Ensimmäinen kukkasipuliurakka

Törmäkatkero

Puutarhapuuhia riittäisi joka puolella pihaa mutta aikapula vaivaa pahasti harrastusta. Aloituskuvan törmäkatkerokin jo melkein hukkuu kaikkien muiden kasvien sekaan vaikka ansaitsisi ensimmäisen runsaan kukintansa ansiosta ihan aitiopaikan. Nyt olen kuitenkin päättänyt laittaa edes pihaantuloa ojennukseen, vaikka sitten minimaallisen pieni pala kerrallaan. Viime viikonloppuna otin työn alle aurinkopenkin kevätkukkaniityn, jossa heinän on ollut helppo ujuttaa salakavalasti juuriaan istutettujen kasvien sekaan. Olen lykännyt alueen kitkemistä aivan liian pitkään.

Kevätkukkaniitty on alkanut villiintyä.

Kaukasianmaksaruohojen tiheästä verso- ja juurimaton seassa luikertelevia heiniä on muutenkin haastavaa kitkeä ja lisähaastetta puuhaan tuo sinikatanoiden kohta. Siinä kun kasvaa keväällä ja alkukesällä katanoiden lisäksi myös kevättähtien, huhtikurjenmiekkojen ja espanjansinililjojen lehtiä, joiden seassa heinien ei tarvitse edes piileskellä. Sen kun kasvaa harottavat ihan pokkana muiden samannäköisten lehtien keskellä. Nyt oli pakko tarttua toimeen, kun lähempi tarkastelu paljasti heinänkorsia tasaisesti ympäri aluetta.

Heinä luikertelee mukamas salaa maksaruohojen seassa. Lemmikitkin ovat villiintyneet.

Minulla ei ollut aikaa nostaa kaikkia kasveja ylös ja putsata aluetta perusteellisesti, joten aloitin nostelemaan maksaruohoja pois yhdestä reunasta ja vetelin niiden seasta kaikki heinänjuuret pois. Sen jälkeen kaivelin vielä mullan seasta, jos löytyisi lisää juuria ja istuttelin putsatut kasvit takaisin ennen kuin otin seuraavan pienen alueen työn alle. Näin etenin siihen saakka, että pääsin katanoiden kimppuun. Kaivoin kerralla kaikki mättäät ylös ja perkasin ne aivan paljaaksi. Samalla tuli jaettua niitä.

Sinikatanan sekaan heinä naamioitui jo paljon paremmin.

Katana-alueella saikin olla todella varovainen, sillä kukkasipuleita oli siellä melkein vieri vieressä. Ensimmäinen uhrikin tuli jo heti kun päätin aloittaa reunimmaisen katanan kaivamisen rautalapiolla. Painoin lapionterää mahdollisimman varovasti, jotta kuulisin tai edes tuntisin, jos sipuleita jää väliin. Ja kuuluihan sieltä melkein heti niin pahaenteistä rutinaa, että oli pakko vetäistä lapio saman tien pois ja jatkaa kaivamista käsin. Olin kaivellut jo pinnasta kaikki pikkusipulit pois tieltä käsin ja luulin, ettei sillä kohdalla olisi enää mitään muuta mutta eipä voinut taaskaan luottaa omaan muistiinsa.

Ja tietysti juuri hyasintti osui lapion terän alle.

En yhtään muistanut, että hyasintteja oli noin takana. Muistelin, että ne kaikki olisivat olleet penkin etualalla. En sentään halkaissut koko sipulia puoliksi mutta tuskinpa hyasintti tykkää sen enempää tuollaisesta melkein puoliväliin ulottuvasta kylkiviillostakaan. Nakkasin sipulin kuitenkin samaan ämpäriin muiden penkistä kaivettujen sipulien kanssa odottamaan istuttamista. Muutama pikkusipuli otti myös vähän osumaa mutta loput hyasinteista selvisivät vaurioitta. Osa hyasinteista ja kevättähdistä oli jo alkanut kasvattaa uusia juuria mutta suurin osa sipuleista oli vielä lepotilassa.

Tässä heinän juurten seassa on ilmeisesti pelkästään kevättähtiä.

Toisesta kohdasta löytyi hyvänkokoisia huhtikurjenmiekkoja, paljon minikokoisia sipuleita ja yksi mato.

Ja tässä heinän juuri oli tunkenut itsensä suoraan kevättähden sipulin keskelle.

Arvatkaa vaan, oliko hankala kiskoa heinän juurta pois sipulin sisältä? Yritin jopa raottaa varovasti sipulin kuorta, jotta saisin juuren pois, mutta sehän oli änkäytynyt ihan keskelle sipulia eikä lähtenyt sieltä sitten millään. En raskinut viskata sipulia kompostiin, vaan istutin sen ihan penkin laidalle vähän erilleen muista. Onpahan sitten vähän helpompi seurata, jos jäljelle jäänyt heinän juuri alkaa vielä kasvattaa versoa sipulin sisästä.

Kuvassa määrä näyttää vähäiseltä mutta melkein puoli ämpärillistä sain pikkusipuleita ja hyasintteja talteen.

Viimeinen urakka olikin istutella sipulit takaisin. Kevätkukkaniityllä oli sen verran tungosta, etten edes yrittänyt tunkea kaikkia sipuleita enää samalle alueelle. Laajensinkin kevätkukkaniittyä hiidenkiven toiselle puolelle kivikkorinteen yläosaan. Sieltä sulaa lumet aina aikaisin keväällä, joten mikäpä olisi sitä parempi paikka huhtikurjenmiekoille ja kevättähdille. Sipuleita jäi vielä pikkuisen tähteeksikin kun en vain ehtinyt istutella kaikkia. Niitä sitten eräänä iltana kävin töiden jälkeen hämärtyvässä illassa upottelemassa vähän sinne sun tänne. Keväällä on sitten toivottavasti iloisia kukkaylläreitä joka puolella. Putsattu kuva kevätkukkaniitystä jäi ottamatta, sillä pieni lämpäre etureunasta jäi vielä perkaamatta. Se onkin seuraavana työlistalla, jotta heinä ei ehdi vallata vasta putsattua aluetta takaisin.

'Multi Blue' ei ole kovin tuuhea mutta yltää kuitenkin seinäkkeen huipulle.

Päivän kärhönä on tänään loistokärhö 'Multi Blue'. Kerrankin se ei ole jäänyt tuuhean vieruskaverinsa ahdistelemaksi. Minä kun menin kaivamaan sen järkälemäisen suuren 'Hagley Hybridin' keväällä ylös ja istuttelin jakopalat muualle. Sen tilalle tuli Samaritan Jo, joka ei vielä tänä kesänä suuren suureksi kasvanut ja on jo lopettanut kukinnan tältä kesältä. 'Multi Blue' on kuitenkin päässyt vasta kunnolla vauhtiin. Siitä riittää varmasti iloa koko loppusyksyksi.

'Multi Blue' lähikuvassa.

Iloista viikonloppua!

Heinäkuun lopun kärhökatselmus

Nyt on tämän kesän loistokärhösesonki kunnolla alkanut ja melkein joka puutarhanäkymään osuu kärhö tai useampi. Siispä on aika tehdä loppukesän ensimmäinen kunnon kärhökierros. Aloitetaan heti pihaantulosta, jossa näyttävimmin kadulla kulkijoille esiintyy loistokärhö 'Elsa Späth'.

'Elsa Späth' on mahtavan suurine kukkineen yksi lempikärhöistäni.

Elsa on ollut hieman tempukas kärhö. Se on kyllä noussut joka vuosi ja kasvanutkin yleensä ihan kohtuullisesti, mutta monena vuonna kukinta on jäänyt vaisuksi. Sillä on vähän turhan karu ja kuiva kasvupaikka, ja vieressä olleet ritarinkannuksetkin ovat varmasti ottaneet oman osansa, vaikka olen yrittänyt silloin tällöin tarjoilla erityisesti kärhölle extra-herkkuja ja lisäkastelua. Liekö syynä viileä ja kostea alkukesä vai ravinnesyöppöjen ritarinkannusten häviäminen, mutta tänä vuonna kärhö on kasvanut huomattavasti runsaampana ja versot ovat jonkun verran pidempiäkin kuin aiempina vuosina. Nuppuja on tulossa paljon ja jo avautuneet kukat ovat soppalautasen kokoisia.

Aurinkopenkin etuosan kolme kärhöä kukassa.

Elsalla olisi oikeasti neljä kärhökaveria mutta kadulta katsottuna sen vasemmalla puolella kärhötuessa ei kuki tällä hetkellä kuin tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'). 'Etoile Violette' on joko nukkumassa tai sitten se ei vain ole vielä ehtinyt kukkaan. Todennäköisemmin Etoile nukkuu, sillä en muista sen kukkineen viime kesänäkään. PERNILLEJÄ on tuessa nyt kaksi, sillä istutin ensimmäisen kaveriksi äidiltäni tulleen ylimääräisen taimen. En lähtenyt näillä helteillä oikomaan sen versoja ylemmäs tukeen, vaan jätin lähelle maanrajaa varjostamaan juuristoaluetta. Varjostava kasvillisuus kun on olematonta ritarinkannusten puuttumisen ja värililjojen kääpiömäisen kasvun takia. Liljat pitää kukinnan jälkeen siirtää muualle ja keksiä aidan viereen ritarien tilalle muuta kasvillisuutta. Mieluusti jotain korkeaa, jotta voisi paremmin kuvata penkkiä etupihan puolelta ilman, että naapureita näkyy kovin paljoa. Tai voisihan sitä kai periaatteessa rakentaa pienen seinäkkeenkin Elsan ja PERNILLEN väliin ja istuttaa siihen vielä pari kärhöä lisää. Harkitsemisen arvoinen idea sekin.

Naapureita piilotettu niin paljon kuin pystyy, jotta kaikki kolme kärhöä näkyvät samassa kuvassa.

PERNILLE ('Zo09113')

Tiukukärhö 'Arabellan' tukeminen nousee aina kesäisin yleiseksi puheenaiheeksi. Se kun ei lehtiruotejaan mihinkään tukiin kieputtele, vaan tuen puuttuessa luikertelee maata myöten ja nojailee versoillaan mihin vain eksyy . Aiempina vuosina olen tökkinyt risuisia oksia kärhön ympärille ja ohjaillut versoja niiden väliin, jotta sen tyvialue ei jäisi ihan paljaaksi versojen kaartuessa sivuille. Idea on ollut toimiva ja kärhöstä on muodostunut silloin matalahko ja leveä kukkakumpare. Toivoin kuitenkin sen kukkien nousevan vähän korkeammalle, joten "tilasin" isältäni keväällä 'Arabellalle' räätälöidyn tuen. Siinä on eri korkeuksilla kolme kehää, joista jokaisessa on muutama jänne. Renkaat on asetelu niin, että jänteet menevät keskenään eri suuntiin ja ylhäältä katsottuna tuen sisälle muodostuu ikään kuin väljä ristikko. Korkeutta lieriömäisellä tuella on noin metrin verran.

'Arabella' ja aitaa vasten taustalla Elsa.

Jo tämän ensimmäisen kesän perusteella tämänmallinen tuki on osoittautunut loistavaksi 'Arabellalle'. Kärhö on pysynyt hienosti tuen sisällä ja sen ulkopuolelle eksyneiden versojen ohjaaminen takaisin omaan osoitteeseensa on ollut helppoa. Kehien jänteet estävät tuulta siirtämästä kaikkia versoja tuen yhteen reunaan, joten kukkiakin on nyt tasaisesti joka puolella. Aitaverkosta tehty lieriö toimisi myös, mutta jos sen ulkopuolelle kasvaa verso, sitä ei noin vain pujotellakaan takaisin tuen sisälle. Tällainen harva ratkaisu antaa paljon enemmän armonaikaa ohjailuun ja myös pitkäksi venähtäneen verson saa helposti pujoteltua tuen sisälle ilman vaaraa verson katkeamisesta.

Ylin kehä on jaettu jänteillä neljään lohkoon (x ympyrän sisällä).

Loppukesän aikana 'Arabellan' versot venyvät vielä pituutta ehkä jopa metrin verran, joten todennäköisesti kärhöstä muodostuu komea kukkapylväs latvojen lähtiessä roikkumaan. Nythän se on lähinnä vihreä pylväs kukkahatulla. Kukkahattu on nyt toisaallakin. Nuotiopaikan seinäkkeessä mantsuriankärhö aloittelee juuri kukintaa ja toistaiseksi kukkia on vain seinäkkeen yläosassa. Parin päivän sisällä kärhö muuttuu varmasti taas suureksi, valkoiseksi kukkapilveksi.

Mantsuriankärhön kukat tuoksuvat hunajaiselle.

Takapihalla muut kärhöt ovat vasta nupullaan ja sivupihalle mennessä loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukinta ehti jo mennä ohi. Pörröiset jämät ovat kuitenkin vielä jäljellä ja tämän vuoden versoissa näkyy paljon nuppuja. 'Kaiserin' kaveri loistokärhö CORINNE ('Evipo063') saattaa myös olla jo nupullaan. Patiolla loistokärhö 'Voluceau' aukaisi eilen ensimmäisen kukkansa ja patiopenkin seinäkkeessä SAMARITAN JO ('Evipo075') kukkii edelleen. Niistä ei nyt ole kuvia, sillä suuntana on kärhökaaripenkki.

Kärhöportissa PRINCESS KATE ('Zoprika') alkaa päästä vauhtiin, 'Justa' ja 'The President' ovat vasta aloittelemassa.

Yllä olevan kuvan taustalla näkyy majapenkkiä, jossa tarha-alppikärhö 'Purple Dreamissa' on edelleen muutamia kukkia auki. Majan toiselta puolelta löysin myös yhden sinisen alppikärhön kukan. Miten mainiota, että alppikärhöt kukkivat loistokärhöjen kukintaan saakka! Kärhöportin toisella puolella loistokärhö 'Jan Pawel II' on kiivennyt portin yläosaan saakka mutta sen nuput ovat vielä aika pieniä. Onneksi sen kukintaan saakka voi ihastella portin toisen puolen kärhöloistoa kunhan kukkia vain avautuu lisää.

'The President' kykenee myös tekemään valtavan suuria kukkia. Tämän halkaisija oli noin 17cm.

Kärhökaaripenkissä on kärhöportin kuuden kärhön lisäksi myös yhdeksän muuta kärhöä. Niistä JOSEPHINE ('Evijohill') saattaa olla kokonaan menetetty, sillä se ei noussut viime kesänä eikä ole vieläkään herännyt. En lähde kuitenkaan kaivamaan sitä, sillä saattaisin samalla vaurioittaa sen kavereita. Nouskoot joskus jos on hengissä ja jos ei, niin hyvästelemme sen tyynesti. Se oli sen verran nuorempi kärhö, ettei siihen ehtinyt syntyä tunnesidettä. Jos ei selviä edes ensimmäisestä talvestaan, niin joutaa olla selviämättä.

JOSEPHINEN puutetta ei huomaa, kun loistokärhöt 'Rouge Cardinal' ja 'Beautiful Bride' (valkoinen) pääsevät kunnolla vauhtiin.

Oli loistoidea istuttaa 'Rouge Cardinal' BB:n kaveriksi. Tummanpunainen, samettinen väri sopii muutenkin hyvin puhtaan valkoiseen mutta nyt kun kärhöt kukkivat yhtä aikaa, niin Briden tummanpunaiset heteetkin ovat sävy sävyyn Cardinalin kanssa. Kärhöjen ympärillä toistuu muutenkin tähän aikaan kesästä valkoinen ja purppurainen väri. Valkoisena kukkivat ranskantulikukat ja syysleimut. Purppuraista väriä tulee kärhöjen juurella kasvavista tummanpurppuraisista maksaruohoista ('Jose Aubergine'), taustalla purppuraheisiangervosta 'Tiny Wine' ja syysleimujen takana penkin reunuskasvina olevista tarhakeijunkukista ('Midnight Rose').

Mikä väripari!

Cardinalin ja Briden kohdalla kärhökaaripenkin läpi kulkevan polun toisella puolella ei juuri nyt kuki kärhöjä, joten jatketaan keskemmälle penkkiä. Siellä loistokärhö 'Omoshiro' aloitteli jo pionien kukinnan loppumetreillä. Sillä on kaverina tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on kukkinut joka vuosi vasta myöhemmin syksyllä. Niin se näyttäisi tekevän tänäkin vuonna. Vaikka runsas yhteiskukinta on komeaa, niin tykkään kyllä myös tästä tyylistä, että kukin kärhöistä saa ottaa pääroolin omalla hetkellään. Silloin sama kohta kukkii pidemmän aikaa, vaikkakin usein vähän vaatimattomammin.

'Omoshiro' kukkii tänä vuonna melko vaisusti.

Syy 'Omoshiron' vaatimattomaan kukintaan löytyy normaalia huonommasta talvehtimisesta. Siitä taisi nousta keväällä ainoastaan kaksi versoa ja eihän niillä niin komeaa kukintaa aikaiseksi saa kuin kymmenen verson voimin. Kärhö on muuten ollut hyvävointinen, joten tuskinpa sillä mitään hätää on. Luultavasti se vain huilailee vähän tänä kesänä ja on sitten ensi vuonna entistä komeampi. Tosin nyt kun kuvaa katsoin, niin huomasin muutaman epäilyttävän kellertävänä nuokkuvan lehden. Pitää käydä tarkistamassa, ettei mikään puutarhariesa ole käynyt katkaisemassa siitäkin versoa. Kärhökaaripenkin kärhöt olivatkin toistaiseksi säästyneet nelijalkaisilta ahmateilta.

Laitetaan päivän kärhöksi kaunis 'Omoshiro'. Reipastuhan ensi kesäksi!

Nyt vain odotellaan lisää kärhöjen nuppujen poksahtelua.

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tämä piirileikki alkoi jo viisi vuotta sitten, kesällä 2020. Keräsin silloin omista alppiruusuistani ('Mikkeli') siitepölyä, jonka kuskasin äitini puutarhassa majailevan 'Haaga'-alppiruusun emeihin. Äitini keräsi aikanaan siemenet, kylvi ne ja hoiti taimia (melkein 60kpl) kevään 2021. Ensimmäiset yhdeksän tainta tulivat minulle näihin aikoihin kesällä 2021. Loput taimista tulivat saman vuoden syksyllä meidän kellariin talvehtimaan. Silloin oli talvetettavana yhteensä 55 alppiruusua, joista kaksi heikointa kuukahti talven aikana. Keväällä 2022 äitini vei omat taimensa takaisin. Kesän aikana suurin osa taimista pääsi maahan, omista taimistani muutama talvehti kellarissa vielä seuraavankin talven yli.

Nämä 12 alppiruusuntainta ovat olleet ennenkin ulkovarastomme rappusella.

Ensimmäinen talvi ulkona (22-23) oli alppiruusuntaimille suotuisa; minulla selvisivät talven yli kaikki eikä äidiltänikään kuollut kuin pari surkeinta rääpälettä. Seuraava talvi (23-24) sen sijaan oli haastava eikä viime talvikaan ollut mikään unelma. Minun yhdeksästä taimestani on enää neljä hengissä ja äidille jääneistä 46 taimesta kaksitoista. Vanhempani asuvat paikassa, jonka sateet yleensä kiertävät hyvin tehokkaasti, maakin on enemmän hiekkaa ja kiveä kuin kosteaa savimultaa eikä vapaita varjopaikkoja löydy. Se ei siis ole alppiruusuille sitä ihan mieluisinta ympäristöä, joten tässä vaiheessa päätettiin laittaa taimet reissaamaan takaisin tänne sateiden ja savisen mullan luvattuun maahan.

Minun isoin rinnallaan pienin äitini taimista. Ja nämä siis todella ovat samasta kylvöksestä!

Kuivat kesät eivät selvästi ole alppiruusuille mieleen, sillä äidiltäni tulleista taimista isoin oli tällä hetkellä samankokoinen kuin minun taimistani pienin. Saman taimierän korkeimmalla ja matalimmalla taas oli eroa vähän yli puoli metriä. Aika hurjaa! Vähän jo odotin, olisiko tuo isoin puska tehnyt tänä keväänä ensimmäisen kukkansa, mutta niin pullea kuin yksi latvasilmuista olikin, niin pelkkää lehteä se sitten kuitenkin pukkasi. Jospa ensi keväänä olisi ensimmäisiä kukkia. Taimet olisivat silloin viisivuotiaita ja jossain luki, että niin kauan menee kasvattaa alppiruusu siemenestä kukintakokoiseksi. Jännittäen sitä odotan.

Näistä seitsemästä joku oli täällä kasvaneita taimia, ehkä eturivissä jompi kumpi keskimmäisistä.

Siinäpä sitä olikin miettimistä, mihin kaikki taimet mahduttaisi. Onneksi tuli viime syksynä tuhottua ne syreenit tontin rajalta. Vaikka istutin tuijan, pikkujasmikkeen, yhden alppiruusun ja sormivaleangervonkin niiltä vapautuneeseen tilaan, niin oli siellä vielä lääniä kuudelle ylimääräiselle rodolle ainakin vähäksi aikaa. Loput lykin vähän sinne sun tänne missä nyt oli vähänkin tyhjää tilaa. Havu-rodomultaa näille ei nyt ollut tarjota, mutta osa sai katteeksi haketettuja pihdan ja kuusen oksia. Saavat luvan pärjätä ainakin siihen saakka, että näkee, millaisia kukkia ne tekevät. Vaikka taimet ovat jo selvinneet useammasta talvesta, niin saattaahan niistä vielä joku heittää henkensä matkan varrella.

Isoimman alppiruusun luona kukkii nyt kääpiöjapaninakileija (rodo kuvan ulkopuolella vasemmalla).

Toinen, tosin pienemmän, piirileikin läpikäynyt puska on pitsipihlaja (tai ehkä hubeinpihlaja, 'Kiinan pitsi' luki kuitenkin lajikkeena. En ole oikein päässyt selvyyteen, mikä puu on virallisesti). Istutin sen syksyllä 2021 aurinkopenkkiin talvenaraksi osoittautuneen mongolianvaahteran tilalle. Pahuksen vesimyyrä vain keksi kaivaa tunnelinsa juuri sinä talvena suoraan pihlajan juuripaakkuun eikä pihlaja meinannut herätä henkiin lainkaan. Siinä vaiheessa kun tuho paljastui, istutin puun ruukkuun ja se on asustellut siitä saakka kesät ruukussaan ulkona ja talvet kellarin suojissa. Kolme vuotta sillä siis meni toipua tuhosta mutta nyt se oli viimein valmis palaamaan takaisin maahan. Tai oli valmis tai ei, niin kellariin se ei enää ensi talvena mahdu. Juuripaakku ei ollut vielä ihan läpijuurtunut mutta hiusjuuria kuitenkin oli ympäri paakkua ja kasvuhaluja selvästi enemmän kuin aiempina kesinä.

Pihlajan uusi koti on pionimuurin takana.

Täysin entiseen paikkaansa pihlaja ei päässyt, sillä istutin siihen pari vuotta sitten keltaheisiangervon. Sen jälkeen rivissä taas on mustilanhortensia, josta näkyykin ihan pikkuisen kylkeä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa. Hortensian jälkeen seuraavana on neljä pionia vähän limittäin ja punahattua, keltatörmäkukkaa ja syysasteria sun muuta niiden väleissä. Arvelin, että pihlaja voisi olla paremmin turvassa pionien takana, sillä vesimyyrän tunneleita ei ole toistaiseksi tullut kertaakaan niiden ohi tuolle puolelle aurinkopenkkiä. Tulppaanitkin ovat säilyneet siellä monta vuotta, vaikka kaksi pioneista on vielä aika pieniä. Vähän ahdas rakonen puulle tuolla oli mutta isotähtiputki, purppurapunalatva ja muutama oikein tiheä tulppaanimätäs kun tekivät vähän tilaa, mahtui puukin sekaan. Kuvassa näkyvä tukikeppi on se latvaa ylöspäin ohjaava kepakko, jonka laitoin puulle, kun se sinnikkäästi yritti kasvattaa latvaversoaan sivulle. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen tukevammat kepakot varsinaisiksi tukiseipäiksi. Lehdetkään eivät lurpota, vaan ne kasvavat ihan luonnostaan noin rentoina.

Pihaantulosta näkyy ukkolaukkojen pallomeri ja tiukukärhö 'Arabellan' uusi tuki.

Pitsipihlajaa ei juurikaan näy laukkojen takaa, mutta sen latva tulee juuri naapurin lautasantennin oikealle puolelle. Kasvaessaan se siis tuo useammasta kohdasta katsottuna mukavasti näkösuojaa naapureihin päin. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa, ettei ole kaikki vaivannäkö mennyt ihan hukkaan. En ole vielä päättänyt, suojaanko puuta ensi talvena pakkaselta ja tuulelta. Talvella kadulta käy aika raaka viima pahimpiin aikoihin. Ehkä päätän suojaustoimenpiteistä syksyllä, jos näyttää siltä, että tulee puuvartisten tuleentumista häiritsevä lämmin ja sateinen syksy tai oikein kovia pakkasia ennen kunnon lumisuojaa. Loppuun muutama kukkainen yksityiskohta puutarhasta.

Aurinkopenkistä löytyi näin hemaiseva parivaljakko: lemmikki ja espanjansinililja.

Joulukuun lopun tuoksuherneiden testi-idätys kukkii nyt.

Superaikainen testikylvös alkaa lähennellä metrin korkeutta ja kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kukat ovat jo auenneet. Kukinta siis ainakin aikaistui mutta vielä pitää seurata sitä, jaksavatko nämä kukkia talven tuloon saakka vai loppuuko puhti kesken kesän. Maaliskuun lopussa normaaliin aikaan kylvetyt tuoksuherneet ovat noin 25-senttisiä nyt eivätkä todellakaan kuki vielä muutamaan viikkoon.

Luhtaesikko 'Alba' (ilmeisesti) aloittelee kukintaa.

Nimettömänä lajikkeena saamani luhtaesikko pääsi kukinnan vauhtiin harmillisesti sadepäiväksi. Suuret kukat korkeissa varsissa retkottavat varmasti nyt pitkin pituuttaan, kun sataa kaatamalla. Sen verran ennakoin tälle päivälle ennustettuja sateita, että kuvasin kasvit jo eilen illasta, kun niissä alkoi olla sen verran avonaisia kukkia, ettei tarvinnut tyytyä pariin yksittäiseen kukkaan. Käytävän toisella puolella oli vielä muutama siperianesikoksi epäilemäni esikon kukka auki, joten sainpa molemmat yhteiskuvaan.

Melkoinen kokoero luhtaesikolla ja mahdollisesti siperianesikon kukalla.

Pidän kummastakin esikosta todella paljon, vaikka juuri kukinta-aikaan osuva sade on valkoiselle esikkokaunottarelle yhtä iso kammotus kuin rankkasade parhaimpaan pioniaikaan. Onneksi kaikki nuput eivät ole vielä alkaneet aueta, niin ei mene ihan koko kukinta sateiden takia pieleen. Sade tekee sitä paitsi hyvää pitsipihlajalle ja alppiruusun taimille.

Puutarhavuosi 2024

Päätin, että nyt on aika laittaa liikkeelle kuluneen vuoden puutarhatapahtumat kokoava haaste. Kasvukausi taitaa olla vihdoin ohitse tämän maan eteläisimmässäkin kolkassa ja varhaisimpia esikasvatuksia vasta suunnitellaan. Joulukiireet saattavat joillakin puskea päälle mutta siinä tapauksessa haasteeseen osallistumista voi hyvällä omalla tunnolla lykätä välipäiville tai vaikka vuodenvaihteen ylikin. Haaste on kiertänyt jo vuodesta 2018 saakka melkein joka vuosi ja kaipasi jo kipeästi pientä uudistamista. Kiitos Kukka & Kaali -blogin Pauliinalle, joka keksi postauksessaan viime tammikuussa pari erittäin käyttökelpoista ideaa. Röyhkeästi nappasin sieltä inspiraatiota haasteen uudistukseen. Julkaisen haastepohjan heti tämän postauksen perään, niin sieltä se on sitten helppo kopioida omaa vastaustasi varten.

Loistokärhö 'Beautiful Bride' yllätti iloisesti tänä kesänä.

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Taidetta (mainitse myös materiaali)

Jonkun verran tuli ihan vain laiskoteltua joko patiolla tai nurmikolle levitetyn huovan päällä kirjaa lukien. Mukavaa oli sekin, vaikka pidän kyllä puutarhatöidenkin tekemisestä.

Ensimmäistä kertaa tein myös tällaista järeämpää oksarakennelmaa.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Talvituhot (joista lisää myöhemmin) aiheuttivat jonkun verran lisätöitä, mutta muuten ei tarvinnut poiketa juurikaan suunnitelmista. Tosin kesän aikana pääsi unohtumaankin, mitä olin talvella suunnitellut, mutta kun en kovin isoja muutoksia tehnyt, niin tuskinpa kaikki suunnitelmatkaan uusiksi menivät.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Vähän
c. Jonkun verran
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Tänä vuonna ostoksia tuli tehtyä vähemmän. Puutarhan kasvimäärä lisääntyi lähinnä siemenestä kasvatetuista perennoista eikä niitäkään tullut kovin paljoa. Sain myös muutamia kasveja vaihdossa.

Kesälomareissulta lähti mukaan kolme kasvia, toinen mokoma kevään taimipäiviltä. Siinäpä ne ostokasvit taisivat olla.

4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Sateinen syksy 2023 taisi koitua monen sipulikukan ja kuivemman paikan perennan kohtaloksi ja pitkät yli -30 asteen pakkasjaksot tammi-helmikuussa kurittivat erityisesti luumupuita, atsaleoja ja hortensioita, vähän pensasmustikoitakin. Aukkopaikkoja löytyi keväällä sieltä sun täältä ja kuusi kärhöä ei ollut syksyyn mennessä noussut. Muutamalle kasville annoin myös tarkoituksella lähtöpassit. 

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Kalliorinne olisi edelleen todella kiva saada. Ja se luonnonpuro. Pari vuotta olemme myös pyöritelleet ajatusta ulkopistorasiasta luumutarhaan. Näin joulun alla siitä olisi erityisen paljon iloa, kun saisi viritellä valosarjat suoraan sieltä puihin ja nuotiopaikan seinäkkeeseen eikä tarvitsisi vetää johtoja ikkunoiden kautta.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2024?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Talvi oli runsasluminen mutta alkuvuoden superpakkasia lukuun ottamatta aika normaali näille korkeuksille. Huhtikuussa lumet sulivat hyvää vauhtia kunnes kuun puolivälissä sää kylmeni suorastaan jäätäväksi ja kevään tulo pysähtyi kokonaan. Toukokuun puolivälistä alkaen tuli kesäisen lämmintä, mikä jatkui pitkälle kesäkuun puolelle. Kesäkuun puolivälissä oli viileämpää (10-18 astetta) kunnes juhannuksen jälkeen alkoivat kunnon helteet. Loppukesä ei ollut helteinen mutta ei kylmäkään, sadetta tuli kohtuullisesti. Ihan ok kesä minusta. Syyshallat tulivat aika myöhään eikä syksystä sitten meinannut päästä eroon millään. Talvi yritti tulla moneen otteeseen mutta aina se vaan kääntyi sateisiin ja pimeyteen. Jokohan vihdoin vuodenaika olisi vaihtunut pysyvästi talveen?

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Sen verran mitättömiä pikkupuuhia tuli tehtyä, että taisi isoin saavutus olla 133 erilaisen hyönteisen kuvaaminen. Fyysisistä ponnistuksista merkittävin saattoi olla kolmen syreenin poisto. Kasvimaalta tuli hyvin satoa mutta sen takana on ehkä enemmän kesän suotuisat säät ja rajusti romahtanut etanakanta kuin ahkera puutarhuri.

Kasvimaa oli rehevä ja satoisa kesällä 2024.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Uusi hanallinen sadevesitynnyri kasvimaalle (näkyy myös edellä olleessa kuvassa). Siitä oli paljon hyötyä.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

Nyt ei kyllä tule mieleen yhtään mitään kasvia tai puutarhaan liittyvää esinettä, mikä voisi edes potentiaalisesti olla virhehankinta.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Hokkaidokurpitsa, mutta vain äitini kukkapenkkiin istutettuna. Siellä kurpitsoista kasvoi paljon isompia kuin ruukussa. Avomaankurkut ja lehtikaalit yllättivät erittäin positiivisesti omalla pihalla. Kasveista hollanninkurjenmiekka 'White Excelsior' yllätti positiivisesti, kun peräti viisi kymmenestä sipulista kukki. Tosin ne aiheuttivat ensin todella suuren pettymyksen, sillä luulin niiden olevan kevätkurjenmiekkoja ja olin harmitellut kovasti kun ne eivät olleet toukokuun loppuun mennessä kukkineet.

Kylläpä ne olivat komeita! Ja myös maukkaita; enää on kaksi syömättä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Hokkaidokurpitsa ruukussa. Perennoista kärhöjen huono vointi harmitti, mutta edellissyksyn ja talven takia se ei ollut kovin suuri yllätys. Tosin poikkeuksena loistokärhö 'Beautiful Bride' (postauksen aloituskuvassa) yllätti erittäin positiivisesti runsaalla kukinnallaan, vaikka oli vasta edellisenä kesänä istutettu.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?
a. Kyllä vain ja osa jäi säästöön ensi kesää varten.
b. Suunnilleen
c. "Hieman" lipsahti lapasesta...

d. Mikä budjetti?

Ei vain oikein tullut vastaan mitään erityisen houkuttelevaa ostettavaa.

13. Mitä opit?

Että jouluruusujen lisäksi myös akileijat, himalajanesikot ja varjohiipat kannattaa istuttaa katselusuunnasta pohjoiseen päin. Niin kukat kääntyvät etelää, eli katsojaa kohti. Hokkaidokurpitsaa (ja varmaan myös muita kurpitsoita) ei kannata kasvattaa ruukussa; eivät kasvata kunnon hedelmiä ja voivat saada myös vihannespunkin riesakseen. Opin myös, että tomaatti kasvaa oikein hyvin kasvilavaan istutettuna mutta saattaa sateisempana jaksona saada riesakseen perunaruton toisin kuin sateensuojassa seinustalla kasvavat kaverinsa. 'Evakon' loppusato menikin ruton vuoksi kompostiin.

Hempukka japaninakileijaristeymä kääntyy aina selin polkua (akileijan takana) kohti.

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Yhdestä altakasveluamppelista pitää paikata vesisäiliön kohdalla oleva halkeama tai kehitellä joku vedenpitävä systeemi ennen kuin istuttaa ruukkuun tomaattia. Altakasteluruukun idea ei oikein toteudu, jos säiliö tyhjenee saman tien kun sen täyttää. Seuraava muistettava asia liittyy vain välillisesti puutarhaan. Pitää nimittäin muistaa savustaa chilejä ihan urakalla. Itsenäisyyspäivän kokkailuihin tarvittiin savupaprikajauhetta ja siinäpä sitten muistui mieleen muutama savustettu chili. Jauhoimme ne sauvasekoittimella ja ai, että kun tuli upeat aromit! Chilimurskaa jäi vain vajaa teelusikallinen jäljelle, joten ensi kesänä pitää olla erityisen ahkerana sen kanssa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?
a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin
c. Kauhunsekaisin tuntein
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten

Kuten aina. Vaikka syksy on pitänyt minut todella kiireisenä, niin kyllä tässä kesän tekstejä selatessa ja puutarhavuotta kertaillessa alkoi taas innostus kuin varkain nousta.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Vaikka talvi aiheutti paljon aukkopaikkoja, maahan kertynyt siemenpankki auttoi paikkaamaan niitä yllättävän hyvin. Varsinkin kuukausimansikan taimia alkoi loppukesästä löytyä niin paljon, että niistä sai jopa lisättyä mansikkaa sellaisiin kohtiin, missä niitä ei ole aiemmin ollut. Jos olisin rynnännyt täyttämään joka aukon samantien kun siinä kasvanut kasvi paljastui kuolleeksi, olisin saattanut tuhota itämässä olleet siementaimet. Nyt, kun jäin vain odottelemaan, siemenet saivat rauhassa itää ja taimet varttua siirrettävän kokoisiksi.

Aurinkopenkin pionit kukassa. Ehkä ensi kesänä myös uusin tulokas pinkkien edessä kukkii ja entisetkin ovat tuplanneet kukkamääränsä.

Haastanpa puutarhavuottaan muistelemaan seuraavat innokkaat puutarhurit:

Kottikärryn kääntöpiiri

Liisan kasvit

Puutarhan Lumo

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen vai nappasitko ihan itse.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Kasvisiirtoja

Ensimmäinen siperiankurjenmiekka kukkii.

Eilen oli kasvinsiirtopäivä ja viimeisten taimiruukkujen tyhjennyspäivä. Loppujen lopuksi suurin osa toimenpiteistä kohdistui kärhökaaripenkkiin ja suolle, sillä tapahtui pari ketjureaktiota. Ensimmäinen ketjureaktio sai alkunsa, kun viiime viikon lopulla kaivoin kärhökaaripenkistä liian tunkeilevan isotähtiputken Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalle. Hän mainitsi viime kesänä etsivänsä tummanpunaista tähtiputkea ja minullahan niitä oli ylimääräisenä. Kävimme viikonloppuna sillä suunnalla, joten puska (ja sille toisesta penkistä otettu lajitoveri) kulki kätevästi mukana ja minä sain Marjukalta vaihdossa peräti kolme pientä mätästä pinkkiä kissankäpälää.

Pinkit kissankäpälät pääsivät kivikkorinteestä talven aikana kuolleiden seittimehitähtien ja maksaruohon paikalle. Tässä yksi taimista.

Isotähtiputken jättämä aukko vielä laajeni, kun vuosi sitten perennasiemenkirjeestä kasvatetut kellukat alkoivat kukkia ja totesin niiden olevan aivan vääränlaisia juuri siihen kohtaan. Väliaikaisesti ne olikin sinne istutettu kun ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, millainen kukka niihin tulisi. Siemenet on kerätty tarhakellukka 'Mai Taista' mutta lähistöllä oli muitakin kellukoita, jotka selvästi ovat osallistuneet pölytykseen. Samasta siemenerästä tuli nimittäin kaksi ihan erinäköistä kasvia, joiden kukkia vertasin suolla kukkivaan ojakellukkaan. Ojakellukkakin on ihan kiva mutta eiväthän sen kukat yhtä värikkäitä ole kuin jalostetumpien kellukoiden. Lisäksi ojakellukka tekee valtavasti siementaimia, jos ei huomaa nyppiä kuihtuneita kukkia ajoissa pois.

Vasemmalla ojakellukka, kaksi oikeanpuoleista kukkaa oli pienemmässä kellukassa.

Pienempi kellukoista tekee melkeinpä kirkkaankeltaisia kukkia, jotka näemmä haalistuvat kukinnan edetessä persikkaisiksi. Kukat ovat ojakellukan kukkiin verrattuna puolet pienempiä mutta todennäköisesti kukista tulee suurempia kunhan taimi kasvaa. Keltainen on hiukan hankala väri yhdistää muihin kasveihin puutarhassani, joten jätin kellukan vielä niille sijoilleen odottelemaan. Isompi kellukoista siirtyi suolle ojakellukan tilalle. Sen kukissa näkyy selvästi 'Mai Tain' perimää, sillä kukat ovat selvästi kerrannaisia ja värikin täsmää. Kerrannaisuutta ei ole ainakaan vielä yhtä paljoa kuin netin mukaan 'Mai Taissa' pitäisi olla ja kukan kokokin on hädin tuskin puolet luvatusta kolmesta senttimetristä. Joka tapauksessa kukka on kauniimpi kuin ojakellukalla ja todennäköisesti tämäkin komistuu taimen kasvaessa isommaksi.

Ojakellukka taas vasemmalla ja siemenestä kasvatettu kellukka oikealla.

Ojakellukasta oli kasvanut suon pohjalla valtava puska mutta se lähti yllättävän sievästi pois. Juuristo oli hyvin pinnassa, vaikkakin laajalle levittäytynyt, joten ei tarvittu kuin pieni vääntö talikolla ja kasvi oli nostettu. Kellukka oli pitänyt mullankin rikkaruohottomana, joten suon päivitys kävi leikiten. Nyt vain toivotaan, että 'Mai Tain' jälkeläinen viihtyy nurkassa yhtä hyvin kuin ojakellukka. Aurinko pilasi kuvan laadun mutta kellukan pehmeä persikansävy toimi minusta aika kivasti sen vieressä kasvavan rotkolemmikin kanssa.

Ojakellukalta jäi melkoisen iso aukkopaikka pienemmän kellukan täytettäväksi.

Kellukasta vasemmalle rotkolemmikkien edessä suo-orvokki on alkanut tuuhettua mukavasti. Siirsin metsästä kaksi pientä mätästä suon takalaidalle pari vuotta sitten (maanomistajan luvalla tietysti). Ne kukkivat viime vuonna jo pienesti mutta tänä vuonna kukkia oli paljon enemmän ja sen myötä orvokin kukintakin kesti pidempään. Kellukan oikealla puolella tuoksumatara on lähtenyt levittäytymään kuunliljojen väliin, johon sen toivoinkin seuraavaksi suuntaavan. Siitä on lyhyt matka marjapensasalueen aluskasviksi, joten lääniä riittää tuoksumataralla vallattavaksi. Vähän kuritin sitä viime kesänä, ettei se valtaisi koko suon pohjaa alleen, mutta pienijuurisena sekin lähti helposti nyhtämällä. Lähtöpassit saisi, jos se pitäisi juurillaan tiukasti kiinni joka ikisestä kivestä, minkä vain maan sisästä sattuisi löytämään.

Suo-orvokki kukki touko-kesäkuun vaihteessa.

Palataan takaisin kärhökaaripenkkiin. Kellukalta (ja talven aikana kuolleelta jouluruusulta) vapautunut tila on juuri täydellinen himalajanesikoille, jotka käänsivät kukkansa aivan väärään suuntaan takapihalla luumutarhassa. Kärhökaaripenkissä esikot ovat polun pohjoispuolella, joten kukat kääntyvät juuri täydellisesti polkua kohti. Siirsin esikoiden kaveriksi myös pienet vaaleajouluruusun taimet luumutarhasta. Siinäpä toinen kasvi, joka kannattaa istuttaa pääkatsomissuunnasta pohjoiseen. Esikoiden takana on myös yksi siemenestä kasvatettu alppiruusu, jonka ehkä siirrän myöhemmin taaemmas penkkiin viimeisen isotähtiputken tilalle. Rodo mahtuu kasvamaan vuoden tai pari kokoa noiden pienempien kasvien kaverina. Isotähtiputki saa vielä rehottaa omalla paikallaan, niin on jotain näyttävän kokoista ja näköistä kasvia siperiankurjenmiekkojen, ranskantulikukan ja kärhöjen seurana. Yksi siperiankurjenmiekoista on muuten juuri se aloituskuvassa kukkiva yksilö. Sain sen Navettapiialta viime kesänä ja hän mainosti sitä takuuvarmaksi kukkijaksi. Sitä se todella näyttää olevan, sillä avonaisen kukan lisäksi siinä on pari kukkavartta tulossa.

Isotähtiputkelta ja kellukalta vapautunut tila näyttää vielä toistaiseksi hyvin paljaalta mutta kyllä se siitä aikanaan täyttyy.

Luumutarhasta poistettujen esikoiden ja jouluruusujen tilalle istutin tämän kevään perennakylvöksistä punahattuja. Menivät kymmenen sentin välein, sillä vähintään puolet kuolee kuitenkin ensi talvena. Aurinkopenkissäkin tapahtui pieniä muutoksia. Aivan penkin päässä varjokujan portilla oli muutama tummanpunainen syysleimu, jotka eivät kuitenkaan viihtyneet siellä eivätkä oikeastaan mahtuneetkaan kunnolla kasvamaan. Koska kivikkorinteen päädystä kuoli talven aikana ritarinkannus ja myskimalva, sinne tuli sopivasti tilaa leimuille. Vieressä on valkoista syysleimua, joten kivikkorinteen päätyyn muodostui nyt perhosten ja pörriäisten iloksi isompi leimuryhmä. Rinteen juurelta kaivoin pois yhden ison mättään oreganoa. Sen tilalle siirtyivät aurinkopenkistä punatähkä ja vesimyyrän lahjoittama mukulaleinikki. Näkyvin muutos aurinkopenkkiin tuli, kun siirsin sieltä kymmenkunta ukkolaukkaa suon laidalle.

Ukkolaukat ovat kansoittaneet aurinkopenkin. Etualalla matalampien kasvien seassa kasvavat laukat saivat lähdön.

Niin komea kun ukkolaukkojen muodostama pallomeri olisikin etupihan komistuksena, niiden keltaiseksi kuihtuvat lehdet pilaavat tunnelmaa pahasti. Penkin takalaidassa ne eivät niin pistä silmään toisin kuin matalien maksaruohojen, sammalleimun ja tarhakylmänkukkien seassa, saati sitten keskellä kulkuväylää, johon yksi sipuli oli keksinyt itsensä sijoittaa. En ole ennen siirtänyt kukkivia ukkolaukkoja mutta enpä yrityksessä mitään menetäkään, kun laukkoja on vaikka muille jakaa. Suon laidalla oli ennestään kaksi ukkolaukkaa, jotka saivat nyt mukavasti kavereita. Korkeat kuunliljat peittävät laukkojen lehdet helposti ja tuoksumatara vielä varmistaa, ettei mitään jää näkyviin. Katkoin kuvan ottamisen jälkeen lopuillaan olevat kukat kompostiin, niin ei tule suolle laukkaongelmaa.

Laukat tuovat korkeutta ja rajaavat vielä selkeämmin näkymää marjapensasalueelle.

Yllä olevan kuvan oikeassa etunurkassa kasvava "heinämätäs" on valkosipulia. Jätin pari vuotta sitten kasan valkosipuleista katkottuja kukkavarren (=skeippien) alkuja siihen ja nehän lähtivät itämään. Valkosipulin itusilmut selvästi osaavat kehittyä loppuun irrallaan emokasvista, vaikka itse nuppu olisi vasta pikkuinen pullistuma kiekuraisen skeipin jatkona. Ei siis kannata jättää niitä ihan mihin tahansa lojumaan, vaan katsoa sellainen paikka, missä mahtuu hyvin pitämään pientä itusilmukasvattamoa. Tuollaisesta pehkosta on kätevä käydä alkukesän aikana ennen varsinaista valkosipulin sadonkorjuuta napsimassa kulloinkin tarvittava määrä valkosipulia ruuanlaittoon. Voi kerätä joko vihreää vartta tai sitten nykäistä myös pienen sipulinalun sieltä syötäväksi. Ensimmäisenä vuonna paikalla kasvaa vain matalia, heinämäisiä varsia mutta toisena vuonna valkosipulitupsu käy näemmä ihan koristekasvista. Nuo on siirrettävä tai syötävä tämän kesän aikana pois, sillä ensi vuonna ne olisi jo tunnistettavissa valkosipuliksi.

Päivän kärhönä on majapenkin majassa kiipeilevä 'Albina Plena'.

Mitähän sitä tänään siirtelisi? Siis muuta kuin voikukkia ja rönsyleinikkejä kompostiin...