Oma blogiluettelo

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Alkuviikon matka Joroisiin Jari-Pekan maisemiin...

piti ihan livenä vihdoinkin käydä katsomassa nämä naisten päällystämät  esineet joko virkkaamalla tai kutomalla.... 



torstai 31. joulukuuta 2015

Ihanaa alkavaa uutta vuotta 2016

haluan kaikille teille blogissani vieraileville kamuille toivottaa tämän marraskuussa otetun kuvan myötä... Wienissä Schönbrunnin linnan pihalla joulumarkkinoilla, siellähän kuorot laulelee joululauluja, tunnelma aivan mahtava :-)


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Oikein rauhallista uutta vuotta 2015

Tällä vanhalla kuvalla joka otettu Sysmässä 2.1.2010 oman asuntoni parvekkeelta :-)
Kiitos kun olette jaksaneet blogiani seurata ja kommentoida :-D


maanantai 1. syyskuuta 2014

Taiteiden ilta Heinolassa 30.8.2014


sekä kaupungin 175-juhlat Kesäteatterilla, sitä kuuntelin Rantapuiston puolelta. Ilta oli niin viileä että välillä kotiin vaihtamaan lämpimämpää päälle ja sitten Siltasaareen katsomaan eläviä patsaita, Lahdesta parista koulusta esiintyjät. Hirmusen vaivan olivat nähneet, kiire kuitenkin seuraaviin kohteisiin RantaCasinolle katsomaan iltatulitusta, Heiliin katsomaan Tulishowta ja vielä Kahvila Toriin kuuntelemaan hyvää musiikkia, siellä lauloi Satu Pekkala säestäjänään Juha Saarinen, Sysmän poika vaikka ei taida nykyisin enää paikkakunnalla asuakkaan. Hyvä tanssimusiikkia ja vielä Juhan muutaman ylimääräinen yleisön toivomuksen mukaan. Viisi tuntia siinä vierähti. Paljon oli väkeä liikkeellä. Tänään maanantaina naapurilta kuulin että ilotulitus oli parempi kuin uudenvuoden aattona!





lauantai 19. huhtikuuta 2014

Aurinkoista pääsiäistä....


vielä pitkänäperjantaina oli matkaajia pohjoiseen ihan kahden kaistan verran niin Mikkelin kuin Jyväskylänkin suuntaan. Tilda-hanhen sain viime vuonna pääsiäiseksi, tää on istunut pöydälläni siitä asti, ei voi mitään mutta tykkään, kangaskana ihan omaa tekoa joskus 10 v sitten. Tänään sain sitten tuon lasisen kanan, ihan kuin olisi joulu ollut...tuostakin tykkään--on reilun kokoinen ja painava. Ettei vaan ole Imatran reissulta tarttunut antajan mukaan kun olivat siellä tilkkupäivillä maaliskuun lopussa:-)


maanantai 23. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua

ja askartelun täyteistä Uutta Vuotta 2014 teille kaikille blogiystävät. Samoin kiitokset joulukorteista, mahtavan kauniita kortteja on kertynyt iso pino, rouva kiittää ja kumartaa ;-D


Noch immer in Wien, ich liebe ;-D

lauantai 24. elokuuta 2013

Rästissä olevat joulukortit ja musiikkia

Sainpas ennen kuun loppua tehtyä loput, ei ihan vielä rästissä mutta melkein, joulukortit. Sinistä vaihteeksi. Vähän toinen joulupuu vinksahti kun karkasi käsistä ja liimaa oli taustalla. Kesällä joskus jo tilasin tuon Memory Boxin stanssin, ensimmäinen oli vaikea irrottaa mutta sitten siihen harjaantuu ja käy paljon nopsemmin.

 Vanha Magnolian leimasin, porostanssi ja nuo pikkuporot olen saanut stanssata joskus Heinolan Treffeillä lainaksi jolta kulta, kiitos....vielä on muutama varastossa.

Joulukortit n:ot 27-28

Jalat vipottaa vieläkin tästä....niin ihanaa  ;-)

Heinolan kesäteatterilla esiintyi tänään Jari Sillanpää, yksityisen henkilön eli pariskunnan järjestämä tapahtuma, väkeä yli tuhat henkeä....itse olin varannut lipun jo heinäkuun alkupuolella ja meninkin jo heti kun pääsi sisään eli tuntia ennen tilaisuuden alkua, rivi kolme. Hyvin sitä jaksoi kolme tuntia takamus tuolilla istua. Huippu mahtava Jari, pystyy hyppimään ja laulamaan samalla!!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Nyt ei muuta ehdi....

ei sitten niin millään, iski intohimo viikonloppuna. Metsä pullollaan vadelmia joita minä vatuiksi nimitän, ja oikein isoja sellaisia. Raakileitakin tosi paljon, vielä sitä sinne ehtii rypemään kivikossa ja risukossa. Tässä kiehuu toinen kattilallinen hilloa, nyt sitten täytyy laittaa seuraavat jo pakastimeen...no meni näistäkin osa :-) Isäntä keräsi minulle sillä aikaa mustikoita kun emännän kanssa taiteiltiin metsikössä, ihan perattuina sain mukaan...kerran vaan olin nurin---ei kaatunut marjat ei ;-DD





Eilen illalla taivas näytti klo 23 tältä.....tuossa vastapäätä, lasin takaa otettuna :-)


torstai 2. toukokuuta 2013

Vapun viettoa...

sain useammankin leimakuvan väritetyksi vapun tienoilla ulkoilun lisäksi. Kerrankin ehtii kortti pienelle miehelle juhannukseksi kun on jo valmiina....hyvä minä:)
Nyt oli jopa ihan siis vappupäivänä rättikauppias torin laidalla...ei voi kuin ihmetellä:(
Joku pieni porukka oli sentään järjestänyt pienen kilpailun Suomi vastaan Ruotsi. Suomalainen hiihti suksilla ja ruotsalainen minipyörällä....torin ympäri...kyllä oli hauska katsella ja suomalainen voitti. On muuten aika vaikea aikuisen ajaa tuolla pienellä ja matalalla pyörällä;-D








torstai 28. maaliskuuta 2013

Aurinkoista pääsiäistä


ystävät hyvät teille kaikille:) Ja katsokaapas mitä tänään sain, aivan ihanan Tilda-hanhen....ei mikään pikkuriikkinen vaan ihan kunnon kokoinen, pituutta peräti jalkojen kanssa 40cm. Kiitos ja kumarrus ystäväni ;-DDD

torstai 21. helmikuuta 2013

Bonukset tuhlattu

ettei vaan unohdu käyttää. Alkuviikosta tuli siis Suomalaisen kirjakaupan bonusseteli viime vuoden ostoksista, näin paljon sain kaikkea kamaa....no mitenkäs muuten kuin askarteluun. Rahalla en siis olisi näitä ostanut, jostain sai vielä lisäksi 40% alea....kannattaa käydä katsastamassa;-D


maanantai 18. helmikuuta 2013

Jääfestivaalit viikonloppuna

Muutamia kuvia, eivät mitään hääppösiä nämäkään. Kolme ensimmäistä on otettu lauantaina iltapäivällä. Kansaa kävi silloinkin ja joka toisella suunnilleen kamera mukana.
Minunkaan kuvat eivät todella ole mitään superluokkaa, mutta eivät ne ole paikallislehden Kuvakujallakaan....ihan kuin olis minun ottamia! Yksityiset saivat lähettää sinne ottamiaan kuvia.



 Tänään maanantaina yhden koululaisen kanssa kuvattiin kilpaa. Hirvi, hirvenvasa ja haukka on japanilaisten tekoa

 Saukot Kymenvirrassa, Suomi tuli sijalle 3. Kaksi naista oli tänään päivätöissä pölyharjojen kanssa...putsasivat lumia pois. Tuskin yltivät hirveen ja kotkaan.
 Venäjän työn kuvasin lauantai-iltana, oikeastaan ainoa kuva joka joten kuten vähän onnistui niin että siitä saapi selvän. En ole tarkistanut oliko tämä jo silloin valmis, töitähän sai vielä sunnuntaina jatkaa.
---Eipä ollut valmis, tuolta ylhäältä puuttuu.....
Lisää kuvia löydät täältä :-D

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kävelyä Heinolan Rantapuistossa

Mitään muuta kun ei ole näytille laittaa niin....tänään on nämä neulegraffitit ripustettu Rantapuiston puihin, osa tässä kollaasin muodossa:)

Kuvat suurenee klikkaamalla:)

 Kiinan pojat veistelevät jo yrityksen tilaamia veistoksia Kahvila Torin vieressä. Eilen oli vielä vaan "palikat", katsojia ja kuvaajia riitti. Muumikin alkaa ihan oikealta näyttää, tuolla taaempana-- ainakin lehden mukaan siitä pitäisi tulla muffinssi:) Tuohon sydämeen setä piirsi ikkunoita laudan avulla...mitähän siihen tulee lisää?
 Rannalla kimpaleet odottaa sitten perjantaita ;-DD Jännityksellä odotan mitä näistä syntyy...meillä on kyllä tosi kiireinen viikonloppu....hiihtokisat ja kaikki keskellä kaupunkia lauantaina!! En taida ehtiä kotona edes syömään, onneksi tuo kaikki tapahtuu tuossa parin korttelin päässä....odotan innolla ;-DDDD

tiistai 12. helmikuuta 2013

Jääfestivaalit Heinolassa 15.2.-17.2.


Minäkin olin eilen tuttavani kanssa tekemässä korteni kekoon eli kun emme jääveistele niin teimme kirjastossa neulegraffiteja Rantapuiston puihin koristeeksi loppuviikkoa varten;-D
Tänään näin jo kun kiinalaiset torin laidalla veistelivät yritysten tilaamia jääveistoksia.

Lisää tapahtumasta löydät täältä.... tervetuloa piipahtamaan ;-D
 


torstai 17. tammikuuta 2013

Kyselyn härnäystä

Merkku heitti minulle.....ensin ajattelin no enpäs nyt kuitenkaan. Kysymykset olivatkin niin hauskat että päätin vastata:)

1) Mitä söit ja joit viimeiseksi?
    Kahviapa tietenkin ja yllätys, yllätys letun....paistoin minitaikinan ettei maito mene viemäriin.

2) Mimmonen kukkaro tai rahapussi sulla on?
    Kaksikin, toinen pieni keltainen johon sopii vain kolikot...olen saanut sen kerran   työtoveriltani lahjaksi. Toinen paksu viinipunainen, nahkainen johon sopii monta korttia....on siellä aina vähän rahaakin.

3) Luetko kirjoja ja jos niin minkä luit viimeksi?
    Luen toki, viimeksi olen tutustunut Tuomas Kyröön: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, lisäksi kolme muuta hänen kirjaa odottaa lukijaa.

4) Mitä katsot telkkarista?
     Usein se on auki, välttämättä en aina katso. Olen penkkiurheilija siinä määrin että katson hiihtoja, etenkin ampumahiihtoa. Siksi olen "joutunut" hankkimaan maksullisen kortinkin. Emmerdalea katson aina jos olen kotona, uutiset tietenkin, leffoja EN, joitain dokumentteja kun ensin tutustun mitä ne ovat. Paras tv-ohjelma mielestäni on nelosen Hyvät ja huonot uutiset...johtuiskohan siitä että siellä on Tuomas Kyrö ja Miika Nousiainen...eiköhän se kohta taas ala!

5) Pieni vihreä mies tulee ja lupaa lahjoittaa sulle yhden huonekalun ilmatteeks. Itte saat valita mikä se on?
    Työhuoneeseen pitäisi saada jonkinmoinen lisähylly....eiks sekin ole huonekalu?

6) Minkä värinen tiskiharja sulla on?
    Pitää mennä kattoon....vihreä varsi ja valkoiset harjakset....siis siinä on vaihtopää!

7) Siirrytään makkarin puolelle (älä ny mitään semmosia kuvittele) Mimmonen tyyny sulla on?
    Kallis, muotoiltu....siis se mihin voi lisätä täytettäkin, ostettu työpaikan esittelystä.

8) Onko sulla tallessa joku lelu lapsuudesta ja jos niin mikä se on?
    Juu tallessa on, nukke joka osaa sulkea silmänsä...pitäis viedä nukketohtorille...kaipais hiukka huoltoa.

9) Kuka on Mac Gyver?  
 En mä vaan tiedä, kait joku agentti....en koskaan katsonut, poikani piti huolta siitä sarjasta.

10) Jos sun pitäis syödä viikon ajan yhtä ja samaa ruokaa, niin mikä se olis?
      Jotain soppaa, minähän syön nytkin usein kolmena päivänä samaa ruokaa---ei mikään ongelmaa. Yhden hengen taloudessa ei kannata pieniä annoksia tehdä.

11) Jos sulla olis vaan yhtä juomaa aamusta iltaan, niin mitä se olis?
      No ilman kahvia ei meikäläinen pärjää, tulis muuten päänsärky iltasella.

Tämmöttiset vastaukset minulla....ai pitäisköhän tehdä haastetta hiukka eteenpäin?
Laitanpa tuonne pohjoiseen...
ensin Eijalle
sitten Jämsään Anemonelle
ja Kuusankoskelle Tikku-Iitalle
     


  

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun toivotuksia saatu

ja aivan ihania kaikki, kiitos teille jokaiselle...sinulle myös jonka kortti lepää siellä väärässä postilootassa ;-D

 Myös Australiaan Maijalle kiitokset tästä aivan upeasta puisesta maalauksesta, kyllä huomaa että posliininmaalausta on harrastettu...ja mitkä postikulut, aivan älyttömät mutta perille tuli ehjänä kuten aina ennenkin!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012




                           Rauhallista ja levollista Joulua teille kaikille ;-D

                                         terveisin  Hilkka

tiistai 11. joulukuuta 2012

Omia joululahjoja.....


Jokunen päivä sitten tilasin CDON.COM:sta muutamat levyt ihan itselleni, parit kaksoiscd:t Katri Helenan kokoomalevy  ja Topi Sorsakosken Kultaa ja timantteja sekä Il Divon joululevyn...siinä ei ole montaa kipaletta, olikohan 6 kpl...maksoikin vajaat 3e kun minulla oli 5euron lahjakortti saatuna tuolta firmasta synttärien kunniaks:) Pakkohan se oli käyttää...eiks vaan?
Katri on aina ollut mun idolini, ehkä se on tuo samanikäisyys ja puhelinlangat;-DD
 Topinkin olen nähnyt livenä vuonna sata Varkaudessa;-DD

Kaikille oikein mukavaa joulun odotusta, itse yritän siivota askartelukamoja pois....jos näen kun silmäni on oikein kunnolla tulehtunut, jouduin eilen käymään jopa lääkärissä...no nyt jo alkaa näyttää paljon paremmalta:))


 Muutama viikko sitten kävin eka kerran Vuohkallion Kirpputorimarketissa, silmääni osui silloin tuo Humppilan Lasin tarra. Olin siellä pankissa töissä v 1972, silloin kaikille ostettiin lahjoiksi näitä tosi painavia "kippoja". Kuppi on Tauno Wirkkalan suunnittelema, hintaa oli 12e. Yhtään kippoa ja kuppia en tarttis mutta tällä on minulle niin paljon tunnearvoa joten siis mukaan;-DD

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Jouluista ja vesisadetta

Ystävältäni sain lainata Paperinauhasta tilattua AI:n Holiday-leimasinta (ovat nyt sieltä loppu) ja hiukka kokeilin Distressien Markereita, paperina Water Colour Classic 250g, kuviopaperi on DCWV:n The Four Seasons-paperikosta, taisin tilata sen Klemmarikellarista. Olisi tuo korttipohja saanut olla kuitenkin isompi, kaunis paperi olisi jäänyt paremmin näkyviin:)

Joulukortti n:o 38


Vettä Heinolassa on tullut tänään ihan tarpeeksi, kuitenkin kaupungin nosturiauto ja sen kuski päätyivät kaatamaan vanhoja koivuja tuosta vastapäätäni olevalta parkkipaikalta. Keltapukuinen mies ohjailee sahaavaa nosturia, saivat osan pois mutta sitten näkyi työ jäävän kesken:(  Kuvat otin parvekkeeltani.



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kuka tietäis??

Alkuviikosta olen ollut kiertoajelulla Etelä-Savossa eli Juvalla tuttavieni luona. Heidän lähellä nurmikolla kasvoi tämmösiä isoja sieniä, halkaisija n. 30-40cm, isäntäpuuna lehtikuusi. Kasvaa kuulema joka vuosi samassa paikassa, nytkin niitä oli useampikin. Paljon on kuulema käynyt kuvaajia. Tunteeko kukaan mitä nämä olisi??

Edit:) Voi siis olla kääpiä myös. Pari vuotta sitten joku oli kaivanut lapiolla yhden pois ja silti siinä kasvaa uusi tilalla:) Nää ovat siis ihan nurmikolla, eivät tuossa puussa kiinni vaikka siltä näyttääkin, ja tuo pienempi--yksi niistä oli jopa kauempana!!



 Jotta reissuni ei olisi mennyt hukkaan niin käytiinpä eilen tiistaina Sulkavalla puolukkametsässä, auringon paistaessa tosi upeasti. Aivan mahtavia kooltaan, ihan karpalon kokoisia. Itsellä ei siis ollut mukana mitään astiaa, jouduin käsin keräämään...vaatteet lainasin isäntäperheeltä...hirvikärpäsistä ei tietoakaan:) Taisi tulla ihan reilu ämpärillinen kotiin, muovikassissa tietenkin ;-DD