Kiviä kaivamassa

Kruunukärhön 'Purple Dream' siemenhahtuvapalloja, joista toinen on jo pörhistynyt untuvaisen pehmoiseksi.

Eikös syksy ole parasta aikaa kunnostaa nurmikkoa? Sitä nimittäin tein viikonloppuna mutta ehkä en ihan perinteisimmällä menetelmällä. Tarvitsin nimittäin kiviä enkä keksinyt, mistä muualtakaan niitä olisin tähän hätään saanut kuin nurmen alta. Onneksi meillä on huonosti voivaa nurmikkoa vaikka kuinka paljon ja melkein poikkeuksetta rikkaruohoisen tai helposti kuivuudesta kärsivän kohdan alla on kivi tai useampi. Selvästi tunnen puutarhani hyvin, sillä jo ensimmäinen A3-paperiarkin laajuinen monttu tuotti tulokseksi puoli ämpärillistä pikkukiviä, muutaman isomman murikan sekä ämpärillisen voikukanjuuria ja ratamoita. Vajaan pari neliötä pengoin lapionpiston syvyydelle ja sain sen verran käyttökelpoisen kokoisia kiviä, että muutama projekti valmistui ja loput etenivät mukavasti. Alle nyrkinkokoisia kiviä kertyi melkein pari ämpärillistä odottamaan sopivaa käyttökohdetta.

Tänä kesänä tehtyyn mansikkapenkkiin tuli viimein reunus tällekin puolelle. Vaihdan ehkä myöhemmin pienimmät kivet vähän isompiin, jos niitä sattuu tulemaan jossain vastaan.

Kärhökaaripenkin etupihan puoleinen pääty on ollut pari vuotta työn alla. Sen ympärys on käytännössä pelkkää rikkaruohostoa, sillä autotallin viereen on jemmattu milloin mitäkin. Autotallin puoleista osaa peittää aika tiivis ketohanhikkikasvusto, jolle en näe juuri nyt tarvetta tehdä mitään. Niistä eroon pääseminen olisi nimittäin liian iso urakka. Kitkin vain kivireunuksen viereen rönsyilleet kasvustot ja laitoin hiekkaa tilalle. Sen sijaan penkin yläreunan vieressä kasvoi ainoastaan ratamoa ja voikukkaa, jotka kaivoin nyt kokonaan pois. Samalla sain hieman nostettua maanpintaa ja oikaistua hassun montun, joka oli alunperin tullut paikalla olleen hiekkakasan takia. Kivien poistamisen jälkeen toin tilalle useamman ämpärillisen multaa ja kompostia, ja kylvin nurmensiemeniä. Kylvin myös toiseen kohtaan pienelle alalle siemeniä mutta muut kaivaukset saivat pärjätä vanhan nurmikon voimin. Voikukat oli helppo nyppiä nurin käännetyistä nurmipaakuista pois ja kun alla olleiden kivien tilalle tuli uutta multaa ja kompostia, vanhakin nurmi varmasti kasvaa ensi kesänä tuuheana.

Peitin kukkapenkin vierestä nurmikylvöksen kevyesti hiekalla etteivät linnut huomaa mahdollista ruokapaikkaa. Vasemmasta alanurkasta ja siitä eteenpäin on kerätty kivet ja voikukat pois mutta jätetty pintamaa harvoine heinineen muuten ehjäksi. Ei mikään kaunistus nyt mutta ensi kesänä näyttää paremmalta.

Parissa edellisessä kuvassa jo näkyi vilahdus uuden kivireunuksen alkua (tuo vasemmanpuoleinen). Nyt pysyvät mullat poissa käytävältä ja uusi reunus on kiva pari vanhalle, vaikka onkin matalampi ja pienemmistä kivistä tehty.

Tuolla alueella hääriessäni tulin taas huomanneeksi kiiltoleimun, jonka istutin kivillä pengerretyn osan alanurkkaan keväällä. Sen piti tuoda korkeutta ja näkösuojaa marjapensasalueen suuntaan ja pidentää penkin kukinta-aikaa. Jo kesällä huomasin, että leimu kukkii täsmälleen yhtä aikaa jaloangervojen kanssa ja tietysti juuri sen verran eri sävyisenä valkoisena, että jaloangervot näyttävät sen rinnalla likaisen kellertäviltä. Kasvutapakaan ei ole jämäkkä ja pysty, vaan luikertelee ennemminkin pitkin pituuttaan maanpintaa myöten tai nojailee jaloangervoja vasten. Yllä olevassa kuvassa kiiltoleimu on tuo, joka suikertaa oikeasta reunasta reunuskivien päälle. Pahoin pelkään, että kiiltoleimun kohtalona on muuttaa kolmannen kerran heti kunhan vain keksin, mistä sille mahtaisi löytyä sopivampi paikka toteuttaa kummallisia kasvutaipumuksiaan. Laitan sen tilalle muutaman jaloangervon ja tyydyn siihen, että penkissä ei ole sen korkeampaa kasvia.

Viereisen alueen ehostus sai tämän pätkän näyttämään homssuiselta. Kitkin reunan ja nyt pakkasesta kärsineet 'Halcyon'-kuunliljat tulevat sievästi esille.

Samassa penkissä parin metrin päässä 'Halcyonit' näyttävät näin virkeiltä. Pakkanen tuli siis selvästi etupihan puolelta ja pysähtyi muihin kasveihin.

Tarvitsin kiviä myös kasvimaalle rajaamaan aidan vieressä olevan kapean istutusalueen käytävien hiekasta. Käytävät olivat nurmella selvästi kaltevat mutta nyt kun nurmet on korvattu hiekalla, ei sellaista jyrkkyyttä pysty pitämään yllä. Kapeaa istutusaluettakaan ei voi nostaa korkeammalle, sillä silloin pitäisi rakentaa joku pengerrys naapurin puoleiselle reunalle. Päätin ratkaista ongelman sillä, että teen kivistä pengerryksen polun ja istutusalueen rajalle. Vähän hassulta tuntuu jättää kuukausimansikat polulta katsoen alemmas, mutta eipä kaltevuudelle oikein voi muutakaan tehdä. Hyvällä tuurilla kivireunus pitää osan mansikan lehdistä ja raakileista sopivasti irti mullan pinnasta. Kuva jäi valitettavasti ottamatta mutta eipä pengerrystäkään tullut vielä kuin kolmasosalle koko matkasta. Kaivellaan siis jostain lisää kiviä ja kuvataan koko projekti valmiina myöhemmin.

Muutama kivi riitti myös rajaamaan uutta kesäkukkapenkkiä marjapensasalueen kivituhkasta. Samalla siirsin rajalla ennen olleet betonitiilet naapurin nurmen ja meidän kivituhkan rajalle pitämään nurmiheinien juuria aisoissa. Kumpikin rajaus jatkuu kunhan materiaalia löytyy.

Kunhan löydän lisää kiviä, aion rajata vielä koko kesäkukkapenkin. Sen lisäksi, että kivireunus pitää mullan ja kivituhkan siististi erossa toisistaan, sillä saa myös muutaman sentin lisää multaa kesäkukkapenkin puolelle. Kivillä reunustettu, päältä päin tasainen penkki on myös helpompi kastella, kun vesi ei valu saman tien kivituhkalle ja vie multaa tai jopa siemeniä mennessään. Tällä hetkellä olisi vielä tarvetta vähintään parin nyrkin kokoisille kiville eikä niille pikkukiville, joita nurmikoltakin enimmäkseen löytyi. Kivikkorinne alkaa nimittäin olla jo niin täynnä pikkukiviä, ettei lisää sovi. Pitäähän siellä olla kasvejakin. Pitänee talven aikana miettiä joku uusi projekti, johon saisi upotettua pienempää kiviainesta.

Tässä kivien seurana on keväällä kylvetyt tähtilevisiat emonsa (vasemmanpuoleinen rypäs) kanssa. Neljästä taimesta vain kaksi selvisi tänne saakka mutta ne ovatkin kasvaneet hyvin. Jokohan ensi kesänä kukkivat?

Kiviä kaivellessa ihastelin päivänlilja 'Stella d'Oron' ja puistoatsalea 'Illusian' värikästä komboa. Oikeassa reunassa näkyy myös pikkuampiaisyrttien toista kukintaa.

Kerroin pari kuukautta sitten, että navakat tuulenpuuskat olivat katkaisseet yhden peittokurjenpolvista maanrajasta poikki. Jätin silloin juuret maahan ja pätkin irronneen kasvuston pistokkaiksi, jotka ruukutin ja vein ulkovarastoon juurtumaan. Huomasin pistokkaita tutkiessani, että melkein kaikki olivat jo tunkeneet juuria ruukkujen pohjarei'istä ja olivat siis valmiita istutettaviksi. Enpä olisi uskonut, että kaikki pistokkaat selviäisivät. Koska minun onnistumisestani ei ollut takeita, otti äitini myös samaan aikaan omasta kurjenpolvestaan pistokkaita ja toi muutama viikko sitten minulle jatkohoitoon. Myös ne olivat juurtuneet, joten sain kerralla täytettyä yli puolet koko siitä alueesta, jota olin alunperin suunnitellut kurjenpolville. Pistokastaimet ovat nyt suunnilleen samankokoisia kuin se tuulessa katkennut yksilö viime syksynä, joten ensi keväänä minun ei tarvitse esikasvattaa yhtään kesäkukkaa sille alueelle. Maahan jääneestä juurakosta ei ole vielä noussut versoja, mutta odottelen toiveikkaana ensi kevättä.

Tuulesta selvinnyt yksilö taistelee tilasta itsekseen kylväytyneen kiinanasterin kanssa. Yksi pistokastaimista näkyy oikeassa ylänurkassa.

Samaisessa penkissä viimeiset gladiolukset alkavat availla nuppujaan sinne tänne retkottaen.

Nyt kun ilmat ovat viilenneet, olemme aloittaneet leivinuunin lämmityksen. Lämmitystä seuraavana päivänä uunissa on yleensä juuri sopivasti lämpöä omenaviipaleiden kuivattamiseen. Vanhemmiltani tuli viimeksi heidän meillä käydessään pari laatikollista omenoita. Toisessa oli kauniin punaisia omenoita, joista tehdyt viipaleetkin punertavat suloisesti. Omppu poikineen häviää tuossa tuokiossa, sillä rapeisiin omenalastuihin tulee suorastaan himo. Omenoiden käsittelyssä on toki oma työnsä mutta itse kuivatus käy näppärästi kun vain muistaa laittaa ajastimen hälyttämään.

Rahkan seassa on kanelia ja tuoretta omenasilppua, koristeena kuivattuja omenaviipaleita. Oikea herkkujälkkäri! Kuvan oton jälkeen nakkasin omaan annokseeni sen verran paljon kuivattua omenaa lisää, että isäntä jo leukaili niiden muuttuneen koristeesta pääraaka-aineeksi.

Jään odottelemaan, puraiseeko halla ensi yönä. Nyt lämpömittari näyttää kolmea astetta seinän vieressä, joten ainakin lähelle nollaa mennään. Harsot vedin jo töistä tullessani kesäkukkaruukkujen päälle, joten ei tarvitse ainakaan niiden puolesta jännittää. Iloista viikkoa!

Kuinka eri kukat kestävät hallaa?

Kaksi napakkaa hallayötä putkeen näytti, kuinka puutarhalle käy syksyn ensimmäisissä halloissa. Juttelin eilen naapurimme kanssa ja hän kertoi, että heidän pihallaan oli ollut vähintään viisi astetta pakkasta. Meillä lämpömittarit ovat talon seinustoilla, joten ne eivät näytä ihan täyttä totuutta. Niiden mukaan meillä oli käynyt alimmillaan asteen verran pakkasen puolella. Todellinen lämpötila kukkapenkeissä lienee ollut paikasta riippuen -2-4 asteen tienoilla. Pilalle menneitä kasveja tutkailemalla sai jotain käsitystä siitä, kuinka kylmää eri osissa tonttia on ollut ja kuinka hyvin eri kasvit kestävät pakkasen puraisuja.

Kasvimaa ei ole sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin, mutta varmasti tuossa aidan toisella puolella on ollut yhtä kylmää. Kehäkukat kestivät hyvin, samettikukat eivät.

Aurinkopenkki on juuri sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin. Meillä on heidän tonttiinsa verrattuna suunnilleen parin metrin korkeusero, mikä on eduksi keväisin ja syksyisin. Myös aita ja kivikkorinteen korkeammat kasvit antavat aurinkopenkille hieman suojaa alhaalta hiipivää hallaa vastaan. Olen istuttanut aidan viereen myös korkeita perennoja sekä pensaita, jotta ne antaisivat myöhemmin lisää suojaa hallalta. Toistaiseksi puuvartiset kasvit ovat vielä melko pieniä, joten punakosmokset ja purppurarevonhännät joutuivat ottamaan kylmän vastaan. Se oli menoa niille se. Kuvakin olisi niin surkeaa katsottavaa, etten pilaa sillä teidän yöunianne. Vaikka kosmokset ja revonhännät menivät, niin heti aidan vieressä olleet gladiolukset olivat täysin vahingoittumattomia. Yhdessä oli kukkiakin auki. Siinä siis kasvi, joka kestää hallayöt hyvin.

Varjokujan portti on aurinkopenkin vieressä. Kelloköynnöksissä osa latvoista nuupotti vetelinä, mutta muuten kasvit ovat hyvävointisia. Saa nähdä, kuinka nuput jaksavat aueta. Portti antaa suojaa varjokujalle, jossa ei ollut merkkiäkään hallasta.

Varjokujalla koruköynnös ja ruukkuhortensiat ovat virkeinä. Haluaako joku muuten koruköynnöksen siemeniä? Niitä olisi nyt tarjolla yllin kyllin.

Tuoksuherneille ei ollut käynyt kuinkaan millään puolella pihaa.

Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että takapiha on meillä etupihaa suojaisampi. Käsitys vahvistui entisestään kun huomasin, kuinka takapihan kesäkukat olivat hallan ottaneet vastaan. Kosmoksista ainoastaan latvojen kärjet nuupottivat ja purppurarevonhännätkin olivat melko hyvässä kunnossa. Tietysti kaikki takapihalle upotetut kivet varaavat lämpöä, mutta oma apunsa on rakennuksilla, tonttia ympäröivällä kuusikolla sekä takapihalle istutetuilla luumupuilla, jotka alkavat jo tuoda suojaa kylmiltä ilmavirtauksilta.

Aurinkopenkin kosmokset piti leikata melkein maanrajasta pois, nämä saivat jäädä vielä edes viherkasveiksi, jos eivät suostu kukkimaan.

Patiolla aremmille kasveille toivat selvästi suojaa kivet ja kookkaat kasvit ympärillä. Melkein parimetriset purppurarevonhännät ottivat toki osumaa, mutta niidenkin ulkonäkö koheni huomattavasti, kun leikkasi huonoimpia lehtiä pois. Syyshortensioista melkein kaikki kukinnot ovat muuttuneet ruskeiksi, mutta pensaiden alimmat ja toisten kasvien vieressä olleet kukinnot ovat vielä punertavia. Neuvo istuttaa kylmänarat kasvit kookkaampien kavereiden kainaloon ei siis ole tuulesta temmattu.

Petuniat saivat suojaa kivistä ja revonhännistä.

Kiinanasteri ei ole yleensä niitä kaikkein pakkasenkestävimpiä kasveja. Purppurarevonhäntä ja kurjenpolvi olivat kuitenkin suojelleet tämän itsekseen hassuun paikkaan kylväytyneen yksilön näin hyvin hallalta.

Maanrajassa näkyy muutama punertava hortensian kukinto. Heti hortensian oikealla puolella patiolaatoituksen vieressä nietospensas on täysin vihreä. Etupihalla olevan yksilön lehdet olivat muuttuneet mustankirjaviksi.

Edellisen kuvan hortensiasta oikealle daalia näytti olevan täysin menetetty tapaus. Kun leikkasin mustuneita varsia pois, huomasin niiden alla olevien lehtien ja nuppujen olevan täysin kunnossa. Olipa hyvä, että daalia päätti jo alkukesällä olla maanpeitekasvi!

Jättiverbena ja syyssyrikkä eivät olleet mokkonaankaan kylmästä. Syyssyrikän ruskettuneet kukinnot olivat tuollaisia jo ennen hallaöitä; niissä oli kukinta jo ohi.

Ahkeraliisat... ei toivoakaan.

Parin metrin päässä samassa penkissä leijonankidoilla ei ole mitään hätää. Nämä ovat yleensäkin olleet hyvin pakkasta sietäviä kesäkukkia.

Kärhöt ovat luotettavia, sillä ne eivät hätkähdä kummassakaan päässä kasvukautta pienistä kylmän nipistyksistä.

Vaikka ensimmäiset hallayöt veivätkin monta kasvia, niin olen tyytyväinen siitä, että koko puutarha ei ole vielä mustana. Väriä ja kukintaa riittää edelleen ja pilalle menneet kasvit oli helppo silputa kukkapenkkeihin rumentamasta näkymiä. Samalla tosin tuli esille monta kitkettävää kohtaa, mutta se on sitten ensi viikonlopun murheita.

Kuun lopun värimätsäykset

Tiedätte sen tunteen, kun tulee reissusta ja kiertää ensimmäisen kerran oman puutarhansa läpi: rikkaruohot ehkä rehottavat, mutta silmä huomaa vain kaikki uudet kukkijat ja hienot väriyhdistelmät. Tokihan sitä on aina tiennyt, että jokin kohta näyttää kivalle tai jotkut kukat sopivat väriensä puolesta kauniisti yhteen, mutta muutaman päivän poissaolon jälkeen ne oikein hyppäävät silmille. Tässäpä siis meidän puutarhan heinäkuun lopun väripareja.

Hempeän vaaleanpunainen kiinanasteri, haalean kellertävä isosamettikukka 'Vanilla' ja purppurarevonhäntä ovat minusta kiva kolmikko.

Tosin violetti kiinanasteri vähän rikkoo harmoniaa. Se sopii toisaalta hyvin yhteen taustalla hitusen pilkottavan jättiverbenan kanssa. Hauskasti muuten kaikki violetit sattuivat yhteen rykelmään, vaikka taimet on istutettu jo kesäkuussa.

Purppurarevonhäntien kanssa minulle sattui muuten pieni arviointivirhe istutusvaiheessa. Viime kesänä niistä isoin kasvoi hädin tuskin polveni korkuiseksi ja loput jäivät pienemmiksi, joten oletin, että jäävät tänäkin vuonna suunnilleen samankokoisiksi. Nyt kaikki niistä ovat minua vähintään vyötärölle asti ja yksi reilusti muita korkeampi. Komeita toki ovat, mutta vaivalla penkin reunaan siirretty istumakivi on jo melkein kokonaan hautautunut niiden alle ja kasvit ovat ehkä hitusen liian tiheässäkin...

Yksi kiinanastereista on vähän tummemman pinkki. Sille löytyy tismalleen samansävyisiä kavereita purppurarevonhäntien takana kukkivista punakosmoksista.

Kolmiopenkissä sametinpunainen loistokärhö 'Voluceau' tulee aikanaan näyttämään upealta kiipeillessään sen vierellä kasvavan syyshortensia 'Prim Whiten' oksilla. Valkoinen daalia 'Wittem' kukkii taustalla.

Patiopenkin seinäkkeessä kiipeilevä 'Hagley Hybrid' ja samansävyiset tuoksuherneet ja leijonankita sopivat kauniisti yhteen kukintaansa aloittelevan syyssyrikän kanssa.

Syyssyrikän toisella puolella kukkii marjapuuronpunaisia isomaksaruohoja, jotka sopivat myös kauniisti syrikkään. Ketohopeatäpläkin sai värimätsäyksen kiven ruosteensävyisistä laikuista.

Värililja 'Lollypop' jäi tänä vuonna melkein piiloon isotähtiputkien ja siperiankurjenmiekkojen taakse, mutta kukkii silti runsaasti. Onnistunut yhdistelmä on minusta tämäkin.

Tiukukärhö 'Arabella' kukkii jo runsaasti, samoin kuin sen kaverina loistava tarhakohokki.

Aurinkopenkin kesäkukkakohdassa on useamman värisiä leijonankitoja sarvileukoijien seassa. Suosikkini kuvan kolmesta eri värisestä leijonasta on tämä keskellä oleva persikkaan taittuva vaaleanpunainen.

Huomenna alkaakin sitten elokuu, eli minun ajanlaskussani viimeinen kesäkuukausi. Kolmasosa kesää jäljellä siis ja pitkä syksy vasta kaukana edessä päin! Kaunista elokuuta kaikille!