Kuvaa kimalainen

Nyt otetaan taas kimalaiset tähtäimeen ja laitetaan virallisesti tämä hyvin epävirallinen haaste liikkeelle. Epävirallisesti se on ollut liikkeellä jo keväästä lähtien. Haastehan on muutaman vuoden vanha mutta mitäpä siitä. Kimalaisia kuitenkin häärii puutarhassa toivottavasti joka vuosi ja ainakin itse huomasin tänä keväänä tunnistavani jo muutaman kimalaisen ilman netin apuja. Tarpeeksi monta kertaa kun kertailee, niin näemmä pörriäistenkin nimet jäävät päähän. Tästä klikkaamalla pääset kurkkaamaan viimevuotisen postaukseni, jossa on myös kerrottu vähän enemmän eri kimalaisten tuntomerkeistä. Tiukkapipoisia tunnistamisen kanssa ei olla tänäkään vuonna, vaan pääasia on etsiskellä kimalaisia (ja vaikka muitakin pölyttäjäpörrejä) puutarhasta.

Tällä kimalaisella on tähtäimessä kellukka 'Mai Tain' siementaimen kukka.

Kivikkokimalainen helmililjalla.

Kivikkokimalainen on yksi niistä kimalaisista, jotka tunnistan jo pitkän matkan päästä. Varsinkin huomiota herättävän kookas kuningatar on helppo niin nähdä, tunnistaa kuin kuvata. Kivikkokimalaisen voisi sotkea ainoastaan mustakimalaiseen mutta niitä ei täällä päin taida edes olla ja kivikkokimalainen olisi muutenkin sitä selvästi suurempi.

Kivikkokimalainen kerää siitepölyä ukkolaukalla.

Pensaskimalainen hunajamarjan kukilla.

Kaakonkimalainen hunajamarjalla.

Viime keväänä hypin suoraan sanottuna ihan hulluna kaakonkimalaisen perässä kameroineni. Mokoma otus oli niin liukasliikkeinen, että viikon metsästyksen jälkeen muistikortilta oli poistettu varmaan sata suttuista kuvaa ja saatu vain pari melkein onnistunutta otosta. Tänä vuonna kaakonkimalaiset ovat olleet viime vuoteen verrattuna varsinaisia linssiluteita. Hunajamarjojen kukat tuntuivat olevan niiden suosikkeja touko-kesäkuun vaihteessa, viime vuonna niitä näkyi myös nukkapähkämöillä ja valkoapilalla silloin kun ne alkoivat kukkia. Yhden kaakonkimalaisen ruokailu- tai lepohetkeä onnistuin vahingossa häiritsemään, kun menin kääntämään jouluruusun kukkaa ylöspäin kuvaustarkoituksessa. Pui minulle "nyrkkiä" ennen kuin lensi matkoihinsa. Sainpa kuitenkin kuvattua sekä kimalaisen että jouluruusun kukan. Kaakonkimalainen on myös yksi niistä lajeista, jotka on helppo tunnistaa ainakin meillä, sillä täällä ei ole toista samannäköistä kimalaislajia.

Menetkös siitä häiriköimästä!

Tarhakimalainen rönsyakankaalilla.

Rönsyakankaali näyttää olevan oikein hyvä kimalaiskukka. Näin siinä yhtä aikaa viisi tarhakimalaista ja useampia pieniä kimalaisia, joista ainakin osa oli peltokimalaisia.

Peltokimalainen rönsyakankaalilla.

Kenties kartanokimalainen vuorijumaltenkukalla. Pelkästä ahterista en osaa varmuudella sanoa lajia.

Joku kimalainen pikkuampiaisyrtillä.

Katsokaapa pikkuampiaisyrtin kukkien sisuksia. Kuviointi on aivan kuin sormustinkukalla tai jollain kämmekällä. Eipä ole aiemmin tuohonkaan tullut kiinnitettyä huomiota.

Voikukalla häärää joku mantukimalaisryhmän pörri. En erota niitä toisistaan.

Voikukka on oikein hyvä mesi- ja siitepölykasvi, kuten naamasta näkee.

Tässä hääräillään saksankirvelin kukinnoilla.

Mantukimalaisryhmän otus on tämäkin.

Tähän haasteeseen ei tarvitse haastaa ketään mukaan, mutta lähtisivätkö silti Liisa (Liisan kasvit), Maatuska (Selätön puutarhuri) ja Between (Rikkaruohoelämää) metsästämään kameroillaan kimalaisia?

Kukkii ne rodot täälläkin!

'Haaga' tukikeppeineen.

Tänä keväänä on näkynyt blogeissa paljon upeasti kukkivia alppiruusuja ja atsaleoja. Kannanpa minäkin korteni kekoon nyt kun täälläkin on vihdoin päässyt rodojen kukinta kunnon vauhtiin. Aloituskuvan 'Haaga' on ollut minulla pari vuotta. Se on äitini vanhan alppiruusun taivukas ja siksi muodoltaan vähän eriskummallinen. Sen runko on paljas ja varsin vänkyrä, ja kaikki kasvu on keskittynyt latvaan. Sillä onkin tukikeppi apuna ympäri vuoden, jotta varsinkaan lumikuorma ei kaataisi sitä talvella nurin. Tuskinpa tuota haittaa kesälläkään nojailla samaan kepakkoon. 'Haagan' juurella on kolme siemenlisättyä alppiruusua kasvamassa. Ehkä ne antavat aikanaan 'Haagalle' lisätukea.

'Haaga' majailee suon takana. Etualalla kukkii muuten edelleen tarhajouluruusu.

Muutama metri suolta vasemmalla on seuraava kukkiva rodonsukuinen: revontuliatsalea 'Rosy Lights'. Sen ympärillä olikin melkoinen väripläjäys vielä viikko sitten, kun atsalean nuput alkoivat aueta. Samaan aikaan heti atsalean välittömässä läheisyydessä oli nimittäin kukassa myös vaaleansinistä lemmikkiä, viimeisiä tulipunaisia 'Big Love' -tulppaaneita, rönsyakankaalia, ensimmäisiä tarhavaleunikkoja sekä kaiken kukkuraksi jokunen voikukka. Nyt on onneksi hieman harmonisemmat näkymät, vaikka aika sähäkkä tuo valeunikon ja atsalean liitto onkin. Kumpaakaan en ole kuitenkaan siirtämässä ja tuskinpa lähden tulppaaneillekaan etsimään uutta sijoituspaikkaa.

'Rosy Lights' kukkii vasemmalla, 'Haaga' pilkistelee kärhöportin taustalla näkyvän haavan rungon vieressä.

Atsalean olisi tarkoitus kasvaessaan peittää näkymää puutarhakompostorille. Sinne johtava polku on atsalean kohdalla ja siksi etupihalta katsoessa kompostori näkyy aika selvästi. Atsalea ottikin viime kesänä ihan hyvän kasvuspurtin, joten ehkäpä jo parin vuoden kuluttua kompostori ei enää pistä silmään kukkapenkin taustalta.

20.6. oli vielä tulppaneista jämät jäljellä.

Vielä kolmas kuva samasta puskasta (kuva 22.6.). Vilkaiskaapa vasempaan ylänurkkaan.

Eipä turhaan Navettapiika antanut kukkimistakuuta tälle siperiankurjenmiekalle.

Olen aivan häkeltynyt tuosta kurjenmiekan kukkamäärästä. Niin monta vuotta meni tuskaillessa viherkasveina käyttäytyviä kurjenmiekkoja ja nyt on jo toinen kesä putkeen, kun isompi kukkii komeasti ja pienempikin aikoo tänä kesänä kukkia useamman kukkavarren voimin. Tosin viime kesänä olin reissussa juuri pääkukinnan aikaan mutta näin silloinkin ensimmäiset ja viimeiset avonaiset kukat sekä mukavan määrän nuppuja. Kiitos vielä Navettapiialle näin kukkimishaluisesta kurjenmiekasta! Omat kurjenmiekkani ovat vielä paljon matalampia kuin Navettapiian siperialainen, joten niiden kukintaa joutuu odottelemaan aika pitkän tovin. Yleensäkin ovat kukkineet vasta heinäkuun puolella (jos edes kukkivat), joten jännitämme vielä ainakin pari viikkoa. Se siitä sivupolusta, takaisin rodoihin. Hilpaistaan kurjenmiekan luota kärhöportin läpi etupihalle pensasryhmän luo.

Kas näin. Se kukkiva kurjenmiekka jää kärhöportin oikealla puolella olevan pionin taakse piiloon.

Kumpikin puistoatsalea 'Illusia' kukkii ihan valtoimenaan. Niihin ei edes mahtuisi enempää kukkia ja miten vahva tuoksukin niistä nyt leviää pitkän matkan päähän! Pensasryhmän 'Illusia' on hieman korkeampi kuin aurinkopenkin puska mutta aurinkopenkissä 'Illusia' onkin keskittynyt levittäytymään enemmän sivusuuntaan. Yksi oksista on itse asiassa hieman hankalasti jo polun päällä mutta pääseehän sen yli vielä hyppäämään. Ehkä muutaman vuoden kuluttua pitää siirtää polkua, ellei raski leikata oksaa lyhyemmäksi. Toisaalta kapeampi pensas olisi helpompi suojata talvella jänöiltä.

Aurinkopenkin 'Illusia' on yhtä loistava kukkapallo kuin pensasryhmän kaverinsa.

Siirrytään seuraavaksi takapihalle, sillä sieltäkin löytyy raportoimisen arvoista kukintaa. Alppiruusu 'Mikkeli' on nyt parhaassa kukassa ja sen lähellä myös puistoatsalea 'Satomi' kukkii. Kärhökaaripenkissäkin olisi ollut 'Mikkeli', mutta siinä on vasta pari kukkaa auki. Varjoisa kasvupaikka viivästyttää kukintaa selvästi.

Etualalla lemmikkien rehotusta, taustalla komea 'Mikkeli' ja ukkolaukan kukinnon yläpuolella 'Satomi'.

Minun on pitänyt jo pitkään ottaa jänisverkkojen tukikeppeinä olleet kepakot pois mutta kaksi on vielä jäänyt poistamatta (ollaanpas sitä nyt saamattomia). Verkot sentään olen kerännyt jo pois. Etualan lemmikit kitkin tänään kokonaan pois, sillä niiden seassa oli aika paljon rikkaruohoja. Pitäisi vielä kehitellä sopivat kasvit lemmikkien tilalle mutta jatketaan siitä aiheesta jossain toisessa postauksessa. Samoin kivipolkujen kitkennästä, joka on edelleenkin tekemättä, sillä olen hävittänyt hyvin lahjakkaasti juuri kivien välien kitkentään räätälöidyn työkaluni.

Tässä lienee 'Mikkelin' kukintaennätys.

Luumutarhan 'Mikkeli' aukaisee aina kukkansa jotenkin hyvin yllättäen. Muutama päivä sitten ei ollut kuin pari yksittäistä kukkaa raottumassa, nyt melkein kaikki nuput ovat auki. Kärhökaaripenkin 'Mikkeli' taas aukoo nuppujaan hyvin verkkaisesti ja venyttää kukintaa pitkälle ajalle. Jännä, miten kasvupaikka voi vaikuttaa niin paljon.

'Satomin' tyylinäyte.

'Satomi' paleltui pahasti toissa talvena ja pelkäsin jo viime keväänä, että se on kokonaan heittänyt henkensä. Melko alhaalta rungosta alkoi kuitenkin hiljalleen versoa uutta kasvua ja syksyyn mennessä 'Satomi' olikin jo kasvanut oikein mallikkaasti. Viime syksy ja talvi olivat suotuisat ja vaikka lunta oli vähän, niin hädin tuskin puolisäären korkuinen pensas sai siitäkin vähästä riittävästi suojaa. Yllätyin ihan, miten hienosti se nyt kukkiikaan valtavan suurin kukin.

'Satomi' ja 'Mikkeli' sekä retkottava illakko. Risu oikeassa laidassa on puistoatsalea 'Tarleena'.

Jostain syystä 'Satomin' vieressä kasvava 'Tarleena' näyttää todella huonolta. Se selvisi toissa talvesta ja kukki viime kesänä yllättävän hyvin mutta nyt se on melkein kokonaan kuivunut käkkyrä. Muutama kukkasilmu oli selvästi rapisevan kuiva ja pari latvaa napsahti taivuttamalla poikki. Osa latvoista vaikuttaa kuitenkin vielä taipuisilta, joten odotellaan rauhassa. Pensaan alaosaan on myös puhjennut pari lehteä, joten ei se ihan kokonaan ole kuollut. Pitää vain muistaa kastella sitä ahkerasti ja antaa heinäkuun lopulla syyslannosta, niin eiköhän se siitä ala elpyä. Lopuksi vielä yksi ihan pikkuruinen sivupolku.

Vihdoin minullakin on isotähtihyasintti.

Äidiltäni pari vuotta sitten tullut pieni isotähtihyasintin jakotaimi kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja sehän yllätti tekemällä suoraan peräti kaksi kukkavanaa. Oikein kivoja tällaiset yllätykset!

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Kesäkuun hempeä loppu

Niin se vain kesäkuukin hujahti loppuunsa ja miten helteisissä tunnelmissa se päättyykään! Olen nauttinut lämmöstä, vaikka kieltämättä muutama aste vähempikin riittäisi hyvin. Ei passaa kuitenkaan valittaa, kun en kylmästä tykkää ollenkaan. Nyt kerätään kesän valoa ja lämpöä varastoon ja muistellaan talvipakkasilla sitä kaiholla.

Nimetön pioni alkaa kukkia ensimmäistä kertaa. Viime kevään nuput vei halla mutta tänä vuonna kukkia on tulossa monta. Tämä yksilö on aurinkopenkissä, kaverina bellistä ja isotähtiputkea.

Atsaleojen lisäksi myös nietospensaat kukkivat tänä vuonna aika huonosti. Kumpaankin tuli vain joitakin kukkarykelmiä kun ennen ovat kukkineet valkoisenaan. Tämän kaverina kukkii vielä vaaleanpunaisia rönsyakankaaleja.

Vuosikausien odottelun jälkeen vihdoin yksi isorikoista kukkii. Kannatti siirtää nämä viime kesänä toiseen paikkaan. Ehkä ensi vuonna kukkivat runsaammin.

Yleensä oikeanpuoleinen puistosyreeneistä on kukkinut heikommin kuin kaksi muuta mutta tänä vuonna tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Monta vuotta kasvattelemani mysteeripensas alkaa aukoa ensimmäisiä kukkiaan ja valitettavasti nuokkusyreenin sijaan se taitaa olla ihan tavallinen puistosyreeni. Tulimme äitini kanssa siihen tulokseen, että hän on vain halunnut uteliaisuuttaan kokeilla, kuinka syreenin pistokkaan saa juurtumaan. Nyt on ihan oikeaa nuokkusyreeniä juurtumassa minulle, sillä puistosyreenistä tulee aivan liian kookas siihen kohtaan, mihin mysteeripensaan olin istuttanut. Pienempänä ja sirompana pysyvä nuokkusyreeni sen sijaan sopisi juuri siihen täydellisesti. Toivottavasti edes yksi pistokkaista juurtuisi ja pääsisi aikanaan puistosyreenin tilalle. Olen noita edellisen kuvan puistosyreeneitä saksinut ronskilla kädellä joka kesä kukinnan jälkeen, jotta saisin ne pidettyä vähän matalampina ja latvukseltaan pallomaisina, 2-4-runkoisina pikkupuina. Nyt niiden latvojen leikkaamiseen tarvitsee jo tikkaita, joten ehkä joudun jossain vaiheessa luopumaan latvan muotoilusta. Alhaalta aion edelleen napsia runkoja esiin jo senkin vuoksi, että kuunliljat mahtuvat paremmin niiden alle. Olen sitä paitsi aina ihaillut puumaisiksi kasvatettuja syreeneitä, joiden alaosissa näkyy paksut, komeat rungot eikä tiheää pusikkoa.

Tarha-alppikärhö (vai kruunukärhö?) 'Purple Dream' on alkanut vihdoin kukkia.

Kivikkorinteessä hopeahärkit ja kangasajuruohot kukkivat kauniisti. Kiven kolosessa yksinäinen seittimehitähti kukkii myös ja harmonista tunnelmaa rikkoo joka paikkaan levittäytyvä keltamaksaruoho.

Keltaisessa nurkassa päivänliljat kukkivat runsaasti ja tuoksu on sen mukainen. Keltamaksaruohoa on täälläkin.

Yllätyksiltä ei voi puutarhassa välttyä, vaikka kuinka huolellisesti tekisi ja suunnittelisi jutut. Varsinkin siemenet ovat hyvin huomaamattomia, kekseliäitä ja nopeita siirtymään paikasta toiseen. Eikä kaikkia siementaimia viitsi kitkeä poiskaan kun ei tiedä, kuinka kauniita kukkia niistä aikanaan tulisikaan. Olen parin vuoden ajan ihmetellyt kivikkorinteessä hopeahärkkien seassa kasvavia sipulikukan lehtiä. Kuvittelin niiden olevan helmililjan tai ukkolaukan siementaimia ja annoin vain olla niillä sijoillaan. Nyt lehtien sekaan olikin ilmestynyt kukkia mutta eipä osunut kumpikaan veikkauksistani kohdilleen.

Ilmeisesti äidiltäni on tullut salamatkustajana hopeahärkin sekaan lehtolaukkaa. Saavat siirron johonkin parempaan paikkaan.

Punavalkoisen, matalahkon akileijan siementaimista yksi oli tällainen tavallinen tummanvioletti ja korkea lehtoakileija. Kukinnan jälkeen matka käy kompostiin.

Ja tässä sellainen mitä niiden akileijojen piti olla.

Itselleen tuntemattomien kasvien jakaminen on aina jännittävää. Silloin se muuttuu kaksin verroin jännittävämmäksi, jos juurakko osoittautuu erilaiseksi, mitä on kuvitellut. Viime syksynä jaoin sekä rantalaukkaneilikkaa että kivikkotörmäkukkaa. Jälkimmäisen jakaminen onnistui helposti ja kaksi kolmesta taimesta lähti hyvin virkeänä keväällä kasvuun. Kolmaskin alku on lähtenyt kasvamaan, mutta se on selvästi huonokuntoisempi kuin muut. Rantalaukkaneilikan jakaminen oli sen sijaan varsin haastava toimenpide, sillä mätästä ei tuntunut saavan lohkeamaan millään ja kahteen jakotaimeen jäävät juuret olivat niin pieniä, etten uskaltanut istuttaa paloja edes kivikkorinteeseen. Lykkäsin taimet aurinkopenkin puolelle kärhön juureen, jotta ne eivät kuollessaan tekisi rumaa aukkopaikkaa kivikkoon. Sieltä ne kumminkin molemmat lähtivät sen näköisinä kasvuun kuin eivät olisi mitään kummallista huomanneetkaan ja kukkivat yhtä hyvin kuin kivikkorinteessä oleva yksilö. Ne jäävät nykyisellä paikallaan vähän turhan piiloon, joten jossain vaiheessa niitä odottaa siirto näkyvämpään kohtaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii kivikkorinteessä nukkapähkämön ja kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' kaverina.

Loistokärhö 'Omoshiro' on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Pienet lehdet sen seassa kuuluvat tarhaviinikärhö 'Krakowiakille'.

Meillä oli alkuviikolla muutaman päivän ajan sukulaisia kylässä. Aika meni seurustellessa, grillaillessa ja lapsia uimarannalle viedessä. Heti ensimmäisenä iltana tiputin vahingossa kännykkäni patiolle ja tietysti näyttö alaspäin ja suojakotelo auki. Kuului hyvin sievä pläts ja näyttöön tuli kerralla komea hämähäkinseittikuvio ja pieniä sirpaleita mureni isoimmista röpelöistä. En kiellä, etteikö yhdellä "kuplavesilasillisella" olisi saattanut olla jotain osuutta kömpelyyteen. Känny oli jo ostettaessa vanhaa mallia, joten uuden näytön sijaan päätin valtuuttaa isännän etsimään minulle kokonaan uuden puhelimen. Puolet eilisestä päivästä menikin sitten uutta luuria asennellessa ja tietoja siirrellessä. Onneksi ainoastaan whatsapp-viestit jäivät siirtymättä eikä hermokaan meinannut mennä kuin pari kertaa.

Se siitä luurista... Äiti näytti sitten lapsille esimerkkiä, kuinka kännykälle käy, kun sitä käsittelee huolimattomasti. En suosittele kokeilemaan perässä.

Uudella puhelimella piti kokeilla kukkien kuvaamista. Itse risteytetty pioni Minna-Elina (emona perintöpioni 'Elina', isänä 'Karl Rosenfieldt') alkaa avata tämän kesän ensimmäistä kukkaansa.

Ja tässä sama pionilajike kuin ensimmäisessä kuvassa mutta eri penkissä kasvava yksilö. Tähän sattui minusta varsin ihana väriyhdistelmä.

Helteistä pian alkavaa heinäkuuta ja toivottavasti sopivasti sadettakin välillä!