Synttärit

Kaksi vuotta tulee tänään täyteen siitä kun julkaisin ensimmäisen postaukseni. Kuinka aika kuluukaan huimaa vauhtia! Kävin eilen ostamassa itselleni keväisen "synttärilahjan", sillä pitäähän synttäreitä jollain lailla juhlistaa.

Raikkaan valkoiset helmililjat pääsevät keväällä puutarhaan ilahduttamaan tulevina vuosina.

Aluksi bloggaaminen oli minulle tapa päästä pieniksi hetkiksi irtautumaan hektisestä pikkulapsiperheen arjesta ja tehdä jotain ihan omaa. Kahdessa vuodessa lapset ovat kasvaneet, vaikka pieniä toki ovat vieläkin. He viihtyvät pidempiä aikoja yhdessä ja leikitkin alkavat sujua sovussa. Toki edelleen tulee välillä kiistoja leluista tai leikin juonesta, mutta varsinkin temperamenttisen esikoisen kasvu yli pahimman uhmaiän on helpottanut arkea ja vähentänyt kaikkien perheenjäsenten stressiä. Blogi ei siis ole enää minulle "henkinen pakopaikka" jatkuvien uhma- ja kiukkukohtauksien välillä, vaan ennemminkin mieluisa harrastus.

Kotoa löytyi sopivankokoinen kori ja keväänvihreää "kuitua" (joku tietää sille varmasti oikean nimen, minä en) koristeeksi.

Huomasin, että lasten kanssa siementen kylväminen ei enää tarkoita automaattisesti kaaosta ja sekasotkua, vaan homma voi jopa onnistua melko mallikkaasti ilman suuria esivalmisteluita ja kaiken mahdollisen ennakointia. Siispä uskon, että tänä vuonna puutarhapuuhatkin onnistuvat varmasti paremmin lasten kanssa, ja heistä voi olla seuran ja yhteisen puuhastelun lisäksi jopa apuakin. Luulen, että se tulee näkymään puutarhassa ja varmaan sitä kautta jollain lailla blogissakin. Muuten aion jatkaa bloggaamista samalla tyylillä kuin tähänkin asti, eli sen kummemmin etukäteen suunnittelematta. Kirjoitan silloin kun juttua tuntuu tulevan ja pääasiassa ajankohtaisista puutarha-aiheista. Jotain tulee toki varmasti jätettyä jemmaan talven varalle, mutta minusta on mukava mennä kasvukausi suunnilleen aikataulussa. Aivan kuin päiväkirjaa kirjoittaisi.

Vasta ensimmäiset nuput ovat alkaneet aueta. Asetelma saa olla alkuun yöt eteisessä ja kukinnan edetessä päivätkin, jotta kukat kestäisivät mahdollisimman pitkään kauniina.

Minun oli tarkoitus järjestää arvontakin, mutta mutkia on sattunut matkaan enemmän kuin osasin ennalta aavistaa, joten arvotaan sitten kun minulla on arvontavoitto hallussani. Veikkaan, että osallistujamäärä ei kovin suureksi kasvaisi, jos laittaisin arvottavaksi "yllätyspalkinnon, joka tulee joskus aikanaan". Siispä kiitän tällä kertaa vain sanallisesti teitä lukijoitani siitä, että olette olleet seuraamassa ja kommentoimassa Hiidenkiven puutarhan enemmän tai vähemmän mullantuoksuisia puuhia. Jokainen lähettämänne kommentti on tuonut iloa päiviini ja välillä uusia ideoitakin. Aamun ensimmäinen kurkkaus blogin kommentteihin on edelleen yksi päivän kohokohtia. Lämmin kiitos teille, ihanat blogiystäväni <3 Toivottavasti päivästänne tulee yhtä aurinkoinen kuin näyttäisi tännekin tulevan!

Pirteä -15,5 asteen pakkanen sai puiden oksille kertymään hentoisesti kuuraa, joka alkoi säihkyä aamuauringossa.

Aurinkoista päivää!

Bloggaamisesta ja kuvista

Viime aikoina monessa blogissa on pohdittu omaa suhdetta internetiin, eri some-kanaviin ja bloggaamiseen. Pohdintoja on ollut mielenkiintoista lukea ja olenkin miettinyt myös omia tapojani. Olen usein huomannut olevani tietoteknisissä taidoissani suunnilleen samalla tasolla kuin keskiverto seitsemänkymppinen, mitä en siis fyysiseltä iältäni ole, enkä koe henkisestikään olevani! Facebookia aloin käyttämään varmaan viitisen vuotta kaveripiirini jälkeen ja instagram sekä pinterestikin ovat toistaiseksi jääneet vieraiksi. Bloggaamisen aloittamista mietin todella kauan, mutta nyt olen iloinen, että rohkenin aloittaa. Taidan nimittäin olla tähän täysin koukussa!

Jouluruusun lehdet pääsivät esiin, kun kuunliljat lakastuivat sen edestä. Yön aikana oli satanut pari lumihiutaletta.

Tapoja kirjoittaa postauksia näyttää olevan niin monta kuin on kirjoittajaakin. Joku kirjoittaa yhdeltä istumalta koko postauksen, toinen luonnostelee ja jättää sen sitten hautumaan ennen julkaisemista. Minä teen postauksia silloin, kun lapset viihtyvät keskenään. Joskus aikaa on viisi minuuttia, joskus jopa puoli tuntia kerrallaan. Kirjoitan myös iltaisin lasten mentyä nukkumaan, jos isäntä on töissä. Isännän kotona ollessa ilta on rauhoitettu meille kahdenkeskiseen olemiseen. En ole varmaan yhtään postausta tehnyt kerralla valmiiksi, vaan kirjoitan pikkuisen kerrallaan. Aloitan myös uusia postauksia ennen kuin edellinen on valmis: nyt työn alla on 17 postausta, joista suurin osa on tarkoitettu talven aikana julkaistavaksi. Usein huomaan työstäväni postauksia mielessäni koti- tai puutarhatöitä tehdessäni. Tekstin tuottaminen on minulle melko helppoa ja kirjoittaminen sujuu nopeasti kymmensormijärjestelmällä. Koska olen syntyperäinen savolainen, vastuu sisällön laadusta siirtyy sinulle, rakas lukijani ;)

Aamupäivällä aurinko pilkahti pilven raosta ja osui kauniisti siperiankurjenmiekan lehtiin saaden ne hehkumaan.

Postausten tekemiseen liittyy kiinteästi kuvien ottaminen ja niiden mahdollinen käsittely. Minulla on tapana siirtää kamerasta kuvat erilliseen "Siirrettävät kuvat" -kansioon, johon teen kullekin kuvauskuukaudelle oman alakansionsa. Käsittelen kuvat yleensä saman tien. Tosin uuden kameran myötä käsittely sisältää nykyään useimmiten vain rajauksen. Minkä määrän vapaa-aikaa sainkaan!

Tältä näyttää näyttökuva lokakuun kansiosta.

Kuukausikansiossa on (tietenkin) vielä jokaiselle kuvauspäivälle oma kansionsa. Sitten kun inspiraatio iskee tai viimeistään talven aikana, siirrän kuvauspäivien kuvat yhteen läjään kuukausikansioonsa.

Heinäkuun kuvien siirto ja ylimääräisten poistaminen on jo aloitettu. Tässä osa kuvista.

Samasta kohdasta saattaa olla kymmenenkin kuvaa, joista valitsen pari parasta ja poistan loput. Otan useita kuvia siksi, että saan varmasti edes yhden onnistuneen otoksen, ennen kuin joku tulee ja tuhoaa kukkaset.

18.7.2017 satoi 13-millisiä rakeita. Siis heinäkuussa. Maa valkoisenaan.

Kuunliljat ja moni muu kasvi olivat kuin haulikolla ammuttuja. Uskalsin mennä vasta seuraavana päivänä tarkastamaan ja kuvaamaan tuhot.

Jäljelle jääneet kuvat siirrän nimettyinä varsinaiseen Pihakuvat-kansioon. Arvaattekin jo varmaan, että sekin kansio sisältää jos jonkinmoista alakansiota? Ja taas, jos on samasta kasvista useampia kuvia, valitsen parhaan tai pari jätettäväksi kansioon. Näin kuvien määrä pysyy maltillisena ja jokin tietty kuva on myös helppo myöhemmin löytää.

Varsinainen puutarhakansioni, johon pääsevät vain parhaat kuvat.

Auki kirjoitettuna postausten eteen tekemäni työmäärä näyttää valtavalta, mutta todellisuudessa ehdin hyvin myös hoitamaan perheen, kodin, puutarhan ja työt silloin kun niitä sattuu olemaan, sekä lukemaan ja kommentoimaan muiden postauksia. Talvella, kun puutarhaan käyttämäni aika vähenee minimiin, minulle jää aikaa lukea myös puutarhalehtiä ja -kirjoja. Sitä en kesäisin ehdi koskaan tekemään, sillä joku raja on sentään tehokkuudellakin!

Olisi hauska kuulla, millainen tapa teillä on tehdä postauksia ja yleensäkin miten käytätte aikaa bloggaamiseen? Kuvia ottaa varmaan jokainen sadoittain kesän aikana. Järjestelettekö niitä kansioihin vai kuinka säilötte kuvat?

Tervehdys kaikille!

Minua on jo pitkään kiinnostanut oman blogin perustaminen. Puutarhainnostukseni syttyi joskus 2000-luvun alkupuolella, jolloin puuhastelimme äitini kanssa hänen kukkapenkeissään. Sen jälkeen kulloisenkin asuinpaikkani parvekkeet ovat täyttyneet kukkaruukuista ja ilahduttaneet ohikulkijoita. Vasta muutettuamme omakotitaloon vuonna 2015 pääsin toteuttamaan kunnolla itseäni ja kaivelemaan kukkapenkkejä ihan omaan puutarhaan. Pienten lasten vuoksi en ole aiemmin saanut aikaiseksi aloittaa bloggaamista, mutta nyt sekin on vihdoin toteutumassa.

Lunta on vielä 80cm, mutta auringonpilkahdus tietää kevättä.

Tähän asti kaikki pihakuvani, muistiinpanoni, suunnitelmani sekä pihakartta ovat olleet sekalaisissa kansioissa tietokoneella ja paperilla. Tavoitteenani on koota kaikki yhteen tähän blogiin tavallaan itselleni muistikirjaksi. Kommentit ja ideat lukijoiltani otan iloisena vastaan. Jotta pääsette hyvin mukaan puutarhaani, aloitan siitä, mitä paljastui keväällä 2015 lumien sulaessa. Edellisten asukkaiden jäljiltä pihalla oli valtava siperianpihta, herukka- ja karviaispensaita, raparperi, valkea pihasyreeni, lumipalloheisi ja hansaruusu... sekä rikkaruohottunut, kuoppainen ja sammaloitunut nurmikko.

Näkymä etupihalta. Oikeassa alanurkassa näkyy osa ränsistyneestä pihasyreenistä ja autotallin vieressä pihtakuusi.

Sivupihalta takapihalle. Kuvassa myös shelttineitimme Karo, joka imuroi pupun papanat pihaltamme.

Pihaamme ympäröi kahdelta sivulta metsikkö, joka toisaalta suojaa, mutta toisaalta  myös varjostaa. Metsän ansiosta pihaltamme löytyy kaikkia valo-olosuhteita paahteesta täysvarjoon. Vaikka tonttimme on pienellä kumpareella, alue tuntuu silti ympäristöään kylmemmältä. Aloitimme puutarhan kaivamisen kasvimaasta ja jo heti ensimmäisellä lapioniskulla kävi selväksi, että kiviä riittää. Uusina pihanomistajina meillä ei ollut kuin lapio, joten kaivaminen keskeytyi siihen asti, että saatiin rautakanki hankittua. Muutama järkäle (vai liekö ollut ihan peruskalliota...) jätettiinkin suosiolla niille sijoilleen. Edellisillä omistajilla on kuulemma joskus ollut pieni kukkapenkki, jonka jäänteenä kevättähtiä löytyi pitkin nurmikkoa iloisina yllätyksinä. Myös kukkivat valkovuokot ja lemmikit ympäri tontin laitoja toivat hymyn huulille. 

Tervetuloa mukaan seuraamaan puutarhaprojektimme toteuttamista!