Perinteistä

Perinnekasvit ja puutarhan monimuotoisuus ovat olleet pinnalla muutamia vuosia ja kiinnostus niitä kohtaan kasvaa edelleen. Paneuduin itsekin aiheeseen perusteellisesti, sillä Riitan (Haaveena perinnepiha takaisin -blogi) yksivuotissynttäripostauksessani esittämä toivomus käsittelee juuri niitä aiheita. Hänen kommenttinsa kuului näin:

Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :)

En koe, että puutarhani olisi tyyliltään lähelläkään perinteistä, joten käsittelen perinteistä ja maatiaista kasvien kannalta. Perinnekasvilla tarkoitetaan yli 50 vuotta vanhoja lajikkeita, jotka ovat lisäksi vanhaa kantaa. Kun aloin miettiä oman puutarhani kasvilajistoa, en keksinyt kuin Elina-pionin, joka on varmuudella yli 50 vuotta vanha. Tarhapioni on tullut Suomeen 1600-luvulla ja 1900-luvulle tultaessa on ollut jo paljon eri lajikkeitakin. Tiedän Elina-pionin historian 1957-luvulle Pielavedelle, jolloin isomummoni sai siitä jakopalan.

Tänä vuonna Elina on tehnyt tällaisia valtavan kerrottujakin kukkia ja useissa varsissa oli jopa neljä nuppua.

Pioni on siis reilusti sitäkin vanhempi, sillä kukapa pienestä pionistaan jakopalaa raskisi antaa. Elinan historian selvittäminen on minulla edelleen kesken, joten jos tiedät, että jollain voisi olla tietoa Pielavedellä 50-luvulla sijainneesta metsänhoitajan puutarhasta ja siellä kasvaneesta pionista, niin vinkkaa ihmeessä. Tai jos satut juuri nyt reissaamaan Pielavedellä ja huomaat Elinaa muistuttavan pionin kukassa, niin laita viestiä.  Jos puutarhaa ei ole jyrätty nurin jonkun kerrostalon tieltä, niin miksei siellä voisi kasvaa vanha pionikin.

Nämä kaksi kukkaa ovat vähän maltillisemmin kerrottuja, mutta kokoa riittää niilläkin.

Tiedän kyllä paljon vanhoja puutarhakasveja, mutta niissä on liuta sellaisia, joita minulla ei ole. Niitä ovat esimerkiksi ukonhattu, illakko, kultapallo ja palavarakkaus. Aloin tutkia nettiä ja huomasin, että puutarhaani on eksynyt yllättävän paljon vanhoja kasveja. Varjolilja on ollut puutarhakasvina jo 1600-luvulla. Samoilta ajoilta ovat myös bellis, isotähtiputki, lehtoakileija, erilaiset mehitähdet sekä saksankurjenmiekka.

Varjoliljani on lähtöisin tätini puutarhasta ja on todennäköisesti vanhaa kotimaista kantaa. Tarkkaa tietoa minulla ei ole, mutta sen verran ikää tällä kuitenkin on, että tuskinpa vain on niitä uudempia ulkomaisia jalosteita. Vieressä kasvava isotöyhtöangervokin on käsittääkseni perinnekasvi, mutta en löytänyt sen historiasta mitään tarkempaa tietoa.

"Vanhanajan saksankurjenmiekka" on jalostettuja kurjenmiekkoja vaivattomampi kukitettava. Sitä en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää tämä yksilö sitten on.

Näitä hyvin hennosti vaaleanpunertavia lehtoakileijoja on muutama tontin laitamilla. Ajattelin siirtää syksymmällä jonkun niistä kukkapenkkiin.

Harjaneilikka, lehtosinilatva ja kevätesikko ovat olleet puutarhakasveina 1700-luvulta alkaen. Harjaneilikkaa minulla on vasta keväällä itäneinä taimina tulossa ja esikoista en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää ne mahtavat olla.

Esikko ja kevätkaihonkukka (1800-luvulta).

1800-luvulle tultaessa valikoima sen kun laajenee. Silloin tulivat arovuokko, idänunikko (kyllä, aidan takana juuri ja juuri meidän tontin puolella kasvaa pari kituliasta idänunikkoa. En pidä niistä sen enempää kuin niiden juurella olevasta vuorenkilvestä, mutta onneksi aita piilottaa ne täydellisesti.), isomaksaruoho, kaukasianmaksaruoho, kaunopunahattu, kevätkaihonkukka, keltapäivänlilja, kevätvuohenjuuri, myskimalva, nukkapähkämö, patjarikko, rönsyakankaali, siperiankurjenmiekka,  syysleimu, tarhakylmänkukka sekä valkomaksaruoho.

Ihanasti tuoksuvat keltapäivänliljat kukkivat tänä vuonna ennätyksellisen komeasti. Etureuna aloittaa kukinnan kesäkuun puolivälissä ja varjoisampi takareuna lopettaa siitä kuukauden kuluttua. Tämä kuva on otettu kesäkuun lopulla, nyt on enää muutama kukka auki.

Äitini hankki valkoista syysleimua lähemmäs 30 vuotta sitten ja nämä minun leimuni ovat niistä taimista lähtöisin. Tuskin tämä lajike sentään 1800-luvulta on, mutta ehkä se voi 50-vuotias olla. Kuva viime kesältä.

Kivikkorinteessä taitaa olla oikea kasvien vanhainkoti, sillä sieltä löytyvät 1600-luvun listalta isotähtiputki ja mehitähdet, 1800-luvulta erilaiset maksaruohot, kevätvuohenjuuri, nukkapähkämö, patjarikko, tarhakylmänkukka ja kaunopunahattu sekä 1900-luvun alun listalta hopeahärkki ja punatähkä.

1900-luvun alussa tulivat viljelyyn hopeahärkki, jaloangervot, jalopähkämö, kaitaröyhytatar, korallikeijunkukka, kuunliljat ja punatähkä. Kaitaröyhytatarkin on idänunikon tapaan aidan takana ja näkyy ainoastaan kadulta tullessa.

Jaloangervo 'Brautschleier', taustalla komeasinikuunlilja 'Elegans'.

Korallikeijunkukat näyttävät upeilta isokirjokuunliljoja vasten, mutta kameran mokoma ei koskaan suostu tarkentamaan niiden hentoisiin kukkiin.

Tästä postauksesta tulikin jo sen verran pitkä pelkillä perennoilla, etten edes yritä miettiä sipulikasveja, pensaita ja hyötykasveja. Lisäksi jätän kysymyksen viimeisen kohdan, eli monimuotoisuuden puutarhassa, seuraavaan kertaan, sillä siitäkin näyttää tulevan melkoisen pitkä postaus. Kiitos Riitalle tästä kysymyksestä! Opin todella paljon perennojen historiasta ja käytöstä suomalaisissa puutarhoissa, kun etsin tietoa puutarhani kasveista. Tuliko tässä postauksessa teille mitään uutta ja yllättävää tietoa vai olenko ainut, joka yllättyi oman puutarhansa sisällöstä?