Kesäaika alkoi vihersisustuksella

Riippapelargoni ja samassa amppelissa asustava hopeaputous ovat talvehtineet erinomaisesti.

Pimeät, vesisateiset päivät saivat minut tekemään päätöksen, että viikonlopun tärkeysjärjestyksessä kärkisijoille kiilaavat pikkutaimet. Niille piti saada kasvivalo viriteltyä, ettei taimista tule honteloita ja heikkoja. Ongelmana oli vain pari pientä juttua, kuten täynnä tavaraa oleva eteinen, vierashuoneen harsosääski-invaasio ja vierashuoneen pöydän täyttävät ompeluprojektit. Hyökkäsin ensimmäisenä eteiseen raivaamaan ylimääräiset tavarat pois ja järjestelemään loput takaisin omille paikoilleen. En voi uskoa, mikä määrä kenkiä yhdessä huushollissa voi olla, varsinkaan kun kukaan meistä ei edes mikään kenkäfriikki ole! Varsinkin keväisin ja syksyisin pitää kaivella lapsille toppakenkien ja monojen lisäksi myös kumpparit ja välikausikengät. Kahdeksan paria kenkiä per tenava siis ja siihen päälle isännän ja minun talvikengät, kumpparit ja työkengät. Ja tietysti kaikkea muuta roinaa lasten kuravaatteista tyhjiin kukkaruukkuihin. Lopulta sain kuitenkin tarpeeksi tilaa mummon vanhalle silityslaudalle, joka toimii keväisin näppäränä lisäpöytänä siellä missä tarvitaan taimille lisää laskutilaa.

Silityslaudalle olikin jo tarvetta. Etualalla perennojen ja rucolan taimia, keskellä helmililjoja, hollanninkurjenmiekkoja sekä amaryllis, taaempana pelakuita.

Seuraavana siirsin hyvin varovasti vierashuoneesta 'Appleblossom'-pelargonin ja amarylliksen eteiseen. Nostin kummankin hetkeksi ulos ja kopistelin siellä ruukkuja, jotta mahdollisimman moni sääski säikähtäisi ja lähtisi lentoon. Muutama niistä lähtikin ja toivon mukaan tuli tempautuneeksi tuulen mukana kilometrien päähän. Jätin kelta-ansat paikoilleen, jotta ruukkuihin jääneet sääsket eivät tekisi kovin suurta ongelmaa eteisen puolelle. Perennojen taimia lukuunottamatta eteisessä on vain isoja kasveja, joille muutama harsosääski tuskin kovin suurta haittaa tekee. Ja perennatkin alkavat ulkoilla heti kun tulee vain sopivia säitä, joten en usko harsosääskien niissä kovin kauaa viihtyvän.

Jouluruusu on päässyt jo muutaman kerran suojasäillä ulkoilemaan, rosmariini ei.

Ulkoilusta puheenollen, piti viedä kompostiroskatkin taimitöiden välissä. Tällä kertaa kompostorin lukon välissä oli vain sohjoa.

Tämän talven ongelmana on meillä ollut kompostorin lukon jäätyminen. Talven mittaan on satanut sen verran monta kertaa alijäähtynyttä vettä, jotta lukkoa on saanut joka toinen kerta puhallella sulaksi. Kompostorissamme on selvä suunnitteluvirhe, sillä satava lumi, vesi tai räntä sekä kannen päältä sulavat lumet valuvat suunnilleen ensimmäisenä lukon rakosiin ja pakkasen tultua jäätyvät sinne. Kun lämpötila heijaa vuoroin plussalla, vuoroin pakkasella, on lukon välissä alituiseen jäätä. Tähän voisi vaikka joku Biolanin tuotekehittelijä vastata, mitä vikaa oli siinä aataminaikuisessa mallissa, jossa lukkona toimi vain kuminen lenkki? Sitä ei tarvinnut ainakaan naama punaisena pakkasessa puhallella sulamaan, jotta saisi kompostorin kannen auki. Toinen tämän talven ongelma liittyy myös jäähän. Kompostorin etuluukun eteen oli tullut nimittäin aikamoisen paksu jäätikkö, jonka vuoksi etuluukku ei auennut ennen kuin oli rautalapiolla hakannut jään palasiksi. Pakkaskelillä kompostorin lämmön sulattamat lumet vain vetäytyvät kauemmas mutta tällaisena vesi-räntä-lumi-talvena kompostorin etupuolelle tullut tyhjä väli olikin täyttynyt vedellä ja jäätynyt.

Aikani yritin hivuttaa luukkua irti ennen kuin totesin, että pakko ne jäät on hakata ensin pois edestä.

Palataan takaisin sisälle sen hankalamman homman kimppuun, eli ompeluprojektien jatkamiseen. Vihoviimeisistä farkkujen jämätilkuista välityönä sompailtu hame oli melko nopea homma, siitä kun ei puuttunut enää muuta kuin vyötärön ja helman viimeistely. Siitä tulikin sen näköinen, että ei paljoa ihmisten ilmoilla kehtaa kävellä. Onpahan yksi hame lisää kotona oleskeluun ja vaikka kukkapenkissä puuhailuun. Myös paljon aikaa, työtä, ompelua, purkamista ja säätämistä vaatinut farkkumekon yläosa alkoi vihdoin asettua ja päätin, että parempaa en siitä taida enää saada. Tuli siitä ainakin omasta mielestäni riittävän hyvä. Ihan en viikonlopun aikana saanut mekkoa valmiiksi, vaan surruttelin menemään loput tänä aamuna ennen töihin lähtöä.

Purin mekon yläosan palasiksi kappaleiden reunojen huolittelua varten enkä yhtä osaa ommellessani huomannut, kuka livahti sotkemaan hommat. 

Työt seis hetkeksi ja Karolle oma peti ompelupisteen viereen. Se kelpasi tilkkujani paremmin kunhan oli ensin myllätty sopivasti ruttuun.

Pikainen sovitus ennen töihin lähtöä. Pikkuisen vielä pitäisi selkäpuolta fiksailla mutta ei taida enää inspiraatio (ja taidot) riittää. Silittääkään en ehtinyt.

Nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi mittatilaustyönä tehdyt vaatteet maksavat mansikoita. Sen toki tiesin jo ennestään, että eivät tällaiset pienemmistä tilkuista tehdyt vaatteet ihan parissa tunnissa valmistu, mutta nostan kyllä hattua heille, jotka näitä väkertävät työkseen. Tosin he kyllä varmasti tekisivät saman alle puolessa ajassa siitä mikä minulla meni ilman kaavoja tämän mekon vääntämiseen. Nyt on kuitenkin kaikki isoimmat farkkutilkut käytetty. Lopuista jämistä saa korkeintaan pikkulaukkuja, meikkipussukoita tai jonkun koristetyynyn päällisen tai vastaavaa. Yhtään niin isoa lahkeenkappaletta ei tilkkusäkkiin jäänyt, että siitä saisi mitään isompaa käsityötä aikaiseksi. Nyt saa kuitenkin ompeluhommat riittää tältä keväältä!

Leijonankidat lajiketta 'Potomac Lavender' ovat alkaneet itää. Nyt kun ei yhtään enempää nousisi taimia, niin olisi juuri hyvä.

Ompelupöytä vapautui taimille. Tilaa riittää vielä vaikka miten paljon, vaikka ompelukone onkin vielä pöydällä odottamassa äidilleni palautusta.

Kasvilamppu on ollut viime keväästä lähtien katonrajassa roikkumassa mutta heti huomenna kiipeän laskemaan sen alas. Erinomainen säilytyspaikka, etten sanoisi!

Kävin leikkaamassa reilu viikko sitten 'Viipurin punaluumusta' yhtä huonossa kulmassa kasvavaa yläoksaa lyhyemmäksi. Se oli nimittäin todella lähellä viime syksynä sadon painosta rungosta irti revennyttä oksaa ja keventämättä tulisi myös repeämään varmasti jonain vuonna. Sen tehdessään se repisi puun runkoa melkoisesti ja jopa koko latvus saattaisi kärsiä pahasti. En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, milloin se "hyvin varhainen kevättalvi" näillä korkeuksilla on, jolloin vielä uskaltaisi luumupuita leikata, mutta päädyin nyt pätkäisemään sen pahimman oksan leveän latvaosan pois. Eipähän paina lehteen tullessaan ihan niin paljoa eikä häiritse heti alapuolella olevan ison haavapinnan paranemista. Tuskin täällä puiden nestevirtaukset käynnistyvät vielä ainakaan kuukauteen, joten toivon mukaan pieni haavapinta ehtii kuivua ennen sitä. Pitää loppukesästä tikkaiden kanssa tehdä isommat leikkaukset ja toivoa, että juuri siihen oksaan ei tulisi kovin montaa luumua. Tämänkin homman olisi muuten välttänyt sillä, jos olisi huomannut pari vuotta sitten tikapuilla kiipeillä taivuttelemaan myös latvuksen oksia vaakatasoon tai vaikka leikata jomman kumman oksista kokonaan pois.

Leikatusta luumun oksasta napsitut ohuemmat latvaosat toin tietysti maljakkoon. Nyt  ne alkavat vihertää ja toivon mukaan kukkivat pian.

Iloista maaliskuun viimeistä viikkoa!

Hattivattihyökkäys

Hattivatit ovat valtaamassa kellariani! Lähdin ihan viattomasti hakemaan sieltä perunoita, kun törmäsin laumaan hattivatteja ja muita kummajaisia. Varsinainen kammotuskellari! Hyvämuistinen lukija saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mahtuuko kellariimme kasvien lisäksi vielä perunoitakin. Mahtui sinne juuri ja juuri pari 15 kilon säkkiä sen jälkeen kun siirsin kasveja tiiviimpään. Haen säkistä kerralla muovikassillisen perunaa jääkaappiin, jotta ei tarvitse joka toinen päivä kömpiä kellariin hakemaan lisää.

Tässä ensimmäiset vastaan tulevat hattivatit, alias loistokärhö 'Samaritan Jo'.

Sekaan vaan tutkimaan. Tyhjää lattiatilaa on ehkä neljälle naisen kengälle, loput voivat kurkkia portailta tai kattoluukusta.

Kaikki kärhöt ovat hereillä. Se ei tullut yllätyksenä, sillä ne lähtivät kasvuun jo joulukuussa. Leudon alkutalven takia kellarissa ei ollut niin viileää kuin yleensä ja vasta nyt lämpötila oli pudonnut siellä viiteen asteeseen. Kuukausi sitten lämpöä oli kahdeksan astetta, joten pudotus oli yllättävän huima. Sen luulisi hidastavan pikkuisen kasvua. Typistin myös kaikki pitkät hattivatit, jotta ne vähän rauhoittuisivat ja malttaisivat odotella kevättä. Yhtä kasvuun lähtenyttä kärhöruukkua sen sijaan tervehdin melkein hyvilläni. Syksyllä äidin kukkapenkistä löytyi vaeltamaan lähteneitä kärhöjä, jotka tietysti ruukutettiin saman tien. Juurakko, jossa oli elävä verso, jäi äidilleni ja minun mukaani lähti kokeeksi pelkkiä juuria sisältänyt ruukku. Mielestäni näin juurakossa kasvupisteen, mutta en ollut varma, jaksaako pelkkä juurakko lähteä kasvuun. Nyt tuli todistettua, että hyvin jaksaa, sillä juurakosta oli noussut peräti kolme versoa. Hyvin todennäköisesti se myös jaksaa kukkia kesällä, joten paljastuu, onko se 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' vai 'Multi Blue'. Kaikkia kolmea oli aikanaan istutettu kyseiseen penkkiin. Todennäköisin vaihtoehto on 'Rouge Cardinal', joka sinnitteli pisimpään hengissä kuivassa paikassa ja sen myös toivoisin kärhön olevan. Kahta muuta kun minulla jo on.

Kärhönjuurakot heti maasta löytymisen jälkeen. Tuo pelkkä juurakko oikeanpuoleisen kuvan keskellä on nyt lähtenyt hyvään kasvuun kellarissa.

Nämä ovat vähän kelmeämpiä hattivatteja. Etualalla helmililjaa, korkeammat takana hollanninkurjenmiekkaa.

Pensaiden pistokas- ja taivukastaimet ovat myös lähteneet kasvuun. Ylhäällä vasemmalla syyssyrikkä ja nietospensas, alhaalla pallohortensia ja nuokkusyreeni.

Pensaiden pistokastaimien silmuja tutkiessani huvituin niiden kokoeroista. Kuutamohortensian silmut olivat ihan minipienet, pallohortensiassa sopusuhtaisen pulleita. Alle viiden sentin korkuinen nuokkusyreenin taimi sen sijaan tuntuu suuruudenhullulta kannatellessaan melkein parisenttistä silmupulleroista. Syksyllä ruukutetut alelaarien kukkasipulit ovat hereillä. Helmililjat ja hollanninkurjenmiekat lähtivät hyvin pian puskemaan piippoa, mutta narsissit ja nuokkutähdikki antoivat odottaa itseään. Nyt kymmenestä narsissista näkyi kahdeksan piippoa mullan pinnalla ja varmaan viimeisetkin ovat pian tulossa. Nuokkutähdikkiruukussa ei vielä näkynyt mitään mutta kun kaivelin varovasti multaa, löysin aivan pinnan tuntumasta jo ensimmäisen piiponkärjen. Ainakin yksi on siis herännyt, ehkä muutkin aikanaan. Kunhan hyasintit siirtyvät eteisestä ihmisten ilmoille, siirrän kellarista hollanninkurjenmiekat niiden tilalle.

Mörköjä pelakuulaatikossa? Etualan kärhökylvösruukussa on varmaan näkymätön lapsi Ninni...

Curry-yrtti näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin kesälläkin. Kellarin hämärässä valoa heijastava kummituspuska.

Tuiki tavallinen muratti ei ole tainnut edes huomata, että on pilkkopimeää.

Kellarin muratti oli oikein hyvävointinen eikä siinä näkynyt jälkeäkään kirvoista toisin kuin eteisen murateissa. Kirvataisto jatkuu edelleen, sillä teippailu ja suihkuttelu eivät ole saaneet kirvoja kaikkoamaan. Aloitin edellisen tilannepäivityksen jälkeen taistelun järeämmillä keinoilla, eli täytin pesuvadin tulikuumalla vedellä ja upotin murattien oksat hetkeksi sinne. Ensimmäisen kylvyn jälkeen kirvoja ei tullut enää ihan niin suuria laumoja, mutta sen verran kuitenkin, että kylvetys piti toistaa parin päivän päästä. Ja vielä kolmannen kerran tänään. Ihmeellisen sitkeitä ovat, kun eivät melkein höyryävän kuumassa vedessäkään anna periksi. Muratteihin iskeneet kirvat ovat tänä talvena niitä mustia eivätkä tavallisia vihreitä. Ovatkohan ne sitten kestävämpiä kuin vihreät vai kestävätkö oksiin munitut munat kuumaa vettä paremmin kuin elävät kirvat? Ötököitä on kuitenkin joka kylvetyksen jälkeen tullut selvästi vähemmän kuin pelkän teippailun tai suihkuttelun jälkeen, joten ehkä kuuman veden tuhlaaminen on ollut kannattavaa.

Tästä kirjavalehtisestä muratista ei enää montaa kirvaa jäänyt kylpyveteen lillumaan, joten voiton puolella ollaan.

Olen kaatanut murattien välissä kirvaisen kylpyveden viemäriin ja laskenut seuraavalle oman veden. Näkee vähän paremmin, paljonko kirvoja kummastakin lähtee. Ilmeisesti liuskalehtiselle muratille tuli yhdellä kerralla liian kuumaa vettä, sillä osa lehdistä lähti kellastumaan. Muutaman lehden menetys ei haittaa, jos vaakakupissa on kirvattomat kasvit. Jos kirvatilanne ei ala pian helpottaa, leikkaan murattia pienemmäksi. Jääpähän vähemmän piilopaikkoja mokomille tuholaisille.

Liuskalehtinen versio on ollut oikea loistohotelli kirvoille, näin tuuhea kun on.

Ihmeellistä kyllä, eteisessä talvehtivaan riippapelakuuhun ei ole tänä talvena tullut kirvan kirvaa.

Viherliljapuukin voi hyvin ja pelakuut kohtuullisesti.

Murattien poiston jälkeen eteisestä ei ole löytynyt kirvan kirvaa, joten taisin huomata ongelman ajoissa. Suurin osa talvehtivista kasveista voi hyvin, rosmariinikin todella hienosti hengissä. Sen sijaan hopeaputouksista osa vaikuttaa kuolleilta. Riippapelakuun kanssa samassa ruukussa asustavat hopeaputoukset ovat ehkä parhaimman näköisiä mutta viherliljapuun ja joidenkin laatikkopelakuiden juurella tuntuu olevan vain kuivettunutta versoa. Saa nähdä, kuinka moni lähtee versomaan kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pelakuita aletaan lannoittaa. Siihen ei olekaan enää pitkä aika. Kevättä odotellessa olen kikkaillut vielä farkkutilkkujen ja ompelukoneen kanssa. Pieni kummityttö täytti vuosia, joten tein hänelle käsilaukun. Niitähän naisella ei voi olla liikaa. Koristeiksi tuli vain kankainen rusetti, hapsutetut kahvojen päät ja ompelukoneella kauniisti kirjailtu nimi. Laukun saa pestyä muiden pyykkien mukana pesukoneessa, kun prinsessa päättää jemmata sinne aamupuuron jämät tai unohtaa viikoksi hiekkalaatikolle. Kantokahvat saa myös ratkottua helposti irti, jolloin laukku toimii vaikkapa meikkipussukkana, kun neiti alkaa lähestyä sitä ikää. Farkkukangas oli juuri sellaista vanhan ajan paksua, napakkaa farkkua, ettei ihan hetkeen varmasti kulu puhki. Vielä laukku ei neitiä hirveästi kiinnostanut: hän testaili muutaman kerran vetoketjua ja jemmasi sisälle synttärikorttinsa mutta pyyhälsi sen jälkeen muiden lasten kanssa leikkimään.

Kummitytön käsilaukun vuori on samaa ruusukangasta kuin rusetti ja vetoketju tietysti vaaleanpunainen.

Voisi taas sanoa, että jo on säitä pidellyt. Pikkupakkasista hypättiin kerralla hitusen vaille -20 asteeseen ja vuorokauden päästä lämpötila oli taas lauhtunut -5 asteeseen. Sen lisäksi, että talven lämpötilat ovat pysyneet kummallisen lähellä nollaa, on satanut alijäähtynyttä vettä suunnilleen kerran viikossa ellei useamminkin. Aamulla saa lähteä varovasti ulko-ovesta pihalle, sillä yön aikana rappunen on saattanut muuttua jääkuorrutteiseksi. Olen myös joutunut melkein joka kerta kompostiroskia viedessäni puhaltelemaan pari minuuttia kompostorin kannen lukitussysteemiä sulaksi. Kompostorista nouseva lämpö ei selvästi riitä sulattamaan ylhäältä päin tullutta jääkerrosta lukon rakosista. Lisäksi tänään kannen ylhäälläpitomekanismiin oli kertynyt niin paljon jäätä, ettei kansi pysynyt itsekseen auki. Kompostiroskien kippaaminen oli melkoista taiteilua enkä edes yrittänyt kaataa säkistä yhdellä kädellä kuiviketta vasta tuotujen biojätteiden päälle. Kompostille pitäisikin selvästi saada joku sadesuoja. Pelkkä muovipussi ei riitä, sillä tuuli tempaisee sen helposti pois. Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia kompostorienne kanssa?

Talvipäivän piristys on hempukanvärinen leikkoruusu.

Hyvää Runebergin päivän iltaa ja pian alkavaa uutta viikkoa!

Talvea, talvettamista ja taimia

Kovin on olleet taas ailahtelevaisia viikon säät. Ensin oli plusasteita ja sitten alkoi pakastaa. Parina päivänä paistoi jopa aurinko. Toissa päivänä oli pakkasta -20 astetta ja heti seuraavana päivänä pari astetta lämmintä. Nyt sataa läpimärkää räntää. Viime viikonlopun hurjat lumikinokset painuivat selvästi eilisen vesisateissa mutta saa nyt nähdä, montako senttiä menetetyistä tulee takaisin tämän päivän aikana.

Hetki vielä menee ennen kuin patiolla pääsee ruokailemaan. Jos pöytä olisi paikoillaan, sen kansi olisi muutaman sentin hangen pinnan alla. Kuva otettu 22.2.-22.

Auringon valo yletti juuri ja juuri takkahuoneen ikkunalle, joten vein kelloköynnöksen taimet valohoitoon.

Taimiin kun päästiin, niin laitetaan nyt väliraporttia muistakin taimista. Taimipöytä alkaa pikku hiljaa täyttyä, mutta vielä siellä tilaa riittää. Sain aamulla sinikatana 'Albat' koulittua, niitä iti suoraan huoneenlämpöön kylvettynä 12 kappaletta ja toinen kylvös on vielä hangessa. Siniset sinikatanat eivät ole vielä itäneet mutta niitäkin on toinen purkki kylmäkäsittelyssä. Toivo ei siis ole vielä menetetty ja tuo sisällä oleva kylvös menee myös hankeen lopputalveksi. Olisi jo mennyt muiden mukana, ellen olisi unohtanut sitä sisälle.

Taimet, muovin alla olevat kylvökset ja muutama huonekasvikin mahtuvat vielä olemaan sulassa sovussa kasvivalon alla.

Kaksi vuotta vanhat sellerin siemenet itivät riittävän hyvin. Muutama taimi reunassa kaatui kastellessa. Täysi kastelukannu ja vähän kiire...

Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saadut ranskantulikukan siemenet ovat hyvin itämiskykyistä sorttia, siemenet vain taisivat mennä kylväessä vähän epätasaisesti. Tänä vuonna viimekesäisten taimien pitäisikin jo kukkia.

Himalajanesikkoja tuntuu putkahtelevan joka päivä pari lisää. Nyt laskin taimia olevan jo 35 kappaletta ja näitäkin on tulossa hankikylvönä lisää. Sitten on esikkoja kerrakseen, jos kaikki selviävät koulinnasta!

Alkutalvesta vahingossa kuivaksi päässyt rungollinen jouluatsalea on lähtenyt versomaan hyvin topakasti. Ehkä komposti ei kutsukaan.

Atsalean kautta saa löyhän aasinsillan eteisen talvehtijoihin. Eipä siellä muuta olekaan kuin muratit, pelakuut, hopeaputoukset, viherliljapuu sekä rosmariini. Niille kaikille kuuluu muuten hyvää mutta kirvat meinaavat vaivata. Viherliljapuuhun ne eivät ole vielä eksyneet ja hopeaputouksistakaan en ole kovin montaa löytänyt, mutta riippapelakuu on edelleen niiden ensisijainen hyökkäyskohde. Siitä ne ovat lähteneet valloittamaan eteistä muratti kerrallaan ja löytäneet myös rosmariinin. Litistelen kirvoja ohikulkiessani sormilla, käyn välillä teipin kanssa metsästysretkellä ja parin viikon välein kirvat saavat höyryävän kuuman suihkun tai jopa kylvyn. Murattien pitkät versot on helppo upottaa ämpäriin tai kodinhoitohuoneen altaaseen, jolloin kirvat hukkuvat varmasti mutta riippapelakuu ei sellaiseen taivu. Se on siis käytettävä suihkussa ja toivottava, että edes pahimmat kirvakertymät saavat osuman.

Muratit peittävät kohta koko wc:n ikkunan. Pisimmät versot olen ohjannut mahdollisimman leveälle, jotta ne saisivat valoa. Yhden muratin siirsin kukkahyllyn alatasolle ja nostin sen versot ylös.

Hopeaputouksista yksi taitaa olla kokonaan kuollut ja toinen on hyvin epävarma tapaus. Muut ovat porhaltaneet vallan mainiosti kasvuun ja sen varmasti kuolleen kanssa samassa ruukussa oleva yksilö on jo lähtenyt kasvattamaan kolmea versoa sivusuunnassa vainajaa kohti paikatakseen menetyksen. Kunhan se on venyttänyt itsensä tarpeeksi pitkälle, käännän latvat kohti ruukun reunaa ja kesäkuuhun mennessä yhden taimen puuttumista ei varmasti enää huomaa lainkaan. Hopeaputouksia tutkiessani leikkasin samalla kaikki pelakuut. Muutamasta napsin pari pisintä oksaa jo alkukuusta mutta nyt kävin kaikki tarkemmin läpi. Hengissä ovat kaikki, tosin yksi on vähän huonovointisen näköinen. Leikkuujätettä kun syntyi aika paljon, päätin ottaa pari parhaimman näköistä latvaa pistokkaaksi. Pitää katsoa kevään mittaan, lähteekö vanha taimi virkistymään vai korvaanko sen myöhemmin uudella.

Leikkasin pelakuita ja tämä pontevimman näköinen laatikko pääsi rosmariinin seuraksi valoisimmalle ikkunalle. Tämän ruukun hopeaputouksetkin ovat hengissä, vaikka kuvassa näyttävät kuivettuneilta.

Viime viikonloppuna sään ollessa nollassa teki mieli käydä tarkistamassa, kuinka hangen alla talvehtivat alppiruusun taimet pärjäilevät. Mieli teki myös ottaa yksi talvehtimassa olevista helmililjaruukuista jo eteiseen ja laittaa muutama perennaruukku saamaan kylmäkäsittelyä. Kaivoin majapenkin keskelle hautaamani styrox-laatikon esille ja kurkistin sen alle.

Vähän oli kaivamista ennen kuin pääsin käsiksi talvetuspaikkaan. Onneksi tuli jätettyä puinen penkki syksyllä paikoilleen, niin oli vähän helpompi osua lapiolla oikeaan kohtaan.

Alppiruusujen vihreät, terhakat lehdet tulivat vastaan ensimmäisenä. Seuraavana huomasin, että helmililjaruukuissa ei näy lainkaan vihreää, vaikka syksyllä suurin osa oli puskenut kunnon lehtitupsut näkyville. Otin yhden ruukuista tarkemmin katsottavaksi ja huomasin, että lehdet oli pupellettu hyvällä ruokahalulla viimeistä vihreää myöten. Piti tarkistaa syksyllä otetuista kuvista, missä kunnossa jätin ne laatikon alle. En nimittäin muistanut, oliko jänis käynyt jo syksyllä syömässä vihreät lehdet vai ovatko ne hävinneet talven aikana. Kuvissa helmililjat olivat kunnossa, joten talvetuspaikassani on käynyt kutsumaton vieras, eli myyrä tai hiiri. Onneksi se ei ollut koskenut alppiruusuihin. Pienet inhon väristykset selkäpiissä odotan, löydänkö keväällä kukkapenkeistä onkaloita ja maanrajasta poikki pupellettuja alppikärhöjä vai olisiko jyrsijä tyytynyt vain helmililjoihin.

Alppiruusut näyttävät minusta oikein hyviltä. Keväällä nähdään, ovatko juuretkin elossa, sillä ruukut ainakin ovat jäässä. Pakkasta laatikon alla tuskin on enempää kuin asteen verran.

Olkoon vaikka loppukevennyksenä seuraava juttu. Kävin viime viikolla lainaamassa kirjastosta pari puutarhakirjaa, joista toinen oli 2017 ilmestynyt Laatikkopuutarhurin opas (Anne-Marie Nageleisen). Kasvimaa-aiheiset kirjat ovat yleensä jääneet minulta hyllyyn mutta ehkä minussa on heräämässä pieni hyötytarhailija, sillä tuo kirja lähti tarkemmin luettavaksi. Viihdyin sen parissa oikein hyvin ja merkitsin aika paljon asioita muistiinkin kesällä kokeiltavaksi, mutta suunnilleen kirjan puolivälissä tuli vastaan jotain, joka herätti minussa suurta hilpeyttä. En nimittäin rehellisesti sanottuna odottanut löytäväni purjon ja maissin välistä voikukkaa viljelyohjeineen enkä sitä, että aiheesta olisi peräti kolmen sivun verran tietoa ja kuvalliset kylvöohjeetkin. Toki tiedän, että voikukka on mainio villivihannes, mutta että sille varaisi kasvimaalta tai jopa kukkapenkistä oman tilansa ja hoitaisi sitä siinä missä muitakin hyötykasveja... Onneksi kirjassa oli myös varoitus siitä, että voikukkaa ei kannata jättää siementämään, ettei se valtaa pian koko kasvimaata.

Alleviivasin itseäni eniten huvittaneet lauseet (pelkästään tähän kuvaan, en sentään kirjan sivulle!).

Eiköhän kaikki laiteta ensi kesänä kasvimaan nurkkaan pieni voikukka-alue tai jätetä kukkapenkistä ne kitkemättä!

P.S. Vielä ehtii osallistumaan synttäriarvontaan. Lapset arpovat voittajan sunnuntaina 27.2. juuri ennen nukkumaanmenoaan illalla klo 20.00. Olin unohtanut laittaa arvontapostaukseen kellonajan, mutta käyn sen täydentämässä heti seuraavana, niin ei tarvitse sunnuntaina postauksen bongaavien miettiä, vieläkö ehtii osallistua. Hyvää viikonloppua!

Vuoden ensimmäinen talvehtijakatsaus

Hyvää tämän vuoden ensimmäistä viikkoa! Olen käynyt yleensä vuodenvaihteessa tarkistamassa ensimmäisen kerran kunnolla eteisessä ja kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Eteisessä on sen verran lämpimämpää, että siellä pitää käydä kastelemassa vähintään kerran kuukaudessa, mutta nyt tein tarkemman kierroksen ja vähän myös siistin kasveja. Kurkataanpa, miltä talvehtijat näyttävät tässä vaiheessa talvea.

Rosmariini ei ole koskaan talvehtinut näin hyvin kuin tänä vuonna.

Olen yrittänyt talvettaa rosmariinia monta kertaa ja vuonna 2019 sain pidettyä sen hengissä peräti maaliskuun alkuun saakka. Silloin vannoin, etten enää yritä mokoman kasvin talvettamista. En kuitenkaan raskinut viskata syksyllä hyvissä voimissa ollutta rosmariiniani kompostiin, vaan toin eteisen pöydälle. Ajattelin seurata sitä tarkemmin ja leikata versot heti pakastimeen, jos se alkaisi näyttää elinvoiman hiipumisen merkkejä. Vielä se kuitenkin porskuttaa niin iloisesti, että toiveet kevääseen saakka selviämisestä alkavat heräillä. Liekö syy sitten se, että rosmariini asusti koko kesän omassa ruukussaan toisin kuin aiempina vuosina, jolloin kaivoin sen syksyllä muiden seasta erilleen. Olen myös lorautellut sille vettä samaan tahtiin kuin eteisessä asustelevalle atsalealle, eli selvästi useammin kuin minulla muuten olisi tapana kastella talvehtijoita.

Yksi lipsahdus tämän atsalean kanssa tosin sattui kuukausi sitten ja sen seurauksena melkein kaikki lehdet karisivat. Tämä kukki koko syksyn ja edelleenkin se jaksaa aukoa viimeisiä nuppujaan.

Kunhan tässä loppukuusta virittelen ensimmäisille kylvöille kasvivaloa, siirrän ainakin atsalean ja ehkä myös rosmariinin sen alle. Jos atsalea ei ala tehdä kevään aikana uusia versoja ja lehtiä, saatan viskata sen menemään. Ei harvalehtinen kepakko kovin kaunis katseltava ole.

Yleissilmäys eteiseen osoittaa, että vihreää näkyy ja viherliljapuukin on hyvissä voimissa.

Riippapelakuu kerää jostain syystä joka talvi kirvoja itseensä. Olen käyttänyt sen jo kolmesti suihkussa ja laittanut juureen tuholaistorjuntapuikonkin, jotta kirvakanta ei ihan villiintyisi. Siitä huolimatta muutama kirva oli löytänyt jo tiensä kirjavalehtisen muratin versonkärkiin. Käytin viikonloppuna sekä riippapelakuun että kaikki muratit suihkussa ja tarkistin, ettei muissa kasveissa ollut kirvoja. Vuosi vuodelta minua alkaa ärsyttää entistä enemmän riippapelakuun kirvaherkkyys. Se vain on yksi harvoja amppelikasveja, jotka oikeasti viihtyvät etupihan paahteessa kesän eivätkä sen versot katkeile kovin herkästi tuulessa. Hopeaputous sen kaverina tuo runsautta ja täyttää pelakuun oksien väliin jäävät aukot.

Hopeaputouksista suurin osa on hengissä ja osa tehnyt uutta versoakin, kuten vaikkapa tämä riippapelakuun kanssa asusteleva yksilö.

Tänä vuonna hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime talvena. Silloin kaikki eteisessä olleet hopeaputoukset kuolivat talven aikana. Ehkä syynä oli liian harva kastelu, sillä niiden kanssa samoissa astioissa kasvavat pelakuut viihtyvät kuivemmassa. Kellarissa olleista hopeaputouksista kaikki selvisivät kevääseen. Tänä vuonna olen tähdännyt vesitilkat hopeaputousten juureen, jotta ne saisivat enemmän kosteutta eivätkä pelakuut kärsisi liikakastelusta. Toistaiseksi taktiikka on toiminut mutta aion silti kylvää lähipäivinä hopeaputousten siemeniä. Kyllä ylimääräisille taimille aina paikat löytyvät, jos kaikki vanhat selviävätkin kevääseen saakka. Isoin pelakuulaatikko on sitä paitsi äidilläni talvehtimassa enkä tiedä, missä kunnossa se nyt on. Viime vuonna kyseinen ruukku oli kellarissa, jonne piti saada mahtumaan tänä talvena alppiruusun taimet. Siispä lykkäsin pelakuut muutamaksi kuukaudeksi äitini hoiviin.

Muratit viihtyvät hyvin eteisessä, vaikkakin muutamaan versonkärkeen oli tullut riippapelakuusta kirvoja.

Siirrytään kellariin. Siellä on sen verran kylmää, että isoissa ruukuissa olevia kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kuin kahdesti koko talven aikana, pienemmät ruukut toki tarvitsevat sielläkin pari kastelukertaa enemmän. Lämpömittari näytti ylähyllyllä 4 astetta ja vähän jännittää, kuinka siellä olevat gladiolukset, daalia ja karjalanneidot pärjäävät kevääseen. Alppiruusuille ja kärhöille sen sijaan olisi parempi, jos talvetuslämpötila olisi jopa lähellä nollaa. Silloin ne pysyisivät varmemmin levossa kevääseen saakka. Jonkinlaiseen kompromissiin on kuitenkin pakko tyytyä ja toivoa, että kukaan ei heittäisi henkeään. Toistaiseksi kaikki muut paitsi koruköynnös ovatkin pysyneet kiltisti talviunilla.

Katkoin jo edellisellä kellarikäynnillä koruköynnöksen latvaversoja toivoen sen ymmärtävän lopettaa valonetsimisen. Turha toivo, huomaan. Napsin kuitenkin sitä taas lisää. Jos siitä ei ole muuta hyötyä, niin ainakin se tuuhettuu kesää varten.

Seuraavalle kellarikäynnille otan sekatöörit mukaan ja leikkelen verenpisarat ja kärhöt. Minulle on henkisesti helpompaa pätkiä kuivan näköisiä versoja kuin sellaisia, jotka ovat jo alkaneet puskea vihreää. Yleensä talvehtijoissa on alkanut näkyä heräämisen merkkejä helmikuun aikana tai viimeistään maaliskuun alussa, joten kuukauden päästä lienee hyvä hetki käydä kellarissa saksimisreissulla.

Alppiruusut näyttävät virkeiltä. Tälle hyllylle ei osu kellarin valo, joten oli kuvattava salamalla. Lattialla olevat taimet näyttivät yhtä hyviltä, tosin yksi aivan pieni saattaa olla menetetty tapaus.

Missä kunnossa teidän talvilepolaiset ovat? Onko positiivisia yllätyksiä tai jännitystä aiheuttavia kasveja?

Kepakonkuskauskeli

Nyt se suojasää tuli tännekin enkä oikein tiedä, iloitsisiko siitä vai harmittelisiko. Työmatkan ajelu kuraloskassa ei ole herkkua, mutta toisaalta tämä on mitä mainioin sää kuljettaa ensimmäinen kuorma kasveja kellarista sisälle heräilemään. Lasti toivottoman näköisiä kepakoita siirtyi kellarin pimeydestä valoisaan eteiseen ja osa peräti vierashuoneeseen lämpimämpään ja kasvivalon alle. Verenpisarat pudottavat kellarissa talvehtiessaan aina kaikki lehtensä eivätkä siksi ole tässä vaiheessa talvea kovin elinvoimaisen näköisiä. Oksia typistellessäni huomasin kuitenkin suurimman osan leikkauspinnoista olevan vihreitä, joten eiköhän silmuja ala pian näkyä.

Tässä on kaksi valko-violettia verenpisaraa, jotka saatan ehkä erottaa omiin ruukkuihinsa. Toinen verenpisararuukku pääsi vierashuoneeseen.

Kellarissa talvehtineet pelargonit ovat vähän kalpeita, mutta kaikki kuitenkin elossa. Leikkasin ne aika lyhyiksi, sillä osa kasvoi viime kesänä vaakatasoon. Hopeaputoukset pärjäsivät kellarissa mainiosti.

Viime talvena ainoastaan eteisessä talvehtineista hopeaputouksista osa selvisi ja kaikki kellarissa olleet kuolivat. Tänä talvena tilanne on päinvastoin, sillä kellarissa talvehtineet ovat kaikki elossa ja eteisessä talvehtineista osa näyttää varsin kehnoilta. Onneksi siemenkylvöt onnistuivat hyvin ja tarvittaessa pistokkaista saa nopeasti lisää taimia, jos on tarvis.

Eteisessä talvehtineet pelakuut ovat vihreämpiä, mutta hopeaputoukset vähän vaisumman näköisiä. Etualan kepakko on kellarista tuotu pasuunakukka, jonka oksista osa oli kuivunut.

Riippapelakuu on viettänyt koko talven eteisen valoisimmassa kohdassa, mutta on silti varsin hontelo ruipelo. Oksien kärjissä on joitakin lehtitupsuja, mutta ehkä se tästä alkaa taas tuuhettua.

Kellariin jäivät vielä syyssyrikkä, kärhöt, hortensiat, afrikansinisarja, karjalanneidot, daalia sekä gladiolukset. Maaliskuun puolivälin tienoilla sisälle pääsevät afrikansinisarja sekä karjalanneidot. Daalia ja gladiolukset saavat odotella huhtikuulle ja loput yritän pitää kellarissa siihen saakka, että ne saa nostaa suoraan ulkovarastoon. Tämä on siis suunnitelma, kevät näyttää sen, pitääkö se vai tuleeko muutoksia.

Jättiverbena näyttää aika kurjalta, mutta ehkä lämpö ja lisävalo saavat senkin heräämään.

Kävin aamupäivällä ennen kasvien kuljetusta ulkoilemassa sen verran, että madalsin hankia luumupuiden ympäriltä ja mittasin lumensyvyyden. Lämpötila oli vasta kohonnut nollan tienoille, joten sain muistiin tähänastisen talven huippulukemat. Vähän jäi talven 2018 ennätys vajaaksi, sillä silloin meillä oli näihin aikoihin peräti 80cm lunta. Lumessa kahlatessa sai kyllä hien pintaan nytkin, sillä jalka upposi tasaisessa pakkaslumihötössä maanpintaan saakka ja tuulen kinostamissa kohdissa joutui jo harkitsemaan, olisiko eteneminen nopeampaa kävelemällä vai kroolaamalla. Onneksi jäniksetkin ovat pysyneet poissa pihalta, joten luumupuut olivat turvassa, vaikka verkot olivat paikoin jo melkein hautautuneet hankeen. Yritin kaivellessani tutkia, ovatko pupujussit kenties siirtyneet pomppimisen sijaan sukellustyyliin, mutta en löytänyt tunneleita. Hyvä niin, ei ole ikävä talttahampaisia pomppupettereitä.

Mittasin aamulla lumensyvyydeksi 72cm.

Ennusteiden mukaan lämmintä säätä näyttäisi olevan suunnilleen viikon verran. Jännä nähdä, miten paljon hanget ehtivät siinä ajassa painua. Joko olette tuoneet kasveja heräilemään vai odotatteko vielä kevättä?