Voi tätä yltäkylläisyyden aikaa!

Nyt ei tarvitse miettiä, mistä sitä jutun juurta vääntäisi. Ennemminkin on vaikea valita, mitä ottaisi mukaan postaukseen ja minkä jättäisi myöhemmäksi. Näin lämmintä kun on, tulee pyörittyä pihalla suunnilleen aamusta iltaan ja touhuttua yhtä sun toista. Muutaman kerran olen malttanut hetken istuskellakin ennen kuin on taas tullut mieleen joku askare.

Tarhavaleunikko aloittelee kukintaa 'Finola'-tulppaanien ollessa jo loppumetreillä.

Talvella näprätyn puutarhaessun ansiosta kännykkä kulkee jatkuvasti mukana, joten kuviakin tulee otettua samaa tahtia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että essun tekeminen oli yksi eniten puutarhaelämääni helpottaneista asioista. Tähän mennessä kaikki tavarat, joita on tullut mieleen kuljettaa mukana, ovat mahtuneet kyytiin haittaamatta puutarhatöitä. En ole kertaakaan unohtanut edes puutarhahanskoja johonkin kukkapenkin reunaan lojumaan, kun ne on ollut helppo sujauttaa kuvaamisen tai jonkun muun paljaita sormia vaativan homman ajaksi takataskuun odottamaan. Myös Karon namipurkki kulkee kätevästi mukana, minkä koira on jo oppinut. Niinpä se pysyttelee lähettyvilläni koko ajan ja kyttää, milloin voisi saada nameja.

Tulppaaneja, ukkolaukkoja, lemmikkejä ja tarhavaleunikko.

Ukkolaukkoja on myös aurinkopenkissä. Tätä voisi sanoa jo pallomereksi. Taustalla kukkii pihlaja.

Olen monta vuotta haaveillut siitä, milloin laukkoja kukkisi runsaasti. Olen jättänyt aina osan kukinnoista tekemään siemeniä ja leikannut osan kukinnan jälkeen pois, jotta siementaimia tulisi sopivasti. Kasvu siemenestä kukkivaksi sipuliksi on vienyt yllättävän monta vuotta mutta nyt pitkä odotus on päättynyt ja etupihalla huojuu laukkoja yllin kyllin. Luulen, että nyt pitää jo rajoittaa niiden siementuotantoa, että muutkin kasvit mahtuisivat kasvamaan. Taidankin kuskata osan kuihtuneista kukinnoista taka- ja sivupihalle, jotta niihinkin syntyisi runsaat laukkakasvustot. Tiesittekö muuten sen, että myös vihreänä pois leikattu laukan kukinto pystyy tekemään itävää siementä, jos sen jättää vain maahan lojumaan? Löysin nimittäin melkoisen tiheän "heinätuppaan" kohdasta, johon viime kesänä jätin ison kasan kuihtuneita kukintoja. Söisiköhän mikään lintu laukansiemeniä?

Samassa penkissä taaempana kukkii myös viittakurjenmiekka ja pikkuampiaisyrtti.

Blogiani pidempään lukeneet ehkä muistavat, että minulla on ollut hankaluuksia saada kurjenmiekkoja kukkimaan. Monista yrityksistä huolimatta ne ovat olleet melkeinpä viherkasveja, joten siksi olen vähentänyt niiden määrää huomattavasti. Poikkeuksen on tehnyt vanhanajan saksankurjenmiekkana pitämäni lajike. Sain sille viime kesänä nimen eräältä harrastajalta: viittakurjenmiekka (Iris aphylla). Se ei viime keväänä oikein kukkinut, sillä olin jakanut sitä edellisenä syksynä ja talven aikana vesimyyrä oli syönyt siltä juuria. Tänä kesänä kukinta on kuitenkin taas niin runsas kuin se yleensä on minulla ollut. Ehkä jonkun toisen hoidossa kukkia olisi enemmän mutta itse olen tyytyväinen tuohon määrään. Nuppuja on kuitenkin vielä tulossa jonkun verran. Nyt jännään, kukkivatko kadun päähän siirretyt tarhakurjenmiekat tai viime kesän poisto-operaatioista jäljelle jääneet siperiankurjenmiekat.

Karolle olisi ollut omakin vesikippo täynnä raikasta vettä mutta ilmeisesti ämpärivesi maistuu paremmalta.

Olen tällä viikolla puuhaillut suurimmaksi osaksi sivupihalla. Varjoisilla alueilla on ollut mukavampi kitkeä kuin täydessä paahteessa. Lasten synttärilahjoiksi saamat mesimarja-amppelit istutin muiden mesimarjojen luo pensasmustikoiden aluskasvillisuudeksi. Esikoinen oli mukana istuttamassa omaansa mutta kuopuksella oli tärkeämpää puuhaa. Vanhat mesimarjat talvehtivat tällä kertaa yllättävän hyvin ja kukkivatkin melko runsaasti. Viime kesänä vähiä kasvuun lähteneitä taimia vaivanneet kirpat ovat myös loistaneet poissaolollaan. Nyt onkin toiveissa saada mesimarjoista edes muutama marja maistiaisiksi. Mesimarjojen istutuksen lisäksi päätin vihdoin vaihtaa majapenkin esikoiden järjestystä. Palloesikot kasvattavat loppukesällä niin suuret lehdet, että ne näyttävät suorastaan suhteettomilta penkin reunuskasveina.

Majapenkin esikot uudelleenryhmiteltyinä.

Nostelin paikkojaan vaihtavat esikot isoilla paakuilla ylös, jotta ne eivät häiriintyisi siirrosta. Siirsin ylläolevan kuvan etureunasta vaaleankeltakukkaiset matalammat esikot tummanpunaisen jouluruusun molemmin puolin ja istutin kaikki palloesikot yhteen ryhmään vaaleankeltaisten esikoiden entiselle paikalle. Palloesikoiden ja keltaisen esikon väliin piti siirtää palloesikoiden tieltä yksi luhtaesikko, joten niistä tuli keskelle suunnilleen kolmionmuotoinen ryhmä. Himalajanesikko jäi entiselle paikalleen jouluruusun taakse ja Päivänpesän Katjalta saatu mysteeriesikko siirtyi keltaisista esikoista seuraavaksi ihan kuvan oikeaan laitaan. Nyt mennään tällä järjestyksellä syksyyn saakka, jolloin ajattelin jakaa paria isompaa palloesikkoa ja kokeilla, saisinko ne viihtymään myös jossain toisessa penkissä. Keltaisia esikoitakin voisi koon puolesta pistää palasiksi.

Keijupuutarha näytti lumien sulettua himppasen ränsistyneeltä.

Ruokaryhmä ja aita hajalla, oven edessä kuolleita lehtiä ja katostakin puuttui harja.

Pienen siistinnän jälkeen näytti paremmalta.

Keijut taisivat säikähtää toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon kylmää säätä, sillä siistitystä puutarhasta huolimatta niitä ei näkynyt. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet hieman uusittuun puutarhaansa. Siirsin valkovarjohiipan keijupuutarhan takaa nuotiopaikan luo, sillä varjohiippa ei tuntunut oikein viihtyvän sille osoittamallani paikalla. Aika tiheää tuolla kantopuutarhan ja varjokujan rajamailla jo olikin, joten ehkä sille vain tuli ahtaanpaikan kammo. Varjohiipan poiston myötä keijujen talon vieressä ollut portti ei enää näyttänyt luontevalta, joten rakensin sen tilalle aidan ja istutin varjohiipan tilalle keijujen "nurmikolle" levittäytyneen varjorikon. Varjorikot saavat nyt levittäytyä keijutalon taakse ja vallata samalla tilaa joka paikan kansoittavilta lemmikeiltä. 

Keijupuutarhan ympärillä kukkii runsaammin kuin koskaan. Jotain uuttakin sinne on tullut.

Roosa astelee perhonen kämmenellään polkua pitkin, Mimosa haaveilee saniaisen alla.

Vanha keijujen portti oli jatkuvasti rikki; eihän se ollutkaan kuin kolmesta tikusta kasattu simppeli kyhäelmä. Arvoitukseksi on jäänyt se, kuka portin aina rikkoi: Karo, lapset, linnut, oravat, siili vai hiiret? Kaikki yhtä potentiaalisia vaihtoehtoja. Uusi portti on sen verran jykevä, että sen kaatamisesta saan syyttää melkein sataprosenttisella varmuudella perheen kaksijalkaisia tihulaisia. Materiaalina käytin viime kesänä poistetun punaherukan juurakkoa, josta löytyi hieman kääntelemällä ja ylimääräisiä osia poistamalla varsin lupaava käkkyrä. Ulkonäkökin koheni melkoisesti, kun rapsuttelin lahonneet kuoret pois. Portin paikka vaihtui keijupuutarhan toiseen laitaan, johon muodostui nyt sopiva kulku salaperäiseen keijumetsään.

Sinikka löytyy uuden keijumetsään johtavan portin viereltä.

Varjorikot lähempää.

Lemmikkien seasta ei meinaa erottaa lainkaan haltiankukan kukintaa.

Kituva kasvi kannattaa ehdottomasti siirtää johonkin muualle. Keijupuutarhaan toissa kesänä luumutarhasta siirtämäni nimetön haltiankukka teki viime kesänä muutaman kukinnon ja tänä kesänä räjäytti pankin. Se selvästi nauttii aivan erilaisista oloista kuin valkovarjohiippa, joka ei haltiankukan naapurina viihtynyt. Varjohiipan uusi paikka on paljon valoisampi ja kohopenkkinä rinteessä varmaan myös kuivempi. Kilpailuakaan ei vielä juuri ole, sillä penkissä on vain pikkutaimia ja niitäkin hyvin harvassa. Viime syksynä hankittu tarhavarjohiippa talvehti siellä oikein hyvin ja on lähtenyt reippaaseen kasvuun, joten ehkäpä se kuitenkin on varjohiipoille mieluisampi asuinsija. Kukkapankin räjäytystä odotellessa...

Ylhäältä päin saikin haltiankukan kukkarunsauden paremmin näkyviin.

Sitten seuraa pieni tiedotus Ylä-Savon alueella asuville lukijoilleni. Heillä on nimittäin mahdollisuus päästä tutustumaan puutarhaamme sunnuntaina 2.7.-23, kun Ylä-Savon puutarhaseura tekee retken neljään yksityispihaan. Ilmoittautuminen on viimeistään 22.6.-23 ja retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Ei tarvitse olla edes puutarhaseuran jäsen. Käykää lukemassa tarkemmin puutarhaseuran tapahtumakalenterista. Pionit hyvin todennäköisesti kukkivat silloin ja moni muu perenna. Nuppujen kehityksestä päätellen muutamia kärhöjäkin saattaa olla kukassa silloin, vaikka ajankohta ei olekaan ihan niitä suosiva. Nyt lähden ulos puunaamaan taas yhden nurkan esittelykelpoiseksi. Iloista viikonloppua!

Valkoista ja sinistä ripauksella pinkkiä

Jatketaan lomareissun aikana kukkaan ehtineiden kasvien parissa. Lopussa on myös yksi tänään melkein auki ehtinyt, erittäin malttamattomasti odottamani ensikukkija. Ensikukkijoita kertyi muuten tähän postaukseen useampikin.

Kiitos rouva R:lle! Ensimmäinen sinulta tullut luhtaesikko kukkii ja hellanlettas kun se on söpö, Kerrassaan ihana rimpsuhelma!

Luhtaesikon lähettyville itsekseen vaeltanut belliskin sattui sopivasti olemaan valkoinen. Risutornin keskellä on viime keväänä itänyt amerikanvuokon taimi ja siinäkin on yksi nuppu tulossa.

Luhtaesikko ja kumppanit asustavat majapenkissä. Siellä alkukesän värimaailma näyttääkin olevan pitkälti siniliilan ja valkoisen sävyissä, sillä luhtaesikon ja belliksen lisäksi palloesikot ja sinikämmen ovat liiloja ja narsissit valkoisia. Sinikämmen ei kyllä tänä vuonna vielä kukkinut, mutta ehkäpä se liittyy joukkoon ensi vuonna. Pian siellä alkaa aueta laukkoja, joista minulla ei enää tässä vaiheessa ole mitään aavistusta, mitä lajia sinne tulikaan syksyllä upotettua. Melko varmasti se oli saksalaismarketin sekoituspussi. Lisää valkoista tulee rikkoviuhkasta jahka se päättää siirtyä kukkimismoodiin. Tiedä sitten, koska sellainen ihme mahtaa tapahtua. Siirrytään seuraavaksi suolle, jossa jatkuu sama sinivalkoinen tunnelma.

Viime vuonna taimipäiviltä ostettu nimetön imikkä paljastaa vähän sähäkän sinistä väriä. Taisin missata ensikukinnan? Voisikohan tämän lajike olla tarhaimikkä 'Majeste'?

Imikästä eteenpäin kukkivat nyt tuoksumatarat. Ylänurkassa vielä viimeisiä helmililjoja.

Aurinkopenkin kurjenmiekat, pikkuampiaisyrtit ja muutama ukkolaukka tänään ilta-auringossa. Sininen hehku oli kerrassaan valloittava, mutta eihän se oikein kameralle taltioitunut.

Sitten pari ripausta pinkkiä: syreenitulppaani 'Lilac Wonder' kukkii vaaleanpunaisten bellisten kanssa. Harmi kun vesimyyrä söi loput tulppaanit.

Rönsyakankaali 'Rosea' kukkii, vaikka jaoin tuppaan keväällä moneen osaan. Tämän kaverina ovat tismalleen samansävyinen varjorikko sekä liila ristikki. Kunhan kaikki vähän leviävät, näky tulee olemaan kaunis.

Japaninakileijojen pääkukinta taisi mennä minulta ohi. Onneksi niitä on vielä useampikin kukassa, sillä näky on hurmaava valkoisten lemmikkien kanssa.

Kivikkorinteessä on pieni tupas valkoista sammalleimua.

Huomenna aamupäivästä olisi kesän paras kitkemishetki kuukalenterin mukaan. Olen aikaisempina vuosina ollut aina jossain muualla juuri silloin enkä ole voinut testata sen tehoa, mutta tänä vuonna olen kotona. Olen kyllä vähän skeptinen kuun mukaan toimimisen suhteen, mutta voikukkien kaivaminen kivipolkujen saumoista on niin tuskallisen hidasta ja tympeää puuhaa, että olen valmis kokeilemaan, auttaisiko kuun mukaan toimiminen tosiaan hommassa. Toiveena olisi, että polut pysyisivät vähintään avoimiin puutarhoihin asti puhtaina. Jos voikukat tosiaan lähtevät huomenna selvästi helpommin kuin muina päivinä ja kaiken lisäksi maahan jääneistä juurenpätkistä kasvaa erittäin hitaasti ja kituliaasti uusia taimia, olen valmis kääntämään kelkkani kuukalenterin suhteen. Se on nyt pyhästi luvattu täällä blogissa! Kukkapenkeistä nyhtää kuka tahansa ja milloin tahansa pitkiä rikkaruohon juuria kun maa on sopivan kosteaa, mutta kivipolkujen saumat asettavat melkoisen haasteen. Kerääpä kuu nyt oikein vahvat energiat huomista koitosta varten!

Kesän ehkä odotetuin ensikukkija, sinivaleunikko, on nyt melkein auki. Huikea tuo sinisen sävy!

Kuinkahan tässä nyt malttaa edes nukkua huomiseen, kun moinen sähäkkyys odottaa kukkapenkissä? Ja tuleekohan kiveyksien saumojen kitkemisestä, yhtään mitään vai meneekö koko aika unikon luona ravatessa? Hyvää viikonloppua!

Lomalta kotiin

Muutaman päivän lomareissumme on nyt ohi. Lähdimme kotoa lauantaiaamuna ja tulimme takaisin tänään aamupäivällä. Neljä täyttä päivää ja yksi yö päälle oli saanut puutarhassa ihmeitä aikaiseksi. Heti kun auto oli purettu matkatavaroista, piti lähteä kamerakierrokselle ja sen jälkeen tietysti istuttamaan matkamuistoja kukkapenkkeihin.

Sammalleimut olivat suorastaan räjähtäneet kukkimaan joka puolella. Tässä 'Candy Stripes'.

Aurinkopenkissä ukkolaukat olivat lähtiessämme tiiviillä nupulla. Nyt niiden komeita palloja keikkuu siellä sun täällä.

Vanhanajan saksankurjenmiekat kukkivat yhtä aikaa pikkuampiaisyrttien ja bellisten kanssa. Ampiaisyrttien nuput toistavat oikeassa nurkassa olevan purppuraheisiangervon sävyä.

Vuorijumaltenkukka kukkii hauskasti kahdessa kerroksessa. Muistin muuten edellisessä postauksessa väärin sen kukkavanojen lukumäärän. Niitä ei ollutkaan 14, vaan peräti 16. Yksittäisiä kukkia en taida edes yrittää laskea.

Lomareissumme suuntautui Kouvolaan ja Kotkaan. Matkaseurana olivat vanhempani, joiden luona hyppäsimme sunnuntaiaamuna asuntoauton kyytiin. Ajoimme ensin Kouvolaan, jossa majoituimme hotellissa. Sen verran halusimme nimittäin ennakoida välien hyvänä säilymistä, ettemme edes harkinneet asuntoautossa yöpymistä. Ensimmäisen matkapäivän antoisin kohde oli Kottikärryn kääntöpiiri -blogia kirjoittavan Päivin kaunis puutarha. Päivi osti aiemmin keväällä äidiltäni juhannuspionin ja sovimme, että tuomme sen hänelle kotiin asti kun kerta siitä ohi ajamme. Saimme kunnon puutarhakierroksen ja vielä päiväkahvitkin tarjoiluineen. Lämmin kiitos Päiville vielä tätäkin kautta! Oli hyvin mielenkiintoista päästä näkemään blogista tuttu puutarha paikan päällä ja nähdä kaikki kauniit istutukset ja upeat, vanhat puut luonnossa. Tunnelmasta vain murto-osa välittyy kuvien kautta, vaikka olisi miten hyvä kuvaaja tahansa.

Luulin, että lemmikit alkaisivat olla jo kukintansa loppupuolella reissumme päätyttyä, mutta eihän tuo siltä näytä.

'Sorbet' -tulppaanit kukkivat nyt kaikki: ne, jotka ovat kukkapenkissä ja ne, joiden sipuleita en huomannut poistaa kivipolkua tehdessäni.

Kasvimaalla oli tapahtunut salaattiräjähdys. Toivottavasti emme muutu pupuiksi näitä ja yhtä komeaksi röyhähtänyttä rucolaa mussuttaessamme.

Toisessa lavassakin kasvaa jotain. Sieniä en ole kylvänyt. Pohjalle on kai mennyt joku laho puunkarahka kompostin mukana. Voikukat kasvavat ihan omin avuin, mutta onneksi seassa on myös palsternakkaa ja retiisiä.

Päivin luota hotelliin mennessämme tapasin hyvin pikaisesti Päivänpesän elämää -blogin Katjan, jolle meni myös yksi juhannuspioni. Katja yllätti minut hyvin iloisesti kassillisella taimia, joille oli hauska automatkojen aikana miettiä sopivia paikkoja. Sain häneltä mm. punaista bellistä, mysteeriesikon, salkoruusu 'Nigran' sekä kirahvinkukan. Olisi ollut mukava jutella pidempäänkin Katjan kanssa, mutta meillä kummallakin oli kiire. Toivottavasti joskus vielä tapaamme! Katjan kasveista bellikset ja esikko on jo istutettu, pionin pidän todennäköisesti syksyyn saakka ruukussa ja muille vielä mietin paikkoja.

Tässä koko Katjan taimiyllätys: takana vasemmalla käärmeenlaukka, takaoikealla valkoinen ruusunätkelmä ja edessä oikealla kuolanpionina ostetun pionin siementaimi.

Toisen reissupäivän vietimme Kotkassa. Ehdimme kiertää puutarhakohteista vain Sapokan, Isopuiston ja Fuksinpuiston, ja auton ikkunasta näimme pari muuta pienempää puistoa. Lasten kanssa kun liikkuu, pitää jättää aikaa myös leikkipuistoille ja ruokatauoille. Lisäksi ohjelmassa piti olla tasapuolisuuden vuoksi myös jotain miesväkeä kiinnostavaa, joten kävimme Merikeskus Vellamossa tutkimassa museoita ja jäänmurtaja Tarmon. Täytyy kyllä sanoa, että olisin voinut viettää itsekin vielä muutaman tunnin pidempään Vellamossa, mutta lapset etenivät sen verran vauhdikkaasti, että ei ehtinyt syventyä tarkemmin näyttelyihin. Kolmas, eli viimeinen reissupäivä menikin sitten Tykkimäessä. Onneksi huvipuisto aukesi vasta klo 11, joten ehdimme sitä ennen käydä Viherpeukaloilla. Pitihän sitä nyt matkamuistoja saada!

Tarhakylmänkukka 'Rubra' vasemmalla, keskellä suklaaminttu 'Chocolate' ja oikealla oregano 'White Spreckled'. Takana tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.

Sain siis vihdoin punaisen tarhakylmänkukan! Taimi on sen verran kookas, että se kukkii varmasti jo ensi keväänä. Istutin sen ja uuden oreganon patiopenkin kärkeen, josta kuoli edellisen tappotalven aikana yksi pieni violetti tarhakylmänkukan siementaimi. Jospa tämä uusi punainen sopisi väriltään kahden violetin kanssa yhteen edes sen verran, ettei tarvitse siirrellä mitään pois. Suklaamintun istutin kasvimaalle betonirenkaaseen. Teeyrttisekoituspussin siemenistä ei ole itänyt yhtään mitään, joten hankin suklaamintun siemensekoituksessa olleen vihermintun tilalle. 'Etoile Violette' pääsi aurinkopenkkiin 'Pernillen' kaveriksi. Ostoslistalla oli nimittäin sen sävyihin sopiva viini- tai tarhaviinikärhö. 'Pernilleä' istuttaessani laitoin ämpärin ja kukkaruukun pitämään kuoppaa osittain auki kaverikärhöä varten. 'Etoile Violetten' istuttaminen olikin siksi todella helppoa: juuret pois kiepiltä, kärhö valmiiksi kaivettuun kuoppaan ja multaa monttu täyteen.

Lapset saivat valita äitini laskuun taimistolta kasvit. Kuopus ihastui punaiseen samettikukkaan ja esikoisen valinta oli harmaakurjenpolvi 'Giuseppii'. Mitähän mummo olisi tuumannut, jos lapset olisivat valinneet mahdollisimman kalliit puun taimet?

Isäntä ja isäni varmaan mielessään miettivät, että naisväen taimistokierros olisi aivan hyvin voinut kestää yhtä kauan kuin lasten kasvien valinta. Kuopus näki samettikukkapöydän minuutin sisällä taimiston porttien sisälle astumisesta ja ilmoitti saman tien, että hän haluaa tuollaisen. Esikoinen keskittyi ostoskärryllä ajelemiseen ja vasta äitini tiedustellessa, minkä kasvin esikoinen haluaisi, osoitti vieressään olevaa kurjenpolvea. Ehkä valintaan vaikutti sekin, että äitini oli juuri ottanut samanlaisen itselleen. Joka tapauksessa valinta oli tehty sekunneissa. Eipä ole muuten varmaan koskaan ennen siinä asuntoautossa kuljetettu suihkun täydeltä kasveja!

Äitini puutarhasta lisättiin kukkakuormaan kivipolun väliin kasvanut aho-orvokki (?), arovuokkoja, valkoista petuniaa sekä pelargoni 'Appleblossom'.

Ja tässä vielä koko auton peräkonttiin matkatavaroiden sekaan sullottu kasvikuorma.

Ai niin, mahdutin mukaan myös laatikollisen vanhempieni pellon reunasta kerättyjä kiviä. Omalla tontilla kun ei ollut riittävästi sopivanmuotoisia murikoita yhteen ennen matkaa aloitettuun projektiin. Siitä lisää sitten paremmalla ajalla. Seuraavaksi taidan lähteä purkamaan blogijonoa, jotta pääsen taas ajan tasalle siitä, mitä puutarhamaailmassa tapahtuu. Reissussa oli kyllä hetkittäin aikaa vilkaista postauksia, mutta kommenttien kirjoittaminen oli kännykällä tuskallisen hidasta. Neljän päivän mittaista jonoa ei siis ole kertynyt luettavaksi, mutta ainakin parin päivän jutut on vielä tutkimatta. Seuraavaan kertaan!

Alppikärhöjen aikaan

Moni voisi olla sitä mieltä, että aloitin kärhöjen keräilyn "väärästä päästä" kun hankin ensin loistokärhöjä, seuraavaksi viinikärhöjä ja vasta viimeisimpänä helpoiksi luokiteltuja alppikärhöjä. Niitä olen istuttanut puutarhaani vasta parin viimeisen kesän aikana. Olen vähän karsastanut alppikärhöjä sen vuoksi, että mielessä on vanhempieni kuistia vasten kasvava vanha sininen alppikärhö. Se on pitänyt leikata alas jo monta kertaa sen vuoksi, ettei valtaa koko taloa alleen. Ja alasleikkaaminen on vasta se helpoin osio; on aikamoinen homma pyörittää leikkuujätteistä syntynyttä puolentoista metrin korkuista alppikärhöpalloa äidin kukkapenkkien yli juhannuskokkotarpeiksi. Mihin minä täällä pienellä kaupunkitontilla sellaisen määrän alppikärhöä piilottaisin, jos joutuisin joskus leikkaamaan liian isoksi kasvaneen pöheikön alas? Joka tapauksessa olen nyt laajentanut kärhökokoelmaani tähänkin suuntaan, olivatpa seuraukset mitä hyvänsä.

Tämän piti olla sinisen alppikärhön siementaimi, mutta eihän tämä ole sinistä nähnytkään!

Tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' tarina alkoi kesällä 2018, jolloin sain äidiltäni pari pistokasta. Ne juurtuivat hyvin ja talvetuskin onnistui. Seuraavana kesänä istutin ne varjokujalle johtavan portin pieleen, mutta muksut talloivat taimet myöhemmin tyveltä poikki eivätkä ne siitä sitten enää lähteneet versomaan. Minulla on vahva muistikuva siitä, että olisin lykännyt viime kesänä juurakon viereen äidiltä saamani sinisen alppikärhön siementaimen ja sen olin myös merkinnyt puutarhakansiooni. Blogista en kuitenkaan löytänyt asiasta minkäänlaista mainintaa. Joka tapauksessa olin tänä keväänä hyvilläni siitä, että viime kesän taimi lähti hyvin kasvuun ja lykkäsi peräti neljä kukkanuppuakin. Vähän ihmettelin nuppujen vaaleaa väriä, mutta enpä silti uskonut, että kukat aukeaisivat vaaleanpunaisina. Muistanko asiat todella näin väärin vai oliko saamani siementaimi sinisen kärhön sijaan sittenkin 'Pink Flamingon' jälkeläinen? Kukkien väri on minusta ihmeen haalea, mutta sehän voi varmaan johtua helteestäkin. Kukan muodossa on kuitenkin selvästi 'Pink Flamingoa'. Sanoisin, että tämä oli kevään jännittävin yllätys.

Kukat ovat melko pienet, mutta eiköhän se ole sallittua alle puolimetriselle taimelle. Hyvää kasvua vain kaunottarelle!

Nytpä onkin mielenkiintoista seurata, minkälaiset kukat kolme muuta äidiltäni tullutta alppikärhön siementainta tekevät. Ne eivät valitettavasti vielä tänä keväänä innostuneet nuppuilemaan, mutta ovat sentään tukevasti hengissä. Kolmas alkukesän kaunotar löytyy kärhökaaripenkin takaa puutarhakompostoria peittävästä seinäkkeestä. Siellä kukkii hienosti viime kesänä istutettu tarha-alppikärhö 'Albina Plena'.

Tässä osa noin kolmestakymmenestä kukasta. Hankala kuvata kärhöä, joka on jakanut kukkansa seinäkkeen molemmin puolin ja piilottanut loput jaloangervojen sekaan.

Yksittäisten kukkien kuvaaminen vaatii vielä toistaiseksi vähän kyykistelyä. Ensi vuonna toivottavasti näitä söpöläisiä saa kuvata seisaaltaan.

Seinäkkeen edessä alppiruusu 'Mikkeli' aloittelee kukintaa.

Vähän näyttää siltä, että kumpikin alppiruusuista jättää osan nupuistaan avaamatta. Onneksi kukintoja tulee kuitenkin taas muutama enemmän kuin viime kesänä. Vilkaistaanpa, mitä tulppaanirintamalle kuuluu. Suurin osa tulppaaneista on jo kukintansa päättänyt, mutta kärhökaaripenkkiin on valikoitunut myöhäisiä tulppaaneita, jotka puolivarjoisan paikan ansiosta kukkivat myös todella pitkään.

Vanhat 'Queen of Night' -tulppaanit jaksoivat vielä tänäkin vuonna tehdä parikymmentä kukkaa. Pinkit hörselöt ovat 'Finolaa', johon olen totaalisen ihastunut. Ukkolaukatkin ovat aloittelemassa.

Tässä lähempää. Viime syksynä istutetut sipulit tekivät muhkean kokoiset kukat, toissasyksyiset hieman pienempiä. Todella kauniita kuitenkin kaikki.

Hauskasti osa "yönkuningattarista" keikkuu hirmuisen pitkässä varressa ja toiset alle polvenkorkeudella. Taustalla pihlaja on vielä komeasti kukassa.

Pienemmistä tulppaaneista toukokuussa kukkinut 'Persian Pearl' ehti laittaa aina kukkansa suppuun ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle. Onneksi ehdin sentään itse näkemään ne muutaman kerran avonaisinakin, vaikka sateet meinasivat pilata senkin mahdollisuuden. Nyt hyvin samannäköinen tulppaani 'Little Beauty' on kukassa. Sen kanssakin sain tosissani vahdata oikeaa hetkeä, sillä pikkuiset söpöliinithän keksivät pistää kukkansa suppuun myös silloin kun aurinko oli liian pitkään porottanut niiden hienolle hipiälle. Ja tietenkin kukat olivat saman tien kiinni myös silloin kun varjot hiipivät päälle. Eipä jäänyt päivään montaa hetkeä käydä niitä kuvailemassa! Vaikka näiden kuvaaminen olikin työn ja tuskan takana, kuuluu tämä lajike silti suosikkeihini. Sillä on nimittäin uskomaton lisääntymiskyky: 2018 istutetuista 15 sipulista on tänä keväänä noussut noin 60 kukkaa. Istutin ensin sipulit kuunliljojen sekaan, mutta eiväthän ne sieltä myöhäisinä kukkijoina näkyneet mihinkään. Viime syksynä kaivelin metsänreunapenkkiin kaikki sipulit, mitkä vain kuuliljojen seasta löysin.

Puistoatsalea 'Tarleenan' ympärillä tulppaaneita on noin viisikymmentä kappaletta, lisää löytyi kuunliljojen keskeltä entisestä paikasta.

Vähän meinasin olla myöhässä näidenkin kuvaamisessa. Kukat ovat alkaneet paahteen takia mennä suppuun ja oikeastaan koko kukintakin on jo ehtoopuolella.

Punaisesta siniseen: pikkuampiaisyrtit ja vanha saksankurjenmiekka kukkivat täsmälleen yhtä aikaa. Kurjenmiekat kukkivat vähän vaisummin tänä vuonna, sillä jaoin niitä syksyllä.

Ihmettelin tänään, miksi västäräkki alkaa mekkaloida heti kun etupihalla yrittää puuhailla kukkapenkeissä tai kuvata kasveja. Syy selvisi, kun satuin tulemaan nurkan takaa samaan aikaan kun emolintu oli mennyt pesälle. Sirkutuksesta paljastui, että pesä on kuistin katon alla ja kulkureitti pesälle menee harjatiilen kolosesta. Västäräkki oli keksinyt pesäpaikan, josta ainakaan harakat eivät pääse rosvoamaan munia. Eri asia on sitten se, onko pesäpaikan valinta talon varsinaisten asukkaiden mielestä täysin onnistunut. Kesän työlistalla on rakentaa tiaisille ja kirjosiepoille pesäpönttöjä. Listaan lisätäänkin nyt myös västäräkin pönttö.

Västäräkkiemo yritti kääntää huomioni pesästä itseensä (tolpan nokassa oleva läntti on muuten todennäköisesti räkätistä lähtöisin). Helppo oli saada linnusta kuva kun parin metrin päähän tuli keikistelemään.

Seuraavan postauksen aiheena saattaakin hyvin todennäköisesti olla viime päivien lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tulos. Muutoksia on taas tullut, mutta enpä paljasta tämän enempää, missä nyt on kaivettu. Siihen saakka, näkemiin!