Monoa syreeneille!

Auringonlasku eräänä iltana.

Tänä vuonna syreenikeijukkaat vaivasivat puistosyreeneitäni jo kolmatta vuotta peräjälkeen ja minähän en tuholaisten riivaamia kasveja jaksa vuosikausia katsella. Lähialueilla on niin paljon syreeneitä, että keijukkaat tulisivat joka tapauksessa, vaikka ruiskuttaisinkin puskat pyretriinillä alkukesällä. Syreenit alkoivat myös olla jo aika kookkaita, joten nyt oli niiden aika lähteä. Melkein kymmenvuotiaat puskat olivat kasvattaneet sen verran isot juuristotkin, että niiden kaivaminen ei ollut ihan yksinkertainen homma. Ähelsin aikani ja sahasin paksuimpia juuria poikki, mutta niin siinä vaan kävi, että lopulta piti kutsua isäntä nykäisemään kaksi vastahakoisinta puskaa maasta (kolmannen sain ihan itse). Ihme ja kumma, mutta se tiukka, sininen savijankko, mihin ne aikoinaan istutettiin, oli ainakin lapionpiston syvyydelle asti hävinnyt. Toki pensaiden juureen on tuotu kompostia ja puunlehtiä monet kerrat pitämään rikkaruohoja kurissa ja useamman vuoden ajan siinä on kasvanut myös kevätkaihonkukkaa, mutta sen kummempia maanparannustoimia syreenien eteen ei ole tehty. Luonnon maanmuokkauskoneisto selvästi toimii.

Kolme pikkujasmiketta eri puolilta pihaa. Hyväkuntoisia nämäkin, kuten näkyy...

Yhden syreenin tilalle siirsin tuijan takapihalta. Vaikka se oli kasvanut paikoillaan vain pari vuotta lyhyemmän ajan kuin syreenit, oli sen kaivaminen paljon helpompi urakka. Toiselta puolelta ja osittain alapuoleltakin sen juuristo rajautui isoon kiveen ja toisella puolella oli vain pehmeää maata. Juurista yksikään ei ollut sahattavan paksu eivätkä ne edes yltäneet kovin kauas. Varasin siirtoon kottikärryn, mutta hyvin olisi koko tuija siirtynyt ihan kantamallakin. Kantamalla olisivat siirtyneet pikkujasmikkeen rääpäleetkin. Kyllästyin niiden surkeaan ulkonäköön ja päätin kerätä eri puolille pihaa ripotellut puskat samaan monttuun. Kasvuolosuhteista melkein täysvarjo rinteen yläosassa onkin vielä kokeilematta. Muualla jasmikkeet eivät ole tällä tontilla viihtyneet.

Jospa tuija ei panisi pahakseen siirtoa. Jasmikkeita hädin tuskin näkyy sen vasemmalla puolella.

Sahatut syreeninrungot jäivät vielä läjään metsän puolelle, pitää ne siirtää sieltä pois vaikka ensi viikonloppuna. Siinäpä saavat nyt keijukkaat hetken aikaa ihmetellä, mitä tapahtui, ja sitten siirtää majansa jonkun muun syreenipuskiin. Aika paljon maisemat avartuivat syreenien poistolla, vaikka katse ei tiheän metsän takia tavoitakaan taivaanrantaa.

Violetilla katkoviivalla poistettujen syreenien latvusten raja. Pinkki puolipallo oikealla on alppiruusu 'Mikkeli'. Sininen kartio keskellä on siirretty tuija ja valkoinen pallo merkkaa jasmikkeita.

Pikkujasmikepuskasta vasemmalle olisi tarkoitus siirtää ensi keväänä niitä siemenestä kasvatettuja alppiruusuja, jos lopullista paikkaa etsivät ovat vielä silloin hengissä. Tilaahan siinä on vielä metrin verran kuvan reunan ulkopuolellakin, sillä syreenit oli istutettu reilun parin metrin välein ja niiden aluskasvina ollut kevätkaihonkukka on pitänyt aika hyvin rikkaruohot kurissa. Tuijasta oikealle alppiruusuaidan takana on myös yksi polvenkorkuinen tuijanrääpäle odottamassa parempaa paikkaa. Periaatteessa senkin voisi siirtää johonkin tuonne ja leikata vaikka pallomaiseksi, jos tuo isompi saisi kasvaa enemmän kartion mallisena. Kuunliljoja poistamalla saisi vielä lisää tilaa uusille kasveille, jos sellainen inspiraatio joskus sattuisi tulemaan. Kuunliljat maistuvat hyvin kotiloille, joten ehkä ei olisikaan huono idea vähentää niitä...

Syysasteri kukkii ja kimalaisetkin ovat sen jo löytäneet. Kuvassa taitaa olla kivikkokimalaiskoiras (punainen pylly ja keltaista etuvartalossa).

Viikonlopun urakointiin kuului myös kitkemistä. Vähän joka paikka on päässyt rehottamaan, mutta luumutarhaa on kitketty viimeksi varmaan keväällä. Niinpä työnsin kottikärryt sinne ja aloitin kadonneiden kasvien etsimisen. Isorikot löytyivät suht helposti isotähtiputken ja lemmikkien siementaimien seasta. Muutama isompi mätäs piti nostaa ylös, jotta sai voikukat niiden keskeltä pois. Samalla sain jaettua niitä taas pikkuisen isommalle alalle. Ovat viihtyneet aika hyvin luumupuun kevyessä varjossa polun vieressä. Viime kesänä tosin kukintoja oli enemmän, tänä vuonna vain yksi. Pidän kuitenkin niiden ulkonäöstä juuri tuossa, joten saavat lisätilaa.

Polkukin löytyi, vaikka sitä onkin kosteana vähän vaikea kuvasta erottaa.

Sama paikka mutta edellisen kuvan oikeasta reunasta kuvattuna. Levitin isorikkoaluetta komeamaksaruohon tänne puolelle.

Isorikkoryhmästä nuotiopaikan suuntaan astinkivipolun ja pienemmistä kivistä tehdyn polun kulmauksessa kivikkomehitähdissä oli käynyt vähän katoa. Tai ehkä ne kuitenkin olivat pikkuisen lisääntyneet sitten viime talven, mutta joka tapauksessa ne eivät täytä läheskään kokonaan aluettaan. Saa nähdä, levitänkö isorikkoa niidenkin paikalle vielä joskus vai innostuvatko mehitähdet kuitenkin vielä kasvamaan. Nyt saivat kuitenkin mahdollisuuden. Keväällä toinen mehitähtien vieressä olevista rantalaukkaneilikoista oli varmuudella kuollut ja toinenkin melkein henkihieverissä. Kesällä se hädin tuskin hengissä sinnittelevä yksilö näytti jo kuolleen mutta nyt löysin ilokseni siitä yhden vihreän tupsun. Toivottavasti se vahvistuu syksyn mittaan niin paljon, että jaksaa talvehtia hyvin.

Mehitähtien harva kasvusto ja merkkitikusta takavasemmalle iloinen yllätys.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' ei ole sittenkään heittänyt henkeään.

Iloinen yllätys löytyi myös keskemmältä samaa penkkiä. Keväällä puistoatsalea 'Satomi' oli hyvin surkea näky. Siitä paleltui talven aikana suurin osa ja vain puskan tyvellä oli muutama vihreä silmu ja elävää oksaa. Ilmeisesti melko kostea kesä tuuhean lemmikki- ja myskimalvakasvuston keskellä sopi sille hyvin, sillä nyt pensas on oikein virkeän näköinen. Korkeudeltaan se on hädin tuskin 30-senttinen, mutta tuuheutta on vaikka muille jakaa. Jännä nähdä, jaksaako se tehdä kukka-aiheita ensi kevääksi. Laitoin tänä vuonna kaikille kärhöille ja puuvartisille, myös 'Satomille', syyslannoitetta jo heinäkuun loppupuolella, jotta ne aloittaisivat tuleentumisen tarpeeksi ajoissa. Aina parempi olisi, jos myös syksy viilenisi tasaisesti ja hallaöitä tulisi sopivaan aikaan muistuttamaan kasveja talven tulosta. Ei kuitenkaan ihan vielä, tykkään tästä lämmöstä ja auringosta.

'Satomi' lähti uuteen nousuun entistäkin ehompana.

Kitkemisen ja kasvien siirtelyn lisäksi myös kukkasipulien hamstraus on jo aloitettu. Saksalaisesta mukaan tarttui tulppaaneja ja kevätkurjenmiekkaa. En ole hankkinut muutamaan vuoteen juurikaan tulppaaneja mutta tänä vuonna ne jostain syystä houkuttelivat erityisen kovasti. Mikä lie tulppaanipuutos minuun iskenyt, kun mukaan lähti pikkutulppaanien sijaan isokukallisia ripsureunoja, liljatulppaaneita ja sekoituspussi. Liljatulppaani 'Doll's Minuet' tosin oli minulle jo ennestään tuttu, sillä niitä hankin kolme vuotta sitten pensasryhmään. Ne ovat osoittautuneet kestäviksi ja myös hyvin kauniiksi, joten niiden valinta oli helppo. Sekoituspussin 'Spring Green' ja 'Elegant Lady (liljatulppaani kai sekin) viehättivät ulkonäöllään ja valkoista 'White Princea' nyt voi tunkea ihan mihin vain. Ei tosin aurinkopenkkiin vesimyyräriskialueelle. Punaraitainen 'Happy Generation' sopinee hyvin 'Doll's Minuetin' seuralaiseksi ja ehkä ripsureunaiset 'Queensland'-tulput myös. Muissa kukkasipulimyymälöissä en ole vielä käynyt tutkimassa valikoimia.

Tulppaanit ja 'Purple Hill'/'Blue Hill' -kevätkurjenmiekat maksaruoho 'Jose Auberinen' ympäröimänä.

Pitäisi ihan kaivaa esille keväiset muistiinpanot kukkasipulipuutteista, jotta ei tulisi ihan houkutusten perässä juostua. Narsisseja tekisi mieli hankkia, jos tulisi kivoja lajikkeita vastaan, mutta ehkä pidän muutaman vuoden taukoa niistä narsissikärpäsen takia. Olen tässä pohdiskellut, tuliko kärpänen meille jostain lähialueilta vai kenties jonain syksynä ostosipulien mukana. Jos käteen tarttuu jostain oikein houkuttelevia narsisseja, taidan käyttää varmuuden vuoksi sipulit kuumassa kylvyssä ennen maahan istuttamista. Sen pitäisi tuhota sipuleissa mahdollisesti piileskelevät munat ja toukat. Lähialueilta keväällä lenteleville kärpäsille en mahda mitään.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Voluceau', joka pitkän viivyttelyn jälkeen lähti kuitenkin suht hyvään kasvuun.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Taivaallinen pesulapalvelu

Meillä oli melkoisen märkä juhannusaatto. Niin märkä, että ihan omalla pihalla kastui yhtä hyvin kuin olisi järveen pulahtanut. Torstaina iltapäivällä alkoi sataa rajulla ukkoskuurolla höystettynä ja yhtä parin tunnin taukoa lukuunottamatta sadetta riitti perjantai-iltaan saakka. Kävin välillä tyhjentämässä niin sademittaria kuin sadevesisäiliöitäkin, jotta eivät tulvisi yli. Vesimittariin kertyi 28 tunnin aikana huimat 62mm vettä (meinaa siis sitä, että maahan tuli yllättäen, pyytämättä ja kohtuullisen nopeasti 62 litraa vettä neliömetrille). Meillä kun maa oli jo ennestään kosteaa, voitte arvata, että määrässä oli vähintään puolet liikaa.

Pisimmälle kehittynyt pioninnuppu ehti tähän vaiheeseen ennen kuin sai kunnon suihkun.

Miten meille sattuikin taas tänä kesänä osumaan tällaiset vesimassat? Tuli jo mieleen, että tässähän pitäisi hiljalleen alkaa markkinoida lähialueiden kuivuudesta kärsiville alueille mahdollisuutta tuoda oma vesisäiliö meidän pihalle täytettäväksi aina silloin kun sääennusteissa povataan edes puolen päivän kuurosateita. Tässä kun alkaa tuntua vahvasti siltä, että se 0,1 millin sateen mahdollisuus heittää meille vähintään 1mm sateen. Nyt kun oli ennustettu nämä reilun vuorokauden sateet (0,1-3mm/tunti), niin todellisuus oli moninkertaisesti sen, mitä ennusteissa yhteenlaskettu sademäärä olisi ollut. Naapurilta kuulin, että jo 15 kilometrin päässä oli satanut vain muutamia pisaroita. Ällistyttävää...

Pioninnuppu kesti paremmin sateen kuin kurjenpolvi 'Birch Double', joka kyllä retkotti jo ennen sadetta mutta ei nyt ihan maata myöten.

Naapureista puheenollen, luulen heidän katsoneen taas ihmeissään ikkunoistaan, kun rahtasin sateessa vesiämpäreitä ympäri pihaa. Keksin nimittäin, että puiden ja pensaiden kastelun lisäksi voisi lannoittaa kärhöt. Oma nokkos-vuohenputki-heinä-kortekäyte ei ole ihan vielä valmista, joten sekoittelin kastelukannuun ihan vain jauhemaista kukkalannoitetta vähän ohjetta tujummalla annostuksella. Märkään maahan kaadettuna se kuitenkin laimenee lisää. En muista, olenko vielä raportoinut tänne blogiin, että kaikki kärhöt ovat lähteneet kasvuun. Tarhaviinikärhö PERNILLE meinasi pitää jännitystä yllä turhan pitkään mutta nyt sekin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Ensimmäisissä maassa talvehtineissa loistokärhöissä on jo nuppuja ja kahdessa kellarissa talvehtineessa avonaisia kukkia. Hyvä hetki siis antaa niille lisäpotkua.

Tänään nurmikon leikkuun jälkeen. Kukkivia kärhöjä pilkistelee oikeassa reunassa. Nuo isot valkoiset.

Yllä olevaan kuvaan sattui myös nurmikkomme ainoa kellastunut kohta ja vielä heti kuvan etureunassa keskellä tyrkyllä. Juuri tuossa on iso kivi alle kymmenen sentin syvyydellä ja muutenkin vähän kehnoa multaa, minkä vuoksi nurmikko lähtee aina kellastumaan siitä jo viikon helteiden jälkeen. Nyt oli satamatta 12 päivää. Kaivoin eilisiltana tuon lähistöltä palasen nurmea ylös tutkiakseni, kuinka syvältä maa oli kastunut. Lapionterän syvyydelläkin oli selvästi märkää enkä siitä syvemmälle viitsinyt itikoiden syödessä edes tutkia. Kyllä nyt luulisi pysyvän nurmikon vihreänä pitkään! 

Ylläolevasta kuvasta näkyivät myös nämä 'Fantasy Creation' -helmililjat (kärhöistä vasemmalle ennen kuunliljoja). Ne piilottelivat sadetta kurjenpolven alla.

Kärhöjen saatua lannoiteannoksensa lorautin maahan istutetuille kesäkukille, ritarinkannuksille ja muutamalle ravinteikkaammasta maasta pitävälle perennalle lannoitevettä. Muutama kannullinen meni myös kesäkukkaruukuille. Siperianpihdan alla rönsyansikat alkoivat kärsiä kuivuudesta mutta jo ne muutamat ämpärilliset, joita torstaina illasta niille kuskasin olivat saaneet ne virkoamaan. Perjantaina vein vielä muutaman ämpärillisen lisää, kun kastelua ei nyt tarvinnut säännöstellä. Sen jälkeen en enää keksinyt, mihin voisin kuskata vettä, joten avasin IBC-kontin hanan ja valutin muutaman sata litraa jorpakkoon. Näyttivät imeytyvän aika nopeasti kuusen juureen.

Kenen nukkapähkämöt näyttävät tältä rankkasateen jälkeen? Tämä on nimittäin selvä merkki siitä, että ne kasvavat liian hyvässä maassa (nämä tulivat kompostimullan mukana).

Tältä näyttävät äärimmäisen kuivassa ja köyhässä kasvaneet nukkapähkämöt saman 62 millin sateen jälkeen. Ei niin minkäänlaista aikomusta retkottaa.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että tässähän olisi hyvä sauma kokeilla, pesisikö kaatosade taimiruukut puhtaiksi. Ruukkujen peseminen on tympeää hommaa silloin kun tekisi mieli kylvää tai koulia ja mälsää se on muutenkin. Odotin, että sade laantuu tihkuksi ja kävin levittelemässä purkit nurmikolle. Karon iltapissityksellä kurkkasin tulosta ja kylläpä näytti siistiltä! Osa ruukuista oli kallellaan, joten niihin oli jäänyt pikkuisen multaa reunaan, mutta muuten oli kyllä hämmästyttävän tehokas tuo taivaallinen pesu.

Taivaallisesta ruukkupesulasta päivää! Ikkunasta otettu kuva.

Ruukut sateen laannuttua. Peseytyivät hyvin, kun leikkaamaton nurmikko piti ne hyvin pystyssä. Tämä konsti menee jatkoon!

Sateen jälkeen: puhtaat ruukut, katuliitumössöä (lapset väittivät, että liidut olivat suojassa sateelta) ja pensaan alla käynyt Karo.

Parina aiempana vuonna meillä on ollut kasvimaalla etanaongelmia. Viime vuonna sain tilannetta jo aika hyvin haltuun ja tänä kesänä luulin olevani voiton puolella, kunnes eräällä iltatarkistuksella löysin laumoittain pikkuruisia pelto- ja valepeltoetanoita mutustamassa samettikukkaa ja tatsoita. Niitä löytyi myös retiisien kimpusta. Keräsin pois kaikki, jotka löysin ja sen jälkeen ehdin tehdä yhden uusintakierroksen ennen näitä rankkasateita. Etanat tunnetusti pitävät sateesta, joten minäpä suuntasin juhannusaaton kaatosateessa etanoita keräämään. Sadannen kohdalla kyllästyin laskemaan ja jatkoin vain minetanoiden nyppimistä. Viikon päästä olisivat syöneet kasvit rangoiksi yhdessä yössä, nyt sain toivottavasti edes suurimman osan pois. 

Kokeilen, pitäisikö valkosipulien kukkavarsisilppu kyssäkaalin turvassa etanoilta.

Parissa blogissa on näkynyt kaurajuuren komeaa kukintaa. Minä kasvatin kyseistä kasvia viime kesänä ensimmäistä kertaa ja talvehtimaan jäi kolme yksilöä. Niistä ainoastaan yksi lähti talven jälkeen kasvuun ja aukaisi tänään ensimmäiset kukkansa. Korkeutta kasville tuli enemmän mitä olin etukäteen kuvitellut mutta sepä ei haittaa. Muuten olemus on sen verran hoikka, että se sopii vallan mainiosti olemaan kapeassa aidanvieruspenkissä. Luin, että se pitäisi kukkiaan auki vain aamupäivästä, joten kuvasin sen heti tänä aamuna. Ja toden totta: puoliltapäivin kukat olivat auki, yhdeltä jo tiukasti supussa. Kerrassaan mainio kellokukka.

Kaurajuuren kukan väri sopii hienosti kukkivaan ruohosipuliin. Karo on taas kyttäämässä kadulle.

Puutarhamme siirtyi sateiden myötä ajanlaskussa lemmikkien jälkeiseen aikaan. Katsoin jo alkuviikosta, että lemmikkien kukinta alkaa hiipua ja kohta ne karistaisivat siemenet ympäriinsä. Harvensin niitä jo silloin pikkuisen mutta helteiden vuoksi en voinut nyhtää kaikkia pois. Muut kasvit saavat niistä kuitenkin vähän suojaa ja varjostavat ne maanpintaakin. Nyt kun satoi, oli hyvä hetki repiä kaikki veks. Yritin saada niitä tällä kertaa mahdollisimman paljon juurineen pois, ettei taas ensi vuonna olisi kolmea kottikärryllistä lemmikkikasvustoa kompostoitavana. Kumpikin kompostori on jo ääriään myöten täynnä mutta onneksi tuollainen hento kasvimassa kutistuu vauhdilla. Joka tapauksessa luumutarhassa on jo monessa kohtaa sen verran peittävää muuta kasvustoa, että lemmikkien määrää voi hyvin vähentää ja samalla keventää omaa ensi kesän työmäärää.

20.6. lemmikkien ensiharvennuksen jälkeen. Alppiruusu 'Mikkeli' ja atsalea 'Tarleena' näkyvät taustalla.

Tänään. Pidän oikeastaan tästä näkymästä enemmän. Ehdin jo kyllästyä lemmikkeihin.

Kuvissa ei oikein erotu tarhakeijunkukka 'Hansien' kukintoja. Mietin vähän viime kesänä ylijäämätaimia vähän sinne sun tänne lykkiessäni, kuinka 'Hansit' mahtavat sopia alueen muuhun kukintaan. Avoimia varten kun oli pakko saada talven aikana kuolleiden kasvien tilalle edes jotain ja olihan tuolla muutenkin vielä aukkopaikkoja. Mitään riidanpoikasta ei ole kuitenkaan vielä tullut, sillä juuri nyt luumutarhassa kukkii vain valkoisia tai hennon vaaleanpunaisia kasveja. Atsaleoista 'Tarleenan' väri on tummin ja sekin osuu itse asiassa melko lähelle 'Hansin' kunnolla avautuneen kukan väriä. Postauksen alkupuolella ollut kurjenpolvi vähän riitelee, mutta se onkin todennäköisesti lähdössä sieltä muualle. En liiemmin pidä sen kasvutavasta.

Etualalla 'Hans', suoraan sen yläpuolella 'Tarleena, vasemmalla taaempana 'Satomi' ja ylimpänä 'Mikkeli'

Tänä vuonna niin atsaleat kuin alppiruusutkin kukkivat ennätyksellisen runsaasti. On pitänyt esitellä niitä jo monta kertaa mutta aina joku muu juttu on kiilannut edelle. Kuvia on kuitenkin otettu ja postaus aloitettu, joten asia ei pääse unohtumaan. Jos ei kesän aikana ehdi niitä esitellä, ovat sitten talven ajankuluksi odottamassa. Alppiruusujen onnistunut siemenlisäyskokeilu sai äitini pohtimaan vakavissaan atsaleojen siemenlisäystä. Niinpä lupasin leikkiä mehiläistä ja pölytin (ennen näitä sateita) 'Tarleenan' kukan 'Satomin' siitepölyllä. 'Tarleenan' oksassa roikkuu nyt lanka merkkinä, jotta löydän oikeat siemenet sitten, jos niitä joskus sinne ilmestyy.

Isorikot kukkivat ensimmäistä kertaa näin runsaina. Kannatti siirtää ne kivikkorinteestä tänne luumutarhaan!

Tahmainen kukinto tarttui Karon poskikarvoihin, kun se kulki perässäni kyttäämässä namia. Ei saanut tällä kertaa, vaikka ilme vähän muuta kertookin.

Tänään piti olla poutapäivä mutta mistähän kummasta juuri nyt osui taas joku pilvenriekale meidän päälle? Aurinko kuitenkin yrittää vähän paistaa pilven raosta, joten tuskinpa tuo sade kauaa kestää. Toivottavasti...

Kesäkuun hempeä loppu

Niin se vain kesäkuukin hujahti loppuunsa ja miten helteisissä tunnelmissa se päättyykään! Olen nauttinut lämmöstä, vaikka kieltämättä muutama aste vähempikin riittäisi hyvin. Ei passaa kuitenkaan valittaa, kun en kylmästä tykkää ollenkaan. Nyt kerätään kesän valoa ja lämpöä varastoon ja muistellaan talvipakkasilla sitä kaiholla.

Nimetön pioni alkaa kukkia ensimmäistä kertaa. Viime kevään nuput vei halla mutta tänä vuonna kukkia on tulossa monta. Tämä yksilö on aurinkopenkissä, kaverina bellistä ja isotähtiputkea.

Atsaleojen lisäksi myös nietospensaat kukkivat tänä vuonna aika huonosti. Kumpaankin tuli vain joitakin kukkarykelmiä kun ennen ovat kukkineet valkoisenaan. Tämän kaverina kukkii vielä vaaleanpunaisia rönsyakankaaleja.

Vuosikausien odottelun jälkeen vihdoin yksi isorikoista kukkii. Kannatti siirtää nämä viime kesänä toiseen paikkaan. Ehkä ensi vuonna kukkivat runsaammin.

Yleensä oikeanpuoleinen puistosyreeneistä on kukkinut heikommin kuin kaksi muuta mutta tänä vuonna tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Monta vuotta kasvattelemani mysteeripensas alkaa aukoa ensimmäisiä kukkiaan ja valitettavasti nuokkusyreenin sijaan se taitaa olla ihan tavallinen puistosyreeni. Tulimme äitini kanssa siihen tulokseen, että hän on vain halunnut uteliaisuuttaan kokeilla, kuinka syreenin pistokkaan saa juurtumaan. Nyt on ihan oikeaa nuokkusyreeniä juurtumassa minulle, sillä puistosyreenistä tulee aivan liian kookas siihen kohtaan, mihin mysteeripensaan olin istuttanut. Pienempänä ja sirompana pysyvä nuokkusyreeni sen sijaan sopisi juuri siihen täydellisesti. Toivottavasti edes yksi pistokkaista juurtuisi ja pääsisi aikanaan puistosyreenin tilalle. Olen noita edellisen kuvan puistosyreeneitä saksinut ronskilla kädellä joka kesä kukinnan jälkeen, jotta saisin ne pidettyä vähän matalampina ja latvukseltaan pallomaisina, 2-4-runkoisina pikkupuina. Nyt niiden latvojen leikkaamiseen tarvitsee jo tikkaita, joten ehkä joudun jossain vaiheessa luopumaan latvan muotoilusta. Alhaalta aion edelleen napsia runkoja esiin jo senkin vuoksi, että kuunliljat mahtuvat paremmin niiden alle. Olen sitä paitsi aina ihaillut puumaisiksi kasvatettuja syreeneitä, joiden alaosissa näkyy paksut, komeat rungot eikä tiheää pusikkoa.

Tarha-alppikärhö (vai kruunukärhö?) 'Purple Dream' on alkanut vihdoin kukkia.

Kivikkorinteessä hopeahärkit ja kangasajuruohot kukkivat kauniisti. Kiven kolosessa yksinäinen seittimehitähti kukkii myös ja harmonista tunnelmaa rikkoo joka paikkaan levittäytyvä keltamaksaruoho.

Keltaisessa nurkassa päivänliljat kukkivat runsaasti ja tuoksu on sen mukainen. Keltamaksaruohoa on täälläkin.

Yllätyksiltä ei voi puutarhassa välttyä, vaikka kuinka huolellisesti tekisi ja suunnittelisi jutut. Varsinkin siemenet ovat hyvin huomaamattomia, kekseliäitä ja nopeita siirtymään paikasta toiseen. Eikä kaikkia siementaimia viitsi kitkeä poiskaan kun ei tiedä, kuinka kauniita kukkia niistä aikanaan tulisikaan. Olen parin vuoden ajan ihmetellyt kivikkorinteessä hopeahärkkien seassa kasvavia sipulikukan lehtiä. Kuvittelin niiden olevan helmililjan tai ukkolaukan siementaimia ja annoin vain olla niillä sijoillaan. Nyt lehtien sekaan olikin ilmestynyt kukkia mutta eipä osunut kumpikaan veikkauksistani kohdilleen.

Ilmeisesti äidiltäni on tullut salamatkustajana hopeahärkin sekaan lehtolaukkaa. Saavat siirron johonkin parempaan paikkaan.

Punavalkoisen, matalahkon akileijan siementaimista yksi oli tällainen tavallinen tummanvioletti ja korkea lehtoakileija. Kukinnan jälkeen matka käy kompostiin.

Ja tässä sellainen mitä niiden akileijojen piti olla.

Itselleen tuntemattomien kasvien jakaminen on aina jännittävää. Silloin se muuttuu kaksin verroin jännittävämmäksi, jos juurakko osoittautuu erilaiseksi, mitä on kuvitellut. Viime syksynä jaoin sekä rantalaukkaneilikkaa että kivikkotörmäkukkaa. Jälkimmäisen jakaminen onnistui helposti ja kaksi kolmesta taimesta lähti hyvin virkeänä keväällä kasvuun. Kolmaskin alku on lähtenyt kasvamaan, mutta se on selvästi huonokuntoisempi kuin muut. Rantalaukkaneilikan jakaminen oli sen sijaan varsin haastava toimenpide, sillä mätästä ei tuntunut saavan lohkeamaan millään ja kahteen jakotaimeen jäävät juuret olivat niin pieniä, etten uskaltanut istuttaa paloja edes kivikkorinteeseen. Lykkäsin taimet aurinkopenkin puolelle kärhön juureen, jotta ne eivät kuollessaan tekisi rumaa aukkopaikkaa kivikkoon. Sieltä ne kumminkin molemmat lähtivät sen näköisinä kasvuun kuin eivät olisi mitään kummallista huomanneetkaan ja kukkivat yhtä hyvin kuin kivikkorinteessä oleva yksilö. Ne jäävät nykyisellä paikallaan vähän turhan piiloon, joten jossain vaiheessa niitä odottaa siirto näkyvämpään kohtaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii kivikkorinteessä nukkapähkämön ja kivikkomehitähti 'Dark Beautyn' kaverina.

Loistokärhö 'Omoshiro' on aukaissut ensimmäiset kukkansa. Pienet lehdet sen seassa kuuluvat tarhaviinikärhö 'Krakowiakille'.

Meillä oli alkuviikolla muutaman päivän ajan sukulaisia kylässä. Aika meni seurustellessa, grillaillessa ja lapsia uimarannalle viedessä. Heti ensimmäisenä iltana tiputin vahingossa kännykkäni patiolle ja tietysti näyttö alaspäin ja suojakotelo auki. Kuului hyvin sievä pläts ja näyttöön tuli kerralla komea hämähäkinseittikuvio ja pieniä sirpaleita mureni isoimmista röpelöistä. En kiellä, etteikö yhdellä "kuplavesilasillisella" olisi saattanut olla jotain osuutta kömpelyyteen. Känny oli jo ostettaessa vanhaa mallia, joten uuden näytön sijaan päätin valtuuttaa isännän etsimään minulle kokonaan uuden puhelimen. Puolet eilisestä päivästä menikin sitten uutta luuria asennellessa ja tietoja siirrellessä. Onneksi ainoastaan whatsapp-viestit jäivät siirtymättä eikä hermokaan meinannut mennä kuin pari kertaa.

Se siitä luurista... Äiti näytti sitten lapsille esimerkkiä, kuinka kännykälle käy, kun sitä käsittelee huolimattomasti. En suosittele kokeilemaan perässä.

Uudella puhelimella piti kokeilla kukkien kuvaamista. Itse risteytetty pioni Minna-Elina (emona perintöpioni 'Elina', isänä 'Karl Rosenfieldt') alkaa avata tämän kesän ensimmäistä kukkaansa.

Ja tässä sama pionilajike kuin ensimmäisessä kuvassa mutta eri penkissä kasvava yksilö. Tähän sattui minusta varsin ihana väriyhdistelmä.

Helteistä pian alkavaa heinäkuuta ja toivottavasti sopivasti sadettakin välillä!