Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Trooppista hellettä

'Madame Julia Correvon' suvaitsee vihdoin aukoa ensimmäisiä nuppujaan.

Tulihan se kesä vihdoin tännekin! Jo sunnuntai oli helteinen mutta maanantai tuntui suorastaan trooppiselta, kun ilmankosteus ulkona huiteli yli 80 prosentissa ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Näitä harvoja päiviä kelpaa muistella talven kylmyydessä, tosin en panisi pahakseni, vaikka samanlaista säätä kestäisi vähän pidempäänkin. Tai ainakin sitä lämpöä, ilmankosteutta saa olla vähemmänkin. Tänäänkin on mukavan lämmintä mutta navakka tuuli lennättää koivunsiemeniä silmät ja suun täyteen. Miten niitä onkin tänä vuonna niin paljon? Patio on harjattu jo moneen kertaan mutta heti kun selkänsä kääntää, se on taas keltaisenaan siemenistä.

Nokkosperhonen punahatulla.

Perhosia alkaa taas näkyä runsaammin, kun suuret päiväperhoset saapuvat paikalle. Keisarinviittoja näkyy joka päivä vähintään kaksi yksilöä mutta eilen näin kolme eri yksilöä. Yksi oli helppo erottaa muista, sillä sen siivet olivat rähjääntyneet joko muuttomatkalla tai sitten jonkun saalistajan kynsissä. Kaksi muuta näin yhtä aikaa. Joka päivä löytyy useampia nokkosperhosia, lanttuperhosia (ja ehkä myös nauris- tai kaaliperhosia) sekä sekalainen lajitelma erilaisia pikkuperhosia, juuri äsken näin ensimmäisen neitoperhosenkin. Olen yrittänyt saada kuvattua joka ikisen perhosen, jotta voisin jälkikäteen etsiä netistä nimen kullekin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tuulisena päivänä. Jos perhonen malttaakin pysyä paikoillaan sen hetken, että kameran kanssa pääsee tarpeeksi lähelle, niin tuuli liikuttelee perhosen alla olevaa kukkaa. Yritä siinä sitten kuvata. Onneksi joka päivä edes pari otosta onnistuu.

Ilmeisesti tämä söpöliini on pikkukultasiipi. Ensimmäinen tällainen tuli vastaan.

Kimalaisiakin olen kuvannut. Niitä on nyt runsaasti, kun seassa on työläisten lisäksi myös koiraita.

Maksaruohot (lukuunottamatta kesä-heinäkuussa kukkivia kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohoja) kukkivat nyt komeimmillaan. Niistä pitäisi ihan tehdä oma postauksensa, sillä olen kärhöjen lisäksi tainnut hurahtaa maksaruohoihin. Ja niihinhän on vallan helppo hurahtaa, sillä ne eivät tunnu pettävän koskaan. Erityisesti punalehtinen ja vaaleanpuna-valkokirjavakukkainen 'Strawberries and Cream' kuuluu suosikkeihini. Yllä olevassa kimalaiskuvassa näkyykin sen kukat lähikuvassa ja alla kasvustoa vähän kauempaa. Purppurapunalatvan vieressä tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii jo runsaasti mutta 'Pernille' antaa vielä odottaa itseään. Joku kasvi pitäisi vielä keksiä kärhöjen eteen. Siinä oli värililjaa 'Lollypop' mutta ne ovat melkein henkensä heittäneet.

Maksaruohon kukkien väri toistuu taaempana purppurapunalatvassa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että aurinkopenkin keskeneräiselle keskialueelle on tulossa jollain aikataululla pionia. No se asia hoitui nopeasti, sillä istutin sinne jakopalan isäni mummon lapsuudenkodin pihalla kasvaneesta pionista. Sen lajike saattaa olla 'Madame Calot' mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.  Pioni on nimittäin kukkinut vain kerran siellä mistä se minulle kulkeutui. Nyt minulla on sitten pioni kummankin vanhempani suvusta. Toivotaan, että tämä viihtyy meillä yhtä hyvin kuin muutkin pionit. Aurinkopenkkiin jäi tilaa vielä ainakin yhdelle pionille, jos kaivaa ensin jonkun kurjenmiekoista, ranskantulikukista tai isotähtiputkista pois tieltä. Nyt saa olla taas alelaareilla tarkkana, jos sattuu tulemaan erikoisen hieno löytö vastaan.

Uusi pioni odottamassa istuttamista.

Virkeitä silmuja oli jo monta tulossa.

Aurinkopenkissä kukkivat myös ensimmäiset leijonankidat.

Viime kesänä ihmettelin sitä, miksi osa 'Potomac Lavender' -leijonankidoista on selvästi keltaisia ja osa yllä olevan kuvan kaltaisia ihanuuksia. Tänä kesänä kolmesta toistaiseksi kukassa olevasta yksilöstä kaksi on väärän näköisiä. Onneksi eivät kuitenkaan ihan yhtä räikeitä kuin viime kesänä. Olen joskus talvettanut leijonankitaa ja nyt melkein tekisi mieli kaivaa oikeanvärinen yksilö ruukkuun ja kerätä siitä ensi kesänä uusi siemensato. Vanhoja siemeniäkin on vielä paljon jäljellä mutta eiväthän nekään ikuisuuksia säilytä itämiskykyään. Saisi niistä kuitenkin ehkä muutamia taimia, jos talvetus ei onnistukaan. Talvetetuissa yksilöissä on sekin hyvä puoli, että ne alkavat kukkia jo heti alkukesästä eivätkä panttaa kukkiensa kanssa tänne elokuulle saakka. Ja jos vihdoin kahden supermärän ja parin normaalisateisen kesän jälkeen tänne tulisi kuiva kesä, niin jo valmiiksi isojuurinen talvetettu leijonankita selviäisi siitäkin heittämällä toisin kuin saman kevään pienet siementaimet. Kuulostaa jo suunnitelmalta, eikö?

Tiukukärhö 'Arabellan' tuki petti ja koko puska levisi.

Toisin kuin suurin osa muista kärhöistä, 'Arabella' ei kierry lehtiruodeillaan tukeen kiinni. Jos ei halua, että se retkottaa maata myöten, sen ympärille pitää joko kiertää metalliverkosta lieriö tai sitten sitoa versot kiinni johonkin muuhun tukeen. Itse olen tökkinyt haaraisia oksia 'Arabellan' tyvialueen ympärille niin, että ne muodostavat suunnilleen polvenkorkuisen harvahkon puolipallon kärhön päälle. Kun kärhön versot ohjaa "pallon" rei'istä läpi, ne taipuvat pituutta kasvaessaan sirosti sivuille ja muodostavat kukinnan alkaessa soman kukkamättään. Tänä vuonna oikaisin ja laitoin viime vuoden risujen seuraksi vain yhden tuoreemman oksan. Siinäpä sitten kävi niin, että jossain rankkasateessa painoa tuli liikaa ja risut napsahtelivat kärhön painosta poikki. Koko kasvusto levisi laajemmalle kuin oli tarkoitus eikä tyvialueen kohdalla ole lainkaan kukkia. Latvat kuitenkin muodostavat runsaita kukkakimppuja vähän joka suuntaan ja kun kukkia riittää, minä olen tyytyväinen.

Päivän kärhökuvaksi valitsin yhden 'Arabellan' kukkakimpuista.

Miltä näyttää sää muualla Suomessa? Onko hellettä vai myrskyääkö?

Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!

Elämää ja erikoisuuksia puutarhassa

Vihdoin täälläkin alkaa näkyä pörriäisiä ja perhosia. Tuulinen ja kylmä sää on pitänyt tähän saakka kaikki puutarhavierailijat poissa mutta eilen sunnuntaina niitä näkyi edes muutama. Edelleen on aika tuulista mutta kun on lämpimämpää, hyönteiset uskaltautuvat paremmin liikkeelle.

Nokkosperhonen posliinihyasinteilla.

Kimalaisia ja mehiläisiä on näkynyt aika vähän mutta ehkä ne eivät ole vielä kaikki heränneet kun eivät lumetkaan ole joka paikasta sulaneet. Ainakin kaksi erilaista kimalaista olen bongannut ja pari ilmeisesti jotain erakkomehiläistä. Niistä en ole saanut kovista yrityksistä huolimatta kuvia. Kookkaiden kimalaisten kuvaaminen on helpompaa, vaikka ei sekään onnistu läheskään joka kerta. Kasveista keltaiset krookukset eivät tosiaan näytä houkuttelevan pörriäisiä, vaikka niitä on runsaasti kukassa. Violetit ja valkoiset krookukset kelpaavat mutta useimmin vierailijoita näkyy aurinkopenkin kevätkurjenmiekka-kevättähtikasvustossa. Kevättähdistä kimalaiset näyttävät saavan runsaasti ainakin siitepölyä, ehkä myös mettä, mutta kyllä kevätkurjenmiekkojenkin kukissa käydään tutkimusretkillä. Niitä ei yleensä mainita niiden kasvien joukossa, joita suositellaan pörriäisten kevätiloksi. Johtuukohan se vain siitä, että eivät ole niin tuttuja juttuja tekeville toimittajille vai eikö niissä ole niin merkittäviä määriä evästä siivekkäille? Jos niistä ei syötävää irtoa, ovat ainakin isoina ja värikkäinä houkuttimina ja kun seassa on kevättähtiä, eivät pörriäiset tee ihan hukkareissua. 

(Kartano?)kimalainen 'Pickwickin' kukassa. Vähän tuli suttuinen kuva, sillä piti zoomata jänisverkon läpi.

Toistaiseksi määrittämätön kimalaiskuningatar nautiskeli kirjokevättähtien 'Rosea' kukissa.

Edellisen kuvan kimalaisesta otin 23 kuvaa ja niistä 21 poistin kuvia läpikäydessäni. Vain tuo yksi onnistui, toisen jätin talteen lajinmääritystä varten. Kuvassa näkyi nimittäin paremmin ahteripuoli mutta eihän sellaista tietenkään sovi puutarhablogissa esitellä! Näin myös sitruunaperhosen, joka lepatteli takapihalla. Sillä oli ilmeisen vakaa aikomus mennä kevättähdille ja kevätkurjenmiekoille ruokailemaan mutta pahuksen jänisverkko oli joka puolelta edessä. Ei tajunnut ressukka lentää vähän korkeammalle ja mennä sitä kautta apajille. Pitkään se yritti kunnes luovutti ja livahti alppiruusun lehtien alle tuumaustauolle. Sieltä sain vihdoin napattua kuvan todistusaineistoksi. Tänään yksi poikkesi pikaisesti aurinkopenkin kevättähdillä mutta en ollut silloin kameran kanssa kyttäämässä. Sapuskat olisi jääneet saamatta siltäkin, jos en olisi eilen poistanut atsalealta suojaverkkoa.

Hyvin maastoutui sitruunaperhonen alppiruusun lehtien alle.

Sitruunaperhosen havittelemassa kohteessa näkyi myös ensimmäinen balkaninvuokon kukka.

Siinä oli postauksen elämää-osio, nyt tulee erikoisuuksia kahden kuvan verran. Valkean varjopenkin etureunassa kasvaa valkoisia ja purppuraisia esikoita sekaisin. En ole aiempina keväinä huomannut, että niissä olisi ollut minkäänlaisia väripoikkeamia. Nyt kuitenkin huomasin yhdessä valkeassa epäilyttävän paljon liilaa sävyä. Pohdin, olisiko kylmyys voinut aiheuttaa värimuutoksen vai onko sekaan eksynyt purppuraisen ja valkoisen siementaimi, joka kukkisi sekavärisin kukin.

Valkeassa on joitakin liilahtavia kukkia ja yksi selvästi kaksivärinen.

Tässä se kirjava lähempää. Aika erikoinen minusta.

Olen selvitellyt pää sauhuten tontin kevättähtisekamelskaa. Sunnuntaina takapihalla alkoi kukkia valkoinen isokevättähti 'Alba' ja pensasmustikoiden luona tontilta löytynyt violetti, jonka määritin heti ensimmäisenä keväänä isokevättähdeksi. Nyt, kun tuntomerkit olivat tuoreessa muistissa ja sää lämpimämpi, oli hyvä käydä tarkemmalla tutkimusretkellä. Aurinkopenkin 'Rosea' onkin kirjokevättähti eikä isokevättähti. Kukkia löytyi jokaisesta laskemastani varresta vähintään 7, enimmillään taisi olla 12. Löysin myös netin syövereistä tiedon, että on olemassa Scilla forbesii 'Rosea', mikä on varmaankin juuri sitä mitä itselläni on. Ostopussin pahvissa luki typerästi vain Chionodoxa. Scilla forbesii on joka tapauksessa kirjokevättähti ja Scilla luciliae isokevättähti. Korjasin lajimäärityksen myös kevättähti-postaukseen. 

Isokevättähti 'Alba' luumutarhassa. Tällä oli sentään jo ostaessakin oikea nimi pussissa.

Vanha violetti pysyy isokevättähtenä: sillä on selvästi kookkaammat kukat kuin aurinkopenkin kevättähdellä, ei yhtään valkoista kukan keskustassa ja jokaisessa kukkavarressa 1-2 kukkaa, vaikka kasvusto on ollut samoilla sijoillaan vuosikaudet. Atsalean juurella olevien kevättähtien kukat ovat hitusen pienemmät kuin 'Alballa' tai vanhoilla violeteilla. Kukkia on pääsääntöisesti kolme kussakin varressa mutta löysin muutamia, joissa oli viisi kukkaa. Lisäksi kukkien keskustassa on valkoista ja sävy sinisempi kuin mustikoiden luona olevilla violeteilla. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että ne ovat sittenkin kirjokevättähteä, jotka jostain syystä eivät vain jaksa tehdä enempää kukkia kukintoihinsa. Ehkä lannoituksessa on korjaamisen varaa tai sitten atsalean juurella oleva hapan maa ei ole niille niin mieluisa kasvualusta. Tosin luumupuun juurella on aivan samoja kevättähtiä eikä niissäkään ole sen enempää kukkia. Hmm...

Pensasmustikoiden välissä kasvaa isokevättähteä.

Isokevättähtiä on täällä useampikin mätäs ja kuvassa näkymättömiä siementaimia lisäksi.

Kovin näyttää kuvassa ankealle tuo kärhökaaripenkin mustikkaosio. Myyrän syömät rönsyakankaalit ja päivänkakkarat eivät ole vielä lähteneet kasvattamaan uutta versoa mutta onneksi edes sipulikukkia nousee väleistä. Isokevättähtiä on viisi hieman isompaa mätästä mutta sieltä sun täältä nousee yksittäisiä siementaimia, joissakin jo kukkanuppukin. Ensi keväänä violetteja pisaroita näkyy varmasti jo paljon enemmän. Ja jos olisin malttanut odotella edes pari päivää kuvan otossa, suurin osa nupuista olisikin ehtinyt aukeamaan. Piti vain olla hätähousu mutta saahan sitä esiteltyä myöhemminkin alueen päivittynyttä ulkoasua. Vaaleammat kukat ovat kevätsahramia 'Vanguard', joka sointuu isokevättähtien sävyyn täydellisesti.

Kärhökaaripenkin kumpikin tarhavaleunikko on hengissä ja virkeänä kasvuun lähdössä. Näillä on ihanat pörrölehdet!

Olen viikonlopun aikana siistinyt perennojen ja kärhöjen viimevuotisia varsia. Kärhökaaripenkistä paljastui loistokärhö 'Jan Pawel II', joka ei ilmiselvästi ole tyytyväinen valitsemaani kasvusyvyyteen. Olen huomannut, että usein loistokärhöt kasvattavat vanhemmiten juuria myös aivan maanpinnan tuntumaan mutta enpä ole törmännyt siihen, että ne yrittäisivät nousta maasta ylös. Janne-Paavo oli kuitenkin kasvattanut useita juuria ilmaan ja ilmeisesti sitten huomannut erehdyksensä ja suunnannut takaisin alaspäin. Yhden juurellisen versonpätkän onnistuin vieläpä repäisemään irti ennen kuin älysin, mitä varsisotkun alta löytyi. Mikä yllättävintä, kaikki taivasalla olevat juuret tuntuivat aivan normaaleilta eivätkä olleet pakkasissa paleltuneet veteliksi. Peittelin juuret hiekalla ja uteliaana odotan, mitä kärhö siitä tuumaa.

Oliko puolen metrin syvyydessä liian pimeää vai kävelyllekö meinasit lähteä?

Vahingossa irtosi näin siisti pätkä ruukutettavaksi. Pisimmän juuren kärki oli hieman pehmentynyt, joten leikkasin siitä pätkän pois.

Koska kukkii? -haaste alkoi osaltani melkein kaksi viikkoa liian myöhäisellä arvauksella mutta kaksi seuraavaa osui aika lähelle. Pystykiurunkannuksen veikkasin kukkivan 5.5. mutta kylmän sään takia ensimmäiset kukat avautuivat vasta eilen, 7.5. Idänsinililjan kukinta osui lähemmäs, sillä nekin alkoivat kukkia eilen kun veikkaus oli tänään. Olen oikein tyytyväinen näihin arvauksiin. Seuraavat veikkaukset ovat valkovuokko, joka pitäisi kukkia 14.5, sinivuokko 15.5. ja tuoksuorvokki 16.5. Saa nähdä, kuinka käy, sillä niistä kaikki ovat vielä hyvin lähtökuopissa.

Vielä kun olisit malttanut päivän odotella, niin olisi osunut nappiin arvaus.

Pystykiurunkannuksen kukkia oli ihan käänneltävä, jotta näkisi varmasti, ovatko vielä nupullaan vai auki. Kuvakulma on vähän kehno mutta kaksi alimmaista kukkaa on kuitenkin jo avautunut.

Sellaista elämää täällä tällä kertaa. Viikonloppuna jatkoin kasvimaapuuhia ja niistä tulee raporttia varmaan seuraavalla kerralla. Maassa talvehtineista hyötykasveista löytyi nimittäin todella iloisia ylläreitä, jotka pitää ehdottomasti laittaa muistiin tulevia keväitä varten. Ja jotta jutunaiheet eivät loppuisi kesken, nousee maasta kaikkea muutakin jatkuvasti. Onpa tämä kevät taas kivaa aikaa!

Kuusi kuvaa kesästä

Tuplasti terapiaa -blogin jo perinteeksi muodostunut haaste tuli minulle Kottikärryn kääntöpiiriltä. Kiitoksia kovasti! Jutunaiheet alkavatkin jo käydä tässä vaiheessa syksyä vähiin ja inspiraationpuute meinaa iskeä sitä myöten myös bloggaajaan. Kesäkuvia katsellessa aika vierähtää mukavasti ja pääsee fiilistelemään ajasta, jolloin puutarhassa oli lämmintä ja värikästä.

Nimetön pionikaunotar, päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit muodostivat hurmaavan romanttisen yhdistelmän pensasryhmän päätyyn.

Kesäkuun alkupuolella hämyvuokko kukki ensimmäistä kertaa vuosien paapomisen jälkeen.

Kadun pään joutoalue komistuu vuosi vuodelta. Siellä on sulassa sovussa luonnonkasveja ja perennoja pörriäisten iloksi.

Kärhöt kukkivat hienosti heinäkuun lopulta alkaen. Pation ympäristössä on niistä komeimpia.

Hyvää perhoskesää edustakoon tämä otos keisarinviitan valesina-värimuodon yksilöstä, jonka väri sopi suloisesti 'Cattleya'-jaloangervoon.

Tämä on yksi lempinäkymistäni puutarhassamme. Etualalla loistokärhö 'Voluceau', taustalla kärhökaaripenkki jaloangervoineen ja kärhöineen.

Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä

- aihe on täysin vapaa

- haasta muita vastaamaan

Haasteen voi napata myös vapaasti 

ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu;)

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Kukkia kallion suojassa

Tutkimusmetsän puutarhassa

Vaalean vihreää

Sadepäivän kärhöt

Tästä ei tule Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin eilen toivomaa kärhökoostetta, vaikka otsikosta sitä voisi niin kuvitellakin. Muutama uusi kärhö on vain aloittanut kukinnan ja halusin saada niistä kuvat tänne, vaikkakin sitten sadepäivänä. Olisin varmaan voinut tehdä useammankin postauksen tänä kesänä samalla otsikolla mutta tulipahan lykättyä kaikkein masentavimman, märimmän ja inhottavimman päivän muistoksi. Kirjoitin tämän jutun eilen illalla, jolloin vettä tuli suunnilleen jo korvistanikin ulos ja potutus piti purkaa johonkin. Nyt aamulla sitten vähän siistin tekstiä julkaistavampaan kuntoon.

Loistokärhö 'Innocent Blush' on asetellut kukkansa hauskasti päällekkäin. Ainakaan alempi ei kastu sateessa.

Universumi ja sään haltiat ovat ilmeisesti päättäneet liittoutua ja kostaa yhteistuumin minulle sen, että menin nauttimaan viime viikon hellesäistä. Juhannuksen ja heinäkuun ensimmäisten päivien helteiden päällehän ne laittoivat sadetta melkein joka ikiselle päivälle kuukauden ajaksi. Ihan totta! Laskin puutarhakalenterista, että olin merkinnyt vesisadetta heinäkuussa 16 päivälle ja pilvipoutaa tai aurinkoa 11 päivälle. Lisäksi neljä päivää oli jäänyt merkitsemättä. Varmaan satoi silloinkin ja olin liian masentunut niitä merkitsemään... Takaisin nykyhetkeen. Eilisen työpäiväni aikana oli satanut peräti 50mm vettä ja kotiin päästyäni satoi vielä 5mm lisää. Tiet tulvivat eikä tuulilasinpyyhkimistä ollut kaatosateessa mitään hyötyä, vaikka ne suihkivat maksiminopeutta edestakaisin. Tulipahan autolle tehtyä perusteellinen pesu ihan pohjia myöten, kun purjehdin tulvivilla teillä. Taajamassa muutama sadevesikaivokin pulputti iloisesti vettä pitkin katua. Kotiin päästyäni huomasin naapurin pihalle ilmestyneen ison lammen ja kuulemma meidänkin talon rännit olivat tulvineet yli joka puolella taloa. Onneksi kävin aamulla kuvauskierroksen yhteydessä tyhjentämässä sadevesitynnyreitä ja IBC-konttia. Jorpakkoon valui ties kuinka monetta kertaa tänä kesänä satoja litroja vettä ja varmaan kaikki astiat ovat tyhjennyksestä huolimatta tulvineet taas kerran yli. Eipähän tarvitse montaa päivää seisoneella vedellä kastella ruukkukukkia, jos jonain päivänä sattuisi olemaan sen verran poutaa, että ruukut edes kuivaisivat ja tarvitsisivat kastelua. Ei ole nimittäin tarvinnut seinustoillakaan olevia ruukkuja kovin tiheään kastella tänä kesänä kun sadetta on tullut välillä tuulen kanssa.

'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' ovat näemmä jakaneet kukkimisalueensa: toinen kukkii alhaalla, toinen ylhäällä.

Kelloköynnöksen kukassa ja 'Polish Spiritissä' on melkein sama violetin sävy. 'Polish Spirit' kukkii ensimmäistä kertaa.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on saanut vasta ensimmäisen kukkansa auki ja sekin on ehtinyt jo saada jotain vioitusta terälehtiinsä. Veikkaan syypääksi liiallista märkyyttä.

Keräsin sateen alkaessa ison kimpun leikkokukkia sisälle. Gladiolukset, asterit, leijonankidat sekä daaliat retkottivat melkein kaikki pitkin pituuttaan veden painosta ja jouduin leikkaamaan varsinkin daalioista paljon homehtuneita kukkia pois. Jokunen nuppukin oli lähtenyt homehtumaan, kun oli joutunut kosketuksiin kuihtuvan kukan kanssa. Syyshortensioista 'Vanille Fraisen' muhkeat kukinnot ovat painuneet maata vasten, vaikka ei 'Prim Whitekaan' kovin terhakkaasti jaksa kannatella veden painosta raskaita kukintojaan. Syyssyrikästäkin on tällä hetkellä iloa vain maan rajassa käveleville perhosille.

Ainoastaan tämä luumutarhaan istutettu daalia oli pysynyt melko hyvin pystyssä, kaksi muuta retkotti pitkin pituuttaan. Tästä sai leikattua paljon siistejä kukkia maljakkoon.

Aurinkopenkissä asterit ja leijonankidat nojailevat mikä minnekin. Purppuraheisiangervo onneksi antaa edes vähän tukea.

En ole kovin iloinen näistä vaaleankeltakirjavista yksilöistä, vaikka varmasti joku tykkää tästäkin väristä.

Tällaisia näiden 'Potomac Lavenderien' piti käsittääkseni olla. Samoista siemenistä kylvetty kumpikin. Taidan pitkästä aikaa ottaa leijonankitaa talvetukseen, tämä on niin ihana sävy.

Iloisempiin aiheisiin: eräänä pilvisenä päivänä huomasin jaloangervoissa keisarinviitan harvinaisen valesina-värimuodon.

Tämä oli paljon kiitollisempi kuvattava kuin viime kesänä pikaisesti näkemäni yksilö. Liekö viimekesäisen perhosen jälkeläinen?

Ja lisää ilonaiheita: taimistolta löytyi jo tarjouskasveja. Pikkuruukuissa sulkaneilikka 'Albus' ja japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Kärhö on mantsuriankärhö.

Vaikka takapihan uusi kaivanto ei ole viikon aikana edistynyt kuin isännän siirtämien kahden kiven verran, penkin kasvivalikoimaan tuli mukavasti täydennystä. Sekä sulkaneilikka että maksaruoho pärjäävät kuivassa ja paahteisessa paikassa, minkä lisäksi niiden harmahtava sävy tuo varmasti kivaa vaihtelua penkin värimaailmaan. Jännästi siihen kuivaan ja paahteiseen puoleen istutusalueesta on nyt löytynyt vaikka millä mitalla kasveja ja syvämultaisempi, puolivarjoisa alue on melkein tyhjillään. Ajatuksissa siis, sitähän ei ole vielä edes kaivettu! Kärhöt on sentään jo löydetty. Ajattelin mantsuriankärhön sirojen kukkien sopivan kauniisti edellisessä postauksessa vilahtaneeseen kerrannaiseen, vaaleansinertävään loistokärhö 'Diamond Balliin'. Toivottavasti tämä yksilö on pitkäikäisempi kuin edellinen mantsurialaiseni, joka hävisi muutama vuosi sitten hankalana talvena. Taidan istuttaa tämänkin kärhön suureen ruukkuun ja viedä kellariin talveksi, niin on ainakin yksi talvi vähemmän sillä kestettävänä. Olen päättänyt vähentää talvetettavia kasveja, mutta kummasti uusia tulee tilalle kaksinverroin yhtä hävitettävää kohti. Siinä sitä taas loka-marraskuussa ollaan ihmeissään näiden kanssa kun yritetään sulloa kaikkia kellariin!

Mantsuriankärhö oli puoleen hintaan, joten nappasin sen mukaan. Muutama kukkakin siinä oli tuoksuteltavaksi.

Muistakaahan muuten käydä ilmoittautumassa perennasiemenkirjeeseen! Muutama onkin jo vahvistanut ilmoittautumisensa mutta vielä mahtuu mukaan monta osallistujaa. Kirjeeseen on tulossa erittäin hienoja kasveja myös muilta kuin itseltäni, mm. soikkoratamoa, tarhakylmänkukkia joka värissä, esikoita useampaakin lajiketta ja väriä, tellimaa sekä tarhakellukkaa. Varmasti paljon muutakin kivaa sieltä löytyy, mutta tuossa joitakin minulle tietoon tulleita kasveja. Jos perennojen siemenkasvatus arveluttaa, niin voin syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että homma on paljon helpompaa kuin yksivuotisten kasvien esikasvatus ja moni perenna aloittaa kukkimisen jo toisena kesänä kylvöstä, jotkut jopa ensimmäisenä vuonna. Kukintaa ei siis tarvitse odotella montaa vuotta kuin joidenkin harvojen lajien kohdalla. Blogistani löytyy juttua esim. tunnisteilla perennojen siemenlisäys, syyskylvöt ja hankikylvö. Lisäksi voin tehdä vielä erillisen postauksen siemenkirjeen lajeista ja niiden kylvöohjeista kun kirje on kiertänyt vähintään yhden kierroksen ja näen, mitä kaikkea sinne on kertynyt. Rohkeasti mukaan vain!