Johan on pakkaset!

Jouluksi ostettu tulilatva kukkii edelleen komeasti.

Vuosi on alkanut sangen jäätävissä tunnelmissa. Jos yhtään valitin marras-joulukuussa runsaita lumisateita, nyt olen kiitellyt paksuja hankia. Kyllä luonto on viisas! Siellä köllöttelevät atsaleat, pensasmustikat, nietospensaat, pienet alppiruusut sun muut matalammat puskat latvankärkeä myöten hangen alla suojassa pahimmilta pakkasilta. Alppikärhötkin ovat toistaiseksi säilyneet syömättä, kun pehmeä lumi ja kova pakkanen rajoittavat rusakoiden liikkumista. Korkeampien pensaiden ja puiden pakkasenkesto joutuu kovalle koetukselle, vaikka on niilläkin lumikuorrutus suojanaan. Muutama sentti lunta oksilla tuskin suojaa silmuja näin pitkiltä pakkasilta, mutta ehkä se antoi suojaa vuoden ensimmäisten päivien kevyeltä tuulenvireeltä.

Aurinko kultaa lumiset puiden latvat mutta ei yllä juurikaan tämän alemmas vielä tähän aikaan vuodesta.

Meillä mittari on painunut useana päivänä -33 asteeseen ja alimmillaan on käyty parikin kertaa -34.4 asteessa. Lämpömittarimme anturi on tosin seinän vieressä, joten oikeasti pakkasta on voinut olla jopa -35 astetta. Enpä muista, milloin olisi viimeksi ollut näin kylmää saati sitten näin pitkää -30 asteen ylittävää pakkasta. Ulkoilut ovat jääneet melkein koko perheeltä, sillä en ole halunnut päästää vasta joulunseudun flunssista toipuneita lapsiakaan ulos näin kylmällä. Riehuvat sitten sisällä siitäkin edestä... Isäntä on ulkoillut sen verran, että on hakenut pari kertaa päivässä puita uuneihin. Olemme lämmittäneet vuorotellen takkaa ja leivinuunia, jotta sähköä kuluisi vähemmän lämmitykseen.

Ennätyksellisen kylmät lukemat tallentuivat mittariin 4. ja 5.1.2024.

Uunien lämmityksen sivutuotteena on hoitunut ruuanlaitto. Arki on välillä sen verran kiireistä, että kokkailuun ei ole hirveästi aikaa. Niinpä urakoin nyt loman aikana normiruuanlaiton lisäksi karjalanpaistia ja tomaattipohjaista kasvis-lihapataa useamman päivän tarpeiksi pakastimeen. Leivinuunista otetut kuumat ruoka-astiat olen vienyt ulkoeteiseen jäähtymään ja samalla lämmittämään eteistä. Kova pakkanenkin on hyödynnetty, sillä eteisessä 5-asteisiksi jäähtyneet ruuat on jäädytetty ulkona ja laitettu vasta sitten pakastimeen. Välillä on tehty tulet myös puuhellaan ja laitettu siinäkin ruokaa. Sääennusteen mukaan viimeisen tulipalopakkaspäivän kunniaksi tänään paistetaan puuhellalla lettuja.

Kannen alla karjalanpaistia, muissa lihapataa, jotka saivat myös kuvauksen jälkeen kannet päälleen.

Sen verran olen itse piipahtanut tämän vuoden puolella ulkona, että kävin hakemassa 1.1. kellarista säkillisen perunoita jääkaappiin. Samalla kurkistin nopeasti, kuinka talvehtivat kasvit jaksavat. Hyvin olivat vielä kaikki talviunilla. Kovin pitkään ei voinut kellarissa luuhata, ettei avonaisesta kattoluukusta valuisi pakkasilmaa alas. Kellarireissun ohella vein biojätteet ja peittelin kompostorin kauttaaltaan paksun lumikinoksen sisään. Kompostori on jo ääriään myöten täynnä ja kun massa alkoi olla reunoilta kohmeista, on seuraava toimenpide tyhjennys. Se on vuorossa huomenna, lauhtuipa sää tai ei. Sitä pidempään ei voi enää pitää monen päivän biojätteitä sisällä, vaikka nyt pakkasten aikaan ja kompostorin täyttöasteen ollessa maksimaalinen, syntyvän jätteen määrää on yritetty minimoida kaikin konstein. Toivon vain, ettei koko kompostorin sisus ole jumahtanut umpijäähän, jotta tyhjentäminen olisi helpompaa. Kunhan maatuvan massan saa tiputeltua alemmas ja sotkettua sekaan ison määrän lämmintä biojätettä sekä lisäavuksi vielä pari kuumavesipulloa, käynnistyy kohmeisempikin kompostori. Niillä konsteilla on ennenkin selvitty samankaltaisista tilanteista.

Tontin eteläpuolella näkyi kultaista metsää ja vilahdus auringosta.

Kukkakimppujoulukalenterista oli jäänyt pois kehäkukkakimppu. Muistelinkin kalenteria tehdessäni, että olin ottanut siitä kuvia, mutta ne eivät vain sattuneet silmiin kuvia joulukalenterikansioon siirrellessä. Kehäkukkakimppu olisi korvannut todennäköisesti sen toiseksi viimeisen jämäkimpun tai sitten belliksistä, tuoksuherneistä ja heinistä tehdyn 15. päivän kimpun, joka oli hyvin samantapainen kuin 12. päivän niittykimppu. Toisaalta, sainpahan hyvän tilaisuuden ujuttaa kesäisen runsaan kuvan tammikuun paukkupakkasille.

Kimppu kehäkukkia heinäkuun loppupuolelta ja taustalla rehevää kasvimaata.

Keltaiset ja oranssit korkeat kehäkukat eivät kuulu suosikkeihini, joten rajoitin niiden määrää keräämällä kukkia maljakkoon. Korkeammista kehäkukista vaaleat ja murretut sävyt, kuten 'Bronzed Beauty' tai 'Snow Princessin' sävyiset haaleankeltaiset, saavat levitä vapaammin. Matalan 'Fiesta Gitana' -sekoituksen olen antanut kylväytyä vapaammin, sillä se jättää paremmin tilaa muillekin kasveille eikä estä kasvimaalla kulkemista toisin kuin korkeammat kehäkukat. Siinä on myös näitä samoja kirkkaita keltaisia ja oransseja, mutta välillä seasta tulee myös lempeämpiä, jopa persikkaisia sävyjä.

Yksi vähän murretumman sävyinen 'Fiesta Gitana'. Eikö ole kivan kompakti kasvutapa?

Puutarhakärpänen alkaa selvästi taas nostaa päätään. Itse en vielä ollut ehtinyt siihen vaiheeseen, mutta äitini tekstiviesti muutti tilanteen. Äitini ystävä oli nimittäin suunnittelemassa tilaavansa siemeniä Impectalta ja kysyi, laitetaanko äidilleni tai minulle tulemaan samoilla postikuluilla jotain. Niinpä piti alkaa selailla Impectan valikoimaa. Pari uutta sorttia sieltä löytyikin testattavaksi, niistä lisää myöhemmin. Seuraavaksi löysin netistä yksityishenkilöltä ilmoituksen kiinnostavista tomaatinsiemenistä ja laitoin pari annosta niitäkin tilaukseen. Sitten aloin pyöritellä tulevan kesän kasvimaasuunnitelmaa (huomatkaa järjestys: ensin tilataan ja sitten vasta suunnitellaan!). Illalla ennen nukahtamista pyöri vielä jotain puutarha-ajatuksia päässä, mutta tällä kertaa niitä ei seurannut unissa ilmestyvä valmis puutarhasuunnitelma. Riittääpähän enemmän suunnitteluhupia lopputalven iloksi.

Pitkä ilo on myös jouluamarylliksistä. Kuvassa 'Cherry Nymph', joka on luonnossa oikein samettisen tummanpunainen.

Syyhyttääkö teillä jo kovasti puutarhasormia vai onko kipakka pakkanen pitänyt viherpeukalot vielä kurissa?

Kukkakimppukalenteri: 4. luukku

Tänään on vastavärien vuoro loistaa kukkaisassa joulukalenterissa. Ensimmäiset kehäkukat saivat seurakseen sähäkkää violetinsinistä viimeisistä pikkuampiaisyrtin kukinnoista ja ensimmäisistä loistosalvioista.

Kehäkukkaa, pikkuampiaisyrttiä ja pari veriapilaakin, kun sellaisia sattui tulemaan vastaan. Taustalla loistosalviaa.

Kukkapenkissä näin sähäkkä kombo olisi itselleni liikaa, mutta pienessä mittakaavassa tämäkin menee.

Herättääkö teissä vastavärien yhdistäminen ihastusta vai sattuuko silmiin?

Viikon ihmetyksiä

Syyshortensia 'Prim White' ja loistokärhö 'Voluceau'.

Päivät kuluvat jos jonkinmoisten puuhien parissa ja siinä sivussa kuvia kertyy kameran muistiin kuin huomaamatta. Pää tuntuu kuitenkin olevan vähän jumissa kirjoittamisen suhteen, joten ehkäpä tänään katsellaan vain viikon varrelta kertyneitä kuvia ilman isompia jorinoita.

Jaloangervoa 'Erica' ja taustalla kiiltoleimu.

Jaloangervojen kukinnasta en ole tainnut laittaa juuri minkäänlaista kuvaa, vaikka ne ovat kukkineet jo jonkun aikaa. Ensimmäiset ovat itse asiassa jo lopettaneetkin mutta suurin osa on vielä komeassa kukassa. Ja mikseivät olisi tämän kesän sademäärällä...

'Sinikka'-luumu kelpaa jo kannattelemaan linnunpelättimiä.

Tuli kiire laittaa pensasmustikoille ja herukoille linnunpelättimiä, kun huomasin eräänä päivänä ison parven räkättirastaita naapurin ja meidän herukkapensaiden kimpussa. Tein viime syksynä luumupuiden suojaksi muovikasseista pitkiä nauhoja, jotka kieputin puiden oksille. Otin nauhat satokauden jälkeen talteen ja nyt ne pääsivät suojaamaan marjapensaita. Hyvin ovat marjat pysyneet tallessa eikä ole räksiä tai harakoita puutarhassa näkynyt. Kunhan marjat on pääsääntöisesti kerätty, otan muovipussinauhat varastoon siksi aikaa, että luumut alkavat kypsyä.

Joissakin mustikoissa on oikein hyvin marjoja, toisissa vähemmän. Kuvassa 'Northblue'.

Kokeeksi nostettu valkosipuli. Minun kädessäni, ei lasten.

Nostin eilen ensimmäisen kasvimaalle istutetun valkosipulin. Tähän saakka olen kerännyt ruuanlaittoon vanhalle kasvimaalle itusilmuista jääneitä jämiä, jotta ne alkaisivat pikku hiljaa loppua kukkapenkeistä. Toki arvelin, että valkosipulit olisivat kasvaneet tänä kesänä oikein hyvin, kun vettä on riittänyt ja lannoituksenkin muistin ajallaan. Siitä huolimatta koenostettu sipuli yllätti muhkealla koollaan. Kuvasta kokoa on ehkä vähän vaikea hahmottaa, mutta vaaka näytti 110 grammaa sitten, kun varsi oli pätkäisty kahden sentin mittaiseksi ja juuret leikattu lyhyiksi. Kaupan valkosipulit jäävät niin koossa kuin maussa kakkosiksi. Taidan tänään nostaa kaikki pois, sillä alimmat lehdet alkavat jo kellastua. Viikonlopulle on luvattu poutaista säätäkin, joten sipulien kuivuminen lähtee hyvin käyntiin. Säilyvät sitten pitkälle ensi kevääseen hyvinä.

Jotain pientä mutta kukkien määrästä päätellen hyvin kunnianhimoista: kuunlilja 'Blue Mouse Ears'.

Koivunsiemeniä hämähäkinseitissä. Kuvan keskellä itse hämähäkkikin odottamassa eläväisempää saalista.

Keijunkukkien siemenkylvöksen satoa alakuvissa, emokasvit yläkuvissa.

Kokeilin viime kesänä risteyttää itse keijunkukkia 'Midnight Rose' ja 'Green Spice'. Keräsin loppukesällä vähät siemenet talteen ja kylvin ne talvella kylmäkäsittelyyn. Itämisprosentti oli melko hyvä, joskin osa pienimmistä taimista kuoli matkan varrella. Kuusi taimista on vielä hengissä ja niistä neljä on sen verran isoja, että todennäköisesti selviävät ensi talvestakin, jos vain ei tule mitään poikkeuksellisia olosuhteita eteen. Puolet taimista on yllä olevan kuvan keskimmäisen siementaimen kaltaisia, hieman hopeaan taittavia violetteja näyttävillä lehtisuonilla. Yksi on melko tarkalleen 'Midnight Rosen' näköinen, violettilehtinen vaaleanpunaisilla pilkuilla. Kuvat on vain otettu eri valossa. Viimeistä taimista ei uskoisi kummankaan emonsa jälkeläiseksi. Sen lehdet näyttävät maata tai vaikka kättä vasten katsottuna armeijanvihreiltä mutta vähänkään sivusta, yläviistosta tai valoa vasten katsottuna ne ovat selvästi oranssinsävyisiä. Vasta puhkeamassa olevat lehdet ovat punaisia. Kerrassaan erikoinen yksilö, jonka kasvua seuraan suurella mielenkiinnolla.

Kesäkukkapenkin hyvin osunut trio: pioniunikko, kehäkukka ja leijonankita, jonka kukkien keskellä on samaa sävyä kuin kehäkukissa.

Keijunkukkien siementaimien lisäksi myös kesäkukkapenkissä on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Yllä olevan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevia leijonankitoja olen seuraillut hyvin tarkkaan, sillä jostain syystä yksi kukkavarsista vain venyi ja venyi pituutta. Tyveltä lähteneet haarat kukkivat kehäkukkien korkuisina mutta valkoisen aitatolpan vasemmalta puolelta hyvin tarkkasilmäiset voivat bongata pari  lehtitupsua ja niiden välistä nousevan varren. Sitä kun seurailee noin 80cm:n korkeudelle, osuu ensimmäisiin kukkiin. Monsterivarren latva huitelee reilusti yli metrissä. Onko meillä maaperässä jotain kummallista vai muuttuuko siementen perimä pussinpohjalla kylvöä odotellessa, kun vuosi toisensa jälkeen saman siemenerän 'Potomac Lavenderit' keksivät toinen toistaan erikoisempia juttuja? Kukkien väreissäkin on nyt kolmea erilaista variaatiota. Ymmärtäisin asian paremmin, jos kylväisin joka vuosi edellisenä kesänä omista kukista kerättyjä siemeniä. Nyt kuitenkin kaikki ovat tismalleen samaa tavaraa, vuosi vuodelta vain vanhempina.

Kasvun ihme: metrinen leijonankita. Ottiko kenties mallia maa-artisokista?

'Polish Spirit', jonka ensimmäisessä avautuneessa kukassa on merkkejä alkukesän kylmästä.

Kerroin kesäkuussa kärhöjen hallavaurioista (muistinvirkistystä täällä). Silloin ei ollut vielä yhtään vihreäksi muuttunutta kukkaa auki ja kun niitä ei näyttänyt tulevankaan, luulin kärhöjen selvinneen alkukesän pakkasista. Osa värinmuutoksilla aiemmin reagoineista kärhöistä ei tosin ollut hallahöiden aikaan vielä edes kasvussa, joten ne tietenkin kukkivat aivan normaalisti. 'Polish Spirit' lähti kuitenkin aikaisin keväällä kasvuun ja nyt kun ensimmäinen kukka vihdoin aukesi, siinä olikin selvästi vihreää väriä ja vielä epämuodostuneita terälehtiä. Nyt samaan versoon avautuvat kukat näyttävät olevan normaaleja mutta seurailen vielä, miltä näyttävät muiden versojen ensimmäiset kukat kunhan niidenkin nuput alkavat aueta.

Päivän kärhöksi valitaan loistokärhö 'Elsa Späth'.

Sanainen arkku näyttikin sitten ihmeesti aukeavan loppua kohti eikä tullut pelkkää kuvakierrosta tästäkään postauksesta. Nyt taidan lähteä kerryttämään uusia kuvia kameran muistikortille, sillä öisen sateen jäljet ovat hävinneet sen verran, että perhoset ovat päässeet liikkeelle. Purppurapunalatvalla ja punahatuilla näyttääkin olevan melko vilkasta lentoliikennettä, jota on ihan pakko lähteä tutkimaan tarkemmin. Aurinkoista viikonloppua!

Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!

Kierros kasvimaalla

Kehäkukka 'Bronzed Beauty', taustalla kamomillaa.

Edelliseen postaukseen ei mahtunut kasvimaa lainkaan, joten päätin tehdä siitä aivan oman juttunsa. Tontin lounaskulma -postauksessa reilut pari viikkoa sitten oli enemmän pelkkää silmänruokaa, nyt saa jo suuhunkin jotain. Kasvu on rehevää eikä ihmekään, kun on satanut joka päivä. Ja täytyy sanoa, että onneksi kasvu on rehevää, sillä muuten peltoetanat olisivat syöneet kaiken. Niitäkin tuntuu nimittäin tulevan koko ajan lisää, vaikka kerään melkein päivittäin kymmeniä pois. Tällä hetkellä etanatilanne on kuitenkin edes jollain lailla hallinnassa. Toisin on harmaahomeen kanssa. Viime kesänä emme saaneet kuin pari mansikkaa, sillä sateiden vuoksi marjat homehtuivat jo ennen kuin ehtivät kypsyä. Mansikkamaan uudistuksessa istutin taimet harvempaan, jotta ilma pääsisi kiertämään paremmin mutta eipä näytä sekään auttavan. Se on sääli, sillä nyt mansikat olisivat jopa hyvin turvassa linnuilta ja oravilta. Ei kai auta kuin virittää lintuverkon päälle läpinäkyvä muovikatos, jotta sadevedet eivät enää kastelisi mansikkakasvustoja. Ilmankosteudelle en taida mahtaa mitään.

Mansikkamaalla ensimmäiset mansikat jo punertavat. Ensimmäiset ovat myös homehtuneet jo raakileina.

Toivottavasti mustaherukoiden kypsyessä olisi kuivaa, jotta ne eivät homehtuisi pensaisiin.

Metsämustikat menivät jo viime syksynä jänisten suihin, joten sieltä suunnalta ei kannata suuhunpantavaa etsiä. Kasvimaan vieressä oleva kapea kesäkukkapenkki alkaa sen sijaan tarjota silmänruokaa. Istutin sinne ylijäämätaimia ja kylvin siemenpussien jämiä. Joitain kasveja on kylväytynyt omin avuin. Pari viikkoa sitten siellä kukki vain orvokit ja bellikset, nyt jo muutama muukin kasvi. Korkeammat kasvit eivät kovin edustavan näköisiä ole, kun sateet ovat piiskanneet ne maata vasten. Nyt ei kuitenkaan auta nipottaa, kun kerta kasvit kukkivat edes jollain lailla.

Alaosan kuvissa on ainakin peikonkakkaraa ja tuoksupielusta. Onkohan tuon keskimmäisen pikkukuvan kasvi koristeporkkana? Mikä mahtaa olla alimman kuvan pinkki hörselö?

Avomaankurkku 'Profi F1' on tehnyt jo useammankin kurkun syötäväksi.

Ensimmäistä kertaa kasvattamani avomaankurkku on ollut hyvä tuttavuus. Kylvin siemenen 6.5. ja pidin taimen ulkoeteisessä siihen saakka, että kesäkuun viimeiset hallayöt olivat ohi. Kurkku kävi kesäkurpitsan kanssa parina pilvisenä päivänä ulkoilemassa ennen lopulliselle paikalleen istuttamista mutta sen enempää en niitä ulkoilmaan totutellut. Alkuun kylläkin pidin aurinkoisina päivinä harsoa suojaamassa lehtiä auringolta. Ensimmäisen kurkun otin syötäväksi 2.6. ja se oli oikein maukas. Sen jälkeen ei ole tarvinnut kaupasta kurkkua ostaa.

Kurkku, kesäkurpitsa ja pari salkopapua kasvavat jälkikompostorissa.

Pohdin talvella, mahtuisivatko kurkku ja kesäkurpitsa kasvamaan yhdessä jälkikompostorissa. Toistaiseksi näyttää siltä, että hyvin sopivat. Siinä vaiheessa kun kesäkurpitsan lehdet alkoivat peittää kurkun tyvialuetta, kurkku oli jo luikerrellut latvansa raudoitusverkkoon ja sen jälkeen vauhti on ollut huimaa. Ohjasin kurkun latvan alaspäin, jotta pavuilla olisi tilaa ylhäällä. Kurkku vain meinasi olla asiasta eri mieltä ja alkoi kasvattaa varasta ylöspäin. Ajattelin, että antaa sitten kasvaa, mahtuuhan tuohon. Muut varkaiden yritykset olen poistanut, ettei tule ihan mahdotonta viidakkoa. Kesäkurpitsassa on nyt ensimmäinen raakile tulossa, joten pian senkin satokausi on korkattu. Kurkku ja kesäkurpitsa kasvavat pikakompostorista talven mittaan otetussa mullassa, johon sekoitin pintaan puutarhakompostia, kaksi vuotta palanutta hevosenlantaa sekä ihan juuripaakun ympärille pussimultaa.

Kasvimaalla näyttää nyt rehevältä.

Varsinaisen kasvimaan puolella kasvilavoissa on paikoitellen tungosta. Kasvillisuus on suorastaan villiintynyt. Tai ehkä jopa tilliintynyt. Omatoimista tilliä kun on ilmestynyt kehäkukan kanssa yhteen jos toiseenkin lavaan. Nyt ei pidä päästää niitä kukkimaan, ettei ensi vuonna ole yhtä paljon tilliä. Minä en ainakaan raski ilmaiseksi ilmestyneitä taimia kitkeä pois, vaikkei kyseiselle kasville olisi niin paljoa käyttöä. Eihän sitä tiedä, milloin tulee vaikka yllättäen porukkaa illanistujaisiin ja tuovat tullessaan säkillisen uusia perunoita. Ongelmissahan sitä silloin oltaisiin, jos olisi repinyt kaikki tillit pois.

Lavat näyttävät täysiltä mutta kun vähän siirtelee versoja sivuun, seasta löytyy vaikka mitä. Esimerkiksi pikkuruisia kyssäkaaleja. Herneet taas ottavat ilmatilan haltuun.

Yritin tänä vuonna miettiä entistä tarkemmin kunkin lavan sisällöt niin kasvutavan kuin kumppanuuskasvien kannalta. Korkeiden kasvien seassa kasvaa matalampia ja maan päälle sadon tekevien kasvien kanssa maanalaista satoa. Olen jättänyt jopa osan vesiheinistä (pihatähtimö) kitkemättä, sillä sen pitäisi suojata hyvin maanpintaa eikä haitata muiden kasvien kasvua. Kuivuuden aikana se olisi varsinkin ollut vielä enemmän hyödyksi mutta ehkä nyt sateiseenkin aikaan se on ottanut oman osansa maahan sataneesta vedestä ja auttanut siten edes pikkuisen märkyyden hallinnassa. Vesiheinä on kuitenkin maistunut myös etanoille, joten ihan jokainen limainen ahmatti ei ole ollut hyötykasvien kimpussa.

Ilmatilan hyödyntävät myös amppelitomaatit (kuvassa monsterin kokoinen 'Tumbling Tom Red') ja seka-amppeli, jossa on kuukausimansikka, herne ja krassi.

Tomaatit tuntuvat viihtyvän tänä vuonna. Johtuneeko aurinkoisesta maalis-huhtikuusta vai sopivan lämpöisestä kesästä mutta jokainen kukkii aika hyvin ja kehittää raakileita. Yllättäen ensimmäinen kypsyjä näyttäisikin olevan 'Cereza Amarilla' eikä vanha tuttu 'Maskotka'. Yhden 'Maskotkan' taimista istutin kokeeksi amppeliin. Ei se ihan yhtä hyvin näytä amppelitomaattina menevän kuin 'Tumbling T. R.' mutta roikkuupahan jollain lailla. Pitää vielä tutkia, onko sadon määrässä mitään eroa alhaalta ylöspäin kasvaviin tomskuihin verrattuna. Pienet ruukkutomaateiksi tarkoitetut 'Vilma', 'Venny' ja 'Gourmandise Red' jurottavat. En tiedä, mikä heitä riepoo kun kaikki isommat lajitoverit kasvavat oikein hyvin. Ehkä siis jonkun on pakko olla leikin pilaava hapannaama kasvienkin maailmassa.

Ruukuissa kasvaa myös chilejä 'Lombardo' (vas. ylhäällä) ja 'Hungarian Yellow Wax Hot' sekä rosmariini ja harsohupun alla porkkanaa.

Seinälle ripustetuissa parvekelaatikoissa oli jo hyvänkokoiset basilikan taimet kunnes tuli se kesäkuun alun kylmä kausi. Ainoastaan sitruunabasilikat selvisivät varaston suojissa mutta maustebasilikat kuolivat kokonaan. Kylvin uudet siemenet ja pidin laatikoita maassa harsolla suojattuna, kunnes taimet olivat kunnolla itäneet. Laatikoita seinälle nostaessa toinen niistä lipsahti pidikkeestään irti ja kippasi kumolleen maahan. Ihme kyllä, vain pari sitruunabasilikaa katkesi ja kaikki pienet basilikantaimet selvisivät uudelleenistutuksesta. Joudun kyllä odottamaan melkoisen tovin tuoretta satoa mutta eipä tässä niin kiire ole. Kaikeksi onneksi vasta kaksi samoihin laatikoihin kylvetyistä krasseistakin oli itänyt. Kannatti kylvää ne myöhään ja jättää vielä siemenetkin liottamatta!

Betonirenkaassa viinisuolaheinä lähti sittenkin kasvuun. Samasta nousee myös hernettä ja ilmeisesti viimevuotinen kevätvalkosipuli.

Kasvimaan päädyssä on oma alueensa maa-artisokalle. Viime vuonna niistä tuli niin älytön sato, että yritin syksyllä kaivaa mahdollisimman tarkkaan ylimääräisiä mukuloita pois. Märästä mullasta se oli lievästi sanottuna haastavaa, joten taimia on taas putkahdellut aivan liikaa. Olen kaivanut niitä pois pitkin alkukesää sitä mukaa kun maasta työntyy uutta versoa väärästä paikasta mutta tahti näyttää silti vain kiihtyvän. On käynyt mielessä, jos vaikka raivaisi artisokat pikku hiljaa kokonaan pois, niin niiden tilalle voisi laittaa paljon vaikka mitä muuta kasvamaan. Lapset eivät niin välitä maa-artisokan mausta eikä oma vatsanikaan kestä syödä sitä kovin paljoa kerralla, joten välillä voisi vaihtelu virkistää. Tulisi vain kuivempi syksy tänä vuonna, niin saisi helpommin seulottua mahdollisimman paljon mukuloita ja juuria pois.

Aidan vieressä kuukausimansikoista on päästy maistelemaan ensimmäisiä mansikoita. Suojasin ne jänisverkolla, niin pääsevät pölyttäjät tekemään hommiaan.

Lähinnä siperianpihtaa on hiekkaisin, kuivin ja tuulensuojaisin lava. Siellä ranskanrakuuna ja sitruunamelissa talvehtivat viime talvena hyvin. Timjami taas ei mutta onneksi kylvin maaliskuussa varuilta uudet taimet. Lavassa kasvaa myös herneitä, salkopapu, pikkuisen kaurajuurta, aitohunajakukkaa sekä kamomillaa. Mietin keväällä, että rosmariininkin voisi istuttaa sinne ruukussaan mutta näin jälkikäteen oli hyvä, että jätin sen tekemättä. Ressukkahan olisi voinut vaikka hukkua. Jatkossa aion kerätä tähän lavaan enemmän tai vähemmän monivuotisia yrttejä, joiden sekaan voi sitten kylvää jotain täydennystä.

Yrttilavassakin on sekasotku. Ranskanrakuuna on tuo korkea hujoppi keskellä.

Takalaidassa on ahdasta, kun sitruunamelissa ja ranskanrakuuna pullistelevat keskenään kasvutilasta ja hunajakukka retkottaa muita vasten.

Tänä kesänä kasvimaa on osittain tarkoituksella vähän normaalia kukkaisampi mutta itsekseen kylväytyneet kehäkukat vielä lisäävät kukkien määrää. Se ei haittaa minua, sillä kukat houkuttelevat mm. kukkakärpäsiä, jotka pitävät kirvakannan kurissa. Aitohunajakukka, kehäkukka, minttu ja satunnaiset kukkimaan pääsevät tatsoit, retiisit ja rucolat ovat minulle jo ennestään tuttuja mutta kamomillaan en ole aiemmin tutustunut kasvin tai edes teen muodossa. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan tuoreista kamomillan kukista haudutettua teetä ja sen myötä kamomilla pääsi ehdottomasti jatkoon vuosittaisiin kylvöihin. Siemeniä jäi vielä ensi vuodeksi mutta annan osan kamomilloista hoitaa homman ihan itsenäisesti, niin tulee ainakin varmistettua jokavuotinen kamomillasato. Nyt laitoin pienen erän kukkia kuivumaan ja testaan seuraavana niistä haudutettua teetä.

Tatsoin kukka on pirteän keltainen.

Tällaista kuuluu kasvimaalleni heinäkuun alussa.

Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.