Kukkia ja pientä mylläystä

Kesäisen lämmin viikko on innostanut viettämään töiltä ja pakollisilta kotihommilta yli jäävän ajan melko tarkkaan pihalla. Pientä puuhasteltavaa siellä riittääkin aina. Sadonkorjuun lisäksi olen kitkenyt vähän siellä sun täällä. Voikukat ovat jostain syystä nyt hyvin helposti irtoavia. Olisiko sitten maa sopivan kosteaa vai voikukkien ote muuten vain löystynyt, mutta kiveysten väleistäkin lähti muutamia todella pitkällä juurella irti, vaikken käyttänyt mitään apuvälineitäkään. Oli nimittäin tarkoitus vain vähäsen siistiä yleisilmettä nykäisemällä edes isot lehtitupsut pois. Tulikin onneksi pysyvämpi lopputulos, kun koko voikukka lähti monesta kohdasta irti ja muualta pitkät pätkät juuriakin.

Ensimmäinen kosmoskukka olikin tällainen hörhelö.

Kärhökaaripenkissä on tehty pieniä perusparannuksia kesän mittaan. Alkukesällä kaivoin sieltä kolme isoksi päässyttä isotähtiputkea pois ja loppukesän olen nyppinyt niiden siementaimia. Viimeisen parin viikon aikana on lähtenyt pari isoa ranskantulikukkaa parempiin koteihin ja pienemmät siementaimet saatan vaikka myydä taimipäivillä, jos keksin, mitä muuta laittaisi myyntiin. Pitää kuitenkin saada myyntipaikkamaksu kuitattua ja mieluusti tienatakin vähän, jotta saisi ostaa itsekin jotain toisilta. Alan kyllästyä näihin miljoonittain siementaimia tekeviin kasveihin. Niistä on tullut hirmuisen työllistäviä. Lisäksi isotähtiputki kerää kotiloita ja ranskantulikukka pistiäisen toukkia.

Pieni alppiruusu pääsi taaemmas kurjenmiekkojen väliin tähtiputkilta ja tulikukalta vapautuneeseen tilaan.

Alppiruusu oli ennen aivan jouluruusun vieressä. Nyt kummallakin on paremmin kasvutilaa ja sain siirrettyä niiden viereen vielä muutaman esikon lisää luumutarhan loppupäästä. Alppiruususta vajaa pari metriä ylempänä penkin etupihan puolella on tapahtunut myös muutoksia. Tarhavaleunikko siirtyi alkukuusta muutaman metrin matkan toisen valeunikon viereen ja jakaantui vielä kahteen osaankin siinä samalla. Toivottavasti kumpikin jakopala on vielä ensi kesänä hengissä. Taivaansinisen kurjenmiekan siirsin pionin vierestä valeunikkojen ja valkoisten kurjenmiekkojen luo. Siinä taas vapautui tilaa tummemmansiniselle kurjenmiekalle, joka oli jäänyt pionin ja ranskantulikukan ahdistelemaksi. Talven aikana kuolleiden sinikatanoiden tilalle jaoin vierestä vain lisää kuunliljaa.

Keltainen krassi komeilee ihan pokkana mansikkarivissä.

Syyssyrikkä on vähän surkeana tänä kesänä.

Liekö vanhuus iskenyt syyssyrikkääni vai mikä lie, mutta se ei ole oikein päässyt kunnon kasvuvauhtiin tänä kesänä. Nyt sen vähäisetkin lehdet ovat alkaneet kellastua ja nuput ruskettua jo ennen kukkien aukeamista. Johan se vietti monta talvea kellarissa, joten ehkä nyt on aika luopua siitä. Onpahan yksi iso ruukku vähemmän talvetettavaa. Tosin päätin jo, että jos syysaleissa tulee vastaan syriköitä oikein halvalla, ostan yhden. Siitä oli paljon iloa niin minulle kuin perhosille. Onneksi syrikkä ei pistä kovin pahasti silmiin, sillä myskimalvaa on noussut kiitettävästi sen ympärille. Lisäksi ripottelin keväällä kesäkukkien siemenseosta syrikän viereen ja siinä on alkanut nyt kukkia jotain pientä valkoista harsokukan tapaista hörselöä sekä punaista silkkiunikkoa. Lähipäivinä jotain muutakin alkaa kukkia mutta ehkä ei ihan vielä krassi, jonka päätymistä tähän penkkiin ihmettelen yhtä kovasti kuin mansikkarivistössä keekoilevaa krassia.

Silkkiunikko ja kukkakärpänen.

Pelargonit keittiön ikkunalla.

Kivikkorinteessä on alkanut loppukesä, kun punatähkät aloittavat kukinnan. Tänä vuonna niiden kanssa hurmaa keltatörmänkukka, joka on venähtänyt hirmuisiin mittoihin. Yksi ainoa viime kesän siementaimi on tehnyt kymmenittäin kukkia ja levittänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Pari tämän kesän tainta aikoo myös kukkia. Vaaleankeltaiset kukat eivät ole ihan parhaimmillaan valkoista aitaa vasten mutta oma pääkatselusuuntani onkin aidan suuntaisesti, jolloin kukat saavat vihreän taustan. Vähät siitä, jos kadulla kulkijat eivät saakaan ihan parasta näkymää, omat silmät edellä mennään!

Kivikkorinteessä on punatähkien, maksaruohojen ja keltatörmänkukan aika.

Keltatörmänkukka on hyvä pörriäiskasvi. Tässä joku kukkakärpänen.

Kivikkorinne pärjää aika hyvin omillaan. Talven aikana kuolleiden kasvien jättämät aukot ovat täyttyneet eikä rikkaruohojakaan ole hirveästi. Eniten työllistää oregano, jonka kuihtuneita kukkia sekä siementaimia pitää säännöllisesti käydä kurittamassa. Muut siementaimia tekevät eivät ole ainakaan toistaiseksi ryöstäytyneet käsistä. Toivottavasti tilanne pysyykin sellaisena, niin ei tarvitse ottaa järeämpiä keinoja käyttöön.

Turkestaninmaksaruoho tekee matalan mättään ja rennot kukkavarret.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Elsa Späth'.

Päivän puuhat kutsuvat taas. Inhoan suuresti näitä aikaisia aamuja. Herätyskellokin soi jo 6.45. Jostain syystä normaali 7.15 tuntuu paljon helpommalta ja sitäkin voi tarvittaessa venyttää puoli kahdeksaan. Ei käy kateeksi niitä ressukoita, jotka joutuvat heräämään aamukolmen tai neljän aikaan töihin. Tai vuorotyöläisiä, joilla ei ole niin minkäänlaista säännöllistä päivärytmiä. Nostan teille hattua! Kivaa päivää kaikille!

Ensimmäinen hallayö

Syyssyrikän viimeiset kukinnot saivat kuurasta pitsikoristukset.

Ensimmäinen syyshalla iski tänä vuonna ennätyksellisen myöhään, vasta viime yönä. Lähellä nollaa kävi pari kertaa syyskuussa mutta vielä silloin vaistoni ei käskenyt keräämään kasveja eteiseen turvaan ja harsotkin vedin ainoastaan tomaateille suojaksi. Eilen illalla sen sijaan töistä kotiin tullessa tuntui niin jäätävältä, että vetäisin lämpimämpää vaatetta ylleni ja raahasin hämärtyvässä illassa melkein kaikki kasvit varastoon tai eteiseen ja peittelin harsoilla ulos jääneet. Tunti sen jälkeen muistin unohtaneeni ruukkuporkkanat ja -perunat kasvimaalle ja lähdin pilkkopimeässä vielä niitä raahaamaan ulkovaraston suojiin. Pahuksen pihta estää katuvaloa valaisemasta edes hitusen kasvimaalle, joten hapuilin ruukut käsikopelolla. Onneksi pihan puolella oli riittävästi valoa, niin ei tarvinnut sokkona kuskata ruukkuja ulkovarastoon.

Eteiseen tuli hetkeksi tungosta.

Eteisen uusi kenkäkaappi on todellakin täydellisesti mitoitettu kasvien talvetusta ajatellen. Sen päälle mahtui juuri sopivasti neljä pelakuulaatikkoa, joista kolme on 60cm pitkiä ja yksi 80-senttinen. Neljäs 60-senttinen laatikko menee luultavasti kellariin talveksi, ellei ikkunan eteen jääneessä kukkatelineessä ole sille riittävästi tilaa. Pientä hienosäätöä voisi vielä tehdä laittamalla muutaman laudanpätkän taaempien laatikoiden alle korokkeeksi, niin silloin takarivikin saisi vähästä valosta enemmän irti ja ilma kiertäisi paremmin kasvien väleissä. Chilit lähtevät kompostiin kunhan raakileet ovat kypsiä tai ovat ainakin alkaneet saada väriä. Eteiseen on nimittäin tulossa talvehtimaan vielä viherliljapuu, muratteja ja afrikansinisarja. Sinisarjan vein ulkovarastoon verenpisaroiden seuraksi, liljapuu ja muratit pärjäävät ulkona toistaiseksi. Ne ovat kestäneet aiempinakin syksyinä mainiosti pikkupakkaset, joten niille on turha uhrata vielä lämpöistä eteistilaa.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on dramaattinen kuuran reunustaessa melkein pikimustia lehtiä.

Vaivannäkö ei mennyt hukkaan, sillä mittari näytti jo puoli kymmenen maissa nollaa ja aamulla alimmaksi lukemaksi oli tallentunut -2,9 astetta. Ja meillähän lämpömittarin anturi on ulkoseinällä ikkunoiden lähellä, joten se näyttää aina jonkun verran lämpimämpiä lukemia kuin todellisuudessa on ollut. Kaunis kuura säilyi maassa monta tuntia ja vasta kun aurinko nousi puiden latvojen yläpuolelle, alkoi varjopaikoista kuura sulaa. Pienellä kukkulalla asumisessa on selvästi etunsa, sillä pari metriä alempana naapureiden tontin pihaliittymässä oli vielä lätäkkö umpijäässä iltapäivällä. Paljonkohan siellä onkaan ollut pakkasta?

Syyshortensia 'Prim White' oli vielä jäisenä kauniin punainen, sulaessaan kukat muuttuivat ruskeiksi.

Jäinen daalia ei ollut sulaessaan enää näin kaunis.

Kasvit kestävät eri tavoin hallaa. Hortensiat ja daaliat suuttuvat yleensä kertaheitolla, joten niillä ei hallanaralla alueella asuvan kannata puutarhaansa täyttää. Meillä etupihalla on yleensä napakampi pakkanen ja takapihalla jopa pari astetta lämpimämpää. Niin kävi viime yönäkin: takapihan mittari näytti alimmillaan olleen vain -1,6 astetta. Sekin riitti hortensioille, joiden kukat ruskettuivat niin etu- kuin takapihallakin. Luumupuille ja muille puuvartisille kasveille hallat ovat tarpeellinen merkki tuleentumiseen. Meilläkin vasta muutama pensasmustikka on ehtinyt punastua, luumupuista ja atsaleoista joka ikinen on vihreänä. Ressukat eivät ole tajunneet, että on jo syksy.

'Patriot' ja 'Jorma' ovat 'Ainon' ohella nopeita punertumaan. Rönsyakankaali tuo kivaa kontrastia.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ei ole ihan joka vuosi ehtinyt punastua näin hyvin kuin tänä vuonna, vaikka se ei ensimmäisistä halloista säikähdäkään. Maksaruohot ovat suositeltavia kasveja monessakin mielessä, mutta niiden etuna on myös yleensä hyvä pakkasenkesto. Ei uskoisi niin mehevälehtisestä kasvista. Voisi kuvitella, että niiden vetiset lehdet menisivät umpijäähän ja sulaessaan muuttuisivat lötköiksi. Ehkä maksaruohojen lehdissä onkin veden sijaan pakkasnestettä. Yllä olevan kuvan 'Herbstfreudet' ovat edelleen aivan saman näköisiä kuin eilen, vaikka aamulla olivat aivan kuuraisia. Kärhötkin kestävät aika hyvin pakkasta, mistä olen hyvin iloinen.

Herkkis tarhaviinikärhö 'Krakowiak' aamuauringon noustessa hiljalleen metsän takaa.

Ensi yönä taitaa mennä taas pakkaselle ja varmaan muutama kasvi lisää päättää luovuttaa tältä kesältä. Aikaisin syksyllä hallat tuntuvat epäreiluilta mutta näin myöhään syksyllä hallayö oikeastaan vain kuuluu asiaan. Ja yleensä kylmää yötä seuraa oikein kaunis, valoisa ja kirkas päivä. Niitä kaivataan juuri nyt, kun on ollut pitkään sateisen harmaata säätä ja päivät vain pimenevät entisestään muutaman kuukauden ajan ennen kuin vuodenvaihteen yli päästään.

Päivän kärhöksi valikoitui tänään ihan tavis sininen alppikärhö, joka oli lähtenyt toiselle kukintakierrokselle.

Joko teillä on käyty kunnolla pakkasella?

Paikasta toiseen poukkoilua

Alkuperäinen tarkoitukseni oli koostaa vaihteeksi postaus jostain tietystä aiheesta mutta hyvä suunnitelma vaihtui huomaamatta sekalaiseen settiin toisiinsa hyvin löyhästi liittyviä kuvia. Ei siis mitään uutta auringon alla; sellaisiahan nämä höpinäni yleensä tuppaavat olemaan ainakin kasvukaudella. Joutaahan sitä sitten talvella pysymään paremmin yhdessä aiheessa. Nyt mennään ehkä enemmän muutaman päivän aikana tapahtuneissa asioissa.

Hyvin mahtui punahatun kukalle keisarinviitan valesina-värimuoto ja kimalainen. Kärpänen vielä arpoo joukkoon liittymistä.

Perhosia alkaa olla meillä jo aika mukavasti. Isommat parvet suuria päivämuuttajia antavat vielä odottaa itseään mutta joka päivä näkyy muutama perhonen enemmän kuin edellisenä päivänä. Eilen näin ensimmäisen amiraalin. Syyssyrikkä ja purppurapunalatva vetävät yleensä eniten isoja päiväperhosia mutta nyt myös punahatusta näyttää nousevan hyvä perhoshoukutin. Ensimmäistä kertaa meillä onkin useampi kuin yksi punahatun kukka auki yhtä aikaa. On oikein mukava huomata, että ne alkavat vihdoin viihtyä meilläkin. Maksaruohot vetävät enimmäkseen muita pörriäisiä ja pienempiä perhosia, vaikka näkyy niissä satunnaisesti käyvän joku kookkaampi liihottelijakin.

Kukkien väri näyttää kuvassa paremmalta näin aamulla, kun aurinko ei paahda suoraan kohti.

Leikkasin viime syksynä syyssyrikän hyvin matalaksi ennen kellariin vientiä. Talvetustilaa säästyi eikä ole nyt kesällä tarvinnut tukea puskaa, mutta olihan se viimekesäinen korkea ja komea syrikkä upean näköinen täydessä kukassaan. Nyt osa kukinnoista on melkein maantasossa, vaikka muutama nouseekin vyötärönkorkeudelle. Ehkä teen jonkinlaisen välimuodon tänä vuonna ja jätän talvehtivat rungot hieman pidemmiksi kuin viime talvena. Syrikän uudet versot ovat sen verran rentoja, että painavat kukinnot taipuvat helposti alas jopa kuivina, saati sitten silloin, jos sadevesi kerääntyy niihin.

Hortensiatkin houkuttelevat perhosia iltapäivällä (kuva otettu aamulla). Etualalla syyshortensia 'Prim White', taaempana mustilanhortensia.

Ensimmäinen sekoituspussin gladiolus alkaa kukkia. Hyvin sopii taustalla oleviin hortensioihin.

Loistokärhö 'Voluceau' sopii myös loistavasti syyshortensiaan.

Näettekö 'Voluceaun' vasemmalla puolella takana nuo korkeat varret? Ne kuuluvat salkoruusulle, joka on päättänyt olla todellakin salko-etuliitteensä veroinen. Korkein latva huitelee tällä hetkellä 270cm:n korkeudessa eikä toiseksi korkein jää siitä montaa senttiä huonommaksi. Alimmat kukat alkavat avautua juuri silmieni korkeudelle, joten niska kenossa on katseltava 'Nigraa' sitten kun ylemmät kukat aukeavat. Sille valitsemani paikka oli ilmeisesti salkoruusulle ravinteiden ja kosteuden puolesta mieluisa mutta itse aliarvioin selvästi sen ja hunajamarjojen kasvuvoiman. Tappelu tilasta on ollut hyvin kiivasta ja nyt näyttää siltä, että tilanne on tasan: kaikki yrittävät tunkea lehtensä valoon sieltä mistä vain läpi pääsee. Jos salkoruusu sattuu jotenkin kummassa olemaan hengissä vielä ensi keväänä, se pitää siirtää sieltä muualle. Oletan kuitenkin, että se kaksivuotisena heittää henkensä tämän kesän jälkeen.

'Nigra' on nimensä veroinen. Kiitos Katjalle taimesta!

Liiterin ympäristössä onkin tähän aikaan kesää monta tummaa sävyä. Salkoruusu 'Nigran' ja samettisen tumman 'Voluceaun' lisäksi liiterin päädyssä lasten hiekka-alueen laidalla olevassa pisara-penkissä jaloangervot kukkivat tummanpunaisina. Niiden lajike on 'Fanal' ja taitaapa olla ensimmäinen kerta, kun ne kukkivat oikein korkealla ja komeasti. Yleensä niiden kukinnot ovat jääneet melko mataliksi, vaan mikä lie syynä tämän kesän loisteliaaseen kukintaan. Viime kesänä ne kyllä saivat pikkuisen multalisäystä, kun reunustin penkin hietikonpuoleisen laidan oksanpätkillä. Tai ehkä lapset juoksevat nykyään leikkiessään harvemmin jaloangervojen yli ja angervot pääsevät kasvamaan niin suuriksi kuin haluavat.

'Fanal'-jaloangervoa.

Viime syksyn aleostos törmäkatkero aloittelee kukintaa.

Puutarhapuuhista vuorossa on ollut viime aikoina lähinnä kitkemistä ja kuihtuneiden kukkien leikkaamista. Kumpaakin puuhaa riittäisi vaikka aamusta iltaan tehdä. Tyhjensin pikakompostoriakin tänään ja siitä sain inspiraation tarkistaa, miltä näyttää kesäkuussa hankitun puutarhakompostorin sisällä. Kerran sitä jo tutkailin heinäkuussa ja silloin maatuminen oli hyvin käynnissä. Nyt edistys oli suorastaan huomattavaa, sillä ainoastaan parinkymmenen sentin kerros pinnasta oli selvästi tunnistettavaa ja siitä syvemmällä oli jo hyvin pitkälle maatunutta tavaraa. Vanhaa puutarhakompostia on vielä jäljellä puolisen kuutiota, joten tämänkesäinen tuotos saa rauhassa maatua loppuun ennen käyttöä.

Kahdessa kuukaudessa vasta kitketyt rikkaruohot ovat muuttaneet jo näin paljon muotoaan.

Päätin käydä myös mansikkarivit läpi.  Se olikin ensimmäinen käynti mansikkapehkoissa pitkään aikaan, sillä viimeiset mansikat menivät tänä kesänä ampiaisten suuhun Sen verran hirmuinen surina mansikkamaalla kävi, ettei sinne ollut asiaa niin kauan kun jossain vain oli vähänkään punertavaa mansikankylkeä näkyvissä. Nyt oli vain tyhjät kannat jäljellä, joten kitkeminen, rönsyjen poisto ja huonojen lehtien leikkuu oli turvallista. Seuranani oli vain kaksi pikkuista sammakkoa, jotka vahingossa säikytin piiloistaan liikkeelle.

Etualalla siistittyjä puskia, vasemmalla ylhäällä seuraavana vuorossa olevat.

Ehkä aurinkoisella ja tuulisella mansikkamaalla ei tarvitsisi niin nähdä vaivaa mansikoiden vanhojen lehtien siistimiseksi. Meillä mansikkamaa on kuitenkin olosuhteiden pakosta puolivarjossa ja aika hyvin tuuliltakin suojattuna, joten näin kosteilla ilmoilla home iskee herkästi umpeenkasvaneeseen pöheikköön. Saksinkin rönsyjen lisäksi pois kaikki lehdet, joissa näkyi minkäänlaisia ruskeita laikkuja tai muita homeen tai tautien merkkejä. Poistin myös jokaisen maata vasten retkottavan lehden. Nyt pääsee ilma kiertämään hyvin kasvustoissa ja kuivattamaan yökasteen ja sadevedet. Mansikat saivat vielä syyslannoitteen, mutta sitä en tiedä, olisiko sitä pitänyt tarjoilla jo aikaisemmin. Jospa ne kuitenkin ehtivät saada edes jotain hyötyä lannoitteesta. Rakeiden luulisi ainakin liukenevan nopeasti tällä kaatosateella.

Mauste-/chilipaprika 'Lombardo'.

Päätin keväällä jättää paprikat tänä kesänä vähemmälle ja keskittyä enemmän chileihin. Paprikasato kun on jäänyt aina vähän heikoksi ilman kasvihuoneen suojaa. Tarkoitus oli löytää muutama sopivantulinen chili meidän muiden käytettäväksi ja yksi täräkämpi lajike isännän iloksi. Kahta lajiketta on nyt päästy maistelemaan ja niiden perusteella voisi sanoa, että hyvin onnistui paprikoiden kasvattaminen, vaan chileistä ei ole vielä tietoakaan. 'Lombardo' oli pussin perusteella miedoin mutta kuvittelin siinä olevan kuitenkin edes pikkuisen poltetta, vähän niin kuin niissä kaupan miedoimmissa punaisissa chileissä. Ihan tavalliselta suippopaprikalta se kuitenkin vain maistui. Aivan yhtä mieto ja makea oli myös 'Hungarian Yellow Wax Hot'. Maistelimme sitä niin raakana kuin täysin kypsänäkin eikä poltetta löytynyt kummastakaan. Ainoa ero oli se, että raaka maistui vain raa'alta. Sadon määrästä ja kypsymisnopeudesta kummallekin lajikkeelle plussat mutta ei niitä sokkomaistelussa chileiksi uskoisi edes pikkulapsi. Tulinen, takapotkuinen chili on kasvattanut koko kesän vartta ja vasta aloitti kukinnan, joten sen satoa kaiketi kypsytellään loppusyksy sisätiloissa. Jos ei sen siemenille ole säilytyksessä tapahtunut jotain kummallista, niin siitä pitäisi scovilleja löytyä näiden muidenkin edestä. Ensi kesäksi taas pitäisi löytää joku uusi lajike testattavaksi.

'Hungarian Yellow Wax Hot' ei ollut todellakaan nimensä veroinen.

Kaivelin viikonloppuna koko valkosipulisadon ylös. Testiksi nostamani murikka ei ollut poikkeus, vaan saman kokoluokan pulleroita oli puolet sadosta. Hiekkaisemmassa lavassa kasvaneet valkosipulit olivat hieman pienempiä, vaan kyllä nekin jättivät kaupan sipulit mennen tullen kakkosiksi. Valkosipulit siis todella tarvitsevat kunnolla multavan maan ja paljon vettä ja ravinteita kasvaakseen jättimäisiksi. Tämä vuosi oli valkosipulien kannalta erinomainen.

Lapsiperheille tuttu hakkaraispurkki mittakaavana.

Nuoremmista kärhöistä osa on jo kukkimisensa kukkinut kun taas viimeiset vanhemmista alkavat päästä vasta vauhtiin. Jättiläismäisiä kukkia tekevät 'Elsa Späth' ja 'Jan Pawel II' ovat saaneet nyt ensimmäiset kukkansa auki. Loistokärhö 'Ville de Lyon' kasvattaa nuppujaan mutta ei ole vielä uskaltanut aukaista ensimmäistäkään. Pation luona aikaisin aloittaneet 'Multi Blue' ja 'Hagley Hybrid' tuntuvat nyt hiipuvan, vaikka nuppuja onkin vielä jäljellä. Niiden pääkukinta alkoi kuitenkin niin yhdellä rysäyksellä, että kerralla myös lakastui valtavasti kukkia. Samoin käynee luultavasti alkupuolen kuvissa näkyvälle 'Voluceaulle', vaikka sen puolivarjoisa sijainti vähän rauhoittaakin tahtia. Onneksi noita kärhöjä on tullut haalittua sen verran ahkerasti, että jossain päin kukkii varmasti joku kärhö täysillä samaan aikaan kun joku toinen pitää taukoa. Aivan pian kärhöportti on täynnä kukkia, kun sen toisenkin puolen kärhöt aloittavat kunnolla. Nyt liilasävyinen oikea reuna alkaa olla kukkainen.

Kärhöportin oikea puolikas.

Olen ollut taas luvattoman paljon nenä kirjassa kiinni. Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja edistyy hitaasti mutta varmasti. Toinen osa oli minusta kuolettavan tylsä mutta kolmas osa jopa tempaisi välillä mukaansa. Ehkä vielä joskus pääsen sittenkin tylsyyteen kuolematta siihen seitsemänteen osaan, joka on odottanut vuosikaudet hyllyssä lukemistaan. En voi kuitenkaan sanoa, että toistaiseksi yksikään osista, edes se kolmas, olisi ollut niin kiinnostava, etten olisi helposti malttanut laskea kirjaa käsistäni vaikka päiväksi. Ahkeraa lukemista piti yllä enimmäkseen vääjäämättä lähestyvä kirjaston eräpäivä.

Päivän kärhönä on tänään tarhalyhtykärhö PRINCESS KATE, eli 'Zoprika'. Seassa näkyy myös tarhaviinikärhö 'Justan' kukkia.

Iloista päivää!

Lapion viimeinen työpäivä?

Lumen koristamat pensashanhikit.

Täällä Pohjois-Savossa on ollut melkein koko viikon mukava pikkupakkanen ja hento lumikuorrutus. Voisi luulla, että puutarhatyöt ovat tältä vuodelta jo ohi, mutta niin vain mieleen muistui vielä yksi homma, mikä piti saada tehtyä ennen maan jäätymistä. Enkä puhu nyt kukkasipuleista, sillä niitä olen joinain vuosina upotellut rautakangen kanssa routaiseen maahan tai istutellut ruukkuun ja vienyt kellariin talvehtimaan. Muistin vain, että yksi kellariin vietävistä kasveista oli edelleen ulkona ja pakkasta on luvattu vähintään viikoksi eteenpäin. Varaston seinälle viety lapio joutui sittenkin vielä hommiin ennen lopullista talvilepoa kukkapenkin kaivelusta.

Kivikkorinne on alkanut piiloutua lumen alle. Keväällä hangen pinta voi ylittää aidan yläreunan.

Syyssyrikkä kestää niin hyvin pakkasta, että sitä ei tule vietyä muiden kasvien mukana talvehtimaan. Lehdet olivat edelleen vihreitä ja kukkanuppuja oli vaikka miten paljon, vaikka se aloitti kukinnan jo heinäkuussa. Johtuisiko sen talvenarkuus juuri siitä, että se ei kerta kaikkiaan ymmärrä, miten talveen pitäisi näillä vyöhykkeillä valmistautua? Kellarissa on kaksi tämän kesän pistokastainta oikein hyvävointisina (nekin ovat kovasti yrittäneet nuppuilla jo alkusyksystä lähtien) mutta vielä tänä vuonna alkuperäinen yksilö päätyy niiden seuraksi täyttämään jo muutenkin tupaten täynnä olevaa kellaria. Onpahan ainakin yksi melko varmasti talven yli selviävä puska, jos pienet taimet eivät jaksa keväällä herätä. Toivon tietysti, että ensi syksynä saan talvettaa kellarissa kaksi sopivasti vahvistunutta pistokastainta ja jättää tämän isoimman puskan maahan talveksi.

Onneksi en tyhjentänyt syksyllä puutarhakompostin valmiimpaa puolta. Sieltä sai nyt kaivettua helposti multaa syrikän juurien peitteeksi.

Syrikkä kasvoi tänä vuonna melkein 1,5 metrin korkuiseksi. Kesällä totesin, että ei ollut hyvä ratkaisu jättää sitä viime syksynä mahdollisimman korkeaksi. Melko pieni ja pinnassa oleva juuristo ei nimittäin jaksanut pitää keskikesällä kookasta pensasta kaatosateessa ja tuulessa pystyssä, vaan minun piti tukea se kepeillä ja naruilla pystyyn. Nyt, kun kellariin oli jo valmiiksi tulossa hirmuinen tungos, päätin leikata syrikkää reilusti pienemmäksi. Fiksu olisi leikannut puskan jo ennen maasta kaivamista tai viimeistään ennen ruukkuun sullomista. Minä leikkasin vasta silloin kun tajusin, etten saa kannettua syrikkää varaston luo, johon olin jättänyt oksasakset odottelemaan. Ehkä oli kuitenkin lopulta helpompi hakea sakset puutarhakompostin luo kuin raahata ensin painavaa puskaa varastolle ja leikkaamisen jälkeen isoa kasaa oksia varastolta takaisin kompostille.

Paksuin runko jäi noin 40-senttiseksi, muut hieman lyhyemmiksi. Kylläpä kantaminen helpottui!

Syrikän kanssa puuhaillessa kiinnitin huomioni majapenkin penkin alla näkyvään kohoumaan. Ilmeisesti savisilmäke on lähtenyt "kuohumaan" pakkasen vaikutuksesta.

Syvältä nouseva kosteus oli jäätynyt hienoiksi kiehkuroiksi.

Puutarhakansion järjestely on jäänyt parin viime vuoden aikana vähän vaiheeseen... Oikealla viimeisimmät hankinnat odottelemassa kansioon arkistointia.

Syksyn tullen on aika tarkistaa puutarhamuistiinpanot ja järjestellä kesän aikana kertyneet perenna- ja kukkasipulilappuset. "Unohdin" homman oikein sujuvasti viime vuonna, joten nyt oli melkoinen läjä lappusia selviteltävänä. Yksi syy lusmuiluun oli toki se, että minulta loppui edellisessä järjestelyssä sopivat pahvit, joihin teippailin lappuja kiinni. Vuoden aikana olin saanut kerättyä muutamia vaate- ja lakanapakettien mukana tulevia pahveja, joten nyt ei ollut enää sopivaa tekosyytä viivytellä projektia. Lappusia selaillessa kävi useammankin kerran mielessä, kuka ne kaikki kasvit on hankkinut ja missä välissä. Ällistyttävää, kuinka helposti sitä tulee keränneeksi vuoden aikana ties miten monta kasvia ilman, että kunnolla tiedostaa niiden määrää. Ja tiedän, etten ole edes pahimmasta päästä tässä kasvihamsterien iloisessa joukossa, vaan melkoisen maltillinen kasvien hankkija, joka pohtii suurinta osaa hankinnoistaan pitkän aikaa ennen kuin kiikuttaa yhtään purkkia tai pussia kassatiskille. Alelaareilla saattaa joskus mopo karata käsistä, mutta silloinhan tekee suorastaan säästöä, eikös näin?

Ylempänä ennen, alla jälkeen. Pari kärhölappusta piti teipata kansion kanteen, kun pahvit tulivat täyteen.

En voi väittää, etteikö kansio olisi edelleen halkeamispisteessä, mutta nyt lappuset eivät ainakaan enää putoile kansion välistä pitkin lattioita.

Kansiota siivotessani kävin kaikki laput läpi ja poistin joukosta ne kasvit, jotka ovat varmuudella kuolleet. Vaikka kansio ei siitä toimenpiteestä vajunut juuri lainkaan, olin kuitenkin iloinen, että olen saanut pidettyä hengissä melkein kaikki ostamani kasvit. Olisin arkistoinut kukkasipulilaput johonkin pahvilaatikkoon ja jättänyt vain perennojen, pensaiden ja puiden laput kansioon, mutta eipä sopivia laatikoita ollutkaan nyt joutilaana. Jossain vaiheessa pitää varmaan hankkia lapsille uusia kenkiä tai jotain, minkä mukana tulee sopiva laatikko hyödynnettäväksi. Siihen saakka laput mahtuvat olemaan kansiossa. Ei kai tässä enää tule ostettua mitään...?

Karo lähettää lumikuonoiset terveiset. Jäniksenpapanat ovat nyt mukavasti hautautuneet lumen alle etsittäviksi.

Mukavaa viikonloppua!

Kivien kampeamista ja mullan kuopimista

Vielä näkyi yksi amiraali syyssyrikällä, vaikka sää oli tuulinen ja kylmä. 

Eilen oli oikein mullantuoksuinen päivä ja puutarhan syysaskareet etenivät ainakin pienen askeleen valmiimmiksi. Toissapäivänä tihuutteli vettä pitkin päivää sen verran paljon, ettei huvittanut lähteä ulos, mutta kuitenkin sen verran vähän, että maa ei ollutkaan eilen ilokseni läpimärkää. Niinpä ei tarvinnut eilen varata kumihanskoja puutarhatöihin, vaan tavalliset puutarhahanskat riittivät pitämään sormet melko kuivina. Kylmän sään takia minulla oli vielä sormikkaat puutarhahanskojen alla, joten mitään pikkutarkkaa näpräämistä ei voinut tehdä. Aloitin päivän kukkasipulien istuttamisella, mikä vaati ensin pieniä raivaustöitä aurinkopenkissä. Ensi kesänä en aio enää marista ainakaan niin paljoa kukkimattomista kurjenmiekoista. Suurin osa kasveista kun on kaivettu ylös. Aurinkopenkkiin jäi vielä yksi keskikokoinen mätäs siperiankurjenmiekkaa, yksi lämpäre vanhaa melko luotettavasti kukkivaa saksankurjenmiekkaa sekä muutama tupsu 'Black Swan' -tarhakurjenmiekkaa. Olisin voinut poistaa kaikki "mustat joutsenet" mutta halusinpahan varuilta säästää muutaman. Tiedä, vaikka tulisinkin talven aikana katumapäälle.

Nyt mahtuu puistoatsalea 'Illusiakin' kasvamaan paremmin kun vierestä lähti kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa. Tuo yksi saa jäädä, sillä ritarinkannus ei ole enää edustuskelpoinen.

Istutin 'Black Swaneilta' vapautuneeseen tilaan Päivänpesän Katjalta saamani (kuolan)pionin siementaimen. Aivan pionin vieressä on myös tänä vuonna siemenestä kasvatettu kaukasiantörmäkukka, jonka siirrän metrin sivummalle purppuraheisiangervon eteen ensi keväänä. Nyt siinä on nupullisia leijonankitoja, joita en halunnut vielä kaivaa pois. Aiempina vuosina leijonankidat ovat kestäneet hyvin pakkasta, joten niistä on iloa vielä pitkän aikaa. Koska en halunnut vielä leikata täyttä päätä kukkivia kosmoksiakaan pois, oli kukkasipulien kuoppaaminen melkoista kurottelujumppaa. Kaikki sain kuitenkin upoteltua kasvien väleihin ja nyt toivon, että vesimyyrät haistavat jo kaukaa epämiellyttävät tuoksut ja pysyvät mieluummin joutoalueen juolavehnien kimpussa. Löysin vahingossa narsisseille kuoppaa kaivaessani myös viime syksynä istutetun 'Waterlily' -myrkkyliljan sipulin. Se ei siis päätynytkään vesimyyrän kitaan, vaikka tunneli kulki aivan sen kyljestä ohi. Onneksi en itsekään osunut siihen lapiolla, vaan sipuli nousi nätisti multamättään keskellä ja päätyi saman tien takaisin maahan. Myös pari pientä laukan sipulia löytyi, joten ihan kaikki eivät tulleet syödyiksi.

Pikkuisen 'Black Swania' vielä jäi pionin seuraksi mutta enköhän kaiva nekin ensi keväänä pois. Mahtuu sitten hiekkalämpäreen keskellä kököttävä pionintaimi kunnolla kasvamaan.

Pari isointa 'Black Swania' istutin lumenkasausalueelle. Jos niillä ei ole tuossa tarpeeksi aurinkoa juurilleen, niin sitten ei ole missään!

Pienet kurjenmiekan alut päätin viskata kompostiin. Aika lähellä oli myös, että samaan kompostikuormaan olisivat päätyneet kivikkorinteen helminukkajäkkärät. Niin rumasti ovat jo alkaneet retkottaa rinteessä. Valkokukkaiset siperiankurjenmiekat lähtivät käsistä suunnilleen saman tien kun olin ilmoituksen nettiin niistä laittanut. Helminukkajäkkäröitä ei ole kukaan halunnut, joten pudotin niiden hinnan euroon/puolimetrinen juurakko. Siitäkin olen valmis tinkimään, jos joku vain haluaa nuo riesakseen. Kaunis kasvihan se olisi, mutta ei näemmä ole edukseen rinteessä ja tarvitsisi seurakseen jotain, joka osaa pitää puolensa tungettelevaa naapuria vastaan. Jos niitä ei viikon-parin sisään kukaan ilmoita haluavansa, ne lähtevät kompostin täytteeksi. Tänä kesänä minuun on näemmä iskenyt totaalikyllästyminen kurittomiin kasveihin, olipa kurittomuus retkahtelua, liiallista levittäytymistä tai kukkimattomuutta.

Kunpa vielä ei tulisi pakkasia, jotta kelloköynnöksen nuput saisivat rauhassa aueta. Vallattomasti levittäytyneet lonkerot ovat tehneet myös vallattomasti nuppuja.

Jos aurinkopenkissä on tapahtunut edistystä eilisen päivän aikana, niin on sitä tapahtunut takapihallakin. Koko uuden kukkapenkin alue on nyt kaivettu ja kiviäkin kammettu useamman hikipisaran mitalla. Nuotiopaikan puoleisesta kukkapenkin osasta on nurmet poistettu ja muutama kivenjärkäle löydetty. Hanhikkipenkin puolta suunnitellessani toivoin, että jostain löytyisi sopiva kivenjärkäle ylimmälle tasanteelle. Sellaista ei vain silloin löytynyt, joten tein pengerrykset ja istuttelin kasvit. Kuinka ollakaan, nyt löysin koivuangervojen edestä nurmen alta juuri täydellisen lohkareen, joka suostui vielä yhteistyöhönkin. Koostaan huolimatta se nousi siivosti maanpinnan tasalle, vieri kiltisti nurmikkoa pitkin suorinta reittiä uuden kotinsa viereen ja kellahti sitä varten kaivamaani matalaan kuoppaan ja sinnekin vielä kerrasta oikeaan asentoon. Voi kun kaikki kivet käyttäytyisivät yhtä hyvin! Ja kuten kiviä käännelleet kohtalotoverini varmasti tietävät, ei tuon kokoinen murikka koskaan ihan itse oikeaan paikkaan vieri, vaan kyllä sitä saa silti tuuppia niska limassa. Mutta kun on niitäkin kiviä, jotka vain tuntuvat jämähtävän joka kyljelleen, vaikka miten ähräisi, niin tuollainen kuperakanttinen ja melko tasapainoinen, helposti pyörivä kivi tuntui niiden rinnalla liikkuvan kuin itsekseen.

Rikkaruohokasat ovat kasvaneet, roskakasat onneksi eivät. Kiviä olisi voinut löytyä enemmänkin, mutta pääsi noillakin jo alkuun.

Sama toisesta suunnasta. Hanhikkien edessä näkyvä järkäle nousi tältä puolelta angervojen edestä nurmen rajasta.

Nuotiopaikalta alkaa jo hahmottua alueen rakenne. Pitää vielä asetella paremmin tuo pengerryksen ensimmäinen kivi, joka laitettiin tuohon jo viime vuonna. Sen alareuna ulkonee liikaa verrattuna muihin.

Keskitasanteen pengerrys jatkuu minusta luontevasti hanhikkien takana kulkevaan vanhaan penkereeseen.

Vaikka tässä projektissa ei olekaan tullut vastaan ihan niin paljoa kiviä mitä olisin toivonut, niin eipä ole suuria takaiskujakaan tullut. Pari maahan jäänyttä järkälettäkään eivät oikeastaan vaikuttaneet suunnitelmiin millään lailla ja nuotiopaikan puoleisen osan pengerrystä olen saanut tehtyä riittävän korkeaksi vähän aiottua pienemmilläkin kivillä. Pieni miinus tähänastisen projektin kulussa on ehkä ainoastaan nurmialueen puoleinen polun alkupää. Visuaalisesti olisi ollut parempi, jos polun alku olisi ollut edes puoli metriä pidempi ennen ensimmäistä porrasta. Toistaiseksi on kuitenkin tyydyttävä tähän ja ehkä tulevaisuudessa kukkapenkit laajenevat ja polku pitenee taloa kohti, jolloin porraskin tulee luontevampaan kohtaan. Seuraava isompi urakka projektissa taitaakin olla koivuangervojen siirto penkin yläosaan nurmikkoa rajaamaan. Sitä ennen täytynee kuitenkin tehdä pengerryksestä puuttuva metrin pätkä loppuun, jotta mullat eivät valu seuraavissa sateissa polulle.

Polun alkupää toiseen portaaseen asti on melkein valmis, vain muutamia täyttökiviä puuttuu ja hiekka kivien väleistä. Mistähän kaivan kivet polun loppuosaan?

Muutama päivä ja 'Laatokan Helmen' hedelmät ovat kypsiä. Vielä olivat pikkuisen kirpeitä.

Kärhökaaren kukkaloisto on suurimmaksi osaksi ohi. 'Jan Pawel II' jaksaa kuitenkin vielä kukkia.

Aurinkopenkin tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii oikein kauniisti.

Nyt pitäisi meilläkin olla pääosin poutaista säätä ja jopa aurinkoa. Vähän vilpoista tosin, ellei jopa jäätävää, mutta tärkeintä minulle on nyt se, ettei sada vettä. Vielä parempi, jos ei mene pakkaselle. Aurinko on kuitenkin se, mitä itse kaipaan eniten syksyllä. Kaunista viikkoa!