Vähän turhan tehokasta apuväkeä...

Tänä kesänä meillä on ollut vähän turhan innokkaita puutarha-apulaisia. Johtuneeko sitten siitä että puutarhuri itse on reissannut milloin missäkin mutta siellä sun täällä on avitettu ilman asianmukaista koulutusta. Edes jonkinlaista aiheeseen perehtymistä olisi minusta kyllä saanut tehdä ennen töihin ryhtymistä.

Loistokärhö 'Polish Spirit' kaipasi "puutarhurin" mielestä ilmeisesti versoharvennusta.

Nyt voisi ihan lainata kirjallisuutta ja tokaista, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin", kun takapihan kärhöseinäkettä vilkaisin. Olin nähnyt vaivaa ja ohjannut koko alkukesä ajan 'Polish Spiritin' versot levittäytymään tasaisesti koko seinäkkeen mitalle. Pisimmät latvat ylsivät jo seinäkkeen yläreunaan kun huomasin suurimman osan lehdistä nuupottavan. Lähempää huomasin, että versot oli siististi katkottu viidentoista sentin sängeksi ja osa oli pupellettu puolen metrin korkeudelle asti. Vain kaksi versoa kymmenestä oli jätetty koskematta. Vieressä 'Innocent Blush' oli ehtinyt vasta vähän yli polvenkorkuiseksi. Ilmeisesti sekin oli sitten liian pitkä. Kärhöjen ympärillä olisi ollut vaikka miten paljon rikkaruohoja pupellettavaksi mutta ainoastaan muutama voikukan lehti oli napattu välipalaksi.

Loistokärhö 'Innocent Blushista' jäi vain tynkä jäljelle.

Loistokärhöjen maistelu ei ollut tämän kesän ensimmäinen kerta. Löysin nimittäin etupihalta jo alkukesällä kaksi syötyä loistokärhöä ('Proteus' ja 'Warszawska Nike'). Kumpikin oli vasta lähtenyt kasvuun. Koska kärhöt olivat silloin matalia, en ollut varma, onko tuholainen sellaista pitkäkorvaista vai lyhytjalkaista mallia. Koska nyt oli tehty noin mittavaa tuhoa, kallistuisin ensiksimainittuun tyyppiin. Isäntä on useamman kerran nähnyt töihin lähtiessään teinirusakon ja näin sen pari kertaa itsekin. Sillä on häijy ilme ja kaikesta päätellen myös pohjaton vatsa.

Kaksi kolmesta sinikatanasta on selvästi muotoonleikattu.

Sinikatanoita on parturoitu useampiakin. Kuvan puskat ovat alkukesällä kaivetun valokuidun vieressä. Ilmeisesti rusakko on päätellyt väylän olevan vain häntä varten tehty polku suoraan salaattibuffetin ääreen. Parin metrin päässä ovat myös ne alkukesällä syödyt loistokärhöt. Katanat eivät olleetkaan silloin vielä kunnolla heränneet. 'Proteus' maastoutuu nyt aika hyvin tarhakylmänkukan lehtien sekaan mutta Nike-ressukan ainokainen verso oli käyty katkaisemassa uudelleen maanrajasta. Kasvin ulkonäöstä päätellen työ oli suoritettu tallaamalla. Voi jopa olla, että homma oli hoidettu ahterilla samaan aikaan kun turpavärkki mussutti hietaliljaa.

Pienemmän mallin puutarhuri popsimassa vesiheinää.

Reissuunlähtöä edeltävänä iltana seurasin keittiön ikkunasta, kun joku pikkuotus touhusi pensasryhmässä. Siellä oli sen verran tiheää rikkaruohostoa, etten päässyt näkemään hiirensukuisen tyypin lajia tarkemmin. Kotiinpaluutani seuraavana iltana näin olohuoneen ikkunasta kuvan otuksen (metsämyyrä?) syövän lemmikin siemeniä ja vesiheinää. Hetken päästä tuota puolet pienempi otus liittyi seuraan. Siitä ei kuvia oikein saanut. Täällä on ihan valtavasti myyriä ja hiiriä tänä kesänä. Kasvimaallakin on autotallin seinän varressa melkoiset moottoritiet. Pari kotihiirtä sieltä on loukutettu. Kukkapenkkeihinkin laittaisin mieluusti loukkuja mutta pitäisi vain ensin keksiä konsti, millä estäisi muiden otusten joutumisen rämpsyihin.

Joku kaataa myös pelargoniruukkuja. Vihje: syyllinen näkyy kuvassa.

Alkukesällä lapset onnistuivat tiputtamaan pallolla yhden pation pelargoneista, mutta onneksi sen ruukkuun tuli vain kaksi isohkoa halkeamaa. Kasvi säilyi ehjänä ja ruukku pysyy juuri ja juuri kasassa kunhan vain kukaan ei mene nostelemaan sitä huolimattomasti. Nyt Karo sai päähänsä ängetä väkisin kuvan pelargonin ja työhuoneen rappusen välistä, jolloin pelargoni kippasi suoraan patiolle. Onneksi kasvi säilyi ehjänä ja varastosta löytyi samankokoinen ruukkukin. Jos tuo nelijalkainen karvakasa saa välillä repimään hiuksia, niin on hänestä hupiakin. Laitetaan siitä todisteeksi välikevennyksenä video kesäkuulta. Karo saa meillä usein koiran vatsalle sopivia ruuanjämiä. Erityisesti hän tykkää putsata purkkeja, tosin tämänkertainen oli astetta haastavampi tapaus.

Karoa ei millään lailla näyttänyt haittaavan moinen ateriointi. Otin muutaman kerran purkin irti ja laitoin sen maahan kumolleen, mutta hetken päästä Karo seikkaili taas pönttöpäänä ja tarmokas lipominen vain kuului purkin uumenista. Kun viimeinenkin jugurttipisara oli putsattu, Karo huitaisi purkin tassullaan irti ja lähti muihin puuhiinsa. Naamapesu tosin oli vielä tarpeen mutta purkin sai laittaa suoraan muovinkeräysastiaan. Puhdasta jälkeä tuli!

Loistokärhö 'Kaiser', kukintaansa aloitteleva nimetön pioni ja yllättävän matalaksi muttunut purppuraheisiangervo.

Jos puutarha-apulaisissa on eläviä malleja, osaa luonto itsekin tehdä tuhoa. Ilmeisesti reissuni aikaan puhaltanut tuuli ja vesisade reissun jälkeen viimeistelivät talvella lumen aloittamat tuhotyöt. Luumutarhan purppuraheisiangervo oli revennyt maan rajasta kahteen osaan ja kumpikin puoli retkotti kumollaan. Pensas kukkii nyt mutta kukinnan jälkeen taidan leikata sen matalammaksi ja katsoa, tuleeko siitä enää mitään. Tuossa kohdassa ei enää edes mahdu olemaan noin suurta puskaa kun 'Viipurin punaluumun' uusi juurivesa kasvaa lähempänä grillikatosta kuin alkuperäinen puu. Pensaan häviäminen ei siis sinällään haittaa ja jos se vielä lähtee kasvamaan, niin se täytyy joka tapauksessa pitää leikkaamalla pienempänä.

Grillikatoksesta on nyt suora näkyvyys nuotiopaikalle, mikä ei kyllä ole ollut tarkoituksena...

Taitaa olla kokematon asialla. Ei siitä tarhakylmänkukan siemenhahtuvapallosta evästä löydy.

Tämä kaveri taas on löytänyt siitepölyä niin paljon, että pääseeköhän edes lentoon?

Lopuksi syvennytään päivän kärhöön. Reissuni aikana loistokärhö 'Kaiser' oli ehtinyt aukaista pari kukkaa. 'Kaiser' on tehnyt aiemmin vain vähän yli kymmensenttisiä kukkia mutta nyt kukkien halkaisija lähenteli 20 senttiä. Tässä viikon aikana kukkia on auennut enemmänkin mutta ne ovat niin hankalasti ympäri kasvia ja osa piilossa aivan puskan keskellä, ettei niitä saa millään samaan kuvaan. Jokainen kukka on kuitenkin yhtä suuri ja komeasti kerrannainen. Mikä keisarillisen huikea ilmestys! Tämän kesän versoissa on myös nuppuja, joten pian nähdään, millaiset kukat niihin tulee.

Kolme kukkaa kunnolla kuvassa, neljättä pilkistelee pikkuisen lehtien seasta.

Verrokkina avautumassa oleva pioninkukka.

Vihdoin kesä tuli meillekin ja ulkona tarkenee kevyemmässä vaatetuksessa. Puutarhatöitä ei näin kuumalla jaksa tehdä mutta onneksi se ei ole tarpeenkaan. Nyt tarvitsee vain nauttia lämmöstä ja tankata sitä syksyn ja talven varalle.

Muutamia pikkuprojekteja

Pelkäksi laiskotteluksi ei taida mennä tämäkään kesä, vaikka mitään isompia projekteja ei ollutkaan suunnitelmissa. Talvituhot laittoivat kuitenkin suunnitelmia uusiksi ja pieniä aukkopaikkoja on pitänyt täydentää sieltä sun täältä. Pensaista on pitänyt leikellä kuivia tai vaurioituneita oksia pois ja nyt oli myös aika heittää hyvästit 'Laatokan Helmelle'. Sen vointi oli jo viime kesänä vähän kyseenalainen ja viime talvi oli sitten viimeinen niitti puulle. Vanhat, isot pakkashalkeamat rungon alaosassa lienevät kaikkien ongelmien pohjimmainen syy. Alkukesällä näytti jo lupaavasti siltä, että puu puhkeaisi lehteen yhtä hyvin (=huonosti) kuin muutkin puut, mutta pari viikkoa sen jälkeen lehdet alkoivat lurpattaa ja viimein kellastua.

Auringonpaisteisessa kuvassa vähän huonosti näkyy, mutta lehdet olivat jo ruskeita tässä vaiheessa.

Seurasimme puuta niin pitkään kuin pystyimme, mutta siinä vaiheessa kun lehteen puhjenneet oksat alkoivat myös napsahtaa taivutettaessa poikki, oli helppo päätös ottaa saha käteen ja kaataa puu pois. Kuivuneet oksat eivät enää lähde kasvuun, vaikka miten niitä tuijottaisi.

Ei sahauspintakaan ihan kymmenvuotiaan terveen puun rungolta näyttänyt.

Onneksi olin jo viime kesänä ennakoinut tilannetta jättämällä lupaavan näköisen juurivesan kasvamaan. Vesa on kasvanut emopuun pintajuuresta ja se on tehnyt maanrajaan pari omaakin juurta, joten sillä näyttäisi ainakin näin amatöörimäisesti ajateltuna olevan "oikeaoppinen" juurenniska. Näin ollen sen pitäisi ehkä olla kestävämpi kuin jostain syvemmältä lähtevän vesan. Korjatkaa, jos olen väärässä. Taimen kasvu vauhdittui selvästi samaa tahtia kun emopuu alkoi nääntyä, joten keväällä 70-senttinen vesa on nyt noin 150-senttinen. Paljaaltahan Helmen jättämä aukko silti vielä näyttää, kun muutkin luumupuut kärsivät talvesta, mutta äkkiä silmä tottuu avarampiin näkymiin. Nyt vain toivotaan, että 'Laatokan Helmi' oli omajuurinen eikä vartettu. Pitää muistaa levittää pian syyslannosta uudelle Helmelle, jotta se ehtisi varmasti valmistautua talveen kunnolla. Hirmuisesti uutta kasvua yhden kesän aikana menestymisvyöhykkeensä rajamailla olevalle puuvartiselle on aina vähän kuumottava tilanne.

Tässä kuvassa puun kunto näkyy aika selvästi. Pois jouti. Uusi taimikin erottuu jo hyvin kuvassa.

Toinen projekti sai alkusysäyksen yhden komeamaksaruohon kuolemasta. Sen vieruskaverikin kuoli melkein kokonaan mutta lähti kuitenkin yhdestä kohtaa kasvuun. Nostin sen ylös, perkasin lahonneet osat pois ja istutin loput ihan toiseen kukkapenkkiin. Ihan varjoisimmassa paikassa olleet kaksi pensasmustikkaa kaipasivat myös pientä hienosäätöä kasvuolosuhteisiinsa. Pienempi 'Patriot' oli jäänyt vähän kuoppaan eikä ollut oikein kasvanutkaan ja sen vierellä 'Goldtraube' taas oli tullut istutettua selvästi muita korkeammalle. Päätin siirtää 'Patriotin' maksaruohoilta vapautuneeseen tilaan ja 'Goldtrauben' 'Patriotin' tilalle. 'Goldtrauben' valo-olosuhteet eivät juuri muuttuneet, mutta korkeampana pensaana se ei jää niin helposti vieruskaverien varjostamaksi kuin piskuinen 'Patriot', joka pääsi selvästi valoisampaan paikkaan. Näillä parilla siirrolla jänisverkoilla suojattavat pensaat menivät pienempään tilaan, joten verkotettavaa on periaatteessa vähemmän, vaikka kasvimäärä pysyi samana.

Pioni jäi tukematta mutta se ei silti peitä kuolleen maksaruohon kohtaa (eikä nukkuvia kärhöjä). Rikkaruohojakin on.

Nyt on kitketty ja mustikka istutettu. Liian lähellä olevat astinkivet siirrän joskus myöhemmin muualle.

Nyt on vielä mietinnässä, mitä istutan 'Goldtrauben' tilalle. Toisella puolella käytävää on rivi kurjenmiekkoja, joten ehkäpä laitan tällekin puolelle rivin jatkoksi pari sellaista nyt kun on vihdoin löytynyt kukkivia yksilöitä. Pionin vieressä onkin yksi ylimääräinen, muistaakseni sen pitäisi vielä olla se kaunein mahdollinen taivaansininen yksilö. Miten ihana pari sille olisikaan kurjenmiekkojen takana kasvava tarhavaleunikko.

'Goldtraube' jätti hyvänkokoisen aukon täytettäväksi, vaikka ei siirtynyt kuin metrin verran oikealle.

Suollakin piti tehdä pieniä toimenpiteitä. Aiemmin kesällä korvasin sieltä ojakellukan siemenestä kasvatetulla kelta-aprikoosilla kellukalla. Nyt aivan suon laidalla kasvanut kalvassara piti nostaa pois, sillä kukinnan alkaessa paljastui, että kalvassaraa oli vain yksi pieni tupsu ja loput heinämättäästä olikin jotain vauhdikkaasti joka suuntaan leviävää heinää, jolla on vielä inhottava taipumus retkottaa pitkin pituuttaan joka suuntaan. Tähkistä päätellen se olisi myös levittänyt siemeniään laajalle alueelle. Sellainen ei käy, joten kuritustoimenpiteet käyntiin. Kalvassara pysyi kiltisti paikoillaan, joten se sai jäädä ja kaikki muu lähteä.

Pieni tupsu kalvassaraa on jossain tuolla joka suuntaan retkottavan heinämättään keskellä.

Nyt on kalvassaralla tilaa! Olipas se päässyt kutistumaan pieneksi...

Seuraava kohde odottaa työhön ryhtymistä. Tällä hekellä mietinnässä on nimittäin puistosyreenien kohtalo. Niihin pesiytyi muutamia vuosia sitten syreenikeijukasta, jota olen tänä kesänä yrittänyt häätää niin vesisuihkulla kuin oksia ravistelemallakin. Ei ole auttanut kuin ensiavuksi enkä lähde tuon kokoisia pensaita pyretriinillä ruiskuttelemaan. Naapuruston syreeneissäkin näyttäisi olevan keijukkaiden viotuksia, joten lienee tullut aika hankkiutua syreeneistä eroon. Eivät ne tuossa täysvarjossa valtoiminaan ole kukkineetkaan, vaikka joka vuosi kukkia on jonkun verran ollutkin. Haluaako joku pensaista projektin itselleen? Blogin lukijalle lähtisi ihan ilmaiseksi ja voin avittaa kaivamisessakin!

Ennen leikkauksia.

Keijukkaan viotukset ovat jo tässä vaiheessa kesää näin näkyviä. Loppukesästä lehdet ovat ihan valkoisia. Keijukaskin tuli kuvaan.

Siinäpä sitä onkin pohdittavaa, mitä laittaisi syreenien tilalle. Pari tuijaa tuolla olisi aivan joutilaina. Ne olisivat tuossa ihan hyödyksikin, sillä tuijan tuoreen lehtisilpun on havaittu estävän vuohenputken kasvua ja sitähän tuolta metsän puolelta meinaa vähän luikerrella. Omien tuijieni juurella ei kasva yhtikäs mitään, joten allelopaattisia ominaisuuksia saattanee olla myös muita kasveja vastaan, mikä ei metsään rajautuvan istutuksen rajalla olisi huono juttu. Kämäisiä pikkujasmikkeitakin olisi tuijien kaveriksi siirrettäväksi. Täysvarjossa en olekaan niitä vielä kokeillut kasvattaa, ties vaikka viihtyisivätkin. En vielä lähde siirtämään kasveja mutta leikkasin syreeneitä jo reilusti pienemmiksi ja jätän ajatuksen hautumaan. Korkeudesta lähti yli metrin verran pois ("...minä mitään tikkaita lähde hakemaan näiden takia..."), mikä ei ollutkaan kovin miellyttävä projekti ötököitä kuhisevissa puskissa. Sen verran rujoilta pensaat nyt näyttävät, että poistamispäätöksen tekeminen voi ollakin yllättävän helppoa, kun noita pari viikkoa tuijottelee.

Tällä kertaa voi oikeasti sanoa, että kuvassa näyttää paremmalta kuin livenä.

Pari muutakin pikkuprojektia odottaa vielä inspiraatiota, mutta tarinoidaan niistä joku toinen kerta. Tästäkin kun tuli jo näin pitkä sepustus.

Päivän kärhönä on ruukussa kasvavan 'Venosa Violacean' ensimmäinen avautunut kukka.

Yksi projekteista liittyykin Venosan tulevaan kasvupaikkaan.

Fiilistelyä keväisessä puutarhassa

Nyt tuntuu jo oikeasti keväältä täälläkin. Lumi sulaa vauhdilla ja jopa varjossa tuntui tänään melko lämpimältä. Auringossa tarkeni oleskella hetken t-paidassakin, kun lapset ulkoillessaan huomasivat kuningatarkimalaisen ja kaksi nokkosperhosta sipulikukkaruukuissani ja hälyttivät minut sisältä paikalle. Olimme pari tuntia aiemmin käyneet pyöräilemässä ja nähneet kevään ensimmäiset nokkosperhoset kauempana kylillä. Siinä vaiheessa vain totesimme, että meillä on vielä niin paljon lunta, että ei varmasti näy perhosia. Ei näytä lumi estävän, kun on syötävää tarjolla! Kimalaisesta en valitettavasti ehtinyt saada kuvaa mutta perhoset malttoivat pysytellä aloillaan paremmin.

Hyasintti ja taustalla olevat viimeiset krookukset näyttävät kelpaavan hyvin nokkosperhoselle. 

Kyllä kannatti syksyllä istutella alesipuleita ruukkuihin ja tuoda ne hyvissä ajoin ulkoeteiseen heräilemään. Ja erityisesti nostaa pihalle, kun näemmä ensimmäiset nälkäiset olivat jo liikkeellä meilläkin. Ensi syksynä voisi nostaa ihan kukkapenkeistä helmililjoja ruukkuun, jotta saisi monipuolisemman kattauksen hyönteisille. Täällä kun ei juuri muuta vielä ole kukassa kuin puutarhaihmisten kukkasipuliruukut ja ehkä pajut. Leskenlehtiä emme pyörälenkillämme nähneet, vaikka moni aurinkoinen tienpientare olikin varmasti ollut jo pitkään sulana.

Kosiopuuhissa kenties? Kärpänenkin pääsi kuvaan.

Kärpäsistä puheenollen: ikävämpi yllätys mönki tänä aamuna ulos siitä 'Harlequin'-amarylliksestä, josta löysin kuukausi sitten narsissikärpäsen toukan. Selvästi puolen tunnin 46-asteisessa vedessä kylvetys ei riittänyt tuhoamaan koteloitunutta toukkaa, joka katsoi nyt sopivan hetken tulleen ja ryömi amarylliksen sipulista ihmettelemään ulkomaailmaa. En tiedä, mikä sai minut tutkimaan juuri silloin amaryllistä mutta hyvin pian jähmeästi liikkunut kärpänen löysi itsensä muovirasiasta ja kuvaamisen jälkeen mainospostin päältä, jossa kohtasi saman tien loppunsa.

Laittakaahan otuksen ulkonäkö mieleenne ja tarkkailkaa alkukesällä narsissikasvustojen liepeillä lentelijöitä. 

Narsissikärpänen on huonekärpästä selvästi rotevampi, kookas kärpänen. Kimalaisesta sen erottaa noista kärpäselle tyypillisistä melkein koko pään peittävistä mulkosilmistä. Kimalaisella on myös tuntosarvet, kärpäsellä ei. Voi rähmä, jos noita ällötyksiä on viime kesänä lennellyt enemmänkin ja toukat ovat tuhonneet vähät narsissikasvustoni! Ikäviä yllätyksiä alkaa löytyä myös puutarhasta. Toistaiseksi myyrien tunneleita ei ole näkynyt mutta paksut hanget ovat tehneet tuhojaan erityisesti pensasryhmässä. Pensashanhikkeista on revennyt paljon oksia ja niitä joutuu nyt leikkaamaan aika rankalla kädellä. Ne onneksi toipuvat nopeasti eikä runsaskaan leikkaaminen juuri näy loppukesän kukinnassa. Enemmän harmittaa puistoatsalea, josta oli revennyt yksi paksu oksa ja taittunut melkein poikki toinen, hitusen ohuempi oksa.

Siinä meni osa 'Illusian' kukinnasta.

Aurinkopenkin 'Illusia' näyttää toistaiseksi selvinneen lumikinoksista vahingoittumattomana. Lumet ovat vajuneet muutamassa päivässä puoleen siitä mitä ne olivat, joten tahti on ollut kerrassaan huimaa. Tänään esille ilmestyi pikkuisen kevätatsalean suojaverkko, joka on 35-40cm korkea (alla olevassa kuvassa aikalailla keskellä kuvaa. 'Illusian isompi verkkokehä näkyy sen ja aidan välissä). Jos sama vauhti jatkuu, pääsen minäkin aivan pian kukkapenkkeihin puuhailemaan.

Aurinkopenkkiä nurmikon kohdalle talven aikana kolatun lumivuoren huipulta kuvattuna.

Patiopenkistä löytyi hyvin talvehtineita mehitähtiä. Reitti patiolle alkaa myös paljastua.

Jos olisi huvittanut, olisi voinut lapioida patiota esille. Samalla suurin osa talven aikana lumelle kertyneestä noesta, puunlehdistä, Karon jätöksistä ja muusta törystä olisi lähtenyt. Ehkä huomenna on enemmän lapiointi-intoa. Tänään vain fiilisteltiin keväästä. Ja pestiin käsin sen verran pyykkiä, että kaikille on vielä alkuviikoksi puhdasta vaatetta päällepantavaksi. Pyykkikoneemme korjaaminen on nimittäin edelleen kesken, sillä varaosa on edelleen matkalla. Jospa kone tulisi jo siihen mennessä kuntoon, ettei tarvitsisi enää käsin pesemiseen ryhtyä. Johan tässä on reilu kolme viikkoa odoteltu.

Takapihalla lunta on enää parikymmentä senttiä. Ei enää mene saappaanvarresta lunta kenkään.

Viikolla satuin katsahtamaan ikkunasta ulos juuri kun valkoinen metsäjänis oli keskellä takapihaa. Yhtäkkinen tuulenvire sai kuitenkin luumupuissa riippuvat muovisuikaleet heilumaan ja se säikäytti pupun liikkeelle ennen kuin kännykkä ehti tarkentaa ikkunan läpi pitkäkorvaan. Pari kuvaa sain kuitenkin napattua, kun jänö pysähtyi tontin laidalle popsimaan jotain maasta. Varmuuden vuoksi kävin vielä kolistelemassa ovella, jotta jänis varmasti päättäisi suunnata vauhdikkaasti rauhallisempiin maisemiin.

Kerrankin takapihalla oli metsäjänis eikä aina vain rusakonroikaleet.

Jäniksen vieraillessa takanurkasta ei näkynyt muuta kuin pikkuisen pensashanhikkien latvoja ja muutenkin koko tontin laita oli vielä lumen vallassa. Nyt takanurkassa näkyy jo iso ala paljasta maata ja pääsin etsimään talvesta selvinneitä kasveja. Kevättähtien piippoja ei vielä löytynyt mutta monta vihreänä talvehtinutta perennaa ja valitettavasti myös joitain voikukan siementaimia sun muuta rikkaruohoa. Maa on jäässä, joten pitää vain malttaa rauhassa odotella ennen kitkemisyrityksiä.

Takanurkasta löytyi jo paljon vihreitä mättäitä.

Jouduin talvella viskomaan lunta jänisverkkojen ulkopuolelta verkkojen sisälle. Muualle sitä ei nimittäin enää mahtunut ilman että olisin samalla tehnyt jänöille oikein hyvät lumivuoret, joiden päältä olisi helposti päässyt luumupuiden kimppuun. Hankala lunta olisi ollut pulkallakaan kiskoa kauemmas, kun joka puolella oli 80-90-senttiset, maahan asti upottavat kinokset. Ounastelin jo silloin, että saatan vielä katua moista toimenpidettä ja nyt se pienen harmituksen hetki sitten iski. Luumupuiden juurella on tuplasti paksumpi kinos kuin muualla lähimaastossa eikä niitä pääse korkeiden verkkojen takia madaltamaankaan. Siellä ovat ne aikaiset krookukset ja kevätkurjenmiekat paksujen nietosten alla eivätkä esille tule kuin odottamalla. Varsinainen kärsivällisyysharjoitus tämä kevät!

Luumupuiden juurella on vielä kunnon kinokset.

Kasvimaalla sentään tapahtuu vauhdilla. Pari ensimmäistä lavaa on jo paljastunut käytännössä kokonaan eikä muissakaan enää paljoa lunta ole. Tänään sain reunimmaiseen lavaan kannen päälle vauhdittamaan mullan sulamista. Kunhan maakin sulaa, pitää katsoa, pystyykö pahasti kallistuneelle aidalle enää tekemään mitään. Verkkoaita on helppo suoristaa mutta lauta-aidan tolpat ovat jo monta vuotta sitten paljastuneet enemmän tai vähemmän lahoiksi maan alla olevilta osiltaan. Jos reunimmainen tolppa on jo ihan höttöiseksi lahonnut, ei tähän saakka riittänyt pystyyn tukeminen enää auta asiaa, vaan pitää taas poistaa yksi tai useampi pätkä aitaa. Sillä saa toisaalta aidan juurella kasvaville kuukausimansikoille lisää valoa mutta samalla häviää hyvä tuulensuoja kasvimaan päädyltä. Onneksi aitaverkkoa vasten voi laittaa köynnöksiä kasvamaan, niin tulee myös oikein hyvä näkö- ja tuulensuoja.

Kohta kylvöpuuhiin (no ei ehkä ihan vielä kuitenkaan).

Kivikkorinteen vanha osa on melkein kokonaan esillä.

Ja vihdoin se kevään odotetuin merkki: ensimmäiset piipot. Piippokausi on korkattu meilläkin käyntiin ja yllättävää kyllä, paljon aikaisemmin kuin odotin. Keltaisessa nurkassa krookukset ovat lähteneet melkein joka kevät kasvuun heti kun lumi vain on paennut niiden päältä mutta enpä odottanut, että ne olisivat tänä keväänä näin nopsaan ponnistaneet. Kuvittelin maan olevan umpiroudassa alkusyksyn pitkän pakkasjakson takia, mutta ilmeisesti paksu kerros päivänliljojen kuihtuneita lehtiä on pitänyt roudan vähäisempänä ja siksi krookukset ovat nyt näin pontevasti kasvussa. Viime keväänä oltiin samassa vaiheessa vasta 19.4. Taitaapa samalla mennä Koska kukkii -haasteen veikkaus krookusten kukinta-ajasta (29.4.) todella pahasti pieleen. En millään jaksa uskoa, että kukkia joutuisi odottelemaan vielä yli kaksi viikkoa, kun piipot ovat jo noin isoja. Tai sitten saa olla todella kylmä ja pilvinen pariviikkoinen edessä (toivottavasti ei!).

Ensimmäiset krookuksenpiipot löytyivät keltaisesta nurkasta.

Onpas kivaa, kun kevät saapui vihdoin tännekin!

Taas sitä oppi jotain uutta

Punatulkkukoiras mustilanhortensiassa.

Monenmoista on taas viikkoon mahtunut. Alkukuun plussakeleistä siirryttiin hetkeksi aikaa pikkupakkasille (ja välillä vähän kovemmillekin), minkä ansiosta hanget kantoivat hetken aikaa erinomaisesti. Erään toisen blogin kommenteista luin jonkun kävelleen alppiruusujensa päällä. Minäkin tein saman mutta otin vielä kuvankin todistusaineistoksi. Hassusti kuva vain näyttää siltä kuin jalkani olisi jälkeenpäin photoshopattu hangelle. Käsi sydämellä kuitenkin vannon kävelleeni hangen päällä enkä suinkaan leijuneeni tai varsinkaan yhdistänyt kahta eri kuvaa huijaustarkoituksessa.

Tämä alppiruusu on melkein metrin korkuinen. Nyt siitä näkyy paljon enemmän, kun plussakeli on madaltanut hankea.

Nyt on ollut muutaman päivän taas sen verran tukevasti plussan puolella ja satanut vettäkin, että hanget ovat saaneet kunnolla kyytiä. Etupihan aitakin näkyy taas keittiön ikkunasta, joten sulamista on tapahtunut ainakin parikymmentä senttiä. Vielä on matkaa pälvipaikkoihin, mutta eipä niitä täällä yleensäkään vielä maaliskuun puolivälissä nähdä. Aamulla satoi räntää, joten keli ei kovin houkutteleva ole tänään ollut. Siispä laitetaan tähän väliin pari kuvaa aurinkoiselta (ja hyvin kylmältä) tiistaiaamulta. Karollakin oli tossut aamulenkillä, ettei töppösiä palelisi. Kävelyn jälkeen teimme pikaisen tarkistuskierroksen puutarhassa.

Takapihalla oli jänönen pomppinut. Tuossa kulmauksessa on myös kolme isoa pensashanhikkia. Ovat hautautuneet kokonaan lumeen.

Uusia ilveksen jälkiä ei ole nyt näkynyt, joten jänikset ovat palanneet takaisin maisemiin. Viime viikonloppuna isäntä huomasi illan hämärtyessä rusakon istuvan röyhkeästi takapihalla ja silloin tuli minulle kiire. En ole viime aikoina käynyt lapioimassa jänisverkkoja paremmin esiin ja hangen kantaessa pitkäkorvienkin on helpompi ottaa vauhtia ja hypätä korkeammankin verkon yli herkuttelemaan. Otin riskin enkä hakenut lapiota, vaan kävin penkomassa varaston kaapista muovipussinsuikaleista väkertämäni nauhat. Niillä on onnistuneesti peloteltu satoaikaan rastaita niin marjapensaista kuin luumupuistakin, joten mikseivät ne tehoaisi hetken aikaa jäniksiinkin. Vedin nauhaa niihin kohtiin, mistä jänöt saattaisivat päästä helpoiten verkon yli. Toistaiseksi puput ovatkin pysyneet poissa ja jos hanget madaltuvat tätä vauhtia, nauhat saa pian kerätä takaisin varastoon odottamaan seuraavaa pelottelutarvetta.

Karo esittelee uutta puutarhakoristusta.

Taimipöydillä ei ihmeempiä ole viime aikoina tapahtunut. Sen sijaan tuli opittua taas jotain uutta tuhoötiäisten maailmasta. Olen ainakin kertaalleen, ellen jo useamminkin, ihmetellyt täällä blogissa toissajouluisen amaryllis 'Harlequinin' ikuista lepotilaa. Niinpä päätin tällä viikolla viimein kipata sen ruukustaan ulos ja tutkia sipulin, juuriston ja sivusipulien tilanteen. Vielä ennen joulua sipuli oli oikein pullea ja napakan oloinen mutta mitä pidemmälle aika kului, sitä laihemmalta se alkoi tuntua. Lisäksi kutistuvien kylkien vierestä alkoi näkyä useampiakin sivusipuleita. Tuli mieleen, että emosipulilla on joku hätänä ja se yrittää puskea henkensä hädässä sivusipuleita jatkamaan sukua.

Kahden isomman sivusipulin lisäksi tyvelle oli ilmestynyt minikokoisia sipuleita useampia joka puolelle.

Eläviä juuria näytti olevan jonkun verran mutta heti multien karistelun jälkeen sipulin pohjassa näkyi selvä onkalo. Sampskutti sentään! Aloin kuoria varovasti kuivia päällikerroksia pois samalla käännellen sipulia. Kyljistä löytyi myös selviä syöntijälkiä ja samanlainen onkalo kuin sipulin pohjassakin. Viimeisen kuorikerroksen alta löytyi lopulta oikein hyvinsyönyt toukka, jonka tiputin kuvaamisen jälkeen kannelliseen pakasterasiaan odottamaan rangaistusta.

Toukan tumma peräpää näkyy vähän huonosti, vaikka käsittelin kuvaa kirkkaammaksi ja merkitsin otuksen nuolella.

Nyt näkyy vähän paremmin. Pituutta toukalla oli parisen senttiä, paksuutta reilu puoli senttiä.

Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain tiedon, että amaryllikselläni on herkutellut narsissikärpäsen toukka. Saa***in ahmatti! Ensimmäinen ohje oli hävittää koko sipuli, jos siellä vaikka on vielä munia, mutta kun kysyin, uskallanko ottaa yhtään sivusipulia talteen, käskettiin upottaa sipuli 46-asteiseen veteen puoleksi tunniksi. Sivusipuleilla ei ollut vielä omia juuria, joten poistin kahta isointa lukuunottamatta muut ja lykkäsin sählypalloa muistuttavan emosipulin sivusipuleineen umpsukkeluksiin. Vesi oli alkuun 47-asteista mutta ei ollut malttia odotella asteen jäähtymistä. Ei kai se niin tarkkaa ole...

Aikamoiset onkalot, vai mitä? Pohjan reikä meni melkein sipulin kärkeen saakka, kyljessä ammottava onkalo yhdistyi siihen.

Kylvetyksen jälkeen pidin amaryllistä monta päivää kuiviltaan rasiassa vain juuret kosteaan talouspaperiin kevyesti kääräistynä, jotta ylimääräinen kosteus pääsee kuivumaan sipulin sisältä. Tänään viimein ruukutin sen. Laitoin heti sipulin alle pikkuisen lecasoraa, jotta sipuli ei varmasti saisi liikaa kosteutta ja alkaisi mädäntyä. Toisaalta, onhan itse sipulissakin nyt kunnon tuuletusaukot... Jos emosipuli ei kykene enää lähtemään kasvuun, niin jospa se edes antaisi sivusipuleille sen verran voimaa, että saan niistä kasvateltua uuden sipulin. Jatkossa amaryllikset pysyvät kuitenkin turvallisesti sisätiloissa ympäri vuoden!

Kuoriessa paljastui, että 'Harlequin' oli kuin olikin herännyt lepotilastaan. Näinköhän kuitenkaan jaksaa enää lähteä kasvuun, kun tuo alkukin taittui touhun tuoksinassa?

Kerrankin kun noudatin hoito-ohjeita perusteellisesti ja sain amarylliksen sipulin kasvamaan kokoa, niin sitten tuli joku pirun kärpänen pilaamaan koko homman. Montakohan niitä on lennellyt narsissieni kimpussa? Kukkiiko keväällä yksikään narsissi? Ainakaan tuo amarylliksestä löytynyt toukka ei jatka sukuaan. Sen viskasin nimittäin lajinmäärityksen jälkeen leivinuuniin, jossa oli juuri silloin hiillos kuumimmillaan. Tuli varmasti nopea loppu sille otukselle. Jotta reikäinen amaryllis ja ällöttävä toukka eivät jäisi päällimmäisiksi mielikuviksi, laitetaan loppuun iloinen yllätys eteisestä. Kellarissa talvetetuista ruukkutulppaaneista löytyi tänään ensimmäinen kukka.

Pikkutulppaani 'Polychroma' pääsi aukaisemaan ensimmäisen nuppunsa ihan salaa.

Iloa viikonloppuusi!

Projekti ötökkä

Otin viime keväänä itselleni leikkimielisen tavoitteen kuvata mahdollisimman monta puutarhassa vierailevaa tai asustavaa eri hyönteislajia. Tai no, jätin osittain huomaamattani kuvaamatta mm. muurahaiset, kirvat, ripsiäiset ja sen sellaiset "vähemmän kiinnostavat" ja keskityin mielestäni hienompiin tai muulla tavoin mielenkiintoisempiin lajeihin (epätieteellistä, tiedän). Muutaman kerran kuljin puutarhassa ihan tarkoituksella hyönteisiä etsien mutta suurimmaksi osaksi kuvat on otettu silloin, kun puutarhaa kuvatessa sattui sopivasti osumaan ötökkä linssin eteen. Yritin myös etsiä kuvaamilleni ötiäisille nimet, mikä oli melko haastava tehtävä. Monta jäi tunnistamattakin. Inaturalist-sivusto oli suurena apuna nimeämisessä, sillä eihän noista otuksista muuten ota selvää millään. Perhosia tunnistan aika hyvin ihan omin avuinkin mutta löytyi niistäkin pari, joita en itse tunnistanut. 

Joku erakkomehiläinen kamomillan kukalla.

Kuvia kertyi pitkälti yli 200 mutta monesta hyönteisestä tuli otettua useampia otoksia. Eihän noita millään muista, mitä on jo kuvattu aiemmin kesällä eikä minulla toisaalta ollut silloin juuri aikaa käydä kuvia läpi ja etsiä jokaiselle nimiä. Paneuduin tunnistamiseen enemmän vasta syksyn aikana ja nyt joululomalla sain vihdoin koottua kuvat kollaaseiksi. Tässä postauksessa on noin 80 eri ötökkää, joten aika kiitettävän määrän sain kasaan, vaikka moni tunnistettu hyönteinen jäi myös kuvaamatta. Laitoin kuvateksteihin lyhyemmän jaottelun siitä, mitä kukin kollaasi sisältää ja kollaasien jälkeen sitten tarkemman määrittelyn jokaisesta kuvasta ja joidenkin kollaasien sisällöstä myös joitain lisäpohdintoja. Osassa lajit esitellään pystyriveissä, osassa vaakasuunnassa sen mukaan, mikä tuntui selkeämmältä.

Leppäkerttuja, luteita ja muita kovakuoriaisia.

Ensimmäisessä kollaasissa lajit ylhäältä alas vasemmalta alkaen:

1. rivi: ahopirkko kuopuksen kädessä, isopirkon toukka, isopirkko betonilaatalla ja ruutupirkko hämyvuokolla.

2. rivi: härkälude oksalla, kirjokauluslude ja pikkupunakuoriainen

3. rivi: kaalilude, tarhakauluslude nokkosella ja kuparikuoriainen (?) mantsuriankärhön kukassa.

4. rivi: kaunosylkikuoriainen, metsäsittiäinen ja viherkukkajäärä (?) pioninkukassa.

Luteita oli minusta viime kesänä paljon. Kuviin päässeiden lisäksi kesällä näkyi ainakin marja- ja viherluteita ja joukko luteiksi arvelemiani otuksia. Kovakuoriaisista jäi myös kuvaamatta sarvijaakko sekä melkoinen joukko niitä erikokoisia mustia "peruskoppiksia", joihin ei juuri kiinnitä huomiota, vaikka näkee niitä päivittäin. Isokokoinen metsäsittiäinen oli sen verran harvinaisempi näky patiolla kipitellessään, että se sattui pääsemään kuvaan. Leppäkertuista kuvaamatta jäi ainakin seitsen-, viisi- ja kaksipistepirkko. Leppiksiäkin oli mukavan paljon viime kesänä.

Erilaisia toukkia ja alarivissä photobombina myös yksi joukkoon kuulumaton kaveri.

Tämä kollaasi luetaan vaakarivi kerrallaan vasemmalta oikealle: 

1. rivi: hammasyökkösiin kuuluvan lajin toukka, hämykköihin kuuluvan lajin toukka ja nuoliyökkösen toukka. Kaikki kolme löytyivät luumupuusta luumuja kerätessä.

2. rivi: pilkkuiltayökkösen toukka, täplätupsukkaan toukka ja villakarvajalan toukka (tämä löytyi myös luumupuusta).

Alin rivi: harsokorennon (?) toukka ja kamomillan kukan takaa kurkistava mauriainen (?), kompostista löytynyt kultakuoriaisen/sarvikuonokkaan/tms. toukka sekä ranskantulikukilla herkutellut pistiäisen toukka (mahdollisesti Tenthredo scropulariae). Ranskantulikukat olivat syksyllä melkoista pitsiä toukka-armeijan jäljiltä.

Pistiäisiä, korentoja, sekalaista settiä sekä pari hämähäkkiä (vaikka eivät hyönteisiä olekaan).

Ylärivissä vasemmalta oikealle: joku yhteiskunta-ampiaislaji, joita oli loppukesällä hirmuisesti isotähtiputkilla, hyönteishotellissa asuva erakkoampiainen (joku koloampiaislaji?) sekä joku harsokorentolaji.

Keskimmäinen rivi: ilmeisesti aikuinen Tenthredo scropulariae -pistiäinen (kts. edellinen kollasi), punasyyskorento ja kukkahämähäkki narsissin torvella.

Alarivi: syreenikeijukas, lanttuperhonen (?), jonka kuvan löysin vasta, kun perhoskollaasi oli jo tehty, sekä hämähäkki (ehkä korosteriipukki).

Vaikka emme ihan vesistön lähellä asukaan, meillä lentelee yllättävän paljon sudenkorentoja. Usein suuresta koostaan huolimatta ne ovat hankalia kuvattavia. Joskus joku laskeutuu paistattelemaan päivää johonkin kivelle tai aidan päälle ja jos on tarpeeksi nopea ja varovainen, saattaa onnistua kuvaamaan korennon ennen kuin se pyrähtää lentoon. Viime kesänä useampi kuvaan osunut korento sattui olemaan punasyyskorento, mutta ainakin ruskohukankorennon näin (ja tunnistin) silloin kun kamera ei sattunut olemaan käden ulottuvilla.

Perhosia ja isossa kuvassa myös kimalainen ja kärpänen.

Ylärivissä vasemmalta oikealle: amiraali syysleimulla, herukkaperhonen purppurapunalatvalla, kaalitarhayökkönen, keisarinviitta nauhuksella ja ketohopeatäplä kaukasiantörmäkukalla.

2. rivi: lauhahiipijä oreganolla, neitoperhonen syyssyrikällä, isossa kuvassa keisarinviitan valesina-värimuoto punahatulla ja viimeisenä nokkosperhonen kivikkotörmäkukalla.

3. rivi: tummapapurikko kehäkukalla, pikkukeltasiipi (?) oreganolla, sitruunaperhonen syyssyrikällä.

Alimmalla rivillä: paatsamasinisiipi, vadelmavillaselkä, pikkukultasiipi oreganolla, kirjoverkkoperhonen ja mahdollisesti vyömessinkiyökkönen nukkapähkämöllä.

Kuvaamatta jäi useita sinisiipiyksilöitä mutta lentoajan ja selvästi tummemman sinisen värin perusteella ne olivat jotain muuta lajia kuin aikaisin lentävä paatsamasinisiipi. Joskus aiempina vuosina sain tunnistettua niittysinisiiven, joten oletettavasti myös joku viime kesän sinisiivistä oli sellainen. Sinisiivet ovat jostain syystä todella vaikeita kuvattavia. Illan hämärissä tai jopa öisin en kierrellyt kameran kanssa ulkona, joten yöllä lenteleviä kiitäjiä, kehrääjiä tai yökkösiä ei osunut kameraan, ellen sattunut muiden puutarhapuuhien lomassa törmäämään päivälevolla olleeseen perhoseen. Näin myös kaaliperhosen, suruvaipan, metsänokiperhosen ja joitain pienempiä hopeatäpläperhosia mutta niitä en saanut kuvatuksi.

Kukkakärpäsiä ja muutama muu kärpänen.

Ensimmäinen pystyrivi vasemmalla: kaksi pistesurria kevätvuohenjuurella, hakakirvareihin (?) kuuluva kukkakärpänen voikukalla ja ilmeisesti myös hakakirvareihin kuuluva laji mustaluumun kukassa.

2. pystyrivi: hoikkakirvareihin kuuluva kukkakärpänen kamomillalla, joku kärpänen lehdellä, pikkuruinen hoikkakirvareihin kuuluva laji maksaruoholla.

3. rivi: joku kärpänen, Tachina-suvun kukkakärpänen isotähtiputkella, ampiaisvieras oreganolla ja Empis livida.

4. rivi: joku aitosurrilaji oreganolla, syrphini-heimon kukkakärpänen voikukalla ja keltasäärihelosurri nepalinhanhikilla.

Kimalaisia

Ylärivissä vasemmalta oikealle: pensaskimalainen kurjenpolvella, kartanokimalainen kivikkotörmäkukalla ja kivikkokimalainen (?) nukkapähkämöllä.

Keskimmäisessä rivissä: mantukimalaiskoiras (?) oreganolla, peltokimalainen lehtoimikällä ja joku loiskimalainen kivikkotörmäkukalla.

Alimmassa rivissä: joku kimalainen oreganolla, tarhakimalainen (?) palloesikolla ja joku mantukimalaisryhmän laji luumunkukalla.

Mehiläisiä

Ylärivi vasemmalta oikealle: joku erakkomehiläinen isorikon kukalla, erilainen erakkomehiläinen nepalinhanhikilla sekä joku verhoilijamehiläinen (?) hyönteishotellissa.

Keskimmäinen rivi: punajalkavakomehiläinen (naaras) kivellä, Lasioglossum-suvun erakkomehiläinen (pitkäsarvimehiläinen?) ja verimaamehiläinen rotkolemmikillä.

Alin rivi: tarhamehiläinen (?) myskimalvalla, joku verhoilijamehiläisiin kuuluva laji kehäkukalla ja raitamaamehiläisiä (?) neulaskarikkeessa.

Ensi kesän tavoitteeksi taidan ottaa sata kuvattua ötökkää ja laajentaa valikoimaa hyönteisistä hämähäkkeihin ja esimerkiksi kasvimaalla möngertäviin "tuhatjalkaisiin" sun muihin pikkuotuksiin. Osan projektista voisin delegoida lapsille, jotka kävivät jo viime kesänä joko esittelemässä minulle löytämiään ötököitä tai sitten hakemassa minut kameroineni paikalle nähdessään jotain mielenkiintoista. Esikoiselle voisi jo antaa tehtäväksi kuvien ottamisen, mikä varmasti kerryttäisi nopeasti ötökkäsaldoa. Yksi tavoite voisi myös olla yöperhosten ja kiitäjien etsiminen esimerkiksi syreenien kukinta-aikaan. Tällainen tarkempi perehtyminen oman puutarhan asukkaisiin on tavattoman mielenkiintoista ja valaisevaa. Siinä oppii tuntemaan hyödylliset pölyttäjät, tuhoja aiheuttavat tyypit ja niitä syövät kaverit, sekä maaperän kunnossapitäjät. Lisäksi näkee, mitkä kasvit ovat vain tiettyjen lajien suosiossa ja mitkä houkuttelevat laajempaa hyönteisjoukkoa. Tarttuisiko joku seurakseni haasteeseen kuvata oman puutarhansa pieniä asukkaita?

EDIT: Postaukseen olisi kuulunut myös pihkaoksahukka ja vuohenkellosoukkomehiläinen, joita asusteli taas hyönteishotellissa useita. Kummastakin on varmasti kuviakin jossain talle-nimisessä paikassa ja kun niitä ei löytynyt, unohdin ne myös postauksesta.