksi kuin pupu), ja se näyttää edelleen olevan kovaa huutoa tänä talvena - toki jos olisin übertrendikäs, olisi neuleen pituus ainakin polviin, mutta se taas ei mielestäni ole kaikkein pukevin look näin lyhyenlännälle. Tällä siis mennään ainakin yksi kausi vielä!

Ihan pieni asia, mutta valkoisen tuominen mukaan omaan pukeutumiseen on tuonut siihen paljon raikkautta - tämäkin perusasu on aika lailla erinäköinen näin kuin mustan topin kanssa. Niinpä tilasin Cosilta lempparitoppini (nyt alennuksessa!) vielä valkoisenakin - toki otin varmuuden vuoksi vielä yhden mustankin, sillä sen lisäksi että toppi on kiva päällä, olen saanut siitä [t-paidaksi] yllättävän paljon kehuja.

Eivätkä ne shoppailut siihen pääty, sillä oli ihan pakko saada uudet mustat, matalat kengät; Pretty Ballerinas on suorastaan yliedustettu kenkäkaapissani, ja sinne päädyin nytkin ostoksille. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon (ja ostoskorissa olikin parhaimmillaan kolmet kengät...), mutta näihin nyt sitten päädyin.

Ja joo, odottelen postista vielä uusia nilkkureita (&OtherStories), lapselle talvikenkiä (H&M) ja itselleni vielä kisahousuja, sillä ilmoittauduin hetken mielijohteesta estekisoihin - hui kamala!

Jännittää siis, mutta ihan hyvällä tavalla: perusarjen keskellä tekee tosi hyvää haastaa itseään ja rohkaistua epämukavuusalueelle, sillä tunne onnistuneen suorituksen jälkeen on aivan mahtava! Sijoittuminen on minulle aivan toissarvoista: olen tyytyväinen, jos muistan radan oikein ja ratsastan sen suht. tyylikkäästi ja virheittä (eli ilman pudotuksia). Omaa haastetta kisoihin tuo vielä se, etten ole koskaan hypännyt valitsemallani hevosella, mutta onneksi kyseessä on hyvinkin luotettava ja suoritusvarma tyyppi, joten olen ihan luottavainen :-D

Uni tulee kyllä silmään heti kun pääni kohtaa tyynyn, joten nyt on hyvä hetki toivotella taas hyvät yöt!

15.5.2013

Kesäfarkut


Farkut Cos
t-paita American Vintage
Cosin paketissa oli farkut, housuja (kahdet samaa mallia, mutta eri kokoa) ja mekko. Mekko oli liian suuri ja lötkö ja housut olivat molemmat väärän kokoiset: toiset liian pienet ja toiset liian suuret. Takaisin, hus!

Mutta ne farkut: kesäisen vaaleat, oikean mittaiset ja navan korkuiset (kuin parhaat Spanxit!). Mulla on viimeksi ollut tuon väriset jamekset joskus ala-asteella, tosin silloin ne olivat aika paljon leveämmät 501:t, jotka äiti vaalensi kloriitilla isossa saavissa. Nyt voi vaan mennä ja ostaa ihan minkä väriset farkut sitä haluaa!

T-paita taas on Amsterdamin ostos keväältä, jota en ole pitänyt kertaakaan - ei ole vielä ollut tarpeeksi keltainen fiilis noin iloista paitaa varten. Kuvassakin siis ihan vain rekvisiittaana, kun etsiskelin farkkuihin sopivaa yläosaa. Vielä se keltainenkin päivä koittaa!

Tänään oli töissä Hyvin Formaali päivä, mutta huomenna ajattelin vetäistä uudet farkut korkkareiden kanssa jalkaan ja ottaa elämästä ilon irti. Sääennusteen lupaama +21 kuulostaa aika hyvältä, vaikka eihän sitä työpäivän aikana oikein pääse keleistä nauttimaan -ruokapaikatkin ovat niin lähellä, ettei sadekelillä ehdi juuri edes kastumaan saati sitten auringon alla nenäänsä polttamaan.

Pitää muuten vielä kehua sitä uutta kalorinseuranta-applikaatiota, sillä se on nimittäin aivan oiva kontrollikaveri! Se suo minulle 1400 kCal päivittäin, ja määrää voi lisätä liikunnan avulla (käynkin aina "hakemassa"pari sataa kaloria reippaalla koiralenkillä). Niin orjallisesti en sitä tuijota, ettenkö söisi nälän tullen, vaikka päivän kiintiö olisikin jo täynnä, mutta olen jo oppinut näin muutamankin päivän aikana suhtautumaan paljon tiedostavammin sekä siihen mitä syön että kuinka paljon. Maanantaina söin jopa mutakakkua, sillä ratsastuksen kuluttamat 550 kaloria antoivat sen myöden. Tänään taas on tarjolla illaksi enää 100 kaloria ilman liikuntaa - ihan hyvin motivoi käymään pikkulenkillä juoksemassa, kun tietää että sen jälkeen "saan" syödä jogurtin lisäksi vaikka pari palaa ruisleipää :-)

Olen muutenkin kaikenlaisen teknologian motivoima (mm. juoksen sykemittarin JA Sports Trackerin siivittämänä), joten tuo oli juuri se, mitä tarvitsinkin vähintäänkin estämään hitaan, mutta tasaisen lihomiseni. En varmaan ikuisesti jaksa logata jokaista suupalaani kännykkään, eikä liene tarpeenkaan - kunhan pääsen tässä hyvään alkuun. Tavoitteena olisi saada nuo uudet farkut joku päivä jalkaan ilman megalomaanista vatsan sisään vetämistä :-)

No niin, nyt se lenkki siis kutsuu, joten mentävä on! Aurinkoa ja iloa iltaanne!

13.11.2012

COSin farkkujen yllättävä bonus


Unohdin aikaisemassa neulepostauksessa nämä hetken mielijohteesta tilaamani mustat farkut. No, sinällään näissä ei olekaan mitään ihmeellistä - muuta kuin lahkeiden pituus, joka on kaltaiselleni 160 cm pituiselle juuri sopiva! Ovatko nämä sitten tarkoituksella nilkkapituiset?!

Tiedoksi siis kaikille pätkämittaisille, että näitä farkkuja ei tarvitse lyhentää - aika iso plussa! Gapin farkuissa on tarjolla ankle-pituus, ja se on mulle sopiva. Yleensähän se 32" pituus on ainoa tarjolla oleva, ja siitä voinkin aina napsaista melkein kymmenen senttiä pois...

Farkkujen matsku on kohtalaisen ohutta, eikä sitä luvattua stretchiä (2%) ihan kamalasti huomaa. Farkut kuitenkin istuvat hyvin ja tuntuvat tarpeeksi laadukkailta. Niissä ei myöskään ole mitään ylimääräisiä krumeluureja tai koristeompeluita.

En ole varma, olisinko nyt ihan välttämättä tarvinnut viidennet mustat farkut, mutta voiko niitäkään olla liikaa? Ja itse asiassa ne yhdethän ovat enemmän kulutetun harmaat kuin mustat (monen vuoden käytön jälkeen).... Ihan tarpeeseen siis tulivat nämäkin!

Olen himpun verran huolissani, sillä paleltaa ihan kamalasti ja kurkkuakin kutittaa. Ei olisi millään aikaa sairastaa juuri nyt - tai eihän koskaan ole! Buranaa, C-vitamiinia ja vihreää teetä samantien. Ja sormet ristiin.

17.10.2012

Farkkusnobin uudet halpisfarkut

Kärvistelen edelleen likviditeettikriisin kourissa, ja olen siitä syystä shoppailut huomattavasti tavallista vähemmän viime viikkojen aikana. Tylsää!

Sitten retkahdin aivan yllättäen ja aivan yllättävään asiaan - onneksi huokeaan sellaiseen. Gap nimittäin mainosti yhden päivän ajan -25% koko valikoimasta ja juuri ennen nukahtamistani pikaostin (uusi termi!) iPadilla nämä farkut, jotka ovat osoittautuneet oikein mainioiksi.

Jakku Esprit, toppi Tiger, farkut Gap 1969 ja kengät Billi Bi

Kuten kuvasta näkyy, farkuissa on pienet kulutukset, mutta sen verran maltilliset, että voin pitää niitä töissä. Ne istuvat hyvin (otin itse asiassa peffakuvankin, mutten kehdannut laittaa sitten kuitenkaan näytille) ja koska otin Ankle- pituuden, ei tarvinnut edes lyhentää :-)

Sori vaan acnet ja sevenit, nyt tuli uusi kilpailija markkinoille, ja noilla hinnnoilla aika varteenotettava vaihtoehto onkin!

Ihastelin tänään kotiin ajaessani kirkasta auringonpaistetta ja jopa otin siitä kuvan voidakseni muistella sen ihanuutta tässä muutaman viikon päästä, kun pimeys laskeutuu yllemme vähän pidemmäksi aikaa... Ai mikä syysmasennus?! (Paljastin tässä samalla olleeni kotimatkalla hyvissä ajoin ennen viittä).

Päiväni oli erityisen hauska, sillä söin pitkän ja ratkiriemukkaan lounaan entisten työkavereiden, nykyisten ystävien kanssa, ja vaikka ruoka oli korkeintaan keskinkertaista, hyvä seura ja briljantit jutut kompensoivat kaiken muun! Kiitos J!!

Ja sitten piti vielä kertoa, että se taannoinen esiintymiseni jättiyleisölle meni aika hyvin. Vähän alussa jännitti, mutta uskoakseni sitä ei kovin moni huomannut. Loppua kohden sitten alkoikin juttu luistamaan tavalliseen tapaan, ja olisin voinut jäädä lavalle höpöttelemään pidemmäksikin aikaa :-) Enkä muuten edes ostanut uutta mekkoa, vaan tyydyin "vanhaan" (kerran pidettyyn DKNY:n kolttuun) - olen siis nykyään oikein taloudellisuuden ja säästäväisyyden perikuva!

*****
Vielä pikainen gallup: farkkupaita, onko jo ihan passée? Jotenkin nyt vasta heräsin koko ajatukseen ja ajattelin, että se voisi olla talvella kiva neuleiden kanssa...

14.7.2012

The Oslo Jean (MiH)

UrbanA:n alessa oli juuri oikean kokoiset (tai no...) ja muutenkin sopivat farkut sopivasti -30%. Nämä ovat ehkä kaikkein mukavimmat farkut ikinä, niin pehmeät ja hyvät (lue: tarpeeksi elastaania)!

Oikea sävy on tuo jalkakuvassa näkyvä (paita oli niin ryppyinen, että rajasin pois)
- en saanut alakuvasta millään oikeanväristä, vaikka yritin mitä säätöjä...

Mutta se koko...se, mikä kaupassa tuntui napakan sopivalta on jo päivän käytön jälkeen hieman löysä, eli pitäisi uskoa ja noudattaa sitä universaalia farkkutotuutta, että oikea koko on se, jonka saa sovituskopissa vedettyä kiinni henkeään pidättäen ja ankarasti vatsaa sisään vetäen!

Olen niin pätkä, että lyhennän yleensä pakon edessä kaikki farkut, mutta nämä ovat mielestäni niillä rajoille, ettei tarvitse - vai mitä mieltä olette? Mun mielestä ainakin matalien kenkien kanssa ihan ok, joten en tartu vielä harkitsemattomasti saksiin - mulla kun on siitä vähän huonoja kokemuksia.

Olen löhöillyt koko aamupäivän ja katsellut telkkaria (Good Wife, Pan Am, Kosto), nyt pitäisi varmaan vähän ryhdistäytyä ja lounaan lisäksi tehdä jotakin muutakin hyödyllistä. Tai ehkei sittenkään, loman idea on kait lepääminen eikä ikuinen suorittaminen! Ruokaa täytyy laittaa, koska on nälkä, mutta ehkä jätän muut askareet vielä ainakin huomiselle. Tai ensi viikkoon...

8.4.2012

Boyfriend-farkut ja kenkäyllätys

Alunperin lähdin vain siskolle makutuomariksi, mutta tarttuihan sitä itsellekin jotakin pientä mukaan :-)

Boyfriend-farkut Lindexistä


Gantin nilkkurit: täysin turhat, myönnän, mutta kun olivat niin hyvässä tarjouksessa puoleen hintaan...
Ovat myös puoli numeroa liian isot, mutta senhän korjaa pohjallisilla.


Mexxin läpikuultava toppi


En yleensä osta Mexxiä, mutta tuo toppi suorastaan hyppäsi käteeni kun olimme jo menossa hakemaan autoa, ja kun sekin sattui olemaan -30%, en raaskinut jättää sinne kauppaankaan...

Ja sitten tosiaan pojalle suoralippalippis ja skeittikengät, aivan ehdottoman suuret ja tärkeät kevään asusteet - halusi nukkuakin uusien ostostensa vieressä, kun oli niin tyytyväinen löytöihinsä.

Materiasta viis, hienointa pääsiäisessä tähän mennessä on ollut se, että sain viettää kaksi päivää äitini luona ja siskoni ja hänen perheensä kanssa. Serkkupojat löysivät heti yhteiset jutut ja heitä tuskin näkyi aamiaisen jälkeen  -niinhän sen pitää mennäkin! Meillä aikuisilla oli sitten aikaa parannella maailmaa, lipittää viiniä ja tehdä sudokuja. Ja tietysti syödä ja syödä... tämäniltainen 8 km juoksulenkki ei vielä sovittanut läheskään kaikkia mässäilyjä.

Huomenna sukulointi jatkuu ja tiedossa on ehdottomasti mekkopäivä! Nyt voisi iltapuhteiksi vielä laittaa kasvonaamion ja lakata kynnet.

25.3.2012

By Zöen jakku

Kuvasin nyt kuitenkin tämän jakun, jonka aion palauttaa, jotta näette mikä siinä meni pieleen.


(ja anteeksi nuo töpselit ja valokatkaisijat kuvaa
rumentamassa - en edelleenkään ole löytänyt tarpeeksi
hyvää kuvauspaikkaa; tämä on lapsen huoneesta)

Jakun viat:
a) jää pömpöttämään rumasti alaosasta -> näytän entistä pyöreämmältä
b) materiaali näyttää halvalta (ja tämä ei ollut erityisen huokea ostos!)
c) väri on liian kellertävä ja ruskeaan taittuva
d) hihat ovat liian pitkät

Voipi siis olla, että olisi pitänyt ottaa yhtä pienempi koko, koska tässä olisi ollut rintamuksen kohdalla ihan hyvin tilaa. Takaisin tämä kuitenkin lähtee, ja sillä selvä.

Kuvan farkuista sen sijaan pidän paljon, nekin ovat aika uudet. Kyseessä on minulle verrattain uusi tuttavuus, MiH. Brändin farkkua on "yhtäkkiä" osunut silmääni vähän joka paikassa, mm. my-wardrobe.com myy näitä ja sitten on ollut julkkisbongauksia MiH-farkuissa (esim. Katie Holmesin leveälahkeiset farkut).






Omat farkkuni ovat malli TOKYO, ja ovat todella hyvin istuvat ja pehmeät. Yleensä käytän hyvinkin suoria ja kapoisia farkkuja, ja nämä ovat selkeästä ylhäältä tilavammat ja lahkeet jopa kapenevat nilkkoja kohti - en koskaan olisi omin päin edes sovittanut tämän näköisiä farkkuja, mutta onneksi kuuntelin ammattitaitoisen myyjän suositusta!

Nämä oli liikkeessä (ja aika monessa kuvassakin) stailattu lahkeet käärittyinä, mutta näin talvisaikaan olen pitänyt niitä ihan suorina. Kesällä sandaalien kanssa sitten uskaltaudun käärimään :-)

Sunnuntai on meidän perheen uusi asioiden hoitamispäivä, ja Stockalle suuntamme nytkin. Yritän olla ostamatta mitään, vaikka uusia sohvatyynyjä kaipailisinkin... Ja yöpöytiä ja niiden päälle lamppuja...

29.1.2012

Uusia farkkuja ja hyvästit lemppareille

Suosikkijamekseni, 7 for Mankindin Gwenevere -malliset ja keskisiniset hajosivat totaalisesti.

Gweneveret jonkun toisen, ei itseni päällä...

Ratkesivat takapuolesta molemmilta puolilta saman puolen tunnin sisään, eikä mitään ollut enää tehtävissä :-( Snif, olen pitänyt niitä parin vuoden ajan useamman kerran viikossa - toisaalta ei siis ihme, että murenivat käsiin!

Olin onneksi tehnyt uusia hankintoja viimeisten parin viikon aikana, joten ihan tyhjän päälle en tässä kerrassaan kamalssa tilanteessa jää. Tällaisia ostin:

Nudie - High Kai musta

Harmi vain, että lyhensin nämä aavistuksen liian lyhyiksi hätäpäissäni. Menevät saappaiden kanssa (saappaan varret päällä) tai sitten ilman sukkia ballerinojen kanssa reilusti nilkkapituisina. Joopa joo, pilasin sitten hyvät farkut!

Toiset farkut ovat hyvin erityyliset, ja merkkikin on uusi, MiH.

MiH Tokyo

Kuten kuvasta näkyy, nämä ovat vähän uudenlaista mallia: löysemmät edestä ja tuollaiset sivutaskut perinteisen farkkutaskujen sijaan. Ne on tosi monessa kuvassa stailattu tuolla tavalla lahkeet käännettyinä, ja jotenkin sitä on itsekin taipunut pitämään niitä samalla tavoin.


Mutta, niin kivoja kuin nämä uudet Nudiet ja MiHit ovatkin, eivät ne korvaa rakkaita Gweneverejäni. Ehkä joudun tilaamaan vielä uudet samanlaiset, keskisiniset luottopökät...

Yhdet vakkarifarkuistani, jotka ovat siis olleet myös erittäin ahkerassa käytössä, ovat H&Mn mallistoa ja täytyy sanoa, että niissä on kyllä hinta-laatu-suhde aivan erinomainen! Ehkä voisin ostaa yhdet sieltäkin ihan varuiksi, eihän farkkujakaan (kuten mustia mekkoja) voi koskaan olla liikaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...