Yrttinen yhteenveto

Kasvimaan satokausi lähenee uhkaavasti loppuaan. Tomaateista, chileistä ja kurkusta kerroin jo aiemmin, joten tähän postaukseen koostin yrtintuoksuisen tiivistelmän kuluneesta kesästä.

Tällainenkin sarvekas pikkulentäväinen viihtyi kamomillan kukissa. Onkohan tämä pitkäsarvimehiläinen?

Uusista kokeiluista kamomilla iti hyvin ja kukki runsaasti. Keräsin pitkin kesää kukkia tuoreeltaan teehen ja kuivattavaksi talven varalle. Lisäksi erityisesti kukkakärpäset ja erakkomehiläiset näyttivät viihtyvän kamomillan kukissa erinomaisesti, joten tämä kasvi pääsee ehdottomasti jatkoon. Ripottelin kamomillan siemeniä pitkin kasvimaan kapeaa aidanvieruspenkkiä ja kasvimaan päädyn yrttipenkkiä, mutta eiköhän se ole ottanut levittäytymisen myös itsekin haltuun. En pane pahakseni pientä omatoimisuutta, sillä tuskinpa hentoinen kamomilla muiden kasvien kasvua haittaa ja ylimääräiset taimet on helppo kitkeä pois.

Valkosipuli-sellerilavassakin oli runsaasti kamomillaa (kuva elokuun alusta).

Monivuotisista yrteistä ruohosipuli, ranskanrakuuna, sitruunamelissa ja suklaaminttu talvehtivat onnistuneesti ulkona ja kasvoivat hyvin. Ruohosipulia keräsin useamman kerran kesän mittaan niin tuoreeltaan käytettäväksi kuin pakastimeen silputtavaksikin. Rakuunaa kuivasin viime vuonna niin paljon, että se sai kasvaa melkein koko tämän kesän rauhassa. Samoin kävi rosmariinillekin. Voimakkaanmakuisia yrttejä ei paljoa tarvita ruuan maustamiseen. Silloin tällöin kävin nappaamassa kummastakin jonkun latvan ruuanlaittoon.

Kasvimaalla kesän viettänyt muhkea rosmariini tuli kolmatta kertaa eteiseen talvea viettämään.

Sitruunamelissaa pakastin vähän, suklaaminttu sai olla koristekasvina ja tuoksuteltavana. Oreganoa minulla kasvaa kukkapenkissä ja sitäkin tuli kerättyä sieltä pakastimeen muutama rasiallinen. Saksankirveli on myös häädetty kasvimaalta muualle, sillä se pärjää hyvin savisessa ja varjoisassakin paikassa. Meillä se kasvaa puutarhakompostin vieressä. Aiempina vuosina olen käyttänyt sitä enemmän mutta tänä vuonna se jotenkin jäi vain satunnaiseksi ohikulkunaposteltavaksi.

Suklaaminttu kukki syyskuun puolivälissä.

Viinisuolaheinä näytti alkuun kuolleen talven aikana mutta hitaan alun jälkeen se kasvoi suorastaan holtittomasti. Alkukesällä napsin siitä silloin tällöin lehtiä salaattiin, mutta aika pian lehdet muuttuivat niin karvaan makuisiksi, ettei niitä tehnyt mieli syödä. Kokeilin leikata koko kasvin alas, mutta eivät ne loppukesällä kasvaneet lehdet sen paremmilta maistuneet edes pieninä. Suolaheinä pyrki vain kukkimaan jatkuvasti. Vaikka leikkasin viime vuonnakin siitä kaikki kukkavarret heti pieninä pois, yksi siementaimi ilmestyi kesän aikana parin metrin päähän emokasvista. Senkään lehdet eivät maistuneet kovin hyville. Viinisuolaheinästä näemmä voi saada yhtä pahan riesan kuin tavallisesta suolaheinästäkin, joten sen taru loppui tähän vuoteen. Vapautuipahan betonirengas jollekin uudelle kokeilulle.

Itsekseen siemenestä kylväytynyt viinisuolaheinä ehti kesän aikana näin isoksi.

Timjamin talvehtiminen ei onnistunut mutta onneksi olin varautunut siihen esikasvattamalla uudet taimet. Kovin hitaasti taimet kuitenkin kasvoivat, joten sitä en pakastanut ollenkaan. Tuoreena käytettäväksi taimista riitti aina kun sattui tarvitsemaan ja muutaman oksan kuivasin. Ensi keväänä pitää laittaa lisää timjamia kasvamaan, sillä sitä meillä menisi enemmänkin.

Timjami lokakuussa.

Tilli oli kylväytynyt edelliskesänä sen verran ansiokkaasti, että sitä kasvoi yli oman tarpeen siitäkin huolimatta, että etanat verottivat sadosta reilun osuuden. Sellaista määrää tilliä ei uusien pottujen kanssa saanut uppoamaan, että olisi tullut syötyä kaikki. Silppusin sitä ihan vihersalaatin sekaan, salaatinkastikkeisiin, kermaviilipohjaisiin kastikkeisiin sekä kalaruokiin, ja riittipä sitä myös pakastimeen pari reilunkokoista folionyssäkkää. Muutama tilli pääsi kukkimaan tänäkin vuonna, joten sain niistä kruunutillejä maustekurkkuihin. Pari pisimmälle ehtinyttä jätin kypsyttämään siemenensä, niin onpahan ainakin siemenpankkia maassa siltä varalta, että kevätkylvöt epäonnistuvat.

Pahiten "tilliintynyt" lava. Ja tähän en siis keväällä kylvänyt yhtään tillin siementä.

Basilikat kärsivät alkukesän kylmyydestä, joten niiden sato jäi turhan heikoksi. Sitruunabasilika kesti kylmää paljon paremmin kuin maustebasilika 'Emily', joten sitä sai kerätä useamman kerran kesän mittaan myös pakastettavaksi. Vaikka tämä kesä ei ollutkaan ihanteellinen basilikoille, sai niistä haettua lehtiä kuitenkin aina tarvittaessa lautasellekin. Kumpaakin basilikaa saa laittaa runsaasti kasvamaan ensi keväänä.

Yrttilava on jo vähän rähjäisen näköinen syyskuun puolivälissä. Keskellä korkeimpana kurkottelee ranskanrakuuna (tuo rosmariinia muistuttava).

Ensi kesälle voisi ottaa kokeiltavaksi taas yhden tai useammankin uuden yrtin. Melkoinen valikoima eri yrttejä onkin tullut testattua vuosien mittaan, mutta onhan lajikkeissa ainakin vielä valinnanvaraa, jos eri lajit loppuvat kesken.

Heräämisiä

Valkovuokko pääsi yllättämään ja aloitti kukinnan 10.5.

Keväisten heräämisten aika jatkuu ja jatkuu vain kun viimeisetkin lumet ovat vihdoin hävinneet kukkapenkeistä ja maa alkanut lämmetä. Osa kasveista nousee muutenkin toisia myöhemmin ja vielä on monta täysin unten mailla. Monen monta heräilijää on taas kuitenkin bongattu. Valkovuokot tuntuivat nousevan tänä keväänä todella hitaasti, mistä oli toisaalta hyvilläni. Veikkasin nimittäin Koska kukkii? -haasteessa ensimmäisen kukkivan vasta äitienpäivänä, eli 14.5. Ajattelin pensasryhmän vuokkojen olevan nopeimpia, sillä lumet sulivat sieltä ensimmäisenä. Olin kuitenkin väärässä, sillä löysin varjokujalta valkovuokon kukassa ennen kuin olin edes tajunnut, että ne ovat siellä niin pitkällä. Pensasryhmässä alkaa näkyä vasta ensimmäisiä pienen pieniä nuppuja. Nyt aloin epäillä, johtuisiko ero kasvualustasta. Pensasryhmän kasvualusta on kokonaan turvepitoista ostomultaa kun muualla puutarhassa on sitä maata mitä tontilta on löytynyt.

Valkovuokosta sinivuokkoon. Nuppuja näkyvissä mutta jaksavatko odotella 15.4. saakka?

Vähän jouduin eilen pihakierrosta tehdessäni miettimäänkin. Ihmettelin pitkään, mikä ihme kasvi puskee nuppua majapenkistä tuijan edestä. Bongasin siitä yhden melkein avonaisen kukankin ja punaisesta väristä tuli ensin mieleen palloesikko 'Rubra', joka kuoli toissatalvena. Olin myös varma, että olin istuttanut sen metrin verran oikealle. Mysteerikasvi ei kuitenkaan näyttänyt lähellekään palloesikolle mutta joku esikko se varmasti oli.

Nuppuja nousee vieri vierestä. Ihan varmasti juuri tässä kohtaa kasvoi viime kesänä nukkapähkämöä.

Sitten tuli mieleen tarkistaa, olinko mahdollisesti siirtänyt himalajanesikot jaloangervojen ja kuunliljojen välistä pois. Kummankin himalajanesikon kohdalta toden totta löytyi kuopat, joten arvoitus taisi ratketa. Isompi on selvästi tuijan edessä mutta mihin ihmeeseen olin istuttanut sen pienemmän? Joku mielikuva on, että olisin ainakin mallannut kasvia pensasmustikoiden lähistölle mutta sieltä ei löytynyt mitään. Onko myyrä syönyt senkin vai olenko istuttanut johonkin aivan muualle? Vastaus paljastunee muutaman viikon sisällä. Onneksi viimekeväisiä siementaimia on useampiakin hengissä. Istutin niitä ainakin kolmeen kohtaan: suon laidalle, luumutarhaan ja ehkä toiseen kohtaan kärhökaaripenkissä. Tai sitten johonkin muualle. Taimia oli niin valtavasti, että osan kasvusijat ovat näemmä päässeet pahasti unohtumaan.

Suon laidalta löytyi viimekeväisiä himalajanesikon siementaimia, jotka olivat syksyllä suunnilleen peukalonkynnen kokoisia rääpäleitä.

Majapenkki ja suon laita näyttävät olevan esikoille otollista kasvualuetta. Varjoisa, kostea ja savipitoinen multa saa ne kasvamaan rehevästi ja kohopenkit pitävät liiat talvimärkyydet loitolla. Tämän kesän työlistalla on vaihtaa pallo- ja luhtaesikoiden paikat keskenään. Palloesikot kasvattavat kesän mittaan melkein polvenkorkuiset lehtitupsut, jotka eivät ole minusta ihan sopivinta mahdollista reunuskasvillisuutta kapean hoitopolun varteen. Seurailen kuitenkin tämän kesän, millaiset lehdet luhtaesikot kasvattavat, ettei tule tehtyä liian hätäistä siirtopäätöstä ja entistä isompaa ongelmaa. Luhtaesikot olivat viime kesänä niin pieniä taimia, ettei niiden lopullisesta koosta saanut vielä kunnolla selvää.

Liilat palloesikot ovat komeasti nupullaan. Isompien ruusukkeiden kokoa voisi verrata kynnen sijaan tennispalloon.

Yöpakkasia ei ole ollut moneen vuorokauteen, joten uskaltauduin nostamaan suuren määrän kasveja ulos. Tänä vuonna en edes hirveästi totutellut niitä auringonpaisteeseen, vaan nostin kertaheitolla pihalle. Suurin osa eteisessä talven tai kevään ajan viettäneistä kasveista olikin ulkoillut jo huhtikuussa pieniä hetkiä ja saanut silloin vähän maistaa auringonpaistetta mutta sen jälkeen tuli pitkä kylmä kausi, jolloin ne eivät päässeet ulos. Toivottavasti lehtiin oli kuitenkin jäänyt muistiin tieto ulkoilmasta. En sentään nostanut nyt kasveja aurinkoiseen kuistin nurkkaan, vaan kannoin ne kuopuksen kanssa autotallin päätyyn. Vähiten ulkoilleiden eteen laitoin kookkaampia kasveja, jotta niistä tulisi edes pientä varjontapaista puunlatvojen lisäksi. Yhden pienen mokan kuitenkin tein, sillä menin eräänä aamuna nostamaan riippapelakuun tomaattien kanssa ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Tarkoitus oli siirtää se takaisin eteiseen ennen töihin lähtöä, jolloin kasvit olisivat saaneet olla leppeässä pilvisäässä ulkona pari tuntia. Tomaatit muistin nostaa sisälle mutta ulko-oven toiselle puolelle jäänyt riippapelakuu unohtui enkä muistanut koko kasvia ennen kuin tulin illalla kotiin. Ei sillä varmaan muuten olisi hätää ollut mutta tietysti aurinko oli alkanut paistaa työpäiväni aikana ja porotti kotiin tullessani suoraan pelakuuhun. Aika monta lehteä oli kärähtänyt mutta onneksi ne olivat varjostaneet alempia, niin ei kaljuuntunut koko puska.

Vähän on hankala päästä varastoon mutta piti valita paras paikka kasveille. Viherliljapuun ja kärhöjen takana on vähiten ulkoilmaan tottuneita kasveja.

Eivät suinkaan kaikki talvetettavat olleet tuossa ensimmäisessä kuvassa. Lisää ruukkuja on vähän syrjemmällä marjapensasalueella, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus kulkea kompostorille tai varastoon. Lisäksi olen unohtanut varaston puolelle pari gladiolusruukkua. Kasvimaalla minikasvarin alla ovat kaikki perennantaimet, curry-yrtti (joka on ehkä kuollut talven aikana) sekä osa kesäkukkien ja hyötykasvien taimista. Talon seinustalle tulevat viisi pelakuulaatikkoa ovat etupihalla. Niille olen laittanut vanhan pitsiverhon varjostamaan auringolta. Oli kyllä helpottavaa saada suurin osa kasveista pihalle, niin sai siirrettyä tomaatit ja osan kesäkukista eteiseen. Vierashuoneen taimipöytä alkaakin olla jo tyhjä. Chilit, basilikat, päivänsinet ja kelloköynnös ovat olleet toistaiseksi kokonaan sisällä ja siirtyvät viimeisten joukossa ulos.

Alppiruusut, muratit ja jouluruusu eivät paahteesta pidä, kukkineet sipulikukat ovat muuten vain pois jaloista täällä sivummalla.

Sitten ovat nämä, jotka taitavat olla menetettyjä tapauksia: valkoinen hortensia, suklaakosmos, lankaköynnös ja daalia.

Melkein joka vuosi tulee jotain talvitappioita, vaikka mitä tekisi. Tänä vuonna taisin menettää ylläolevan kuvan kasvien lisäksi myös valkoisen karjalanneidon. Se on kuitenkin vielä eteisen lämmössä tarkemman silmälläpidon alla pari viikkoa, nuo muut saavat heräillä omaan tahtiinsa ulkosalla. Karjalanneidon menetys pikkuisen kirvelee mutta oikeastaan nuo muut eivät jääneet harmittamaan. Toinen talvi putkeen valtava kasvimäärä kellarissa sai vakavasti pohtimaan ajatusta vähentää tuntuvasti talvetettavien määrää. Pääsen myös helpommalla kesän kasteluissa kun on vähemmän ruukkuja pyöriteltävänä. Daalian ja suklaakosmoksen olisin tosin istuttanut muutenkin maahan mutta eipähän tule houkutusta kaivaa niitä syksyllä taas kellariin kun ovat jo valmiiksi vainaita. Mietin viime syksynä myös ranskanrakuunan talvettamista kellarissa. Onneksi kuitenkin päätin istuttaa sen talveksi maahan, sillä talvehtiminen taisi onnistua.

Merkitsin nuolilla ranskanrakuunan ensimmäiset versot. Talvehtiminen selvästi onnistui!

Kun huomasin ranskanrakuunan talvehtineen onnistuneesti, tajusin, että olen istuttanut timjamin sen taakse. Taisin syksyllä ajatella, että timjami talvehtinee rakuunaa luotettavammin, joten se kannattaa istuttaa mahdollisimman keskelle lavaa ja jättää epävarmempi tapaus reunemmas. Taisi käydäkin niin, että timjamin kasvuunlähdöstä ei ole tällä kertaa takeita. Pari vihreää versontynkää siinä oli, vaikka näin vaivaa kevätahavalta suojaamiseksi ja poistin suojat sateisella säällä ja vasta sitten kun maa oli varmasti sulanut ja kostea. Timjamia siirtäessäni huomasin, että rakuuna oli lähdössä hyvään lavanvalloitukseen. Juuresta puski nimittäin timjaminkin suuntaan useita versoja ja kunhan ne ehtivät maan pinnalle, rakuunaa nousee ainakin 40cm:n levyiseltä alueelta. Näyttäisi myös siltä, että sitruunamelissa on talvehtinut samassa lavassa. Kukahan voittaa taistelun elintilasta?

Onnistuneisiin talvehtijoihin lukeutuu selvästi myös suklaaminttu, joka näyttää versovan vanhoista varsistaan.

Suklaaminttu kasvaa pienessä betonirenkaassa, joten se ei pääse hätyyttelemään kavereitaan. En liiemmin välittänyt viime kesänä suklaamintun mausta mutta tuoksu oli niin viime kesänä kuin nyt keväälläkin vallan mainio. Tällaiselle suklaan ystävälle maistuu myös After Eight -suklaa, jolta suklaaminttu hyvin vahvasti tuoksuu. Ehkä kokeilenkin suklaamintun lehtiä tänä kesänä kuuman kaakaon tai suklaajälkiruokien maustamiseen. Ja jos sekään käyttö ei toimi, käyn vain tuoksuttelemassa ja jätän mintun muuten pörriäisten iloksi. Perusjampat, kuten ruohosipuli, valkosipulit ja syksyllä ystävältä saadut ilmasipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun mutta viinisuolaheinä näyttää hyvin epäilyttävältä. Se on lähinnä epämääräisen ruskeankirjava kasa kuivia lehtiä. Saa nähdä, kuinka sen kanssa lopulta käy.

Ainakin pari kaurajuurta onnistui myös talvehtimaan, joten taidan päästä näkemään niiden kukinnan.

Muistatteko viimekesäisen kyllästymiseni kurjenmiekkojen kukkimattomuuteen? Osan niistä myin pois, osan kaivoin kompostiin, osan söivät myyrät talvella ja muutama taimi jäi kukkapenkkiin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinne tuskailla kurjenmiekkojen kukkimattomuudella, sillä niitä tuskin nouseekaan niin paljoa, että olisi edes minimaalisia toiveita kukinnasta. Niin ja tarhakurjenmiekka 'Black Swan' (tai ainakin osa siitä) sai siirtokehotuksen kadun pään joutoalueelle. Vähän mietin, kuinkahan paksujuurinen ja jalostettu kasvi mahtaa selvitä, kun talveksi päälle kasataan puolet kadunpään aurauslumista ja keväällä lumien sulaessa maa on melkoisen märkää. Maakin on aika kehnoa joutomoskaa mutta aurinkoa sentään tulee juurille aamusta iltaan. 

Hiekoitussepelit ja auran vetämiä heinätuppaita niskassa mutta sieltä kurjenmiekka vain sitkeästi puskee läpi.

Ihme kyllä, kurjenmiekan kaikki maan päällä näkyvät juuripötkylät tuntuvat napakoilta ja lehtitupsuja nousee sieltä sun täältä. Nostan onnellisena hattua, jos kurjenmiekka vihdoin innostuu kukkimaan. Saatanpa vaikka siirtää loputkin kukkapenkistä joutoalueelle vaikka jonkun villisti levittäytyvän oreganon tai myskimalvan tilalle. Villisti levittäytyvät myös kevättähdet mutta niiden annankin levitä aivan vapaasti. Kivikkorinne on vielä melko paljaan näköinen mutta siniset mättäät näkyvät pitkälle. Luonnossa ne näkyvät vielä paremmin kuin alla olevassa kuvassa. Yksittäisiä taimia löytyy sieltä täältä pitkin kivikkorinnettä, joten parin vuoden päästä kevätkukinta on sielläkin mukavan runsasta.

Kivikkorinteessä kukkii jo useita kirjokevättähtimättäitä.

Aurinkopenkin ensimmäinen kukinta-aalto alkaa mennä ohi. Vanhat hyasintit ovat talvehtineet hyvin ja pääsevät pian ottamaan päävastuun alueen kukinnasta.

Työviikko on ollut poikkeuksellisen raskas eikä ole ollut oikein aikaa roikkua netissä. Vielä huominen ennen viikonloppua ja ensi viikkohan on helatorstain takia kevyempi. Onneksi on sentään aurinkoista ja lämmintä! Miten ihanaa on piipahtaa pihalla ilman takkia tai jopa t-paidassa!

Viisi uutuutta testattu

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa! Kuvassa mustasilmäsusanna ja etelänmunkki 'Blaulicht'.

Otsikosta huolimatta tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus tai työkaluvertailu, vaan keväällä synttäriarvonnassa minulle esitetyn haasteen loppukooste. Hippohiiri haastoi minut testaamaan viittä ennestään tuntematonta hyötykasvilajiketta. Tulkitsin tämän nyt niin, että piti testata itselleni uusia kasveja eikä etsiä kokeiltavaksi maailman ääristä jotain, mistä Suomessa ei ole kuultukaan. Valitsin alunperin testiin teeyrteistä kamomillan, mintun, sitruunamelissan ja juureksista kaura- ja mustajuuren. Teeyrttisekoituksessa oli varmaan jotain vikaa, sillä en saanut siitä yhtään siementä itämään. Osan kylvin syksyllä, osan talvella hankikylvönä, osan ihan normaalisti huoneenlämpöön ja loput keväällä kasvimaalle. Ei siltikään yhden yhtä tainta. Luovutin ja ostin niiden tilalle kesällä sitruunamelissan ja suklaamintun taimet taimistolta. Kamomillan korvasin keskikesän alehyllyltä löytämälläni curry-yrtillä. Kaurajuuren taimia esikasvatin muutamia ja mustajuuret kylvin aikaisin keväällä suoraan maahan.

Suklaamintun kasvutapa oli tällainen retkahteleva ja naapurilaatikkoon kurotteleva. Kavereina sillä oli samettikukka (tuo paleltunut törö etureunassa) sekä kehäkukka.

Minttu ja sitruunamelissa kasvoivat hyvin. Maistelin kumpaakin tuoreena siltään, vesikannun maustajana ja tuoreista lehdistä haudutettuna teenä. Minttu hammastahna-aromeineen ei hurmannut mutta sitruunamelissaa pakastinkin talven varalle. Toivon sen tietysti talvehtivan, jotta ei tarvitse ostaa ensi kesänä uutta tainta. Curry-yrtti, eli italianolkikukka, tuoksui todellakin curry-mausteelle mutta ruuanlaitossa siitä ei ole ollut iloa. Kuivatin joitakin oksia talven varalle ja kokeilen eri resepteissä, mutta tuskin se on jäämässä maustekaappimme vakioasukkaaksi. Ruukkukasvina se oli valtavan helppo, sillä se sieti kuivuutta erinomaisen hyvin (silloin kun seinän vierustalle ei sade osunut). Kasvin hopeiset, nukkaiset ja pikkuruiset lehdet ovat kuin luotuja äärimmäisen paahteisiin ja kuiviin olosuhteisiin. Sille voisi siis olla käyttöä paahteisen paikan ruukkuryhmässä, jossa sen hieno ulkonäkö toisi hyvin kontrastia muihin kasveihin. Ostamani yksilö on nyt kellarissa talvehtimassa. Jos se selviää kevääseen saakka, niin kyllä sille paikka löytyy.

Curry-yrttiä ei tullut kuvatuksi kesällä, mutta tässä se on kellarin hyllyllä pelakuun kaverina.

Kaurajuurta päätin kasvattaa ensisijaisesti kukkien takia mutta toki sen maistelukin kiinnosti. Nuoret lehdet maistuivat ruoholle, joten ne eivät saaneet jatkopaikkaa salaattikulhosta. Yhden taimista nostin syksyllä ylös, jotta pääsen maistamaan juurtakin. Liekö syy esikasvatuksessa vai liian kivisessä ja tiukassa maassa, mutta juuri oli niin karvainen umpisolmu, ettei siitä liiemmin syötävää irronnut. Peseminenkin oli lievästi sanottuna haastavaa. Kypsensin sen uunissa muutamana palasena kuorineen päivineen muiden juuresten mukana. Kaurajuuren maku oli ainakin tällä kypsennystavalla oikein hyvä. Se oli minusta hienostuneen mieto, vähän samantyylinen kuin maa-artisokalla mutta täyteläisempi ja makeampi. Saatankin ensi kesänä kylvää kaurajuurta ihan lavakaulukseen sen verran enemmän, että niistä voisi syksyllä kaivella suurimman osan syötäväksi ja jättää vain pienimmät ja epämääräisimmän näköiset juuret seuraavan kesän kukkijoiksi. Kasvin maanpäälliset osat olivat sen verran sirot näin ensimmäisenä vuonna, että niitä mahtuisi hyvin kasvamaan aika tiheässäkin.

Pesun ja enimpien hiusjuurien siistimisen jälkeen kaurajuuri näytti tältä (punaiset tahrat leikkuulaudalla ovat vasta pilkottua punajuurta).

Mustajuuren siemenet itivät hieman epätasaisesti mutta tuli niistä yhdeksän tainta kuitenkin. Tarpeeksi myöhään syksyyn kun jaksoi odotella, niin ehtivät juuretkin kasvaa syöntikokoisiksi. Muutama juuri jäi lyijykynän kokoiseksi mutta joukossa oli myös pari oikein pitkää ja sopivan paksua juurta ja useita vähän lyhyempiä mutta paksuja juuria. Kokonaissadoksi tuli kuorittuna 400g, mistä riitti neljälle hengelle hyvin alkukeitoksi. Ainoa miinus mustajuuren kasvattelussa oli sadonkorjuun vaikeus. Pitkät, ohuehkot ja herkästi katkeavat juurekset piti kirjaimellisesti kaivaa ylös maasta. Jos niitä aikoo kasvattaa lavakauluksessa, puolet lavasta kannattaa kylvää jotain aiemmin kerättävää satoa, jotta pääsee kaivamaan vallihautaa mustajuurten viereen. Toinen vaihtoehto olisi nostaa lavakaulukset kokonaan irti ja valutella mullat pois niiden välistä, mutta siitä tulisi melkoinen sotku kasvimaan käytäville.

Mustajuurisato vasta nostettuna.

Testattavana olleista kasveista mustajuuri menee ehdottomasti jatkoon. Oli tarkoitus kylvää niitä jo syksyllä mutta ennen kuin sain sitä aikaiseksi tehdä, tänne tuli lunta ja pakkasta. Kylvö siirtyi siis keväälle. Kaurajuurta aion kylvää ensi keväänä pikkuisen suoraan maahan ja katsoa, tulisiko juurista yhtään helpommin hyödynnettäviä sillä konstilla. Jos tämänvuotiset kaurajuuret kukkivat oikein komeasti, jätän ensi kesän sadosta osan taas seuraavalle vuodelle kukkimaan. Sitruunamelissa oli myös hyvä uusi tuttavuus, joten se päässee jatkokierrokselle. Uutta suklaaminttua en aio ostaa, jos tämänvuotinen ei talvehdi. Perennasiemenkirjeestä otin pikkuisen omenamintun siemeniä, joten se tulee ensi vuonna testattavaksi. Myöskään uutta curry-yrttiä en aio ostaa, jos vanha ei selviä kellarissa talven yli.

Yksi kaurajuurista oli tämän kokoinen lokakuun lopussa.

Olkoon loppukevennyksenä seuraava tarina. Näin syyskuussa kompostiroskia viedessäni jonkun otuksen vilahtavan varaston edessä talvetusta odottelevien ruukkujen välistä kompostorin taakse, joten päätin virittää hiirenloukun ruukkujen sekaan. Asettelin ruukut niin tiheään, etteivät Karo, oravat tai linnut pääsisi loukkuun käsiksi ja laitoin vielä pienen peltilevynkin loukun kohdalle katoksi. Loukkuun jäi ensimmäisen parin päivän aikana peräti kuusi pikkujyrsijää: suurin osa myyriä mutta oli siellä pari hiirtäkin. Sitten tuli useamman päivän tauko ja luulin jo myyrien loppuneen. Annoin kuitenkin loukun olla edelleen paikoillaan ja eräänä päivänä huomasin sen hävinneen. Tutkin koko lähialueen enkä löytänyt sitä. Meni melkein kuukausi ennen kuin bongasin loukun kasvimaalta. Se oli kasvimaan aidan ja betonirenkaan välissä ja vasta ylläolevaa kuvaa ottaessani huomasin sen. Mysteeriksi jäi, mikä otus loukun oli kukkaruukkujen seasta hakenut ja kuljettanut monen metrin päähän ja vielä kasvimaan aidan läpikin. Pitäisi näemmä aina ankkuroida hiirenloukku narulla kiinni johonkin, etteivät ne lähtisi kävelemään.

Lomalta kotiin

Muutaman päivän lomareissumme on nyt ohi. Lähdimme kotoa lauantaiaamuna ja tulimme takaisin tänään aamupäivällä. Neljä täyttä päivää ja yksi yö päälle oli saanut puutarhassa ihmeitä aikaiseksi. Heti kun auto oli purettu matkatavaroista, piti lähteä kamerakierrokselle ja sen jälkeen tietysti istuttamaan matkamuistoja kukkapenkkeihin.

Sammalleimut olivat suorastaan räjähtäneet kukkimaan joka puolella. Tässä 'Candy Stripes'.

Aurinkopenkissä ukkolaukat olivat lähtiessämme tiiviillä nupulla. Nyt niiden komeita palloja keikkuu siellä sun täällä.

Vanhanajan saksankurjenmiekat kukkivat yhtä aikaa pikkuampiaisyrttien ja bellisten kanssa. Ampiaisyrttien nuput toistavat oikeassa nurkassa olevan purppuraheisiangervon sävyä.

Vuorijumaltenkukka kukkii hauskasti kahdessa kerroksessa. Muistin muuten edellisessä postauksessa väärin sen kukkavanojen lukumäärän. Niitä ei ollutkaan 14, vaan peräti 16. Yksittäisiä kukkia en taida edes yrittää laskea.

Lomareissumme suuntautui Kouvolaan ja Kotkaan. Matkaseurana olivat vanhempani, joiden luona hyppäsimme sunnuntaiaamuna asuntoauton kyytiin. Ajoimme ensin Kouvolaan, jossa majoituimme hotellissa. Sen verran halusimme nimittäin ennakoida välien hyvänä säilymistä, ettemme edes harkinneet asuntoautossa yöpymistä. Ensimmäisen matkapäivän antoisin kohde oli Kottikärryn kääntöpiiri -blogia kirjoittavan Päivin kaunis puutarha. Päivi osti aiemmin keväällä äidiltäni juhannuspionin ja sovimme, että tuomme sen hänelle kotiin asti kun kerta siitä ohi ajamme. Saimme kunnon puutarhakierroksen ja vielä päiväkahvitkin tarjoiluineen. Lämmin kiitos Päiville vielä tätäkin kautta! Oli hyvin mielenkiintoista päästä näkemään blogista tuttu puutarha paikan päällä ja nähdä kaikki kauniit istutukset ja upeat, vanhat puut luonnossa. Tunnelmasta vain murto-osa välittyy kuvien kautta, vaikka olisi miten hyvä kuvaaja tahansa.

Luulin, että lemmikit alkaisivat olla jo kukintansa loppupuolella reissumme päätyttyä, mutta eihän tuo siltä näytä.

'Sorbet' -tulppaanit kukkivat nyt kaikki: ne, jotka ovat kukkapenkissä ja ne, joiden sipuleita en huomannut poistaa kivipolkua tehdessäni.

Kasvimaalla oli tapahtunut salaattiräjähdys. Toivottavasti emme muutu pupuiksi näitä ja yhtä komeaksi röyhähtänyttä rucolaa mussuttaessamme.

Toisessa lavassakin kasvaa jotain. Sieniä en ole kylvänyt. Pohjalle on kai mennyt joku laho puunkarahka kompostin mukana. Voikukat kasvavat ihan omin avuin, mutta onneksi seassa on myös palsternakkaa ja retiisiä.

Päivin luota hotelliin mennessämme tapasin hyvin pikaisesti Päivänpesän elämää -blogin Katjan, jolle meni myös yksi juhannuspioni. Katja yllätti minut hyvin iloisesti kassillisella taimia, joille oli hauska automatkojen aikana miettiä sopivia paikkoja. Sain häneltä mm. punaista bellistä, mysteeriesikon, salkoruusu 'Nigran' sekä kirahvinkukan. Olisi ollut mukava jutella pidempäänkin Katjan kanssa, mutta meillä kummallakin oli kiire. Toivottavasti joskus vielä tapaamme! Katjan kasveista bellikset ja esikko on jo istutettu, pionin pidän todennäköisesti syksyyn saakka ruukussa ja muille vielä mietin paikkoja.

Tässä koko Katjan taimiyllätys: takana vasemmalla käärmeenlaukka, takaoikealla valkoinen ruusunätkelmä ja edessä oikealla kuolanpionina ostetun pionin siementaimi.

Toisen reissupäivän vietimme Kotkassa. Ehdimme kiertää puutarhakohteista vain Sapokan, Isopuiston ja Fuksinpuiston, ja auton ikkunasta näimme pari muuta pienempää puistoa. Lasten kanssa kun liikkuu, pitää jättää aikaa myös leikkipuistoille ja ruokatauoille. Lisäksi ohjelmassa piti olla tasapuolisuuden vuoksi myös jotain miesväkeä kiinnostavaa, joten kävimme Merikeskus Vellamossa tutkimassa museoita ja jäänmurtaja Tarmon. Täytyy kyllä sanoa, että olisin voinut viettää itsekin vielä muutaman tunnin pidempään Vellamossa, mutta lapset etenivät sen verran vauhdikkaasti, että ei ehtinyt syventyä tarkemmin näyttelyihin. Kolmas, eli viimeinen reissupäivä menikin sitten Tykkimäessä. Onneksi huvipuisto aukesi vasta klo 11, joten ehdimme sitä ennen käydä Viherpeukaloilla. Pitihän sitä nyt matkamuistoja saada!

Tarhakylmänkukka 'Rubra' vasemmalla, keskellä suklaaminttu 'Chocolate' ja oikealla oregano 'White Spreckled'. Takana tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.

Sain siis vihdoin punaisen tarhakylmänkukan! Taimi on sen verran kookas, että se kukkii varmasti jo ensi keväänä. Istutin sen ja uuden oreganon patiopenkin kärkeen, josta kuoli edellisen tappotalven aikana yksi pieni violetti tarhakylmänkukan siementaimi. Jospa tämä uusi punainen sopisi väriltään kahden violetin kanssa yhteen edes sen verran, ettei tarvitse siirrellä mitään pois. Suklaamintun istutin kasvimaalle betonirenkaaseen. Teeyrttisekoituspussin siemenistä ei ole itänyt yhtään mitään, joten hankin suklaamintun siemensekoituksessa olleen vihermintun tilalle. 'Etoile Violette' pääsi aurinkopenkkiin 'Pernillen' kaveriksi. Ostoslistalla oli nimittäin sen sävyihin sopiva viini- tai tarhaviinikärhö. 'Pernilleä' istuttaessani laitoin ämpärin ja kukkaruukun pitämään kuoppaa osittain auki kaverikärhöä varten. 'Etoile Violetten' istuttaminen olikin siksi todella helppoa: juuret pois kiepiltä, kärhö valmiiksi kaivettuun kuoppaan ja multaa monttu täyteen.

Lapset saivat valita äitini laskuun taimistolta kasvit. Kuopus ihastui punaiseen samettikukkaan ja esikoisen valinta oli harmaakurjenpolvi 'Giuseppii'. Mitähän mummo olisi tuumannut, jos lapset olisivat valinneet mahdollisimman kalliit puun taimet?

Isäntä ja isäni varmaan mielessään miettivät, että naisväen taimistokierros olisi aivan hyvin voinut kestää yhtä kauan kuin lasten kasvien valinta. Kuopus näki samettikukkapöydän minuutin sisällä taimiston porttien sisälle astumisesta ja ilmoitti saman tien, että hän haluaa tuollaisen. Esikoinen keskittyi ostoskärryllä ajelemiseen ja vasta äitini tiedustellessa, minkä kasvin esikoinen haluaisi, osoitti vieressään olevaa kurjenpolvea. Ehkä valintaan vaikutti sekin, että äitini oli juuri ottanut samanlaisen itselleen. Joka tapauksessa valinta oli tehty sekunneissa. Eipä ole muuten varmaan koskaan ennen siinä asuntoautossa kuljetettu suihkun täydeltä kasveja!

Äitini puutarhasta lisättiin kukkakuormaan kivipolun väliin kasvanut aho-orvokki (?), arovuokkoja, valkoista petuniaa sekä pelargoni 'Appleblossom'.

Ja tässä vielä koko auton peräkonttiin matkatavaroiden sekaan sullottu kasvikuorma.

Ai niin, mahdutin mukaan myös laatikollisen vanhempieni pellon reunasta kerättyjä kiviä. Omalla tontilla kun ei ollut riittävästi sopivanmuotoisia murikoita yhteen ennen matkaa aloitettuun projektiin. Siitä lisää sitten paremmalla ajalla. Seuraavaksi taidan lähteä purkamaan blogijonoa, jotta pääsen taas ajan tasalle siitä, mitä puutarhamaailmassa tapahtuu. Reissussa oli kyllä hetkittäin aikaa vilkaista postauksia, mutta kommenttien kirjoittaminen oli kännykällä tuskallisen hidasta. Neljän päivän mittaista jonoa ei siis ole kertynyt luettavaksi, mutta ainakin parin päivän jutut on vielä tutkimatta. Seuraavaan kertaan!