Puutarha on valkoinen

Komeamaksaruoho lumikuorrutuksella.

Loppusyksyn pimeys on vaihtunut ainakin meillä jo hieman valoisampiin tunnelmiin. Maanantaina oli lunta maassa suunnilleen sentin verran ja torstaina iltapäivästä alkoi semmoinen pyrytys, että ei enää tarvinnut miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä. Kyllä tämä nimittäin jo talvelta tuntuu, vaikka pakkasta ei enää olekaan kuin pari astetta. Viikolla tulikin jo maistiaiset melkein -10 asteen pakkasesta.

Kivikkorinnettä maanantaina 17.11.2025.

Lumi paljasti taas, minkälaista liikennettä puutarhassa on. Rusakot olivat käyneet jo popsimassa monessa kohdassa vihreinä lumen alle jääneitä perennoja mutta onneksi suojaamatta jääneistä alppikärhöistä ei oltu vielä käyty maistelemassa edes oksankärkiä. Ryhdistäydyin tänään sen asian suhteen ja kieputin samaan verkkohäkkiin koko majapenkin kärhömajan ja sen vieressä olevan seinäkkeen tarha-alppikärhö 'Albina plenan'. Samalla tuli estettyä pääsy puutarhakomposteille mutta eihän sinne tarvitse talvella päästäkään. Jospa myös rusakot etsivät nyt jonkun toisen reitin (huom. metsästä!) sen sijaan, että lompsisivat suoraan kompostien ohi poluille tutkimaan, josko joku verkko olisi painunut lumen alla sen verran, että pääsisi herkuttelemaan kasveillani.

Majapenkki ja osa kärhökaaripenkkiä tänään lauantaina 22.11.2025.

Puutarhassa näkyi myös odotetusti hyvin paljon myyrien ja hiirien jälkiä. Kauhulla odotan, millaisia tuhoja ensi keväänä näkyy. Onneksi liiterin luota löytyi myös kärpän jäljet, jotka kiertelivät kiitettävän suurella alueella takapihan puolella ja patiolla. Toivottavasti kyseinen peto viihtyy niin kauan meidän pihalla, ettei olisi enää pikkujyrsijöistä huolta. Jostain syystä loukkuihimme ei ole viime aikoina eksynyt yhtään myyrää. Liekö sitten vanhentuneet syötit? Huomisen ohjelmassa on vaihtaa niihin uudet ja testata, alkaako saalista kertyä paremmin. Kärpälle kyllä riittää talvievästä, vaikka muutama loukkukin olisi vintillä ja varastoissa vähentämässä siimahäntien määrää.

Aaargh!

Yllä olevan kuvan näky odotti minua maanantaiaamuna, kun lähdin hakemaan ulkovarastosta rosmariinia eteiseen. Tiistaille kun oli luvattu kovempaa pakkasta, niin ei uskaltanut enää pitää siellä talvetettavia kasveja. Rosmariiniruukun vieressä, vanhan silityslaudan päällä ikkunan edessä, olivat viimeisimpänä ostamani kukkasipulit, jotka ruukutin kellarissa talvetusta varten. Olin suunnitellut pitäväni ne reilusti pidempään varaston puolella, sillä kellarissa on vielä aika lämmintä. Kun näin kesälumipisararuukkuun kaivetun montun ja rosmariinin juurella jyrsityn sipulin, nostin kukkasipulit turvaan kellariin. En minä niitä jyrsijöiden ruuaksi hankkinut. Oli kyllä myyrä tai hiiri nähnyt vaivaa, kun oli päättänyt kiipeillä metrin korkeudelle silityslaudan metallijalkoja pitkin. Vai seinää pitkinkö se sinne kiipesi? Onneksi muita kukkasipuleita ei oltu kaiveltu ja ehkä tuo maisteltukin sipuli lähtee vielä kasvuun kun oli vain pikkuisen alaosan sivusta jyrsitty. Vai eihän juuri tuolla sipulilla ollut kookas sivusipuli vieressä?

Mitä, poroja?!?

Tien ylittävät sorkkajalat olivat onneksi satojen kilometrien päässä puutarhastani. Viime viikonloppuna piti käväistä Pohjanmaan suunnalla opiskeluhommissa ja sieltä sunnuntai-iltapäivällä takaisin ajellessa näimme kauempaa, että vastaantulevan auton valojen edestä vilahti joku elukka. Hidastimme vauhtia ja katselimme, kun kymmenkunta eläintä köpötteli tien yli. Eivät ne sentään poroja olleet, vaan luultavasti metsäpeuroja. Sen verran hämärää alkoi jo neljän maissa olla, että kuvista ei paljoa selvää saanut. Hauska niiden menoa oli katsella mutta kieltämättä loppumatkan ajan tuli tarkkailtua hyvin tarkasti tien pientareita, ettei tarvitse ihmetellä seuraavaksi mitään eläintä auton konepellillä. 

Purppuraheisiangervosta oli tullut torstain lumipyryssä lumipallopensas.

Purppuraheisiangervon talvinen asu sai jostain syystä minut iloiselle mielelle. Ihastelin pensasta monta kertaa lumia kolatessani mutta urakan jälkeen kävin kyllä ravistelemassa niin siitä kuin muistakin pensaista lumikuormaa vähemmäksi. Ei nyt tarvitse vielä näin alkutalvesta yhdenkään oksan murtua lumitaakan painosta. Ollaankos teillä jo päästy etsimään pulkat ja lumikolat varastosta?

Syksyn viimeisimpiä puutarhapuuhia

Pelargoni 'Appleblossom'.

Niin se vain tämäkin syksy on edennyt siihen pisteeseen, että oli kannettava jo pelargoneja ulkoeteiseen talvehtimaan. Ehkä ne olisivat vielä hetken aikaa pärjänneet lämpötilan puolesta ulkovarastossakin mutta valoahan sinne lattianrajaan ei kovin paljoa yhdestä pienestä ikkunasta tule. Mukavampi pelakuut oli kantaa sisällekin plussakelissä kuin pikkupakkasella ja nyppiä huonot lehdet ulkona pois. Paria ruukkua oli päässyt vähän jo kylmä nippaisemaan, mutta muuten pelakuut olivat aika hyvässä kunnossa. Nyt pääsee ainakin ilma kiertämään hyvin, kun isoimmat lehdet olivat paleltuneet ja joutivat tulla nypityiksi. Jotenkin kasvien talviteloille laittamisesta tulee aina pikkuisen haikea olo. Kesä on virallisesti ohi ja pitkät, pimeät talvikuukaudet alkavat.

Saa nähdä, talvehtivatko pelakuut nyt paremmin, kun eteisen seinät ovat valkoiset ja heijastavat siten paremmin valoa.

Pelakuiden kanssa saman kaapin päällä on viime joululta säästetty amaryllis. Se oli koko kesän eteisessä ja sen olisi kuulunut aloittaa lepokausi jo ajat sitten. Mullan ja ruukun väliin on tullut jo kunnon rakokin, kun multa on kuivunut rutikuivaksi köppyräksi. Amaryllis kuitenkin puskee koko ajan uuttaa vihreää lehteä, vaikka samaan aikaan on kuihduttanut jo monta vanhaa. Saa nähdä, mitä tuostakin taas tulee. Ehkä se pitäisi sulloa johonkin pimeään kaappiin, jotta se ymmärtäisi vihdoin lopettaa kasvamisen. Mutta nyt siihen ei ole ainakaan mikään narsissikärpänen päässyt munimaan! Muutama viikko sitten hankittu amarylliksen sipuli on työntänyt jo kaksi nuppua kunnolla esille sipulistaan, joten ainakaan noiden ensimmäisten nuppujen kukinta ei taida osua jouluksi. Siitä tuleekin varmaan pikkujoulukukka.

Eteiseen kasvimaalta ennen ensimmäisiä pakkasia ruukutettu vesikrassi on innostunut uuteen kasvuun.

Syksyn aikana tyystin unohtamani hyönteishotellin kattoterassi näytti jo uhkaavasti siltä, että siitä ei tarvitse kaivaa lankaköynnöksiä tai keijunkukkaa ensi vuotta varten talteen. Koska kaikkea on kokeiltava, kastelin heti laiminlyönnin huomattuani pahasti kuivuneen ruukun ja eipä mennyt tuntiakaan, kun kumpikin lankaköynnöksistä oli vironnut ja keijunkukankin lehdet sojottivat terhakkaasti pystyssä. Kellariin menee siis sittenkin yksi lankaköynnös odottamaan ensi kesää. Toisen istutin kukkapenkin reunaan keijunkukan kanssa. Ei se välttämättä siinä talvehdi, mutta onpahan keväällä iloinen yllätys, jos se sieltä kuitenkin herää.

Henkihieveriin kuivunut lankaköynnös virkosikin vettä saatuaan.

Vaikka osan kasveista toinkin jo ulkoeteiseen talvehtimaan, kellariin en ole nostanut vielä ruukun ruukkua. Muratit ovat olleet säästä riippumatta ulkona ja kestäneet oikein mainiosti jopa ensimmäisen -8 asteen pakkasyön. Tarkoituksella en niitä jättänyt siksikään yöksi ulos, vaan unohdin ne(kin) lahjakkaasti. Huonomuistisuutta taitaa nyt olla liikkeellä erityisen paljon. Onneksi muratit eivät pienistä hätkähdä. Jospa muistaisin kuitenkin nostaa ne edes talveksi kellariin, niin pääsevät taas ensi kesänä päivittelemään keskenään huithapelia puutarhuria.

Viimeinen rucola- ja tatsoisato kerätty talteen kasvimaalta.

Viime vuonna myöhästyin aikaisin alkaneiden pakkasten takia syyskylvöistä. Tänä vuonna säät eivät yllättäneet ja nyt on kylvetty aiemmin istutettujen valkosipulien seuraksi mustajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja vähän tilliäkin. Täytin myös kaikki loput kasvilavat ääriään myöten täyteen jälkikompostorin mullanjämillä ja samalla hautasin timjamin, salvian, suklaamintun ja ranskanrakuunan hieman syvemmälle. Niin niiden pitäisi talvehtia paremmin eikä ainakaan jää vesi seisomaan päälle. Timjamin päälle laitan lopullisten pakkasten tultua muutaman pihdan oksan lisäsuojaksi. Pakollisista syksyn puutarhatöistä on tekemättä vielä ruukkujen ja puutarhatyökalujen talviteloille laitto. Ne saakin oikeastaan tehtyä vasta sitten kun kellarissa talvetettavat kasvit on nostettu varastosta kellariin.

Rimpula 'Haaga' näyttää olevan kukkimiskone nuppujen määrästä päätellen.

Kesä oli kaikesta päätellen alppiruusuille mieleen, sillä kaikki kukkimisikäiset rodot ovat niin täynnä nuppuja kuin vain voivat olla. Vanhimmasta 'Mikkelistäkin' laskin melkein kolmekymmentä nuppua, mikä on varmasti tämän tontin ennätys. Vuosi sitten kesällä istutettu 'Haagan' taivukastaimi teki tänä vuonna kaksi kukintoa. Nyt pulleita nuppuja on peräti yhdeksän, vaikka puska ei ole muuten juuri kokoa kasvanut. Kävin läpi myös kaikki keväällä 2021 itäneet alppiruusuntaimet. Melkein kaikki tänne saakka selvinneet näyttävät tehneen pelkästään lehtisilmut mutta isoin on tehnyt yhteen latvaan selvästi pulleamman silmun. Taimi on puolen metrin korkeudellaan kaksi kertaa muita kookkaampikin, joten ehkäpä se on päättänyt olla riittävän iso ensikukkijaksi. Taidanpa varata sillekin muutaman kuusenoksan talvisuojaksi, ettei vain kevätaurinko tee tuhojaan.

Nuppu???

Olisipa ihanaa, jos alppiruusun taimi kukkisi ensi keväänä ja vielä ihanampaa olisi, jos se olisi selvästi eri näköinen kuin kumpikaan emoistaan. Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Tämän jutun loppupuoliskon huurteiset kuvat on otettu kuun vaihteessa. Viime viikonloppuna meilläkin satoi sen verran lunta, että sitä pystyi kutsumaan ensilumiksi. Muistiinpanoja kun tarkastelee, niin ajoitus oli täsmälleen sama kuin viime vuonna, tosin sillä erotuksella, että viime vuoden 15 senttimetrin sijaan tänä vuonna lunta tuli vain pari senttiä, jos sitäkään. Ne myös sulivat parissa päivässä pois ja sen jälkeen on ollut vain pimeää ja märkää. Kuviakaan en ehtinyt lumista ottaa, sillä olimme sukuloimassa ja tulimme kotiin vasta hämärän laskettua. Viikko on taas ollut sen verran kiireinen, ettei ole ehtinyt miettiä puutarhakuvia.

Tarhavarjohiippa ehti saada aika hemaisevia sävyjä. Ne näyttivät erityisen hienoilta tumman keijunkukan rinnalla.

Ruskalehdet ovat aika tehokkaasti karisseet myrskytuulten, sateiden, pakkasten ja lumen takia, mutta erityisen suojaisissa paikoissa vielä saattaa jokunen värikäs lehti löytyä. Takapihan purppuraheisiangervo on pysynyt melko hyvässä lehdessä, vaikka etupihalla ihan samaa kantaa oleva lajitoveri on jo melkein paljas. Paikkavalinta vaikuttaa yllättävän paljon.

Purppuraheisiangervo on aina yhtä upea syksyisin.

Päivän pihakierroksella satuin huomaamaan myös pikkuisen vaaleajouluruusun siementaimen, joka oli jo täyttä päätä puskemassa nuppuja. Kävi jo mielessä, että siitäpä saisi helposti joulukukan eteiseen, kun kaivaisi varovasti isolla juuripaakulla ruukkuun ja pitäisi ulkovaraston ikkunalla niin pitkään kuin vain mahdollista. Jätin kuitenkin jouluruusun kukkapenkkiin. Pidempään se kuitenkin ilahduttaa keväällä paljastuessaan lumen seasta täysin kukintavalmiina.

Voiko olla suloisempaa loppusyksyn näkyä, kuin pieni nuppuinen jouluruusuvauva?

Hyvää isänpäiväviikonloppua!

Kesän sato säilötty

Tänä vuonna olen kunnostautunut hyötykasvisadon säilönnässä aiempia vuosia paremmin. Vanhojen tuttujen menetelmien lisäksi olen kokeillut muutamaa uutta tapaa.

Yrtit olen yleensä pakastanut tuoreeltaan pieniin rasioihin. Esimerkiksi basilika, oregano, timjami ja ruohosipuli säilyvät niin erittäin hyvinä, timjami tosin sopii kuivattavaksikin. Tillinoksat käärin tiukasti foliorullan sisälle ja sujautin rullat muovipussin sisään. Kokeilen sitä konstia ensimmäistä kertaa, vinkin sain jostain blogista (Parasta puutarhasta ehkä?). Rosmariinin ja ranskanrakuunan maut säilyvät vahvoina kuivaamallakin, joten niille en ole pakastimesta tilaa uhrannut. Myös kamomillaa kuivasin talven teetarpeiksi.

Kuivattua kamomillaa ja rosmariinia, keskellä purkissa savustettua ja kuivattua chiliä.

Avomaankurkut olisivat tulleet syödyiksi tuoreeltaan, ellei anopilta olisi tullut monta isoa kasvihuonekurkkua juuri samaan aikaan kun keräämistä odotti kuusi avomaankurkkua. Niinpä sain tilaisuuden kokeilla maustekurkkujen tekemistä. Varmaan ensikertalaisen tuuria, mutta kurkuista tuli todella hyviä. Mittasin ainoastaan etikan, suolan, veden ja sokerin määrät, muut mausteet heittelin sekaan ihan vain näppituntumalla. Liemen määränkin arvioin väärin, joten sitä piti tehdä vähän lisää, jotta sain purkit täyteen.

Omat herkkukurkut.

Niinikään anopilta saimme myös melkein nelikiloisen keräkaalin. Koska leivinuunikausi ei ollut vielä alkanut, emme ryhtyneet kaalilaatikkotalkoisiin. Sen sijaan lohkaisin siitä kilon palasen ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni hapankaalin valmistusta. Tein netin ja reseptikirjan väliin säilötyistä ohjeista jonkinlaisen kompromissiratkaisun. Ilmeisesti se ei ole kovin tarkkaa, kunhan vain pitää huolen hygieniasta, sillä lopputulos näytti, tuoksui ja maistui normaalilta eikä kenellekään ole tullut ruokamyrkytystä.

Hapankaalia, joka näyttää kuvassa kummalliselta.

Hedelmäsadosta pikaista säilöntää vaativat luumut. Ne eivät kovin kauaa jääkaapissakaan säily tuoreeltaan, vaan alkavat äkkiä homehtua. Viime vuonna 'Viipurin punaluumu' hurautti parissa viikossa kolmekymmentä kiloa luumuja, joten niiden säilöntää tuli kokeiltua yhdellä jos toisella tavalla. Onnistunein kokeiluista oli "lumpsuppi", eli luumuketsuppi ja sitä tein tänäkin vuonna. Hillokin oli hyvää ja erityisen kauniin väristä, samoin likööri, mutta paistoksena tai umpioituna viipurilainen ei oikein toimi. Sen hedelmiin tulee kuumennettaessa kirpeyttä, mikä sopii minusta erityisen hyvin suolaiseen jatkojalostukseen. Sen sijaan 'Laatokan Helmestä' tehty hillo oli maultaan aivan toista maata kuin viipurilaisesta tehty hillo. Helmen pienet hedelmät saattaisivat toimia myös kuivattuina. 'Kuntalan' pieni mutta sitäkin herkullisempi sato meni 100-prosenttisesti suoraan suuhun.

Lumpsupin purkitus menossa.

Vanhemmiltani tulleita omenoita olen kuivattanut leivinuunin päällä. Samassa paikassa on kuivatettu myös tomaatteja, chilejä (joista osa kävi ensin kalansavustuksen jälkeen miedoissa jälkilämmöissä savustumassa) ja purjoa.

Omenoita kahdessa kerroksessa lähdössä kuivattavaksi.

Kuivauksen jälkeen pellillä ei olekaan enää tungosta.

Ja sitten, jos säilöttävä hetkellisesti loppuu, voi käydä hakemassa kaupasta lisää raaka-aineita. Isäntä sattui syyskuussa parina päivänä samalla viikolla osumaan kahden eri kaupan "eilisen tähdet" -pöydälle juuri siihen aikaan kun ne olivat aivan täpötäynnä tavaraa. Mikä lie erehdys sattunut tavaran tilaamisessa ja menekin arvioinnissa kaupoilla käymään juuri sopivasti. Vajaalla kymmenellä eurolla meille tuli kuitenkin 16,6kg hevi-osaston täysin käyttökelpoisia mutta ei ihan priimakuntoisia herkkuja. Kaikki hyväkuntoiset hedelmät ja kasvikset jätettiin jääkaappiin tai pöydälle ja syötiin tuoreeltaan ennen kuin ne ehtivät pilaantua, mutta pintavikaiset tai ylikypsymistä lähentelevät jatkojalostettiin pikaisesti.

Ensimmäisen erän tomaateista ja sipuleista osa pääsi kuvaan valmiina kastikkeena.

Tomaateista, sipuleista ja paprikoista keiteltiin useampi kattilallinen kastiketta, johon tuli myös hitusen juuripersiljaa ja palsternakkaa sekä omia valkosipulinkynsiä, chilejä ja mausteita. Osa mangoista soseutettiin pakastimeen. Banaaneja pakastettiin muutaman sentin mittaisina palasina. Niitä voi käyttää esim. smoothieen tai jäätelönkorvikkeeksi, kun ne soseuttaa kohmeisina maidon ja kaakaojauheen kanssa. Kukkakaalia kiehautettiin pari minuuttia ennen pakastusta. Tuon "jättipotin" jälkeenkin olemme hyödyntäneet eilisen tähtiä, jos niitä on sattunut olemaan sopivasti tarjolla.

Väliin kuva puutarhasta 2.11.-23. Sinikatanan siemenkodat näyttävät lumihattuisina tupasvillalta.

Syksyn viimeisiä säilöttäviä ovat olleet sisälle tuodut ruukkuchilit, joita sattui kypsymään kerralla isompi erä. Niistä keitin isännälle tulista kastiketta. Ei kuulemma tullut kuin keskitulista, mutta silti oikein hyvää soossia. Omaan makuuni oli aivan liian hottia. Loppusyksyn aikana kypsyvät 'Hungarian Yellow Wax Hot' -chilit taidan kuivattaa uunin päällä tai pakastaa. Toisen chiliruukuista heitin eilen ulos, sillä siitä on jo sato kerätty. Vaikka chilit ja paprikat voisi talvettaa, puskat ovat nyt niin kirvaisia, että parempi kasvattaa ensi kesänä uudet taimet. Seuraavaksi pikainen katsaus puutarhakuulumisiin.

Keijut unohtuivat keijupuutarhaan ja niitä piti varovasti kaivella hangen alta.

Kolmentoista päivän pakkasjakso huipentui meillä heti marraskuun ensimmäisenä päivänä kunnon lumituiskuun. Vuorokauden aikana satoi 15cm lunta ja pari päivää oli oikein talvisen näköistä. Töihin naapurikuntaan ajaessa ihailin paria melko kellertävät lehdet saanutta koivua, jotka loistivat lehdettömien ja lumisten puiden seasta. Meillä ei ole ollut lehtiä pitkään aikaan yhdessäkään koivussa tai juuri muissakaan puissa, jos luumuja ei lasketa. Sen verran lähellä nollaa oli lämpötila, että piti käydä karistelemassa pensaiden oksille kertyneet lumikinokset pois ennen kuin oksat taittuvat.

Takapihalta paljastui edelleen laittamatta jäänyt suojaverkon tukikeppi. Hups... Onneksi rusakot eivät vielä pääse tuosta yli.

Eilen lämpötila meni kunnolla plussan puolelle ja tänään on vielä lämpimämpää, joten kauaa ei lumesta ja sen tuomasta valoisuudesta saanut nauttia. Pakkasen muuttuminen suojasääksi rusketti myös kaikki väreineen jäätyneet kasvit. Enää eivät vaaleanpunaiset komeamaksaruohot hempeile kuuraisessa tai lumisessa ympäristössä, sillä nekin ovat nyt tummanruskeita. Pitkä ilo niistä olikin.

Puistoatsalea 'Illusia' ehti melkein punaiseksi. Siitä tuli hetkeksi aikaa kiva väripilkku lumiseen ympäristöön.

Yrittäkäähän selvitä hengissä pimeän, loskaisen ja ankean marraskuun läpi!

Lapion viimeinen työpäivä?

Lumen koristamat pensashanhikit.

Täällä Pohjois-Savossa on ollut melkein koko viikon mukava pikkupakkanen ja hento lumikuorrutus. Voisi luulla, että puutarhatyöt ovat tältä vuodelta jo ohi, mutta niin vain mieleen muistui vielä yksi homma, mikä piti saada tehtyä ennen maan jäätymistä. Enkä puhu nyt kukkasipuleista, sillä niitä olen joinain vuosina upotellut rautakangen kanssa routaiseen maahan tai istutellut ruukkuun ja vienyt kellariin talvehtimaan. Muistin vain, että yksi kellariin vietävistä kasveista oli edelleen ulkona ja pakkasta on luvattu vähintään viikoksi eteenpäin. Varaston seinälle viety lapio joutui sittenkin vielä hommiin ennen lopullista talvilepoa kukkapenkin kaivelusta.

Kivikkorinne on alkanut piiloutua lumen alle. Keväällä hangen pinta voi ylittää aidan yläreunan.

Syyssyrikkä kestää niin hyvin pakkasta, että sitä ei tule vietyä muiden kasvien mukana talvehtimaan. Lehdet olivat edelleen vihreitä ja kukkanuppuja oli vaikka miten paljon, vaikka se aloitti kukinnan jo heinäkuussa. Johtuisiko sen talvenarkuus juuri siitä, että se ei kerta kaikkiaan ymmärrä, miten talveen pitäisi näillä vyöhykkeillä valmistautua? Kellarissa on kaksi tämän kesän pistokastainta oikein hyvävointisina (nekin ovat kovasti yrittäneet nuppuilla jo alkusyksystä lähtien) mutta vielä tänä vuonna alkuperäinen yksilö päätyy niiden seuraksi täyttämään jo muutenkin tupaten täynnä olevaa kellaria. Onpahan ainakin yksi melko varmasti talven yli selviävä puska, jos pienet taimet eivät jaksa keväällä herätä. Toivon tietysti, että ensi syksynä saan talvettaa kellarissa kaksi sopivasti vahvistunutta pistokastainta ja jättää tämän isoimman puskan maahan talveksi.

Onneksi en tyhjentänyt syksyllä puutarhakompostin valmiimpaa puolta. Sieltä sai nyt kaivettua helposti multaa syrikän juurien peitteeksi.

Syrikkä kasvoi tänä vuonna melkein 1,5 metrin korkuiseksi. Kesällä totesin, että ei ollut hyvä ratkaisu jättää sitä viime syksynä mahdollisimman korkeaksi. Melko pieni ja pinnassa oleva juuristo ei nimittäin jaksanut pitää keskikesällä kookasta pensasta kaatosateessa ja tuulessa pystyssä, vaan minun piti tukea se kepeillä ja naruilla pystyyn. Nyt, kun kellariin oli jo valmiiksi tulossa hirmuinen tungos, päätin leikata syrikkää reilusti pienemmäksi. Fiksu olisi leikannut puskan jo ennen maasta kaivamista tai viimeistään ennen ruukkuun sullomista. Minä leikkasin vasta silloin kun tajusin, etten saa kannettua syrikkää varaston luo, johon olin jättänyt oksasakset odottelemaan. Ehkä oli kuitenkin lopulta helpompi hakea sakset puutarhakompostin luo kuin raahata ensin painavaa puskaa varastolle ja leikkaamisen jälkeen isoa kasaa oksia varastolta takaisin kompostille.

Paksuin runko jäi noin 40-senttiseksi, muut hieman lyhyemmiksi. Kylläpä kantaminen helpottui!

Syrikän kanssa puuhaillessa kiinnitin huomioni majapenkin penkin alla näkyvään kohoumaan. Ilmeisesti savisilmäke on lähtenyt "kuohumaan" pakkasen vaikutuksesta.

Syvältä nouseva kosteus oli jäätynyt hienoiksi kiehkuroiksi.

Puutarhakansion järjestely on jäänyt parin viime vuoden aikana vähän vaiheeseen... Oikealla viimeisimmät hankinnat odottelemassa kansioon arkistointia.

Syksyn tullen on aika tarkistaa puutarhamuistiinpanot ja järjestellä kesän aikana kertyneet perenna- ja kukkasipulilappuset. "Unohdin" homman oikein sujuvasti viime vuonna, joten nyt oli melkoinen läjä lappusia selviteltävänä. Yksi syy lusmuiluun oli toki se, että minulta loppui edellisessä järjestelyssä sopivat pahvit, joihin teippailin lappuja kiinni. Vuoden aikana olin saanut kerättyä muutamia vaate- ja lakanapakettien mukana tulevia pahveja, joten nyt ei ollut enää sopivaa tekosyytä viivytellä projektia. Lappusia selaillessa kävi useammankin kerran mielessä, kuka ne kaikki kasvit on hankkinut ja missä välissä. Ällistyttävää, kuinka helposti sitä tulee keränneeksi vuoden aikana ties miten monta kasvia ilman, että kunnolla tiedostaa niiden määrää. Ja tiedän, etten ole edes pahimmasta päästä tässä kasvihamsterien iloisessa joukossa, vaan melkoisen maltillinen kasvien hankkija, joka pohtii suurinta osaa hankinnoistaan pitkän aikaa ennen kuin kiikuttaa yhtään purkkia tai pussia kassatiskille. Alelaareilla saattaa joskus mopo karata käsistä, mutta silloinhan tekee suorastaan säästöä, eikös näin?

Ylempänä ennen, alla jälkeen. Pari kärhölappusta piti teipata kansion kanteen, kun pahvit tulivat täyteen.

En voi väittää, etteikö kansio olisi edelleen halkeamispisteessä, mutta nyt lappuset eivät ainakaan enää putoile kansion välistä pitkin lattioita.

Kansiota siivotessani kävin kaikki laput läpi ja poistin joukosta ne kasvit, jotka ovat varmuudella kuolleet. Vaikka kansio ei siitä toimenpiteestä vajunut juuri lainkaan, olin kuitenkin iloinen, että olen saanut pidettyä hengissä melkein kaikki ostamani kasvit. Olisin arkistoinut kukkasipulilaput johonkin pahvilaatikkoon ja jättänyt vain perennojen, pensaiden ja puiden laput kansioon, mutta eipä sopivia laatikoita ollutkaan nyt joutilaana. Jossain vaiheessa pitää varmaan hankkia lapsille uusia kenkiä tai jotain, minkä mukana tulee sopiva laatikko hyödynnettäväksi. Siihen saakka laput mahtuvat olemaan kansiossa. Ei kai tässä enää tule ostettua mitään...?

Karo lähettää lumikuonoiset terveiset. Jäniksenpapanat ovat nyt mukavasti hautautuneet lumen alle etsittäviksi.

Mukavaa viikonloppua!

Voi jukrat mikä aarre!

Eilen oli odotettu kirje postilaatikossa ja kyllä siinä muuten levisivät silmät niin minulla kuin mukana olleella kuopuksellakin, kun teippaukset saatiin vihdoin auki. Kyllähän te muut osallistujat vihjaisitte matkan varrella, että valikoimaa oli suorastaan yltäkylläisesti mutta enpä osannut silti odottaa ihan moista määrää. Meni aikamoinen tovi kirjeen sisältöä ihmetellessä ja valikoidessa sopivia lajeja omiin kokeiluihin. Ensimmäisen valintakierroksen jälkeen piti vielä käydä alustavasti mukaan päässeet pussit uudelleen läpi. Olin nimittäin valinnut 30 lajia. Sydän melkein verta vuotaen karsin itselle jäävät siemenet 22 lajiin ja siinäkin on jo sen verran kasveja, että voi vielä tulla tungosta kukkapenkkeihin.

Kirjeestä paljastui 68 pussia perennansiemeniä ja lisäksi Nilalta "tilaamani" silkkitassun siemenpussi.

Valitsin lopulta itselleni seuraavia lajeja: alppiasteri, amerikanvuokko, esikko (mahdollisesti siperianesikko), etelänruusuruoho (kahdelta eri osallistujalta, sillä siemenet olivat eri näköisiä keskenään), juurisikuri, karhunlaukka, keltatörmänkukka, kurjenmiekka (tummansininen hienoilla raidallisilla terälehdillä), kuukausimansikka 'Yellow Wonder', kyläneidonkieli, mäkitervakko, omenaminttu, punahattuja ('Delicious Candy' sekä 'Sunseekers Red'), tarhakellukka 'Mai Tai', tarhakylmänkukkia (ripsureunainen lila sekä punainen), tiibetinkatkero (valkoinen), tähkäverbena, tähtilaukka ja valkoinen laukka.

Olin suunnitellut laittavani tähän postaukseen perusteellisen luettelon kaikista mukana olleista lajeista kylvöohjeineen mutta jo nyt tästä tuli niin mammuttimainen juttu, että pitkän luettelon kanssa useampi loppuun saakka kahlaava nuppi olisi jo kumahtanut näppäimistölle sitä lukiessa. Niinpä päätin tehdä "pienen" koosteen perennojen siemenkylvöistä ja toivon, että pääsette loppuun saakka nukahtamatta. Kuvitukseksi laitoin muutamia aiheeseen liittymättömiä kuvia, jotta tulee viikonlopun ja alkuviikon puutarhatapahtumatkin taltioitua samalla vaivalla.

Alelaareista tarttui mukaan hollanninkurjenmiekkaa, nuokkutähdikkiä ja helmililjaa, jotka istutin ruukkuihin ja vein alkuun eteiseen.

Ensin on varmaan hyödyllistä käydä läpi käsitteet ja yleensäkin itämisen periaatteet. Usein siemenillä on erilaisia mekanismeja, jotka estävät niitä itämästä epäsopivaan aikaan. Kuivat, kylvämistä/kylväytymistä odottelevat siemenet ovat lepotilassa. Ne tarvitsevat vähintään kosteutta itääkseen, jotkut myös kylmän ajanjakson tai jopa useita kylmän ja lämpimän jakson vaihteluita lepotilan purkamiseen. Luonnossa maahan varisseet siemenet saavat talven aikana kylmäkäsittelyn ja keväällä, kun lämpötila on sopiva, ne alkavat itää. Kylmäkäsittely tarkoittaakin sitä, että siemenet pidetään kylmässä tietyn aikaa. Siemenet siis kylvetään viikko-pari ennen kylmäkäsittelyyn laittamista tai syksyllä ulos ennen pysyviä pakkasia (suunnilleen loka-marraskuussa vuodesta ja kasvuvyöhykkeestä riippuen). Kylmäkäsittelyyn sopiva lämpötila on -3 - +5 astetta eikä haittaa, jos lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Kylmäkäsittelyn olisi hyvä olla vähintään 4 viikkoa mutta voi se kestää kuukausiakin, sillä eihän se talvikaan ole tällä pallonpuoliskolla ohi viikoissa.

Kova pakkanen voi palelluttaa arempien kasvien siemenet, joten suosittelen peittämään ulos tehdyn kylvöksen esim. harsolla, kuivilla lehdillä tai styrox-laatikolla, jos ei ole lunta ja elohopea laskee hurjiin lukemiin. Monien luonnokasvien ja Suomen oloihin sopeutuneiden perennojen siemenet kestävät kovempaakin pakkasta helposti, mutta eteläisempien seutujen asukkaille voi tulla vilu. Siksi ne eivät juuri kylväydy itsestään puutarhassa, vaikka selvästi tekisivät siemeniä. Maahan kylvetyt siemenet ovat alttiita ailahteleville säille ja jos sattuu oikein märkä syksy/kevät tai on pitkään kovia pakkasia ilman lunta, kylvökset saattavat mennä pilalle. Suosin siksi itse mieluiten hankikylvöjä, eli kylvän siemenet tammikuussa sisälle ja hautaan ruukut sitten lumihankeen lähelle maanpintaa. Paksun hangen alla lämpötila on yleensä aika lähelle nollaa astetta, vaikka puoli metriä ylempänä paukkuisi 30 asteen pakkanen. Kasvista ja esikasvatusinnosta riippuen otan ruukkuja noin kahdeksan viikon hangessa makoilun jälkeen sisälle tai annan olla lumien sulamiseen saakka ulkona ja vien sitten ulkovarastoon tai seinän varteen suojaan sateilta.

Sunnuntaiaamuna meillä oli maa valkoisena. Vaaleajouluruusu ei vielä ehtinyt saada nuppuaan täysin auki.

Kylmäkäsittelyn voi toteuttaa myös niin, että laittaa siemenet sopivassa seosaineessa tai kostean talouspaperin päällä muovipussissa jääkaappiin. Netistä löytyy hyviä ohjeita seosaineessa kylmäkäsittelyyn, joten ei siitä sen enempää. Olen itse pari kertaa kylmäkäsitellyt siemeniä jääkaapissa avonaisessa muovipussissa kostean talouspaperin päällä. Onnistui hyvin niinkin kunhan vain muisti tarkistaa muutaman päivän välein, etteivät siemenet ala itää tai homehtua. Itäneet erottelin heti ruukkuun kun niissä vain näkyi selvä itu ja loput jätin vielä jääkaappiin. Homehtuneet tietysti poistin saman tien. Jääkaapissa kylmäkäsittely on paikallaan erityisesti silloin, jos haluaa kylvää kylmäkäsittelyn vaativia siemeniä kesällä. Näin menetellen voi hieman nopeuttaa taimien kasvua kukintaikään, sillä ne ehtivät kasvaa jo loppukesän aikana talvehtimiskokoon.

Jotkut siemenet vaativat itääkseen myös lämpökäsittelyn ennen kylmäkäsittelyä, eli ne kylvetään maahan heinä-elokuussa tai pidetään huoneenlämmössä ruukuissa lajista riippuen 1-3 kuukautta ja laitetaan sitten kylmäkäsittelyyn. Esimerkiksi pionit, varjolilja, jotkut kurjenmiekkalajit sekä monet puuvartiset kasvit tarvitsevat ensin lämpö- ja sitten kylmäkäsittelyä itääkseen. Jos sattuu kylvämään ensimmäisenä lämpökäsittelyä vaativan lajin myöhään syksyllä tai hankikylvönä, siemen jää odottamaan lämmintä kautta ja sitä seuraavaa kylmäkäsittelyä. Itäminen siis vain myöhästyy, mitään muuta katastrofia ei tapahdu.

Yleisnäkymä sivupihalta oli varsin talvinen puoli päivää.

Kuten huomaatte (jos tänne saakka jaksoitte lukea), perennat ovat siitä kiitollisia kylvettäviä, että melkein kaikkia voi kylvää joko syksyllä maahan tai talvella lumihankeen haudattaviin ruukkuihin. Osa voi itää aivan mainiosti suoraan lämpimään kylvettynä mutta yleensä niitäkään ei kylmäkäsittely haittaa lainkaan. Sitten, jos joku laji ei idä lainkaan, sille voi pitää vuorotellen 1-3 kuukauden kylmä- ja lämpökäsittelyitä (tai antaa luonnon hoitaa homma maahan kylvettyjen siementen tapauksessa). Jos muutaman sellaisen jälkeenkään ei itämistä tapahdu, siemenissä oli vikaa tai kylvös on päässyt kuivahtamaan jossain kriittisessä vaiheessa.

Muistamattoman tai liian kiireisen kylvösten hoitajan kannattaa suosiolla tehdä kylvöt syksyllä maahan. Silloin luonto huolehtii siemenistä ja taimet ilmestyvät aikanaan. Kylvökset kannattaa myös merkitä hyvin, jotta ei mene mylläämään maata juuri siitä kohdasta, mihin on edellisenä syksynä ripotellut siemeniä. Innokkaalle taimikasvattajalle tai jo tammikuussa kylvöpuuhia ikävöivälle puutarhurille (kuten minulle) hankikylvöt sopivat hyvin. Silloin pystyy myös tekemään tarvittaessa yhden lopputalven ja kevään aikana jopa kaksi kylmä- ja lämpökäsittelyä samoille kylvöksille. Tosin siinä tapauksessa pitää varautua myös siihen, että jo maaliskuussa purkit pullistelevat perennantaimista. Joskus kun siemenet itävätkin odotettua vauhdikkaammin.

Tämä lasten lumiukoista oli kuulemma lumiäiti, sen vieressä vain kuormurista kipattu möykky. Lunta haettiin nimittäin naapurinkin pihasta (luvallisesti toki).

Ja näiden pitkien alkulöpinöiden jälkeen päästään vihdoin niihin siemenkirjeen lajeihin. Keräsin tähän muutamia mukana olleita kasveja, jotka vaativat jotain erityistä itääkseen. Varmaan joku on jäänyt vielä huomaamatta mutta antakaa armoa. Lopuille voi soveltaa ohjetta "jos ei idä kuukaudessa, laita kylmäkäsittelyyn" tai kylvää loppusyksyllä tai talvella suoraan kylmäkäsiteltäväksi.

Esikot: Älä peitä (ainakin useimmat lajit).

Isoinkarvillea: Itää lämpimässä.

Kaukasiantörmäkukka: Itää lämpimässä (ohjeiden mukaan 24-30 astetta mutta olen itse saanut ne itämään 21 asteessakin). Ei kärsi kylmäkäsittelystäkään.

Keltatörmäkukka: lienee sama ohje tälle kuin edelliselle.

Kivikkotörmäkukka: En saanut edellisellä yrityksellä itämään, mutta enpä tajunnut kokeilla reilusti huoneenlämpöä lämpimämpää tilaa (kts. kaukasiantörmäkukka).

Kuolanpioni: Ensin lämpökäsittely, sitten kylmäkäsittely. Toista, jos ei muuten idä.

Kurjenmiekka: Siemeniä voi halutessaan karhentaa ja/tai liottaa vuorokauden. Edellisellä kerralla kylvin suoraan kylmäkäsiteltäväksi ilman liotuksia tai karhennuksia ja hyvin itivät niinkin.

Purppurapunalatva: Älä peitä.

Tiibetinkatkero: Älä peitä.

Vaaleajouluruusu: Siemenet kylvettävä mieluusti tuoreeltaan. Jos ei idä kuukaudessa, laita kylmäkäsittelyyn.

Varjolilja: Tarvitsee ensin 2-3kk lämpökäsittelyn, sitten kylmäkäsittelyn ja lopuksi puolilämpimän ajanjakson.

Vuorijumaltenkukka: Älä peitä.

Sieltä se pinkki söpöliini kurkkii lumiviitta harteillaan.

Vein siemenkirjeen eilen seuraavalle mukana olevalle osallistujalle. Ihan kaikki eivät toiselle kierrokselle osallistu, joten tarkastelkaapa sähköpostejanne. Jos minulta ei tule viestiä, lähetä kirje samaan osoitteeseen kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Ja nyt tällä kierroksella on sitten lupa ottaa siemeniä reilummalla kädellä, ettei minulle iske hirmuinen kylvömania ensi keväänä. Tyhjentäkää kirje, joohan! Jos joku jäi vielä katumaan, ettei tullut osallistuneeksi, niin lähettämällä pikaisesti minulle sähköpostia voi päästä kierroksen loppuun ottamaan aarteita talteen ennen kuin loput palautuvat minulle.

Talvi yllätti puutarhurin

Johan sen olisi sääennusteista arvannut, mutta silti eilisaamuna odotti pienoinen järkytys kun ikkunasta ensimmäisen kerran katsoin ulos. Maa oli valkea eikä pelkästään kuurasta. Ihan rehellistä lunta oli ainakin sentin verran ja pakkasta melkein viisi astetta. Melkein koko tiistain oli ollut pakkasella, joten lumi myös pysyi maassa ja lisää satoi koko ajan.

Syysasterit kukkivat runsaasti eivätkä hätkähdä pientä pakkasta ja lumisadetta. Varret ja lehdet näyttävät kuvassa mustilta, mutta ovat oikeasti edelleen ihan vihreät.

Kummasti valkeat maisemat saavat laiskamadonkin vaivaamaan puutarhuriin vauhtia. Lapsiin myös, sillä eipä ole pitkään aikaan nähty niin nopeaa ulkovaatteisiin sonnustautumista ilman minkäänlaista tappelua joka ikisen vaatekappaleen tarpeellisuudesta. Minä lähdin ensimmäiseksi kasvimaalle, jossa palsternakat, sellerit ja loput ruusukaalit odottelivat edelleen keräämistä. Maa oli muutaman sentin syvyydelle jäässä, mutta muuten sadonkorjuu sujui helposti. Palsternakoille tehty erityisen kuohkea multaseos osoitti toimivuutensa ja jopa isoimmat, melkein 60-senttiset palsternakanjötkäleet irtosivat helposti. Pikkuisen juureksilla oli kokohajontaa. Se johtui varmasti suurelta osin kesän etanaongelmasta, sillä jouduin niiden takia jättämään kastelemisen minimiin ja muutama palsternakan taimikin joutui etanoiden hyökkäysten kohteeksi. Kokohajontaa selittää myös kylvöajankohta. Syksyllä kylvetyt palsternakat itivät huonommin, mutta niistä löytyivät selvästi suurimmat juurekset. Keväällä kylvetyistä siemenistä iti suurin osa, mutta ne jäivät koossa selvästi jälkeen syksyllä kylvetyistä. Ne taisivat kärsiä syyskylvettyjä enemmän heinäkuun kuivuudesta. Muutaman pienimmän palsternakan istutin takaisin penkkiin. Syötävää niihin ei olisi kuorimisen jälkeen jäänyt lainkaan, joten saavat mahdollisuuden kukkia.

Ylärivissä ovat syyskylvetyt palsternakat, loput ovat keväällä kylvettyjä. Pikkukuvassa on ylärivin kaksi suurinta oikealla ja alarivin suurimmat vasemmalla. Kokoero on huomattava.

Sellerit jäivät tänä vuonna todella pieniksi. Sama etanaongelma vaivasi niitäkin. Isoin oli vähän suurempi kuin minun nyrkkini mutta kaikki muut olivat sitä pienempiä. Pienin meni suoraan kompostiin, sillä se ei ollut kehittänyt edes juurimukulaa. Ruusukaaleja sain kerättyä talteen 315g. Ensimmäisellä korjuukerralla keräsin 350g ruusukaaleja, eli jonkun verran jäi uupumaan vielä kilon tavoitteesta. Varsiin jäi vielä jonkun verran pikkurillin pään kokoisia keriä mutta tuskinpa ne jaksavat enää kasvaa syöntikokoisiksi. Maa-artisokat jätin vielä kasvimaalle. Käyn jossain vaiheessa katkomassa niiden varret ja laitan puunlehtiä maanpinnan katteeksi, niin satoa saa nostaa sitä mukaa kun sitä sattuu ruuanlaitossa tarvitsemaan. Maa-artisokka kuuluu niihin juureksiin, joita ei kannata nostaa kellariin tai jääkaappiin. Parempina ne säilyvät maassa vaikka kevääseen saakka. Uskon kuitenkin, että mukulat ovat kookkaita, sillä kävin viikko sitten keräämässä majapenkkiin ilmestyneet maa-artisokat syötäväksi. Nekin olivat kohtuullisen kokoisia, vaikka lähtivät kasvuun selvästi myöhemmin kuin kasvimaalle siirretyt kaverinsa ja joutuivat kasvamaan koko kesän täysvarjossa ja kilpailevien kasvien seassa.

Isoin selleri. Purjot keräsin pois viikonloppuna. Ne onnistuivat minusta hyvin.

Porkkanat nostin purjojen kanssa yhtä aikaa. Niiden osalta tiesinkin jo, että pieleen meni ja täysillä. Yksi porkkanoista oli kasvanut hienosti, mutta kaikki muut olivat joko pikkuruisia, haljenneita tai haaraisia. Epätasainen kosteus ja etanat... eipä niiden kanssa epäonnistumiseen muuta syytä tarvita. Porkkanakärpäsen tai kempin vaivaamia porkkanoita en havainnut enkä myöskään tyveltä vihertyneitä. Jotain hyvää siis huonossakin!

Kasvualustakokeilu alppiruusuille, atsaleoille ja pensasmustikoille: lahopuuta ja vähän koivunlehtiä.

Kerroin jo aikaisemmin, että laitoin tyhjiin multasäkkeihin puunlehtiä ja hevosenlantaa talveksi. Nyt täytin yhden säkin isännän halonhakkuusta jääneellä puuroskalla. Seassa oli sen verran lahoja pöllejä, että jo valmiiksi melkein pehmeäksi lahonnutta silppua oli tarjolla yllin kyllin. Muhjuksi lahonnut puuaines on kuulemma erinomaista ainesta rhodojen kasvualustaan, joten päätin kerätä moskan talteen ja sekoitella keväällä varovasti pintamultaan tai jättää maanpinnan katteeksi.

Aamulla varjokujalla näytti tältä.

Iltapäivällä tältä. Lunta oli maassa jo kymmenisen senttiä ja siitähän Karo innostui.

Jee!

Mihinkäs sitten vai joko riitti?

Vielä pienet villit.

Kasvimaapuuhien jälkeen aloitin jänisverkkojen virittelyn. Takapiha on nyt paketoitu ja osa sivupihaltakin. Tänään pitäisi verkottaa pensasmustikat, hunajamarjat, loput atsaleoista ja etupihan uusi pihlaja. Saa nähdä, riittävätkö verkot, sillä uusia suojattavia kasveja on tullut tänäkin vuonna lisää ja vanhat kasvaneet kookkaammiksi. 

Lumisade alkoi äkkiä muuttua vetisemmäksi ja painavammaksi.

Purppuraheisiangervokin nyökyttelee.

Syyshortensian vahvat oksat pysyivät pisimpään ryhdikkäinä, vaikka kukinnot keräsivät paljon painavaa räntää ylleen.

Sellainen ensilumipäivä meillä oli eilen ja maassa on edelleen useampi sentti loskaa. Kaikki tuskin ehtii sulaa vielä siihen mennessä kun lähdemme lasten kanssa jatkamaan kesken jääneitä projekteja, joten kasa märkiä vaatteita on varmasti taas tulossa leivinuunin kylkeen kuivumaan. Jokohan tänään saisi puutarhan kokonaan talviteloille?