Hamam -tunnelmaa [veneeseen]

Vietin aamupäivän Lapsimessuilla seuraten ihanan, superlahjakkaan kummityttöni tanssikisoja. Siinä sivussa poikkesin myös muissa expo-halleissa, ja vaikka suurin osa tarjonnasta oli suunnattu pikkulapsiperheille, satuin onneksi kävelemään myös näiden  Linan ihanien hamam-pyyhkeiden ohi. Ihastelin vastaavia pyyhkeitä jo Istanbulin matkallamme, mutta silloin ne jäivät ostamatta - ja asia jäi kaivelemaan, sillä olisi todellakin pitänyt satsata jo silloin! 

Valikoimista löytyi kätsästi kolme vähän erilaista, mutta kuitenkin toisiinsa sopivaa kuosia - jokaiselle omansa, mutta "sopivat" kuitenkin rinnatusten kuivaamaan :-)

Hankin hamamit nimenomaan veneilyä silmällä pitäen: en ekana vuonna tajunnut, että veneilijöiden pyyhkeet kuivatetaan yleensä ulkona, kaikkien katseiden alla. Minä olin päinvastoin valinnut mukaan sellaisia vähän vanhempia ja huonompia pyyhkeitä, ja häpesin sitten koko kesän ajan, kun riemunkirjavat ja virttyneet pyyhkeemme lepattivat joka satamassa koko kansan nähtävillä. Tokana kesänä osasin sitten jo varautua paremmin pakkaamalla uuden uutukaiset, ylellisen paksut froteepyyhkeet - jotka sitten taas veivät aivan liikaa tilaa, veneessä kun kaikki tilaa säästävä ja tiiviisti pakkautuva on kovinkin arvokasta. Toivotaan siis, että kolmas kerta sanoisi toden ja että nämä hamamit olisivat nyt se oikea ratkaisu - näille kyllä löytyy joka tapauksessa käyttöä ihan kotioloissakin, joten satsaus ei varmasti mennyt hukkaan!

Nämä pyyhkeet on valmistettu hamamien luvatussa maassa, Turkissa, josta Linan omistaja itse tuo ne maahan. Erityisen kätsät niistä tekee nopea kuivumisaika, mikä on kaikissa retkeilyolosuhteissa kovin arvostettava asia. Lisäksi tykkään näiden ulkonäöstä kovasti - ja otankin tietysti pyyhkeet koekäyttöön kevään aikana täällä kotioloissa, ihan vain varmistaakseni niiden laadun ja toimivuuden :-)

Juuri nyt on muutenkin vaikea uskoa veneilykauden joskus alkavan, sillä ulkona on taas kylmää, harmaata ja sateista. Onneksi vuokraponini on maneestallilla - ja silti ajatus sinne raahautumisesta tuntuu tästä sohvalta käsin vähän vaikealta...kertaakaan ei ole kuitenkaan harmittanut enää siinä vaiheessa, kun astun boksiin sisään, joten ei tässä mitään hätää ole (ja iltahan on vielä nuori :-D). Koira pitää ensin lenkittää tuolla ihan oikeassa ulkoilmassa, joten ei muuta kuin Rukkaa niskaan meille molemmille ja [tihku]sadetta uhmaamaan!

Piipahdimme Tallinnassa

Toteutimme viikonloppuna pienen haaveen, kun kävimme omalla veneellämme Tallinnassa. Olimme sopineet kaveriperheen kanssa "tekevämme jotakin" lomiemme lopuksi, ja kun sää- ja tuuliennusteet näyttivät suotuisilta, oli helppo tehdä päätös sinne lähtemisestä. 

Ajo sujui joutuisasti, meri oli lähes tyyni - jopa Suomenlahden selkä, jonka keskellä ei näy mitään muuta kuin merta ja horisontti, jolloin todella tuntee olevansa aikana kaukana ja syvillä vesillä. Olimme ajatelleet yöpyä vanhankaupungin Old Marinassa, sillä ystävillämme oli hotellivaraus siinä vieressä sijaitsevassa Tallink Spa -hotellissa (joka kuulemma muistuttikin ihan ruotsinlaivaa), ja ajattelimme, että olisi kätevää olla siinä melkein vierekkäin - me siis yövyimme omassa veneessä.  

Mutta niin huono tuuri meillä oli, että Old Marina olikin aivan täynnä, vaikka olimme perillä jo kahden aikoihin. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin turvautua varasuunnitelmaan, eli ajaa Piritan vierasvenesatamaan, joka sijaitsee viitisen kilometria kaupungista. 

Piritan aallonmurtajat

Ensivaikutelma oli varsin askeettinen, kuten kuvasta näkyy. Toisaalta vieraspaikat oli merkitty hyvin ja tilaa oli - se oli siinä vaiheessa kaikkein tärkein asia, sillä olisi ollut aika tylsä joutua kääntymään samantien takaisin kotia kohti. Satamamaksu oli myös vaivaiset 12€/ yö, joten kallista meidän majoittumisemme ei ollut (vaikka tietysti takseista tuli kuluja lisää)!

Laiturin päässä oli rajavartiostolaitoksen tarkastuspiste, muttei siellä näkynyt ketään, eikä kukaan liioin käynyt kyselemässä passejamme missään vaiheessa. Vähän hassua ajatella, että me olisimme voineet olla ihan ketä tahansa ja mistä tahansa - jollei nyt sitten joku käynyt salaa tsekkaamassa veneemme rekisteröintinumeroa.

Kuvassa Piritta Top Spa -hotelli; koko kompleksi sataman ympärillä rakennettiin Moskovan 1980 olympialaisten purjehduskilpailua varten, ja 80-luvun henki olikin vahvasti läsnä... En lähtisi suosittelemaan hotellia ihan ensivaikutelman perusteella kenellekään! Sataman vieressä oli myös pieni leirintäalue, ja karavaanareita ja telttailijoita olikin paikalla sankoin joukoin. 

Tämä kuva on otettu lähes samasta paikasta kuin tuo edellinenkin, vain hieman eri suuntaan. Maisemissa ei siis ole mitään valittamista; rantapromenadilla oli koko ajan paljon ihmisiä ja jos olisi ollut yhtään viileämpää, olisi ollut ihan kivakin kävellä taustalla näkyvään kaupunkiin, mutta nyt oli vain kertakaikkiaan liian kuuma, joten suhailimme taksilla ees'taas. 

Etenkin vessarakennus oli oikein viehko, enkä edes viitsinyt kuvata homeelta haisevia vessoja teidän iloksenne ollenkaan... ne olivatkin ehdottomasti koko paikan heikoin lenkki. Suihkutilat olivat vessoihin verrattuna ihan ok, niistä tuli mieleen jumppasalin pukuhuone, mutta ne olivat ihan siistit (ja maksoivat erikseen 3€).

Onneksi muualta löytyi tarkkaan mietittyä ja kaunista katseltavaa, kuten ravintola Bocca, missä söimme eilen. Me söimme terassilla, mutten malttanut olla nappaamatta kuvia sisältä, kun kävin naistenhuoneessa. 

Tonnikalacarpaccio (alkupala)

Beef carpaccio (alkupala)

Lohiraviolit

Black spaghetti with prawns and a scallop

Talon pistaasijäätelö.
Kuten kuvan valaistuksesta näkyy, aurinko ehti laskemaan ennen jälkiruokia :-)

Mikään varsinainen shoppailureissu tämä ei ollut, sillä kuvassa näkyy
ainoa ostokseni, eli 26€ hintainen rannekoru - toki erittäin mieleinen!

Ja vielä helteestä ryytynyt matkailija tähän loppuun :-)
mekko Part Two, laukku Rebecca Minkoff, kengät Birksnstock

Se mitä kuvissa ei näy, on mm. mennen tullen tehdyt uintireissut "keskellä ei mitään" superlämpimässä meressä, tai se, miten hauskaa oli istua lasten kanssa veneen kannella ja hyppiä muiden veneiden aalloissa, tai miten tuntui vähän haikealta palata takaisin kotisatamaan, koska reissussa olisi helposti viihtynyt vielä pidempäänkin. Mutta täällä nyt ollaan, kotona taas, ja suunnitellaan jo seuraavaa reissua viimeistään ensi viikonlopulle - näistä keleistä pitää nyt ottaa kaikki [veneily]ilo irti!

Hangon Itämeren portti

Heippa taas pitkästä aikaa!

Saaristotourneemme on nyt ohi, ja ihmettelen täällä kotona, miten tilavaa meillä onkaan, kun kaikki perheenjäsenet voivat olla ihan eri huoneissa, meillä on oma pesukone ja saunaankin pääse ihan koska haluaa :-) Vähän keinuttaa, pyykkivuori on aivan valtaisa, eikä kukaan jaksanut käydä kaupassa, mutta on kyllä mukavaa olla omassa kodissa!

Palaan kuitenkin vielä muutamaan saaristokohteeseen siltä varalta, että jotakin vaikka kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea tuolla saaristossa veneilevälle on tarjolla - itse olen saanut veneilijöiden blogeista paljonkin hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa: kiitos vain kaikille, jotka jaksavat dokumentoida reissujaan meidän muiden iloksi ja hyödyksi!

Viimeinen pysähdyksemme oli Hangossa, missä viivyimme pari yötä. Olimme nyt ensimmäistä kertaa Itämeren portissa, joka on aivan kivenheiton päässä "varsinaisesta" kaupungin satamasta; useampikin ihminen oli suositellut Porttia meille, joten halusimme ehdottomasti kokeilla siellä yöpymistä. 

Kuten kuvista näkyy, Itämeren portti on aivan tavallinen vierasvenesatama - sillä erotuksella, että sinne pääse vain omalla veneellä tai tässä alla näkyvällä pikkulossilla, joka kulki sataman ja mantereeen välistä n. 100 m matkaa jatkuvalla syötöllä klo 24 asti (ja senkin jälkeen sen sai soitettua paikalle). Ihan hauska konsepti!

Näytti siltä, että kaikki hienoimmat/ suurimmat veneet suosivat nimenomaan Itämeren porttia, sillä upeita jahteja oli poikkeuksellisen monta - kaikkein hienoimpana Teemu Selänteen jahti laiva, joka oli aivan kolossaalisen kokoinen. Juoruavampi ihminen kertoisi, että siellä oli eilen illalla aika railakkaan oloiset pippalot, vaikka itse jääkiekkolegendaa ei kyllä näkynyt missään...

Koiranomistajalle Portti ei kuitenkaan ollut aivan optimaalinen paikka, sillä koiria sai ulkoiluttaa vain yhdellä, mahdollisimman kaukana olevalla luodolla, sillä muut paikat oli - ymmärrettävästi - rauhoitettu lintujen pesimistä varten. Meidän hienohelmaterrierimme ei osannut toimittaa isompaa asiaansa kalliopohjalla ollenkaan, joten se oli vietävä aamuin illoin lossilla mantereen puolelle sopivaan pusikkoon. Eihän tuossa periaatteessa ole mitään vikaa silloin kun on aikaa, mutta aamulla olisi kyllä ollut kiva hoitaa koko ulkoilurutiini mahdollisimaan nopeasti ennen rauhassa nautittuja aamukahveja, kuten meillä on yleensä ollut tapana...

Palvelufasiliteetit (vessat ja saunat) eivät myöskään pystyneet palvelemaan aivan täynnä olevaa satamaa: vessoista oli koko ajan vessapaperi loppu, käsienkuivaushärvelit oli vedetty loppuun (se kangas siis, tuntuu kuin olisin jetlagissa, kun yritän saada jotenkin tolkullista tekstiä aikaiseksi!) ja saunat olivat aivan täyteen ammutut. Roska-astiat olivat täyttyneet jo pari päivää sitten, ja sinällään oikein siisti roskavaja oli varsin ruokottoman näköinen.

En siis oikein kokenut saavani varsin korkealle 37€ satamamaksulle (yleensä n. 25€ ns. täyden palvelun satamissa) vastinetta, ja viimeinen niitti oli hankaluus koiran kanssa. Harmillista!

Tapasin pariakin ystävääni Hangossa, mutta kuvia on vain ravintoloista?! Piipahdin Hangosta asunnon ostaneen ystäväni "kesäkodissa" ja kyllä harmitti, ettei ollut kameraa mukana, sillä vanhassa puutalossa sijaitseva asunto oli aivan valtavan upea korkeine huoneineen ja lautalattioineen. Ehkäpä saan joskus vielä luvan kuvata sitä teitä varten - tai sitten joku sisustuslehti ehtii ensin! Muutenkin tuttuja tuli vastaan useampia, mikä oli tosi hauskaa.

Söimme ekana iltana Makaronitehtaalla, mutta ainoa kuvani sieltä on tämä tuikitarpeellinen Veuve Clicquot'n shamppanjakuljetin - kyllä kelpaisi kuljetella ja viilennellä kuohuviaan tällä tyylillä!

Eilen illastimme Itämeren portissa Hangon portti -nimisessä ravintolassa. Se kuuluu Vanajalinna Groupiin, ja palvelumeininki olikin sen mukaista, eli sujuvaa ja miellyttävää.

Ravintolan terassilta on varsin muikeat näkymät, mutta me illastimme sen verran myöhään, että söimme suosiolla sisätiloissa - sieltäkin sai kyllä ihailla maisemia suurten ikkunoiden kautta. 

Alkudrinksut nautittiin tässä sohvilla - olen aivan heikkona tällaisiin tunnelmallisiin nurkkauksiin tai takanedustiloihin... 

Alkuruokani häränlihacarpaccio. 

Pääruoaksi siikaa vihannespedillä ja tzatzikilla.

Ihan paras vadelmasorbet, harmittaa etten tajunnut tilata kahta palloa!

Kuvasin vielä naapurinkin jälkkärin,
tämä taisi olla mascarpanoa ja hedelmiä. 

Tänään lähdimme sitten näin tyynellä säällä kotia kohti vähän haikein mielin. 

Ikäväkseni päätän kuvakavalkadini tähän sinileväkuvaan; levää oli Hangosta lähtiessä näkyvillä pitkän matkaa, vaikka olimme uloimmalla väylällä, eli varsin syvillä vesillä. Surulliseksi vetää :-( Mitä enemmän vietän aikaa merellä ja saaristossa, sitä paremmin ymmärrän, miten ainutlaatuinen ja arvokas aarre meillä onkaan ulottuvillamme - pidetään siitä oikein hyvää huolta!

Nyt lähden kokeilemaan, miltä maistuu uni ihan paikoillaan pysyvässä sängyssä. Hyvää yötä!

Havsvidden - täydellisyyden äärillä

Matkakertomus tulee nyt vähän hassussa järjestyksessä, mutta hyppään suoraan suuren vaikutuksen tehneeseen Havsviddeniin, sillä tässä paikassa on jotakin varsin poikkeuksellista - ainakin Suomen olosuhteissa. Varsin tuore kohde (hotelli + vierasvenesatama) on jännä yhdistelmä ulkosaariston rouheaa luonnonläheisyyttä ja viimeistä detaljia myöten harkittua luksusta.

Yllä olevassa kuvassa näkyy Havsviddenin kalliohuviloita, jotka näyttivät sekä nettisaitin perusteella että täällä paikan päällä kuikuiltuina aivan mielettömän hienoilta. Omalla veneellä kun tulee, ei tietenkään ole mitään mieltä yöpyä muualla, mutta jos joskus tulisi vaikka autolla, satsaisin ehkä tuollaiseen huvilaan hotellihuoneen sijaan.

Satamapaikka kannattaa varata etukäteen (ei lisämaksua), sillä Havsvidden on sen verran kaukana kaikesta aivan Ahvenanmaan pohjoisimmalla niemellä, että hukkareissu harmittaisi...vaan tänne päästyään ei harmita enää mikään! Reitti satamaan on sen verran haastava, että olimme hyvin kiitollisia, kun "venepoika" (ihan kivan näköinen aikuinen mieshän hän oli) tuli veneellä väylälle meitä vastaan ja opasti perille.

Sataman yläpuolelta löytyy poolhouse, jossa on sekä sisä- että ulkoallas. Ilman lapsia (tässä reissussa mukana kolme kpl, meitä on siis kaksi venekuntaa), olisin ehdottomasti ihaillut auringonlaskua täältä käsin skumppalasi kädessäni!

Ravintolaa oli kehuttu jo etukäteen niin paljon, että osasin odottaa sekä hyvää ruokaa että palvelua, enkä joutunut pettymään. Tännekin olimme tehneet varauksen, ja ravintola näyttikin olevan viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Hotelli oli kivasti sisustettu ja täynnä erilaisia tunnelmallisia nurkkauksia - sadepäivänäkin täällä saisi ajan kulumaan vallan mainiosti!

Panostin dinnerille vähän tavallista enemmän (normiasu on ollut farkut tai shortsit, ei sitä burgeripaikoissa voi sen fiinimpänä olla): Espritin haalari on mainio ja rypytön matkavaate/ ilta-asu.

Aurinko laski hetki sitten; kallioilla oli aikamoinen liuta porukkaa ihailemassa tätä samaa näkyä, joka näytti tietysti luonnossa tuhat kertaa hienommalta kuin tämä kännykkäräpsy.

Ihan mahtavaa päästä näkemään tällaisia paikkoja, ei voi ihminen olla enää onnekkaampi! Tulkaa tekin, jos sama mahdollisuus osuu joskus kohdallenne, ette varmasti tule katumaan!

Merten armoilla

Olin viime marraskuussa aivan hätää kärsimässä, sillä en millään meinannut keksiä miehelleni - jolla on siis ihan kaikkea, mahdoton tyyppi! - joululahjaa. Onneksi avasin suuni työpaikalla, sillä työkaverini keksi ehdottaa Meriturvan järjestämää Veneilijän pelastautumiskurssia - ja kun olin lukenut kurssikuvauksen (kts. alla), päätin varata kurssille heti kaksi paikkaa, eli meille molemmille. 

Meriturvan veneilijän pelastautumiskurssi on yhden päivän intensiivinen kurssi, missä osallistujat oppivat käyttämään veneen turvavarusteita, liivejä ja lauttoja aidoissa olosuhteissa.

Kurssilla perehdytään erityisesti toimintaan mies yli laidan -tilanteessa: vedessä selviämiseen ja veneeseen auttamiseen.

Kurssilaiset pääsevät myös kokemaan pelastuslauttaan kiipeämisen haasteellisuuden. Lopuksi jokainen vinssataan vuorollaan yhdeksän metrin korkeuteen pelastushelikopterisimulaattoriin.

Yllä näkyy sisähalli, jossa kurssi järjestettiin. Tässä vesi on vielä tyyni, mutta kun aaltokone nostatti altaaseen yli metriset aallot ja sadetin piiskasi rankkasadetta täydellä voimalla, heilui tuo pieni Lilli-purkkari niin hurjasti, että kannella oli vaikea pysyä - saati sitten nostaa veden varaan joutunutta "uhria" veneeseen - mutta niin vain tehtiin ja parin harjoituskerran jälkeen aina vain sujuvammin.

Sain harjoituksista monta todella hyödyllistä oivallusta ja oppia, vaikkei meillä purjevenettä olekaan (eli emme voisi hyödyntää esim. mastovinssiä). Meidän veneessämme on uimataso, mistä on suhteellisen helppo päästä takaisin veneeseen uimatikkaita pitkin - mutta ensin pitäisi tietysti saada vene tarpeeksi lähelle veteen pudonnutta, mikä on itselleni ihan selkeä harjoitustehtävä ensi kesälle - nyt osaan ajaa venettä vain väylää pitkin...

Ihan ekaksi juteltiin kuitenkin pelastuslautoista; kenelläkään kurssin kymmenestä osallistujasta ei sellaista omassa (tai kavereiden) veneessä ollut, mutta kieltämättä nyt harkitsemme sellaisen hankintaa... Tuo kuvan lautta on kahdeksan hengen lautta, johon hätätilanteessa  mahtuisi kymmenenkin ihmistä - meille riittäisi paljon pienempikin, sillä venekunnassa on yleensä maksimissaan yksi lapsivieras, eli yhteensä neljä henkeä. Lautat ovat itselaukeavia, eli kunhan heittää veteen tiiviinä pakettina ja nykäisee vain narusta kerran tarpeeksi kovaa, täyttyy lautta ihan itsestään CO2-kaasulla. 

Lauttaan pitäisi aina pyrkiä pääsemään kuivana sisään (hypotermian välttämiseksi), mutta me harjoittelimme asiaa sen vaikeamman kautta, eli pungersimme vedestä liivit päällä ylös lauttaan. Ei ihan helppoa, mutta nyt tiedän pystyväni siihenkin ja osaisin myös auttaa muita lauttaan. Lautasta kiipesimme vielä kuvitteellisen rahtilaivan kylkeä pitkin ylös; rappusten sijaan valitsin naruverkon, koska se näytti niin hankalalta, mutta siinä kiipeily sujuikin yllättävän iisisti - toki tilanne olisi taas aivan eri, jos olisi kamalta myrskytuuli ja sade ja ihan oikea hätätilanne...Postauksen vikassa kuvassa näkyy se oranssi verkko; korkeanpaikankammoisena olin ihan ylpeä omasta suorituksestani!

No, ihan välttämättön hankinta tuo lautta ei meille toistaiseksi ole, sillä veneilemme niin liikennöidyillä väylillä, että riski siitä, että joutuisimme tosi pitkäksi aikaa veden varaan on varsin pieni. (Helppohan se on nyt sanoa - sitten jos lautan tarve tulisi/tulee vastaan, harmittaa kyllä aika rankasti olla ilman...)

Sitten juteltiin erilaisista pelastusliiveistä; paukkuliivit tuntuivat olevan suosituin liivityyppi, ja hyvin ne kieltämättä toimivat vedessäkin (ja nyt osaan huoltaa tai ainakin tarkastaa sellaisen ihan itse!). Kuvassa näkyvät oranssit pelastusliivit ovat taas siitä hyvät, että ne pitävät uimataidottoman 100% varmasti pinnalla ja vieläpä kääntävät ihmisen aina oikeinpäin (eli kasvot pois vedestä). Veneilyliivit kyllä kelluttivat ihan hyvin, mutta pidempään veden varassa odotellessa pään ja niskan kannattelu alkoi tuntumaan aika raskaalta hommalta. Pitäydyn omissa paukkuliiveissäni turvallisin mielin. 

Näin pientä ihmistä emme onneksi joutuneet pelastamaan, mutta hiljaiseksi veti.

Häpeäkseni myönnän, etten ollut koskaan kokeilltu heittonarun heittämistä livenä - nyt on sekin homma hallussa ja tiedän, että jos ekalla kerralla ei ihan onnistu, kannattaa jättää pussiin vähän vettä painoksi ja yrittää vain määrätietoisesti uudestaan. Ja osaan myös pakata köyden käytön jälkeen oikeaoppisesti takaisin pussiinsa - tärkeä taito sekin, sillä solmuhan pysäyttää ilmalennon kuin seinään, joten niitä ei suvaita.

Viimeinen harjoitus oli oikeasti aika hurja: olimme koko porukka kuvan taustalla näkyvässä oranssissa pelastuslautassa altaan keskellä, ja kuvan oikeassa ylänurkassa juuri ja juuri näkyvä helikopteri "lensi" kattoa pitkin pelastamaan meitä. Oli pimeää, myrskysi ja ainoa lähes sokaiseva valonkeila tuli suoraan ylhäältä helikopterista. Sen pauhu oli myös todella kova, samoin sen suoraan alaspäin lyömä ilmavirta.Yksi kerrallaan hyppäsimme veteen, mistä meidät nostettiin vinsillä ylös - siis melkein kattoon asti!

Toivon todella, etten koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa tuota kokemusta tarvittaisiin, mutta jos niin ikävästi kävisi, olisi tuosta harjoituksesta varmasti hurjasti hyötyä.

Ai niin, oli sitten vielä yksi harjoitus, nimittäin +6C kylmäallas, mutta sen passasin suosiolla, sillä olin parin tunnin vedessä ja myrskyssä lillumisen jälkeen jo todella kylmissäni. Kylmä vesi on kamalaa ja lamaannuuttaa kenet tahansa todella nopeasti, eikä siitä pääse mihinkään.

Päivä oli fyysisesti aika rankka, ja useampi meistä myös loukkasi itseään vähäsen: tilanteet tulevat päälle niin nopeasti ja ovat niin intensiivisiä, ettei pieniä kolhimisia siinä hetkessä edes huomaa tai voi mitenkään välttää. Itse jätin sormeni veneen laidan ja narutikkaiden väliin, mutta onneksi sattui vain hetken. Miehelläni sen sijaan on molemmat kainalot aika hurjan näköisillä ruhjeilla, koska hänet nykäistiin köyden avulla liian rajusti vedestä ylös :-(

Lähtisin silti ihan heti uudestaan tekemään samat harjoitukset vielä toistamiseen ja voin vain suositella kurssia lämpimästi kaikille veneilijöille! Pyrimme tietenkin minimoimaan kaikki riskit ja ennakoimaan mahdolliset vaaratilanteet, mutta jos jotakin sattuisi, uskon että osaisin nyt toimia paljon rauhallisemmin ja rationaalisemmin kuin aikaisemmin -ja sillä voi olla hätätilanteessa todella suuri merkitys!

Odotan veneilykauden alkamista entistä suuremmalla innolla, ja loppuviikon hienot kelit lupaavat jo hyvää :-D Ja nämä uudet veneilysaappaani tulivat tänään postissa aivan kreivin aikaan, kyllä nyt kelpaa!