Kurkistus kellariin

Ja taas sitä ollaan hereillä aivan liian aikaisin!

Talven ensimmäinen kellarin tarkistuskierros tapahtuu perinteisesti tammikuussa. Jos olen vienyt kasvit talviunille kovinkin aikaisin syksyllä, tarkistan kellarin tilanteen jo tammikuun alussa. Syksy oli kuitenkin sen verran lämmin, että talvetuskausi alkoi vasta marraskuun loppupuolella. Siispä nyt ei ollut mikään kiire kurkistella kellariin. Kärhöt heräävät joka vuosi pelottavan aikaisin ja erityisesti tarhaviinikärhöt ovat mestareita siinä lajissa. Aloituskuvan tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli jo selvästi sitä mieltä, että kevät on tullut, kun loistokärhö 'Rouge Cardinal' oli tehnyt vasta ihan minimaaliset silmut. Onneksi kärhöjen kasvu hidastuu, kun kellarin lämpötila tippuu talven edetessä vielä vähän alemmas. Nyt lämpömittari näytti siellä viittä astetta.

Kevään ensimmäiset rikkaruohot.

Kitkemiskautta harvemmin aloitetaan täällä päin Suomea tammikuussa, mutta nytpä on sekin koettu. Kärhöruukusta nimittäin puski iloinen päivänkakkaran taimi ja sitäkin iloisempi voikukka. Kumpikin jouti nyhtää pois, joskin voikukkaa joutui vähän kaivelemaankin. Se ei selvästikään halunnut hävitä tätä taistoa. Heränneitä löytyi myös kukkasipuli-istutuksista. Jemmasin syksyllä löytyneitä alesipuleita ruukkuihin kevään iloksi, mutta en haluaisi niiden kukkivan ihan vielä. 

Krookukset ovat jo korkealle kurottelemassa, hyasintit kurkkivat varovasti mullan pinnassa.

Pari kärhöruukkua ja kukkasipulit saivat reilusti pakkaslunta jäähdyttämään kuumana höyryävää kevätintoa.

Ehkä ylläolevasta kuvasta voi päätellä sen, että kävin kellarissa jo viime viikolla. Tällä viikolla ei nimittäin ole höttöistä pakkaslunta satanut. Lumi on tullut joko rakeina tai vetenä taivaalta ja jäätiköt ovat sen mukaiset. Eilen tosin alkoi jo isommilla teillä olla ajourat sulina. Jalkakäytävillä kuitenkin oli selvästi liukasta, sillä näin työmatkalla, kuinka kaksi alakouluikäisen näköistä lasta teki lähempää tuttavuutta maanpinnan kanssa. Mummoikäisiä ei juurikaan näkynyt liikenteessä ja itsekin olin varustautunut nastakengillä, vaikka käveltävää oli ainoastaan omalla pihalla ja työpaikan parkkipaikalta ulko-ovelle. Toivon, että sää kääntyisi pian pikkupakkaselle ja lunta sataisi kasvien suojaksi, jotta puutarhassa ei tulisi taas talvituhoja. Eikä vesi muutenkaan kuulu tammikuuhun sen enempää kuin lumi heinäkuuhun, sanon minä.

Kellariin eivät säät vaikuta. Niinpä siellä kelpaa leijonankidankin talvehtia.

Onneksi sentään leijonankidat eivät ole vielä lähteneet kasvuun. Mustaluumukin on kiltisti lepotilassa. Kunpa kasvit muistaisivat pysyä unilla vielä huhtikuuhun saakka, niin ei tulisi ongelmia liian aikaisesta kasvuunlähdöstä. Viime keväänä mustaluumu pysyikin lepotilassa siihen saakka, että sen sai vietyä kokonaan ulos. Helpolla pääsisi, jos kaikkien kanssa onnistuisi yhtä hyvin.

Viimeinen ritarinkukka on aukaissut kukkansa.

Vielä muutama sana koko kuluneesta tammikuusta. Joululoman lopulla tuli tehtyä vaihteeksi vähän käsitöitä. Olohuoneen verhoja piti vähän lyhentää, sillä ne on alun perin hankittu korkeampaan huonetilaan. Pidin niitä aiemmin yläreunasta verhokiskon nipsuissa kaksinkerroin mutta remontissa kiskot nipsuineen lähtivät. Tilalle tuli uudenmallinen verhokisko, joten verhoja piti lyhentää viitisentoista senttiä. Paikkasin myös muutamat housunpolvet ja kehittelin uusiokäyttöä joululahjaksi saamalleni pöytäliinalle. Pellavainen joululiina oli ilmeisesti bongattu kirpputorilta, sillä siitä löytyi kolme reikää ja kaksi kohtuullisen kokoista kahvitahraa. Se ei istunut kunnolla ruokapöytäämme tai ollut edes oman makuni mukainen (vaikka pellavaa materiaalina arvostankin).

Mitä kaikkea yhdestä pöytäliinasta voikaan saada!

Pienen mittailun jälkeen totesin, että liinasta saisi aika näppärästi neljä keittiöpyyhettä ja yhden eteisen pöydälle käypäisen kaitaliinan. Kahvitahrat ja reiät olivat sopivasti liinan toisessa päädyssä, joten siitäpä Karo sai petiinsä uuden tyynyliinan. Yhtään hukkapalaa ei jäänyt eikä kaappitilaa kuluta iso pöytäliina, jota voi käyttää ainoastaan jouluisin. Kaitaliina vie rullalla vain vähän tilaa ja käsipyyhkeet kuluvat luultavasti nopeasti puhki. Kangas oli kuitenkin melko ohutta. Karon pedissä jouluinen kuosi ei niin haittaa. Hyvä mieli jäi tästä projektista, vaikka toki olisin pärjännyt ilman minulle väkisin tungettua pöytäliinaakin.

Ai, että kun nukuttaa makoisasti kukkatyynyllä!

Viime viikonloppuna tuli tehtyä taas opintojen takia reissu länsirannikolle. Mukana oli tällä kertaa samaa aihetta opiskeleva puolituttu kimppakyytiläinen, jonka kanssa löysimme puolimatkassa yhteisen puheenaiheen puutarhan puolelta. Menomatkalla riitti vielä muutakin juttua, mutta kuskina olleen Isännän kauhuksi melkein koko paluumatka puhuttiin tietysti puutarhaa. Mikä loistava aihe pitkällä automatkalla keskellä tammikuuta! Jos uusi puutarhaystäväni satut lukemaan tämän, muista tutkia kellarisi mahdollisuuksia.

Hitaasti aukeavat tulilatvan nuput. Kuin pikkuinen ruusu.

Kunhan tässä kevät, öh... talvi vähän vielä etenee, saa tuoda sipulikukkaistutukset kellarista ulkoeteiseen. Sitten on jo ainakin varhaiskevät, jos ei oikea kevät.

Kasvit kellarissa

Jari-myrskyn myötä tänne ennustettiin sen verran kovempaa pakkasta, että päätin nostaa vihdoin talvetettavat kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle. Loppujen lopuksi pakkasta tulikin vain kuutisen astetta ja sekin vähä lauhtui parissa päivässä takaisin nollan tienoille, mutta eipähän tarvitse enää kytätä säätiloja ja seurata, milloin varasto jäähtyy liikaa.

Näyttää ahtaalta mutta väljempää on kuin muutamana aikaisempana vuonna.

Tänä vuonna päätin laittaa myös viherliljapuun kellariin talveksi. Sillä on sekä leveyttä että korkeutta jo sen verran paljon, ettei se mahdu mukavasti sisälle tai ulkoeteiseen. Kokeilkoot nyt talvehtia pimeässä. En repinyt samassa ruukussa kasvavaa ruukkuneilikkaa pois, joten nyt tulee testattua senkin talvehtimisominaisuuksia. Kolmantena kasvina on kääpiökokoinen leijonankita, joka todennäköisesti talvehtii hyvin. Afrikansinisarja saattoi unohtua pari kertaa hallayön armoille mutta oli sentään vielä sen verran elossa, että se kannatti nostaa kellariin talvehtimaan. Kuten jo aiemmin syksyllä julistin, aion vakaasti istuttaa sen keväällä maahan ja unohtaa sinne, jos ei ala kukkia näkyä. Maahan pääsee myös pitsipihlaja, jos vain keksin sille sopivan paikan. Ei sille kokoa hirveästi tänä kesänä tullut, mutta on siinä kepakossa sentään jo yksi lyhyt oksa. Mustaluumu sen sijaan kasvoi kesän aikana komeasti mittaa, mutta onneksi vain leveyssuuntaan. Hienosti siis mahtui sekin vielä kellariin.

Mikäs varpu se mustaluumun juurella kasvoi ennen luvatonta salasilppuamista?

Hetken aikaa piti miettiä, mikä kasviressukka oli joutunut ulkovarastossa metsämyyrän ruokalistalle.  Mustaluumun juurella oli peikonkakkaraa, lobeliaa ja leijonankita ja näistä vaihtoehdoista ainoastaan leijonankidan kasvutapa sopii ruhjotun nysän olemukseen. Olisi syönyt edes pelkkiä lehtiä eikä silpunnut oksia ihan vain huvin vuoksi. Sama nälkäinen roikale oli käynyt kaivelemassa myös kevään salaattitarpeiksi istuttelemiani valkosipulin itusilmuja mutta ilmeisesti neljäsosaruukku riitti maistiaisiksi sitä sorttia. Suurella todennäköisyydellä kasvieni makuun päässeellä jyrsijällä herkut olivatkin se kuuluisa viimeinen ateria. Hiirenloukusta nimittäin löytyi pullea metsämyyrä. Ulkovaraston loukkuun jää silloin tällöin hiiriä tai myyriä mutta kellarista ei ole koskaan kasveja syöty eikä toivottavasti tänäkään talvena sinne eksy kulkuluvattomia nelijalkaisia.

Pitsipihlajan juurella on vähän parempikuntoinen leijonankita.

Muratit ovat olleet tähän saakka ilman mitään suojausta ulkona piristämässä sisääntuloa. Perusvihreä roikkui enemmän tuulen ja pakkasten armoilla ovenpielen amppelikoukussa, kirjava oli vähän suojaisammassa paikassa keittiön ikkunan alla pelakuiden tilalla. Vaikka välillä oli useamman vuorokauden ajan muutaman asteen pakkasta, kumpikin muratti on kestänyt sen todella hyvin. Saa nähdä, suuttuivatko nyt, kun vein ne suoraan pakkasesta kellariin, jossa tällä hetkellä oli noin kahdeksan astetta lämmintä. Kuukauden päästä lämpötila on todennäköisesti laskenut parilla asteella ja helmikuuhun mennessä sen pitäisi olla 2-4 astetta, jossa se pysyy lopputalven.

Muratit ja lankaköynnös pääsivät hyllyille.

Kukkien kellarointia seuraavana päivänä satoikin sitten melkein parikymmentä senttiä lunta. Karolle pissipaikkaa kolatessani tajusin, että patiopenkkiin ruukuissaan maahan istutetut kärhöt ('Venosa Violacea' ja pieni 'Rouge Cardinal') ovat edelleen maassa, vaikka ne piti nostaa muiden kasvien mukana kellariin talveksi. Onneksi maa oli ainoastaan pinnasta kohmeessa ja ruukut lähtivät aika helposti nostamalla ylös. Seinäkkeeseen kietoutuneita varsia piti vähän katkoa, mutta olisin leikellyt niitä joka tapauksessa talven aikana. Niiden kahden kärhökaverina kellarissa talvehtivat tänä vuonna SAMARITAN JO, isompi 'Rouge Cardinal' sekä äitini kolme pistokastainta. Ja tiedättekö mitä? Nyt kun kärhöistä tuli puhe, niin pitkästä aikaa saatiin taas kärhökuva postauksen loppuun.

Ulkovaraston suojissa oli auennut vielä yksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' nuppu.

Seuraavan kerran tarvitsee käydä kellarissa kurkkimassa kasvien vointia vasta vuodenvaihteen tienoilla ellei muuten vain huvita käväistä siellä vähän hypistelemässä kasveja. Mukavaa viikonloppua!

Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Viime tipassa kukkaan!

Näillä korkeuksilla saa joka vuosi jännittää, ehtivätkö viimeiset syyskukkijat kunnolla kukkaan vai iskeekö halla ennen kuin ensimmäinenkään nuppu aukeaa. Tänä vuonna meillä ei ole vielä ollut kertaakaan hallaa, mikä on hyvin harvinaista siihen nähden, että ollaan jo lokakuussa. Hyvä niin, sillä enpä olisi muuten ehkä saanut nähdä syysvuokkojani kukassa.

Tarhasyysvuokko 'Pamina'.

Istutin kaksi 'Paminaa' viime syksynä, kun äitini törmäsi euron perennoihin jonkun myymälän alelaareissa ja toi vuokot minulle pyynnöstäni. Varmuuden vuoksi kumpikin päätyi eri puolille puutarhaa, jotta edes toiselle sattuisi mieluisa paikka. No, molemmat heräsivät alkukesällä virkeinä kasvuun ja kasvoivat suunnilleen samaa tahtia. Ensimmäiset kukkansakin ne aukaisivat samaan aikaan, vaikka luumutarhan vuokko saa enemmän aurinkoa kuin kärhökaaripenkkiin istutettu kaverinsa.

Luumutarhan laitaa. 'Pamina' on isosta kivestä kello yhden suuntaan, kun tarkkaan tihrustaa.

Luumutarhaan istutettu 'Pamina' on täydellinen paikallaan, sillä sen näkee helposti olohuoneen ikkunasta. Sillä on suojaisa paikka pensashanhikki 'Lovely Pinkin', pikkujasmikkeen ja syyshortensia 'Vanille Fraisen' muodostamassa puoliympyrässä. Tiheänä mattona levittäytyvä peittokurjenpolvi 'Cambridge' hidastaa syksyllä maanpinnan routiintumista, mikä lienee myös syysvuokolle eduksi. Aion ensi keväänä leikata syyshortensiasta suoraan sivuille maanpinnan myötäisesti menevät oksat pois, niin jää nietospensaalle tilaa levittää oksansa hortensian alle. Hortensian latvuksen yritän saada nousemaan korkeammalle, jotta se antaisi nuotiopaikalle vähän varjostusta jo alkukesällä ennen kuin kärhö ehtii hoitaa hommansa. Hortensian ja pikkujasmikkeen takana olevaan seinäkkeeseen istutin loistokärhö 'Miss Batemanin' mutta se ei vielä ensimmäisenä kesänään jaksanut edes seinäkkeeseen saakka kiivetä. Tuskin ensi kesänäkään vielä täyttä peittävyyttä on luvassa mutta jos se edes jokusen kukan tekisi.

'Vanille Fraisen' vasemmalla puolella kukkii tänä vuonna komeasti konnanyrtti.

'Paminan' kanssa samaan näkymään osuu myös pensashanhikki 'Lovely Pink' ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Luumutarhassa on paljon vaaleanpunaisen eri sävyjä muutenkin, mutta näyttää siltä, että syksyllä siellä on oikea vaaleanpunainen vallankumous. Syysvuokon, konnanyrtin, pensashanhikki 'Lovely Pinkin' ja kärhö 'Ville de Lyonin' lisäksi vaaleanpunaisena kukkii useampi komeamaksaruoho 'Herbstfreude' sekä muutamia belliksiä siellä sun täällä. Ei yhtään hassumpaa, kyllä vaaleanpunainen väri sopii syyskukkijoillekin.

Kääpiökokoisen leijonankidan päätin kaivaa luumutarhan vierestä takanurkasta ruukkuun talvehtimaan.

'Ville de Lyon' ei ihan päässyt portin huipulle saakka, mutta sopii tuollainen kukkapallo keskelle tolppaakin.

Edellisessä kuvassa näkyi myös liila syysasteri. Se kukkii joka vuosi komeasti ja pitkään, mutta pystyssä pysymisen laita on vähän niin ja näin. Sille varmaan pitäisi laittaa kunnon tuet jo heti alkukesällä ennen kuin sen luikeromaiset versot edes ehtivät ajatella sivuille päin retkahtamista. Onneksi versoja on niin paljon, että edes osa nousee toisia vasten nojaten korkeammalle kukkimaan. Aurinkopenkin 'Patricia Ballard' on aivan yhtä paha retkottaja. Siksi siirsin sen keväällä penkin etualalta takalaitaan, jossa se saisi nojailla aitaan ihan niin paljon kuin mieli tekee. Sepä sitten häiriintyi siirto-operaatiosta ja jäi vain polvenkorkuiseksi. Ei näy kukat mihinkään ikkunaan muiden puskien takaa, mutta ehkäpä ensi kesänä sitten.

'Patricia Ballard' kukkii nätisti. Kuvassa kukat näyttävät vaaleammilta kuin luonnossa.

Patrician juurella näkyy pikkuisen ämpärin pohjaa. Olin menossa istuttamaan maksaruohoa ja hyasintteja aurinkopenkkiin, kun silmiin osui epämääräinen keko multaa aivan penkin etureunassa. Lähempi tarkastelu paljasti siellä vesimyyrän onkalon, johon kävin hakemassa saman tien loukun. Sitten aloin silmäillä tarkemmin koko penkkiä ja huomasin puolikkaan jalkapallon kokoisen multakasan Patrician edessä. Harppasin tutkimaan sitäkin lähempää ja tunnelihan sielläkin meni. Eikun hakemaan toista loukkua. Laitoin ämpärit vielä kumolleen niiden päälle, jotta sadevesi ei valuta loukkuja täyteen multaa. Ansat viriteltyäni häivyin vähin äänin koko etupihalta, jotta myyrä saisi mellastaa rauhassa itsensä suoraan jompaan kumpaan loukkuun.

Ja aamulla oli Patrician juurella oleva nalkki lauennut ja vesimyyränroikale jäänyt kiinni!

Ähäkutti myyrä! Nalkkiin jäänyt yksilö oli luontoportin määritelmän mukaan keskikokoinen, vaikka jätiltähän se näytti, kun on tottunut normaaleihin hiirenloukkuihin jääviin pikkujyrsijöihin. Laitoin loukun takaisin paikoilleen ja viritin sen uudelleen seuraavan epäonnisen tunnelissa liikkujan varalta. Vaikka vesimyyrän onkalot eivät mieltä ilahduttaneetkaan, niin kerrankin ne löytyivät jo syksyllä. Täällä on ollut sen verran märkää, että myyrillä on varmaan alkaneet tunnelit tulvia alempana maastossa ja siksi eksyivät jo nyt kukkapenkkeihini kaivelemaan. Nyt jos saan koko populaation hengiltä, ne eivät myllää koko talvea kukkapenkissäni. Jos taas myyriä ei pariin viikkoon jää loukkuihin, tallon käytävät umpeen ja toivon, että loukkuun jäänyt tuholainen oli yksinäinen kaveri eikä lähialueelta eksy uutta populaatiota tänne suunnalle.

Melkein jäi huomaamatta maa-artisokkien kukat, kun tuolla korkeuksissa huitelevat.

Tänä vuonna maa-artisokat jäivät jonkun verran matalammiksi kuin viime kesänä, vaikka niska kenossa niitä saa taaskin tuijotella. Jokainen latva ylettyi autotallin ränniä reilusti korkeammalle ennen kuin parin päivän rajut tuulet taivuttivat varsia vinoon. Viime vuonna pisimmät maa-artisokan latvat kurottelivat melkein neljän metrin korkeuteen, tänä vuonna arvioisin pisimpien olevan hitusen yli kolmemetrisiä. Korkeutta riittää siinäkin ja lehtimassaa tuulen tartuttavaksi. Onneksi tänä vuonna nuput ehtivät kuitenkin aueta, kiitos lämpimän syyskuun. Tämä olikin ensimmäinen kerta ikinä, kun maa-artisokat ehtivät meillä kukkaan. Jos syysvuokko ja maa-artisokat hyötyivät lämpimästä syksystä, puuvartisten ruska on selvästi kärsinyt jatkuvasta kosteudesta ja hallattomuudesta (useinhan pieni hallan puraisu saa ruskan leiskumaan). Osa pihlajista on punastunut normaaliin tapaan mutta koivut karistivat suurimman osan lehdistään saman tien kun niissä alkoi näkyä edes vähäsen kellerrystä. Ei ole hyvä tällainen sateinen kesä ja syksy eikä varsinkaan kova tuuli juuri silloin kun ruska-aika alkaa.

Marjapensaiden puolelta näkyi kukkia enemmän. Tuulensuunta on tänne päin. Taustalla etupihan pihdan latva.

En olisi maa-artisokkia varmaan edes huomannut, ellen olisi mennyt heti eilen aamupäivästä keräämään viimeisiä tomaatinraakileita pois. Oli pieni iso pettymys aamulla huomata umpiharmaan taivaan ja tasaista sadetta. Olin nimittäin edellisentä iltana katsonut sääennusteesta, että pitäisi olla poutainen päivä. Olihan se... Helsingissä! En ollut huomannut vaihtaa ennusteesta paikkakuntaa. Uusintatarkistus aamulla näytti, että sadetta oli koko päiväksi tiedossa, joten pakko oli kiskoa kuravaatteet ylle kuin paraskin päiväkoti-ikäinen. Kumihanskatkin vedin puutarhahanskojen päälle ja hupun nyörit tiukalle rusetille, ettei vaan pääse pää kastumaan. Tomaattien keruun jälkeen nostin punajuuret, istutin valkosipulit ja tyhjensin muutamasta tomaattiruukusta biohiilipitoiset mullat kasvimaalle. Sitten upotin loput kukkasipulit ja mukulat maahan. Loppuviikosta päivälämpötilan pitäisi laskea selvästi kymmenen asteen alapuolelle ja yölämpöjenkin lähennellä nollaa, joten siitäpä se maa alkaa nopeasti jäähtyä sipuleille sopivaksi.

Taivutin yhden maa-artisokan varsista alemmas lähikuvaa varten. Joku (linssi)ludekin päätyi kuvaan.

En nostanut vielä kasvimaalta sellereitä ja palsternakkoja. Seurailen toistaiseksi sääennusteita ja pohdin, suojaisiko juureksia vielä harsoilla vai tuleeko jo niin kylmää, että ne on parempi kerätä pois. Myös ruukussa kasvavat porkkanat ja perunat ovat vielä keräämättä, sillä ne on helppo nostaa varastoon turvaan satunnaisilta kylmiltä. Kasvakoot vielä hetkisen kokoa. Kannoin kuitenkin yhden pelargoni 'Appleblossomin' ja talvetettavan rosmariinin jo eteiseen. Muitakin talvetukseen päätyviä kasveja olisi jo aika siirtää edes lähelle ulko-ovea tai ulkovarastoa, jotta niitä ei tarvitsisi hätäpäissään viime tingassa iltapimeällä lähteä etsimään ympäri pihamaata pakkasyön uhatessa. 

Päivän kärhönä on 'Ville de Lyon' komeimmassa kukassaan. Ehtipäs tämäkin ennen pakkasia!

Hyvää lokakuuta! Toivottavasti sateet hellittävät edes ajoittain ja pääsisi nauttimaan oikein kunnon auringonpaisteesta vielä ennen pimeitä loppusyksyn ja alkutalven kuukausia.

Viikon ihmetyksiä

Syyshortensia 'Prim White' ja loistokärhö 'Voluceau'.

Päivät kuluvat jos jonkinmoisten puuhien parissa ja siinä sivussa kuvia kertyy kameran muistiin kuin huomaamatta. Pää tuntuu kuitenkin olevan vähän jumissa kirjoittamisen suhteen, joten ehkäpä tänään katsellaan vain viikon varrelta kertyneitä kuvia ilman isompia jorinoita.

Jaloangervoa 'Erica' ja taustalla kiiltoleimu.

Jaloangervojen kukinnasta en ole tainnut laittaa juuri minkäänlaista kuvaa, vaikka ne ovat kukkineet jo jonkun aikaa. Ensimmäiset ovat itse asiassa jo lopettaneetkin mutta suurin osa on vielä komeassa kukassa. Ja mikseivät olisi tämän kesän sademäärällä...

'Sinikka'-luumu kelpaa jo kannattelemaan linnunpelättimiä.

Tuli kiire laittaa pensasmustikoille ja herukoille linnunpelättimiä, kun huomasin eräänä päivänä ison parven räkättirastaita naapurin ja meidän herukkapensaiden kimpussa. Tein viime syksynä luumupuiden suojaksi muovikasseista pitkiä nauhoja, jotka kieputin puiden oksille. Otin nauhat satokauden jälkeen talteen ja nyt ne pääsivät suojaamaan marjapensaita. Hyvin ovat marjat pysyneet tallessa eikä ole räksiä tai harakoita puutarhassa näkynyt. Kunhan marjat on pääsääntöisesti kerätty, otan muovipussinauhat varastoon siksi aikaa, että luumut alkavat kypsyä.

Joissakin mustikoissa on oikein hyvin marjoja, toisissa vähemmän. Kuvassa 'Northblue'.

Kokeeksi nostettu valkosipuli. Minun kädessäni, ei lasten.

Nostin eilen ensimmäisen kasvimaalle istutetun valkosipulin. Tähän saakka olen kerännyt ruuanlaittoon vanhalle kasvimaalle itusilmuista jääneitä jämiä, jotta ne alkaisivat pikku hiljaa loppua kukkapenkeistä. Toki arvelin, että valkosipulit olisivat kasvaneet tänä kesänä oikein hyvin, kun vettä on riittänyt ja lannoituksenkin muistin ajallaan. Siitä huolimatta koenostettu sipuli yllätti muhkealla koollaan. Kuvasta kokoa on ehkä vähän vaikea hahmottaa, mutta vaaka näytti 110 grammaa sitten, kun varsi oli pätkäisty kahden sentin mittaiseksi ja juuret leikattu lyhyiksi. Kaupan valkosipulit jäävät niin koossa kuin maussa kakkosiksi. Taidan tänään nostaa kaikki pois, sillä alimmat lehdet alkavat jo kellastua. Viikonlopulle on luvattu poutaista säätäkin, joten sipulien kuivuminen lähtee hyvin käyntiin. Säilyvät sitten pitkälle ensi kevääseen hyvinä.

Jotain pientä mutta kukkien määrästä päätellen hyvin kunnianhimoista: kuunlilja 'Blue Mouse Ears'.

Koivunsiemeniä hämähäkinseitissä. Kuvan keskellä itse hämähäkkikin odottamassa eläväisempää saalista.

Keijunkukkien siemenkylvöksen satoa alakuvissa, emokasvit yläkuvissa.

Kokeilin viime kesänä risteyttää itse keijunkukkia 'Midnight Rose' ja 'Green Spice'. Keräsin loppukesällä vähät siemenet talteen ja kylvin ne talvella kylmäkäsittelyyn. Itämisprosentti oli melko hyvä, joskin osa pienimmistä taimista kuoli matkan varrella. Kuusi taimista on vielä hengissä ja niistä neljä on sen verran isoja, että todennäköisesti selviävät ensi talvestakin, jos vain ei tule mitään poikkeuksellisia olosuhteita eteen. Puolet taimista on yllä olevan kuvan keskimmäisen siementaimen kaltaisia, hieman hopeaan taittavia violetteja näyttävillä lehtisuonilla. Yksi on melko tarkalleen 'Midnight Rosen' näköinen, violettilehtinen vaaleanpunaisilla pilkuilla. Kuvat on vain otettu eri valossa. Viimeistä taimista ei uskoisi kummankaan emonsa jälkeläiseksi. Sen lehdet näyttävät maata tai vaikka kättä vasten katsottuna armeijanvihreiltä mutta vähänkään sivusta, yläviistosta tai valoa vasten katsottuna ne ovat selvästi oranssinsävyisiä. Vasta puhkeamassa olevat lehdet ovat punaisia. Kerrassaan erikoinen yksilö, jonka kasvua seuraan suurella mielenkiinnolla.

Kesäkukkapenkin hyvin osunut trio: pioniunikko, kehäkukka ja leijonankita, jonka kukkien keskellä on samaa sävyä kuin kehäkukissa.

Keijunkukkien siementaimien lisäksi myös kesäkukkapenkissä on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Yllä olevan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevia leijonankitoja olen seuraillut hyvin tarkkaan, sillä jostain syystä yksi kukkavarsista vain venyi ja venyi pituutta. Tyveltä lähteneet haarat kukkivat kehäkukkien korkuisina mutta valkoisen aitatolpan vasemmalta puolelta hyvin tarkkasilmäiset voivat bongata pari  lehtitupsua ja niiden välistä nousevan varren. Sitä kun seurailee noin 80cm:n korkeudelle, osuu ensimmäisiin kukkiin. Monsterivarren latva huitelee reilusti yli metrissä. Onko meillä maaperässä jotain kummallista vai muuttuuko siementen perimä pussinpohjalla kylvöä odotellessa, kun vuosi toisensa jälkeen saman siemenerän 'Potomac Lavenderit' keksivät toinen toistaan erikoisempia juttuja? Kukkien väreissäkin on nyt kolmea erilaista variaatiota. Ymmärtäisin asian paremmin, jos kylväisin joka vuosi edellisenä kesänä omista kukista kerättyjä siemeniä. Nyt kuitenkin kaikki ovat tismalleen samaa tavaraa, vuosi vuodelta vain vanhempina.

Kasvun ihme: metrinen leijonankita. Ottiko kenties mallia maa-artisokista?

'Polish Spirit', jonka ensimmäisessä avautuneessa kukassa on merkkejä alkukesän kylmästä.

Kerroin kesäkuussa kärhöjen hallavaurioista (muistinvirkistystä täällä). Silloin ei ollut vielä yhtään vihreäksi muuttunutta kukkaa auki ja kun niitä ei näyttänyt tulevankaan, luulin kärhöjen selvinneen alkukesän pakkasista. Osa värinmuutoksilla aiemmin reagoineista kärhöistä ei tosin ollut hallahöiden aikaan vielä edes kasvussa, joten ne tietenkin kukkivat aivan normaalisti. 'Polish Spirit' lähti kuitenkin aikaisin keväällä kasvuun ja nyt kun ensimmäinen kukka vihdoin aukesi, siinä olikin selvästi vihreää väriä ja vielä epämuodostuneita terälehtiä. Nyt samaan versoon avautuvat kukat näyttävät olevan normaaleja mutta seurailen vielä, miltä näyttävät muiden versojen ensimmäiset kukat kunhan niidenkin nuput alkavat aueta.

Päivän kärhöksi valitaan loistokärhö 'Elsa Späth'.

Sanainen arkku näyttikin sitten ihmeesti aukeavan loppua kohti eikä tullut pelkkää kuvakierrosta tästäkään postauksesta. Nyt taidan lähteä kerryttämään uusia kuvia kameran muistikortille, sillä öisen sateen jäljet ovat hävinneet sen verran, että perhoset ovat päässeet liikkeelle. Purppurapunalatvalla ja punahatuilla näyttääkin olevan melko vilkasta lentoliikennettä, jota on ihan pakko lähteä tutkimaan tarkemmin. Aurinkoista viikonloppua!

Trooppista hellettä

'Madame Julia Correvon' suvaitsee vihdoin aukoa ensimmäisiä nuppujaan.

Tulihan se kesä vihdoin tännekin! Jo sunnuntai oli helteinen mutta maanantai tuntui suorastaan trooppiselta, kun ilmankosteus ulkona huiteli yli 80 prosentissa ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Näitä harvoja päiviä kelpaa muistella talven kylmyydessä, tosin en panisi pahakseni, vaikka samanlaista säätä kestäisi vähän pidempäänkin. Tai ainakin sitä lämpöä, ilmankosteutta saa olla vähemmänkin. Tänäänkin on mukavan lämmintä mutta navakka tuuli lennättää koivunsiemeniä silmät ja suun täyteen. Miten niitä onkin tänä vuonna niin paljon? Patio on harjattu jo moneen kertaan mutta heti kun selkänsä kääntää, se on taas keltaisenaan siemenistä.

Nokkosperhonen punahatulla.

Perhosia alkaa taas näkyä runsaammin, kun suuret päiväperhoset saapuvat paikalle. Keisarinviittoja näkyy joka päivä vähintään kaksi yksilöä mutta eilen näin kolme eri yksilöä. Yksi oli helppo erottaa muista, sillä sen siivet olivat rähjääntyneet joko muuttomatkalla tai sitten jonkun saalistajan kynsissä. Kaksi muuta näin yhtä aikaa. Joka päivä löytyy useampia nokkosperhosia, lanttuperhosia (ja ehkä myös nauris- tai kaaliperhosia) sekä sekalainen lajitelma erilaisia pikkuperhosia, juuri äsken näin ensimmäisen neitoperhosenkin. Olen yrittänyt saada kuvattua joka ikisen perhosen, jotta voisin jälkikäteen etsiä netistä nimen kullekin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tuulisena päivänä. Jos perhonen malttaakin pysyä paikoillaan sen hetken, että kameran kanssa pääsee tarpeeksi lähelle, niin tuuli liikuttelee perhosen alla olevaa kukkaa. Yritä siinä sitten kuvata. Onneksi joka päivä edes pari otosta onnistuu.

Ilmeisesti tämä söpöliini on pikkukultasiipi. Ensimmäinen tällainen tuli vastaan.

Kimalaisiakin olen kuvannut. Niitä on nyt runsaasti, kun seassa on työläisten lisäksi myös koiraita.

Maksaruohot (lukuunottamatta kesä-heinäkuussa kukkivia kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohoja) kukkivat nyt komeimmillaan. Niistä pitäisi ihan tehdä oma postauksensa, sillä olen kärhöjen lisäksi tainnut hurahtaa maksaruohoihin. Ja niihinhän on vallan helppo hurahtaa, sillä ne eivät tunnu pettävän koskaan. Erityisesti punalehtinen ja vaaleanpuna-valkokirjavakukkainen 'Strawberries and Cream' kuuluu suosikkeihini. Yllä olevassa kimalaiskuvassa näkyykin sen kukat lähikuvassa ja alla kasvustoa vähän kauempaa. Purppurapunalatvan vieressä tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii jo runsaasti mutta 'Pernille' antaa vielä odottaa itseään. Joku kasvi pitäisi vielä keksiä kärhöjen eteen. Siinä oli värililjaa 'Lollypop' mutta ne ovat melkein henkensä heittäneet.

Maksaruohon kukkien väri toistuu taaempana purppurapunalatvassa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että aurinkopenkin keskeneräiselle keskialueelle on tulossa jollain aikataululla pionia. No se asia hoitui nopeasti, sillä istutin sinne jakopalan isäni mummon lapsuudenkodin pihalla kasvaneesta pionista. Sen lajike saattaa olla 'Madame Calot' mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.  Pioni on nimittäin kukkinut vain kerran siellä mistä se minulle kulkeutui. Nyt minulla on sitten pioni kummankin vanhempani suvusta. Toivotaan, että tämä viihtyy meillä yhtä hyvin kuin muutkin pionit. Aurinkopenkkiin jäi tilaa vielä ainakin yhdelle pionille, jos kaivaa ensin jonkun kurjenmiekoista, ranskantulikukista tai isotähtiputkista pois tieltä. Nyt saa olla taas alelaareilla tarkkana, jos sattuu tulemaan erikoisen hieno löytö vastaan.

Uusi pioni odottamassa istuttamista.

Virkeitä silmuja oli jo monta tulossa.

Aurinkopenkissä kukkivat myös ensimmäiset leijonankidat.

Viime kesänä ihmettelin sitä, miksi osa 'Potomac Lavender' -leijonankidoista on selvästi keltaisia ja osa yllä olevan kuvan kaltaisia ihanuuksia. Tänä kesänä kolmesta toistaiseksi kukassa olevasta yksilöstä kaksi on väärän näköisiä. Onneksi eivät kuitenkaan ihan yhtä räikeitä kuin viime kesänä. Olen joskus talvettanut leijonankitaa ja nyt melkein tekisi mieli kaivaa oikeanvärinen yksilö ruukkuun ja kerätä siitä ensi kesänä uusi siemensato. Vanhoja siemeniäkin on vielä paljon jäljellä mutta eiväthän nekään ikuisuuksia säilytä itämiskykyään. Saisi niistä kuitenkin ehkä muutamia taimia, jos talvetus ei onnistukaan. Talvetetuissa yksilöissä on sekin hyvä puoli, että ne alkavat kukkia jo heti alkukesästä eivätkä panttaa kukkiensa kanssa tänne elokuulle saakka. Ja jos vihdoin kahden supermärän ja parin normaalisateisen kesän jälkeen tänne tulisi kuiva kesä, niin jo valmiiksi isojuurinen talvetettu leijonankita selviäisi siitäkin heittämällä toisin kuin saman kevään pienet siementaimet. Kuulostaa jo suunnitelmalta, eikö?

Tiukukärhö 'Arabellan' tuki petti ja koko puska levisi.

Toisin kuin suurin osa muista kärhöistä, 'Arabella' ei kierry lehtiruodeillaan tukeen kiinni. Jos ei halua, että se retkottaa maata myöten, sen ympärille pitää joko kiertää metalliverkosta lieriö tai sitten sitoa versot kiinni johonkin muuhun tukeen. Itse olen tökkinyt haaraisia oksia 'Arabellan' tyvialueen ympärille niin, että ne muodostavat suunnilleen polvenkorkuisen harvahkon puolipallon kärhön päälle. Kun kärhön versot ohjaa "pallon" rei'istä läpi, ne taipuvat pituutta kasvaessaan sirosti sivuille ja muodostavat kukinnan alkaessa soman kukkamättään. Tänä vuonna oikaisin ja laitoin viime vuoden risujen seuraksi vain yhden tuoreemman oksan. Siinäpä sitten kävi niin, että jossain rankkasateessa painoa tuli liikaa ja risut napsahtelivat kärhön painosta poikki. Koko kasvusto levisi laajemmalle kuin oli tarkoitus eikä tyvialueen kohdalla ole lainkaan kukkia. Latvat kuitenkin muodostavat runsaita kukkakimppuja vähän joka suuntaan ja kun kukkia riittää, minä olen tyytyväinen.

Päivän kärhökuvaksi valitsin yhden 'Arabellan' kukkakimpuista.

Miltä näyttää sää muualla Suomessa? Onko hellettä vai myrskyääkö?