Kesäkukista viimeisiin pioneihin

Kesän ensimmäiset tsinnian kukat.

Kylmä kesäkuu hidasti monen kasvin kasvua mutta tämä jo yli viikon kestänyt hellesää on vauhdittanut edistymistä kummasti. Aloituskuvan tsinniat esikasvatin ja olin jo melkein ongelmissa niiden reippaan kasvun kanssa ennen kuin taimet sai ulos. Kukkapenkkiin päästyään ne sitten säikähtivät kesäkuun kylmyyttä ja jäivät jurottamaan viikkokausiksi. Yhden taimen taisi rusakko tai joku pikkujyrsijä vielä katkaistakin vaikken latvomista siinä vaiheessa kesää pyytänytkään. Kyseinen taimi oli onneksi penkin takalaidassa toisin kuin nyt kukkivat yksilöt, joita pääsin näppärästi ihastelemaan suoraan nurmikolta. Huimaus on helpottanut sen verran, että pääsen hyvin liikkumaan puutarhassakin kunhan en vain kumartele tai kyykistele liian nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tekisi mieli aina nyppäistä ohikulkiessa joku rikkaruoho pois tai kumartua haistelemaan jotain kukkaa. Pitää vain malttaa hidastaa liikkeitä sen verran, että pää ehtii hyvin mukaan.

Pioniunikko ja siankärsämö.

Kesäkukkapenkkiin ilmestynyt mysteerikasvi varmistui sitten ihan tavalliseksi siankärsämöksi. Ilmeisesti se siis kasvattaa hyvissä oloissa pehmeät, isot lehdet eikä tuoksu niin pistävältä kuin karummissa oloissa kasvavat lajitoverinsa. Koristekasvistakin se käy, sillä korkeutta sillä on metrin verran ja kukintoja on valtavasti. Pioniunikon taustalla näkyvä kukkapaljous on kaikki samasta pienestä mättäästä peräisin. Niin komea kuin siankärsämö kesäkukkapenkissäkin olisi, se joutuu siirtymään lajilleen luonteenomaisempaan kasvupaikkaan kadun pään joutokukkaniitylle. Kunhan sää tästä viilenee ja kadun päässä joku iso myskimalva- tai oreganomätäs on kukintansa lopettanut, niin kärsämö tulee sen tilalle. Samalla kadun pää muuttuu taas askelen verran lähemmäs luonnonniittyä. 

Siankärsämö houkuttelee ainakin kukkakärpäsiä ja kuoriaisia. Kuvan kukkakärpänen lienee parvikirvari.

Suorakylvetyt kesäkukat näyttivät vielä pari viikkoa sitten niin pieniltä rääpäleiltä, että oli vaikea uskoa niiden ehtivän kukkia ennen elokuuta. Niinpä vain nekin ovat jo päässeet kukinnan alkuun. Ensimmäisenä aloittivat toukoraunikit, joiden nimeä olen etsinyt jo parin vuoden ajan. Ei ole ilmeisesti mikään ihan tavallisin kesäkukka, mitä en lainkaan ihmettele. Näin poutasäällä kasvi on pysynyt hyvin pystyssä mutta seuraavan sadepäivän tullen hentovartinen primadonna lojuu varmasti taas pitkin pituuttaan. Tanakkavartiset vieruskaverit se tarvitsisi ehdottomasti. En ole kokeillut sen leikkokukkakestävyyttä. Kimpuissa se voisikin olla ihan viehkeän näköinen täytekasvi ja väriltäänhän se on mitä suloisin ilmestys.

Kesäkukkasekoituksen mysteerikasvi saattaa olla toukoraunikki.

Muutama päivä raunikkioletettujen jälkeen kukkiaan alkoivat aukoa pioniunikot, aurankukat ja kehäkukat ja viimeisimpänä kaliforniantuliunikko. Ja tässä siis olivat kesäkukat. Perennoista kesäkukkapenkkiin on itsekseen ilmestynyt bellistä, pikkuampiaisyrtti ja perennamaisesti käyttäytyvä orvokki, jotka kaikki aloittivat kukintansa jo hyvissä ajoin ennen kuin yksikään kesäkukista harkitsi edes nupun näyttämistä. Siankärsämökin ehti aloittaa ennen kesäkukkia.

Pioniunikko, aurankukka ja kehäkukkia, aivan oikeassa laidassa yksi puna-auringonkukka venyttää vasta varttaan.

Osa pioniunikoista on noussut komeasti kilpasille kärsämön kukkien korkeudelle mutta heti korkean vieressä saattaa olla yksi hädin tuskin polvenkorkuinen yksilö. Olisi hauska tietää, mistä kasvuero johtuu: onko siemenien perimässä kookkaampaa ja matalampaa tyyppiä vai onko korkeammaksi kasvava vain lähtenyt kasvuun aiemmin ja ehtinyt valloittaa juurillaan parhaat ravinnehippuset pienemmän vieruskaverin joutuessa tyytymään rippeisiin? Väreiltään ainakin nämä ensimmäiset pioniunikot ovat olleet pääasiassa luumunpunaisia. Yhden lupaavan unikkomättään heti aidan vierestä kävi rusakko jokunen viikko sitten typistämässä parinkymmenen sentin korkuiselle sängelle. En tiedä, mikä kirahvinkaulainen mutanttipupu se oli, sillä täsmälleen samasta kohtaa aidan toiselta puolelta oli vedetty puolet kaurajuuren lehdistä ja kaikki herneenversot samankorkuiselle sängelle. Aivan kuin otus olisi unikon syötyään ahtanut päänsä aidan läpi ja syönyt toiseltakin puolelta niin pitkälti kuin vain ylettää. Kesäkukkapenkin puolelta se kuitenkin oli tullut, sillä kärsämön vieressä oli selvästi tallattu polku.

Puoli metriä alempana kärsämön juurella kukkii pikkuampiaisyrtti, kaliforniantuliunikko ja kehäkukka.

Nyt, kun ollaan aivan marjapensasalueen vieressä, niin kurkataan ihan nopeasti, mitä sinne kuuluu. Operaatio valvatin ja vuohenputken hävitys on edennyt seuraavaan vaiheeseen, eli kivituhka-alueen kasvittamiseen. Olen antanut joidenkin itsestään alueelle tulleiden luonnonkasvien kasvaa samalla kun olen kitkenyt toisia pois. Keskivaiheille ilmestyneet niittyhumalat ovat alkaneet levitä tiheäksi matoksi, joka kukkii nyt. Kasvi on hiukan ongelmallinen metsämustikka-alueella, jossa se meinasi peittää pieneksi jääneet mustikkamättäät kokonaan. Onneksi humalat oli helppo nykiä sieltä pois. Herukoiden välissä kulkuväylän katteena niittyhumala toimii minusta ihan hyvin ja sen raskii hurauttaa ruohonleikkurilla matalaksi, jos se meinaa kasvaa liian rehevänä. Yhden pensaan alle on tullut maahumalaa, joka on minusta niittyhumalaa haastavampi kurissa pidettävä. Sekin saa kuitenkin olla ainakin toistaiseksi estämässä hankalampien rikkaruohojen villiintymistä. Taistelussa on osattava valita vihollisensa.

Niittyhumala kukkii. Joku saisi kyllä käydä nykäisemässä nuo voikukat pois...

Mustaherukoihin on alkanut jo tulla väriä mutta vielä menee jonkun aikaa ennen kuin marjat kypsyvät. Muutaman pensaan juurelle istutetuissa kuukausimansikoissa oli jo isoja raakileita, joita pääsee aivan pian syömään ellei joku muu otus ehdi ensin. Marjapensasalueen kyljessä oleva mansikkamaa oli minusta hyvin suojattu verkoilla linnuilta mutta niinpä vain yksi räkättirastas oli päässyt jostain rakosesta änkäytymään häkin sisälle ja syönyt ainakin kahta mansikkaa. Nyt on verkon alareunat kiinnitetty paremmin ja laitettu lisäestettä marjavarkaiden riesaksi. Kun vain mansikat ehtisivät kypsyä ennen kuin tulee sadealue homehduttamaan taas kerran sadon. Viikonloppuna ostimme kaksi laatikollista mansikoita paikalliselta viljelijältä mutta olisihan se vaihteeksi kiva saada syöntimarjoja omastakin maasta kun sadosta näyttäisi kerrankin tulevan paikkaan ja hoitoon nähden oikein hyvä.

Varjopenkki rehottaa.

Varjopenkkiä ei tule liian usein esiteltyä. Nyt siellä kukkivat varjoliljat sen verran kuin seasta mahtuvat nousemaan. Kotkansiivet meinaavat vallata liikaa tilaa ja ahdistella niin varjoliljoja kuin sormivaleangervoakin. Yksi varjoliljamätäs on melkein hukkunut kotkansiiven, töyhtöangervon, nauhuksen ja sormivaleangervon keskelle. Bongaatteko varjoliljan kolmea kukkavartta kuvan oikealta puoliskolta? Niinpä. Kotkansiipipenkkiä en halua, joten ainakin se tulee saamaan reipasta kuritusta. Luultavasti töyhtöangervon varret nousevat reilusti ylöspäin, kun kuihtuneet kukinnot käy saksimassa lyhyemmäksi, joten ehkä varjoliljaa ei edes tarvitse siirtää muualle kotkansiiven kurittamisen jälkeen.

Perintöpioni 'Elinan' pääkukat ovat lakastuneet mutta sivunuput jatkavat vielä hetken aikaa.

Aurinkoisilla paikoilla kasvavissa pioneissa ei ole enää kuin jokunen yksittäinen kukka jäljellä ja nekin kuihtuvat hetkessä. 'Elinat' ovat suojassa keskipäivän paahteelta, joten niissä riittää vielä kukkia ihasteltavaksi. Tänä vuonna 'Elinan' kukkiin on tullut minusta normaalia enemmän tummanpunaisia juovia ja kukat ovat myös alkaneet vaaleta nopeasti. Varmaan säistä johtuvaa. Aika moni on kertonut pioniensa kukkivan tänä vuonna poikkeavan värisinä tai haalistuneen normaalia nopeammin. Kuumuus ja auringonpaahde saavat yleensä värit vaalenemaan nopeasti kun taas kylmä sää voi vahvistaa värejä. Varmaan kuivuuskin voi vaikuttaa joidenkin kasvien väritykseen.

Kuin vadelmajäätelöä hillojuovilla.

'Elinan' punaiset juovat sopivat hienosti vähän matkan päässä kukintaansa aloittelevaan loistokärhö 'Rouge Cardinaliin'.

Voi olla, että normaalina vuonna 'Rouge Cardinal' ja 'Elina' eivät kukkisi samaan aikaan. Kärhö talvehti nimittäin kellarissa ja oli jo hyvinkin puolimetrinen maahan istuttaessa. Viileä kesäkuu siis antoi sille vain loistavat eväät juurtua rauhassa ja kehitellä nuppujen määrästä päätellen loisteliasta kukintaa. 'Rouge Cardinal' olisi hyvin voinut sopia päivän kärhöksi ja olisi täällä ollut pari muutakin tehtävään sopivaa ehdokasta. Vaikea valinta kohdistui kuitenkin Karon ansiosta tarha-alppikärhö 'Purple Dreamiin', joka aloitti kukinnan tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään. Kukinta ei ole ollut missään vaiheessa kovin runsas mutta se on ollut sitäkin pitkäkestoisempi. Nuppuja on tullut vähitellen lisää sitä mukaa kun ensimmäiset kukat ovat kuihtuneet eikä kärhö näytä ainakaan toistaiseksi osoittavan hiipumisen merkkejä.

Karo ohjeistaa kaivamaan helteellä viileän kuopan varjoisaan paikkaan.

Aurinkoista viikkoa!

Syksy on saapunut

Päivät seuraavat taas toistaan hirmuista vauhtia ja loppukesäkin on jossain vaiheessa kääntynyt syksyksi. Enää ei lähdetä illalla viemään kompostiroskia ilman lisävaloa ja takkikin pitää kiskaista päälle. Kasveissa näkyy selviä tuleentumisen merkkejä, vaikka moni puuvartinen pysyttelee vielä sitkeästi vihreänä. Sitten on joitain myöhäisherännäisiä, jotka ovat vasta innostuneet kukkimaan.

Ruusunätkelmä.

Päivänpesän Katjalta muutama vuosi sitten saamani ruusunätkelmä on sinnitellyt tähän saakka hengissä kasvamatta juurikaan kokoa. Harkitsin jo sille paikanvaihdosta, mutta ehkä se vain tarvitsi enemmän aikaa. Tänä kesänä se nimittäin vihdoin teki kaksi versoa, jotka myös kiipesivät ennätyksellisen korkealle, peräti silmien tasalle. Nyt kummassakin versossa on yksi kukinto ja ehkä lisääkin on luvassa, jos säät vain pysyvät leutoina. Jokohan ensi kesänä nousee kolmas verso?

Patiopenkki on päässyt villiintymään. Samoin viimeiset remonttijätteet, joita lapset keräsivät leikkeihinsä.

Patiopenkki on ollut tänä kesänä varsin surkea ilmestys, kun kahdesta isosta kärhöstä vain toinen heräsi talven jäljiltä ja sekin jäi alle puolimetriseksi. Ruukuissaan valeeseen istutetut kärhöt eivät myöskään kovin kookkaiksi kasvaneet, pieniä toki olivat alun pitäenkin. Vanhoista myskimalvoista vain muutama selvisi kasvuun ja kivikkosuopayrteistä ei yksikään. Talvetettu syyssyrikkäkään ei jostain syystä enää osannut lähteä kunnolla kasvuun, vaikka olikin kummallisen talven yli kellarin suojissa. Onneksi viime kesänä istutetut sammalleimut kasvoivat hyvin ja kukkivatkin ihan kivasti alkukesällä. Kylvin syrikänraadon kylkeen kesäkukkaseosta, joka onneksi lähti vihertämään nopeasti, ja kun ei liikaa myllää mulloksia, siemenpankista nousi yhtä sun toista kaveriksi. Myskimalvojen lisäksi sekaan on ilmestynyt päivänkakkaraa ja muutama jättiverbenakin. Ne sitten jaksavat kylväytyä vuodesta toiseen, vaikka ehtivät kukkia vasta syksyllä. Krassi paljastui keltaiseksi, vaikka siinä ei juuri nyt kukkia näykään. Onneksi, sillä muuten värimaailma olisi aika räväkkä.

Syysleimu 'Starfire' on vallannut istumakiven.

Juuri kun luulin vapaa-ajan lisääntyvän remontin valmistumisen ja muun kiireilyn loppumisen myötä, aikasyöpöksi tuli ylimääräinen projekti sukulaistytön synttärilahjan muodossa. Intohimoinen heppaharrastaja toki tarvitsi Schleich-hevosilleen kiesit ja kun kyseessä on vielä neiti, joka on väkerrellyt jäätelötikuista, vanerista, kivistä, yms. puolen huoneen täyttävät tallit sun muut asiaan kuuluvat jutut, päätin tehdä kulkupelistä itse kasattavan version. Koska kärryjen piti vielä olla kevyttä leikkimistä kestävät, materiaalina piti käyttää perus askartelukartonkia vahvempaa tavaraa, mikä toi kieltämättä omat haasteensa. Onneksi isännän varastoissa oli pienoisporakone isolla valikoimalla pikkutarkkaan näpertelyyn sopivia kärkiä, hiontalaikkoja sun muita härpäkkeitä. Monen mutkan ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen pakettiin saatiin kuin saatiinkin ala-asteikäisen kasattavaksi sopivat kiesit ja niihin kuvalliset kasausohjeet. Sen verran työläs projekti se kuitenkin oli, että laitoin itselleni tarkat ohjeet muistiin, jos vaikka joskus tulee tarvetta tehdä samantapainen setti uudelleen. Jos kieseistä ei olisi tullut mitään, varasuunnitelmana oli surauttaa ompelukoneella jämäkankaista heposille muutama loimi. Sen verran oli vilskettä synttäreillä, että kiesien kasaus jäi odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Ilmeestä päätellen taisi kuitenkin olla mieluisa lahja eikä vastaavaa varmasti tule missään vastaan.

Yhden kasvimaareissun saldo ja kun nämä on syöty, saa hakea toisen samanlaisen lastin.

Ihmeellisen lämpiminä pysytelleet yöt ovat tehneet hyvää hyötykasveille. Harsoja ei ole tarvinnut viritellä vielä kertaakaan ja pian saa viskata ensimmäiset koko satonsa kypsytelleet tomaatit kompostiin. Chilissä ei ole enää montaa raakiletta jäljellä ja 'Lombardo'-paprikassakin vain muutama enemmän. Enpä muista, että yksikään tomaatti tai paprikansukuinen olisi ennen saanut kypsyttää koko satonsa ulkona. Kurkut eivät lähestyvää syksyä ole säikähtäneet, mutta kesäkurpitsa ei jostain syystä osaa kasvattaa raakileitaan peukaloa paksummiksi. Ehkä säät eivät ole suosineet kukkien pölyttymistä?

Vajaan kahden vuorokauden sateet. Tänään on satanut vielä vähän lisää, tosin tyhjennettyyn mittariin.

Syyskuu alkoi lupaavasti poutaisena ja lämpimänä, mutta nyt on sitten satanut senkin edestä ja ensi yöksi pitää varmuuden vuoksi vetäistä harsojakin kasvimaalle. Viiteen asteeseen painuva ennuste tuskin vielä näin kostealla säällä tietää hallayötä meille, mutta kauaksi ei välttämättä jäädä. Kasvimaan sadevesitynnyriä tosin hallayö tai pari ei haittaisi, mutta sen verran runsasta sadetta nyt oli, että tyhjentäminen tuli tarpeeseen. Ylivuotosaavikin tulvi jo yli. En ollut huomannut aiemmin kesällä, että tynnyrin alaosan hanaan käy ihan tavallinen puutarhaletku, kun sen vain pujottaa tarpeeksi tiukasti kiinni. Silläpä oli kätevä hoitaa tyhjennys, kun veti vain letkun toisen pään jorpakkoon ja avasi hanan. Pitää muistaa ensi kesänä laittaa letku kiinni jo siinä vaiheessa kun kasvimaalla on jotain kasteltavaa. Saattaisihan se kasvimaan kastelukin olla ensi kesänä kätevämpää hoitaa letkulla kuin kastelukannulla.

Letku kiinni ja hana auki.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ja keltatörmänkukka muodostavat veikeän parivaljakon.

Ei nuo kasvien paikkavalinnat näytä osuvan kohdilleen välillä edes toisella kertaa. Patricia kasvoi aurinkopenkin etulaidassa ollessaan korkeaksi ja kaatuili muiden kasvien päälle. Nyt, kun se on toista kesäänsä vähän taaempana penkin takareunassa ja aitakin olisi nojailutukena, se on hädin tuskin 60cm:n korkuinen. Ei sitä sitten hirveästi parin pienen pionin ja punahatun takaa keittiön ikkunaan näykään. Pitänee ensi kesänä poistaa kotiloita houkuttelevat isotähtiputket penkin keskivaiheilta ja siirtää Patricia niiden tilalle, jos se sitten vaikka näkyisi paremmin ikkunoihin juuri siihen vuodenaikaan, kun mieli tekee pysyä neljän seinän sisällä.

Päivän kärhönä on Princess Kate ('Zoprika'), joka myöhäisestä heräämisestään huolimatta ehti näin komeaksi.

Joko teillä on tullut syksy?

Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.

Yllätyskrassit ja muuta mukavaa

Voisi sanoa, että olen krassinkasvattajana melkein vasta-alkaja. Krassien maailmaan on tullut tutustuttua vasta muutamana kesänä. Niiden kelta-puna-oranssi värivalikoima ei ole liiemmälti houkutellut eikä se vanhalla kasvimaalla olisi edes sopinut kasvimaata ympäröiviin kukkapenkkeihin. Toisin on ollut sen jälkeen, kun muutin koko kasvimaan piiloon autotallin taakse. Nyt siellä saavat räiskyä niin krassit kuin kehäkukatkin iloisenkirjavana sekasotkuna.

Omista kasveista kerätyistä siemenistä voi tulla näinkin vinkeitä värejä.

Krassien kasvattelua aloitellessani ostin pussillisen kullankeltaisen pensasköynnöskrassi 'Golden Globen' siemeniä. Niitä oli vielä keväällä muutama siemen jäljellä mutta itämisprosentti taisi jäädä aika surkeaksi, kun ei keltaisia kukkia juurikaan kasvimaalla näy. Taimipurkit menivät kevättohinoissa sekaisin ja kun vain pari esikasvatuksessa ollutta krassia ehti itää ennen lopullisiin ruukkuihin istuttamista, kaatelin kylvöpurkkien mullat vähän sinne sun tänne ja upottelin sekaan vielä omista kasveista kerättyjä siemeniä varmuuden vuoksi. Keltaisten sijaan kasvimaalla kukkii nyt erilaisia oranssin sävyisiä krasseja. Ainoa keltainen yksilö ilmestyi mansikoiden väliin. On täysi mysteeri, miten se siihen on eksynyt. Oliko kenties pussin pohjalta tipahtanut viimeinen siemen sinne vai niinkö huolimattomasti käsittelin keväällä kylvöruukkuja, että yksi siemen pääsi livahtamaan omille teilleen?

Upea tummanpunainen krassi kukki piilossa kurkkujen seassa. Tästä pitää muistaa kerätä siemeniä!

Krassien lopulliset kasvukootkin ovat ainakin itse kerättyjen siementen kohdalla nähtävissä vasta loppukesällä. 'Golden Globe' jäi matalaksi ja roikkui nätisti vain pikkuisen ruukun reunojen yli, pari vuotta sitten saamani taimet kasvoivat 1,5-metrisiksi. Nyt, kun kasvien perimässä on kumpaistakin geeniä, ei voi yhtään ennakoida, mitä tuleman pitää. Kaikeksi onneksi autotallin seinällä killuviin parvekelaatikoihin sattui osumaan inhimillisen mittaisia versoja tekeviä taimia ja ainoastaan yhteen kasvilavaan sellainen joka suuntaan kurotteleva hujoppi, jota joutuu vähän väliä ohjailemaan väljempiin maisemiin.

Yrtti-papulavassa on sentään tilaa edetä niin laatikon ulkopuolelle kuin tukea pitkin ylöspäin.

Kolmisen viikkoa sitten julkaisemassani hyötykasvipostauksessa yrttilaatikko jäi esittelemättä. Nytpä tulee sitten paikattua sekin puute. Pieni pettymys oli suurin salkopavuista, joka kasvoi hyvin reippaasti tuen huipulle ja oli jo jatkamassa sieltä matkaa siperianpihdan latvaa kohti ennen kuin kiipesin kääntämään sen takaisin alas. Liekö suunnanmuutoksesta suuttunut vai mikä oli syynä, mutta pian sen jälkeen kävimme muutaman päivän reissussa ja takaisin tullessamme papu oli kuihtunut käytännössä kokonaan. Varsi ei ollut poikki mistään kohdasta ja tuskin se kuivuudestakaan oli kärsinyt, kun kaikki muut kasvit olivat oikein virkeinä. Hiljalleen muut salkopavut ovat kiivenneet täyttämään seinäkettä, jossa kuitenkin näkyy selvästi yhden kasvin jättämä aukko. Niiden kaveriksi tuli istutettua pensaspapu 'Borlotto lingua di fuoco nanoa' (borlottipapu?), joka ei selvästikään ole kiinnostunut ylöspäin kasvamisesta. Palkoja se on kuitenkin alkanut työntää oikein kiitettävään tahtiin.

Kehäkukista erikoisin alkoi vasta nyt kukkia. Taustalla kamomillaa.

Pysytään vielä muutaman sanasen verran kasvimaalla. Satokausi on vasta aluillaan monen kasvin kohdalla mutta osalla se on loppunut jo ajat sitten. Kamomillaa saa vielä kerätä teetarpeiksi aidan vierestä mutta reunimmaisessa kasvilavassa keväällä kannen alla etumatkaa saaneet yksilöt alkoivat jo selvästi ränsistyä ja kukinta hiipua. Samassa lavassa salaatit, retiisit ja rucolat oli syöty jo jokunen viikko sitten, sokeriherneet leikkasin pois toissapäivänä ja eilen nostimme lasten kanssa loput nauriit. Nyt lavaan jäi ainoastaan rivi samettikukkaa, joten silputin kasvijätteet ja hautasin ne syvemmälle mullan sekaan maatumaan. Pintaan kylvin syksyn salaattitarpeiksi retiisiä, rucolaa, lehtisalaattia, tatsoita, vuonankaalia ja viimeiset sokeriherneen siemenet. Viime syksynä ainakin rucola, retiisi ja vuonankaali ehtivät kasvaa hyvin näihin aikoihin kylvettynä ja kaikista kasvoi mehukasta ja makeaa satoa syksyn viileässä ja kosteassa säässä. Satoa sai kerätä lokakuun puoleenväliin asti, jolloin tänne pamahti yllättäen ensin pysyvä pakkanen ja sen perään talvi. Jospa tänä vuonna olisi ainoastaan hallaöitä tai pikkupakkasia silloin tällöin syyskuun lopulta marraskuulle ja vasta sen jälkeen enemmän pakkasta, jotta kasvukauden saisi hyödynnettyä ihan loppuun saakka (ja puuvartiset ymmärtäisivät tuleentua ennen talvea).

Kärhökaaripenkissä loistokärhö 'The President' ja tarhaviinikärhö 'Justa' kukkivat. Aika vaisua on tämän vuoden kukinta.

Kärhökaaripenkin kaariportti on kovin paljas edelleen. 'The President' ja 'Justa' kiipesivät hädin tuskin metrin korkeudelle, vaikka lähtivät ensimmäisten joukossa keväällä kasvuun. Niissäkin näkyi viime talvi selvästi vähäisempänä versomääränä, mutta ovat ne sentään kärhöiltä näyttäneet. Kesäkuun lopulla herännyt PRINCESS KATE on kiivennyt portin huipulle ja nyt siihen on tullut ensimmäisiä nuppuja. Portin toisella puolella vasta äskettäin herännyt 'Jan Pawel II' on kasvanut parinkymmenen sentin korkuiseksi. Leikkasin sen yläpuolelta muutaman pionin oksan lyhyemmäksi ja poistin korkean ranskantulikukan kokonaan, jotta kärhö saisi mahdollisimman paljon valoa. Tai no, tulikukka lähti senkin vuoksi, että se uhkasi haudata kaiken alleen ja halusin sen tilalle mieluummin tarhavaleunikkoa.

Parivuotias valkokirjava siperian(?)esikon taimi siirtyi uuteen paikkaan.

Viime kesänä ihastelin siemenkylvöstä tullutta esikkoa, jossa oli hauskat valkokirjavat lehdet. Pelkäsin sen kuolleen talven aikana mutta mitä vielä; sieltä nuotiopaikan takaa se taas tänä kesänä nousi ja on kasvanut ihan mukavasti kokoakin. Selvästi hitaampi se on kasvamaan kuin kaverinsa, joten päätin siirtää sen vähän parempaan multaan kärhökaaripenkin takalaitaan, jossa pitäisi olla esikoille hyvinkin mieluisat oltavat. Toivottavasti se viihtyy siellä hyvin ja kukkii ensi kesänä. Kaikki muut saman kylvöksen taimet olivat vaaleanpunertavan liiloja mutta ehkä tämä lehdiltään poikkeava yksilö kukkiikin eri värisenä. Valkoinen olisi aika ihana.

Violetissa sini-ikiviuhkossa on hauskasti valkoisiakin kukkia seassa.

Sini-ikiviuhko oli kesäkukista minulle aivan uusi tuttavuus. Melkein menetin esikasvatuksen aikana hermoni niiden kanssa. Siemenet itivät ihan hyvin ja taimet kasvoivatkin napakan oloisesti. Koulimisvaiheessa kuitenkin paljastui, että niillähän on aivan mahdottoman pienet juuret lehtien kokoon verrattuna ja taimet kaatuilivat koko ajan. Lopulta ne kuitenkin alkoivat pysyä pystyssä ihan omin voimin ja maahankin sain ne ajallaan. Vettä ne ovat vaatineet selvästi enemmän kuin vaikkapa vieressä kasvavat leijonankidat mutta vihdoin kaikki kukkivat. Ensimmäiset taimet kukkivat puhtaan valkoisina, seuraavat pari yllä olevan kuvan liilana. Valkoista ja liilaa on eniten mutta viimein yksi reppana taimikin pääsi kukintavaiheeseen asti. Meinasin jo kerran istuttaa sen tilalle jotain muuta mutta onneksi jätin sen kasvamaan. Sen vierellä on vielä yksi puolikuollut raato, joka tuskin kukkii koskaan.

Miten hurmaava vaaleanliilan ja valkoisen kirjava tästä viimeisimmästä reppanasta tulikin!

Minusta tuo hennonvärinen sini-ikiviuhko sopii kauniisti sen takana olevaan purppuraheisiangervoon. Että sattuikin paras väripari osumaan vahingossa kohdilleen! Puhtaan valkoinen ja tummempi liila eivät olisi sopineet lainkaan niin hyvin yhteen heisiangervon tummien lehtien kanssa. Seuraavan kuvan yhdistelmä tuli sen sijaan tarkoituksella. Taisin viime kesänä bongata jonkun blogista (oliko kenties Vaalean vihreää?) punahatun ja keltatörmänkukan yhdistelmän ja pitäneeni siitä kovasti. Niinpä siirsin keväällä takanurkasta sinne sopimattoman keltatörmänkukan aurinkopenkkiin punahattujen väliin. Siirron vuoksi törmänkukka kukkii selvästi matalampana kuin vaikkapa aidan toisella puolella kasvava kaverinsa. Hienosti kuitenkin punahatun ja törmänkukan kukinta-ajat osuvat yksiin täälläkin. Ehkäpä ensi vuonna kumpikin kukkii yhtä korkeina samaan aikaan. Kevään muistilistalle laitetaan täydennystaimia kummastakin. Vähän oikukasta kun on näiden talvehtiminen välillä ollut.

Punahattu ja keväällä sen viereen siirretty keltatörmänkukka. Taustalla mustilanhortensia ja unohtunut lilja.

Muistatteko valokuitutyömaan, jonka vauhdikas mullantuonti ja nurmensiementen kylväminen vesittivät kadun pään ketokasvihaaveeni? Muutaman päivän ihmettelin haisevaa multaa ja nurmensiemeniä ja päätin sitten siirtää edes meidän pihaantulon päästä enimmät mullat naapurinpuoleisen pään monttukohtiin. Kolme ämpärillistä lapioin multaa pois ja ilokseni vain muutamia heinänkorsia on noussut vajaan neliömetrin alalta. Toinen valokuitufirma ilmoitti kuukausi sitten kaivuupäätöksestä mutta sen tarkempaa aikataulua töiden toteutumisesta ei vielä ole tullut. Istuttamani ketokasvit ovat kuitenkin saaneet kasvattaa niin juuria kuin versojaankin hyvän aikaa ilman muuta kilpailua. Ripottelin ketoneilikan siemeniä tuoreeltaan mullokselle, mutta tuskinpa ne itävät ennen ensi kevättä. Uskoisin kuitenkin tunnistavani taimet, jos niitä ilmestyy ennen kuin toinen firma kaivaa kuitunsa maahan. Jospa tällä kertaa ehtisin kaivaa säästettävät kasvit turvaan ennen kuin joku tulee koneiden kanssa säheltämään. Siemeniä keräsin paljon talteenkin, jotta voin tarvittaessa vaikka ensi keväänä esikasvattaa taimia.

Nurmikylvöksen itämisen esto onnistui! Työlistalla on lopunkin nurmikon poisto kunhan vain kuitu tulee ensin.

Päivän kärhönä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja nyt ruuanlaittopuuhiin!

Kesäkukkapenkki

Kasvimaan ja marjapensasalueen välissä on kapea mullos, johon suorakylvän keväisin kesäkukkia. Periaatteessa tilaa voisi käyttää hyötykasveillekin mutta aidan ulkopuolella ne olisivat rusakoiden saatavilla. Kesäkukkapenkki on varsinkin loppukesällä aika varjoisa, mikä rajoittaa jonkun verran hyötykasvien lajivalikoimaa. Kaikki kun eivät varjossa kasva. Minusta on myös kiva jättää johonkin tilaa villille kesäkukkapläjäykselle, josta voi tarvittaessa käydä hakemassa kukkakimppuihin täydennystä. Alue toimii lisäksi ylimääräisten taimien jemmauspaikkana. Tänä kesänä vähemmän näkyvässä päädyssä on muutama pensaan pistokastaimi ruukuissaan maahan haudattuna. Siellä saavat kasvaa ihan omassa rauhassaan kokoa. Ei niistä kuitenkaan sen enempää nyt kun kesäkukkia piti esitellä.

Valkoinen ruiskaunokki.

Luumunpunainen ruiskaunokki on vaeltanut puutarhassani monta vuotta. Yksittäisiä taimia on ilmestynyt sieltä sun täältä enkä ole niitä kitkenyt pois. Niin hento kasvi ei hautaa mitään alleen ja värikin sopii melkein kaikkien kanssa hyvin yhteen. Kesäkukkapenkissäkin oli vielä viime kesänä pari luumunpunaista, mutta tänä vuonna en ole löytänyt niitä enää mistään. Siemensekoituspussista ilmestyi sen sijaan valkoista ruiskaunokkia. Nätti on sekin, mutta enemmän pidin kyllä dramaattisesta luumunsävystä. Tumma olisi tuonut myös vähän kontrastia tämän kesän hempukkaan värimaailmaan. Ehkä pitää hankkia sen siemeniä ensi vuodeksi.

Iloisenkirjavaa sekamelskaa hieman isommalta alalta.

Älkää välittäkö kuvissa näkyvistä rikkaruohoista tai nauriinlehdistä, jotka taisin vain ohikulkiessani nakata tuohon penkin reunalle maatumaan. Kesäkukkapenkki ei ole ensimmäisenä kitkentälistallani ja kun sekalaisia siemeniä sinne kylvän, niin en uskalla alkukesällä kitkeäkään muita kuin varmuudella rikkaruohoiksi tunnistamiani kasveja. Vesiheinää alan kitkeä siinä vaiheessa kun se kukkii tai uhkaa haudata kaiken alleen. Penkin ja marjapensaiden väliseltä kivituhka-alueelta kitken myös kiireellisyysjärjestyksessä. Pelkkä paljas kivituhka alkaa itää nopeasti joka tapauksessa kaikenlaista rikkaa, joten annan siivosti käyttäytyvien rikkojen peittää sitä hallitusti ja kitken nopeasti riesaksi intoutuvat pois viipymättä. Kivituhka kun ei ole jäämässä alueen lopulliseksi pintamateriaaliksi, vaan on vain väliaikaisesti peittämässä maata. Ja nyt eksyin taas aiheesta.

Kaliforniantuliunikkoa, kehäkukkaa ja mitä?

Tunnistaako kukaan tuota kaikissa näissä kolmessa kuvassa näkyvää vaaleanpunaista kukkaa? Mietin sitä jo viime kesänä mutta en keksinyt, mitä se voisi olla. En ole kovin hyvä tunnistamaan kesäkukkia. Kaliforniantuliunikkokin oli minulle uusi tuttavuus ennen viime kesää, jolloin tutustuin siihen ensimmäistä kertaa. Hentovartiset kukat taipuvat helposti kevyessäkin sateessa maata vasten, mutta poutasäällä ne huojuvat somasti muiden seassa. Niiden kuvaamisen kanssa saa olla tarkkana, sillä kukat ovat auki ainoastaan aamupäivästä ja myöhemmin iltapäivästä, kun aurinko osuu niiden kohdalle. Monta kertaa olen käynyt hetki puolenpäivän jälkeen kameran kanssa kuvaamassa ja todennut unikoiden olevan sievästi supussa. Niin ärsyttävä kuin tuollainen rentoilija ja auringonpalvoja on, niin väri sillä on todella kaunis hailakankeltainen. Kirkkaankeltainen ja räikeä oranssi loistavat poissaolollaan.

Aurinko alkaa jo mennä puiden taakse ja tuliunikoiden terälehdet samalla suppuun.

Tuliunikon kanssa samaa sävyä on tämä kehäkukka. 'Snow Princessin' jälkeläisiä ilmeisesti.

Kehäkukkia olen kylvänyt jo monta vuotta omista kasveista kerätyistä siemenistä. Valikoin jatkoon mieluisimpia sävyjä, mutta kun kehäkukka kylväytyy lahjakkaasti ihan itsekin, niin maasta putkahtelee aina yhtä sun toista sekoittamaan uuden sukupolven perimää. Jos viitsisi, niin ne kirkuvimman oranssithan voisi kitkeä saman tien pois, kun ensimmäinen kukka aukeaa. Niin allerginen niille en kuitenkaan ole, vaan jos tilaa juuri sillä kohdalla on, niin sen kun jää kukkimaan. Kuihtuneita kukkiakaan en aina ehdi leikkelemään pois ennen kuin siemenkodat ilmestyvät, joten oranssit tuskin ovat koskaan kokonaan häipymässä täältä. Kirkkaan keltaista kehäkukkaa ei kesäkukkapenkkiin tänä vuonna tullutkaan, mistä olen ihan tyytyväinen. Se olisikin ehkä ollut vähän liikaa kaikkien hempeiden sävyjen sekä räikeän oranssin kanssa.

Tämä pehmeä, murrettu persikkainen sävy on myös kaunis.

2016 kylvettyjen pioniunikoiden jälkeläisten jälkeläisiä, vaaleanpunainen kesämalvikki (sekä peikonkakkaraa) ja alavasemmalla varmaankin aurankukka.

Pioniunikon siemeniä en ole hankkinut kesän 2016 jälkeen. Ensimmäisinä vuosina hempeän vaaleanpunaista oli paljon enemmän kuin muita sävyjä, vuosien saatossa jäljelle on jäänyt vain puhtaan valkoista ja tummempaa punaista sekä luumunsävyä. En pane pahakseni, kaikki noista väreistä sopivat minulle. Valkoista ei tänä vuonna kesäkukkapenkkiin tullutkaan mutta yhden yksilön löysin aurinkopenkistä. Pitää muistaa kerätä siitä siemenet talteen. Unikoiden kukat ovat kokemukseni mukaan isompia ja useammin kerrannaisia, jos siemenet pääsevät muhevampaan multaan. Unikoita seuraamalla pystynkin vähän päättelemään kunkin paikan kasvuolosuhteita. Tänä vuonna kesäkukkapenkin unikot ovat jo oikean kokoisia toisin kuin ensimmäisenä vuonna, jolloin parinkymmenen sentin korkuiseen varteen tulleet kukat olivat vain parin sentin kokoisia. Pieni kompostilisäys joka kevät tuo siis kuitenkin tulosta. Ehkä ensi vuonna useampi kukista on kerrannaisia.

Kesäkukkapenkki unikoiden kukkiessa.

Hyvin tarkkaan jos katsoo, voi erottaa yllä olevassa kuvassa luumunpunaisen unikon taustalla hentoja tillin kukintoja. Ne vähän hukkuvat vihreään taustaan. Tillille ei ollut keväällä muuta paikkaa, joten päätin kylvää sitä hieman kesäkukkapenkin takalaitaan. Siellä se on sopinut hyvin kasvamaan ja siitä on saanut kerätä satoakin jo moneen kertaan. Kylvin tillin sekaan myös isosudenporkkanaa mutta sen siemenet eivät tainneet itää. Tilli ja sudenporkkana olisivatkin sopineet hienosti yhteen.

Viikko myöhemmin unikoiden kukinta oli ohi. Laitamilla peikonkakkarat kukkivat runsaasti.

Kesäkukkapenkissä on vielä pari kasvia, jotka eivät ole ehtineet kukkaan. Pelkistä lehdistä en niitä ainakaan tunnista mutta ehkäpä kukka sitten aikanaan saa lampun päässä syttymään. Sitä odotellessa voi vaikka ihailla päivän kärhöä, joka on tällä kertaa kesäkukkapenkin kanssa samanhenkinen mantsuriankärhö. Kuten seuraavasta kuvasta näkyy, muissa nuotiopaikan seinäkkeissä ei kovin rehevältä näytä. Kärhö siis näkyy komeasti esteettä joka suuntaan. Tyynellä säällä mantsuriankärhön hunajainen tuoksu leijuu nuotiopaikalla, tuulisemmalla kelillä pitää käydä lähempänä tuoksuttelemassa. Ja tiedättekös, että sitä onkin tullut tehtyä aika ahkerasti viime päivinä!

24.7. kukinta oli päässyt kunnolla vauhtiin.

Aurinko paistaa nuotiopaikan suunnasta, joten kukintakin on runsain sillä puolella.

Lähikuvassa näkyy myös pieniä, ruskeanpunaisia kovakuoriaisia, jotka tuntuvat tykkäävän kukista hirmuisesti.

Heinäkuun viimeisiä hetkiä viedään. Kuukausi on ollut suht lämpöinen ja melko kosteakin. Ei onneksi järjettömän sateinen. Mansikoistakin on saatu syödä enemmän kuin on mennyt homeisina kompostiin (kosteusmittari vailla vertaa...). Puutarha on voinut hyvin eikä tuholaisiakaan ole ollut liikaa. Jatkukoon kesä vielä elokuun ajan samaan malliin!