Harvemmin kuvatut

Loppukesä on näyttävien kukkijoiden, kuten hortensioiden, jaloangervojen, nauhusten ja isojen maksaruohojen aikaa. Puutarhassa kukkii kuitenkin vaikka mitä muutakin, jotka kyllä huomaa, mutta joille ei palstatilaa liiemmin yleensä liikene. Komeiden kukkijoiden keskelle onkin ihan pakko ottaa kierros vähän harvemmin kuvattujen kohteiden parissa.

Aitohunajakukka on minulle aivan uusi tuttavuus. Kimalaiset ainakin tykkäisivät, jos tämä pääsisi ensi vuonnakin kylvölistalle.

Kesäkukkia on olemassa niin valtava määrä, ettei niitä voi millään kaikkia kokeilla kasvattaa, vaikka siihen käyttäisi koko puutarhansa ja elinikänsä. Olen silti joka vuosi kokeillut jotain aivan uutta kasvia, sillä suuresta valikoimasta saattaa joskus löytyä puutarhaan uusi kestosuosikki. Tänä vuonna kokeilin aitohunajakukkaa. Sain siemenet lahjana ja kylvin niitä suoraan maahan kesäkuun alussa. Kasvia ei voi moittia ainakaan hitaaksi, sillä taimet ovat kukkineet jo varmasti pari viikkoa. Alkuun sen maata myöten kiemurteleva kasvutapa sai minut epäilevälle kannalle, mutta oikeastaan kasvi on nyt kukkiessaan aika kiva. Siemeniäkin jäi reilusti, joten eiköhän ensi keväänä sille joku nurkkaus löydy. Voi olla, että kesän säillä on myös jotain tekemistä sen maassa retkottamiselle ja toisenlaisena kesänä tai aurinkoisessa kasvupaikassa se kasvaisi kauniisti pystyssä.

Kylvin keväällä myös sekoituspussin vaaleanpunaisia kesäkukkia. Niistä lähti kasvuun yksi pinkki ruiskaunokki.

Sekoituspussista ilmestyi myös yksi arvoitus. Kuka tietää nimen tälle pikkiriikkiselle hempeilijälle?

Pinkistä päästään sulavasti kevään perennakylvöihin, joista ensimmäistä kukkaansa esittelee loistosalvia 'Rose Queen'.

Rungollinen jouluatsalea päätti sitten kukkia ihan kunnolla heinäkuussa. Nuppuja on miltei joka latvassa. Kuinkahan tämä jaksaa kukkia jouluna?

Pakko laittaa myös kärhökuva mukaan, vaikka niitä tuleekin kuvattua vähän väliä. 'Piilu' esittelee vasta avautumassa olevia kukkia ja vanhoja, jo vaalenneita kukkia samassa kuvassa.

Naapurilta keväällä pelastettu keltainen karviainen on hienosti hengissä ja teki kaksi karviaistakin. Toisen söin eilen, toinen on vielä kypsymässä. Kannatti pelastaa, sillä marja oli ohutkuorinen ja oikein makea. Lajike todennäköisesti 'Hinnonmäen keltainen' (onko muita edes?).

Suunnitelmissa oli tänään kerätä punaherukoita. Eilen kävin herukkapensaat läpi ja totesin niissä olevan jo sen verran kypsiä, että valikoiden saa ensimmäisen erän pakastimeen. Mehustamiseen olivat vielä liian raakoja. Täällä ei ole näkynyt rastaita kuukauteen ja eikö vain tänä aamuna ollut parvi rääkymässä marjapensaiden luona. Sinne meni punaherukat. Yhteen oksaan jäi ehkä puolisen litraa raakileita, kaikki muut oli vedetty ahnaisiin kitoihin. Onneksi musta- ja viherherukoihin sekä pensasmustikoihin ei oltu vielä koskettu. Ilmeisesti ehdin häätää parven matkoihinsa juuri kun olivat viimeistelemässä punaherukkapuskaa. Suojasin pensasmustikat hyönteisverkolla ja ripustelin mustaherukoiden oksille muovipussisuikaleita. Ne ovat yleensä pitäneet rastaat sen aikaa loitolla että olemme saaneet omiksi tarpeiksi marjoja kerättyä.

Punaherukat kerätty...

Täällä päin ei oikein ole tänä vuonna mustikoita metsässä ja vadelmatkin ovat melkoisen pieniä ja harvassa. Kävin tänään naapurin kanssa keräämässä vadelmia ja voin rehellisesti sanoa, että niitä marjoja olisi sitten parempi talvella nautiskella yksitellen silmät puoliummessa eikä hotkia pureskelematta kourallista kerrallaan. Kun noukkii kolme tuntia painostavassa helteessä polvenkorkuisista puskista pikkurillin kynnen kokoisia marjoja ja saaliina on vain reilu 2,5 litraa, alkaa jokainen kerätty marja tuntua suureltakin saavutukselta. Onneksi musta- ja viherherukoita on tulossa ennätyksellisen paljon (jos vain linnut eivät tule apajille). Sain illalla houkuteltua esikoisen keräämään mustaherukoita kanssani, mutta eipä niissä vielä ollut kunnolla kypsiä kuin siellä täällä. Litran verran keräsimme: osa meni iltapuuron kaverina, loput pakastimeen talven varalle.

Teimme myös makuvertailun, sillä jokaisesta pensaasta löytyi sen verran kypsiä, että saimme pienet maistiaiset.

Meillä on edellisen asukkaan jäljiltä kaksi nimetöntä mustaherukkaa. Toinen on hyvin retkahtelevaista mallia, toinen pysyy topakammin pystyssä. Kasvutavan puolesta retkahtelija saisi vaikka lähteä, mutta se tekee todella makeita, pehmeäkuorisia marjoja ja on nyt vuosia kestäneen nuorennuksen ansiosta hyvin virkeän oloinen. Siitä saa varmasti yli ämpärillisen kerättyä kunhan kaikki marjat kypsyvät. Pystykasvuinen on tehnyt joka vuosi aika hyvin satoa, vaikka kasvaakin lähimpänä metsää ja joutuu siksi olemaan varjossa. Senkin marjat ovat aika makeita, tosin selvästi pienimpiä neljästä pensaastamme. 'Mikael' on ensimmäinen itse hankkimamme herukka. Sen marjat ovat suunnilleen saman kokoisia kuin vanhan retkahtelijamme, mutta selvästi kirpeämpiä kuin kummankaan vanhan pensaan. 'Pohjan Jätti' on viime kesän hankinta ja teki jo tänä vuonna useita marjaterttuja. Sen marjat ovat todellakin jättikokoisia. Ylläolevan kuvan marjat ovat 1,8cm halkaisijaltaan kun taas vanhan pystykasvuisen pensaan hädin tuskin senttimetrin kokoisia. 'Mikaelin' ja rentokasvuisen vanhan pensaan marjat olivat halkaisijaltaan 1,3cm. Maku ei 'Pohjan Jätissä' vedä vertoja kummallekaan vanhoista pensaistamme, vaikka on muuten varsin hyvä. Noille vanhoille pensaille olisi kiva tietää lajikkeet. Ehkä yritän ensi keväänä kaivella niiden tyvialueita, jos vaikka löytäisin niistäkin vanhat nimilaput, kuten löysin viherherukastamme.

Kuunlilja 'Blue Mouse Ears' kukkii ensimmäistä kertaa. Tämä hakee vielä sopivaa paikkaa, tosin näyttää viihtyvän mainiosti väliaikaispaikassaankin.

Värikkäitä perhosia tulee kuvattua useammin kuin näitä yksitotisia lanttuperhosen sukuisia. Näitä on nyt paljon liikkeellä.

Olen juossut kameran kanssa suruvaipan perässä, mutta kovin levoton on ollut kuvattavaksi. Todistusaineistoa sen olemassaolosta sain napattua pikaisesti ikkunan läpi.

Keisarinviittoja on tänä vuonna todella paljon, kuten muitakin perhosia. Joudun aina alkukesällä googlaamaan sen tuntomerkit, sillä saman näköisiä on muutama muukin. Ne erottaa toisistaan helpoiten takasiipien alapinnan perusteella. Keisarinviitalla se on aivan oman näköisensä. Koska talven jälkeen pitää aina kertailla perhosten tuntomerkkejä, oli minulla tuoreessa muistissa se, että keisarinviitasta on olemassa myös harvinainen valesina-värimuoto, joka esiintyy Suomen perhoset -sivuston mukaan vain noin 15 prosentilla keisarinviittanaaraista. Olikin erittäin hieno hetki bongata sellainen meiltä. En saanut kuvaa sen avonaisista siivistä, mutta sivukuvastakin näkee, että perhonen on selvästi tummempi ja ruskeamman sävyinen kuin normaali keisarinviitta. Siipien yläpinnoilta puuttui kokonaan keisarinviitan normaali räikeä oranssi ja sen tilalla oli hillittyjä ruskeansävyjä.

Syyssyrikkä ja mustilanhortensia tuntuivat olevan valesina-muodon keisarinviitalle mieleen.

Juuri nyt taivaalle on alkanut kerääntyä lupaavan näköistä pilviharsoa. Taivas on muuttunut kullankellertäväksi ja suurena toiveenani on, että sade alkaisi huomisaamun sijaan jo paljon aikaisemmin yöllä. Ämpärit on viritelty valmiiksi ja työnsin jopa kottikärryt grillikatoksen vierelle, jotta saisin vuohenkellokasvuston iloksi tippuvat vedet talteen sopivampaan kohteeseen. Käyn ehkä varmuuden vuoksi vielä tekemässä pikaisen sadetanssin takapihalla ennen isännän kotiin saapumista, hih.