Taimiturinoita

Lunta tuprautti sitten meillekin eikä ihan pieni ripaus riittänyt, vaan piti heittää peräti 15cm. Onneksi kaikki oli kevyttä pakkaslunta, minkä kolasi nopeasti pois pihakiveykseltä. Toki maisemat näyttivät kauniilta, kun aurinko paistoi eikä kasveille tullut haittaa, kun ei juuri mikään ollut vielä lähtenyt kasvuunkaan. Silti lumisade huhtikuun puolivälissä ei oikein kuuluisi puutarhaihmisen kevääseen. 

Perjantaiaamun ikkunanäkymä. Kuvan ottamisen jälkeen tuli vielä yksi tuisku.

Tänään ei auringosta ole näkynyt kuin hetkittäin aavistus ja luntakin satoi aamusta vähän lisää. Tuulistakin on ollut, joten sisätiloissa pysyminen ei ole tehnyt tiukkaa. Pienen reissun teimme aamupäivällä paikallisen Hankkijan kevätkauden avajaisiin ja sinnekin suuntasimme lähinnä arvonnan vuoksi. Palkintoina kun oli Biolanin pikakompostori ja tulipata. Toiselle pikakompostorille olisi käyttöä. Lapset seurasivat hetken aikaa kanien estehyppyä. Reissun kohokohta taisi kylläkin olla lapsille järjestetyn pääsiäismunaetsinnän palkintoina saadut suklaapatukat. Kassan kautta mukaan lähti multapussi ja salottisipulin istukkaita. Niitä on pussissa niin vähän, että saan varmasti kaikki hyvin mahtumaan kasvimaalle. Ei ole ainakaan mennyt isompaa alaa kasvimaalta hukkaan, jos sipulikärpäset löytävät niihin. Suunnitelmana on edelleen tuikata sipuleita sinne tänne muiden kasvien sekaan.

Salottisipulin istukkaat jäivät odottamaan kevättä tuoksuherneiden kanssa samassa laatikossa.

Maaliskuun lopussa kylvetyt tuoksuherneet eivät turhia aikailleet itämisessä. Ensimmäiset puskivat pintaan jo muutamassa päivässä ja loputkin pari päivää ensimmäisten jälkeen. Vein taimet melkein saman tien ulkoeteiseen viileämpään. Joulukuun viimeisinä päivinä testi-idätykseen otetut ja sittemmin kompostilta säästyneet tuoksuherneet ovat kasvaneet kovastikin, mutta ei niillä loppujen lopuksi kovin suurta kokoeroa pari viikkoa sitten kylvettyihin ole. Toki niitä on latvottu ja juuristokin on varmasti isompi kun juurtumisaikaa on ollut kuukausitolkulla. Jännä nähdä, onko eri aikaan kylvetyillä taimilla eroa kukinnassa sitten kun kasvit istuttaa maahan.

Testikylvöksen tuoksuherneet, oikealla eteisessä talvehtinut stevia vesiheinineen.

Nyt on ollut niin kylmää, etten ole hennonut viedä tuoksuherneitä ulkovaraston puolelle, vaikka kyllähän ne varmaan siellä jo pärjäisivät. Pitäisi ihan mitata varaston lämpötila. Jos pintojen lämpötila on jo plussan puolella, voisi kellaristakin nostaa ainakin kärhöjä ja puuvartisia varastoon pikku hiljaa heräilemään. Viime vuonna niiden ajoitus onnistui todella hyvin, sillä yhtäkään kasvia ei tarvinnut erikseen totuttaa ulkoilmaan kun mikään ei ollut vielä kasvussa kellarista tullessa. Varastosta kasvit oli helppo nostaa plussakelillä ulos ja tarvittaessa yöksi takaisin varastoon tai vetäistä harsoa päälle kylmän uhatessa.

Kärhöistä puheenollen: vanhempani kävivät Turussa ja toivat uuden kärhön kokoelmiini.

Uusi kärhökaunotar saa majailla hetken aikaa ulkoeteisessä, vaikka se onkin vähän turhan lämmin paikka näin kasvunsa alussa olevalle kärhölle. Ainakaan ennen ulkovaraston lämpötilan mittaamista en sitä vie sinne. Nyt pitäisi vain keksiä paikka uudelle tulokkaalle. Pitäisiköhän vaikka kaivaa nuotiopaikan seinäkkeen luota joku puska pois? Vai keksisikö sitä ihan jonkun aivan uuden paikan kärhöille? Lähtisikö peräti hulluttelemaan ja tekisi leffaistutuksen? Mitähän muita elokuviin viittaavia kasveja siihen löytyisi kuin tämä 'Skyfall'? Loistokärhö 'Rouge Cardinal' olisi jo valmiiksi kellarissa, mutta viittaako se riittävästi elokuva Moulin Rougeen?

Eteisessä saa vielä muutaman päivän ajan tuoksutella hyasintteja ennen kuin viimeinenkin kukinto lakastuu.

Taimipöytä alkaa olla uhkaavan täynnä mutta vielä pitäisi taimien mahtua olemaan siellä ainakin muutaman viikon ajan. Osan taimista toki saa ulkoeteiseen siinä vaiheessa kun sieltä saa siirrettyä kylmänkestäviä kasveja ulos tai ulkovarastoon. Siihen saakka harrastetaan taimirallia auringon perässä. Vielä toistaiseksi kaikki sisällä esikasvavat taimet ovat mahtuneet eteläikkunalle niin, että edes hetken aikaa koko konkkaronkka saa kylpeä auringossa (silloin kun se suvaitsee paistaa). Muun ajan aina vuorollaan joku ressukka joutuukin sitten tyytymään hajavaloon.

Vaikea valinta: korkeampia vai matalampia kasveja kasvilampun alle?

Jonkinlaisia logistisia kykyjä varmaan tarvittaisiin tässä taimien sijoittelussa. Laittaako korkeammat kasvit kauemmas ikkunasta kasvilampun alle, jotta matalammat saisivat myös luonnonvaloa? Tällöin tomaatit ja paprikat joutuisivat kauemmas ikkunasta, mikä ei ole lainkaan hyvä. Jos taas ne laittaa ikkunan viereen, ne varjostavat taaempia taimia, jotka sitten joutuvat tyytymään pelkkään kasvivaloon. Talon ainoa eteläikkunakaan ei ole suoraan sanottuna koolla pilattu. Se on sekä matala että kapea. Ei ole totisesti ollut kasviharrastaja tämän talon rakentaja...

Vielä eivät lehdenkärjet koske toisiinsa kuin muutamassa ruukussa.

Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus koulia helokukonharjat, jolloin ruukkuja tulee taas monta lisää. Niitä ajatellen yritin ostaa lisää kasvusammalta tämänaamuisella Hankkijan-reissullamme. Ei ollut valikoimissa eikä muuten ollut naapuriliikkeessäkään. Sieltä tiesivät sanoa, että tuotteen valmistus on lopetettu. Jouduin sitten tyytymään tavalliseen taimimultaan. Saa nähdä, kuinka siinä onnistuu esikasvatus nyt kun olen tottunut kasvusammalen huolettomuuteen kastelun suhteen. Onneksi sain edes tähänastiset kylvöt ja koulimiset tehtyä kasvusammaleeseen. Viime syksynä sattui nimittäin tulemaan yhdessä myymälässä tarjoukseen laitettu säkki vastaan ja tietysti nappasin sen kyytiin. Liekö ollut jo silloin siinä myymälässä tieto kasvusammalen poistumisesta ja halusivat varastot tyhjiksi? Minähän luulin silloin, että säkki oli laitettu tarjoukseen sen vuoksi, että se oli lievästi sanottuna käynyt kylvyssä. Se oli märkää vielä viimeisten kylvöjenkin aikaan, vaikka säkki oli avonaisena saunan lattialla koko tämän kevään esikasvatuskauden. Kävin pöyhimässä pintaa aina muistaessani, jotta edes osa kuivahtaisi nopeammin eikä tarvitsisi koulia taimia ihan läpimärkään kasvualustaan. Mutta eipä ole tarvinnut kovin paljoa taimia kastella!

Helokukonharjat ovat seuraavina koulimisvuorossa.

Tomaatit ovat kasvaneet kukin omaan tahtiinsa. Osa porskuttaa reippaammin, osa hyvinkin rauhalliseen tahtiin. Kaikki on koulittu samanlaiseen multaan (paitsi muutama äidiltäni tullut) ja niillä on saman verran kanankakkaa varastolannoitteena, mutta silti väriero lehdissä voi olla huomattavan suuri. Ehkä osa on löytänyt juurillaan jo tiensä kanankakkarakeisiin ja toiset eksyneet juuri toiselle puolelle taimiruukkua. Tai sitten eri lajikkeiden ravinnontarve on erilainen. Tällä hetkellä hailakimman värinen ovat 'Evakko'. En muista, että se olisi viime kesänä poikennut väriltään muista, joten ehkä värierot tasoittuvat, kun kasvu etenee. Toisaalta tänä vuonna minulla on myös ennätyksellisen montaa lajiketta (peräti 12) kasvamassa, joten eri lajikkeiden kasvun eroja pääsee vertailemaan oikein kunnon otannalla.

Helakanvihreä 'Evakko' on keskimmäisenä. Vasemmalla tsinnioita.

Monet muutkin ovat todenneet tsinnioiden itäneen hyvin nopeasti. Yllätyin itsekin, kun sirkkalehdet puskivat esiin jo kaksi päivää kylvön jälkeen. En ole ennen kasvattanut tsinnioita mutta nyt pitää kyllä merkitä pussiin, että niiden kanssa ei todellakaan kannata hoppuilla. Tuolla itämis- ja kasvuvauhdilla ne olisi ehtinyt kylvää pari viikkoa myöhemminkin. Koulin taimet melkein sirkkalehtiä myöten mutta varret ovat venyneet pituutta sellaista vauhtia, että monessa taimessa sirkkalehdet huitelevat reilusti korkeammalla kuin ennen koulimista. Ehkä pitääkin siirtää tsinniat jatkokasvamaan ulkoeteiseen, jos vaikka hiukan viileämmät olot suitsisivat pituuskasvua. Jos tsinniat itivät nopeasti, niin samettikukat ovat olleet tänä keväänä melkoisia laiskimuksia. Kaksi viikkoa on kulunut kylvöstä eikä taimia ole kuin yksi. Peittelin jo kerran lisää siemeniä multaan, kun näytti siltä, että suurin osa on itämisen sijaan vain pehmentynyt. Onneksi siemeniä on jemmassa vaikka miten paljon. Taidan laittaa niitä vielä reilun satsin kylvölautalle, jos siinä olisi tänä vuonna parempi itämisonni.

Chili, pistokkaasta lisätty basilika ja kelloköynnös kilpasilla.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' ja kelloköynnös ovat kasvaneet suunnilleen samaa tahtia koko alkukevään. Pistokkaasta lisätty basilika liittyi reilu viikko sitten mukaan kisaan ja oli jo voittamassa, mutta se joutui luopumaan latvastaan ruokalautasen hyväksi. Sen kisa päättyi siihen tai ainakin keskeytyi hetkeksi. Kelloköynnöksen kasvuvauhdin tuntien se on vahvoilla viedä voiton nyt kun se on vihdoin lähtenyt kunnolla kasvuun. Paprika 'California Wonder' on edelleen lilliputtikokoinen, nyt jo peräti 2,5cm korkea mutta onneksi äitini tuoma taimi on kasvanut reippaasti. Löysin siitä tänään ensimmäiset nuputkin. Ne kai pitäisi napsia pois mutta en tiedä, onko siitä apua. Paprika kun oli jo kertaalleen latvottukin. Ehkä se sitten saa aloittaa kukkimisen kun on kerta sitä mieltä. Avomaalla paprikan kasvukausi saattaisi muuten loppua kesken, jos kukintaa lähtee kovin paljon viivästyttämään.

Siellä ne ensimmäiset nuput pilkistelevät.

Ensi viikolle onkin taas luvassa lämpimämpää säätä. Jokohan silloin kevät alkaa etenemään täälläkin myös muualla kuin taimipöydällä?

Hyasintteja tuoksuttelemassa

Hyasintti 'Gipsy Princess'

Liekö kalenterin kääntyminen maaliskuulle syynä vai alkanut talviloma, mutta nyt on tullut inspiraatio kaikenlaisiin kukkapuuhasteluihin. Keväinen sää ei ainakaan ole syynä, sillä täällä on viime päivinä näkynyt ikkunasta useammankin kerran lumisadetta ja eilen piti kolata pihakin. Se taisi olla minulle peräti toinen kerta tälle talvelle (tänä talvena isännän kohdalle on osunut vaihteeksi muutama lumisade enemmän). Kylvölautalla on testi-idätyksessä kivikkotörmäkukan siemeniä ja muutama paprika. Multaan jo useampi viikko sitten kylvetyt eivät nimittäin ole suostuneet vieläkään itämään. Jos ei ala paprikakylvöksessä näkyä koukkua jo pikaisesti, pitänee turvautua ostotaimiin. Kelloköynnöksistä ensimmäinen on alkanut itää, pitkän odottelun jälkeen sekin. Ihan vielä ei ole aika kylvää tomaatteja tai monia muitakaan kesäkukkia, joten päätin purkaa puutarhatarmoani eteisessä.

Metsämustikka alkaa heräillä.

Keräsin marraskuussa vanhempieni metsästä pikkuisen mustikanvarpuja ja sammalta jouluasetelmiin. Kotona asetelmia tehdessäni huomasin, että yksi mustikanvarpu olikin lähtenyt maasta juurineen irti. Hetken mielijohteesta päätin istuttaa sen mullan ja sammalen sekoitukseen. Ruukun pinnalle löytyi myös yksi sammalmätäs, jossa oli pieni ketunleivän taimi. Lykkäsin purkin ulkoeteiseen odottelemaan kevättä mutta en kovin suuria odotuksia sen kasvuunlähdölle ladannut. Muutama latvankärki onkin matkan varrella kuivunut mutta nyt parin oksan silmut ovat alkaneet selvästi kasvaa. Jos taimi selviää kesään saakka, se pääsee kasvamaan metsämustikkamaalle.

Pelargonit leikattu.

Pelakuut ovat talvehtineet tänä vuonna oikein hyvin. Erityisen iloinen olen siitä, että joka ikinen 'Appleblossom' on todella hyvässä kunnossa. Talvi ei ole ollut sen valoisampi kuin edellisetkään talvet, mutta ehkä kauttaaltaan valkoiseksi maalattu ulkoeteinen lisäsi valon määrää sen verran, että se piti pelargonit virkeämpinä talven yli. Yksi vanhoista valkoisista oli kuollut ja toinen on melko huonossa hapessa mutta kumpikin oli jo viime kesänä niin surkean näköisiä, etten oikeastaan edes odottanut niille mitään ihmevirkoamista. Sen kuolleen yksilön tilalle otinkin jo loppukesällä juurtumaan pistokkaan (ylläolevassa kuvassa oikealla). Se oli koko talven ikkunan edessä ja sen kyllä näkee sen ulkonäöstäkin. Lehdet ovat reilusti isommat kuin seinän vieressä talvehtineilla pelakuilla. Toinen saa olla vielä sen aikaa, että näen, virkistyykö se leikkaamalla vai korvataanko uudella taimella. Pistokasmateriaalia ainakin tuli riittämiin. En raskinut viskata hyviä latvoja kompostiin, joten otin kumpaakin sorttia neljä pistokasta. Kyllä niille varmasti ottajat löytyy, jos ei itsellä ole tarvetta.

Eiköhän kahdeksan pelakuun pistokasta riitä? Basilikastakin otin kolme latvaa juurtumaan.

Kaupan ruukkusalaattia ja basilikaa uudelleen ruukuttaessa tuli mieleen, että basilikahan se juurtuu myös aika helposti. Sitä tulee käytettyäkin sen verran usein, että ylimääräisille taimille on aina tarvetta. Samalla saa keittiön ikkunalle vähän vihreää ja pääsee puuhaamaan taimien parissa ennen varsinaisia esikasvatuksia. Tosin hyvin luultavasti nuokin yrtit pääsevät kesällä ulos, jos vain ovat hengissä siihen saakka. Ja mikseivät olisi. Seuraavaksi tulee puutarhaan liittymätön höyrynpurkumarmatus. Hypätkää yli, jos muovikorkilliset maitotölkit eivät ole teille ongelma.

Ajoittain tulee menetettyä hermot näiden korkillisten maitopurkkien kanssa.

En tiedä, olenko ainut, joka inhoaa melkein sydämensä pohjasta näitä korkillisia maitotölkkejä. Meidän perheessä siirryttiin syksyllä laktoosittomaan ruokavalioon ja hyvin nopeasti selvisi, että enää ei tarvitse edes haikailla normaalien maitopurkkien perään. Ainoastaan jollain maitohyllyn kalleimmalla merkillä taisi olla normaalin mallinen purkki ja sitähän ei ole järkevää ostaa, jos maitoa kuluu litratolkulla viikossa. Mikä sitten korkillisissa purkeissa risoo? Eniten ärsyttää se, että jääkaapista maitoa ottaessa ei huomaa, mikä purkki on avattu, ellei vertaile useampaa keskenään. Ja arvatkaapa, muistavatko lapset tehdä sellaista sen enempää kuin katsoa, että ottavat vanhimman päiväyksen purkin? Voin sanoa, että eivät. Välillä on ollut jopa kolme avattua purkkia rinnakkain jääkaapin hyllyllä. Toinen melkein yhtä ärsyttävä asia on se, että ilman korkin irti repimistä ei voi sulloa kymmentä maitotölkkiä (ja lisäksi useampaa pientä pahvipakkausta) yhden sisälle. Korkkeineen niitä mahtuu sisäkkäin maksimissaan seitsemän kappaletta ja sekin vaatii väkivaltaa. Korkin takia purkkien väliinkään ei saa oikein survottua mitään. Koska aina ei vaan jaksa tai ehdi repiä korkkeja irti, pahvinkeräyskoppa pursuaa aivan liian usein yli äyräidensä.

Välikevennyksenä ränniin muodostunut mielikuvituksellinen jääveistos.

Ja paasaus sen kun jatkuu. Kolmas ärsytys tulee siitä, että purkit pitää joka tapauksessa repiä auki huuhtelua varten, sillä eihän tuollaisesta epämääräisessä kohdassa olevasta pikkureiästä valu millään kaikki maidonsekainen vesi pois ja jos purkit eivät kuivu kunnolla, ne alkavat haista. Ja koska reikä on keskellä sivua, purkista ei voi aukaista perinteiseen maitotölkin avaustapaan pelkästään toista nurkkaa, vaan koko purkki pitää repiä auki. Ja EIPÄ TÄSSÄKÄÄN vielä kaikki: miten ihmeessä ne irrotetut korkit kierrätetään? Maitopurkissa kiinni oleva korkki menee kartonginkeräykseen, sillä se saadaan eroteltua jatkokäsittelyssä samalla lailla kuin maitopurkin sisällä oleva muovikalvo. Jonkun ohjeen mukaan irrotettu muovikorkki kuuluisi energiajakeeseen. Miksi ihmeessä sitä ei saisi laittaa muovinkeräykseen?

Takaisin asiaan: tältä näyttää lumitilanne täällä nyt.

Ei ole kovin talviselta tämä talvi tuntunut, mutta valkoinen maa täällä sentään on koko talven ollut. Pensaistakaan ei ole tarvinnut kovin usein karistella lumia. Eilen piti vähän käydä heilauttamassa paria oksaa mutta muuten tuuli olikin hoidellut suurimmaksi osaksi sekä jänisverkkojen että oksien puhdistamisen. Vähän harkitsin hortensioiden viimekesäisten kukintojen leikkaamista mutta aikani pensaita katseltuani totesin kukintojen näyttävän oikeastaan aika kivoilta. Tuleepahan sitten lopputalveksi tekemistä, jos (eli näillä korkeuksilla melko varmasti kun) sataa vielä niin tarttuvaista lunta, että se uhkaa taittaa oksia poikki. Ainakaan tänä talvena pensaat eivät repeile metristen kinosten alla.

Aurinkopenkin mustilanhortensiaan ei tuuli ollut osunut, joten se sai kevyet ravistelut.

Pikkiriikkisen kevätatsalean suojaverkko kertoo, että aurinkopenkissä on 30cm lunta.

Hangenkorkeus (tai -syvyys, miten sen nyt ottaa) näyttää vaihtelevan tänä talvena todella paljon. Joissain kohdissa lunta on hädin tuskin kymmenen senttiä, toisaalla saattaa olla jopa 40cm. Kolatuista lumista ei ole kovin kummoisia kasoja vielä syntynyt, sillä lumia on pystynyt lykkimään melko tasaisesti vähän joka puolelle. Sen verran on plussakeliä talven aikana ollut, että alemmissa hangen kerrostumissa on selvästi kantavampaa kerrosta. Niinpä vain harvassa kohdassa upottaa edes nilkkaan asti. Polvia tai melkein vyötäröä myöten hangessa ei siis ole tarvinnut tänä talvena rämpiä. Rusakoiden tuhoja ei ole toistaiseksi tullut, vaikka ainakin yksi valtava pitkäkorva tontilla välillä loikkiikin. Viimeksi tänään isäntä näki ikkunasta sen livahtavan takapihan kautta metsään. Ehkä puput löytävät vielä niin helposti ruokaa metsästäkin (tai naapuruston lintulaudoilta), ettei ole tarve etsiä maittavampaa evästä puutarhakasveista.

Suut makeaksi! Välissä kevyesti sokeroitua vadelma-mustikkasurvosta ja flora vanillaa.

Laskiaista ei meillä vietetty muuten kuin syömällä laskiaispullaa ja niitäkin vasta tänään laskiaistiistaina. Lapset kävivät kyllä ulkona touhuamassa mutta mäenlasku ei tänään inspiroinut niin paljoa, että se olisi voittanut leikkipuistossa käynnin ja lumikasassa rymyämisen. Ja minähän en ulos lähtenyt kun oli leivinuuni ja pullataikina vahdittavana. Tai no, myönnetään: pullataikinan tein jo maanantai-iltana jääkaappiin kohoamaan, joten sitä ei tarvinnut vahtia. Olen useammankin kerran tehnyt raskin edellisenä iltana jääkaappiin ja jatkanut siitä aamulla taikinan loppuun, mutta muutama viikko sitten lisäsin ajatuksissani taikinaan melkein kaikki jauhot ennen kuin muistin, että leipomisen piti jatkua vasta seuraavana päivänä. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, lisäsin vielä rasvankin sekä loput jauhoista ja lykkäsin taikinakulhon yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä totesin, että tulipa muuten harvinaisen helposti käsiteltävää taikinaa ja erinomaisen kuohkeita pullia. Nyt toistin "virheeni" tarkoituksella ja lopputulos oli aivan yhtä hyvä. Pitää nyt varmaan tehdä kolmas testi lopullisen varmuuden saamiseksi.

Toinenkin hyasintti alkaa aueta ja kolmas on nupullaan. Sahrameista kukki jostain syystä vain kuusi.

Iloista maaliskuuta, ensimmäistä kevätkuukautta!

P.S. Jos jotakuta jäi kiinnostamaan, niin Inkerin kimpussa (kts. edellinen postaus) oli tarha(?)piiskun ja isosudenporkkanan (ehkä, jos oikein muistan) kukkia. En sen kummemmin kukkia kerätessäni miettinyt, mitä ne voisivat olla minimittakaavassa. Ehkäpä jokin auringonkukan pienehkökukkainen ja harvaterälehtinen lajike sekä valkoinen loistokurjenmiekka. Mittakaavaltaan ne taitaisivat täsmätä parhaiten.

Puuhastelua viikon varrelta

Päivät kuluvat kuin huomaamatta arjen pyörityksessä. Talven etenemisen huomaa lähinnä päivien pidentymisestä. Lunta on meillä 20-30cm, mikä on todella vähän normaalitalveen verrattuna. On se kuitenkin tyhjää parempi ja onneksi ei ole ollut vielä mahdottoman kovia pakkasiakaan.

Yön aikana satanut pakkashöttölumi teki pensashanhikeista puuvillan näköisiä.

Tänä talvena ei ole tarvinnut lumitöissä liiemmin huhkia. Silloin kun lunta on satanut, sitä on tullut vain muutamia senttejä ja usein nekin ovat sulaneet lähipäivien aikana pois. Nyt on ollut muutaman päivän ajan kymmenisen astetta pakkasta, joten jokainen satanut lumihiutale on myös kasvattanut lumikerrosta. Talventörröttäjät ovatkin nyt kauneimmillaan, kun ne ovat saaneet pehmoiset karvahatut päälleen. Vielä puoliltapäivin taivas oli pilvessä, joten kuvat ovat ikävän harmaita. Enpä vain arvannut, että muutama tunti myöhemmin aurinko pilkistelisi pilvien raoista ja kaikki olisi kirkkaamman ja raikkaamman näköistä. Tosin tätä iltapäivällä naputellessa taivas on taas mennyt pilveen ja ilmeisesti aurinkokin alkaa olla jo aika lähellä taivaanrantaa, vaikka sen virallinen laskuaika onkin täällä vasta viideltä.

Hyvin näkee vielä kulkea puutarhassa kukkapenkkejä väistellen.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' kurkottelee pontevasti kohti valoa.

Huono-onnisesta chilikylvöksestä nousi kuin nousikin yksi taimi. Kylvin samaan ruukkuun toisen siemenen, jotta kesän chilisato ei jäisi yhden kasvin varaan. Muitakin kylvöjä olen vihdoin ehtinyt tekemään. Tänään multaan pääsi muutama paprika 'California Wonderin' siemen, pussinpohjalle unohtuneet kolme kelloköynnöksen siementä sekä mahdollisesti vähän turhan antelias ripsaus valkoista lobeliaa. Niissä on yleensä hukkaprosentti aika suurta, joten eiköhän taimia ole toukokuun lopulla juuri sopivasti jäljellä. Kasvimaan suunnitelma pitäisi tehdä kuukauden sisällä, jotta tietäisi, montako tomaatinsiementä voi laittaa kasvamaan. Yritän nyt malttaa tomaattien kylvön kanssa sinne maaliskuun puoliväliin. Joka kevät on tullut todettua, että aikaisemmin kylvetyt aiheuttavat enemmän hankaluuksia loppukeväästä eikä sato silti valmistu yhtään aikaisemmin. Jos sitä vaikka vihdoin tänä keväänä olisi oppi mennyt perille.

Mitään ei pitänyt siemenhyllyiltä ostaa, mutta nämä nyt kuitenkin hyppäsivät ostoskoriin.

Helposti sitä puutarhaihminen näyttää pyörtävän puheensa ja kaikki hyvät aikomukset ainakin mitä tulee siemen- ja kasvihankintoihin. Olin aiemmin vakaasti sitä mieltä, että tänä kesänä käytetään vanhoja varastoja vähemmäksi eikä hamstrata mitään uutta. Sitten jossain vaiheessa tuli mieleen, että hunajakukkaa ei viime kesänä kasvimaalla enää kasvanut, joten uutta siemenpankkiakaan sinne ei siis muodostunut. Hunajakukka on pörriäisten mieleen ja sopii myös syyskesällä kasvimaan aukkopaikkoihin viherlannoituskasviksi kylvettäväksi, joten sen siemeniä pitää ehdottomasti hankkia. Sitä en ymmärrä, miten puna-auringonkukka päätyi mukaan samalla ostosreissulla. Olen kuitenkin hieman ylpeä siitä, että siemenhankinnat jäivät sillä kertaa vain näihin kahteen pussilliseen, vaikka houkutuksia oli vaikka miten paljon.

Santukat saivat väljemmät kasvuolosuhteet.

Kylvöpuuhista oli luontevaa jatkaa muihin multapuuhiin. Esikoinen on joulusta lähtien kysellyt, voisiko hänen rahapuunsa istuttaa kullanväriseen suojaruukkuun. Nyt on jo sen verran valoisaa, että pienessä purkissa asustellut rahapuu pääsi isompaan ruukkuun, jonka sai sujautettua lapsen himoitsemaan purkkiin. Luultavasti rahapuulle tulee nyt uuden mullan ja valon lisääntymisen myötä kunnon kasvupyrähdys. Samoilla multasotkuilla erottelin kolme olosuhteiden pakosta (+laiskuudesta) samassa ruukussa asustellutta santukkaa omiin ruukkuihinsa. Vasta yksilöitä toisistaan erotellessa huomasin, että kolmas taimi oli jäänyt pahasti kahden isomman puristuksiin. Nyt luulisi senkin lähtevän reippaampaan kasvuun, kun ei tarvitse kyhjöttää lehdet supussa toisten välissä. Nyt vain odotellaan, milloin santut innostuvat kukkimaan.

Ja pussissa oli taas juuri sitä lajiketta mitä piti...

Eteiseen tuotu kukkasipuli-istutus on alkanut puskea ensimmäisiä nuppuja näkösälle ja kävi hyvin selväksi, että kultasahramipussissa ei ollut 'Blue Pearlia'. Ainakin kaikkien nyt nupulla olevien lajike saattaa olla 'Romance', jota minulla on jo ennestään keltaisessa nurkassa. Tai ainakin oli. Syksyllä nimittäin näytti siltä, että joku myyränroikale oli käynyt tekemässä täsmäiskuja juuri niihin kohtiin, joissa oli kevätsahrameita. Toivottavasti ei ole löytänyt kaikkia. Ruukussa kasvavat ovat sentään turvassa nelijalkaisilta tuholaisilta. Toivoisin kyllä, että loput olisivat oikeaa lajiketta tai edes jotain sinistä. Pörriäiset kun tuntuvat pitävän enemmän sinisävyisistä kuin keltaisista kevätsahrameista. Hyasinteissa näkyi jo nuppuja mutta niillä menee vielä jonkun aikaa ennen kuin pystyy sanomaan, onko niidenkään lajike oikea.

Ystävänpäivätapahtumasta saatu kimppu.

Leikkokukat piristävät aina ja erityisen paljon talvella. Hieman kyllä jännitti kuskata kukkia autolle pelkässä sellofaanikääreessä, kun pakkasta oli seitsemän astetta ja matkaa useampi sata metriä. Onneksi sentään auto oli lämmin. Toistaiseksi kukat näyttävät virkeiltä, joten ehkä muovi suojasi niitä riittävästi kylmyydeltä. Pinkiksi värjätyt jänönhännät näyttivät houkuttelevan pehmeiltä ja niitähän piti tietysti silitellä heti ensimmäisenä paketin avattuani. Olivat valitettavasti karkeampia kuin miltä näyttivät. No, eipähän leikkokukkakimppuja ole siliteltäväksi tarkoitettukaan.

Sähäkän pinkit jänönhännät.

Näiden kukkakuvien myötä toivotan teille blogiystäväni hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää!

Helmikuinen pihakierros

Mantsuriankärhöstä löytyikin siemeniä.

Täytyy sanoa, että eipä ole monena vuonna ollut näin helppoa tehdä pihakierrosta helmikuussa. Vähintäänkin on pitänyt vetää housunlahkeet kunnolla kenkien varsien päälle, jotta ei tarvitsisi kierroksen päätteeksi ravistella lunta sukista. Nyt lunta on avoimilla paikoilla juuri ja juuri parikymmentä senttiä, mikä on näillä seuduilla todella vähäinen määrä. Onneksi pakkastakaan ei ole ollut kovin paljoa, jos ei viime tiistain -22 astetta lasketa. Eilen oli niin kaunis päivä, että olisi voinut luulla pakkasta olevan paljonkin, mutta lämpötila oli melkein nollassa. Kerrassaan erikoista, mutta en todellakaan valita!

Vanhat kärhön ja tuoksuherneen versot jätin jänisten evääksi.

Keräsin viimekesäisiä tuoksuherneen ja loistokärhöjen versoja nuotiopaikalta jäniksille syötäväksi. Jätin kasan loistokärhö 'Ville de Lyonin' tyvelle, jonka vierestä rusakot ovat kulkeneet puutarhaan. Toiset jäljet kulkivat kuvan alareunasta vasemmalla olevan nuotiopaikan läpi. Jospa rusakot löytäisivät tarjolle jätetyt sapuskat ja kääntyisivät vatsat täysinä takaisin metsään sen sijaan että etsisivät jälkiruokaa puutarhasta. Onneksi suojaverkoissa riittää vielä hyvinkin korkeus pitämään pitkäkorvat poissa ainakin arvokkaammista puuvartisista.

Siinä on hajaannuttu 'Laatokan Helmen' molemmin puolin.

Ihan huvikseni tai pelkän aurinkoisen sään vuoksi en ulkoilemassa käynyt, vaikka toki sekin oli ihan virkistävää. Varsinainen asiani oli perennakylvösten hankeen hautaaminen. Sain kylvettyä perennojen siemenet jo viime sunnuntaina mutta viikolla ei ollut aikaa (tai ehkä ennemminkin inspiraatiota) käydä viemässä niitä ulos. Ruukut olivat kiltisti ulkoeteisessä odottelemassa kylmäkäsittelyyn pääsyä. Toivottavasti siemenistä kasvaa reippaita täydennystaimia kukkapenkkien aukkopaikkoihin. Ja toivottavasti itämisprosentti olisi kohtuullinen eikä erittäin hyvä tai olematon. Muutama pussi tuli nimittäin tyhjennettyä kokonaan, ettei pussin pohjalle jäisi vain pientä hyppysellistä siemeniä. Joitain aiempina keväinä huonosti itäneitä siemeniä ripottelin myöskin reippaammin, jotta saisin edes muutamia taimia.

Pitihän se kylvää taas tänäkin talvena perennoja (tässä siemenet ovat vielä peittelemättä).

Merkkasin kylvökset hyväksi havaitsemallani numerokoodauksella. Numeroiden takaa löytyy tänä vuonna: 1. keltatörmäkukka, 2. ripsureunainen tarhakylmänkukka, 3. kivikkotörmäkukka, 4. kaukasiantörmäkukka, 5. lapinvuokko, 6. amerikanvuokko, 7. tummansininen kurjenmiekka, 8. tarhapunahattu 'Sunseeker's Red', 9. vuorijumaltenkukka, 10. alppiasteri, 11. sinikatana 'Alba', 12. etelänmunkki, 13. punainen tarhakylmänkukka, 14. patjarikko, 15. tarhakellukka 'Mai Tai', 16. kissankello, 17. syyshohdekukka. Laatikkoon tehty kylvös on tarkoitus pitää ulkona koko ajan. Siinä on pääasiassa sellaisia lajeja, joista ei ole kiire saada taimia. Kylvin niitä vähän niin kuin varmuuden vuoksi, jos vaikka sattuukin tulemaan talvituhoja. Ruukuissa taas on lajeja, joissa kävi kato viime talvena ja joita haluan ehdottomasti lisätä. Ne on tarkoitus nostaa jo ennen lumien sulamista säistä riippuen joko ulkoeteiseen tai ulkovarastoon ottamaan alkuvauhtia. Tällainen pieni porrastus helpottaa ruukkuruljanssia, kun osan taimista saa ruukuttaa suurempiin purkkeihin siinä vaiheessa kun osa pitää koulia ensimmäistä kertaa.

Vakiopaikka kylmäkäsiteltäville kylvöille oli tänä vuonna nopea lapioida.

Olen jo muutamana vuonna haudannut kylmäkäsiteltävät kylvökset kasvimaalle yrttilavan viereen. Siihen kertyy yleensä hyvin lunta ja jos ei, niin sitä saa helposti etupihaa kolatessa lykittyä niin yrttien kuin kylmäkäsiteltävienkin suojaksi. Nyt yrttilavan luona oli korkeimmassa kohdassa kolmisenkymmentä senttiä lunta, joten eipä kovin montaa kertaa tarvinnut lapiota heilauttaa. Viime talvena näihin aikoihin tuossa kohdassa oli lunta melkein metrin verran, joten en silloin edes yrittänyt päästä noin pitkälle lavan viereen. Mitäpä sitä suotta huhkimaan hullun lailla, kun vähempikin riittää.

Nyt ovat niin lava kuin kylvökset vähän paremmin suojassa kylmältä.

Aika onneton kasa lunta tuli tuohon haalittua mutta onhan sekin vähä tyhjää parempi. Luultavasti lava on kokonaan jäässä, vaikka katkoinkin syksyllä pakkasten tultua pihdasta joitakin oksia suojaamaan yrttilavassa kasvavia timjameita ja salviaa. Lumi kuitenkin suojaa routaista lavaa kylmenemästä enempää, jos (tai varmaankin kun) tulee taas kovempia pakkasia. Voisin kuvitella, että kasveille on mukavampi, jos juuret ovat -1-asteisessa mullassa kuin -25 asteessa. Toisaalta lumikasa suojaa myös plussakeleiltä, sillä eihän voi olla hyväksi, jos multa sulaa ja jäätyy vuorotellen pitkin talvea. Niin paljon ei kuitenkaan lumen lapionti innostanut, että olisin lähtenyt hakemaan sitä yhtään kauempaa. Nytkin sitä piti haalia seuraavien lavojen välistä, johon tuuli oli kinostanut vähän isomman kerroksen.

Ei tarvitse arvailla, missä mahtavat lavakaulukset piilotella. Syyskylvösten merkkikepitkin näkyvät.

Kompostorikin on vähän kärsinyt lumisuojan puutteesta, vaikka leutojen säiden ansiosta se ei olekaan jämähtänyt umpijäähän koko talvena. Tammikuussa kompostori oli pitkän aikaa melko lähellä jäätymispistettä mutta ei kuitenkaan jäätynyt. Tyhjensin puolivalmista tavaraa pari viikkoa sitten ja sen jälkeen kompostori hyrähtikin kunnolla käyntiin höyryten parhaimmillaan melkein 60 asteessa. Tai mistä minä tiedän, onko se noussut sitäkin korkeammalle, kun en ole käynyt joka päivä sitä tarkistamassa. Hyvin olivat kuitenkin ne vähäisetkin lumet sulaneet kompostorin kylkien ympäriltä.

Helmikuun alussa kompostorissa oli lämmintä.

Kompostorilta lähtiessäni huomasin autotallin nurkalla myyrien tai hiirien moottoritien. Varaston puolella on kaksi loukkua mutta niihin ei ollut tällä kertaa jäänyt saalista, vaikka hyvin todennäköisesti otukset saattavat käydä myös varaston puolella. Ainakin aiemmin talvella loukkuihin on jäänyt säännöllisesti myyriä ja yksi päästäinenkin. Jälkijonoja kulki myös autotallin toisesta päästä kohti naapurin lintulautaa, joten oletettavasti pikkutuholaiset juoksevat autotallin seinustaa myöten lintulaudan alle ruokailemaan ja palaavat vatsat täynnä takaisin kukkapenkkiini. Sen verran kiusaa niille tein, että talloin jälkijonon päästä syysleimujen juurelta löytyvät lumitunnelit mataliksi. Maa on roudassa, joten mahdollisille mullan sisällä kulkeville tunneleille en mahtanut mitään. Harkitsin hiirenloukun laittamista autotallin seinän viereen, mutta en keksinyt, miten olisin suojannut sen linnuilta ja oravilta. Myyrät pitäkööt kuitenkin varansa, sillä heti kun käyttökelpoinen idea tulee mieleen, helposta reitistä herkkupöytään tuleekin vaarojen täyteinen tantere.

Kiireisten puutarhavieraiden jäljet risteävät puhtaalla lumella.

Hyvää viikonloppua!

Lunta yllin kyllin

Lapset aloittivat lauantaina lumityöt ja jaksoivat lapioida peräti ylimmän rappusen esille. Juhuu...

Tässä kuussa on tullut naputeltua niin monta kesäistä ja keväistä juttua, että laitetaan väliin edes yksi maanpinnalle palauttava postaus. Palataan nimittäin viime viikonlopun tapahtumiin. Se, mikä eteläisessä Suomessa taisi sataa vetenä, tuli täällä meillä lumena. Perjantai-iltana alkoi tuiskuttaa ja sitähän tuli lauantaiaamuun mennessä 25-30cm. Ja tiedättekö mitä tapahtuu, kun sattuu vuosisadan lumituisku kohdalle? Silloin isännälle iskee pahimmanlaatuinen miesflunssa (vitsit vitsinä, hän oli oikeastikin niin kipeänä, ettei ollut asiaa lumitöihin). Mutta joka tapauksessa: miten on mahdollista, että juuri silloin kun itse olen joko vapaalla tai perheen ainoa terve, sataa taivaan täydeltä lunta? Ei ollut nimittäin ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun näin tapahtui. Niinä päivinä, kun isäntä olisi terveenä kotona ja minä itse aamusta iltaan töissä, ei sada hiutaleen hiutaletta.

Etupihalta alkoi loppua tila, joten piti tehdä uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan päälle.

Oli melkoisen raskas kolmituntinen, kun jouduin lapioimaan ensin väylät lumenkasauspaikoille auki ja sitten kolaamaan pihan, kaivamaan Karon pissipaikan esiin ja lopuksi vielä lapioimaan jänisverkkojen ympärykset matalammiksi. Mikä onni, että kaikki lumi oli kevyttä pakkaslunta eikä tonnin painoista nuoskamössöä. Onneksi lapset olivat hetken aikaa auttamassa, mutta siinä lumimäärässä pieni apu ei paljoa lohduttanut. Uusi lumenkasauspaikka suopuutarhan kohdalla tuli oikeasti tarpeeseen, kun etupihan kinokset alkoivat olla jo niin korkeita, ettei niihin jaksanut enää työntää täyttä lumikolallista lunta. Suolle sentään sai tallustella loivaan alamäkeen, vaikka matkaa onkin reilusti. Tuleepahan suolle keväällä autenttiset kasvuolosuhteet, kun nämä lumimassat sulavat. Älkää muuten hämääntykö tuosta suolle johtavan kuvan matalilta näyttävistä kinoksista. Olen pitkin talvea tallustellut väylän kohdalta lapioimaan pensasmustikoiden ympäriltä lumia pois ja siksi pohjalla ollut lumi oli tallautunut sen verran kovaksi, ettei tarvinnut ihan maahan asti lapioida.

Kivikkorinne ja aurinkopenkki ovat valtavan kinoksen alla. Jäljet penkan reunassa ovat lasten tekosia.

Ajankuluksi laskeskelin, kuinka monta lumikuormaa etupihalta piti lykkiä lunta pois. Neliöitä ei kovin paljoa ole, mutta silti tuli lähemmäs 200 kukkurallista lumikolallista. Siihen lisäksi piti lapiolla siistiä reunukset ja rappuset. Joskus katua auraava traktori peruuttaa osittain meidän piharinteeseen ja vetäisee lingolla lumet siitäkin. Nyt oli urakoitsijalla kiire ja auratun alueen raja meni metrin päässä tontin rajasta. Kadun puolella siis, eli minulle jäi enemmän kolattavaa. Ne viitisentoista kolakuormaa tosin jätin kadun pään lumikasoihin enkä työnnellyt omalle pihalle ylämäkeen. Kadultahan ne oli kolattukin. En sentään lapioinut lumia kasaksi ajoväylälle, niin kuin eräs tuossa isomman kadun varressa oli tehnyt ja samalla luonut kunnon vaaranpaikan autoilijoille.

Toinen autoista on yleensä pihalla tuon matalamman penkanosan kohdalla, joten siihen ei ole kovin usein pystynyt kolaamaan.

Lumen syvyyttä en mittanauhan kanssa lauantaina tutkinut, mutta Pohjois-Savossa on nyt mitattu ennätyksellisen korkeita hankia ajankohtaan nähden. Siltä se todella tuntuikin! Jänisverkoille kahlatessani jaloissa ei enää riittänyt pituus, vaikken mikään pätkä olekaan. Pahimmissa kohdissa lunta oli minua vyötäisille saakka. Sain rämpiessä takin taskutkin täyteen lunta, kun oli vetoketjut jääneet auki. Sen verran korkeiksi ovat nietokset nousseet, että lopputalven aikana tulee varmasti ongelmia rusakoiden kanssa. Pensasmustikat ovat iloisesti syvällä hangen alla mutta saman, vain 120 senttiä korkean verkon sisällä oleva 'Sinikka'-luumu on jo vaaravyöhykkeessä. Olisi ihan fiksua hankkia sille oma verkko, jonka voisi kiepauttaa nyt hangen päälle suojaamaan puun latvaa. Silloin ei tarvitsisi enää lapioida ison alueen ympäriltä lumia. Hätäensiavuksi kiskoin joulukuusen ja muutamia pihdan oksia puun ympärille. Jos vaikka joku utelias rusakko ei huomaisi havujen seassa piilottelevaa luumupuuta.

Sinikka tarpeeksi hyvin piilossa? Taitoin useita kuusenoksia sen verran rikki, että pihka varmasti haisisi mahdollisimman voimakkaasti.

Takapihan luumupuiden ympäriltä lapioin lunta verkkohäkkien sisälle. Voi olla, että kadun ratkaisua myöhemmin kevättalvella, mutta en keksinyt muutakaan paikkaa, mihin olisi helposti saanut sellaisen määrän lunta mahtumaan. Jos rusakot pomppivat verkkojen sisälle, ne eivät ainakaan pääse kovin helposti syömään puita 1,5 metriä alempaa paljaiksi. Tai ainakin niillä on hillitön kaivuu-urakka edessä. Latvoista nyt niin väliksi, kun eihän niistä yletä muutenkaan keräämään satoa. En muistaakseni ankkuroinut verkkoja maahan kiinni, mutta olisivatko jäätyneet, kun en saanut niitä nostettua yhtään korkeammalle. Niinpä toivotaan, että a) lunta ei sada yhtään enempää ja b) rusakot pupeltavat mieluummin loistokärhöjä, joita revin tarkoituksella hangen päälle esille.

'Laatokan Helmelle' ei riittänyt 150-senttisiä verkkoja, joten sillä on 120-senttinen suojus ja lisäksi paljon lunta.

Ja jotta lumi ei varmasti loppuisi, nytkin sitä sataa hiljalleen lisää. Juuri äsken kompostiroskia viedessäni huomasin, että lauantaina oli jäänyt yksi paikka lapioimatta esille: kompostori ja sille johtava noin parin metrin mittainen kulkuväylä. Piti sitten jättää kompostiastia hankeen ja hakea lapio. Kompostorin suojana on kyllä muutenkin ollut kunnon lumikinos mutta kyllä sinne yleensä on päässyt ilman lapiota biojätteet viemään. Kovilla pakkasilla olen lapioinut kannenkin päälle kerroksen lunta, mutta nyt on ollut sen verran leutoa, etten sitä tehnyt viimeksi juuri ennen lumituiskua kompostilla käydessäni.

Kannen ilmaluukusta tuleva lämmin höyry on pitänyt pienen "hengitysreiän" sulana mutta muuten kompostori on syvällä hangen sisässä.

En muista, olenko täällä blogissa manaillut kompostorimme kannen lukitussysteemiä. Sen kanssa on ollut joka talvi jäätymisongelmia mutta eniten tämän ja viime talven haastavissa sääoloissa. Kannen muotoilu johtaa joka ikisen vesipisaran suoraan lukon väliin ja näyttää sinne lumikin painuvan oikein hyvin. Ja entäs alijäähtynyt vesi sitten? Sinne kapeisiin, vieri vieressä oleviin rakosiin ihan kaikki taivaalta tuleva sitten jäätyy oikein mukavasti eikä lähde pois muuten kuin sulattamalla. Tänä talvena myös kova pakkanen on aiheuttanut ongelmia, sillä lukkosysteemi on vain jäätynyt kiinni, vaikkei välissä näyttäisi edes olevan mitään. Kerran jouduin hakemaan hiustenkuivaajan, sillä kovalla pakkasella ei omien keuhkojen puhallusteho enää riittänyt sulattamaan umpijäätä lukon rakosista. Sen episodin jälkeen kannen etuosan suojaksi laittamani vanha pyyhe on suojannut hyvin lumelta ja myös enimmältä vedeltä, mutta pakkaselle sekään ei ole mahtanut mitään. Niinpä päädyin viimein jättämään lukon kokonaan auki. Kantta ei siis enää vedä mikään tiukasti kiinni mutta onhan tuokin ratkaisu näyttänyt toimivan.

Sieltä löytyi. Mittari näytti olevan 50 asteen tienoilla. Sauhuaa kuin kompostivastaavan pää...

Kysynkin, miksi Biolanin piti vaihtaa se vanhanaikainen, mutta hienosti toiminut kumilenkki tällaiseen kehnosti suunniteltuun saranoituun muovihärpäkkeeseen? Kannen aukipitomekanismi on myös teoriassa ihan hyvä keksintö. Todellisuudessa sekään ei toimi, jos koloihin pääsee lunta. Siksi senkin suojana pitää olla pyyhe (joka näkyykin tuossa lumikinoksen päällä kompostorin oikealla puolella). Ja mikäs olikaan silloin ammoisina aikoina ennen yliaktiivisia suunnitteluinsinöörejä pitämässä kantta auki? Kanteen ja säiliöosaan kiinnitetty sopivanmittainen naru, joka esti avattua kantta retkahtamasta taakse. Samanlainen systeemi kuin niissä Biolanin puutarhakompostoreissa on nykyään. Joskus se halpa ja simppeli ratkaisu olisi oikeasti paras. Ovatko nämä "innovatiiviset" ja "tyylikkäät" mekanismit vain konsti lisätä satanen kompostorin hintaan vai kuka näitä älynväläyksiä tehtailee? Vai olenko oikeasti ainoa, jolla kompostori ei ole jossain katoksessa säiltä suojassa?

Jouluksi hankittu amaryllis 'Cherry Nymph' kukki viime viikolla toisella kukkavarrellaan.

Kompostireissun jälkeen mittasin lumen syvyyttä. Yritin valikoida sellaiset keskiarvokohdat, joihin ei olisi tuuli kinostanut hirveästi tai toisaalta puhaltanut lunta poiskaan, mutta kovin pitkälle en lähtenyt rämpimään. Mittaustulokseksi sain 86cm. Aurinkopenkin 90-senttinen aita on pihan puolelta hävinnyt näkyvistä jo ajat sitten, joten lunta on siellä varmasti metrin verran jos ei enemmänkin. Kadun puolella alamäessä aitaa vielä vähän näkyy, mutta siitä onkin tuuli pöllyttänyt lunta välillä pois. Nyt kun selasin vanhoja muistiinpanoja, kolme vuotta sitten 19.2.2022 on ollut yhtä paljon lunta kuin nyt. Kevättalvella 2018 lunta oli enimmillään 90-100cm. Kummastakin selvittiin hengissä kesään, joten kyllä sitä maata nähdään varmasti tänäkin keväänä ennemmin tai myöhemmin. Niitä aikoja odotellessa...

Tammikuun tilannekatsaus

Tulppaanit ilahduttavat talven keskellä.

Päivän ohjelma on ollut tänä talvena harvinaisen selvä: aamu aloitetaan joko lumitöillä tai hakemalla puita uuniin. Aika usein työlistalla on ollut molemmat, kun lämpömittarin lukema on alkanut kolmosella. Enpä muista yhtään talvea, jolloin olisi ollut näin monta kertaa -30 asteen pakkasia eikä talvesta ole mennyt vielä puoliakaan! En myöskään ollut kirjoittanut aiemmin puutarhapäiväkirjaani yhtään merkintää -35 asteen pakkasista, joten tämä talvi taidetaan laittaa muistikirjoihin äärimmäisyyksien talvena. Äärimmäisyydet kun eivät rajoitu pelkkiin pakkaslukemiin, vaan luntakin on saanut lapioida harvinaisen usein.

Vasen polveni on pinkin viivan kohdalla, joten hangessa liikkuminen alkaa käydä jo kuntoilusta.

 Vaikka tuntuu, että näillä seuduilla tämä lumen määrä ei ole mitenkään poikkeuksellinen (vielä), selvisi aiempien vuosien kalenterimerkinnöistä kurja totuus. Mittasin tänään meidän pihalta useammasta paikasta 55-60cm:n lukemat, mikä on viitisen senttiä enemmän kuin koskaan tammikuun puolenvälin paikkeilla sinä aikana kun olemme tässä asuneet. Jonain vuonna tähän aikaan oli vain 25cm, suurimmaksi osaksi hangen syvyys on ollut neljänkymmenen sentin tienoilla. Perinteisesti helmi-maaliskuussa hanget ovat kasvaneet reipasta vauhtia. Toivon, että tämän talven lumet olisivat jo sataneet eikä koko talvena tulisi kovin montaa hiutaletta lisää.

Purppurapunalatvoilla on komeat hatut, kaulaliinat ja tumputkin. Muuten ei tarkene talventörröttäjätkään.

Saaripalstan Saila esitteli jonkun aikaa sitten puutarhansa lumihattuisia talventörröttäjiä. Juksasin hieman, kun kommentoin meillä talventörröttäjien rakentaneen iglut ympärilleen. Oikeasti ne ovat joko hautautuneet umpsukkeluksiin tai sitten kääriytyneet purppurapunalatvojen tapaan kunnon vällyihin. En vain halunnut toisen blogissa repostella meidän hangilla; teen sen omassa blogissani, heh. Vaikka taitaapa sitä lunta olla saman verran jo Etelä-Suomessakin, joten samassa lumiveneessä ollaan ihan porukalla. Hangen pinta on muuten purppurapunalatvojen kohdalla oikeasti tuossa aidan yläreunan yläpuolella. Tuuli on pyöritellyt sen verran lahjakkaasti lunta kukkavarsien ympärille, että niiden kohdalla on noin 90cm:n kinos. Onneksi ei ole vielä joka paikassa yhtä paljoa. Tässä eräänä päivänä yritin houkutella Karoa hankeen rämpimään. Koiranmitan yritettyään luovutti ja kääntyi takaisin. Ei suostunut tulemaan edes namin avulla pidemmälle. Enpä kyllä itsekään sitä tekisi, jos joutuisin rämpimään päälakeani myöten hangessa.

Näyttää siltä, että atsaleat ovat turvassa jänöiltä, vaikka verkon ympäriltä ei madaltaisikaan hankea.

Urakoin tänään jänisverkkojen ympäryksiä matalammiksi. Lumen lapiointi käy kevyemmin nyt kuin parin päivän päästä, jos ennustetut plussakelit toteutuvat. Luumupuiden ja alppikärhöjen ympärillä oli sen verran paljon lapioitavaa, että päätin uhkarohkeasti atsaleojen häkin niine hyvineen. Yhdestäkään atsaleasta ei näy edes latvan kärkeä hangen pinnalle, joten ehkäpä jänötkään eivät niitä lähde sieltä esiin kaivamaan. Lisäksi atsaleojen takana seinäkkeessä on maukasta loistokärhöä mutustettavaksi ja nuotiopaikan portissa lisää. Toistaiseksi jänikset eivät ole tulleet pihaan ollenkaan. Upottaa kai niitäkin liikaa. Tilanne muuttuu varmasti heti, kun hangen pinta vähän kostuu ja alkaa painua tiiviimmäksi. Niinpä laitoin pupuille pienen buffetin kohtaan, jossa meni aiemmin talvella yhdet jäljet.

Varjokujan portista revittyä kelloköynnöstä ja tuoksuhernettä. Taaempana on vapaasti mussutettavissa loistokärhöjä.

Toivottavasti pitkäkorvat maistelevat noita luvallisia eväitä mieluummin kuin taistelevat jänisverkkojen kanssa ja iskevät hampaansa puuvartisten oksiin tai runkoihin. Puutarhakierroksen jälkeen tarkistin kompostorin tilanteen. Puolivalmis massa ehti jäätyä alkutalven aikana enkä saanut kaivettua edellisen kerran kompostoria tyhjentäessäni kaikkea jäistä ainesta pois saati tiputettua jäljelle jäänyttä umpijäähän jämähtänyttä kerrosta kompostorin pohjalle. Niinpä sinne jäi tyhjennysluukun korkuinen tyhjä tila, joka tietenkin jäähdyttää kompostorin sisältöä alakautta. Tyhjennyksen jälkeen olen kaivanut säännöllisin väliajoin kuumavesipullon yläkautta sulattamaan jäätynyttä massaa ja toivonut, että mikrobitoiminnan kunnolla käynnistyttyä loput jäät sulavat ja kompostorin sisältö vajoaa itsestään alas. Kompostori on selvästi alkanut lämpenemään mutta ei aivan sitä vauhtia kuin olisin toivonut. Kovat pakkaset ovat varmasti hidastaneet käynnistymistä. Sain kuitenkin tänään hajoteltua yläkautta tökkimällä jäisen kerroksen niin hyvin, että tuoreempaa biojätettä valui kunnolla pohjalle. Jospa se kompostori nyt hurahtaisi kunnolla käyntiin. Seuraavaksi kulku suuntautui kellariin.

Syksyn alesipulit piipottavat jo innokkaasti.

Joskus lukijat ovat kysyneet, onko kellarissamme ikkunaa. Lampun valonkajo näyttää nimittäin välillä kuvissa siltä kuin ulkoa tulisi valoa. Siksipä otin ylläolevan kuvan tarkoituksella hieman ylempää ja eri kulmasta kuin normaalisti, jolloin paljastuu sekä ikkunaton seinä että kattovalo. Vasemmassa reunassa on oviaukko. Kellarin katto on aikalailla maanpinnan tasalla tai hieman alempana, joten kuinkapa sinne ikkunaa saisikaan. Toisaalta pysyypähän kellari paremmin tasalämpöisenä niin kesät kuin talvetkin, kun ei ole ikkunaa. Nyt siellä oli mittarin mukaan vain kaksi astetta lämmintä, mutta en laittanut vielä lämmitystä päälle, kun lattialla kylmimmässä kohdassa olevassa kastelukannussakaan ei ollut edes hentoa jääriitettä pinnassa. Tuskinpa ihan joka kohdassa niin kylmää on. Pitää kuitenkin vähän seurailla tilannetta, ettei käy kasveille hassusti. Eipähän siellä muuta kylmänarkaa olekaan kuin pari pelakuuta ja muutama gladioluksen mukula.

Loistokärhö SAMARITAN JO ('Evipo075') on jo innoissaan kasvuun lähdössä.

Kellarikärhöt heräilevät joka ikinen kevät tuskastuttavan aikaisin. Osaksi niiden takia kellari saa olla mahdollisimman viileä, sillä hennot valkoiset luikerot katkeilevat herkästi ja keräävät myös kirvoja riesakseen. Hidastin nyt hieman "Samariinin" kasvua pätkimällä pisimpiä versoja poikki. Kuten pikkutaimien latvominen, myös kärhöjen versojen katkaisu hidastaa hetkeksi aikaa kasvua ja kellarin viileydessä se hidastaa enemmänkin kuin vain hetken. Minikokoisessa 'Rouge Cardinalissa' oli pari hyvin pikkuruista versonalkua maanrajassa, viime syksyn uusin hankinta, 'Destiny' oli hieman pidemmällä. Syksyllä ruukussa runsaasti kukkineet 'Blekitny Aniol' ('Blue Angel') ja 'Hagley Hybrid' (jonka piti olla 'Multi Pink') olivat vielä melko lailla unten mailla. Tänä vuonna kellarissa ei ollutkaan useampia kärhöjä, jos siemenkylvöksiä ei lasketa. Kaikki puuvartiset olivat hienosti lepotilassa.

Vihreä ulkoeteinen.

Eteisessä on kaikki tai ainakin melkein kaikki kunnossa. Ikkunan edessä amppelissa roikkuva riippapelargoni on kerännyt taas pitkin talvea kirvoja riesakseen. Sen alle ikkunan eteen olisi voinut laittaa kukkahyllylle rosmariinin tai vaikka muratin, jos ei tarvitsisi varoa ylhäältä tiputtautuvia kirvoja. Nyt eteisen melkein valoisin paikka on tyhjillään ja rosmariiniressukka ikkunan puitteen kohdalla. Viherliljapuuhun kirvat eivät ole koskaan siirtyneet, joten se saa sentään olla lähempänä riippapelakuuta. Muratti oli aiemmin pelakuulaatikoiden yläpuolella vessan ikkunalla, mutta poistimme ikkunan alta naulakon, johon muratin iso ruukku nojasi. Turhaan naulakko siinä olikin, kun ei siihen kukaan koskaan laittanut (tai saanut laitettua) takkiaan roikkumaan. Nyt ikkunan eteen mahtuu ainoastaan pieniä ruukkuja. Tiedänpähän, mihin laitan kellarin sipulikukat sitten kun on aika tuoda niitä sisälle.

Muratti on nyt heti ulko-oven vieressä eteisen toisella seinustalla.

Luulen, että ensi kesä on riippapelakuuni viimeinen mahdollisuus ansaita seuraava talvehtimisvuosi. Saa olla suorastaan järkyttävän runsas kukinta ja voimakas kasvu, jotta viitsin taistella kirvojen kanssa. Onhan se ihan kohtuullisesti kukkinut ja kasvanut joka kesä, mutta ei mitenkään henkeäsalpaavan komeasti. Niinpä siitä luopuminen alkaa tuntua jo ihan realistiselta ajatukselta. Toki sitten pitää miettiä, mitä laittaisi pelakuun tilalle...