Iloista pääsiäistä!

Kellarissa talvetetut nuokkutähdikit kukkivat juuri sopivasti pääsiäisenä.

Pääsiäisviikonloppu näyttää jatkuvan yhtä kauniina mitä sää on ollut täällä 26.3. lähtien. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että aurinkoinen ja lämmin keli saa olon tuntumaan hyvin keväiseltä. Iloa ei himmennä sekään, että lunta on vähintään kymmeniä senttejä ja pälvipaikkoja ainoastaan siellä, mistä on ensin lapioinut lumet ja jäät pois edestä. Toki itsekin etsisin mieluummin piippoja ja ensimmäisiä nuppuja mutta minun kevääseeni kuuluu vahvasti myös jään hakkaaminen kulkuväyliltä ja lumikinosten pienentäminen. Jokainen jään alta paljastunut neliösentti tummaa pihakiveystä nopeuttaa lumen sulamista huomattavasti ja tarjoaa tekemistä kukkapenkkien sulamista odotellessa.

Kivikkorinteen reunasta oli pari kivensyrjää paljastunut, joten avitin kevättä hakkaamalla reunasta vähän jäätä pois.

Ensimmäinen kukkapenkin reuna näkyvissä talon eteläseinustalla!

Pihakierroksesta ei vielä kovin paljoa nähtävää irtoa, mutta vähästä on hyvä aloittaa. Tuleepahan samalla laitettua muistiin tärkeimmät kevään edistymisen etapit. En pitkästytä teitä esittelemällä jättiläismäisiä lumikinoksia, vaan johdatan teidät kasvimaalle, josta on jo paljastunut yhtä sun toista ja vieläpä ihan omin avuin. Vaikka lapio oli tällä kertaa mukana, en käyttänyt sitä lumen luomiseen. Se vain jäi käteen, kun kävin lapioimassa jälkikompostorin kylkeä esiin, jotta aurinko auttaisi puolivalmiin kompostimassan sulattamisessa.

Autotallin seinustaa pitkin pääsee jo kulkemaan sulalla hiekalla. Ensimmäinen lavakauluksen nurkkakin pilkistelee hangen seasta.

Huomasin jo talvella, että rusakot olivat surutta pomppineet kasvimaan verkkoaidan yli heti kun hanki vain nousi tarpeeksi korkealle. Eikä se minua haitannut lainkaan, pomppikoot jos niin haluavat. Eihän kasvimaalla talvella mitään syötävää ole. Hieman eri mieltä rusakoiden kanssa olin sen sijaan soveliaasta huussipaikasta. Joku älypää pitkäkorva kun oli ilmeisesti keksinyt, että tomaattilaatikkoni passaisi pupukäymäläksi. Pari vahinkopapanaa löytyi seinän varresta laatikon vierestä, mutta muuten jätökset oli kyllä niin taidokkaasti päkistetty tomaattilaatikkoon, ettei voi kuin ihmetellä. Muuta syötävää laatikossa ei ollut kuin kaksi viimekesäistä samettikukan rankaa, jotka oli jätetty edelleen syömättä, eli boksiin on tultu oikeasti vain papanoimaan. On se mahtanut olla näky! Tomaattilannoitteeksi papanoissa tuskin on riittävästi puhtia mutta tuskinpa niistä mitään haittaakaan on.

Pääsiäispupuko tomaattilaatikossa on käynyt yllätyksiä piilottamassa?

Kävin kurkkaamassa myös kellarissa talvehtivien kasvien vointia. Totesin kellarin yläpuolella olevan ulkovaraston sen verran lämpimäksi, että nostin jo pari ensimmäistä kasvia sinne pikkuhiljaa heräilemään. Lattia oli kellarin luukun kohdalta 4,5-asteinen ja seinä 6-asteinen, joten tuskinpa varaston lämpötila enää nollan alapuolelle menee. Useamman päivän pakkasjaksoa varten voin peitellä kasvit tarvittaessa harsolla, jonka alle voi vielä laittaa ämpärillisen lämmintä vettä. Niin olen tehnyt aiempinakin keväinä eikä mikään kasvi ole paleltunut. Kärhöt, pienet pensaiden pistokastaimet ja muutaman muun kasvin jätin vielä hetkeksi kellarin puolelle odottelemaan. Kunhan ulkovaraston edustalta lumet ja jäät häviävät, alan nostella näitä ensimmäisiä ulos aina kun lämpötila on vain plussan puolella. Niin ne tottuvat mahdollisimman pian ulkoilmaan eivätkä räjähdä varaston suojissa pitkiksi ja honteloiksi. Silloin on myös aika tyhjentää kellarista loputkin kasvit pois.

Valoon pääsivät mustaluumu, syyssyrikkä, hortensia, alppiruusut, narsissiruukku ja kaksi verenpisaraa. Verenpisarat saatan siirtää sisälle, jos näyttää tulevan kylmempää säätä.

Eilisen iltapäivän ja illan seurasimme lehtikalapariskunnan puuhia. Olemme odotelleet, milloin ne valitsisivat kumppanin ja reviirin itselleen. Ostohetkellä niiden sukupuolia ei vielä tiennyt ja siksi myyjät suosittelivat viiden kalan parvea, jotta niistä tulisi edes yksi pari. Keltaeväksi nimetty yksilö alkoikin kutea jo pari kuukautta sitten mutta silloin se ja Sinieväksi nimetty yksilö söivät munat saman tien. Välillä muutkin lehtikalat pääsivät livahtamaan apajille ja pandamonniset ne vasta olivatkin innoissaan. Eilen Keltaevä ja ex-Sinievä, nykyinen Repale-evä, keksivät kokeilla kutemispuuhia uuden kasvin (amazoninvesimiekka) lehdelle. Alkuun kumpikin söi taas munat tai pöllytteli niitä puhaltamalla tai evillään ympäriinsä, jolloin kaikki muut kalat saivat herkkuhetken. Oli muuten vilskettä!

Keltaevä-tyttö kutemispuuhissa, Repale-evä-iskä partioi ympärillä. Nimi tuli siitä, kun jossain vaiheessa selkäevä alkoi tuntemattomasta syystä kasvaa kärjestään mutkalle.

Jossain vaiheessa lehtikalat ilmeisesti keksivät homman jujun ja saivat munat liimautumaan lehden päälle. Sittenpä ei ollut enää muilla kaloilla asiaa lähistölle. Varsinkin Keltaevä oli hyvinkin säpäkkänä ajamaan kaikki lähelle uskaltautuvat kalat kauemmas, Repale-evä partioi lähinnä akvaarion tyhjässä päässä kun tyttö ajoi kaikki muut toiseen päähän. Välillä kumpikin kävi löyhyttelemässä munia sivuevillään. En tiedä, varmistivatko ne, että munat varmasti pysyvät paikoillaan vai ajattelivatko ne, ettei akvaarion pumpun virtaus riitä pitämään vettä tarpeeksi hyvin liikkeellä.

Kylki välähteli hopeisena, kun Keltaevä sukkuloi puolustamassa kutupaikkaansa.

Näyttää siltä, että akvaarioomme sattui ainoastaan yksi lehtikalanaaras ja neljä koirasta. Nyt kun kalat ovat isompia, Keltaevä on selvästi niistä pienin ja muutenkin siroin. Kaikki muut ovat muodoiltaan samannäköisiä körmyniskoja kuin Repale-evä eivätkä ole osoittaneet minkäänlaista taipumusta kutemispuuhiin. Niillä on myös paljon pidemmät vatsaevät kuin Keltaevällä. Tosin Blondi saattaa vielä paljastua naaraaksi, sillä se ei ole ihan niin "miehekkään" näköinen kuin kolme muuta. Kaikki näyttävät kuitenkin kutuajan ulkopuolella elelevän sulassa sovussa keskenään, joten toistaiseksi on rauha akvaariossa.

Tässä vähän pullistellaan reviirin rajalla. Ylimpänä uusi rihmakala (ilmeisesti koiras sekin), sen alla Tiikeri ja keltainen Nappi. Oikeassa alanurkassa Blondi on vasta tulossa paikalle.

Jännityksellä odotimme kutupäivän ensimmäistä iltaa: puolustaako pariskunta tulevaa jälkikasvuaan myös sitten kun akvaarion valot sammuvat? No ei todellakaan! Kun valot sammuivat, lehtikalat alkoivat lillua vesivirtojen mukana kuin meduusat kuten aina ennenkin pimeyden saapuessa. Ei mennyt varttiakaan, kun munat oli syöty. Pandamonniset sen sijaan ovat onnistuneet lisääntymään, vaikka niidenkin munille on paljon innokkaita syöjiä. Akvaariossamme on nimittäin nyt toinen aivan minikokoinen pandamonninen. Edellistä vauvelia ei enää koon perusteella meinaa erottaa vanhemmista yksilöistä mutta tätä uutta saa ihan etsimällä etsiä. Välillä menee pari päivää, ettei sitä näy mutta sitten taas joku onnistuu näkemään siitä vilauksen. Maaliskuussa akvaarioon tuli amazoninvesimiekan lisäksi kolme sinirihmakalaa, joista koiras on keltainen muunnos. Niillä kai pitäisi olla myös kutuaikaan jonkinlaista reviirin puolustamista, joten saa nähdä, millaiset turnajaiset akvaariossa vielä käydään. Tarvittaessa pahimmille öykkäreille pitää etsiä uudet kodit, jos ei sopua muuten löydy.

Karo mukana hiihtoretkellä.

Kävimme toissa-aamuna koko perheellä hiihtoretkellä. Nyt kun ei ollut jalkaisin liikkujia, piti minun olla Karon taluttajana. Kaulapannan sijaan Karolle laitettiin valjaat ja hihna oli tarralla kiinni housujeni vyötäröllä. Siitä sen saisi tarvittaessa nykäistyä nopeasti irti ja näin varmistettua turvallinen liikkuminen myös Karolle. Taas hehkutan sitä, kuinka helppoa liikkuminen koiran kanssa on, kun koira pysyy luotettavasti hihna löysällä koko ajan samalla puolella taluttajaa. Perinteinen tyyli sujui erittäin hyvin mutta onnistui hidas luisteluhiihtokin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Karo oli koko lenkin hiihtäjän talutettavana, mutta silti homma sujui kuin vanhalta tekijältä. Vauhti oli lasten kanssa suunnilleen sama kuin kävellenkin mutta parissa loivassa alamäessä Karo sai hölkötellä hetken aikaa lujempaa. Isoimmassa mäessä otimme kaikki sukset jalasta ja kävelimme alas.

Pääsiäiskoristeet sohvapöydällä, väsynyt Karo sohvalla.

Lähiladullamme ei muita kulkijoita näkynyt, vaikka sää oli mitä mainioin. Jäljistä päätellen ainakin koiranulkoiluttajia oli muutama ollut (sapiskaa sille, joka oli jättänyt koiransa kikkareet keräämättä tai edes viskaamatta pientareen puolelle). En itse yleensä talven aikana kävele hiihtoladuilla, ettei tarvitse kenenkään valittaa kengänjälkien muka pilaavan luisteluhiihtäjille tarkoitettua baanaa. Kantavan hangen aikaan on minusta kuitenkin ihan sama, miten itse kukin laduilla etenee, kunhan kaikki muistavat vain tarkkailla ympäristöään erityisesti alamäissä, ettei tule vaaratilanteita. Samasta syystä en pitäisi koiraakaan flexissä tai muussa pitkässä hihnassa ladulla. Ja jos hitaammin liikkujista on muille riesaa, niin silloinhan lapsetkaan eivät saisi harjoitella hiihtämistä muualla kuin koulujen lähiladuilla tai omilla pihoillaan. Lehtien palstoilta saa aina välillä lukea melkoisesta laturaivosta mutta onneksi en ole itse livenä törmännyt moiseen. Ehkä pahimmat raivot tulevatkin alkutalvesta, kun hiihtoladut on vasta tehty, vuosi pimeimmillään ja ihmisillä syysväsymys syvimmillään.

Syysaleista löytyi myös myös nämä 'Touch of Snow' -helmililjat.

Vaikka syysalesta hankitut hollanninkurjenmiekat eivät kukkineet, sain kuitenkin helmililjoista ja nuokkutähdikeistä oikein kivat pääsiäiskukat. Ensi syksynä pitää muistaa istuttaa alesipulit pyöreisiin ruukkuihin, sillä näitä neliskanttisia oli hieman hankalaa saada mahtumaan koreihin. Helmililjaruukku sopi juuri ja juuri valkoiseen koriin mutta nuokkutähdikit piti paketoida ensin muovipussiin ja sitten vetäistä silkkipaperi ja kuitukangas ruukun ympärille. Onneksi vanhoista asetelmista säästetyillä höyhenillä, paperinaruilla ja muilla somisteilla sai peitettyä ruukkujen reunat. Rairuohoa meillä ei tänä vuonna kylvetty lainkaan, vaan vanhat pääsiäisaskartelut saivat sisäänsä sinapinsiemeniä ja vihanneskrassia. Koulussa ja päiväkodissa lapset olivat kylväneet ohraa. 

Lasten askarteluja. Keskellä olevat pupu ja tipu ovat parin vuoden takaisia askarteluja.

Aurinkoista pääsiäistä!

Kevät edistyy sittenkin!

Syysaleista ostetut ja kellarissa talvetetut nuokkutähdikit alkavat kukkia.

Huhtikuu ei olisi voinut kauniimmin alkaa: kirkas auringonpaiste on hellinyt niin kevättä odottavaa puutarhuria kuin ikkunoilla varttuvia taimia päivä toisensa perään. Napakat yöpakkaset ovat toistaiseksi hidastaneet hankien sulamista mutta sen verran lupaavasti ainakin rännit ovat päivisin lorisseet, että pakkohan sitä on ollut kinostenkin edes vähän madaltua. Sitä ei vain ole silmin huomannut, joten päätin tökätä merkkikepin hankeen.

Pihaantulossa on vielä melkoisesti lunta, mutta hiukan sieltä jo taitaa kivikkorinteen reunakiviä kuultaa läpi. Tikku nököttää nurmikon kohdalla.

Ei ollut mittaa mukana, mutta tikun kohdalla oli vielä eilen (5.4.) aamulla suunnilleen 80cm lunta. Onneksi joka kohdassa ei ole yhtä paljoa mutta on täällä kyllä paikkoja, joissa on enemmänkin. Kuten vaikka pikkuisen tikusta vasemmalle, eli juuri kukkapenkin kohdalla. Siinä lähtee lapio heilumaan heti kun vain hanget madaltuvat edes sen verran, ettei tarvitse kovin ylös heitellä lunta. Pitäähän ne kevätkurjenmiekat saada esille! Vähemmän lunta on kuitenkin menneenä talvena ollut kuin viime vuonna, sillä keittiön ikkunasta on nähnyt koko ajan penkan takana parkissa olevan auton. Viime vuonna auto melkein hävisi näkyvistä runsaslumisimpaan aikaan ja silti 22.4. ensimmäiset kevätkukat olivat aukaisseet nuppunsa. Ehkä parin viikon päästä siis täälläkin voi jo kukkia!

Kynä on vähän reilu 15cm pitkä ja hangen syvyys oli lähtötilanteessa tuossa viivan kohdalla. Sitten kun tikun alapäässä olevat maalijämät alkavat näkyä, on aika tanssia voitontanssi.

Vuorokaudessa lunta oli sulanut useamman sentin verran ja tikkuun sai piirtää toisen viivan.

Tutkimusmetsän puutarha -blogista näin joku aika sitten kivan idean scrapbook-henkisesti tuunatusta puutarhakansiosta. Heti tuli mieleen, että voisi tehdä itsellekin hyötykasveista samantapaisen. Vanhoja tapettinäytteitä kun on pyörinyt vuosikausia kaapin ylähyllyllä odottelemassa askartelukäyttöä ja eri värisiä papereitakin on vaikka minkälaisiin askarteluihin käyttää. Lisäksi vanhaan puutarhavihkooni ei enää mahdu ensi vuoden kasvimaasuunnitelmaa, joten senkin voisi ympätä kansioon. Ja itse kansiokin löytyi, kun tyhjensin vanhoja opiskelumappeja paperinkeräykseen. En toki ihan kaikkia materiaaleja hävittänyt, vaan ainoastaan turhimmat ja sain siten vapautettua yhden mapin muuhun käyttöön. Sen kansi oli sen verran tunkkaisen ja kärsineen näköinen, että pieni tuunaus teki vain hyvää.

Kanteen tuli vaaleahko, hieman kangaspintaisen tuntuinen tapetti. Huomasin vasta liian myöhään, että tulin liimanneeksi tapetin väärin päin mutta väliäkös hällä.

Kartonkia tai paksumpaa paperia ei varastoistani löytynyt tarpeeksi, jotta niistä olisi saanut sivut tehtyä mutta tapettia oli sitäkin enemmän. Valikoin sivuiksi kasviaiheisia tapetteja ja liimasin niihin tekstiruutuja eri värisistä papereista tai kierrätykseen menneistä puutarhalehdistä talteen leikatuista artikkeleista. Sivujen vaaleille taustapuolille ajattelin tehdä tekstiruudut tapettien jämäsuikaleista, niin saa vähän lisää väriä ja loputkin silput hyötykäyttöön. Sivut vielä meinaavat rullautua mutta eiköhän ne siitä suoristu, kun saan enemmän tavaraa liimattua.

Muutamaa sivua on jo aloiteltu, osaa enemmän, osaa vähemmän. Kuviakin näihin vielä mahtuisi.

Askartelupuuhien lomassa olen siirrellyt taimia aurinkoiselta ikkunalta toiselle. Osa pysyy vakituisesti vierashuoneen taimipöydällä kasvivalon alla mutta esimerkiksi tomaatit, basilikat ja chilit seikkailevat auringon perässä. Taimien lisäksi olen jännityksellä seurannut luumupuusta leikattujen oksien lehteen puhkeamista. Homma ei kuitenkaan ihan onnistunut tällä kertaa. Alkuun silmut pullistelivat lupaavasti ja pientä viherrystäkin alkoi näkyä, mutta siihenpä se sitten jäikin ja kaikki oksat alkoivat kuivua. Yksi nuppu jaksoi raottaa edes pikkuisen terälehtiään. Ehkä oksat olivat liian pitkiä tai sitten pidin niitä liian lämpimässä. Leikkasin kyllä aika monta kertaa uudet imupinnat, vaihdoin vettä ja välillä suihkuttelinkin silmuja, jotta jaksaisivat aueta. Ei tullut pääsiäiseksi kukkivia luumupuun oksia, vaikka lähellä kyllä oli.

Siinä se pisimmälle jaksanut, suunnilleen nuppineulanpään kokoinen nuppu.

Tuoksuherneruukuissa alkaa näkyä pieniä periskooppeja. Aurinkoa näkyvissä, ohoi!

Aurinkoista pääsiäisen aikaa!