Vihdoin edistystä

Jos viime viikolla kevään edistyminen junnasi paikoillaan, niin tämä viikko on alkanut aivan toisissa merkeissä. Vielä viikonloppuna satoi lunta ja räntää maan valkoiseksi mutta sunnuntaina iltapäivällä sää vaihtui vesikeliin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Viime yön alin lämpötila oli peräti +3 astetta, joten sulaminen ei pysähtynyt yöksikään. Pihaantulon jäätiköstä puolet on jo sulanut ja talon ympäriltä lumihanki vetäytyy joka päivä muutaman sentin kauemmas seinästä. Ränneistä kuuluu kova lorina ja linnut ovat alkaneet sirkuttaa täysin palkein. Kuulin sunnuntain räntäsateessa ensimmäistä kertaa peipposenkin laulavan. Puoli kuuta peipposesta kesään tuskin pitää paikkansa mutta ehkä lumista on merkittävä osa puolikkaan kuukauden aikana hävinnyt.

Kivikkorinteestä paljastui jo sammalleimun latvoja.

Harmaa ja hieman tihkusateinen sää ei olisi oikein innostanut kuvauspuuhiin mutta nyt kun edistystä on tapahtunut joissain paikoissa jopa huomattavan paljon, pitihän se jollain lailla saada laitettua muistiin. Ei mene kauaa, kun kivikkorinteen vanha osa on kokonaan näkyvillä. Aita on paljastunut jo melkein puoleenväliin ja rinteen etureunakin hyvän matkaa. Aurinkoisena päivänä juuri tuohon kohtaan paistaa aurinko melkein koko päivän, joten sulaminen on silloin nopeaa.

Karosta ulko-ovelle on vielä muutaman metrin matka paksua jäätikköä mutta jyrkin rinne on jo turvallinen kulkea.

Keltaisessa nurkassa ei vielä näy krookuksen piippoja. Jatketaan siis matkaa.

Ulkovaraston lämpötilan pitäisi jo alkaa pysyä vakituiseen plussalla, joten päätin kaivaa hankikylvöt lumen alta ja viedä ne ulkovarastoon. Joskus kylvökset ovat alkaneet itää jo hangen alla mutta nyt missään ruukussa ei näkynyt vihreää. Ihan hyvä niin. Nyt saavat sulaa rauhassa ja itää omia aikojaan. Ihan vielä en uskaltanut nostaa kellarista puuvartisia talvehtijoita varastoon mutta jos ennusteessa näkyy samanlaista säätä vielä viikon kuluttua, sitten uskaltaa paremmin. Muuten olisi voinut tälläkin kelillä nostella kasveja suoraan ulos mutta ulkovaraston edustalla on vielä paksulti lunta ja jäätä eikä seinän viereen olisi montaa ruukkua sopinut. Hankeen en taida arvokkaita kasvejani nostella, vaikka miten olisivat talven vain parin plusasteen lämmössä viettäneet. Odotellaan siis, että tulee vähän enemmän tilaa seinän varteen ja kömmitään sitten nostelemaan kellarista kylmänkestävimpiä kasveja tervehtimään saapuvaa kevättä.

Vanha silityslauta on nyt kylmäkäsittelystä tulleiden perennaruukkujen alusena.

Hauskasti huomaa, kuinka vesi näin keväisin löytää aina jossain vaiheessa tiensä johonkin. Sunnuntai-illan vesisateen ja sitä seuranneen aurinkoisen maanantain jäljiltä lumet sulivat niin nopeaan tahtiin, että varsinkin autotallin seinustalle kertyi valtava vesilammikko. Kävin viskomassa maanantaina aamupäivällä pari kertaa vettä lumilapiolla suota kohti kulkevalle polulle, jotta aurinko pääsisi lämmittämään paremmin betonilaattakäytävää. Vielä iltapäivällä töihin lähtiessäni nurkalle oli kertynyt lapsille kunnon lätäkkö kuraleikkeihin. Viime yön aikana kaikki vesi oli kuitenkin hävinnyt. Jään reunaan oli ilmestynyt pieni onkalo, joka oli ilmeisesti vetänyt lammikon alamäen suuntaan kohti suota. Voi tietysti olla mahdollista, että onkalo ei ollutkaan veden aiheuttama, vaan jonkun hiiren talvitunneli. Toivottavasti lumen alta ei paljastuisi ihan niin paljoa myyrän käytäviä mitä viime keväänä.

Varaston ovelta kärhökaari- ja majapenkkejä kohti. Lunta riittää vielä mutta Karon kohdalla ei enää lainehdi vesi.

Pienikukkainen orkidea teki koko talven ajan nuppuja mutta kuivatti niitä valon puutteessa. Nyt nuput jaksavat kehittyä loppuun asti.

Aurinkoa on saatu vähän turhan harvakseltaan mutta eilen se paistoi komeasti koko päivän. Kuskasin taas aamupäivän taimia ikkunalta toiselle. Ulkoeteisessä talvehtinut muratti on päässyt pilvisempinä päivinä rappuselle ulkoilemaan mutta ihan täyteen aurinkoon en sitä uskaltanut nostaa kuin hetkeksi aikaa. Sen sijaan kukkivat sipulikukat pääsivät rappuselle koko päiväksi. Nostin ne sisään vasta illalla kotiin tullessani. En ole vielä nähnyt meillä ensimmäistäkään talviunilta herännyttä kimalaista tai mehiläistä mutta jos niitä oli jo liikkeellä, niin oli ainakin pikkuisen evästä jo tarjolla. Kestävät myös kauemmin, kun saavat olla välillä viileämmissä oloissa. Yöksi en sipulikukkia uskaltanut rappuselle jättää, ettei vain joku nälkäinen rusakko käy myös herkuttelemassa.

Hyasintit ja krookukset nauttivat auringosta.

Viime aikoina työt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, että muuta ei ole jaksanut eikä oikein ehtinytkään tehdä. Olen käynyt välillä lueskelemassa postauksianne mutta kommentointi on valitettavasti jäänyt kovin huonolle tolalle. Kunhan tästä viikosta vielä selvitään, niin sitten pitäisi olla taas jokunen viikko kevyempää. Lähiaikoina minulla on pienimuotoiseen työnkuvan laajenemiseen liittyvä parin tunnin koulutus, josta olen jo nyt aika täpinöissäni. Tai ainakin näin etukäteen tuntuu, että kyseinen homma voisi olla hauskaa vaihtelua perustyön oheen. Olen myös hakenut ihan oikeasti kouluun. Jos minut otetaan sisään, pääsen laajentamaan ammattitaitoani alalla, josta pidän valtavasti. Valmistumisen jälkeen meni melkein kymmenen vuotta, ettei minkäänlainen opiskelu houkutellut. Pikemminkin tuli kylmät väreet selkäpiihin, kun edes ajatteli asiaa. Ehkä välillä tuli otettua opinnot liian vakavasti ja olihan siinä jo tullut opiskeltua yhteen menoon aika pitkään, kun lukion jälkeen tein vielä kaksi ammattitutkintoa peräjälkeen. Ilmeisesti nyt on kuitenkin kulunut riittävän pitkä aika edellisistä opinnoista, ettei ajatus opiskelusta tunnu enää vastenmieliseltä. Saan edellisistä kouluista hyväksiluettua suuren osan pakollisista kursseista, mikä keventää opiskelua kummasti. Jäljelle jää vain ne hauskimmat osa-alueet. Ensin pitää vain erottua edukseen muista hakijoista, jotta minut hyväksyttäisiin opiskelijaksi. Sellainen pikku sivuseikka vain...

Ärhäkän värinen 'Jaan Bos' vähän pilvisempänä päivänä kuvattuna.

Keväisen lämpöistä viikkoa!

Kun mitään ei tapahdu

Aika on tuntunut suorastaan pysähtyneen tällä viikolla, ainakin jos ajan kulumista mittaa lumen sulamisen mukaan. Ei sula. ei sitten millään mutta ei sitä onneksi ole tullut lisääkään. Viimeisen parin päivän ajan on ollut kipakkaa pakkasta, joten vielä viikonloppuna märkänä ollut lumi on jäätynyt pohjia myöten umpijäähän. Tai siltä se ainakin tuntuu. Tarkkoja lumensyvyysmittauksiakaan ei oikein voi tehdä, kun ei saa mittakeppiä uppoamaan maahan saakka. Etupihalla on kuitenkin vielä valtavat nietokset, takapihalla silmämääräisesti arvioiden korkeintaan puoli metriä lunta.

Yritin upottaa rautalapion hankeen. Ei onnistunut kovin hyvin...

Pihaantulon jäätiköt onneksi hajosivat ohuimmista kohdista.

Olen aloittanut kevään edistämisen perinteisesti pihaantulotiestä, jotta postinhakureissulle pääsisi ilman nastakenkiä. Maaliskuun lopussa sain hakattua pienet alut sohjoiseen jäähän ja odotin kovasti aurinkoisia päiviä, jotta tumma kiveys sulattaisi jäätä ympäriltään yhä kiihtyvällä tahdilla. Vähän heikkoa oli sulaminen, kun aurinko ei paistanut moneen päivään. Viimein eilen oli pilvetön taivas mutta lämpömittarissa samaan aikaan -10 astetta. Sen verran tehokas koko päivän porottanut aurinko oli kuitenkin ollut, että jää oli hieman alkanut ohentua. Kun illalla tulin töistä kotiin, oli jäätikön reunasta napsahdellut auton renkaiden alla irti aika isojakin palasia, jotka sain tänä aamuna rautalapiolla naputeltua irti. Tänään on taas pilvisempi päivä, mutta ehkä hetkittäin pilvien lomasta kurkisteleva aurinko sen verran taas lämmittää kiveystä, että sulaminen edistyy edes vähäsen.

Kasvimaalla on alkanut ensimmäinen lava tulla esiin.

Vielä ei tarvitse harkita suorakylvöihin ryhtymistä edes kylmänkestävillä lajeilla, vaikka ensimmäinen lava onkin alkanut paljastua hangen alta. Multa on umpijäässä eikä ihan hetkessä sula saati lämpene kylvökuntoon. Kunhan loput lumet sulavat lavan päältä, laitan siihen kannen, jonka alle nostan kylmäkäsittelyssä olleet perennaruukut. Siinäpähän alkavat hiljalleen heräillä samalla kun lavassa multa sulaa. Sitten kun maa alkaa kannen alla kunnolla lämmetä, saa sinne kylvää jo retiisejä, rucolaa, salaatteja ja mustajuurta. Tavoite on, että pääsisin kylvöihin jo 20. päivän tienoilla. Viime keväänä tein tuohon lavaan ensimmäiset kylvöt 23.4. Lunta oli silloinkin vielä aika paljon mutta kaikki kasvimaan lavat olivat jo esillä ja multa pinnasta sulanut. Kunhan vielä parista pakkaspäivästä selviää, pitäisi ennusteen mukaan lämmetä meilläkin reippaasti.

Ensimmäiset tuoksuherneet ovat itäneet.

Tuoksuherneet kestävät myös hyvin kylmää, joten ehkäpä siirrän myös ne aika pian lavakauluksen kannen alle tai ulkovaraston ikkunalle. Vielä saavat kuitenkin olla ainakin viikon verran sisällä, jotta loputkin siemenet itävät ja sitten ehkä eteisessä hetken aikaa totuttelemassa viileämpään. Tänä kesänä on pakko saada kerättyä siemeniä tuoksuherneistä. Käytin nimittäin kaikki vanhat pois. Kaksi peräkkäistä märkää kesää on vaikeuttanut siementen keräämistä, sillä kukat eivät ole joko pölyttyneet, kun pörriäiset ovat pitäneet sadetta koloissaan tai sitten siemenet ovat alkaneet itää paloissaan jo ennen kuin ovat tuleentuneet. Yritä siinä sitten kerätä itämiskelpoista materiaalia tulevien vuosien kylvöihin. Nyt säiden haltija voisi olla kuulolla sen verran, että heittäisi tähän meidän kohdalle vaikka hyvin paikallisen kuivuuden heinä-elokuuksi. Jos siis pitää ääripäästä toiseen mennä eikä voi antaa yhtä sadepäivää viikon-kahden välein ja muuten kesäisen lämmintä poutasäätä. Siemenvarastot ovat tyhjillään ja ainakin tämä puutarhuri on lopen kyllästynyt tyhjentämään täysiä vesisäiliöitä kerta toisensa jälkeen jorpakkoon.

Taimien valohoitoa.

Pilviset päivät ovat olleet tuskaisia taimilleni. Niinpä heti ensimmäisen aurinkoisen päivän osuessa kohdalle taimet saavat seikkailla ympäri huushollia auringon perässä. Päivän ensimmäiset valonsäteet osuvat olohuoneen sohvalle, joten se saa sitten palvella taimipöytänä tähän aikaan keväästä reilun tunnin ajan. Myöhemmin keväällä aurinko nousee sen verran korkeammalta, että sohvan valaistus alkaa aiemmin ja kestää vähän pidempään. Sohvalta taimet siirtyvät muutamaksi tunniksi takkahuoneen ikkunalle ja iltapäivällä osa keittiöön, osa varsinaiseen taimikasvattamoon vierashuoneen ikkunalle. Tuleepahan jumpattua ja ehkä taimistakin kasvaa vahvempia, kun heiluvat paikanvaihdoissa. Olen pyytänyt lapsia kuskaamaan tomaattien ja chilien taimet auringon perässä silloin kun olen itse töissä, joten paikanvaihdos ei aina ole ihan sitä tasaisinta mahdollista kyytiä. Toistaiseksi joka ikinen taimi on kuitenkin säilynyt kyydityksestä vahingoittumattomana.

Eteisessä onneksi tapahtuu enemmän keväisiä juttuja. Hyasintit 'Jaan Bos' alkavat aukoa nuppujaan.

Sinisahramit 'Blue Pearl' alkavat jo olla loppusuoralla mutta onneksi vielä muutamia nuppuja nousee kukkimaan.

Sahramien kanssa samaan ruukkuun istutetut narsissit ovat vasta nousemassa. Pelkäsin, etteivät ne aio herätä ollenkaan, mutta vihdoin tänä aamuna löysin ensimmäisen vihreän lehdenkärjen aivan mullan rajasta. Pitkään odotuttivat mutta pääasia, että ovat hengissä. Hyvää viikonloppua!

Eteisessä kukkii

Ensimmäinen krookus ja tuholaistarkastaja työssään.

Nyt on sen verran harmaa, räntäsateinen päivä, että kuvat aurinkoisilta päiviltä tulevat tarpeen. Haluan myös vähän hehkuttaa kellarin löydöksiä, nimittäin siellä käynti oli totisesti kannattava reissu. Sieltähän löytyi nimittäin nupullinen sinisahrami (?) 'Blue Pearl', joka valoisaan eteiseen päästyään aukaisi parissa päivässä kukkansa apposen auki. Sen lajitoverit eivät olleet vielä niin pitkällä kasvussaan, joten hetki menee runsaampaan kukintaan. Ehkäpä saan niistä pääsiäiskukat. Istutin syksyllä tuon kukkivan krookuksen kanssa samaan ruukkuun narsisseja, mutta niistä ei näy vielä piiponkärkeäkään. Toisessa, vielä kellariin jääneessä narsissiruukussakaan ei näkynyt mitään heräämisen merkkejä. Toivottavasti narsissit ovat vain hitaampia heräämään. Toisaalta onkin hyvä, ettivät kaikki kuki yhtä aikaa, joten odotellaan vielä kaikessa rauhassa.

Yksinäinen 'Blue Pearl' odottelee vielä kukkakavereita. Viereisissä pienemmissä ruukuissa onkin jo lupaavaa viherrystä.

Eteisen ikkunalla kukkivat pikkuiset 'Polychroma'-tulppaanit, 'Blue Pearl' lähinnä ikkunaa. Hyasinteissa (oikealla) on jo pulleat piipot.

Kellarissa käydessäni tarkistin myös talvehtijoiden tilanteen. Verenpisarat ja syyssyrikkä olivat vielä lepotilassa mutta muissa puuvartisissa silmut olivat alkaneet jo pikkuisen pullistella. Erityisesti minua ilahduttivat mustaluumun leiskuvanpunaiset silmut. Hengissä ollaan ja tukevasti! Toivottavasti runsas silmumäärä lupailee komeaa kukintaa. Koska lämpötila oli ulkona plussalla, kannoin kellarissa talvehtineet pelargonit ulkoeteiseen. Pelargonit eivät olleet viihtyneet tänä talvena niin hyvin kellarissa. Luulen, että siellä oli niille liian pitkään liian kylmää. Normaalitalvena lumi on hidastanut kellarinkin jäähtymistä mutta nyt tuli pitkä ja kova pakkanen paljaaseen maahan eikä senkään jälkeen ollut kovin lämmintä. Senpä vuoksi kellarissakin lämpötila tippui sen vuoksi reilusti normaalia aikaisemmin kolmeen asteeseen. Kärhöille ja puuvartisille se oli oikein hyvä mutta pelargonien rungoista suuri osa oli pehmentynyt ja osa alkanut homehtua. Onneksi suurin osa pelakuista talvehti eteisessä.

Mustaluumun toiveikkaita silmuja vähän huonosti kuvattuna. Saa niistä kuitenkin selvän.

Kasvun iloa on keittiön ikkunallakin. Kaupan salaatin- ja rucolanjämät ovat lähteneet hyvin kasvuun ja saaneet seurakseen erilaisia versoja. Herneenversoja on saatu jo napsia lautaselle, sinapit, punajuuret, salaatit ja vihanneskrassi ovat vielä kasvuvaiheessa. Sinappia ja krassia pääsee maistelemaan ihan parin päivän sisällä, muita vielä odotellaan. Samalla tuli testattua vanhojen punajuurten ja salaatinsiementen itämiskykyä. Sen verran hyvin itivät kumpikin, ettei tarvitse hankkia uusia siemeniä kasvimaakylvöjä varten.

Keittiön salaattibuffet.

Muut taimet kasvavat oikein hyvin ja osan voisi kouliakin, mutta siihen ei ole ollut oikein aikaa. Säästän homman viikonlopulle. Selvästi huomasi sen, että aurinkoinen sää vauhdittaa taimien kasvua. Onneksi meillä olikin monta päivää aurinkoista. Sen verran hyvin hanki taas muutamana päivänä kantoi, että kävin vähän kiertelemässä Karon kanssa puutarhassa. Linnunpönttöjä putsatessa huomasin, että puutarhakompostorin takaosasta olivat lumet sulaneet pois niin, että kompostorin tummaa kylkeä näkyi melkein puoliväliin saakka. Eipä tarvinnut kovin montaa sekuntia miettiä kannen päällä lötköttävän 40-senttisen lumikinoksen pienentämistä. Pari napakkaa potkua ja johan lähti hanki murenemaan. Käsillä viimeistelin irtolumet pois ja jätin viimeisen kanteen jäätyneen lumen ja jään auringon ja tulevien plussakelien sulatettavaksi. Kunhan ne sulavat, pääsee aurinko lämmittämään tummaa kantta ja aloittamaan puutarhakompostin sulattamisen.

Kompostoria otettu esille sen minkä helposti sai. Inspiraation iskiessä voisi lapion kanssa madaltaa etupuoleltakin kinoksia.

Vaikka lunta on vielä hyvinkin runsaasti, sulamista on tapahtunut aika paljon. Pari viikkoa sitten otetussa kuvassa (löytyy Koska kukkii? -haasteen aloituspostauksesta, osallistukaa, jos ette ole vielä sitä tehneet) Karon tassut olivat aidankärkiä korkeammalla. Nyt Karo joutuisi tekemään pienen hypyn aidan yli päästäkseen. Mutta vain pienen, sillä aita ei ole kuin vähän Karon maavaraa enemmän esillä. Jokainen hävinnyt lumisentti on kuitenkin askel eteenpäin kevättä kohti. Ja kadun päästä sitä lunta vasta hupenikin, sillä aiemmin tällä viikolla traktorit kävivät hakemassa jättiläiskokoiset lumivuoret pois. Kunhan nämä viime yön aikana sataneet lumet häviävät ja katu paljastuu uudelleen, se sulattaa lunta ympäriltään aurinkoisina päivinä niin, että sihinä vaan käy. Pian kivikkorinnekin alkaa paljastua.

Kadun päässä oli aikamoisen kookkaat lumivuoret, kuten kuvasta näkyy. Kinokset olivat tuolla sulan alueen rajalla saakka.

Parikymmentä hävinnyttä lumisenttiä ei äkkiseltään tunnu paljolta, jos lunta on ollut 90cm, mutta puutarhassa kävellessä eron huomaa selvästi. Talventörröttäjiä ja pensaiden latvoja on alkanut ilmestyä näkyviin. Löysin myös aurinkopenkin ja pensasryhmän 'Illusia'-puistoatsaleojen suojaverkkojen yläreunat. Pensasmustikoiden ympärillä kiertävä jänisverkko on taas enemmän esillä, joten jänöt tuskin pääsevät enää hyppäämään saman verkon keskellä olevan 'Sinikka'-luumun kimppuun. En kuitenkaan viitsinyt kurotella joulukuusenjämiä luumun ympäriltä pois. Olkoon siellä vielä jonkun aikaa, jos joku yritteliäämpi pitkäkorva sattuisi jotenkin kömpimään verkon yli. Takapihan luumupuiden pitäisi olla vielä varmemmin turvassa. Muovipussinauhat olivat pitäneet jänikset kaukana verkoista, sen huomasi jo jäljistä. Pienellä varauksella voin siis suositella konstia siinä vaiheessa, jos on tiedossa lyhytaikainen tarve lisäsuojaukselle. Jos korkeat hanget olisivat kestäneet viikon-pari pidempään ja jäniksillä olisi hirmuinen nälkä, ne olisivat saattaneet alkaa lähestyä rapisevia pussinsuikaleita ja todenneet ne harmittomiksi. Tällainen yhtäkkinen tuulessa heiluvien ja rapisevien nauhojen ilmestyminen toimi kuitekin hyvin.

Hieman aidommanoloinen revanssikuva alppiruusujen päällä kävelystä (kts. edellinen postaus). Rhodostakin näkyy jo paljon enemmän latvoja.

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi, lapset ovat olleet taas flunssaisia ja pyykkikone sanoi sopimuksensa irti. Eniten ärsyttää pyykkikoneen hajoaminen. Vika on osassa, jonka vaihtaminen huoltoliikkeessä maksaisi yksisarvisen kyynelillä kasvatettuja mansikoita, joten isäntä päätti ottaa masiinasta projektin itselleen. Varaosaan menee reilu satanen ja isäntä saa tarvittaessa hieman konsultaatioapua kokeneemmilta tekijöiltä (homman ei kuulemma pitäisi olla vaikeaa, jos tietää mitä tekee). Niinpä otin huojentuneena vastaan tällaisen tee-se-itse-projektin, vaikka kodinhoitohuone onkin tällä hetkellä kaikkea muuta kuin käyttökelpoisessa kunnossa. Toivottavasti osan saapumiseen ei mene viikkotolkulla aikaa, se piti nimittäin tilata ulkomailta. Sen vaan sanon, että kyllä minusta laadukkaan, keskihintaista (n.500€) selvästi kalliimman pyykinpesukoneen soisi kestävän normaalikäytössä kauemmin kuin kuusi vuotta. Sillä siihen laitettiinkin rahaa jonkun verran enemmän mitä silloisessa vauva-/taaperotaloudessa olisi muuten haluttu törsätä, että kone sitten olisi oikeasti kestävä.

Onneksi suihkuun pääsee toista kautta, sillä kodinhoitohuoneen läpi sinne ei mahdu kulkemaan.

Vaan nyt tietokone kiinni ja töihin lähtöön valmistautumaan. Tiedossa autoilua kuraloskaisilla teillä sekä pitkä ja ajoittain sangen hektinenkin päivä.

Koska kukkii? -haaste

Haastepostauksia on tullut naputeltua nyt erityisen ahkerasti, mutta sehän ei haittaa mitään. Tällä kertaa vain laitetaan liikkeelle ihan omasta ideamyllystä syntynyt haaste, joka lähtee kiertämään nyt kolmatta kertaa. Eikös sitä voi jo silloin alkaa kutsua jokakeväiseksi perinteeksi? Haasteessa on ideana valita muutamia puutarhan kevätkukkijoita, joille veikkaa kukinta-aikaa. Sitten vain seurataan loppukevään ajan lumien sulamista ja piippojen ilmestymistä ja katsotaan, kuinka hyvin arvaukset pitävät paikkansa. Voit valita sipulikukkia, perennoja tai puuvartisia, luonnonkasvejakin. Valitsemiesi kasvien pitää olla vielä lepotilassa ja mieluusti hangen allakin, jos sellaista sattuu omassa pihassa olemaan, jotta arvaaminen ei olisi liian helppoa.

Tintit ja punatulkut kukkivat naapurin lintulaudalla. Nyt niitä pääseekin hyvin kyttäämään.

Meillä hankia riittää ja lumen alta löytyy vielä varmasti paksu kerros routaakin. Tänä keväänä marssijärjestys taitaakin olla lumet ensin, sitten routa ja vasta viimeisenä piipot, kun parina aiempana roudattomana talvena piipot ovat puskeneet esille jo ennen kuin lumet ovat sulaneet päältä pois. Toisaalta paksun hangen alla sula pohjamaa on saattanut sulattaa routaa alhaaltapäin talven aikana, jolloin vain ihan pintamaa olisi jäänyt jäiseksi. Pinnassa joka tapauksessa on routaa sen verran, että rautalapio siihen kilahti, kun hankikylvöille kävin kuukausi sitten kuoppaa kaivamassa. Kevään säistä sitten riippuu, miten nopeasti maa sulaa siihen pisteeseen, että kasvit jaksavat lähteä nousemaan.

Plussakelit sulattivat lunta ehkä peräti viitisentoista senttiä. Saman verran piti lapioida ajotieltä sohjoa penkan päälle.

Roudan takia taidan laittaa pikkuisen ylimääräistä veikkauksiini. Ennustan pälvipaikkoja löytyvän huhtikuun puolenvälin paikkeilla, joten ensimmäinen kevätkurjenmiekka kukkii 28.4. Kukkaan virittyvät ensimmäisenä juuri ne, mitkä ovat nyt tuon ylläolevan kuvan jättikinoksen alla. Uskokaa tai älkää, mutta niin siinä vain yleensä käy. Kunhan aurinkopenkin ja kivikkorinteen rajalla nököttävästä "hiidenkivestä" alkaa huippu näkyä, se sulattaa vauhdilla lunta ympäriltään. Toki osuutta on myös sillä, että tuosta kulkuväylän vierestä tulee lapioitua ahkerasti kinoksia matalammiksi heti kun vain on joku kohta, mihin sitä lunta saa helposti läjitettyä. Kivetty pihatiekin kerää hyvin lämpöä ja auttaa sulattamisessa. Hyvä paikka kevätkukkijoille siis. Syksyllä muuten istutinkin kiven ympärille kivikkorinteen puolelle kevättähtiä, heinätähtiä ja lisää kevätkurjenmiekkoja. Pieni mahdollisuus on siis myös sille, että joku viime syksyn uusista istutuksista ehtiikin vielä aiemmin kukkaan.

Vanhat 'Harmonyt' ovat yleensä luotettavasti ensimmäisten joukossa kukassa.

Samoihin aikoihin kevätkurjenmiekkojen kanssa voisi löytyä ensimmäisiä kukkivia kevätsahrameita. Ne kukkivat tänä keväänä 29.4. Harmillisen usein huhtikuun lopussa tuntuu olevan joku minijääkausi, mikä hidastaa kaiken kasvun ryömintävaihteelle. Mutta ehkä sellaista ei tänä vuonna tule lainkaan eikä myöskään toukokuista takatalvea. Tähtisahrameilla on otollinen paikka 'Kuntala'-luumun juurella, josta lumi sulaa aikaisin pois. Siinäpä on hyvä tähtisahramien kasvaa kukintakokoon ja odotella ensimmäistä aurinkoista päivää kukkiensa aukaisemiseen.

Tähtisahrami 'Barr's Purple' on meillä ensimmäisenä kukassa.

Perennoista mukaan kukkakisaan lähtee esikko. Ensimmäinen esikonkukka aukeaa vasta 7.5. siitäkin huolimatta, että esikot tekevät usein jo syksyllä nuppuja valmiiksi odottamaan kevättä. Routainen maa saa kuitenkin ne pysyttelemään tiukasti supussa ja odottamaan parempia aikoja. Saman tekee tarhakylmänkukka, vaikka sillä onkin pörröinen turkki suojanaan. Tarhakylmänkukat aukovat ensimmäisiä kukkiaan tänä keväänä vasta 13.5.

Siemenkylvöksen suloinen tarhakylmänkukka. Kivikkorinteen valkoinen aloittanee kuitenkin tätä ennen kukintansa.

Viimeisenä kukkii tulppaani. Takapihan lummetulppaani 'Concerto' on ollut meillä yleensä tulppaanikauden aloittaja, joten eiköhän se tänäkin vuonna ole ensimmäisten joukossa. Toinen nopea on tulitulppaani 'Exotic Emperor', mutta niitä en ole istuttanut vuosiin uusia. Jos vanhat sipulit jaksavat vielä kukkia, ne voivat olla myös kärkikahinoissa. Tuskinpa routa enää toukokuussa hirveästi hidastaa tahtia, joten ensimmäisiä konserttoja tai keisareita ihaillaan suunnilleen normaalin aikataulun mukaisesti 15.5.

'Barr's Purplet' ovat jo lakastuneet, kun 'Concertot' pääsevät vauhtiin.

Haastan mukaan kevään kukintaa arvailemaan seuraavat, pidemmältä tai lyhyemmältä tauolta hiljattain palanneet blogit:

Kivipellon Saila

Suvikumpu

Tuplasti Terapiaa

Säännöt: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Sivupihalla ei ihan hetkeen kukintaa nähdä.

Onnea arvailuun!

Lunta yllin kyllin

Lapset aloittivat lauantaina lumityöt ja jaksoivat lapioida peräti ylimmän rappusen esille. Juhuu...

Tässä kuussa on tullut naputeltua niin monta kesäistä ja keväistä juttua, että laitetaan väliin edes yksi maanpinnalle palauttava postaus. Palataan nimittäin viime viikonlopun tapahtumiin. Se, mikä eteläisessä Suomessa taisi sataa vetenä, tuli täällä meillä lumena. Perjantai-iltana alkoi tuiskuttaa ja sitähän tuli lauantaiaamuun mennessä 25-30cm. Ja tiedättekö mitä tapahtuu, kun sattuu vuosisadan lumituisku kohdalle? Silloin isännälle iskee pahimmanlaatuinen miesflunssa (vitsit vitsinä, hän oli oikeastikin niin kipeänä, ettei ollut asiaa lumitöihin). Mutta joka tapauksessa: miten on mahdollista, että juuri silloin kun itse olen joko vapaalla tai perheen ainoa terve, sataa taivaan täydeltä lunta? Ei ollut nimittäin ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun näin tapahtui. Niinä päivinä, kun isäntä olisi terveenä kotona ja minä itse aamusta iltaan töissä, ei sada hiutaleen hiutaletta.

Etupihalta alkoi loppua tila, joten piti tehdä uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan päälle.

Oli melkoisen raskas kolmituntinen, kun jouduin lapioimaan ensin väylät lumenkasauspaikoille auki ja sitten kolaamaan pihan, kaivamaan Karon pissipaikan esiin ja lopuksi vielä lapioimaan jänisverkkojen ympärykset matalammiksi. Mikä onni, että kaikki lumi oli kevyttä pakkaslunta eikä tonnin painoista nuoskamössöä. Onneksi lapset olivat hetken aikaa auttamassa, mutta siinä lumimäärässä pieni apu ei paljoa lohduttanut. Uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan kohdalla tuli oikeasti tarpeeseen, kun etupihan kinokset alkoivat olla jo niin korkeita, ettei niihin jaksanut enää työntää täyttä lumikolallista lunta. Suolle sentään sai tallustella loivaan alamäkeen, vaikka matkaa onkin reilusti. Tuleepahan suolle keväällä autenttiset kasvuolosuhteet, kun nämä lumimassat sulavat. Älkää muuten hämääntykö tuosta suolle johtavan kuvan matalilta näyttävistä kinoksista. Olen pitkin talvea tallustellut väylän kohdalta lapioimaan pensasmustikoiden ympäriltä lumia pois ja siksi pohjalla ollut lumi oli tallautunut sen verran kovaksi, ettei tarvinnut ihan maahan asti lapioida.

Kivikkorinne ja aurinkopenkki ovat valtavan kinoksen alla. Jäljet penkan reunassa ovat lasten tekosia.

Ajankuluksi laskeskelin, kuinka monta lumikuormaa etupihalta piti lykkiä lunta pois. Neliöitä ei kovin paljoa ole, mutta silti tuli lähemmäs 200 kukkurallista lumikolallista. Siihen lisäksi piti lapiolla siistiä reunukset ja rappuset. Joskus katua auraava traktori peruuttaa osittain meidän piharinteeseen ja vetäisee lingolla lumet siitäkin. Nyt oli urakoitsijalla kiire ja auratun alueen raja meni metrin päässä tontin rajasta. Kadun puolella siis, eli minulle jäi enemmän kolattavaa. Ne viitisentoista kolakuormaa tosin jätin kadun pään lumikasoihin enkä työnnellyt omalle pihalle ylämäkeen. Kadultahan ne oli kolattukin. En sentään lapioinut lumia kasaksi ajoväylälle, niin kuin eräs tuossa isomman kadun varressa oli tehnyt ja samalla luonut kunnon vaaranpaikan autoilijoille.

Toinen autoista on yleensä pihalla tuon matalamman penkanosan kohdalla, joten siihen ei ole kovin usein pystynyt kolaamaan.

Lumen syvyyttä en mittanauhan kanssa lauantaina tutkinut, mutta Pohjois-Savossa on nyt mitattu ennätyksellisen korkeita hankia ajankohtaan nähden. Siltä se todella tuntuikin! Jänisverkoille kahlatessani jaloissa ei enää riittänyt pituus, vaikken mikään pätkä olekaan. Pahimmissa kohdissa lunta oli minua vyötäisille saakka. Sain rämpiessä takin taskutkin täyteen lunta, kun oli vetoketjut jääneet auki. Sen verran korkeiksi ovat nietokset nousseet, että lopputalven aikana tulee varmasti ongelmia rusakoiden kanssa. Pensasmustikat ovat iloisesti syvällä hangen alla mutta saman, vain 120 senttiä korkean verkon sisällä oleva 'Sinikka'-luumu on jo vaaravyöhykkeessä. Olisi ihan fiksua hankkia sille oma verkko, jonka voisi kiepauttaa nyt hangen päälle suojaamaan puun latvaa. Silloin ei tarvitsisi enää lapioida ison alueen ympäriltä lumia. Hätäensiavuksi kiskoin joulukuusen ja muutamia pihdan oksia puun ympärille. Jos vaikka joku utelias rusakko ei huomaisi havujen seassa piilottelevaa luumupuuta.

Sinikka tarpeeksi hyvin piilossa? Taitoin useita kuusenoksia sen verran rikki, että pihka varmasti haisisi mahdollisimman voimakkaasti.

Takapihan luumupuiden ympäriltä lapioin lunta verkkohäkkien sisälle. Voi olla, että kadun ratkaisua myöhemmin kevättalvella, mutta en keksinyt muutakaan paikkaa, mihin olisi helposti saanut sellaisen määrän lunta mahtumaan. Jos rusakot pomppivat verkkojen sisälle, ne eivät ainakaan pääse kovin helposti syömään puita 1,5 metriä alempaa paljaiksi. Tai ainakin niillä on hillitön kaivuu-urakka edessä. Latvoista nyt niin väliksi, kun eihän niistä yletä muutenkaan keräämään satoa. En muistaakseni ankkuroinut verkkoja maahan kiinni, mutta olisivatko jäätyneet, kun en saanut niitä nostettua yhtään korkeammalle. Niinpä toivotaan, että a) lunta ei sada yhtään enempää ja b) rusakot pupeltavat mieluummin loistokärhöjä, joita revin tarkoituksella hangen päälle esille.

'Laatokan Helmelle' ei riittänyt 150-senttisiä verkkoja, joten sillä on 120-senttinen suojus ja lisäksi paljon lunta.

Ja jotta lumi ei varmasti loppuisi, nytkin sitä sataa hiljalleen lisää. Juuri äsken kompostiroskia viedessäni huomasin, että lauantaina oli jäänyt yksi paikka lapioimatta esille: kompostori ja sille johtava noin parin metrin mittainen kulkuväylä. Piti sitten jättää kompostiastia hankeen ja hakea lapio. Kompostorin suojana on kyllä muutenkin ollut kunnon lumikinos mutta kyllä sinne yleensä on päässyt ilman lapiota biojätteet viemään. Kovilla pakkasilla olen lapioinut kannenkin päälle kerroksen lunta, mutta nyt on ollut sen verran leutoa, etten sitä tehnyt viimeksi juuri ennen lumituiskua kompostilla käydessäni.

Kannen ilmaluukusta tuleva lämmin höyry on pitänyt pienen "hengitysreiän" sulana mutta muuten kompostori on syvällä hangen sisässä.

En muista, olenko täällä blogissa manaillut kompostorimme kannen lukitussysteemiä. Sen kanssa on ollut joka talvi jäätymisongelmia mutta eniten tämän ja viime talven haastavissa sääoloissa. Kannen muotoilu johtaa joka ikisen vesipisaran suoraan lukon väliin ja näyttää sinne lumikin painuvan oikein hyvin. Ja entäs alijäähtynyt vesi sitten? Sinne kapeisiin, vieri vieressä oleviin rakosiin ihan kaikki taivaalta tuleva sitten jäätyy oikein mukavasti eikä lähde pois muuten kuin sulattamalla. Tänä talvena myös kova pakkanen on aiheuttanut ongelmia, sillä lukkosysteemi on vain jäätynyt kiinni, vaikkei välissä näyttäisi edes olevan mitään. Kerran jouduin hakemaan hiustenkuivaajan, sillä kovalla pakkasella ei omien keuhkojen puhallusteho enää riittänyt sulattamaan umpijäätä lukon rakosista. Sen episodin jälkeen kannen etuosan suojaksi laittamani vanha pyyhe on suojannut hyvin lumelta ja myös enimmältä vedeltä, mutta pakkaselle sekään ei ole mahtanut mitään. Niinpä päädyin viimein jättämään lukon kokonaan auki. Kantta ei siis enää vedä mikään tiukasti kiinni mutta onhan tuokin ratkaisu näyttänyt toimivan.

Sieltä löytyi. Mittari näytti olevan 50 asteen tienoilla. Sauhuaa kuin kompostivastaavan pää...

Kysynkin, miksi Biolanin piti vaihtaa se vanhanaikainen, mutta hienosti toiminut kumilenkki tällaiseen kehnosti suunniteltuun saranoituun muovihärpäkkeeseen? Kannen aukipitomekanismi on myös teoriassa ihan hyvä keksintö. Todellisuudessa sekään ei toimi, jos koloihin pääsee lunta. Siksi senkin suojana pitää olla pyyhe (joka näkyykin tuossa lumikinoksen päällä kompostorin oikealla puolella). Ja mikäs olikaan silloin ammoisina aikoina ennen yliaktiivisia suunnitteluinsinöörejä pitämässä kantta auki? Kanteen ja säiliöosaan kiinnitetty sopivanmittainen naru, joka esti avattua kantta retkahtamasta taakse. Samanlainen systeemi kuin niissä Biolanin puutarhakompostoreissa on nykyään. Joskus se halpa ja simppeli ratkaisu olisi oikeasti paras. Ovatko nämä "innovatiiviset" ja "tyylikkäät" mekanismit vain konsti lisätä satanen kompostorin hintaan vai kuka näitä älynväläyksiä tehtailee? Vai olenko oikeasti ainoa, jolla kompostori ei ole jossain katoksessa säiltä suojassa?

Jouluksi hankittu amaryllis 'Cherry Nymph' kukki viime viikolla toisella kukkavarrellaan.

Kompostireissun jälkeen mittasin lumen syvyyttä. Yritin valikoida sellaiset keskiarvokohdat, joihin ei olisi tuuli kinostanut hirveästi tai toisaalta puhaltanut lunta poiskaan, mutta kovin pitkälle en lähtenyt rämpimään. Mittaustulokseksi sain 86cm. Aurinkopenkin 90-senttinen aita on pihan puolelta hävinnyt näkyvistä jo ajat sitten, joten lunta on siellä varmasti metrin verran jos ei enemmänkin. Kadun puolella alamäessä aitaa vielä vähän näkyy, mutta siitä onkin tuuli pöllyttänyt lunta välillä pois. Nyt kun selasin vanhoja muistiinpanoja, kolme vuotta sitten 19.2.2022 on ollut yhtä paljon lunta kuin nyt. Kevättalvella 2018 lunta oli enimmillään 90-100cm. Kummastakin selvittiin hengissä kesään, joten kyllä sitä maata nähdään varmasti tänäkin keväänä ennemmin tai myöhemmin. Niitä aikoja odotellessa...

Hangen läpi vaikka kottikärryillä!

Kun näin Kukka & Kaali -blogin viimeisimmän postauksen otsikon, Kottikärryillä puutarhan ympäri tammikuussa, näin heti sieluni silmin hahmon rämpimässä lumikinosten läpi kottikärryjä työnnellen. Valitettavasti Pauliinan postauksessa ei oltu kottikärryajelulla, joten mielikuva jäi toteutumatta. Ajatus ei vain jättänyt minua rauhaan, joten pakkohan se oli jotain niin pähkähullua kokeilla. Mikä lie lumihöperyys iskenyt talven keskellä...

Varastosta kottarit esiin ja menoksi!

Meillä on lunta tällä hetkellä noin 70cm, joten kaivelin varaston perukoilta vanhat, kevyet kottikärryt. Uudemmat olisivat olleet heti oven suussa, mutta ne painavat sen verran paljon, etten edes harkinnut niillä lumihankeen menemistä. Ja hyvä niin, sillä vanhatkaan eivät liikkuneet työntämällä kuin ensimmäisen metrin verran. Umpihangessa eivät liikkuneet senttiäkään. Vetämällä pääsin sentään tekemään pienen lenkin kärhökaaripenkin ympäri. Sen verran raskas urakka kuitenkin oli puolireiteen upottavassa hangessa rämpien, että saavat kottikärryt jäädä vielä talvilevoille odottamaan kevättä.

Takaisin lähtöpisteessä. Lähdin oikealle suuntautuvaa polkua pitkin kottikärryjä työntäen ja tulin vasemmalta ylhäältä kärryjä vetäen.

Vaikka meilläkin on ollut viikon verran nollakeliä ja muutamana päivänä jopa plussan puolella, hanget eivät ole juurikaan vajuneet. Ja se vähä minkä lämpöasteet ehkä painoivat hankia kasaan, on kuitattu viikonlopun lumisateilla. Ensimmäiset viitisentoista senttiä kolasin tänään puoliltapäivin ja nyt illalla isäntäkin kävi kolauskierroksella, jotta ei tarvitse kummankaan meistä aamulla ennen töihinlähtöä huhkia itseään hikeen lumitöissä. Kolasin päivällä osan etupihan lumista kasvimaalle. Sinne piti nimittäin kaivaa potero hankikylvöille ja koska viskelin kaivuusta tulleet lumet kauemmas, sain muutaman lumilapiollisen kolauslumia upotettua hankikylvöjen hautaamiseen. Pitää alkaa jo käyttää luovuutta, jotta saa mahdutettua kaikki pihan kolaamisesta tulevat lumet johonkin. Lumivuoret kasvavat joka kerta korkeammiksi ja kohta pitää kolata lumia kukkapenkkien päälle, kun ei enää jaksa työntää sitä nurmialueiden kohdalle kasvaneiden kasojen huipulle. Etupihan aita on hävinnyt melkein kokonaan lumen sisään eikä kasvimaankaan aidasta enää paljoa näy. 

Kaksikerroksinen kasvilava vähän pilkistää kuopan takalaidalla.

Hankikylvöjen kylmäkäsittelyyn on varmasti yhtä monta tapaa kuin on kylväjiäkin. Osa laittaa kylvökset siltään hangen alle tai peittelee ruukut korkeintaan harsolla ennen kuin lapioi lunta päälle. Minä laitan varmuuden vuoksi vedenpitävän kannen ruukkujen päälle, etteivät lumien sulamisvedet aiheuta tulvaa ja hukuta kylvöksiä. Jätän kuitenkin rakoa kannen alareunaan, että ilma pääsee kiertämään eikä ruukkuihin tule hometta. Kannen alta on myös helppo halutessaan käydä hakemassa joku purkki jo ennen kevättä lämpimämpään ottamaan hieman varaslähtöä.

Kylvökset kuopan pohjalle, styrox-laatikko kanneksi ja lunta vielä päälle. Siellä on siementen hyvä köllötellä kylmäkäsittelyssä.

Laitoin syksyllä hankikylvöjen takana näkyvään lavaan pihdasta leikattuja oksia suojaamaan timjamia ja ranskanrakuunaa pakkaselta ja aikanaan kevätauringolta. Jos siis ihmettelitte, mikä tuo kuvassa näkyvä oksa on ja mitä se tekee kasvimaalla. Luulen kyllä, että timjamia eivät enää oksat auttaneet, sillä pakkaset tulivat niin aikaisin ja lumi siihen nähden myöhään. Vuosi sitten hankikylvöjä haudatessani törmäsin täysin sulaan kasvimaan hiekkakäytävään ja silti timjami kuoli talven aikana. Nyt käytävä oli umpijäässä ja varmasti siis korkea kasvilavakin. No, onneksi uudet timjamintaimet jo pilkistelevät mullasta keittiön ikkunalla.

Basilikaa vasemmalla, timjamia oikealla.

Kylvölautalta multaan siirrettyjä lehtikaaleja.

Itävät siemenet ja mullasta kurkistelevat sirkkalehdet ovat aina yhtä hellyttäviä. Osan kylvöistä teen perinteiseen tapaan multaan (tai oikeastaan kasvusammaleeseen) ja osan kylvölautalle. Vanhaksi menneille lehtikaalinsiemenille en halunnut uhrata vielä multatilaa, sillä en tiennyt, kuinka hyvin ne edes itävät. Kahdestakymmenestä siemenestä enää kuusi on itämättä ja kahdeksassa on jo sirkkalehdet esillä. Yksi siemenistä homehtui ja loput viisi ovat nousemassa mullasta. Eipä siis näytä juurikaan haittaavan päiväyksen meneminen ainakaan lehtikaalin kohdalla. Chileillä ja paprikoilla kesti paljon pidempään itää, mutta ne näyttävät itävän keskenään tasaisempaa tahtia kuin lehtikaalit, joista osa iti parissa päivässä ja viimeisillä on kestänyt jo pari viikkoa.

Vasemmalta chilit 'Hungarian Yellow Wax Hot ja oikealta maustepaprika 'Lombardo' pääsevät seuraavaksi multaan. Keskellä loput lehtikaalit.

Palataan taimien parista takaisin ulos. Kompostorin kanssa piti käydä pitkät neuvottelut talvitoiminnan käynnistymisestä, mutta viimein se päätti lähteä kunnolla lämpenemään. Hautasin kompostorin kantta myöten hankeen ennen kovia pakkasia ja nyt kun lämpötila nousi kuuteenkymmeneen, lumet lähtivät kummasti pakenemaan kompostorin kyljistä ja päältä. Lapioin uutta lunta raon täyteen sitten kunhan pakkanen taas lähtee kiristymään. Näin lämpimällä ei tarvita lisäeristystä. Aukaisin lämpömittarin alla olevaa ilmaluukkuakin pikkuisen isommalle, jotta pieneliöillä riittäisi varmasti happi tehdä hommiaan täydellä teholla. Nyt vain pitää seurailla lämpötiloja tarkkaan ja käydä säätämässä luukkua tarvittaessa pienemmälle. Hyvin lähti kompostorin sisältökin vajumaan, kun lämmöt nousivat.

Kompostori on pöhissyt melkein viikon kunnon lukemissa.

Ei ollut Karollakaan helppoa etsiä hangesta nameja.

Pärjätäänkö teillä vielä lumen kanssa vai tuleeko jo korvista ulos?

Joulukuu pikakelauksella

Yritin tehdä yhteenvedon koko kuluneesta vuodesta, mutta nyt ei riittänyt inspiraatiota muistella joka kuukautta ja kasvukauden huippuhetkiä. Niinpä päätin kertoilla vain joulukuun kuulumiset, sillä joulukalenterin vuoksi kaikki jäi raportoimatta. Ehkä teen vuosikoosteen joku toinen päivä.

Karolta jouluiset terveiset! Kuva otettu sukulaisissa pienellä namipalkalla.

Säiden puolesta oli hyvin tasaista: lunta, pikkupakkasta ja lisää lunta. Kolaamista on riittänyt ja lunta tuntuu tulevan jo korvistakin ulos. Eikä ihmekään, kun kolaa on saanut lykkiä jo marraskuun ensimmäisestä päivästä saakka. Nyt lunta on 50cm. Ihmeitä tietysti voi tapahtua, mutta nyt näyttää uhkaavasti siltä, että tänä talvena mitataan ennätyksellisen korkeat hanget ainakin tällä seudulla. Mummoni sanoi, että jouluun mennessä on satanut kolmasosa talven lumista. Niinpä vanhan kansan ennustuksen mukaan koko talven aikana tulee 150-senttiset hanget. Jukrat... Toisaalta, loppiaiseen mennessä pitäisi olla puolet talven lumista sataneet ja jos viikossa ei sada eikä sula yhtään, niin hangista tulisikin vain metrin syvyiset. Paljon on sekin. Kipakampaa pakkasta on kuitenkin nyt tulossa ja sitä myötä toivottavasti pitkästä aikaa myös aurinkoista säätä. Tänään aurinko jo pilkistelikin mutta kameraa en ehtinyt ulkoiluttaa, jotta olisin saanut kuvatodisteita.

4.12 olin kuvannut vastasataneen lumen kuorruttamat luumupuut valaistuksessaan.

10.12. sai kahlata jo ihan kunnolla jänisverkkoja ja pensaita ravistelemaan.

Nappasin heti joululoman alkajaisiksi itselleni pienen flunssan, joten joulu meni osittain sairastaessa. Kollega joskus sanoikin työstressin olevan tehokas vasta-aine kaikille taudeille, sillä heti kun loma alkaa ja ihminen rentoutuu, iskee takuuvarmasti joku pöpö. Nyt tuli todistettua sekin todeksi. Onneksi tauti ei estänyt sukulointia ja kipeää kurkkua lukuunottamatta olokin oli oikein hyvä koko ajan. Vuoden viimeiset päivät vietämme myös sukulaisten kesken, kun saamme pariksi päiväksi vieraita meille. 

Jäädytimme lasten kanssa ennen joulua vesi-ilmapalloilla jääkoristeita.

Jääkuplat laiteltiin etupihan kukkalaatikoihin havujen sekaan.

Kuplan sisälle ujutettu ledi toi jään kuviot kauniisti esille.

Joulukukkaosastolla menin taas perinteisen valikoiman voimin, eli kukkina oli amarylliksiä, hyasintteja ja yksi tulilatva. Lapset olivat pääinsinöörejä asetelmien teossa, joten koristeiden määrässä ei pihistelty. Hyasintit olivat myös heidän valitsemiaan. Annoin ohjeeksi etsiä sellaiset, missä olisi mahdollisimman monta nuppua tulossa. Aika hyvin he osasivatkin jo vertailla kasveja ja valikoida niistä parhaimmat ostoskärryyn. Samoin tulilatvoista löytyi sellainen yksilö, minkä olisin itsekin valinnut. Lapset olisivat tosin halunneet valkoisen sijaan jonkun värikkäämmän, mutta eivät nostaneet meteliä, kun muistutin, että he saivat päättää hyasinttien värit. Aika usein kuulee sanottavan, kuinka paljon vanhemmat nauttivat vauva- ja pikkulapsiajasta ja kaipaavat sitä aikaa. Toistaiseksi olen itse sitä mieltä, että tämä nykyinen hetki voittaa kirkkaasti kaikki aiemmat vuodet. Lapset ovat edelleen lapsia (ja käyttäytyvät ikänsä mukaan), mutta yhteinen tekeminen päättyy enää harvemmin siihen, että joku pilaa koko hauskuuden suuttumalla, hajottamalla jotain tai heittäytymällä täysin yhteistyökyvyttömäksi ja -haluttomaksi. Stressitasot pysyvät alempana, kun mahdollisten riidanaiheiden tai katastrofien ennakoinnin sijaan suurin huolenaihe on se, kuinka estää huomaamattomasti kaikkien mahdollisten koristeiden päätymisen yhteen kukka-asetelmaan.

Vaaleanpunainen hyasintti sai koristeekseen punaisia muovikoristeita sekä naavaa, käpyjä ja jäkälää.

Tulilatvalle sain estettyä muiden koristeiden laittamisen. Mainio valinta oli tämä kapeasuinen suojaruukku!

Amaryllis ja hyasintit saivat juurelleen käpyjä, naavaa, tonttuja, joulupukin lahjasäkin, lahjapaketteja, kanelitankoja, tähtianiksia, muoviomenoita ja vaikka sun mitä...

Yhtä runsas koristekimara on myös sipulina ostetulla 'Cherry Nymph' -amarylliksellä. Kuva otettu 10.12.

Amarylliksistä valkoinen ehti juuri kukkia kahden kukkavanan voimin ennen joulua. Joulunpyhien aikaan sipulista ilmestyi vielä kolmas kukkavana, jonka kasvua nyt seuraan. Toivottavasti sekin jaksaa kukkia. Viimejouluinen 'Harlequin' ei ole vielä työntänyt minkäänlaista vihreää sipulistaan, jos ei lasketa emosipulin viereen ilmestynyttä ohutta lehteä. Ilmeisesti joku pieni sivusipuli on kehittynyt sipulin juureen ja lähtenyt kasvuun. Koska emosipuli on edelleen napakka eikä siitä ryömi harsosääskiä, oletan sen olevan vain lepotilassa ja heräilevän joskus. Toinen viime joululta säästetty amaryllis oli lähtenyt mädäntymään, vaikka tuntui aiemmin terveeltä. Mädäntymisen paljastivat sipulista lehahtaneet harsosääsket, joiden takia päätin kantaa koko ruukun varovasti ulos ja tutkia siellä sipulia tarkemmin. Silloin paljastui, että sipulin keskusta oli ulkokuorta lukuunottamatta pehmennyt ja mennyt mustaksi, pienten toukkien täyttämäksi mönjäksi. Yöks!

Tänään, 29.12 'Cherry Nymph' on vihdoin aukaisemassa ensimmäistä nuppuaan.

Joulunpunainen 'Cherry Nymph' ei ehtinyt jouluksi kukkaan, mutta kelpaavat minulle kukat myöhemminkin talvella. Ensimmäinen kukinto alkaa juuri aueta ja toinen nuppu on työntynyt esille sipulista. Toivon, että muhkea sipuli työntäisi vielä kolmannenkin nupun alkuvuoden ilokseni.