Esikkoja

Tässäpä esikontuoksuinen ja myös melko värikäs kattaus touko-kesäkuun vaihteesta. Osa esikoista on esitelty jo aiemmin (täällä näin).

Majapenkin palloesikot.

Majapenkin vaaleankeltaiset, tuoksuvat esikot. Näiden väliin jää tummanpunainen jouluruusu.

Kantopuutarhasta löytyy lempeän liila esikko.

Varjokujan alkupäässä on paljon pinkkiä esikkoa. Tämäkin muuten tuoksuu.

Edellisen kuvan ottamisen jälkeen olen katkonut kuunliljojen viimevuotiset kukinnot, kitkenyt voikukat käytäviltä ja nyhtänyt ylimääräisiä lehtoimiköitä. Ne meinaavat olla muun kilpailun puutteessa vähän turhan innokkaita leviäjiä. Isot kuunliljat siirsin jo pari vuotta sitten pois, kun huomasin vesimyyrän syöneen niiden juuria. Tilalle on istutettu pioni ja karhunjuuri mutta ne eivät ole vielä kovin isoja. Niinpä imikät yrittävät vallata kaiken jäljellä olevan tilan.

Katsokaa, kuinka hienosti 'Woodstock'-hyasinttien väri natsaa taustalla olevaan pihaesikkoon.

Pihaesikko on minusta hauska nahkeine lehtineen. Sitä voisi melkein luulla joksikin toiseksi kasviksi elleivät sen kukat paljastaisi sitä esikoksi. Omat pihaesikkoni ovat aurinkopenkissä mutta ne saattaisivat viihtyä paremmin jossain puolivarjossa. En vain ole vielä saanut aikaiseksi siirtää niitä kun ovat kuitenkin pärjänneet paahteisellakin paikalla. 'Woodstockien' taustalla näkyvä pihaesikko on punaiseen taittava tummanvioletti, vanhempi on kylmemmän sävyinen ja ehkä myös astetta tummempi. Jos se punaiseen taittava esikko on haastava kuvata, niin toinen on melkein mahdoton. Seuraavassa kuvassa vasemman alakulman nuppujen väri on lähinnä sitä mitä myös avonaisissa kukissa on livenä.

Vanhempi pihaesikko.

Siperianesikkoko? Yksittäisen kukan halkaisija on noin kaksi senttiä.

Sama esikko. Pisimmillä kukkavarsilla on mittaa jopa 35cm.

Mysteeriesikot tulivat siemenkirjeestä. Niillä on samantapaiset lehdet kuin luhtaesikolla mutta kukat ovat pienemmät kuin omalla luhtaesikollani ja ne nousevat hyvin korkealle. Sitä paitsi luhtaesikkoni eivät vielä edes kuki kun tämä toinen on jo aloittanut. Olen pohtinut, ovatko ne sitten luhtaesikon eri lajikkeita vai onko tämä liila-pinkkikukkainen mahdollisesti siperianesikko.

Yksi kauneimman värisistä on tämä kärhökaaripenkin esikko.

Ja kuten kuvissa aina, niin tämän punaisenkin esikon väri on mennyt hieman pieleen. Se ei ole noin puhtaan punainen, vaan enemmän anilliinin tai tumman pinkin suuntaan. Vai olisiko vadelmanpunainen oikeampi sävy. Ihana joka tapauksessa, vaikka onkin ollut vähän hidas leviämään. Valkoisesta luhtaesikosta tulee kuvia vasta myöhemmin, sitten kun se kukkii. Se on yksi suosikkiesikoistani näyttävien kukkien ja muista esikoista poikkeavan kukinta-ajan ansiosta.

Pikkumoka loman alkuun

Ehkä kaunein valkovuokoistani.

Kevät etenee reipasta vauhtia kohti kesää ja vihdoin pääsevät puutarhatyötkin etenemään kunnolla. Toissapäivänä oli nimittäin varsinainen viimeinen työpäiväni ennen kesälomaa, vaikka eilenkin piti vielä pikkuisen tietokonehommia tehdä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että niihin olisi koko päivä tuhraantunut ja ehdinkin hyvin olemaan ulkona suurimman osan päivästä. Aika mukava sääkin sattui; pilvipoutaa ja sen verran lämmintä, että t-paidassa tarkeni. Tänäänkin on ollut lämmintä, tosin iltapäivästä ja illasta on ripsauttanut pari sadekuuroa, mikä onkin ollut hyvä, sillä kylvöt ja istutukset tarvitsivat kastelua.

Koko mättäässä on hiukan erilaisia kukkia.

Kasvimaan syyskylvöt ovat itäneet aika kehnonlaisesti. Korkeampiin lavoihin istutetuista valkosipuleista vain keskemmällä lavaa olevat ovat lähteneet kasvuun, kun matalammissa kasvuun on lähtenyt onneksi suurin osa. Luultavasti vähäluminen talvi on syynä, sillä toissa talven jälkeen kasvuun lähtivät melkein kaikki istuttamani kynnet. Istutin pari vuotta sitten vesimyyrän takia aurinkopenkkiin valkosipuleita, joten taidanpa käydä antamassa niille kunnon annokset kanankakkaa, jotta ne kasvaisivat syöntikokoisiksi. Syksyllä kylvetyistä porkkanoista löysin huimat neljä tainta, palsternakoista yhden. Palsternakan ja yhden porkkanarivin siemenet olivat vanhoja, mikä selittänee omalta osaltaan huonoa itämistä. Tuoreemmista siemenistä kylvetyn porkkanarivin olisi kyllä pitänyt itää paremmin, joten laitan sen talven syyksi. Ripottelinkin nyt uudet siemenet entisten rivien viereen.

Himalajanesikoita, tarhajouluruusu ja valkovuokot suon laidalla.

Kylvin kasvimaalle myös papuja, herneitä sekä punajuuria, ja istutin yhteen lavaan kaksi tomaattia, esikasvatettuja salottisipuleita ja basilikaa. Samaiseen "tomaattilavaan" istutin jo aikaisemmin keväällä muutaman kyssäkaalin ja kylvin hunajakukkaa sekä veriapilaa. Toivottavasti tuo kasvien sekamelska hämäisi niin sipuleiden kuin kaalienkin tuholaisia. Kasvimaahommista siirryin istuttelemaan tomaatteja lopullisiin ruukkuihinsa siihen saakka että multa loppui. Pitää siis hakea pari pussia lisää, niin riittää lastenkin tomaattiruukkuihin. Seuraavaksi istuttelin loppuja kesäkukkia maahan. Kahdesta kasvista en edes tiennyt, mitä ne ovat. Muistaakseni kylvin ainoastaan Liisalta tulleita helokukonharjoja, joten siementen seassa on joko ollut jonkun toisen kasvin siemeniä tai sitten minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen kasvidementia. Sirkkalehtivaiheessa kouliessa taimet näyttivät melko samalta, joten en silloin kiinnittänyt erilaisiin kovin suurta huomiota ja loppukevään aikana ei liiemmälti joutanut pohtimaan, mitä lajia mikin ruukku piti sisällään.

Mikä ihme on tämä? Kukonharjoja lienevät nuo matalammat samassa laatikossa.

Mysteerikasvit menivät kärhökaaripenkkiin hävinneiden punahattujen tilalle. Siinä ne joutavat kasvamaan ja kun taustalla on valkoisia syysleimuja, ei värienkään kanssa tule ongelmaa. Isommat punahatut ovat lähteneet yllättävän hyvin kasvuun mutta ilmeisesti kaikki viime kevään taimet ovat taas kerran hävinneet talven aikana. En kyllä ihmettele lainkaan, viime talvi kun oli mitä oli. Iloinen olen siitä, että vanhemmat punahatut ja moni muukin kasvi on selvinnyt hyvin. Keltatörmänkukkiakin oli monta hengissä, levisioista puhumattakaan.

Tulppaanisekoituksen seuraava kukkija onkin varsinainen kaunotar.

Jos talvi kuritti joitain kasveja, niin osaa se puutarhurikin olla aikamoinen tuholainen (tämä on nyt se mokaosio). Kitkin kärhökaaripenkkiä oikein kunnon flown vallassa. Voikukat lähtivät melkein itsestään irti pitkällä juurella, samoin muut rikat ja tuli niin siistiä, ettei ole tosikaan. Muutama kasvillisuuden seassa piileskellyt kotilokin kohtasi siinä samalla tiensä pään ja liiskaantui nopeasti kivien väliin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes vastaan tuli ihmeen tiukassa oleva lemmikkimätäs. Minä pöljäke en siinä vaiheessa pysähtynyt ja tutkinut asiaa tarkemmin, vaan nappasin tiukemman otteen ja vetäisin kunnolla. Rutina kertoi, että nyt kävi pahasti. Ei siis minulle, vaan jollekin kasville.

Voi samperi, siinä meni vuorijumaltenkukka!

Ette arvaa, miten paljon sätin itseäni tuosta tuhosta. En edes muistanut, että olin jakanut viime kesänä vuorijumaltenkukkaa myös toiselle puolelle kärhökaaripenkin käytävää. Iso lemmikkimätäs oli tietysti kasvanut ihan sen kylkeen ja peitti niin lehdet kuin kukkavarretkin ja niin olivat katastrofin ainekset kasassa. Jostain syystä suuri kitkentäflow loppui kuin seinään. Sen verran sentään tajusin kitkentähuumassakin, etten kitkenyt viime kesänä istutettuja pieniä vuorijumaltenkukan siementaimia. Ne tosin olin merkinnyt risukartiolla. On sitä joskus sentään viisaskin.

'Doll's Minuet' -tulppaani tuntuu olevan kestävä lajike.

Onneksi on paljon kaikkea muuta, mikä vie harmituksen tehokkaasti pois. Tulppaanien nuppuja näyttäisi nousevan ihan mukavasti. 'Doll's Minuet' on minusta todella kauniin värinen ja mallinen tulppaani. Istutin niitä syksyllä lisää ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki olivat oikeaa lajiketta. Vanhat sipulit eivät ihan vielä kuki mutta nuppuja nousee. 'Dolls' Minuetin' seurana on 'Carnaval de Rioa', joita istutin ainoastaan syksyllä 2017 yhden pussillisen. Kahdeksan nuppua näkyy nyt ja paljon pienempiä lehtiä. Pitää laittaa kunnon lannoitukset, niin jaksaisivat kasvaa kukintakokoisiksi. Oikein hyvä lajike on siis sekin.

Luumutarhassa tarhavarjohiipat ovat alkaneet kukkia.

Varjohiipat nousivat täällä aika myöhään mutta kasvoivat sitäkin vauhdikkaammin. Nyt kummassakin on suunnilleen yhtä paljon nuppuja. Samalla alueella valkovarjohiippa 'Niveum' ei vielä kuki. Se on paljon pienempi muutenkin. Varjohiipoissa on ainoastaan yksi vika: niiden kukat kasvavat valoa kohti, joten ne eivät näy juuri lainkaan kulkuväylälle. Onneksi ne näkyvät nuotiopaikan puolelta niin kauan kun kärhöt kasvavat eteen. Siihen mennessä varjohiippojen kukintakin lienee ohi.

Kirjopikarililjat piti kuvata ujuttamalla kännykkä ja käsi verkon saumasta läpi.

Niin ahkera en ole vielä ollut, että olisin ehtinyt kerätä jänisverkot pois. Hirveää haittaa ei tosin olisi tänä vuonna tullutkaan, jos ei olisi edes verkottanut luumupuita. Näyttäisi siltä, että viime vuonna kuolleilta näyttäneet oksat ovat edelleen kuolleita ja harkinnassa on, mitkä puut kaadetaan kokonaan pois ja mitkä sahataan ylimmän vihreän oksan yläpuolelta poikki. Ja ne oksat ovat muuten matalalla! Luultavasti kirjopikarililjojen keskellä oleva 'Kuntalan' runko häviää ennen syksyä ja joku juurivesoista saa tilaisuuden kasvaa puuksi, jos emme päädy istuttamaan tilalle jotain toista puuta. Kirjopikarililjoista puheenollen, en ole nähnyt niissä tai varjoliljoissa toistaiseksi liljakukkoja. Hienoa, että edes joku tuholainen on loistanut poissaolollaan.

Vesimyyrän tunnelialueella tapahtui pientä myllerrystä.

Meille tulee vihdoin valokuitu. Eilen pari asentajaa kävi laittamassa jonkun härvelin talon seinään ja tutkailemassa, mistä kohdasta kuidun voisi tuoda talolle. Alkuperäinen suunnitelma oli purppuraheisiangervon oikealta puolelta ja ehdin nostaa sieltä jo melkein kaikki kasvit pois, kunnes vastaan kolahti aivan liian pinnassa oleva kivi. Järkäleellä oli ylöspäin osoittavaa pinta-alaa vähintään puolen neliömetrin verran, joten piti tutkia, olisiko pensaan toisella puolella syvempää väylää. Nostetut kasvit pääsivät siis hetken kottikärryissä odoteltuaan takaisin entisille paikoilleen. Heisiangervon vasemmalla puolella olin viisaampi ja testasin ennen kaivamista rautakangella kasvualustan syvyyttä. Sieltä piti poistaa kurjenmiekkaa, pihaesikkoa ja isotähtiputki mutta eipä tullut kiviäkään vastaan. Sitten kun kuitu on paikoillaan, pitää muistaa, ettei kaivele isolla lapiolla eikä kovin vauhdikkaasti tuolla alueella. Kuitu kun tulee kuulemma vain 30-40cm:n syvyyteen. Eipä tuolla onneksi ole tarvetta kaivellakaan kunhan aivan kuvan vasemmassa reunassa pilkistelevä keltaheisiangervo kasvaa.

Sametinpunaliila pihaesikko.

Valokuitutyömaalta siirretyt pihaesikot ovat väriltään hyvin tummanvioletteja, melkeinpä mustaan taittuvia. Ylläolevan kuvan esikko on uudempi ja se on selvästi punaisempi, vaikka hyvin tumma on sekin. Sen kukinta meinasi mennä ihan kokonaan ohi, sillä kevättähtien kuihtuvat lehdet olivat melkein peittäneet sen. Kääntelin lehdet varovasti sivummalle, niin pääsi pihaesikkokin kunnolla esille. Esikoista siirrytään kylmänkukkiin. Toivottavasti ette ole jo kyllästyneet jättikokoisen tarhakylmänkukkani kehumiseen, sillä vielä tulee yksi kuva siitä. Nyt, kun ensimmäiset kymmenkunta kukkaa ovat jo kuihtuneet, jäljellä on vain pienempiä kukkia. Kokoa on niilläkin melko paljon, kuten varmaan seuraavasta kuvasta huomaatte. Sopivasti oli yksi kukka tarpeeksi lähellä naapuria, jotta sai kukat ihan vierekkäin kokovertailuun. Valkoinen ei ole vielä ihan auki mutta ihmettelen kyllä suuresti, jos sen kukat kasvavat sinisen kaverinsa kokoisiksi.

Jättikylmänkukan vieressä valkoinen kukkii normaalin kokoisin kukin.

Jättikukkaisen tarhakylmänkukan kukinta alkaa olla loppusuoralla, joten taidatte säästyä tänä vuonna lisäkuvilta ja hehkutukselta. Toivottavasti ensi vuonna sen kukinta on yhtä loisteliasta. Huomenna pitää käydä ainakin ostamassa multaa, jotta saan loput tomaatit ruukutettua. Katsotaan, mitä muuta tekemistä sitä keksisi.

Surkeita raatoja ja iloisia yllättäjiä

Sinikämmen on tuplannut sekä kokonsa että kukkamääränsä sitten viime kevään.

Viime syksy ja talvi olivat selvästi rankkoja puutarhalleni. Jo heti keväällä kävi ilmi, että muutama perenna oli kuollut. Lahonnut lehtitupsu vain jäi käteen kun varovasti tutki mahdollisia elonmerkkejä. Kevään edetessä vainajia on löytynyt hiljalleen lisää. Toisaalta jotkut, kuten tarhavaleunikot, nousivat aivan kuin ei olisi mitään ihmeellistä tapahtunut. Iloisiin yllättäjiin kuuluvat myös aloituskuvan sinikämmen ja kumpikin vuorijumaltenkukista. Talvenaraksi väitetty ranskanrakuunakin oli talvehtinut erinomaisesti ja on nyt hyvässä kasvussa, vaikka häiritsin sen heräämistä jakamalla koko puskan.

Isommassa rantalaukkaneilikassa ei ole minkäänlaista eloa, pienemmässä on ihan pikkuinen vihreä tupsu.

Isomman rantalaukkaneilikan lisäksi myös takanurkassa kasvava sulkaneilikka 'Albus' on menetetty. Saa nähdä, jaksaako pienempikään rantalaukkaneilikoista lähteä kasvuun, on se sen verran surkean näköinen ilmestys. Sulkaneilikan vierestä hävisi myös kevätpitkäpalko, pari japaninmaksaruoho 'Lidakensea', pari keltatörmänkukkaa sekä harmaakurjenpolvi 'Ballerinan' pienempi jakopala. Isompi onneksi selvisi hengissä. Toisaalta saman neliömetrin alueella kasvavat "pienet" tähtilevisiat puskevat kukkanuppuja. Ei jäänyt paljon mitään muuta kuin rikkaruohoja levisioiden kavereiksi, kun siirsin hengissä selvinneet kaksi keltatörmänkukkaa etupihalle.

Viime kesänä nämä levisiat olivat suunnilleen puolikkaan etusormeni levyisiä.

Yllätyin suuresti siitä, että juuri tähtilevisiat ovat selvinneet märästä viime kesästä, syksystä ja ankarasta talvesta ja vielä kummallisesta keväästäkin. Takanurkan lisäksi myös kaikki kivikkorinteen levisiat ovat komeasti hengissä ja löysin lisää siementaimiakin. Osa kasvoi liian lähellä sinikatanaa mutta "onneksi" juuri kyseinen katanayksilö (ja usea sen kaveri ympäri pihamaata) on menettänyt henkensä. Saivat levisiat paljon lisää tilaa. Jostain kumman syystä kuitenkin pari ihan tasamaalla kasvavaa sinikatanaa taas on lähtenyt hyvin kasvuun. Ja viime syksynä istutettu puupioni niiden vieressä on myös herännyt tomerasti kasvuun. Ehkä puupionin kasvualustaan sekoitettu hiekka johdatti myös katanoiden ympäriltä ylimääräiset vedet pois.

Viime syksynä siirretyt ja jaetut pihaesikot kukkivat ihan hyvin. Osa niistäkin on heittänyt henkensä.

Matalille maksaruohoille ei japaninmaksaruohoa lukuunottamatta käynyt kuinkaan mutta komeamaksaruohoista osa on kuollut ja jotkut ovat lähteneet kasvuun hyvin vaivalloisesti vain muutaman verson voimin. Voi olla, että osa olisi pitänyt jakaa jo viime kesänä mutta syytän kyllä osittain myös talvea. Mehitähdetkin ovat olleet aika kestäviä, vaikka niissäkin näkyy aukkopaikkoja. Eniten harmittaa seittimehitähti, joista löysin vain kaksi elävää alkua. Parempi sekin tietysti kuin että kaikki olisivat kuolleet. Kivikkorinteen kivien koloista saattaisi tosin vielä löytyä lisää taimia, jos vain lähtisi tutkimaan tarkemmin. Jostain syystä kivikkorinteessä on käynyt katoa enemmänkin: neljästä keltatörmänkukasta vain yksi on hengissä, kaukasiantörmäkukat ovat luultavasti kaikki kuolleet, myskimalvoista osa (ei haittaa), patjaharsot kaikki menetetty (haittaa hieman) ja sinilemmiökin on hyvin todennäköisesti vainaa (harmittaa suuresti). Aukkopaikkoihin on kuitenkin levittäytymässä hyvin innokkaasti yhtä sun toista, joten rinne ei pikaisesti vilkaistuna näytä kovinkaan surkealta.

Muiden kasvien seassa näkyy hyvin talvehtinut alppiruusu sekä kaksi saman ikäistä kaveria, joiden talvehtimismenestys oli kehnompi.

Alppiruusujen siementaimista neljä on todennäköisesti täysin kuolleita, toinen mokoma selvisi ilman mitään vaurioita. Lopuissa latva on kuollut mutta muu osa taimesta hyvin hengissä. Jännä, että täsmälleen samasta siemenerästä tuli niin erilaisia talvenkestävyyksiä. Kumpikin vanhemmista ('Haaga' ja 'Mikkeli') on kuitenkin kestäviä IV-vyöhykkeellä ja noin pienet taimet olivat talven kovimmat pakkaset syvällä hangen suojissa. Yllä olevan kuvan alueelta on ilmeisesti kuollut myös kaikki punahatun viimekeväiset taimet sekä purppuraorvokki. Punahattuja kuoli myös muualta puutarhasta. Olen toistaiseksi löytänyt vain yhden kasvuun ponnistaneen punahatun. Akileijan vieressä kasvava tarhavarjohiippa on selvinnyt mainiosti ja kukkiikin parhaillaan hienosti, metrin päässä valkovarjohiippa on tehnyt vain pari lehteä.

Atsalea 'Satomi' ei olekaan täysin kuollut.

Atsaleojen talvehtimismenestys jännitti myös paljon. Jo suojaverkkoja poistaessa oli selvää, että 'Satomi' on kärsinyt talvesta. Sen latvasilmut olivat aivan kuivettuneita eikä se ole vieläkään lähtenyt kovin innokkaasti versomaan. Löysin kuitenkin tyveltä kaksi vihreää silmua ja hieman ylempää samaisesta oksasta yhden. Jos se ei saa aikaiseksi yhtään enempää vihreää, voi mennä aika monta vuotta ennen kuin puska kukkii seuraavan kerran. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että siinä on edes jotain vihreää. Muut atsaleat ovat heräilleet melko hyvin ja varmaan kukkivatkin pian ainakin jollain lailla.

Kanadanatsalea 'Violetta' ei säitä säikähtänyt, vaan kukkii aivan normaalisti.

Narsisseissa ja tulppaaneissa on katoa käynyt. Jopa viime syksynä istutetuista sipuleista kaikki eivät nousseet. Onneksi pikkusipulit kukkivat kiitettävän hyvin. Paitsi uudet kevätkurjenmiekat, joista vain kolme nousi eivätkä nekään kukkineet. Niin ja heinätähdet. Niistä ei ole näkynyt edes lehdenkärkeä. Kevätkukkijoista myös yksi erikoisempi valkovuokko on hävinnyt johonkin ja ristikkien kohdalla näkyy vain kuivunutta versoa. Amerikanvuokoista ainakin kaksi on kuollut ja jouluruusuista ihana 'Pretty Ellen Spotted' taitaa olla menetetty tapaus. Elättelen vielä toiveita, että juurakko jaksaisi työntää jonkun verson, josta kasvi hiljalleen elpyisi.

Ja mikäs se siinä on? 'Laatokan Helmen' kukka etsii kaveria.

Ja ihan kuin kaikissa edellisissä ei olisi riittämiin kestämistä, niin luumupuista kaikki viisi ovat todella surkeassa jamassa. 'Laatokan Helmen' vielä ymmärrän, sillä ensimmäisinä talvina tulleet pakkashalkeamat oireilivat jo viime kesänä siihen malliin, että loppu oli selvästi lähestymässä. Muiden huono kunto on ollut pienoinen järkytys, vaikka märkä kesä sai haulitaudin riehumaan joka ikisessä puussa ja sitten talvi yllätti puut täydessä lehdessä. Viimeinen niitti taisivat olla talven pitkäkestoiset -30 asteen pakkasjaksot. Pakkasvaurioista kertoo sekin, että hangen suojiin jääneissä alaoksissa on paljon enemmän lehtiä.

'Kuntala' ei näytä sen paremmalta.

'Sinikka'-luumu sentään on talvehtinut hiukan paremmin. Se saikin enemmän lumisuojaa kuin korkeat puut, minkä lisäksi sillä oli osan talvea suojanaan joulukuusi. Jänisverkko kun kävi turhan matalaksi, niin laitoin joulukuuusen hämäämään mahdollisia verkon sisään päätyviä jänöjä. Leikkasin heti lumien sulettua 'Laatokan Helmen' alaoksista pätkiä, joita olen käynyt varttamassa 'Sinikkaan' sitä mukaa kun on selvinnyt, mitkä oksat siitä ovat hengissä.

'Viipurin punaluumukin' on surkeassa kunnossa.

Elättelen vielä toiveita siitä, että luumupuut työntäisivät uutta kasvua jälkisilmuista eikä puita tarvitsisi kaataa pois. No, 'Laatokan Helmellä' on jo hyvänkokoinen juurivesa vieressä kasvamassa, joten siitä saa nopeasti uuden puun tilalle. Kumpikin 'Kuntaloista' sen sijaan on vähän nihkeämpi kasvattamaan juurivesoja. Sitten kai, jos emopuut kaataisi, juurivesoja tunkisi solkenaan joka puolelta. En lähde kokeilemaan ihan vielä. Ja jotta vainajien lista ei vain loppuisi kesken, talvetuksessa kuoli neljä pelakuuta (viidennen, pikkutaimen, tapoin vahingossa itse), leijonankita ja isohko verenpisara. Huonekasveista pampula (sirovuoripalmu) kärähti taas kerran kevätauringossa. Tällä kertaa lopullisesti.

Mutta onneksi kellarissa talvetettu mustaluumu on kaunis ja täydellisen hengissä.

Vasta kesän edetessä näkee, mitkä kasvit ovat oikeasti lopullisesti menetettyjä ja olenko unohtanut joukosta jotain. Kärhöistä vähän yli puolet on jo kasvussa ja joka päivä löytyy joku uusi, mikä ei ollut edellisenä päivänä vielä herännyt. Luultavasti loputkin nousevat ihan lähipäivinä, tai ainakin näin toivon. Alppikärhöissä alkoi näkyä nuppuja, joten kärhöjen kukintakausi alkaa pian.

Esikkokierros

Esikot joutuivat odottelemaan vuoroaan, kun päätin esitellä vuokot ensimmäisenä. Nyt on siis esikoiden aika päästä parrasvaloihin. Ja niitähän täällä riittää, sillä olen ehkä hieman hurahtanut esikoihin. Suurimman osan lajeista minulla ei ole aavistustakaan, joten saa heitellä enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia. Olen saanut tai ostanut melkein kaikki esikkoni toisilta harrastajilta eikä niiden mukana ole tullut minkäänlaista nimilappua. On ollut monta kertaa mielessä perehtyä tarkemmin eri esikoiden tuntomerkkeihin mutta pitäisi vain ensin löytää luotettava lähde ja sopiva inspiraationpuuska. Se siitä, lähdetäänpä nyt sille esikkokierrokselle. Aloitetaan varjokujalta, jossa onkin nyt melkoinen esikkomeri.

Varjokujan nimi voisi olla esikkokuja tähän aikaan vuodesta. Tätä samaa pinkkiä esikkoa on siellä nimittäin melkoisen paljon.

Varjokujan päässä keijupuutarhan vieressä oleva liila esikko ei oikein ole edustavimmillaan sateisella säällä.

Varjokujalta puikahdamme talon nurkan taakse takapihalle. Esikoita löytyy valkean varjopenkin reunasta oikein pitkä rivi ja lisää luumutarhasta ja grillikatoksen takaa varjopenkistä. Luumutarhaan on tulossa lisääkin esikoita, sillä istutin siemenkirjeestä saamani esikontaimet nuotiopaikan lähelle viime syksynä tehtyyn laajennukseen. Taimet ovat vasta parisenttisiä, joten kukkakuvia saan esitellä niistä ehkä vuoden päästä.

Valkeassa varjopenkissä on myös paljon purppuraisia esikoita ja aiemmin keväällä myös violetteja krookuksia. Vahinkoja sattuu...

Nuotiopaikalle johtavan polun varrella kasvaa tummemman violetteja esikkoja, joiden sekaan on tällä kertaa eksynyt valkoinen lemmikki.

Valkean varjopenkin esikoiden siementaimista tuli eri sävyisiä purppuraisia. Nämä peittyvät myöhemmin kesällä kuunliljojen lehtien alle.

Edellisen kuvan punaisin esikko, jota kuva tosin vääristää vähän punaisemmaksi mitä se oikeasti on.

Sen samaisen kuvan vaalein esikko. Muilla ei ollut myöskään näin komeaa valkoista kehää keskustan ympärillä.

Varjopenkistä hävisi pari vuotta sitten melkein kaikki etelänkevätesikot mutta siemenistä on tullut uusia taimia.

Seuraavaksi siirrytään sivupihalle tutkimaan lisää esikoita. Tosin en malta olla laittamatta yhtä yleisnäkymää luumutarhasta, jossa 'Laatokan Helmi' kukkii nyt komeimmillaan. Se on aivan täynnä kukkia, hyvä jos edes muutama lehti näkyy kukkien seasta. Vieressä 'Viipurin punaluumu' aloittelee myös kukintaa mutta paljon vaisummin. Se taitaa pitää hieman välivuotta kun teki niin valtavan sadon viime syksynä. Kumpikaan 'Kuntala' ei ole vielä aloittanut.

'Laatokan Helmen' kukinta erottuu nyt jo hyvin kuvastakin. Etualalla kolmiopenkki, jossa hunajamarjat, valkovuokot ja valkoiset kirjopikarililjat kukkivat.

Sivupihalla kärhökaaripenkin päässä kukkii purppuraisia sekä punaisempia esikoita. Syreenien alla kukkii kevätkaihonkukka.

Tässä niitä punaisempia. Väri on kerrankin kuvassa aikalailla sama kuin luonnossakin.

Jos varjokuja on tähän aikaan esikkokuja, majapenkki voisi olla esikkopenkki. Ensimmäisenä siellä ehtii kukkaan himalajanesikko, jota olen näemmä ihaillut suurimmaksi osaksi ilman kameraa. Aivan kukinnan alkuvaiheista tuli otettua kuvia mutta juuri silloin, kun isoin niistä kukki komeimmillaan, jäikin kuvat ottamatta. Havahduin tilanteeseen vasta tätä postausta tehdessä ja sain kuvan vain melko rähjääntyneen näköisestä kasvista. Monessa kuvassa himalajanesikko kuitenkin loisti neonpinkkinä täplänä taustalla. Pitää ensi keväänä korjata tilanne, ja kuvata himalajanhuutomerk... eikun esikko eikä vain ihailla sitä.

Muutama kukka himalajanesikko 'Grandiflorassa' vielä oli kauniisti auki mutta suurin osa lurpotti kuihtuneena.

Muutaman vuoden epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen löytyi paikka, jossa palloesikot selvästi viihtyvät. Pitäisi saada vielä valkoisia ja punaisia näille kaveriksi.

Palloesikko ja nimetön vaaleankeltainen esikko sen kaverina. Vasemmasta reunasta nousee ylempänä sinikämmen ja alempana Päivänpesän Katjalta tullut esikko, joka ei vielä taida kukkia.

Tässä samaa vaaleankeltaista esikkoa. Ja nämä muuten tuoksuvat pitkän matkan päähän! Onkohan lajike 'John Mo' vai joku muu?

Vielä muutama esikko löytyy etupihalta. Pikkuniityllä on pari rääpälekokoista etelänkevätesikkoa, joita ei edes kannata kuvata. Löysin myös kadun pään joutoalueelta yhden keltaisen tavallisen kevätesikon näköisen yksilön. Jos se ei ole tullut niittysiemenseoksesta, jota kylvin joutoalueelle muutamia vuosia sitten, se on livahtanut naapurin puolelta. Aurinkopenkissä on vielä kahta erilaista pihaesikkoa. Vanhoja tummanvioletteja peltomyyrä jyrsi sen verran paljon talvella, etten uskonut niiden edes kukkivan. Ihme kyllä kasvustosta nousee muutamia vähän kärsineen näköisiä kukkavarsia. Kukat itsessään ovat paljon pienempiä kuin normaalisti mutta jospa ensi talvena ei ole myyrää riesana ja esikot saavat kasvurauhan.

Iltavalossa tähän vanhaan tuli kivasti heleämpiäkin sävyjä. Luonnossa väri on tuollainen viileän violetinmusta, mitä näkyy varjoon jäävissä terälehdissä.

Tämä punaisempi pieni taimi sattui onneksi jäämään myyräverkolla suojatun atsalean häkkiin ja teki jo kaksi kukkavanaa.

Nuo eivät sitten ole heiniä tuossa esikon ympärillä, vaan kevättähtien lehtiä. On meillä rikkaruohojakin mutta ei sentään noin paljoa! Kiireinen työkevät huipentui työntäyteiseen viikkoon mutta nyt on taas enemmän vapaa-aikaa vaikka tehdä kevään ensimmäinen kitkentäkierros. Minulla alkoi nimittäin kesäloma! Nyt ei enää työt haittaa puutarhailua, vaan saa möyriä melkein aamusta iltaan kukkapenkeissä. On tätä odotettu!

Edistystä sivupihalla

Lupasin tähän postaukseen kuvia ja tekstiä sivupihan työmaalta, joka on nyt edennyt siihen pisteeseen, ettei alue näytä enää räjäytystyömaalta tai kaatopaikalta. Ennen varsinaista projektialuetta pari kuvaa majapenkistä, jonka on nyt vallannut vihreys. Edellisen siitä kertovan jutun aikaan kasvu oli siellä niin alussa, että penkit näyttivät hyvin tyhjiltä.

Majapenkissä kukkivat edelleen esikot. Vasemmassa reunassa rikkoviuhka on lähtenyt kasvamaan ja oikeassa reunassa palloesikon ylimpien kukintojen kohdalla pieni sinikämmen.

Jaloangervot ovat niin hyvässä kasvussa, että 'White Lion' -narsissit jäävät pian niiden alle piiloon. Ehkä kuitenkin ehtivät kukkia loppuun sitä ennen.

Sitten varsinaiselle työmaalle, joka oli kärhökaaripenkin edusta. Kiveykset ja kulkureitit muutenkin ovat suunnilleen valmiit, samoin istutusalueiden rajaukset poluista. Nurmikon ja kukkapenkin kivireunus on vielä vähän kesken ja noin neliömetrin kokoinen alue kasvittamatta, mutta eiköhän kumpikin vielä joskus valmistu. Yksi kivikasa poluille käyttökelpoisia kiviä jäi vielä odottamaan niille sijoilleen, sillä ei niitä viitsi huvikseen ensin kärrätä johonkin väliaikaisesti pois näkyviltä ja kohta lopulliselle paikalleen.

Yleisnäkymä melkein koko kärhökaaripenkistä. Kaariportti keskellä penkkiä ei ainakaan tässä vaiheessa häiritse silmääni, joten ehkä ei tarvitse miettiä sen tilalle mitään uutta ratkaisua.

Vasemmalla puolella uudessa osassa on pensasmustikoita, rönsyakankaalia, astinkiviä  ja komeamaksaruohoa. Penkin entinen etureuna meni suorassa linjassa kaariportin etureunasta kohti taainta kiveä.

Sama alue päädystä katsottuna. Kivireunus loppui sopivien kivien puutteessa kesken, mutta se ei ole uutta tässä puutarhassa. Talven aikana kuolleet rönsyakankaalit aiheuttivat vähän lisätöitä.

Olen rajannut nuo kivireunukset nurmikosta muovilla, etteivät heinän-, rönsyakankaalin-, valvatin ja vuohenkellon juuret pääse ihan niin helposti luikertelemaan kivien väliin ja siitä kukkapenkkiin. Kivireunuksen päältä on myös ruohonleikkurilla helpompi huristella kuin vaikkapa kantatun reunan kohdalta, kunhan kivet on vain huolella asennettu nurmen pinnan tasalle ja sileä pinta ylöspäin. Hetken aikaa muovi näkyy kivien vieressä, mutta kunhan nurmikko täyttää oman alueensa, muovikin häviää näkyvistä.

Ja tässä oikeaa puoliskoa. Kompostille johtavan polun yläpäähän pitää vielä laittaa vähän kivituhkaa ja nostaa samalla ensimmäistä betonilaattaa ylemmäs.

Kun tekee puutarhaa palanen kerrallaan ja niillä materiaaleilla, mitä kulloinkin on tarjolla, on välillä melkoinen sovittelu, jotta eri osiot sopivat yhteen eikä lopputulos näyttäisi tilkkutäkiltä. Kärhökaaripenkin yhteydessä on sekä kivi- että oksareunuksia ja kulkuväylissä luonnonkiveä, betonilaattaa, hiekkaa ja kivituhkaa. Melkoinen sekamelska siis ja hetken joutui pähkäilemään, kuinka kaiken saa yhdistettyä sopuisasti. Aikaisemmin eri materiaalit eivät ole osuneet niin paljoa samaan näkymään, että asiasta tulisi ongelmaa, mutta nyt kun polut yhdistyivät samaan lähtöpisteeseen, pääsivät aivonystyrät hommiin. Päätin reunustaa majalle johtavan polun oksilla, sillä kaariportin jälkeen kaikki reunukset ovat oksista tehtyjä. Reunuksiin sopivat kivet riittivät sitä paitsi ainoastaan kompostipolun reunustamiseen. En edes harkinnut kompostipolulla olleiden kivireunusten vaihtamista oksareunuksiin, sillä kiviä löytyy joskus kuitenkin lisää ja oksat lahoavat aikanaan. Vaihdan mieluummin rajaukset kiviin sitä mukaa kun niitä kertyy tarpeeksi. Kasvit ja joka puolelta löytyvät luonnonkivet yhdistävät minusta riittävästi materiaaleja muuten toisiinsa ja jos lopputulos minulle kelpaa, pitää sen riittää muillekin!

Tällä keskialueella tapahtui muutama kasvisiirto ennen uusien taimien istuttamista. Ja jäipä kuvaan näemmä vielä pieni kasa pikkukiviä, joita noukin pois mullan seasta.

Kärhöportin oikealle puolelle jäävällä alueella kasvoi ennestään mm. punahattuja. Koska ne eivät ole aikaisempina vuosina talvehtineet meillä, niille oli jäänyt melko pieni alue kukkapenkistä. Tänä vuonna kuitenkin kaikki kolme ovat lähteneet kasvuun, joten niille piti raivata lisää tilaa. Halusin istuttaa myös yhden siemenistä kasvatetuista alppiruusuista tuomaan aikanaan tälle alueelle talvivihreyttä. Yllätys, yllätys maan alta löytyi taas sen kokoinen kivi, että piti muuttaa suunnitelmia ties kuinka monennen kerran. Päätin siirtää kaksi kurjenpolvea ylemmäs rinteeseen kiven kohdalle, sillä ne tulevat varmasti pärjäämään siinä. Alppiruusu pääsi kurjenpolvilta vapautuneeseen tilaan (näkyy yllä olevassa kuvassa kärhöportin takareunan ja etualan jalopähkämöiden puolivälissä) ja punahatuista kaksi siirsin alppiruusun viereen. Niiden kun piti päästä pois syysleimujen ja jalopähkämön kuristuksista. Väliin jäävän tyhjän tilan täytin valkoisilla syysastereilla. Kivireunuksen vieressä kasvoi ennestään sammalleimuja ja niiden jatkoksi laajennettuun osaan siirsin toisaalta kangasajuruohoa. Aivan osion yläkärkeen istutin sinikatanaa ja kuunlilja 'Halcyonia', jota oli jo aikaisemmin penkkiä reunustamassa. Samaa 'Halcyonia' tuli myös alueen kolmanteen sektoriin, josta näkyy vain pikkuisen kärkeä näissä kuvissa. Lisää kuvia tulee sitten kun kasvit lähtevät kunnolla kasvuun.

Loppuun vielä kukkaisampia kuvia. Pation vierelle osui toissa syksynä sekoituspussista vain valkoisia kirjopikarililjoja. Pitäisiköhän alkaa lottoamaan, kun sipulitkin osuvat näin hyvin väreittäin?

Takapihalla kaikki kolme luumupuuta kukkivat yhtä aikaa (kuva eilisaamulta). Oikealla komeimmillaan 'Viipurilainen punaluumu', keskellä 'Laatokan Helmi' jo lopuillaan ja vasemmalla 'Kuntala' ihan alussa.

Varjokujan alussa pari vuotta sitten istutetut helmililjat ovat runsastuneet. Vaaleanpunaisia on edelleen vain yksi ja valkoisia neljä. Kirjavat ovat selvästi lisääntyneet ja onpa joukkoon eksynyt pari ihan tavallista tummahelmililjaakin.

Etupihalla viime syksynä istutetut uudet helmililjat kukkivat. Nämä ovat lajiketta 'Valerie Finnis'.

Etupihan ihastuttavin yllätys oli minulle uuden pihaesikon ensikukinta. Esikko on ollut minulla jo ainakin kaksi ellei kolmekin vuotta, mutta se oli tullessaan todella pieni taimi ja jurotti koko ensimmäisen kesänsä. Eipä se kovin kummoinen viime kesänäkään vielä ollut, mutta kasvoi kuitenkin pikkuisen. Se piilotti ainokaisen kukkavanansa niin hyvin muiden kasvien sekaan ja oli taivuttanut kukkansa vielä maata kohti, että melkein jäi koko kukinta huomaamatta. En tiennyt sen väristä muuta kuin että sen pitäisi olla punainen, mutta sekään ei ollut täysin varmaa. Niinpä oli todella ihana yllätys löytää pari kookasta, samettisen tummanpunaista kukkaa auki.

Vasemmalla uuden pihaesikon kukkia, oikealle otin vertailukappaleeksi minulla ennestään olleen tummanvioletin kukan. Dramaattisen tummanpuhuvia kumpikin, mutta selvästi eri värisiä.

Jaoin vanhoja pihaesikoitani viime syksynä, mikä varmaan selittää kukkien suurta kokoeroa. Vanhat ovat myös vasta kukinnan alussa kun taas punainen oli sen löytäessäni jo kukinnan loppupuolella. Oli kuitenkin erittäin hienoa, että punainen esikko on juuri tuollaista samettisen tummaa sävyä eikä mikään oranssinpunainen. Tuo sävy sopii nimittäin täydellisesti myös joka puolella kukkiviin belliksiin. Tulipas tähän nyt tarinaa kerrakseen. Ehkäpä jätetään loput seuraavaan kertaan. Hyvää viikonloppua ja aurinkoista säätä kaikille valmistuville!