Aurinkoinen syyskuun lopun päivä

Vesipisarat kimmeltävät nukkapähkämön lehdellä.

Syyskuun loppu häämöttää jo ihan käden ulottuvilla ja aika syksyiseltä ulkona alkaa jo näyttääkin. Pitkän sadekauden päätteeksi on saatu muutama aurinkoinenkin päivä ja ne toivat tietysti tullessaan syksyn ensimmäisen hallayön. Lämpötila oli käynyt keskiviikon ja torstain välisenä yönä alimmillaan yhdessä pakkasasteessa, joten kovin suuria tuhoja ei toistaiseksi tullut. Hortensioissakin oli vain vähän ruskettuneita kukkia. Olin uhkarohkea ja jätin hallayön uhatessa tomaattiruukut kaksinkertaisen harson suojiin seinustalle. En joutunut katumaan, sillä tomaateille ei käynyt kuinkaan. Kurkut ja kesäkurpitsat keräsin suosiolla pois ennen hallaa ja niiden lehdet olivatkin menneet mustiksi. Hokkaidokurpitsoille jäi suojaksi vain yksinkertaiset harsot ja se ei selvästikään kasvimaan laidalla kasvaneille kurpitsoille riittänyt. Varret ja lehdet olivat ihan lötköjä. Onneksi kurpitsat olivat säilyneet hyvinä. Ne joutikin nyt kerätä pois, niin vapautui lisää harsoa tomaateille. Kylmät yöt kun eivät ole ohi mutta tomaateille tekisi kuitenkin hyvää edes aloittaa punastelu ennen sisälle keräämistä.

Pienempi hokkaido painoi 672g ja isompi 824g.

Eipä tällä kurpitsasadolla voi vielä kehuskella, sillä viime vuonna pienin ruukkukurpitsoista painoi 876g. Isoimmalla taas oli painoa 2940g ja kaikki yhdeksän kurpitsaa painoivat yhteensä 14,46kg. Ei tule tänä vuonna sellaista mahtisatoa, vaikka kaksi kurpitsaa jäi vielä pullistumaan. Jälkikompostorissa kasvanut kurpitsa nimittäin oli sen verran korkeammalla maanpinnasta ja autotallin seinän suojassa, että se ei vielä ollut kärsinyt hallasta liikaa. Vain harson ulkopuolelle jääneet lehdet olivat hieman mustuneet reunoista mutta sehän ei vielä haittaa liikaa kun varret kuitenkin olivat vielä napakat. Katsotaan, jos sieltä edes yli kilon painoiset kurpitsat saataisiin.

Kamomilla oli kylväytynyt katolta tippuneeseen sammalmättääseen. Aika söpöä.

Aika söpöä tämäkin, vai kuinka?

Puutarhassa ja blogeissa vietetty aika on taas jäänyt ihan minimiin, sillä olimme viikonlopun reissussa. Tänä vuonna tätä reissaamista on kyllä tullut ihan hirveän paljon. Yllä oleva kuva on otettu sukulaisten sohvalta, johon Karo simahti ihan tyystin. Erään taaperon ilves-lelu toimi hyvänä leukatukena ja vaikka Karon silmät näyttävät kuvassa olevan raollaan, koira on ihan sikiunessa. Karolla olikin puuhaa kerrakseen, kun päivän mittaan ympärillä hääri kuusi korkeintaan alakouluikäistä lasta, yksi teini, kymmenen aikuista ja yksi yli-innokas koirakaveri. Vähemmästäkin alkaa senioria väsy painaa, Karohan täytti tässä kuussa jo 12 vuotta.

Kimalainen keltatörmäkukassa.

Hieman ehdin kuitenkin eilen kotiintulon jälkeen touhuilla puutarhassakin ennen illan pimenemistä. Kivikkorinteen keltatörmäkukat kukkivat edelleen runsaasti ja niillä pörräsikin vielä kiitettävästi kimalaisia. Muutamassa kukkivassa maksaruohossakin kävi kimalaisia, mutta selvästi aurinkoinen kivikkorinne kiinnostaa pörriäisiä enemmän kuin varjoisammassa olevat punahatut ja komeamaksaruohot. Hyvä, että istutin aiemmin syksyllä komeamaksaruoho 'Matronan' törmäkukkien viereen. Saavat pörrit vielä enemmän syysevästä. Punatähkät ja purppurapunalatvat ovat jo käytännössä lopettaneet kukinnan. Oreganotkin joutaisi kerätä jo kompostiin, jotta ne eivät siementäisi ympäriinsä ihan niin hanakasti mutta tekemättömien töiden lista vain kasvaa ja kasvaa. Mistähän saisi viikkoon kahdeksannen päivän tai edes muutaman tunnin joka päivään lisää? Kukkasipuleita ei "onneksi" ole kuin muutama sipuli istutettavaksi, sillä minulta meni saksalaisenkin sipulit ihan sivu suun. En ollut huomannut kukkasipulien saapumista ja siinä vaiheessa kun asiaan havahduin, jäljellä oli enää muutama pussi laukkoja eikä edes sellaisia lajikkeita, joita olisin halunnut. Ehkä yritän hankkia jotain viimeisistä syysaleista ja istutella niitä sitten ruukkuihin kellariin, jos ei sitä ennen satu tulemaan sopivaa rakosta pyörähtää sipuliostoksilla.

Toisenlainen kimalainen keltatörmäkukassa.

Edelliseltä, parin viikon takaiselta reissulta Etelä-Suomen suuntaan ostin maksaruoho 'Red Sparklen'. Istutin sen nyt kivikkorinteen vanhaan osaan kissankäpälän viereen. Tilaa löytyi myös kuukausi sitten taimipäiviltä hankitulle nukille (androsace adfinis). Kissankäpälän toiselle puolelle ujutin toisesta kukkapenkistä aiemmin kesällä ruukkuun pelastetun seittimehitähden. Ainakaan talvimärkyyden ei pitäisi tuossa paikassa koitua minkään niistä kohtaloksi mutta ensi kesänä sitten näkee, tarvitseeko joku enemmän multaa juurilleen tai jopa siirron muualle. Kissankäpälät ja levisiat näyttävät sentään viihtyvän rinteessä niin hyvin, että voivat sitten aikanaan täyttää vaikka koko alueen, jos muut eivät pärjää. Kun etupihan siperianpihta aikanaan lähtee, rinteestä häviää myös puun kesällä tuoma alkuiltapäivän hetkellinen varjo. Tähän aikaan vuodesta puu heittää jättiläismäisen varjon koko rinteen alueelle useamman tunnin ajan päivässä, sillä aurinko paistaa jo niin matalalta.

Vasemmalla pikkuruinen nukki, uusi punalehtinen maksaruoho keskemmällä.

Pihdasta kun tuli puhe, niin jokunen tovi meni viime viikolla sen neulasten harjaamiseen pihakiveykseltä. Se olikin työlistalla ensimmäisten joukossa, sillä muuten neulasia kulkeutuu kenkien pohjissa sisälle aivan älyttömiä määriä. Viime viikon hurjat tuulet saivat puun tekemään perusteellisen sulkasadon ja kellastuneiden neulasten lisäksi maahan oli karissut myös jonkun verran vihreitäkin naulasia. Heti puun alla oli melkein parin sentin paksuinen neulasmatto ja pihalla olleet autotkin olivat yhdessä yössä saaneet tasaisen oranssin kuorrutuksen ylleen. Harjasin kulkuväyliltä neulaset puun juurelle. Niistä kertyi tällä kertaa kunnioitettava viidentoista sentin paksuinen kerros vajaan parin neliömetrin alueelle. Kun ehtisi, niin pitäisi kärrätä osa neulasista pensasmustikoiden ja rodojen juurelle.

Kukkapenkistä löytyi jättiverbenan taimia.

Tässä vaiheessa syksyä alkaa tulla jo kasvien talvetukset mieleen. Mietin pitkään, kaivanko kukkapenkkiin kylväytyneitä jättiverbenan taimia talteen vai en. Isoin niistä ehti kasvaa vain polvenkorkuiseksi ja vasta yhdessä latvassa oli kukkanuppu. Ensi kesäksi ei siis ole mitenkään mahdollista saada niistä siemeniä. Päätin lopulta kaivaa kaksi tainta talteen samaan ruukkuun. Toisen juurelta löytyikin vielä alle kymmensenttinen siementaimi, jonka sujautin bonuksena mukaan. Jospa niistä joku talvehtisi. Keväällä voi sitten päättää, haluaako lisää taimia pistokkaista vai riittääkö yksi kukkiva yksilö. Afrikansinisarjaa en aio kaivaa enää maasta talteen, yksi pelargonikin taitaa lähteä ja stevia hävisi, joten niiden tilalle voi hyvin ottaa yhden pienen jättiverbenaruukun. Säilyy sopiva tasapaino talvetettavien määrässä.

Violetit karpaattienkellot olivat saaneet omin avuin aikaiseksi yhden valkokukkaisen taimen.

Ilahduin kovasti löytäessäni valkoisen karpaattienkellon violettien joukosta. Violettikin on toki nätti mutta yllätykset ilahduttavat aina. Toivottavasti se talvehtisi paremmin kuin vuosia sitten kylvämäni valkoiset karpaattienkellot, jotka hävisivät heti ensimmäisen talven jälkeen. Olen huomannut, että karpaattienkello ei ole välttämättä kovin luotettava talvehtimaan varsinkaan tasamaalla mutta siementaimia nousee aina kiitettävän runsaasti ja ainakin osa niistä alkaa kukkia minusta jo saman kesän aikana. Kun talvehtineet kasvit aloittavat kukinnan aikaisemmin ja siementaimet täyttävät välit, kukkapenkki näyttää alkukesän jälkeen ihan kelvolliselta.

Etelänruusuruoho 'Red Cherries'

Etelänruusuruoholle pitänee laittaa jotain tukiviritelmää ensi kesäksi. Sen hennonhontelo olemus ei saa enää tukea edes siperiankurjenmiekasta, sillä kaivoin puskan pois aikaisemmin kesällä. Rankkasateet ja tuulet vielä pahensivat tilannetta ja ruusuruoho retkottaa pitkin pituuttaan neljään ilmansuuntaan. Kuvaa varten nostin sen versoja sen verran ylöspäin, ettei tarvinnut kuvata kukkia maata vasten. Taustalla puistoatsalea 'Illusia' on alkanut saada ruskavärejä. Ei ihan hemaisevin väripari ruusuruohon kanssa mutta hetkenhän se vain kestää eivätkä ruusuruohon pienehköt kukat kovin näyttävästi maisemasta edes erotu.

Syysasteri 'Patricia Ballard' on alkanut kukkia. Taustalla retkottavia punahattuja ja keltatörmäkukkia.

Patricia aikoo kukkia tänä vuonna oikein komeasti. Kyllä sen nyt kelpaakin, kun on saanut kasvaa koko kesän rauhassa ilman siirtämistä. Näyttäisi siltä, että nykyinen paikkavalinta aidan ja punahattujen välissä on onnistunut. Aita suojaa vähän kadulta päin hiipiviltä halloilta ja antaa myös tukea. Korkeutta Patricialla on hitusen vähemmän kuin punahatuilla mutta asia korjaantuisi, jos leikkaisi punahattujen kuihtuneita kukkia vähemmäksi. Silloin myös Patrician kukat näkyisivät kauemmas ja jopa keittiön ikkunaan saakka. Tietysti Patricialle voisi antaa vähän muhevampaa multaa ja täsmäiskun kanankakalla, jos ne vaikka avittaisivat sille vielä puuttuvat viitisentoista senttiä korkeutta lisää. Osa kukista voisi silloin näkyä myös aidan yli kadulle päin. Taidanpa kannattaa tätä ajatusta.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Kärhöjen kukinta on käynyt kovin vähäiseksi mutta vielä siellä sun täällä näkyy yksittäisiä kukkia. Eniten iloa tällä hetkellä tuo Pernille ihan vain sen vuoksi, että sen kukat näkyvät keittiön ikkunasta. Aurinkoista kuunvaihdetta!

Syksy on saapunut

Päivät seuraavat taas toistaan hirmuista vauhtia ja loppukesäkin on jossain vaiheessa kääntynyt syksyksi. Enää ei lähdetä illalla viemään kompostiroskia ilman lisävaloa ja takkikin pitää kiskaista päälle. Kasveissa näkyy selviä tuleentumisen merkkejä, vaikka moni puuvartinen pysyttelee vielä sitkeästi vihreänä. Sitten on joitain myöhäisherännäisiä, jotka ovat vasta innostuneet kukkimaan.

Ruusunätkelmä.

Päivänpesän Katjalta muutama vuosi sitten saamani ruusunätkelmä on sinnitellyt tähän saakka hengissä kasvamatta juurikaan kokoa. Harkitsin jo sille paikanvaihdosta, mutta ehkä se vain tarvitsi enemmän aikaa. Tänä kesänä se nimittäin vihdoin teki kaksi versoa, jotka myös kiipesivät ennätyksellisen korkealle, peräti silmien tasalle. Nyt kummassakin versossa on yksi kukinto ja ehkä lisääkin on luvassa, jos säät vain pysyvät leutoina. Jokohan ensi kesänä nousee kolmas verso?

Patiopenkki on päässyt villiintymään. Samoin viimeiset remonttijätteet, joita lapset keräsivät leikkeihinsä.

Patiopenkki on ollut tänä kesänä varsin surkea ilmestys, kun kahdesta isosta kärhöstä vain toinen heräsi talven jäljiltä ja sekin jäi alle puolimetriseksi. Ruukuissaan valeeseen istutetut kärhöt eivät myöskään kovin kookkaiksi kasvaneet, pieniä toki olivat alun pitäenkin. Vanhoista myskimalvoista vain muutama selvisi kasvuun ja kivikkosuopayrteistä ei yksikään. Talvetettu syyssyrikkäkään ei jostain syystä enää osannut lähteä kunnolla kasvuun, vaikka olikin kummallisen talven yli kellarin suojissa. Onneksi viime kesänä istutetut sammalleimut kasvoivat hyvin ja kukkivatkin ihan kivasti alkukesällä. Kylvin syrikänraadon kylkeen kesäkukkaseosta, joka onneksi lähti vihertämään nopeasti, ja kun ei liikaa myllää mulloksia, siemenpankista nousi yhtä sun toista kaveriksi. Myskimalvojen lisäksi sekaan on ilmestynyt päivänkakkaraa ja muutama jättiverbenakin. Ne sitten jaksavat kylväytyä vuodesta toiseen, vaikka ehtivät kukkia vasta syksyllä. Krassi paljastui keltaiseksi, vaikka siinä ei juuri nyt kukkia näykään. Onneksi, sillä muuten värimaailma olisi aika räväkkä.

Syysleimu 'Starfire' on vallannut istumakiven.

Juuri kun luulin vapaa-ajan lisääntyvän remontin valmistumisen ja muun kiireilyn loppumisen myötä, aikasyöpöksi tuli ylimääräinen projekti sukulaistytön synttärilahjan muodossa. Intohimoinen heppaharrastaja toki tarvitsi Schleich-hevosilleen kiesit ja kun kyseessä on vielä neiti, joka on väkerrellyt jäätelötikuista, vanerista, kivistä, yms. puolen huoneen täyttävät tallit sun muut asiaan kuuluvat jutut, päätin tehdä kulkupelistä itse kasattavan version. Koska kärryjen piti vielä olla kevyttä leikkimistä kestävät, materiaalina piti käyttää perus askartelukartonkia vahvempaa tavaraa, mikä toi kieltämättä omat haasteensa. Onneksi isännän varastoissa oli pienoisporakone isolla valikoimalla pikkutarkkaan näpertelyyn sopivia kärkiä, hiontalaikkoja sun muita härpäkkeitä. Monen mutkan ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen pakettiin saatiin kuin saatiinkin ala-asteikäisen kasattavaksi sopivat kiesit ja niihin kuvalliset kasausohjeet. Sen verran työläs projekti se kuitenkin oli, että laitoin itselleni tarkat ohjeet muistiin, jos vaikka joskus tulee tarvetta tehdä samantapainen setti uudelleen. Jos kieseistä ei olisi tullut mitään, varasuunnitelmana oli surauttaa ompelukoneella jämäkankaista heposille muutama loimi. Sen verran oli vilskettä synttäreillä, että kiesien kasaus jäi odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Ilmeestä päätellen taisi kuitenkin olla mieluisa lahja eikä vastaavaa varmasti tule missään vastaan.

Yhden kasvimaareissun saldo ja kun nämä on syöty, saa hakea toisen samanlaisen lastin.

Ihmeellisen lämpiminä pysytelleet yöt ovat tehneet hyvää hyötykasveille. Harsoja ei ole tarvinnut viritellä vielä kertaakaan ja pian saa viskata ensimmäiset koko satonsa kypsytelleet tomaatit kompostiin. Chilissä ei ole enää montaa raakiletta jäljellä ja 'Lombardo'-paprikassakin vain muutama enemmän. Enpä muista, että yksikään tomaatti tai paprikansukuinen olisi ennen saanut kypsyttää koko satonsa ulkona. Kurkut eivät lähestyvää syksyä ole säikähtäneet, mutta kesäkurpitsa ei jostain syystä osaa kasvattaa raakileitaan peukaloa paksummiksi. Ehkä säät eivät ole suosineet kukkien pölyttymistä?

Vajaan kahden vuorokauden sateet. Tänään on satanut vielä vähän lisää, tosin tyhjennettyyn mittariin.

Syyskuu alkoi lupaavasti poutaisena ja lämpimänä, mutta nyt on sitten satanut senkin edestä ja ensi yöksi pitää varmuuden vuoksi vetäistä harsojakin kasvimaalle. Viiteen asteeseen painuva ennuste tuskin vielä näin kostealla säällä tietää hallayötä meille, mutta kauaksi ei välttämättä jäädä. Kasvimaan sadevesitynnyriä tosin hallayö tai pari ei haittaisi, mutta sen verran runsasta sadetta nyt oli, että tyhjentäminen tuli tarpeeseen. Ylivuotosaavikin tulvi jo yli. En ollut huomannut aiemmin kesällä, että tynnyrin alaosan hanaan käy ihan tavallinen puutarhaletku, kun sen vain pujottaa tarpeeksi tiukasti kiinni. Silläpä oli kätevä hoitaa tyhjennys, kun veti vain letkun toisen pään jorpakkoon ja avasi hanan. Pitää muistaa ensi kesänä laittaa letku kiinni jo siinä vaiheessa kun kasvimaalla on jotain kasteltavaa. Saattaisihan se kasvimaan kastelukin olla ensi kesänä kätevämpää hoitaa letkulla kuin kastelukannulla.

Letku kiinni ja hana auki.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ja keltatörmänkukka muodostavat veikeän parivaljakon.

Ei nuo kasvien paikkavalinnat näytä osuvan kohdilleen välillä edes toisella kertaa. Patricia kasvoi aurinkopenkin etulaidassa ollessaan korkeaksi ja kaatuili muiden kasvien päälle. Nyt, kun se on toista kesäänsä vähän taaempana penkin takareunassa ja aitakin olisi nojailutukena, se on hädin tuskin 60cm:n korkuinen. Ei sitä sitten hirveästi parin pienen pionin ja punahatun takaa keittiön ikkunaan näykään. Pitänee ensi kesänä poistaa kotiloita houkuttelevat isotähtiputket penkin keskivaiheilta ja siirtää Patricia niiden tilalle, jos se sitten vaikka näkyisi paremmin ikkunoihin juuri siihen vuodenaikaan, kun mieli tekee pysyä neljän seinän sisällä.

Päivän kärhönä on Princess Kate ('Zoprika'), joka myöhäisestä heräämisestään huolimatta ehti näin komeaksi.

Joko teillä on tullut syksy?

Kuinka eri kukat kestävät hallaa?

Kaksi napakkaa hallayötä putkeen näytti, kuinka puutarhalle käy syksyn ensimmäisissä halloissa. Juttelin eilen naapurimme kanssa ja hän kertoi, että heidän pihallaan oli ollut vähintään viisi astetta pakkasta. Meillä lämpömittarit ovat talon seinustoilla, joten ne eivät näytä ihan täyttä totuutta. Niiden mukaan meillä oli käynyt alimmillaan asteen verran pakkasen puolella. Todellinen lämpötila kukkapenkeissä lienee ollut paikasta riippuen -2-4 asteen tienoilla. Pilalle menneitä kasveja tutkailemalla sai jotain käsitystä siitä, kuinka kylmää eri osissa tonttia on ollut ja kuinka hyvin eri kasvit kestävät pakkasen puraisuja.

Kasvimaa ei ole sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin, mutta varmasti tuossa aidan toisella puolella on ollut yhtä kylmää. Kehäkukat kestivät hyvin, samettikukat eivät.

Aurinkopenkki on juuri sen naapurin puolella, jonka kanssa juttelin. Meillä on heidän tonttiinsa verrattuna suunnilleen parin metrin korkeusero, mikä on eduksi keväisin ja syksyisin. Myös aita ja kivikkorinteen korkeammat kasvit antavat aurinkopenkille hieman suojaa alhaalta hiipivää hallaa vastaan. Olen istuttanut aidan viereen myös korkeita perennoja sekä pensaita, jotta ne antaisivat myöhemmin lisää suojaa hallalta. Toistaiseksi puuvartiset kasvit ovat vielä melko pieniä, joten punakosmokset ja purppurarevonhännät joutuivat ottamaan kylmän vastaan. Se oli menoa niille se. Kuvakin olisi niin surkeaa katsottavaa, etten pilaa sillä teidän yöunianne. Vaikka kosmokset ja revonhännät menivät, niin heti aidan vieressä olleet gladiolukset olivat täysin vahingoittumattomia. Yhdessä oli kukkiakin auki. Siinä siis kasvi, joka kestää hallayöt hyvin.

Varjokujan portti on aurinkopenkin vieressä. Kelloköynnöksissä osa latvoista nuupotti vetelinä, mutta muuten kasvit ovat hyvävointisia. Saa nähdä, kuinka nuput jaksavat aueta. Portti antaa suojaa varjokujalle, jossa ei ollut merkkiäkään hallasta.

Varjokujalla koruköynnös ja ruukkuhortensiat ovat virkeinä. Haluaako joku muuten koruköynnöksen siemeniä? Niitä olisi nyt tarjolla yllin kyllin.

Tuoksuherneille ei ollut käynyt kuinkaan millään puolella pihaa.

Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että takapiha on meillä etupihaa suojaisampi. Käsitys vahvistui entisestään kun huomasin, kuinka takapihan kesäkukat olivat hallan ottaneet vastaan. Kosmoksista ainoastaan latvojen kärjet nuupottivat ja purppurarevonhännätkin olivat melko hyvässä kunnossa. Tietysti kaikki takapihalle upotetut kivet varaavat lämpöä, mutta oma apunsa on rakennuksilla, tonttia ympäröivällä kuusikolla sekä takapihalle istutetuilla luumupuilla, jotka alkavat jo tuoda suojaa kylmiltä ilmavirtauksilta.

Aurinkopenkin kosmokset piti leikata melkein maanrajasta pois, nämä saivat jäädä vielä edes viherkasveiksi, jos eivät suostu kukkimaan.

Patiolla aremmille kasveille toivat selvästi suojaa kivet ja kookkaat kasvit ympärillä. Melkein parimetriset purppurarevonhännät ottivat toki osumaa, mutta niidenkin ulkonäkö koheni huomattavasti, kun leikkasi huonoimpia lehtiä pois. Syyshortensioista melkein kaikki kukinnot ovat muuttuneet ruskeiksi, mutta pensaiden alimmat ja toisten kasvien vieressä olleet kukinnot ovat vielä punertavia. Neuvo istuttaa kylmänarat kasvit kookkaampien kavereiden kainaloon ei siis ole tuulesta temmattu.

Petuniat saivat suojaa kivistä ja revonhännistä.

Kiinanasteri ei ole yleensä niitä kaikkein pakkasenkestävimpiä kasveja. Purppurarevonhäntä ja kurjenpolvi olivat kuitenkin suojelleet tämän itsekseen hassuun paikkaan kylväytyneen yksilön näin hyvin hallalta.

Maanrajassa näkyy muutama punertava hortensian kukinto. Heti hortensian oikealla puolella patiolaatoituksen vieressä nietospensas on täysin vihreä. Etupihalla olevan yksilön lehdet olivat muuttuneet mustankirjaviksi.

Edellisen kuvan hortensiasta oikealle daalia näytti olevan täysin menetetty tapaus. Kun leikkasin mustuneita varsia pois, huomasin niiden alla olevien lehtien ja nuppujen olevan täysin kunnossa. Olipa hyvä, että daalia päätti jo alkukesällä olla maanpeitekasvi!

Jättiverbena ja syyssyrikkä eivät olleet mokkonaankaan kylmästä. Syyssyrikän ruskettuneet kukinnot olivat tuollaisia jo ennen hallaöitä; niissä oli kukinta jo ohi.

Ahkeraliisat... ei toivoakaan.

Parin metrin päässä samassa penkissä leijonankidoilla ei ole mitään hätää. Nämä ovat yleensäkin olleet hyvin pakkasta sietäviä kesäkukkia.

Kärhöt ovat luotettavia, sillä ne eivät hätkähdä kummassakaan päässä kasvukautta pienistä kylmän nipistyksistä.

Vaikka ensimmäiset hallayöt veivätkin monta kasvia, niin olen tyytyväinen siitä, että koko puutarha ei ole vielä mustana. Väriä ja kukintaa riittää edelleen ja pilalle menneet kasvit oli helppo silputa kukkapenkkeihin rumentamasta näkymiä. Samalla tosin tuli esille monta kitkettävää kohtaa, mutta se on sitten ensi viikonlopun murheita.

Aurinkoa ja perhosia

Yksi työviikko taas takanapäin ja edessä ilmeisesti aurinkoinen ja jopa kohtuullisen lämminkin viikonloppu. Esimakua siitä oli jo tänään tarjolla ja ennen töihin lähtöä ehdin pikaisesti käydä kurkkaamassa, mitä puutarhassa tapahtuu. Perhosia oli ainakin todella runsaasti liikkeellä ja ihmekös tuo kun on satanut ja tuullut niin pitkään etteivät ole ressukat päässeet kai ruokailemaan edes pieniksi hetkiksi.

Ohdakeperhonen kosmoksella. Tänä kesänä ohdakeperhoset ovat olleet selkeästi vähemmistössä, joten oli kiva bongata tämä yksilö.

Viime vuonna huomasin, että meillä paras paikka punakosmoksille näyttäisi olevan aurinkopenkki. Maa on siellä vähän hiekkaisempaa kuin muualla tontillamme minkä lisäksi aurinko paistaa siihen käytännössä koko päivän. Monelle kesäkukalle se on turhan kuiva ja karu kasvupaikka mutta kosmokset kukkivat siellä runsaasti. Jopa suorakylvettyinä ne ehtivät hyvin kukkaan. Olen silti varmuuden vuoksi esikasvattanut muutaman taimen, jotta kukinta alkaisi aikaisemmin. Korkeiksi ja aika hennon näköisiksi kasveiksi kosmokset pysyvät yllättävän hyvin pystyssä, joten kukat näkyvät näin elokuun loppupuolella hyvinkin aidan yli kadulle.

Punakosmokset ovat myös kimalaisten mieleen. Tänä vuonna kosmosten värimaailma oli vaalea: ainoastaan pari tummanpunaista yksilöä sattui sekaan.

Kosmosten kaverina kukkii purppurapunalatva 'Phantom'. Pioniunikot ovat tehneet yksittäisiä kukkia, mistä todisteena komeita siemenkotia.

Illalla pihaan ajaessani huomasin suuren, vaalean täplän varjokujan portin yllä. Arvasin heti, että sen täytyy olla ensimmäinen kelloköynnöksen kukka. Ja niinhän se olikin. Nuppuja olisi ollut silmienkin korkeudella vaikka kuinka monta, mutta tietysti se ihka ensimmäinen auennut kukka oli mahdollisimman korkealla.

Kuvassa kukka meinaa kadota taustan sekaan mutta oikeasti se erottuu kadulle saakka jopa auton tuulilasin läpi.

Kuinkas kauan siinä menikään, että kukat värittyvät violeteiksi? Violetteja nimittäin keväällä kylvin.

Syyssyrikkä kukki tänä vuonna kahteen kertaan. Ensimmäinen kukinta oli heinäkuussa helteiden takia hyvin nopeasti ohi ja kesti jonkun aikaa ennen kuin syrikkä sai uudet nuput aikaiseksi. Kukintatauko sattuikin juuri sopivasti mustilanhortensian parhaaseen kukinta-aikaan ja nyt kun hortensia on kukkansa kuihduttanut, on syrikkä parhaassa iskussaan. Patiopenkin ympärillä leijuu tyynellä säällä mahtava hunajantuoksu. Ei ihme, että perhoset rakastavat kasvia.

Patiopenkki on nyt violetti kun kukassa ovat yhtä aikaa jättiverbenat ja syyssyrikkä. Mutta missäs ne perhoset?

Tässä jokunen. Amiraaleja pääasiassa ja pari nokkosperhosta lisäksi.

Muutama lisää. Laskin parhaimmalla hetkellä syrikässä ja jättiverbenoissa pyörivän lähes 20 perhosta. Vilske siis kävi.

Olen jo alkanut miettiä kesäkukkien talvettamista. Jättiverbenoiden kanssa olen vähän kahden vaiheilla: ne kun näyttävät kylväytyvän kiitettävän reippaasti itsekin. Ehkä en ota tänä vuonna yhtään tainta kellariin. Myös pasuunankukka on jäämässä pois talvetettavien listalta. Siihen iski heinäkuun helteillä vihannespunkkiarmeija, josta tuskin pääsisi eroon. En halua vihannespunkkeja kellariin tai keväällä esikasvatusten riesaksi, joten pasuuna ei tule näkemään ensi kevättä. Koska kellarista vapautuu sen myötä paljon talvetustilaa, ajattelin jättää kokeeksi syyssyrikän vähän kookkaammaksi. Olisi kiva, että sen kukinnot nousisivat kunnolla näkösälle.

Illalla olohuoneen ikkunasta näkyi, kun jotain muuta kuin syyssyrikkä nousi nuotiopaikalta näkösälle.

Tällainen grillimaisteri meillä... Vai mallailiko tulipesän tilavuutta ja tarjoili itseään grillattavaksi?

Tässä ollaan varmaan keräämässä salaattia grilliherkkujen kylkeen.

Ei näemmä pitäisi mennä sanomaan mitään ääneen. Juuri olen iloinnut siitä että tänä vuonna rusakoita ei ole kovin usein pihallamme näkynyt ja heti yksi tulee silmien eteen keekoilemaan. Grillirusakko sai kuitenkin nopeasti jalat alleen, sillä heti kun tarpeelliset kuvat oli otettu, annoin lapsille luvan häätää pomppupetterin tiehensä. Kyllä huomasi, että rusakoita ei ole tänä kesänä montaa kertaa pihalta häädetty, sillä voin melkein vannoa nähneeni rakettimoottorit pupun selässä kun se säikähti lasten mekastusta. Jos sillä vauhdilla olisi mennyt kurvi pitkäksi ja rusakko olisi törmännyt kuuseen, olisivat käpyjen lisäksi myös oravat tippuneet puusta!

'Piilu' ja 'Jan Pawel II'. Aikamoinen kokoero kukilla ja 'Piilukin' sentään luetaan loistokärhöksi. Pitäisi ihan käydä mittanauhan kanssa mittailemassa Paavon muhkeita kukkia.

Aurinkoista viikonloppua!

Pientä puuhastelua ja kiipeilyä

Taas täällä tapahtuu juttuja, joille joku saattaisi vähän naureskellakin. Varmaan tekisin niin itsekin, jos olisin sivusta katselemassa. Kävi vain niin, että piti ehdottomasti päästä kurkkimaan ja kuvaamaan kärhöjen kukkia, jotka valitettavasti olivat reilusti yli kahden metrin korkeudella. Raahasin yhden puutarhatuolin kärhöportin juurelle ja sen päällä kädet ylhäällä yritin räpsiä kuvia loistokärhö  'Jan Pawel II':n kukista. Osassa otoksista näkyi metsää tai puolikkaita kärhönkukkia, mutta osui joukkoon jokunen onnistuneempikin kuva.

'Jan Pawel II' ei hätkähtänyt heinäkuun kuivuutta: sen kukat ovat minusta yhtä kookkaat kuin aina ennenkin ja varsilla on hyvinkin mittaa kolme metriä.

Karostakin tämä homma oli ilmeisesti jotenkin kummallista. Vasemmalla loistokärhöt 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid', oikealla tarhalyhtykärhö 'Princess Kate'.

'Hagley Hybrid' ylempänä, 'Piilu' alempana. Nämä ovat kasvaneet kivasti sekaisin'

Karo päätti aikansa minun puuhiani seurattuaan keksiä omaa kivaa. Majan penkin alta on tainnut löytyä uusi kaivuupaikka kivillä pilaamani grillikatoksen vierustan tilalle.

Montussa on ilmeisesti hyvä kelliä. Ihan oma luola!

Karosta ja kaivelemisesta kun on puhe, niin on pakko kertoa, mitä tapahtui eilen. Olin Karon ja lasten kanssa ulkona ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että Karo oli hävinnyt viereltäni jonnekin. Huhuilin sitä muutaman kerran ja kun ei koiraa näkynyt, lähdin etsimään. Kiertelin taloa ympäri ja etsin kaikki Karon vakiopiilopaikat (kompostin luota, nuotiopaikalta ja grillikatoksesta). Ei näy missään. Etsin metsän puoleltakin ja kysäisin ulkona olleilta naapureilta, onko Karoa näkynyt heidän pihoillaan. Ei hännän vilaustakaan. Päätin kiertää vielä talon ympäri toiseen suuntaan ja silloin löysin Karon. Mokoma oli kaivanut luumutarhan takaosaan mysteeripensaan juurelle kunnon montun ja kurkki sieltä tyytyväisen näköisenä. Lisäksi hyvin, hyvin mutaisena ja turkki täynnä roskaa ja lemmikinsiemeniä. Oli kai keskittynyt niin täydellisesti kaivuuhommiinsa, ettei malttanut tulla pois. Tai sitten nukkui sikeästi kuopassaan kaivamisesta väsähtäneenä eikä tiennyt mitään etsimisestäni. Tai päätti vain olla tottelematta. Oli muuten ensimmäinen kerta kun pesen Karon ulkona kasteluletkulla. Voitte kuvitella mielessänne, miltä pitkäkarvainen koira voi näyttää sen jälkeen kun on kaivanut sateista litimäräksi kastunutta multaa. Ei liiemmin huvittanut sellaista otusta viedä sisälle suihkuun.

Sotkuisesta Karosta jäi ottamatta kuva, mutta laitetaan nätimpi näkymä: 'Jan Pawel II' ja 'Princess Kate' taustanaan taivas, joka oli juuri viskannut puolen tunnin mittaisen sadekuuron ja antoi tunnin päästä koko loppuillan kestäneen sateen.

Viileämmät säät ovat innostaneet minutkin kaivuupuuhiin. Monta kasvia on siirretty ja jaettu ja lisäksi tein jotain varjokujallakin. Minua on häirinnyt alusta saakka varjokujan portin ja talon seinän välissä ollut aukko, josta näki jo ennen porttia koko varjokujan. Mietin pitkään istuttavani aukkopaikkaan ritarinkannuksen tai jonkun muun kookkaan kasvin, mutta talon routaeristeiden ja pitkälle ulottuvien räystäiden takia nurkka on aika kuiva kasvupaikka. Varjokujan puolella talo varjostaa sen verran, että sormivaleangervot ja kuunliljat ovat viihtyneet, mutta etupihan puolelle aurinko paistaa selvästi enemmän. Tänä kesänä olen pohdiskellut erilaisia seinäratkaisuja ja ainakin toistaiseksi päädyin käyttämään varjokujan istutusalueiden rajaamisessa ylijääneitä männynoksia.

Neljä haaraista männynoksaa rajaa näkymää sen verran, ettei kaikkea enää näekään ennen kuin kulkee portin alta.

Yllätyin vähän itsekin kun huomasin, kuinka kevyellä ratkaisulla sai ison muutoksen aikaan. Näkyvyyttähän oksat eivät estä juuri lainkaan, mutta katse pysähtyy varjokujan sijaan oksiin ja ohjaa kulkua portille. Ohjasin muutaman kelloköynnöksen latvan oksia kohti ja voi olla, että ensi vuonna ohjaan jo suoraan yhden taimen risuseinäkkeeseen tuomaan vielä lisää peittävyyttä. Kokonaan en kuitenkaan halua karahkojen peittyvän, sillä männyssä on minusta tavattoman kaunis pinta. Yksi oksista on jo valmiiksi hopeiseksi kelottunut, loput ovat vielä punaruskeita.

Varjokujan puolelta katsottuna oksat toimivat minusta vielä paremmin tilanjakajina. Tällä puolella kun on muutenkin käytetty kookkaita oksia.

Muokkasin vähän varjokujan loppupäätäkin. Jaloangervot kärsivät kuivan jakson aikana, sillä niillä oli alunperinkin melko ohut kasvualusta sen lisäksi, että aurinko paistaa niiden kohdalle monta tuntia aamupäivällä. Nostin niiden kohdalta männynoksien avulla kasvualustaa noin 15cm ja toin kompostimultaa pohjalle lisäpuhdiksi ja pidättämään kosteutta. 

Upotin pisimmän männynoksan jaloangervopenkin takareunaan tuomaan korkeutta. Haluaisin aikanaan varjokujaa metsästä rajaamaan kunnon aidanteen ja siihen köynnöshortensian kiipeilemään mutta toistaiseksi oksa riittää.

Takapihan puolelta näkee paremmin, mitä hain takaa. Nyt laitetusta oksasta tuli visuaalinen pari ruukkuryhmästä nousevalle oksalle, vähän niin kuin täälläkin päässä olisi portti. Jaloangervopenkin reunaan laitoin kaistaleen hiekkaa helpottamaan ruohonleikkausta.

Lähivuosien aikana on tarkoitus muokata varjokujan takapihan puoleista päätä, eli juuri tuo yllä olevan kuvan vasemmassa etunurkassa näkyvä nurmialue. Polku todennäköisesti jatkuu hiekalla, mutta istutusalueiden muoto ja sisältö on vielä mietinnässä. Siksi en nyt rajannut nurmea hiekasta mitenkään tai tehnyt viimeistellympää ratkaisua. Tärkeintä oli vain saada penkin vieressä rehottaneet valvatit pois ja sen verran nurmea erilleen puureunasta, jotta isäntä saa helposti ruohon leikattua ilman että oksareunusten viereen jää saksilla siistittäviä ruohotupsuja. Jos tässä loppukesän aikana iskee loistoideaa mieleen, niin voi olla, että projekti jatkuu jo ennen talvea. Hiekkaakin kun olisi vielä kasa kärrättäväksi joko väliaikaissijoituspaikalle tai sitten suoraan kohteeseen.

Jättiverbenat kukkivat ja houkuttelevat kivasti perhosia. Yritin saada mahdollisimman monta perhosta samaan kuvaan. Tähän tuli tyrkylle sopivasti kolme amiraalia.

Syyshortensiassa oli vilskettä: samaan kuvaan tuppautui neljä amiraalia, nokkosperhonen ja ihan oikeassa alanurkassa joku, jota en tästä kuvasta pysty tunnistamaan. Todennäköisesti amiraali tai neitoperhonen.

En muista, milloin olisin nähnyt meillä kaaliperhosen viimeksi. Yleensä näkyy vain lanttu- tai naurisperhosia. Toivottavasti tämä yksilö ei tee jälkikasvua ruusukaaleilleni...

Kauniita päiviä viikkoosi!