Kevään viimeinen keikutus?

Kirjokevättähdet ja hyasintti raekuorrutuksella.

Kevät on totisesti keikutellut laidasta laitaan tänä vuonna. Huhtikuussa paistoi aurinko, satoi vettä, räntää ja lunta, välillä oli lämmintä ja välillä pakkasta. Sekaisin kaikkea. Toukokuu ei ole alkanut sen tasaisemmin ja säätilavalikoima lisääntyi tiistaina vielä rakeillakin. Tiistaina ja keskiviikkona jäätävä viima puhalsi suoraan pohjoisesta niin hyytävästi, että puolet rakeistakin jäi pariksi päiväksi maahan. Eilen torstaina sää alkoi olla jo mukavan lämmin ja aurinkoinen mutta tänään sataa vettä ja ensi yönä pitäisi taas mennä pakkaselle. Sen jälkeen ennusteissa näkyykin peräti 20 asteen lämpötiloja ja öisinkin alimman lämpötilan pitäisi olla tuplasti sen mitä juuri nyt näkyy mittarissa. Uskaltaisikohan uskoa moiseen ihmeeseen?

Tiistain raekuuroa.

Rakeet eivät onneksi repineet kevätkurjenmiekkoja rikki.

Tällainen sateisenkostea päivä sopii hyvin kasvien karaisuun. Seinustalla kasvit ovat suojassa sateelta ja tuulelta mutta tottuvat kuitenkin viileämpään ulkoilmaan. Niinpä aion viedä tänään eteisestä kaikki kasvit ulkoilemaan ja ehkä myös sisältä osan taimista. Tomaatit sun muut lämpimämmän ystävät saavat jäädä sisälle tai osa siirtyä ulkoeteiseen. Hieman viileämpi tekee niillekin ihan hyvää. Ensi yöksi pitää vielä nostella kasvit sisälle mutta viikonlopun ohjelmassa on minikasvihuoneen kasaaminen kasvimaalle ja kylmänkestävämpien taimien siirto sinne. Hyvästi ahtaat sisätilat ja joka pöydän täyttävät ruukut!

Maaliskuun loppupuolella saadusta leikkokukkakimpusta on vielä yksi krysanteeminoksa jäljellä.

Krysanteemi on tunnetusti kestävä leikkokukka ja myös ne markettikimppujen krysanteemit kestävät yleensä pitkään. Muu kimppu rupsahti viikon-parin sisällä mutta krysanteemi näytti siinä vaiheessa vielä niin virkeältä, että otin sen vesilasiin jatkamaan kukintaa. Ja sehän jatkoi, vaikken edes vetänyt sille uutta imupintaakaan enää sen jälkeen kun maljakko vaihtui juomalasiin. Nyt on viimeinenkin nuppu auennut ja jossain vaiheessa sille uutta vettä vaihtaessani tajusin krysanteemin tehneen kunnon juuret. Ilmankos ei nuupahtanut. Nyt sitten olen miettinyt, että jatkaisikohan tuo ihan kasvuakin, jos sen istuttaisi ruukkuun ja leikkaisi vihdoin kuihtumassa olevat kukat pois. Oletteko testanneet?

Vähänlaiseen tässä on lehtiä, mutta juuret ovat tuuheat.

Ihaillen olen taas katsellut blogeista toinen toistaan komeampia scillameriä. Kovin on vielä vaatimaton oma scillamereni, lähinnä pisaroita siellä sun täällä, mutta kukkivia yksilöitä on kuitenkin enemmän kuin viime vuonna. Ja niin on topakat kuohut pikkuisessa meressäni, että roiskeita on lennellyt ympäri pihamaata. Löysin marjapensaita leikatessani yhden puskan juurelta kaksi kukkivaa scillaa, suon takaa tontin laidalta yhden, kärhökaaripenkissäkin oli pari ja takapihalla yksi. Marjapensaiden luonna idänsinililjaa oli joskus muutamia mättäitä mutta siirsin ne pensasryhmään. Ilmeisesti siemeniä oli kuitenkin vielä jäänyt. Muualle siemeniä tai pieniä sipuleita on tullut varmaan kompostimullan seassa. Suon taakse en ole kuitenkaan kärrännyt kompostimultaa enkä varsinkaan istuttanut sipuleita, joten sen yksilön alkuperä jää arvoitukseksi.

Ensimmäiset idänsinililjat alkavat nyt kukkia pensasryhmässä.

Scillojen kaltainen levittäytyjä on maa-artisokka, jos sen kanssa ei ole erityisen huolellinen. Tulin viime kesänä siihen tulokseen, että nyt on riittävän monta vuotta kasvatettu maa-artisokkaa ja todettu, ettei sille kannata enää varata kasvutilaa. Tykkäisin itse sen mausta mutta vatsa ei oikein meinaa kestää. Lapsillekaan se ei niin hyvin maistu, että heitä harmittaisi maa-artisokkakeiton loppuminen. Syksyllä sadonkorjuu jäi tekemättä jatkuvien vesisateiden ja aikaisten pakkasten saapumisen takia mutta onneksi maa-artisokka säilyy maassa hyvänä talven ylikin. Tai siis säilyisi, jos maa ei olisi talven tullessa ihan litimärkää. Puolet kasveista sai lapioida löllöisenä mössönä suoraan kompostiin ja ainoastaan penkin korkeimmasta kohdasta löytyi napakoita mukuloita. Kostea viime kesä oli maa-artisokille selvästi mieleen, sillä mukuloita oli paljon ja niistä osa oli todella kookkaitakin. Suurimmat painoivat reilu parisataa grammaa.

Kahden varren mukulat tynnyrinkannen päällä.

Maa-artisokilta vapautunut tila koki jo pientä muodonmuutosta ja urakka jatkuu vielä. Vanha sadevesitynnyri vuotaa pohjasta, joten se lähti pois ja tilalle on hommattava uusi. Ennen tynnyrin takana ja kasvimaan verkkoaidan välissä oli vielä pieni suikale istutusaluetta mutta sen hoitaminen oli haastavaa. Niinpä siirsin aitaa nyt lähemmäs tynnyrin virkaa hetkellisesti toimittavaa entistä ylivuotosaavia, jolloin aidan taakse jäänyt kesäkukkapenkki laajeni. Kasvimaan puoli siis pieneni hieman, mutta on jatkossa helpompi hoitaa. Ja mikäänhän ei estä istuttamasta vaikka herneitä tai papuja kesäkukkapenkin puolelle aitaa vasten kiipeilemään tai täyttämään vaikka koko kesäkukkapenkkiä vihanneksilla, eli hyötyviljelyyn käytettävissä oleva tila ei loppujen lopuksi vähentynyt.

Aita kulki ennen suorassa linjassa kivipenkereen kulmaan, nyt se tekee pienen mutkan tynnyriä kohti.

Jostain pitää vielä kaivella muutama kivi, jotta saa rajattua kesäkukkapenkin siististi kattotiilireunukselle asti. Eiköhän niitä tältä tontilta vielä löydy, kun lähtee rautakangen avulla nurmialueita tutkailemaan. Kasvimaalta poistettu tynnyri jäi toistaiseksi liiterin nurkalle tarkempia tutkimuksia varten. Jos se sittenkin pitää vettä, se saanee jäädäkin sinne. Kasvimaalle on aikomus hankkia uusi, räikeänsinistä paremmin ympäristöönsä naamioituva tynnyri. Tuoksuvatukasta punottu "matto", joka naamioi tynnyriä ennen, on jo sen verran hapertunut, että sininen pilkotti liikaa sen rakosista. Siihen saakka, että uusi tynnyri on hankittu, autotallin katolta valuvat sadevedet suoraan sadevesikaivoon. Ylivuotosaaviin ei niin paljoa vettä sovi, että kannattaisi ohjata kattovesiä sinne. Isäntä pesi eilen painepesurilla liiterin takana olevan IBC-kontin, niin saa edes liiterin katolta kasteluvettä talteen.

 Uusittu nurkkapenkki vielä vähän vaiheessa. Tynnyrin kansi mallailee ylivuotosaavin paikkaa.

Päädyin laittamaan uusiksi muotoillun nurkkapenkin etulaitaan kattotiilet pitkittäin reunukseksi. Pystyyn laitettuna olisi pitänyt kaivaa reilusti syvempi ura niille ja tiiliäkin olisi kulunut enemmän. Saahan ne myöhemminkin käännettyä toisin päin, jos tämä ratkaisu ei pidemmän päälle toimi tai miellytä silmää. Ennen penkin etureunassa oli risuista tehty reunus, josta multa kuitenkin meinasi välillä valua hiekkakäytävän puolelle. Nyt ei valu! Vielä en ole täysin päättänyt, mitä laitan sinne kasvamaan. Ehkä kurkku tai pari voisi viihtyä, jos tekisi hepanlannasta pienen lämpöpatterin pohjalle. Tuulihan tuohon käy silloin, jos tuulee luoteesta tai pohjoisesta, mutta aitaan voi sitten väliaikaisesti kiinnittää pyykkipojilla harsoa suojaksi. Johonkin kohtaan ihan sadevesiastioiden lähelle teen kostean poteron vesikrassille. Pitää katsoa sitten kun lopullinen tynnyri on paikoillaan, tuleeko vesikrassi-istutus ylivuotosaavin viereen hiekka-alueen puolelle vai varsinaisen penkin puolelle.

Vapaan kasvatuksen viherherukka 'Vertti' joutuu opettelemaan nyt kurinalaisempaa elämää.

Kaikki marjapensaat on nyt leikattu eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nuoremmille pensaille laitoin myös lannoitetta. Vanhasta viherherukasta juurrutettu uusi taimi sai kasvaa viime kesän ilman tukea ja rentovartisena se tietysti teki sen maata myöten. Isommilla pensailla käyttämäni muovinen tukirengas oli aivan liian suuri 'Vertille', joten tukemisessa piti käyttää luovuutta. Viimein päädyin lyömään heinäseipään puskan viereen ja vetämään sen tapinrei'istä narulenkkejä, joilla kiskoin oksia pystympään ja myös erilleen toisistaan. Muutamaa harjaterästankoakin tarvittiin ohjailemaan olemukseltaan boheemia puskaa ryhdikkäämpään kuosiin. Pensaassa on vain yksi runko eikä sillä silmujen perusteella näytä olevan aikomustakaan tehdä juuresta uutta, mutta nyt 'Vertti'-rääpäle sentään näyttää pensaalta eikä maahan lojumaan jätetyltä risulta.

Kivikkorinteessä ensimmäisenä kukkivat kevättähdet.

Kivikkorinteessä ei näytä sateinen syksy juurikaan haitanneen kasveja. Ihan kaikki eivät ole vielä näyttäneet elonmerkkejä mutta selvästi mädäntyneitä tai myyränsyömiä mättäitä ei ole toistaiseksi löytynyt. Isommat kevättähtimättäät näkyvät jo pitkälle kadulle päin mutta lähempää huomaa, että yksittäisiä kukkia pilkistelee siellä sun täällä. Rinteen allakin on useampia kukkivia kevättähtiä. Saavat minun puolestani levitä edelleenkin, sillä muuta kukkivaa rinteessä ei vielä hetkeen ole.

Tarhavaleunikoista kumpikin on herännyt. Tässä niistä toinen.

Eilen kärhökaaripenkkiä kitkiessäni ja sipulikukkia lannoittaessani löysin reippaasti heränneet tarhavaleunikot. Jokohan noita uskaltaisi loppukesästä jakaa vai pitäisikö antaa vielä kasvaa kokoa? Olisi kiva saada niistä vähän isompi ryhmä. Kärhöissä ei vielä ole näkynyt minkäänlaista elonmerkkiä. Viimevuotisista versoistakaan ei ole löytynyt vihreää, kun olen kärhöjä leikellyt. Ei se toisaalta mikään yllätys ollut, kun miettii viime syksyä ja talvea. Jospa nuo kuitenkin hengissä olisivat ja versoisivat mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Alppikärhöt näyttävät olevan elossa, vaikka niissäkään ei vielä ole kasvu käynnistynyt.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkoja eilisillan auringossa. Hauska tuo etualan yksinäinen vaeltaja.

Hyvää viikonloppua!

Kasvun ihmeitä

Ensimmäinen helmililjan nuppu.

Kevät on kasvun ihmeiden aikaa. Ensimmäiset meistä ovat päässeet jo ihmettelemään kukkapenkeistä ilmestyviä lumikelloja ja me muutkin vähintään kylvölaatikoista nousevia alkuja tai talvehtijoiden heräämistä. Meillä saa odotella kukkapenkkien paljastumista ja piippoja vielä ainakin kuukauden päivät. Sitä ennen on kuitenkin kiva ihastella eteläisempien vyöhykkeiden kevättä. Näillä seuduilla tuntuu kuin kevät menisi nopeammin ohi. Ehkä siinä on jotain perääkin, sillä juhannukseen mennessä olemme jo melkein samalla viivalla muiden kanssa. Joka tapauksessa lumiahdistuksen iskiessä pääsee fiilistelemään kevättä ja irtautumaan hetkeksi todellisuudesta blogien kautta. Kevätkukkijoiden makuun pääsee myös kun istuttaa syksyllä kukkasipuleita, vie ne talveksi kellariin ja tuo sopivalla hetkellä sisälle kukkimaan. Aloituskuvan helmililja ei siis ole ilmestynyt kukkapenkkiini, vaan eteiseen.

Jouluruusu on kukkimisensa kukkinut ja hollanninkurjenmiekat eivät näytä edes harkitsevan moista. Kellankelmeät helmililjat toin pari päivää sitten eteiseen.

Saa olla viimeinen kerta kun haksahdan hollanninkurjenmiekkoihin, vaikka olisivat miten alessa! En vain saa niitä kukkimaan. Komeat vihreät lehdet kyllä tekevät mutta nupuista ei ole vieläkään näkynyt edes pientä aavistusta. Oli siis aika tuoda seuraava ruukku, eli helmililjat kellarista eteiseen. Pari päivää sitten niissä ei vielä näkynyt nupunkärkiä mutta ei mennyt kuin reilu vuorokausi lämpimässä ja valoisassa ja ensimmäiset nuput puskivat itsensä esille. Valkoiset lehdetkin ovat jo saaneet viherrystä. Kellarissa on vielä yhdet ruukut 'Thalia'-narsissia ja nuokkutähdikkiä. Ennen kuin niitä voi tuoda sisälle, pitää jotain saada eteisestä ulkovarastoon. Ensimmäinen siirtyjä on varmaankin jouluruusu, joka on jo ulkoillutkin parina päivänä plussakelillä.

Epätoivoisimman näköisistä pelakuista tämä ja kuvan oikealle puolelle jäävä yksilö ovat alkaneet puskea vihreää. Taustalla oleva pieni ei vielä.

Pohdiskelin kanankakkaa ja tuoretta multaa pelakuiden juurelle piilottaessani, että keväällä olisi tarpeen olla jonkinlainen logistiikka-assistentti apuna koordinoimassa kasvien siirtoja kellarista eteiseen tai sisätiloihin. Ehkä myös ammattijärjestäjälle olisi tarvetta. Tajusin nimittäin kellarissa käydessäni, että isoin pelakuulaatikko pitäisi pian saada eteiseen heräilemään ja pienempi saviruukussa kasvava pelargoni myös. Eikä haittaisi, vaikka verenpisaratkin pääsisivät valoon ja lämpimämpiin oloihin. Kuinka ihmeessä kaikki on oikein sopinut aiempina keväinä eteiseen? Mummon vanha silityslauta tuo suuren avun tilanpuutteeseen kunhan sen vain kävisi kaivelemassa varastosta, mutta mahtuvatko kaikki kasvit siltikään?

Jokunen talvehtinut hopeaputous on sittenkin hengissä, vaikka maanpäälliset osat olivat kuihtuneet. Kerrassaan mainiota!

Jäi edellisessä postauksessa esittelemättä kellarista kärhöruukusta löytynyt yllätys. Joku sipulikukkako?

Esikasvatukset alkavat viedä päivä päivältä enemmän tilaa. Koulin eilen tomaatit ensimmäisen kerran. Tässä vaiheessa istutin ne pieniin kärhöruukkuihin, jotka ovat 5*10cm:n kokoisia ja noin viitisentoista senttiä syviä. Eivät tomaatit niissä mahdu koko kevättä kasvamaan, mutta sen aikaa kuitenkin, että ehdin saada osan kasveista eteisestä ulkovarastoon ja sisältä osan eteiseen ennen kuin tomaatit kaipaavat suurempia ruukkuja. Siinä vaiheessa tomaateilla olleet ruukut vapautuvat vuorostaan jollekin toiselle kasville. Kasvien lisäksi keväisessä karusellissa pyörivät siis myös ruukut.

Kaikki kahdeksan tomaattia mahtuivat juuri sopivasti alustalleen.

Kelloköynnös on edelleen kylvöruukussaan, sillä sen kaverit eivät itäneet.

Ihan kaikkea ei tarvinnut vielä koulia. Kelloköynnökselle kaivoin vain kanankakkarakeita ruukun laidalle, sillä niitä iti loppujen lopuksi vain yksi. Uusintakylvöstä ei itänyt yhtään siementä, joten kylvin niiden ruukkuun leijonankitaa. Jos vielä päättävät itää, niin erottelen sitten aikanaan leijonankidoista. Onpahan annettu vielä kelloköynnöksillekin mahdollisuus itää, vaikka eiväthän ne enää ehdi kukintakokoon kesän aikana. Köynnöskasvirintamalla ei tänä vuonna näytä onnistuvan muutenkaan, sillä 15 kylvetystä mustasilmäsusannasta vain kaksi on itänyt. Vähän kehno itämisprosentti oli 2019 parasta ennen -päiväyksensä menettäneillä siemenillä, joten kylvin vielä kaikki viimeisetkin siemenet samoihin purkkeihin.

Ainokainen kuukausimansikan taimi on toistaiseksi hengissä.

Laatikkoon oli jäänyt myös matalaa kiinanasteria, jonka päiväys oli vuonna 2020. Multaan vaan nekin. Ja kylvölautalle viimeiset jämät viime keväänä surkeasti itäneistä samettikukan siemenistä. Silkkitassukylvöksestä ei näy idun itua, joten uskaltaa vähän rohkeammin kylvää ainakin noita vanhoja varastoja. Eiväthän ne voi viikkokausia antaa odotella itseään? Ja jotta pyöriteltävä ei varmasti loppuisi kesken, toin eteisestä osan perennakylvöistä leivinuunin päälle ottamaan alkuvauhtia. "Osa" tarkoittaa siis tässä vaiheessa kahtatoista ruukkua. En vain malttanut odotella, milloin esimerkiksi omat keijunkukkaristeytykset tai siemenkirjeestä kerätyt erikoisuudet itävät. Huvinsa kullakin.

Uunin päällä on kerrostalon mallinen idättämö.

Joku muukin on osoittanut kasvun ihmeitä, nimittäin harsosääsket. Joulukukkien mukana tuli melkoinen populaatio, jota aikani yritin listiä käsin. Esikasvatusajan lähestyessä hankin kelta-ansoja ja sainkin niillä ongelman hoidettua viikossa. Jätin ansat kuitenkin varuilta paikoilleen kun kerta liima oli vielä tarttuvaista. Muutamaan viikkoon ei tarttunut yhtään ötökkää kunnes pari päivää sitten vierashuoneessa suorastaan räjähti. Samalla huomasin, että myös keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunalle taimien luo alkoi eksyä harsosääskiä. Lätkäisin sinnekin pari kelta-ansaa pitämään ötökät kurissa ennen kuin ne tuhoavat pienet taimet. Ansojen perusteella ongelma on vierashuoneessa joko amarylliksen tai 'Apple Blossom' -pelargonin ruukussa, joten epäilen, että ennen kelta-ansoja lennelleet sääsket olivat munineet sinne ja nyt toukista on kuoriutunut aikuisia tihulaisia valmiina lisääntymään villisti.

Vierashuoneessa meinaa olla asukkaita.

Onneksi oli kelta-ansa jo valmiina vierashuoneessa, sillä ties missä vaiheessa olisin tajunnut harsosääskiä olevan noin paljon. Hyvällä tuurilla aikuiset sääsket eivät olisi nyt ehtineet munia uutta sukupolvea ruukkuihin. Aion kuitenkin siirtää pelakuun ja amarylliksen eteiseen heti kun saan sinne järjesteltyä lisää tilaa. Vierashuoneesta tulee sitten taas taimivauvala, jossa ei tarvitsisi sääskien häärätä. Lopuksi mennään reippaasti aiheen ohi.

Komeita auringonlaskuja on näkynyt silloin tällöin.

Tänä iltana ei iltaruskon leiskuntaa näkynyt, vaan ajokeli töistä kotiin tullessa oli varsin kurja. Teillä oli paksu kerros jäisen liukasta sohjoa ja koko ajan tuiskutti räntää. Silti jotkut hurjat vetelivät moottoritiellä reilusti yli 100km/h meidän maltillisemmin köröttelevien ohi ja vielä olemattomilla turvaväleillä. Näin ei saisi sanoa, mutta joka kerta näitä hurjapäitä nähdessäni toivon heidän menettävän autonsa hallintaa sen verran, että vähän säikähtäisivät ja kaasujalka olisi jatkossa kevyempi. Ei siis mitään onnettomuuksia, vaan ainoastaan pieni muistutus siitä, että ajokeliä on syytä kunnioittaa. Sillä, että ajaa 50 kilometrin matkan 100km/h säästää vain 7,5 minuuttia verrattuna siihen, että ajaa koko matkan 80km/h. Ja jos toteat, että "taitavana kuskina" löydätkin yllättäen itsesi penkasta, olet saattanut menettää niiden säästämiesi minuuttien lisäksi paljon muutakin. Enpähän itse moista riskiä haluaisi ottaa. Ajellaanhan siis maltilla, eikö vain.

Sadepäivän kärhöt

Tästä ei tule Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin eilen toivomaa kärhökoostetta, vaikka otsikosta sitä voisi niin kuvitellakin. Muutama uusi kärhö on vain aloittanut kukinnan ja halusin saada niistä kuvat tänne, vaikkakin sitten sadepäivänä. Olisin varmaan voinut tehdä useammankin postauksen tänä kesänä samalla otsikolla mutta tulipahan lykättyä kaikkein masentavimman, märimmän ja inhottavimman päivän muistoksi. Kirjoitin tämän jutun eilen illalla, jolloin vettä tuli suunnilleen jo korvistanikin ulos ja potutus piti purkaa johonkin. Nyt aamulla sitten vähän siistin tekstiä julkaistavampaan kuntoon.

Loistokärhö 'Innocent Blush' on asetellut kukkansa hauskasti päällekkäin. Ainakaan alempi ei kastu sateessa.

Universumi ja sään haltiat ovat ilmeisesti päättäneet liittoutua ja kostaa yhteistuumin minulle sen, että menin nauttimaan viime viikon hellesäistä. Juhannuksen ja heinäkuun ensimmäisten päivien helteiden päällehän ne laittoivat sadetta melkein joka ikiselle päivälle kuukauden ajaksi. Ihan totta! Laskin puutarhakalenterista, että olin merkinnyt vesisadetta heinäkuussa 16 päivälle ja pilvipoutaa tai aurinkoa 11 päivälle. Lisäksi neljä päivää oli jäänyt merkitsemättä. Varmaan satoi silloinkin ja olin liian masentunut niitä merkitsemään... Takaisin nykyhetkeen. Eilisen työpäiväni aikana oli satanut peräti 50mm vettä ja kotiin päästyäni satoi vielä 5mm lisää. Tiet tulvivat eikä tuulilasinpyyhkimistä ollut kaatosateessa mitään hyötyä, vaikka ne suihkivat maksiminopeutta edestakaisin. Tulipahan autolle tehtyä perusteellinen pesu ihan pohjia myöten, kun purjehdin tulvivilla teillä. Taajamassa muutama sadevesikaivokin pulputti iloisesti vettä pitkin katua. Kotiin päästyäni huomasin naapurin pihalle ilmestyneen ison lammen ja kuulemma meidänkin talon rännit olivat tulvineet yli joka puolella taloa. Onneksi kävin aamulla kuvauskierroksen yhteydessä tyhjentämässä sadevesitynnyreitä ja IBC-konttia. Jorpakkoon valui ties kuinka monetta kertaa tänä kesänä satoja litroja vettä ja varmaan kaikki astiat ovat tyhjennyksestä huolimatta tulvineet taas kerran yli. Eipähän tarvitse montaa päivää seisoneella vedellä kastella ruukkukukkia, jos jonain päivänä sattuisi olemaan sen verran poutaa, että ruukut edes kuivaisivat ja tarvitsisivat kastelua. Ei ole nimittäin tarvinnut seinustoillakaan olevia ruukkuja kovin tiheään kastella tänä kesänä kun sadetta on tullut välillä tuulen kanssa.

'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' ovat näemmä jakaneet kukkimisalueensa: toinen kukkii alhaalla, toinen ylhäällä.

Kelloköynnöksen kukassa ja 'Polish Spiritissä' on melkein sama violetin sävy. 'Polish Spirit' kukkii ensimmäistä kertaa.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on saanut vasta ensimmäisen kukkansa auki ja sekin on ehtinyt jo saada jotain vioitusta terälehtiinsä. Veikkaan syypääksi liiallista märkyyttä.

Keräsin sateen alkaessa ison kimpun leikkokukkia sisälle. Gladiolukset, asterit, leijonankidat sekä daaliat retkottivat melkein kaikki pitkin pituuttaan veden painosta ja jouduin leikkaamaan varsinkin daalioista paljon homehtuneita kukkia pois. Jokunen nuppukin oli lähtenyt homehtumaan, kun oli joutunut kosketuksiin kuihtuvan kukan kanssa. Syyshortensioista 'Vanille Fraisen' muhkeat kukinnot ovat painuneet maata vasten, vaikka ei 'Prim Whitekaan' kovin terhakkaasti jaksa kannatella veden painosta raskaita kukintojaan. Syyssyrikästäkin on tällä hetkellä iloa vain maan rajassa käveleville perhosille.

Ainoastaan tämä luumutarhaan istutettu daalia oli pysynyt melko hyvin pystyssä, kaksi muuta retkotti pitkin pituuttaan. Tästä sai leikattua paljon siistejä kukkia maljakkoon.

Aurinkopenkissä asterit ja leijonankidat nojailevat mikä minnekin. Purppuraheisiangervo onneksi antaa edes vähän tukea.

En ole kovin iloinen näistä vaaleankeltakirjavista yksilöistä, vaikka varmasti joku tykkää tästäkin väristä.

Tällaisia näiden 'Potomac Lavenderien' piti käsittääkseni olla. Samoista siemenistä kylvetty kumpikin. Taidan pitkästä aikaa ottaa leijonankitaa talvetukseen, tämä on niin ihana sävy.

Iloisempiin aiheisiin: eräänä pilvisenä päivänä huomasin jaloangervoissa keisarinviitan harvinaisen valesina-värimuodon.

Tämä oli paljon kiitollisempi kuvattava kuin viime kesänä pikaisesti näkemäni yksilö. Liekö viimekesäisen perhosen jälkeläinen?

Ja lisää ilonaiheita: taimistolta löytyi jo tarjouskasveja. Pikkuruukuissa sulkaneilikka 'Albus' ja japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Kärhö on mantsuriankärhö.

Vaikka takapihan uusi kaivanto ei ole viikon aikana edistynyt kuin isännän siirtämien kahden kiven verran, penkin kasvivalikoimaan tuli mukavasti täydennystä. Sekä sulkaneilikka että maksaruoho pärjäävät kuivassa ja paahteisessa paikassa, minkä lisäksi niiden harmahtava sävy tuo varmasti kivaa vaihtelua penkin värimaailmaan. Jännästi siihen kuivaan ja paahteiseen puoleen istutusalueesta on nyt löytynyt vaikka millä mitalla kasveja ja syvämultaisempi, puolivarjoisa alue on melkein tyhjillään. Ajatuksissa siis, sitähän ei ole vielä edes kaivettu! Kärhöt on sentään jo löydetty. Ajattelin mantsuriankärhön sirojen kukkien sopivan kauniisti edellisessä postauksessa vilahtaneeseen kerrannaiseen, vaaleansinertävään loistokärhö 'Diamond Balliin'. Toivottavasti tämä yksilö on pitkäikäisempi kuin edellinen mantsurialaiseni, joka hävisi muutama vuosi sitten hankalana talvena. Taidan istuttaa tämänkin kärhön suureen ruukkuun ja viedä kellariin talveksi, niin on ainakin yksi talvi vähemmän sillä kestettävänä. Olen päättänyt vähentää talvetettavia kasveja, mutta kummasti uusia tulee tilalle kaksinverroin yhtä hävitettävää kohti. Siinä sitä taas loka-marraskuussa ollaan ihmeissään näiden kanssa kun yritetään sulloa kaikkia kellariin!

Mantsuriankärhö oli puoleen hintaan, joten nappasin sen mukaan. Muutama kukkakin siinä oli tuoksuteltavaksi.

Muistakaahan muuten käydä ilmoittautumassa perennasiemenkirjeeseen! Muutama onkin jo vahvistanut ilmoittautumisensa mutta vielä mahtuu mukaan monta osallistujaa. Kirjeeseen on tulossa erittäin hienoja kasveja myös muilta kuin itseltäni, mm. soikkoratamoa, tarhakylmänkukkia joka värissä, esikoita useampaakin lajiketta ja väriä, tellimaa sekä tarhakellukkaa. Varmasti paljon muutakin kivaa sieltä löytyy, mutta tuossa joitakin minulle tietoon tulleita kasveja. Jos perennojen siemenkasvatus arveluttaa, niin voin syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että homma on paljon helpompaa kuin yksivuotisten kasvien esikasvatus ja moni perenna aloittaa kukkimisen jo toisena kesänä kylvöstä, jotkut jopa ensimmäisenä vuonna. Kukintaa ei siis tarvitse odotella montaa vuotta kuin joidenkin harvojen lajien kohdalla. Blogistani löytyy juttua esim. tunnisteilla perennojen siemenlisäys, syyskylvöt ja hankikylvö. Lisäksi voin tehdä vielä erillisen postauksen siemenkirjeen lajeista ja niiden kylvöohjeista kun kirje on kiertänyt vähintään yhden kierroksen ja näen, mitä kaikkea sinne on kertynyt. Rohkeasti mukaan vain!

Herkkuja

Jatkuvat sateet ovat varmaan pehmittäneet pääni tai saaneet ajatuksenjuoksun muuten vain tahmomaan pahemman kerran. Tai ainakin siltä tuntui, kun aloin tätä postausta sorvaamaan. Satokuulumisista on pitänyt kertoa jo pidemmän aikaa mutta väkisin juttuun alkoi tunkea vaikka mitä muutakin eikä aina edes mitenkään kovin loogisesti. Niinpä päätin antaa tulla sen mitä tulee ja koettaa kursia hajanaiset sepustukset yhteen enemmän tai vähemmän onnistuneilla aasinsilloilla. Eihän tämä nyt niin vakavaa ole!

Suklaakosmoksen kukan väri on herkullinen ja niin on sen tuoksukin, jos suklaasta tykkää.

Suklaakosmos ei liity hyötytarhaan muuten kuin suklaisella tuoksullaan. Toki muiden kosmoskukkien tapaan se on myrkytön, joten sillä voisi halutessaan koristella vaikka kakkuja. En ole raskinut vielä maistella minkään kosmoksen kukkia, mutta ehkäpä vielä tämän kesän aikana testaan, onko suklaakosmos nimensä veroinen. Toivon, että ei, sillä melkoisena tumman suklaan ystävänä kukat saattaisivat yhtäkkiä hävitä hetkellisen suklaanhimon iskiessä.

Hunajamarjat on syöty ajat sitten mutta "virallinen" makuvertailu on jäänyt tekemättä.

Tänä vuonna kaikki kolme hunajamarjaamme tekivät satoa ja kaksi niistä vielä ensimmäistä kertaa. En tiedä, johtuiko säästä vai mistä, mutta marjat kypsyivät minusta aika epätasaisesti. Marjoja tuli parin viikon aikana varmaan yhteensä parisen litraa, ellei pikkuisen enemmänkin. Kerta-annokset jäivät kuitenkin pariin desiin varsinkin satokauden alussa. Osa marjoista karisi myös puoliraakoina joko rankkasateiden vuoksi tai sitten linnut olivat käyneet niitä pudottelemassa. Sen verran vakuuttava tämän vuoden sato oli noilta ensikertalaisiltakin, että ensi vuonna marjoja saa varmaan pikkuisen pakastimeen saakka.

Vasemmalla 'Ilo' ('Vostorg'), oikealla 'Onni'. Muodossa on jotain samaa mutta kokoero on selvä: 'Onnin' marjat 1,5-2-senttisiä, 'Ilolla' noin nelisenttisiä.

Hunajamarjoilla on varsin persoonallisen muotoiset marjat. 'Onni' on ulkonäön puolesta melko normaali, 'Ilo' selvästi pitkulaisempi, mutta 'Jättiläisen tytär' kirvoitti jo nauruntirskahduksia vähänkään huumorintajuisissa mielissä. Aika monen kesävieraamme ensimmäinen kysymys olikin, voiko niitä muka oikeasti syödä. Huvittavasta ulkomuodostaan huolimatta 'Jättiläisen tytär' oli maultaan perheemme suosikki. 'Ilo' tuli melkein jaetulle ykkössijalle ja 'Onni' selvästi näiden perässä. 'Onni' on paljon kirpeämpi ja ehkä jopa hieman karvas näiden muiden rinnalla. Syömäkelpoinen sekin on, mutta marjan koko näyttää kertovan hunajamarjojen kohdalla selvästi sen makeusasteen. Kun aikanaan vertailin eri lajikkeita taimilappujen ja nettiesittelyjen perusteella ja niissä kerrottiin marjojen olevan jopa viisisenttisiä, olin vähän epäileväinen asian suhteen. Nyt kun olen 'Jättiläisen tyttären' ensisadon kerännyt, en yhtään ihmettelisi, vaikka ensi vuonna seassa olisi viiden sentin pituisia möllyköitä. Aika moni marja oli nimittäin jo tänä vuonna 4,5 sentin pituinen.

'Jättiläisen tytär' ('Docz Velikana') lähikuvassa. Luolasta kurkkiva yrmeä mureena vai jotain aivan muuta?

Kasvimaalta on tullut satoa oikein mukavaan tahtiin. Ei mitään hirmuisia määriä, mutta sen verran, että joka päivä on saanut edes jotain maistiaisia. Tavallista basilikaa olen pakastanut jo pari pientä rasiaa ja sitruunabasilikaa sain alkuviikolla kerätä ensimmäisen kerran ruuanlaittoon. Ensimmäiset harvennusporkkanat on syöty ja osa valkosipuleista nostettu. Tomaateista 'Maskotka' on kypsytellyt paljon satoa, keltainen 'Balkonzauber' (joka saattaa olla väärää lajiketta, sillä pussin kuvassa oli punaisia tomaatteja) muutamia tomaatteja ja 'Maja' on vasta tehnyt ensimmäisiä raakileita. Kaksi paprikaa on syöty ja kolmas kypsynee muutamassa päivässä loppuun. Jostain syystä paprikat lopettivat kukinnan kesken kesän, joten satoa ei taida olla kovin paljoa odotettavissa. Kesäkurpitsoita on syöty pari ja niitä näyttäisi tulevan nyt oikein hyvään tahtiin koko loppukesän, varsinkin kun maa-artisokkien juurelle lykätty rääpälekin on aloittanut ensimmäisen kurpitsansa kasvattelun.

Eilen kerättyä satoa kasvimaalta: härkäpapua, salaattia, basilikaa 'Dark Opal', curry-yrttiä, kesäkurpitsa 'Soleil', kurkku 'Paska', sokeriherneitä, tomaattia ja hernettä 'Kelvedon Wonder'.

Sokeriherneen vanhoista siemenistä satoa tuottaviksi kasveiksi kasvoi lopulta vain kaksi. Ensi vuodeksi hankin pussillisen uusia siemeniä, jotta saa varmuudella enemmän taimia. Enemmän taimia ensi vuodeksi on tulossa myös mansikoista. Viime syksynä ostetut 'Friida'-mansikat hurmasivat erinomaisella maullaan siinä määrin, että päätimme laajentaa mansikkamaata ja lisätä 'Friidaa' rönsyistä. Punaherukka saa siis vihdoin lähdöt heti sadonkorjuun jälkeen ja pari viikkoa sitten istutettu viherherukka 'Vilma' siirtyy sen paikalle, jolloin nykyinen mansikkamaa mahtuu laajenemaan ihan kunnolla. Laajentaminen helpottaa myös mansikoiden suojaamista linnuilta. Ehkä tämän vuoden jännittävin kokeilu oli kasvihuonekurkku 'Paska'. Tällainen sateinen kesä on ilmeisesti ollut kurkun mieleen, sillä se on kasvanut oikein hyvin autotallin seinustalla. Eilen oli ihan pakko ottaa ensimmäinen kurkku maisteltavaksi, vaikka olisi se kai voinut vielä pari päivää kasvaa pituuttakin. Nyt kun maistelu on tehty, niin voin sanoa, että hyvää oli. Paljon maukkaampi kuin vetiset kaupan kurkut. Aika lähellä tässä sadepäivän aivosumussa oli se, että postauksen otsikoksi olisi tullut "Paska maistuu hyvältä" tai jotain muuta sen tapaista...

Toissa-aamuna näkyi komea sateenkaari ja sen himmeämpi pikkuveli. Olisi pitänyt jo siitä arvata, mitä oli tulossa.

Reilu tunti myöhemmin, vähän klo 10 jälkeen.

Samalla hetkellä sääennuste näytti tältä. Eikä ollut ensimmäinen kerta tälle kesälle. Se niistä pihahommista.

Ensimmäistä kertaa kasvattamani piiankieli on kasvanut sateisena kesänä lähinnä vaakatasossa. Ja mikä oli aasinsilta postauksen aiheeseen? PiianKIELI... Antakaa armoa, nyt ei oikein lähde tämän nerokkaampaa!

Ja kunnolla ohi aiheesta: marmorimehitähti kukki ensimmäistä kertaa. On kyllä aika valju kukan väri tällä.

Kivikkoon kun päästiin, niin löysin sieltä ensimmäiset itsekseen kylväytyneet levisian taimet. Lajike on 'Little Plum', joten eikös tämä silloin liity aiheeseen yhtä hyvin kuin aloituskuvan suklaakosmos?

Se niistä herkuista! Kylläpä kesti tämän postauksen kirjoittaminen, tosin kävin välissä siivoilemassa, laittamassa ruokaa ja selvittelemässä lasten riidan. Tiedättekö, millainen sotku tulee, jos päiväkodissa tehty stressilelu hajoaa kesken leikin? Sellainen ruokasoodalla tai vastaavalla täytetty ilmapallo siis. Ja millainen huuto siitä voi tulla varsinkin siinä tapauksessa kun kotona ei ole sopivia ilmapalloja uuden tekemiseen. Toivottavasti säälitte korvaparkojani!

Ennätykselliset ensilumet

Vanhoista muistiinpanoistani tarkistin, että täällä ensilumet ovat yleensä sataneet lokakuun lopulla. Nyt tehtiin ennätys, sillä eilen meillä satoi lunta parin tunnin ajan ja maa oli valkoinen melkein koko päivän.

Ei tätä meinannut todeksi uskoa, vaikka ulkonakin sen kävi todistamassa.

Tunti myöhemmin maa oli jo näin valkoinen ja lisää lunta sataa. Tosin alkaa vaihtua jo vesipitoisemmaksi. Ikkunasta otettu kuva.

Innostuin tutkailemaan viime vuosilta muistiin merkitsemiäni säitä tarkemmin ja kokosin niistä pienen yhteenvedon.

2015 kesä ja syksy: kylmää ja vesisadetta. Ihan koko ajan.

2015-16 talvi: The Tappotalvi. -30 astetta pakkasta viikkokausiksi lumettomaan maahan. Lunta satoi vasta helmikuussa eikä liikaa tullut silloinkaan.

2016 kevät: aurinkoinen, lämmin. Kesä: päivät suht lämpimiä, mutta yöt todella kylmiä.

2016-17 syksy ja talvi: normaalit, ei ääri-ilmiöitä.

2017 kevät: pilvistä, loput lumet sulivat vasta toukokuun alussa. Myyriä oli ollut talven aikana paljon ja niiden tuhot paljastuivat lumen sulaessa.

2017 kesä: jäi tulematta, oli kylmää ja sateista. Olin kirjoittanut muistiinpanoihini, että toukokuun puolivälissä kylvettyjen porkkanoiden naateista isoin oli heinäkuun alkupuolella 3cm korkea. Sama tilanne oli lähes kaikkien kasvien kanssa.

2017 syksy: lämmin ja sateinen. Ensimmäiset yöpakkaset vasta lokakuun lopussa ja ensilumet tulivat samalla kertaa. Komeamaksaruohot eivät ehtineet punertua yhtään.

Tänä vuonna komeamaksaruohot ehtivät kukkaan loistavasti.

2017-18 talvi: ensilumet eivät sulaneet pois ollenkaan ja joulukuun lopulla oli jo puolimetriset hanget. Ennätysluminen talvi, ei paukkupakkasia. Myyräkanta nollissa.

2018 kevät: lunta oli valtavasti, mutta lämmin ja aurinkoinen sää sulatti ne nopeasti. Kesä oli helteinen. Kuivuudesta kärsittiin monin paikoin.

Jäätävää kauneutta. Bellikset kärsivät kesän kuivuudesta eniten, mutta toipuivat ennalleen vettä saatuaan.

Tämä syksy on toistaiseksi vaikuttanut melko normaalilta, mutta johtuisiko poikkeuksellisesta kesästä, aikaisista yöpakkasista sekä ensilumista, että minulla on epämiellyttävä tunne kylmästä ja ankarasta tulevasta talvesta. Sääennusteet lupaavat nyt lämpimämpää säätä, mutta ääripäitä on koluttu ja edellisestä ankarasta talvesta on aikaa.

Tällainen näkymä on tavallisempi marras-joulukuussa, ei vielä 5.10.

Voi kun osaisi ennustaa talven tulon ja sen ankaruuden, niin osaisi suojata arimpia kasveja. Ja vielä enemmän toivon, että pahaenteiset aavistukseni olisivat vain mielikuvituksen tuotetta ja tulisi lempeä, sopivan luminen talvi ilman jäätäviä pohjoispuhureita ja edestakaisin sahaavia lämpötiloja!