Oma blogiluettelo

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wien. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wien. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. joulukuuta 2015

Ihanaa alkavaa uutta vuotta 2016

haluan kaikille teille blogissani vieraileville kamuille toivottaa tämän marraskuussa otetun kuvan myötä... Wienissä Schönbrunnin linnan pihalla joulumarkkinoilla, siellähän kuorot laulelee joululauluja, tunnelma aivan mahtava :-)


perjantai 4. joulukuuta 2015

Wienissä marraskuussa

vaihteeksi juuri alkaneiden joulumarkkinoiden aikaan. Kolme ensimmäistä kuvaa Donau Zentrumista, Wienin isoimmasta kauppakeskuksesta. Aina he keksivät uusia joulukoristeita, mm alustalla pyörivät jääkarhut. Näkyi olevan niin suosittu kohde että hankala kuvia ottaa.
Kiitos matkaseuralle Liisalle, majoituksesta Minnalle ja Paulille sekä Riitalle kuskaamisista:-)



 Lauantaina kävimme Hirchstetten Blumengärtenin kasvitieteellisessä puutarhassa, kaikki oli rakennettu Wienin kaupungin puutarhaopiskelijoiden toimesta.

 Eri maiden leivonnaisia näkyi myös, niin Suomen piparit kuin tortutkin.



 Tämä talo oli päällystetty piparitaikinalla, pohjalla puu:-)

Mihin kiinnitimme huomiota niin, kaikki kuuset oli koristeltu samanvärisillä palloilla. Nyt ei ole mitään kaupunkikuvia kun niitä on jo varastossa ennestään ainakin 1000 kpl :-)
Kiitos jos jaksoit katsella ja mukavaa joulun odotusta :-D

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Muutama matkakuva Wienin reissulta 10.7.-15.7.2014 osa I

Perjantaiaamuna lähdimme heti autolla etelään kummitytön poikaystävä oli varannut pari päivää lomaa ihan meitä varten jotta näyttää muutakin Itävaltaa...olimme kyllä saaneet esittää toiveita. Alkajaiseksi hän testasi meidän makunautintojamme ja tilasi olutkeittoa...oli aika väkevän tuntuista....ei ollut hyvää:-)

 Ensimmäinen kaupunki oli Loeben, mihin jalkauduimme... yliopistoja kaksi kappaletta, asukkaita 24000....kutsutaankin opiskelijoiden kaupungiksi :-)
 Mahtavia kukkaistutuksia....
 näkymiä Alpeille....
 Yöpaikaksi oli valittu Gasthaus 1200 metrin korkeudella, vettähän tihuutteli koko perjantain, näkymä aamulla parvekkeelta kun pilvet roikkuivat....Matka tosin kohteeseen oli aivan uskomaton, navigaattori tai kuten siellä sanotaan gebs,näytti lyhyemmän reitin...soratietä ja kapeaa, uskon puute tuli meille muille paitsi kuskille ainakin siinä vaiheessa kun lehmälauma osui tielle, nehän eivät väistäneet tippaakaan. Siis kaikilla oli puhelimet eikä kukaan hämmästyksen vallassa ottanut kuvaa, onneksi lauman takana näkyi vanha pariskunta jolta kysyimme tietä...ihan oikeassa olimme ja kohta maalaistalo löytyikin....tosin sinne johti ihan asfalttitie.
Pakko vielä kertoa se kun saavuimme pihaan mitä näimme.....minä tarkkanäköinen=kun silmät on leikattu=pihassa seisoi Audi jossa oli Suomen rekkarit, espoolainen perhe sattui samaan yöpaikkaan, he kiertävät neljä viikkoa Keski-Eurooppaa eli viettävät koko lomansa reissaten kuten edellisenäkin vuonna. Majatalon pitäjä sanoi että kyllä heillä suomalaisia käy mutta ei koskaan yhtä aikaa kahta seuruetta.
Jos kotona saan laitettua lisää kuvia joku päivä, sitten tullee jatkoa....mökillä on hitaampaa kuvia siirto. Tosin täällä läppäri toimii paremmin kuin kaupungissa kun siellä on sisällä +27. Täällä ei taas toimi älypuhelin kuin tekstaillen ja soittamalla. Tabletti on ihan yhtä jumissa...nyt kutsuu isot mustikat kerääjää.....

maanantai 23. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua

ja askartelun täyteistä Uutta Vuotta 2014 teille kaikille blogiystävät. Samoin kiitokset joulukorteista, mahtavan kauniita kortteja on kertynyt iso pino, rouva kiittää ja kumartaa ;-D


Noch immer in Wien, ich liebe ;-D

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kolmas kerta Wienissä 29.11.-2.12.2013.....muutamia kuvia

Alkumatka ei mennyt ihan kuin Strömsössä...eli Finnairin lento joutui kääntymään Kuressaaren kohdalta takaisin kun kapteeni ilmoitti että toisen moottorin suodatin fuskaa hiukka öljyä ulos. Ensin sanoi että joudutaan vaihtamaan kone, vähän ajan päästä korjasi ettei tarvitse vaan odotetaan koneessa, suodattimen vaihtoon menee 0,45 h. Korvaukseksi saimme valinnan mukaan mehua ja muffinssin!! Äkkiä pojat sen vaihtoi mutta sitten piti vielä tankata kone uudelleen ja päivittää lokikirja....Kaksi tuntia oltiin myöhässä, meitä se ei haitannut kun muuten vastassa meitä olisi ollut ihan vieras mies kun Minna oli luennolla...

Wienin yliopisto, josta vielä klo 18 lappasi luentolaisia ovesta ulos, joten menimme sisään aulaan...

 jossa oli näin komea kuusi paketteineen. Huomasin heti että pitkä mies jäi niin kuin meitä odottelemaan jotta saatiin kuvat otettua. Kuuli suomenkieltä ja tuli sitten juttusille, sanoi ettei ole kuullut suomea moneen viikkoon :-)
 Tämmöisiä käsinmaalattuja lasipalloja joulumarkkinoilla oli monenvärisiä, aivan makeita....ei ollut mukana kuplamuovia joten emme ostaneet kun ei olisi oikein hyvin käsimatkatavaroihin sopinut :-( Lisäksi siellä sai ostaa terästettyä glögiä, eri paikoissa oli erilaiset mukit jotka sai mukaan tai jos palautti sait 2e takaisin. Minä toin kaksi Raatihuoneen torilta ja Schönnbrunnin linnasta, kolmannen palautin kun ei ollut tarpeeksi kaunis!
 Raatihuoneen jouluvalot
 Lauantaiaamun runsas oma aamupala kaupungilla kun olimme päättäneet mennä myöhään syömään....hyvää oli ja kaiken jaksoin syödä :-)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Terveiset kesäisestä Wienistä

Kävin kummityttöäni katsomassa Wienissä viime viikonvaihteessä hänen äitinsä ja isänsä kanssa, neljän päivän matka. Aivan helteinen sää vaikka säätietojen mukaan piti joka päivä sataa,ukkostaa tai vähintäinkin olla pilvessä mutta kyllä ilma näytti meille hyvät puolensa. Itsehän olen käynyt n.yhdeksän vuotta sitten edellisen kerran. Vielä kuitenkin jäi paljon nähtävää, millään ei kaikkeen ehdi vaikka kuinka paljon yrittää kävellä ja liikkua metron lisäksi. Muutamia kuvia tänne luvan kanssa laitan näkyviin niitä noin 100 kpl olisi kamerassa ja Minnalla toinen sama verta kunhan saan tikun sitten joskus.


Itse joudun kuitenkin näitä rakennuksia vielä tsekkaamaan mikä mikin on, ehkä Minna ainakin muistaa kaikki mitä ollaan nähty. Aivan ihania koristuksia kuitenkin jokaisessa rakennuksessa.


 Ylemmässä kuvassa on kuitenkin YK:n toimisto Wienissä.
 Tämä risuaitainen teos suihkulähteen vieressä vihitään tänään käyttöön. Eipä ollut etukäteen peitettynä---ehkä liian iso siihen.
 No tämän tiedän oli osa ruusupuistoa. Kuten huomaatte alkaa aika jo olla ohi ja rapista.
 Tässä kuvassa näkyy Tonava, se on kuvattu näkötornista jossa en itse ollut mukana, nääs korkean paikan kammo 170m...olisin kuulema ihan hyvin voinut mennä vaikka kahvilakin pyöri hitaasti. No sit seuraavalla kerralla.

Näin hienoa rauta-aitaakin oli jonkun puiston ympärillä.
 
 Lauantaina tietenkin kävimme torilla, hirmu kapeat kujat ja kahvila kahvilan vieressä muun torimyynnin lisäksi.Täällä kävin myöskin wc:ssä, enpä ole ennen nähnyt että siivooja pyyhkii joka kerta kävijän jälkeen, maksoi 0,50e---eipä taida palkaksi paljon jäädä kun puhdistusaine vie suuren osan.
 Tässä tytär ja isä ostamassa shortseja, eipä auttanut tinkiminen:)
 Paikallista pientä päiväannosta, siis nakkeja löytyy, olipa isot nakit.
 Tämä on sitten ihan oma annos jossain kahvireissulla, Apfel Strudelia ja Melangea= kahvia vähän Cappucinon tapaan...minä kutsuin tätä melassiksi kun oli niin vaikea lausua.
 Wieniläisessä oikeassa aidossa kahvilassa kävimme kanssa, tiskistä kävimme valitsemassa syötävät ensin ja sitten tuli kaffeet. Luulette varmaan että aina syötiin ja juotiin---ei vaan nälän tai janon yllättäessä!!
 Tässä meidän komea tarjoilijapoika:)
 Sunnuntai-illaksi Minna oli varannut meille ravintolasta pöydän missä saatiin Wienin parhaat Wiener Schnitzelit, melkein pitsan kokoinen, ihan hirveä annos, mutta  sairaan hyvää.Ravintolaan oli jatkuva jono eli pöytä on pakko varata jos aiot mennä ruokailemaan. Ovella aina joku yritti sisään, osittain he käännyttivät naapuriin kun siellä oli toinen samanlainen, osa jäi ilman.
 Ruokailun jälkeen oli PAKKO mennä kävelylle Tonavan kanaalin reunoille katselemaan illan kulkua, täällä soi muuten musiikki:)


Tällaista tällä kertaa....suurkiitos Minnalle, meidän kaikkitietävälle oppaalle joka jaksoi meidän kanssa, samoin matkaseuralle Liisalle ja Pentille. Reissu oli aivan ihana ja mehän laitetaan se sitten uusiksi vielä. Odotetaan nyt ensin Minnaa edes välillä kotiin Suomeen ensi kuussa:)))

Toivottavasti ei ole paljon virheitä, korjataan sitten!