Kaikkeen sitä ryhtyykin

Tämän syksyn työllistävin, turhauttavin, hermojaraastavin, mutta samalla myös palkitsevin käsityöprojekti on ollut laskosverhojen näprääminen keittiöön. Meillä ei ole ennen ollut keittiössä muita verhoja kuin tajuttoman rumat ja epäkäytännölliset rullaverhot, ja kun aiemmin syksyllä remontin yhteydessä ne otettiin pois, pidin visusti huolen siitä, että ne eivät eksy edes vahingossa tai väliaikaisratkaisuna takaisin. Saman tien kun ensimmäinen oli otettu alas, leikkasin kankaan irti ja tuhosin mekanismin. Kankaat hyötykäytettiin remontissa maalaussuojana lattialla ja viskattiin sen jälkeen sekajätteeseen katumusta tuntematta.

Ihastuin tähän kangaskaupasta löytyneeseen Tulipensas-kankaaseen.

Torista löysimme aika pian remontin jälkeen sopivankokoiset sälekaihtimet ja ne saatiin youtube-videoiden avulla hyvin asennettua paikoilleen. Tässä ollaan jo muutama viikko ihmetelty, kuinka ihmeessä pärjäsimme yhdeksän vuotta ilman niitä. Paljon kätevämmät kuin rullaverhot eivätkä rusikoi ikkunalaudalla olevia kasveja. Halusin kuitenkin myös ihan oikeat verhot keittiöön piristämään ilmettä. Mallina laskosverho oli oikeastaan ainoa järkeenkäypä vaihtoehto mutta ne mokomat ovat todella kalliita valmiina. Tutkailin käsityöblogeja ja torin tarjontaa aika pitkään, kunnes huomasin torissa ilmoituksen todella edullisista laskosverhoista. Ne vain olivat väreiltään sellaiset hyvin "raikkaat" beige ja harmaa, jotka olisivat myös saaneet remontissa piristyneen keittiömme näyttämään uudelleen nuhjuiselta ja väsyneeltä. Eikä samassa huoneessa oleviin ikkunoihin tietenkään voi laittaa keskenään eri värisiä verhoja. Niistä sai kuitenkin mekanismit purettua uusiokäyttöön, joten eihän kankaan korvaaminen uudella pitäisi liian haastavaa olla.

Uusi verho puoliväliin laskettuna. Kaapin väri on muuten luonnossa paljon vaaleampi ja viileämmän sävyinen kuin kuvassa.

No, ei se liian haastavaa ollutkaan, mutta kauaksi siitä ei kyllä jääty. Ensimmäiset haasteet tulivat vastaan jo kangaskaupassa, jossa kävi ilmi, että ulkonäkökriteereihini sopivaa, 155cm leveää kangasta ei ole olemassa. Olin tehnyt eri värisistä paperinpaloista keittiönkaappeihin sopivan värikartan, jonka avulla varmistui, että ensimmäisellä kangaskauppareissuilla silmiini osunut Tulipensas-kangas olisi juuri täydellisen värinen. Kangas oli vain 143cm leveää, joten myyjä ehdotti, että tekisin molempiin sivuihin reunukset eri kankaalla. Tuli todettua, että valkoisia on suunnilleen sata eri sävyä eikä mikään niistä sopinut verhojen pohjaväriin. Verhojen muista sävyistä valikoitui lopulta punainen, tosin saman paksuista tai hieman ohuempaa kangasta ei ollut oikeansävyisenä. Varsinaista verhokangasta paksummat taitokset ja eri väristen kankaiden saumakohdat toivat melkoisesti lisähaasteita ompeluun, mutta kun ei tutki verhoja liian läheltä eikä ammattilaisen silmin, niin ihan hyvät tuli. Vielä kun saisi toisen verhoista seinälle asti. Olen nimittäin laittanut johonkin varmaan talteen yhden kiinnikkeistä.

Verhot ylhäällä. Laskosten mitat otin purkamistani verhoista.

Hermoja ei tässä projektissa säästelty mutta rahaa säästyi itse tekemällä noin 500 euroa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi rakkaita lukijoitani unohtamaan tällaisten verhojen itse tekemisen, jos käytettävissä on vain normaalikokoinen ruokapöytä ja niin vanha ompelukone, että sen käyttöohjeetkin on kirjoitettu teititellen ja ilman google-kääntäjiä. Onneksi lastenhuoneisiin ommellut verhot eivät tuottaneet ongelmia. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain hyötykäyttöä niille alkuperäisistä laskosverhoista puretuille kankaille, jotka vaikuttavat laadukkaalta materiaalilta. Oikeassa ympäristössä niiden värikin toimii varmasti paremmin. Ompelemistani verhoista jäi myös tummanpunaista kangasta, josta voisi inspiraation iskiessä näprätä jotain jouluista.

Revontulet loimusivat viikko sitten jo melko aikaisin illalla.

Sää ei ole houkutellut liiemmin ulkoilemaan eivätkä toisaalta pitkiksi venyneet työ- ja opiskelupäivätkään ole antaneet aikaa puutarhapuuhiin. Talvetettavat kasvit ovat edelleen ulkovarastossa odottelemassa kellariin nostoa. Niillä ei ole mitään hätää vielä, kun on ollut näin lämmintä. Vasta sitten kun pakkasta alkaa olla useampi aste ympäri vuorokauden, pitää nostella kasvit kellarin suojiin.

Revontulet keittiön ikkunasta kuvattuna.

En liiemmin välitä tällaisesta kurakelistä, mitä on nyt jatkunut ikuisuuden. Viimeksi eilen saimme taas kokea lapsiperheen kurakaaoksen, kun muksut päättivät tehdä saaviin kuravelliä ja olivat myös sitten sen näköisiä hatunsta kumpparinkärkiin. Eivät suostuneet edes ulos lähtiessä laittamaan kuravaatteita päälle (pikkulasten juttuja kuulemma...). En viitsinyt tapella asiasta, pääasia oli vain saada heidät pihalle purkamaan tarmoaan. Saivat kyllä sitten ihan itse huuhdellakin vaatteistaan enimmät kurat pois, jotta vaatteet pystyisi laittamaan uunin päälle kuivumaan. Lattian moppausta ja suihkun siivousta tuli siinä samalla heille lisäprojektiksi. Tämän päivän ulkoiluun kuravaatteet vedettiin ilman enempiä vastalauseita päälle, kun lapset eilen huomasivat, mikä urakka pesemisessä oli ja halusivat kuitenkin samaa mutavellileikkiä jatkaa. Tulisipa jo pientä pakkasta, niin loppuisi kurakelit!

Amaryllis 'Magic Green' työntää kukkavartta vakaaseen tahtiin.

Sisäkasvit ovat minulla jääneet aika vähälle huomiolle. Amarylliksen nuput toki huomasin jo heti kun niitä alkoi ilmestyä, samoin kukkapenkistä sisälle otettu tulilatva on tarkassa seurannassa. Yhdessä latvassa onkin jo kukkanuppu, mutta muuten puska ei vielä näytä innostuneen nuppuiluun. En ole kyllä itsekään ollut kovin tarkka sen valon ja pimeäntarpeesta, vaan kasvi on saanut olla kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ei se täysin pimeässä siinä ole silloin, jos keittiössä on valot tai jonkun tarvitsee käydä kodinhoitohuoneessa tai suihkussa, mutta se on ainoa paikka, jossa se tulee kasteltua ajallaan ja valoisan ja pimeän vaihtelua tulee edes satunnaisesti riittävästi. Jos amaryllis ja tulilatva ovat saaneet edes jonkinlaista huomiota, niin anopinkieli on ollut niin seinäkukkasen roolissa, että jopa isäntä bongasi siitä kukkanupun ennen minua. Alkaa lähennellä jo noloa tämä tapaus... 

Anopinkieli otti amarylliksestä mallia. Ulkona maa on muuttunut illan pimeydessä valkoiseksi.

Marraskuun puoliväli on jo hienosti ohitettu. Vielä muutama viikko pimeää syksyä ennen kuin valoisa aika alkaa taas lisääntyä. Sitä odotellessa...

Huonekasveja ja hyötykasvipohdintaa

Kevät nakkeli eilen varsin erikoista säätilaa tänne suunnalle. Aamulla sateli räntää, puoliltapäivin vettä ja iltapäivällä töissä katselin ikkunasta, kun aurinko helotti niin kirkkaalta taivaalta kuin mahdollista. Illalla olin kuin kävelevä lumiakka jo pelkästään sillä matkalla minkä hipsin työpaikan ulko-ovelta parkkipaikalle. Ja auto oli noin viidenkymmenen metrin päässä ulko-ovesta, ei suinkaan useamman korttelin päässä. Päivällä sulana olleet tiet olivat liukkaan hyhmän kuorruttamat. Kevät keikkuen tulevi, mutta ei kai sen tarvitsisi saman päivän aikana äärilaidalta toiseen mennä. Tänään onkin onneksi ollut oikein kaunis ja aurinkoinen päivä ja lämpötilakin hyvin maltillisesti nollan pinnassa. Hanget siis sulavat hiljalleen ilman että joka paikka on lammikoita täynnä.

Purppurarevonhännät itivät vuorokaudessa ja vielä vähän turhan hyvällä itävyysprosentillakin.

Huonekasvini saivat viime keväänä melko perusteelliset käsittelyt. Suurimmalle osalle vaihdoin isommat ruukut ja kaikille laitoin vähintäänkin uutta multaa ja lannoitetta lisää. Siksipä tänä vuonna rapsuttelin vain pikkuisen pinnasta vanhaa multaa pois ja laitoin tilalle tuoreempaa sekä ripauksen kanankakkaa. Keltareuna-anopinkieli on kuitenkin odottanut jo pari vuotta suurempaa ruukkua ja viimein tänä keväänä sain aikaiseksi hankkia sellaisen. Vanha ruukku oli halkaisijaltaan 25cm, uusi 30cm ja muutos tuntuu silminnähden hyvin suurelta. Ennen anopinkieli näytti valtavalta, nyt melkeinpä pieneltä, vaikka en nykäissyt kuin pari huonokuntoisinta lehteä pois. Eivät ne kuitenkaan olisi kasvaneet kunnolla. Ruukun ja kasvin mittasuhteet vain muuttuivat melkoisesti. Uusi ruukku oli sen verran paljon entistä syvempi, etten edes harkinnut täyttäväni ruukkua kokonaan. Nyt kun anoppi on jätetty aika syvälle ruukkuun, se pärjää tuossa samassa monta vuotta ihan vain sillä, kun lisää uutta multaa juurien alle. Sitten kun uusi ruukku käy ahtaaksi, onkin varmasti aika nuorentaa koko puskaa.

Uusi ruukku näyttää melkein suhteettoman suurelta vanhan rinnalla.

Ja nyt anopinkieli näyttää hirmuisen pienelle. Ikkunasta näkyy päivän lumitilannetta.

Kultaköynnössekasotkusta lähti varmaan kolme metriä versoja veks. Mokoma kun alkoi tunkeutua jo ruokapöydälle.

Pullopuutarha on virkistynyt silminnähden, kun keskitalven pimeä aika on loppunut ja valoa tulee reilummin. Pirteimmin uutta kasvua on puskenut pilkkulehti. Muratti ja henkihieverissä riutunut kirjovehka ovat melko hailakoita ja näyttävät siltä kuin kaipaisivat vähän tujumpaa kasteluvettä tai jotain muuta muutosta olosuhteisiinsa. Ei pullopuutarhaa passaa hirveästi lannoittaakaan, etteivät kasvit kasva liian rehevästi ja puske ulos purkistaan. Ehkä kuitenkin nykäisen sieltä ainakin vehkan pois, sillä mieltä kaihertaa katsella selvästi kärsivää kasvia.

Sivusta pullopuutarha näyttää melko vehreältä.

Ylhäältä katsottuna harva kasvusto paljastuu, mutta ehkäpä kasvit alkavat taas tuuheutua kevään mittaan.

En ole minäkään välttynyt siemenhyllyjen houkutuksilta. Aiemmilla reissuilla unohdin ostaa vuonankaalia ja kun aiemmin tällä viikolla sattui olemaan ylimääräistä aikaa, päädyin tutkimaan erään marketin hyllyt tarkemmin läpi. Niinpä mukaan tarttui myös tatsoita ja kähärälehtistä salaattia. Muistelin, että salaatinsiemenet vanhenevat aika nopeasti enkä tainnut viime keväänä hankkia kuin kaksi lehtisalaattipussia. Muistikuvani piti onneksi paikkansa eikä laatikoista löytynyt kuin ne viimevuotiset salaatit sekä tatsoi, jonka parasta ennen päiväys oli jo kolme vuotta sitten. Säästän uudet siemenet kasvimaalle ja kylvän vanhat ruukkuihin eteiseen. Jos itävät, saan napsia varhaissatoa jo hyvissä ajoin leivän päälle ja istuttaa myöhemmin jämät kasvimaalle. Jos eivät, niin enpähän ole tuhlannut jo ennestäänkin pieneltä kasvimaalta tilaa vanhentuneille siemenille.

Salaattisaalis.

Minusta on kiva, jos kasvimaallakin on paljon eri värejä. Vanhat salaatit olivat kumpikin punalehtisiä, joten niistä saa näihin uusiin yhdisteltynä oikein hauskat kasvustot. Kaikilla on vielä erilaiset lehtimuodotkin. Ja miten värikäs salaattikulhollinen niistä sitten syntyykään! Lisää väriä löytyi hernevalikoimasta. Lapsilla oli näkemisen arvoiset ilmeet, kun tutkivat hankkimaani pussia. Violetit pavut olivat heille jo ennestään tuttuja mutta violetit herneet herättivät kummastusta. Aikanaan sitten ihmetellään, minkä värisiä kukkia ne tekevät, löytyykö palkojen sisältä violetteja vai vihreitä herneitä ja onko maku yhtä hyvä kuin tavallisissa herneissä. Mansikkamaalle oli myös tarkoitus tulla lisäväriä keltaisista kuukausimansikoista, mutta taimia on tällä hetkellä hengissä enää yksi. Ei niitä montaa itänyt alunperinkään ja sitten juuri se puoli ruukusta, jossa oli enemmän taimia, pääsi kuivahtamaan pinnasta liikaa ja vasta itäneet taimet kuukahtivat siihen. Nyt yritän pitää sen ainokaisen hengissä, jotta siitä saa aikanaan täydennystaimia. Ihan hirveät paineet tällaiselle hitusen huolimattomalle kastelijalle, joka on kaiken lisäksi juuri sen aurinkoisimman osan päivästä töissä. Jos ei aamulla muista tarkistaa kosteustilannetta, illalla saattaa olla jo myöhäistä.

Vähän vaihtelua hernepenkkiin.

Pikavisiitillä saksalaiseen lähti tänään mukaan vain keltajuuria. Kiireessä on hyvä käydä tällaisilla ostoksilla, niin ei tule liioiteltua.

Selvästi hyötykasvitarhuri minussa innostuu, kun siemenhyllyiltä löytyy kaikkea kivaa kokeiltavaksi. Tänä vuonna mennään melko tutuilla lajeilla mutta niihinkin tulee virkistävää vaihtelua erikoisemmista lajikkeista. Kesäkukista olen onnistunut pysymään erossa. Tavoitteenani on saada vanhaksi meneviä ja jo vanhentuneita siemeniä vähennettyä, jotta voi taas jonain vuonna kokeilla jotain aivan uutta.

Huonekasvieni top 4

Synttäriarvonnassa viime keväänä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista heitti minulle tehtäväksi kertoa neljästä parhaasta huonekasvistani. Emmin aika pitkään, kirjoittaisinko juttua ollenkaan kun ei noita huonekasvejakaan järin montaa ole. Päätin kuitenkin tarttua aiheeseen nyt, kun huomio on muutenkin puutarhan sijaan enemmän huonekasveissa.

Anopinhammas, lajike on varmaankin 'Golden Hahnii'.

Minulla on tällä hetkellä vain kuusi erilaista huonekasvia: kaksi orkideaa, jotka ovat kumpikin samaa lajiketta, kultaköynnös, anopinhammas, anopinkieli, rahapuu ja sirovuoripalmu. Niin ja pullopuutarhan surkeasti voivat pilkkulehti ja minimuratti siihen vielä lisäksi. Niistä neljän kärki erottuu helposti, jos otetaan mittariksi helppohoitoisuus. Koska olen vähän hutilus huonekasvien kanssa ja varjoisat ikkunat tuovat lisähaastetta, päätin helppohoitoisuuden olevan ehdottomasti valintakriteerinä. Sen jälkeen kun akvaario tuli meille, olen käyttänyt sen vedenvaihdoissa tulevaa ravinteikasta vettä kukkien kasteluun. Se on selvästi ollut mieleen huonekasveilleni. Ravinteiden lisäksi vettä tulee kasveille säännöllisemmin, kun akvaarion hoito rytmittää samalla myös kukkien kastelua.

Keltareuna-anopinkielellä on korkeutta melkein 130cm mullan pinnasta laskettuna.

Vanhin huonekasveistani on keltareuna-anopinkieli. Sain sen jättikokoisena puskana äidiltäni silloiseen opiskelija-asuntooni noin vuonna 2010 ja se on kulkenut muutoissa mukana siitä lähtien. Tänne muuttaessamme pilkoin sen ihan pieniksi kappaleiksi, sillä siitä oli tullut jo aivan liian kookas ja painava. Opiskelija-asunnossani anopinkieli sai täyttä auringonpaahdetta ja viihtyi mainiosti. Muissa asunnoissa oli normaalimmat olot ja täällä toinen ääripää, eli kesällä vain hajavaloa ja talvella varjoa. Anopinkieli ei ole ollut moksiskaan, vaikka on ottanut osumaa lasten lentelevistä leluista tai taaperon kasvitieteellisistä kokeista. Se on kukkinutkin silloin tällöin. Loistokasvi, joka ei tarvitse selvitäkseen kuin vesitilkkasen harvakseltaan. Minulla se kasvaa altakasteluruukussa, jonka säiliön täytän korkeintaan puoliväliin vasta sitten kun multa on selvästi kuivunut edellisen kastelun jälkeen.

Rahapuun tyvellä alkaa olla jo paksuutta.

Rahapuun saimme mieheni veljeltä tupaantuliaislahjaksi, kun muutimme yhteen. Siitäkin tapahtumasta on aikaa yli kymmenen vuotta ja rahapuu on vain komistunut koko ajan. Olen silloin tällöin leikannut sitä vähän mutta muuten se on saanut kasvaa omillaan. Paremmalla hoidolla se olisi ehkä vieläkin kookkaampi mutta ei tuota pieneksi voi moittia nytkään. Rahapuu on ollut aina valoisimmilla ikkunoilla, eli siis talvet melko varjossa mutta kesällä puolet päivästä suorassa auringonpaahteessa. Kuten anopinkieli, rahapuukin saa päästä kuivahtamaan kunnolla kastelujen välissä. Kokeilen sen kosteustilanteen aina lehdistä: silloin kun lehdet selvästi tuntuvat löysiltä, on aika kastella. Pinkeät lehdet ovat merkki siitä, että kastelukannun kanssa saa pysyä kaukana, vaikka multa tuntuisi rutikuivalta.

20-senttinen saviruukku näyttää pieneltä, kun siinä on melkein 40cm korkea ja saman levyinen rahapuu.

Keltareuna-anopinhampaan sain muistaakseni 2012. Se on ollut anopinkielen tapaan yhtä vaivaton ja kaunis huonekasvi. Se on hieman pienempilehtinen kuin vihreät anopinhampaat, joten se on pysynyt kasvutavaltaan paljon niitä kauniimpana. Minulla oli nimittäin joskus vihreäkin anopinhammas, joka oli minusta tavattoman ruma rutjake tähän söpöläiseen verrattuna. Viime keväänä anopinhammas poikasineen oli kuitenkin kunnon uudistuksen tarpeessa, joten otin siitä siisteimmän taimen ja istutin sen alimpia hyvän näköisiä lehtiä myöten multaan (lue operaatiosta täältä). Nyt anopinhammas on taas todella kaunis ja elinvoimaisen näköinen.

Melkein vuosi sitten ruukku oli selvästi kookkaampi kuin kasvi, nyt näyttää sopusuhtaisemmalta.

Tuoreempi tulokas huonekasvieni joukossa on kultaköynnös 'N'joy', jonka löysin kaksi vuotta sitten joulun alla marketin alehyllyltä. Alkuun se oli ihan ikkunalaudalla, mutta versojen alettua kasvaa kunnolla se pääsi amppeliin. Kesäaikaan se on varjoisammalla itäikkunalla, talvet hitusen valoisammalla keittiön ikkunalla, mutta eipä talvella voi mitään ikkunaa meillä sanoa valoisaksi. Vaikka kirjavalehtisten kultaköynnösten sanotaan tarvitsevan enemmän valoa kuin niiden perusvihreiden, tämä yksilö on viihtynyt aika hyvin varjossakin. Ainakin se on moninkertaistanut kokonsa ja viime kesänä jouduin jopa leikkaamaan sen versoja lyhyemmäksi. Kultaköynnökselläkin on altakasteluruukku mutta annan säiliön päästä tyhjäksi ja mullan hiukan kuivahtaa ennen kuin lisään vettä.

Kultaköynnöksen versot roikkuvat jo melko lähellä ruokapöytää, joten keväällä on taas leikkauksia tiedossa.

Koristeelliset lehdet vielä lähikuvassa.

Vähän tekisi mieli hankkia joku uusi viherkasvi. Sen pitäisi viihtyä varjossa ja jäädä melko pieneksi. Meillä ei ole nimittäin enempää tilaa kookkaille viherkasveille. Aiemmin kasveja hankkiessa minulla oli kriteerinä se, että kasvin pitää sietää pimeyden lisäksi myös ajoittaista kuivahtamista. Nyt, kun akvaariosta tulee säännöllisesti kymmeniä litroja kasteluvettä, voin laajentaa valikoimaa myös tasaista kosteutta vaativiin lajeihin. Kerropa kommentteihin parhaat vinkkisi!

Höpinää huonekasveista ja muusta

Ihana aurinko on hellinyt ainakin Pohjois-Savoa jo reilun viikon ilman että samalla olisi ollut -20 asteen pakkasia. Miten upeaa vaihtelua ainaiseen lumi- ja räntäsateeseen! Säällä on valtava vaikutus mielentilaan, joten tässä maailmantilanteessa tämä tuli kuin tilauksesta. Kylläpä olisi raskasta pysyä positiivisena ja toiveikkaana, jos taivas olisi paksun, harmaan pilvikerroksen peitossa ja koiran kokoisia räntähiutaleita rätkisi sakeanaan jo ennestäänkin hyvin paksujen nietosten päälle. Ukrainan tilanne ja itänaapurin mahdolliset seuraavat liikkeet huolestuttavat minua siinä missä varmasti ketä tahansa muutakin. Puutarha-asiat, niistä kirjoittaminen ja blogienne lukeminen tuovat hyvin tarpeellisen tauon huolestuttaville ajatuksille ja uutisille, joten jätetään märehtiminen tähän ja siirrytään kasvien pariin.

Ensimmäisessä helmililjan kukassa näkyy jo väriä. Ruukku on tuotu lumihangesta eteiseen kaksi viikkoa sitten ja reilu viikko sitten eteisestä huoneenlämpöön.

En ole mikään huonekasviguru, vaikka pidän kyllä viherkasveistakin. Ehkä suurin syy vaatimattomaan kasvivalikoimaani on valoisten ikkunoiden puute ja muutenkin vähän kehnot tilat kasveille. Suunnilleen marraskuusta tammikuun loppuun yhdestäkään ikkunasta ei osu auringonvalo sisälle eikä sopiville kasvien sijoittelupaikoille oikein saa kasvilamppujakaan auttamaan kasveja pimeän ajan yli. Eikä sovi unohtaa sitä, että varsinkin kesäaikaan minulta meinaa unohtua sisäkasvien kastelu. Monta kasvia olen tappanut kuivuuteen mutta onneksi on niitäkin, jotka pärjäävät näissä oloissa. Lisääntynyt valo muistutti, että mullanvaihdon aika on käsillä näille sinnikkäille selviytyjille.

Lasten rahapuu sai uuden ruukun.

Suurimmalle osalle huonekasveistani oli tänä vuonna tarpeen tehdä mullanvaihto. Rahapuun ja kultaköynnöksen vaihdoin viime keväänä  isompiin ruukkuihin, joten niille laitoin vain vähän kanankakkaa ja uutta multaa päälle. Hirmuisesta unohduksesta juuri ja juuri selvinnyt Pampula (sirovuoripalmu) pärjää tällä kasvuvauhdilla ruukussaan vielä monta vuotta ja sai vain pienen siistimisen ja ripauksen kanankakkaa. Anopinhampaani on aikaa myöten kasvanut vähän ruman näköiseksi lehtitursakkeeksi. Ahtaassa olleet ruusukkeet olivat tapelleet tilasta ja kasvattaneet itselleen rungot. Päätin repiä yhden alun irti ja istuttaa sen reilusti syvemmälle. Alkuperäinen puskakin muuttui heti paremman näköiseksi kun tilaa tuli lisää ja huonot lehdet lähtivät pois välistä.

Nypin tästä vappuhuiskasta vielä muutaman lehden pois ja istutin sen jälkeen alimpia lehtiä myöten ruukkuun. Katsotaan, kuinka käy. En ole koskaan kokeillut moista operaatiota.

Anopinkieli on kasvanut kolme vuotta samassa ruukussa ilman mullanvaihtoa, joten sen juuristotilanne oli tarpeen tutkia. En itse saanut kiskottua ruukkua irti, joten kutsuin lapset apuun: minä kiskoin kasvia, lapset ruukkua. Pelkäsin, että anoppi päättää aikansa niskoteltuaan päästää otteensa yhtäkkiä irti, minkä seurauksena kaikki mätkähdämme selällemme (istuimme varmuuden vuoksi). Onneksi niin ei käynyt, vaan ruukku irtosi lopulta hyvin rauhallisesti ja paljasti käytännössä pelkkää juuristoa. Tyhjää multatilaa ei ollut juuri lainkaan. En ollut hankkinut anopille suurempaa ruukkua, joten juuristoa piti pienentää. Valitettavasti se siis tarkoitti sitä, että revin reunoilta pari huonokuntoisinta lehtiruusuketta irti ja sen verran juuria, mitä helposti lähti. Poistin myös pari pienempää, epäilyttävän vihreänä kasvavaa ruusuketta. Niillä toimenpiteillä sain anopinkielelle sen verran mahdutettua kanankakkaa ja uutta multaa, että se pärjää ensi kevääseen. Jos vaikka muistaisin siihen mennessä hankkia sille suuremman ruukun. Vanha ruukku kun alkaa vedellä viimeisiään jo muutenkin.

Vaatimaton huonekasvikokoelmani ennen toimenpiteitä (pullopuutarha, rahapuu ja kaksi orkideaa puuttuvat kuvasta kun en tehnyt niille mitään). Anopinkieli on ottanut lasten leikkiessä vähän osumaa...

Anopin mullanvaihto-operaatiosta lapset keksivät, että heidän pieni rahapuunsa kaipaa myös uutta multaa. Ajattelin, että mikäpäs siinä, jos kerta haluavat ja kävin hakemassa turhan panttina pyörineen pienen saviruukun. Yhteistuumin lapset kippasivat rahapuun vanhasta muovipurkistaan pois ja istuttivat uuteen ruukkuun. Lisäksi he halusivat pelastaa myös vihreälehtiset anopinkielet kun kuulivat, että aioin viskata ne kompostiin. Onneksi saviruukkuja oli kaksi, niin saivat lapset sitten toisenkin huonekasvin itselleen. Rahapuu on ollut heillä reilu puolisen vuotta ja hengissä on pysynyt, vaikka kastelu on lapsilta unohtunut hyvin sujuvasti. Ehkä syytä on äidissäkin, joka ei aina muista muistuttaa asiasta. Onneksi myös anopinkieli kuuluu niihin kasveihin, jotka eivät kuole aavikko-olosuhteissa.

Multahommien jälkeen meillä on muutama kasvi enemmän. Pieni anopinkieli tarvitsi tukikepin ja narun siksi aikaa, että se juurtuu ja jaksaa pitää painavat lehtensä itse pystyssä.

Talvetettavien kuulumisista sen verran, että karjalanneidot pääsivät eilen kellarista huoneenlämpöön. Aivan rutikuivia koppuroita olivat kumpikin mutta jospa sieltä taas tänä vuonna lähtee versomaan vaaleanpunaisia merenneidon pyrstöjä. Muita kasveja en vielä tuonut kellarista; pitää saada riippapelakuun kirvaongelma kuriin ennen kuin eteiseen uskaltaa tuoda verenpisaroita. Tai ehkä pelakuun siirto keittiöön voisi olla varmempi ratkaisu hoitaa eteinen turvalliseksi. Niin taisin tehdä viime vuonnakin.

Seuraavaksi kunnon kastelu ja sitten vain odotellaan, milloin karjalanneidot päättävät heräillä talviuniltaan.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Minua on kiinnostanut pitkään kokeilla leipoa leipää juuritaikinalla. Sain joskus anopilta suvussa vähintään vuosikymmeniä kulkeneen ruisjuuren ja leivoinkin sillä muutaman kerran ruisleipää. Juurelle kävi kuitenkin kehnosti, kun vanha jääkaappipakastin oli mennyt huomaamatta pois päältä kesähelteillä ja sisältö pääsi sulamaan. En saanut pidettyä juurta hengissä jääkaapissa, joten olen ollut siitä lähtien "juureton", heh. Isäntä leipoi alkuviikosta vuorokauden kohotettavasta taikinasta pataleipää, mistä sain inspiraation kaivaa jo valmiiksi muistiin kirjoittamani ohjeen vaalean leipäjuuren tekemisestä. Sen verran sovelsin ohjetta, että laitoin ruisjauhoja vähän enemmän kuin ohjeessa ja vastaavasti vehnää vähemmän. Pidän rukiin mausta ja aika usein laitan vaaleaankin hiivaleipään pikkuisen ruisjauhoja sekaan. Vaikka on ensimmäinen kerta kun kokeilen tätä, näyttää homma minusta ainakin toistaiseksi menevän oikein. Velli kuplii ja tuoksu on näiden viiden vuorokauden aikana muuttunut hiivaisesta selvästi raikkaammaksi. Vielä muutama vuorokausi ruokkimista ennen kuin pääsen kokeilemaan, millaista leipää tällä konstilla tulee.

Noviisista tämä näyttää oikeanlaiselta, mitä tuumivat kokeneemmat juurileipurit?

Aurinkoista sunnuntaita!

Maaliskuun alussa

Miten komeasti helmikuu vaihtuikaan maaliskuuksi! Helmikuun lopun plussakelit jatkuivat maaliskuun puolelle ja kaiken kruunaa upea auringonpaiste. Aurinko on kiivennyt jo sen verran korkealle, että valonsäteet ulottuvat metsän yli ikkunoista sisälle. Hangetkin ovat selvästi alkaneet painua, vaikka vielä saakin kahlata puolireisiä myöten umpihangessa, jos meinaa puutarhassa kierrellä.

Anopinkieli muutti eteläikkunalle saamaan valohoitoa. Toiveissa on saada se innostettua kukkimaan.

Vaihdoin viikonloppuna huonekasveille multia. Anopinkieltä en lähtenyt repimään ruukustaan irti, vaan kaavin ainoastaan pintamultaa pois ja laitoin vähän lannoitetta uuden mullan alle. Pitää katsoa ensi keväänä, joko kasvi tarvitsee suuremman ruukun juurilleen. Mullanvaihdon yhteydessä suihkuttelin kasveista talven pölyt pois. Puhtailla lehdillä kelpaa nauttia kevätauringosta.

Räystäistä kuuluu tiputuksen lisäksi välillä ihan lorinaakin, kun lumet sulavat vauhdilla katoilta. Auringossa lämmennyt tumma tiilikatto sulattaa lunta vielä pitkään senkin jälkeen kun aurinko on laskenut.

Linnut ovat alkaneet liikkua enemmän. Tiaisten lisäksi myös harakat ovat kerääntyneet parviksi. Tässä parvessa oli ainakin kuusi harakkaa, joista vain nämä kolme osuivat samaan kuvaan.

Taimipöydilläkin tapahtuu vauhdilla asioita. Ensimmäisenä itäneet hopeaputoukset on koulittu, samoin chilit ja kaukasiantörmäkukat. Perennakylvöksistä ainoastaan metsäkatkerossa, violetissa tarhakylmänkukassa, syys- ja amerikanvuokossa, purppurapunalatvassa sekä kivikkotörmäkukassa ei näy mitään, joten ne pääsevät lähipäivinä hankeen kylmäkäsittelyyn ja tilalle tuodaan muutama syyskylvöruukku sekä osa tammikuun hankikylvöistä.

Chilit ja osa hopeaputouksista.

Valkoiset tarhakylmänkukat ponnistavat mullasta höyhenhattu päässä.

Kelloköynnöksistä isoin kasvattelee jo ensimmäisiä kasvulehtiään. Oikeassa reunassa olevan pikkutaimen luulin nääntyvän jo ennen kuin se edes pääsee kunnolla alkuun. Se on kuitenkin piristynyt ja kurkottelee sitkeästi valoa kohti.

Talouspaperille kylvetty versotuskokeilu sai multaa päälleen, sillä pienetkin lehdet haihduttivat vauhdilla vettä ja taimet pääsivät kuivumaan jatkuvasti. Peittelyn jälkeen taimia alkoikin yllättäen puskea hirmuista vauhtia, joten osa itämättömistä siemenistä selvästi tarvitsi multaa itääkseen.

Kellarista viikonloppuna tuodut verenpisarat ovat alkaneet heräillä.

Purppurarevonhännät itävät erittäin nopeasti lämpimässä paikassa. Kuva on otettu noin 40 tuntia kylvämisen jälkeen. Pitänee kirjoittaa siemenpussiin, että näille ei tarvitse varata pitkää itämisaikaa.

Äidin alppiruusuvauvat ovat kasvaneet vauhdilla ja ovat jo koulintakokoisia.

Nauttikaahan nyt keväisestä auringonpaisteesta niin kauan kuin sitä riittää!

Sulotuoksuja ja asetelmia

Keltareuna-anopinkieleni innostui syysiltojen pimetessä kukkimaan. Ressukka yritti varmaan muistuttaa olemassaolostaan, sillä se on nyhjöttänyt työhuoneen pikkuruisen ikkunan edessä siitä lähtien, kun lapset keksivät repiä siitä lehtiä irti ja sulloa tekemänsä silput altakastelusäiliön reiästä sisään. Pikaisella laskutoimituksella siitä tulee suunnilleen puolitoista vuotta. Voi kun kaikki huonekasvit olisi yhtä helppo saada viihtymään kuin tämä vähään tyytyvä huoneennurkan komistus.

Toinen kukkavana lähti kasvamaan myöhemmin, joten tuoksua riittää pitkäksi aikaa.

Sain tänään pitkästä aikaa inspiraation kukka-asetelmien tekoon. Kiertelin puutarhassa ja keräsin yhtä sun toista mielenkiintoista. Päivän teema oli ilmiselvästi herkulliset tuoksut, sillä kimppuhin tuli mm. tilliä, fenkolia, selleriä ja oreganoa. Muiden kukkiminen ei tullut yllätyksenä, mutta silloin kun huomasin yhden sellereistä venyttävän varsiaan selvästi muita pidemmäksi ja viimein tekevän kukkanuppuja, olin aika äimistynyt. Mukula ei ole varmaan kovin kummoiseksi kasvanut, mutta sainpahan asetelmiin materiaalia.

Tämä kimppu näyttää luonnossa paljon kauniimmalta kuin kuvassa. Kimpussa on mm. punakosmosta, jättiverbenaa, myskimalvaa ja kevätvuohenjuuren lehtiä.

Pujottelin ylemmässä kerroksessa olevat kukat komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' kukinnon läpi. Näin jossain tämän idean ja halusin kokeilla samaa. Niksi toimii, sillä kukat jäivät nätisti juuri siihen, mihin halusinkin.

Ylhäällä oreganon viinipunainen kukinto, alhaalla vasemmalla fenkolin kukinto ja oikealla tillin siemenkotia ja jättiverbenaa.

Kaikki keräämäni materiaali ei yhteen asetelmaan sopinut, joten sitaisin lopuista matalamman kimpun. Kimpussa on syysasteria, myskimalvaa, punakosmosta, leijonankitaa, kevätvuohenjuurta, selleriä ja tuoksuhernettä.

Sellerin kukinnot näyttävät olevan valkoisia. Onneksi ne tuoksuvat hyvin miedosti, sillä tuoksuherneen ja sellerin yhdistelmä voisi muuten olla aika kummallinen.

Tuoksuherneistä puheenollen: keräsin tuleentuneita palkoja ja huomasin, että osa siemenistä oli alkanut itää jo palon sisällä. Yksi kesän pistokaskokeiluista epäonnistui, joten sujautin nämä uteliaisuuttani pistokkaalta jääneeseen ruukkuun.

En ajatellut tehdä mitään kausikukkaistutusta ulko-ovelle, mutta mieli teki kuitenkin jotain koristusta oven pieleen. Mietin ensin, että tekisin siihen kranssin, mutta suunnitelma muuttuikin aivan toiseen suuntaan. Tein pohjan muutamasta oksasta, jotka sidoin rautalangalla toisiinsa kiinni. Sidoin niiden päälle maitohorsman kuihtuneita kukkavarsia ja heinänröyhyjä. Liimasin muutamalla kuumaliimapisaralla pari lehtikuusen käpyoksaa ja jäkäläoksia peittämään näkyvimpiä rautalankasidoksia ja auttamaan kukkien tukemisessa. Lopuksi pujottelin komeamaksaruohon ja syyshortensian kukintoja oksien väliin. Kiinnitin osan ompelulangalla oksiin kiinni, mutta muutama on vain pujoteltu mahdollisimman tiukasti. Saa nähdä, kauanko koriste säilyy ehjänä. Lintuja tämän ei pitäisi paljoa houkutella, kun en käyttänyt mitään marjoja. Uteliaat tintit kyllä saattavat nyplätä ihan mitä vain sille päälle sattuessaan.

Riippuvan seinäkoristeen (mikähän lie on virallisempi nimi tälle?) näkyvin osa muodostui syyshortensian ja komeamaksaruohon kukinnoista. Koristeen koko on minusta aika sopiva tuohon kohtaan.

Kukkaisampi keskikohta vasemmalta sivulta, keskeltä ja oikealta kuvattuna.

Ehkä onnistunein kimppu syntyi eilen ystävälle viemisiksi. Se lähti syntymään kehäkukista ja tillin kukinnoista. Vastaväriä tuli jättiverbenasta ja purppuraheisiangervosta. Tämän hetken ehdottomasti paras leikkovihreä on kevätvuohenjuuri, joten sitä on tässäkin kimpussa.

Kehäkukan oranssi oikein hehkuu purppuraheisiangervon lehtien rinnalla.

Tillit pilkistelevät hauskasti jättiverbenoiden ja kehäkukkien seasta. Tämän sidontaan kun olisi löytynyt vielä oranssi nauha...

Olipa hauska pitkästä aikaa väkerrellä ihan ajatuksen kanssa asetelmia eikä vain lykkiä pikapikaa hallayön uhatessa kerättyjä kukkasia maljakoihin turvaan. Kimpuista on paljon iloa työviikon aikana, kun ei ehdi puutarhassa käydä kukkia ihastelemassa. Sääennusteen mukaan ei kyllä olisi muutenkaan puutarhaan ihan joka päivä asiaa. Sadetta on nimittäin taas tiedossa. Onneksi ei sentään hallaöitä. Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa!