Hyasintteja tuoksuttelemassa

Hyasintti 'Gipsy Princess'

Liekö kalenterin kääntyminen maaliskuulle syynä vai alkanut talviloma, mutta nyt on tullut inspiraatio kaikenlaisiin kukkapuuhasteluihin. Keväinen sää ei ainakaan ole syynä, sillä täällä on viime päivinä näkynyt ikkunasta useammankin kerran lumisadetta ja eilen piti kolata pihakin. Se taisi olla minulle peräti toinen kerta tälle talvelle (tänä talvena isännän kohdalle on osunut vaihteeksi muutama lumisade enemmän). Kylvölautalla on testi-idätyksessä kivikkotörmäkukan siemeniä ja muutama paprika. Multaan jo useampi viikko sitten kylvetyt eivät nimittäin ole suostuneet vieläkään itämään. Jos ei ala paprikakylvöksessä näkyä koukkua jo pikaisesti, pitänee turvautua ostotaimiin. Kelloköynnöksistä ensimmäinen on alkanut itää, pitkän odottelun jälkeen sekin. Ihan vielä ei ole aika kylvää tomaatteja tai monia muitakaan kesäkukkia, joten päätin purkaa puutarhatarmoani eteisessä.

Metsämustikka alkaa heräillä.

Keräsin marraskuussa vanhempieni metsästä pikkuisen mustikanvarpuja ja sammalta jouluasetelmiin. Kotona asetelmia tehdessäni huomasin, että yksi mustikanvarpu olikin lähtenyt maasta juurineen irti. Hetken mielijohteesta päätin istuttaa sen mullan ja sammalen sekoitukseen. Ruukun pinnalle löytyi myös yksi sammalmätäs, jossa oli pieni ketunleivän taimi. Lykkäsin purkin ulkoeteiseen odottelemaan kevättä mutta en kovin suuria odotuksia sen kasvuunlähdölle ladannut. Muutama latvankärki onkin matkan varrella kuivunut mutta nyt parin oksan silmut ovat alkaneet selvästi kasvaa. Jos taimi selviää kesään saakka, se pääsee kasvamaan metsämustikkamaalle.

Pelargonit leikattu.

Pelakuut ovat talvehtineet tänä vuonna oikein hyvin. Erityisen iloinen olen siitä, että joka ikinen 'Appleblossom' on todella hyvässä kunnossa. Talvi ei ole ollut sen valoisampi kuin edellisetkään talvet, mutta ehkä kauttaaltaan valkoiseksi maalattu ulkoeteinen lisäsi valon määrää sen verran, että se piti pelargonit virkeämpinä talven yli. Yksi vanhoista valkoisista oli kuollut ja toinen on melko huonossa hapessa mutta kumpikin oli jo viime kesänä niin surkean näköisiä, etten oikeastaan edes odottanut niille mitään ihmevirkoamista. Sen kuolleen yksilön tilalle otinkin jo loppukesällä juurtumaan pistokkaan (ylläolevassa kuvassa oikealla). Se oli koko talven ikkunan edessä ja sen kyllä näkee sen ulkonäöstäkin. Lehdet ovat reilusti isommat kuin seinän vieressä talvehtineilla pelakuilla. Toinen saa olla vielä sen aikaa, että näen, virkistyykö se leikkaamalla vai korvataanko uudella taimella. Pistokasmateriaalia ainakin tuli riittämiin. En raskinut viskata hyviä latvoja kompostiin, joten otin kumpaakin sorttia neljä pistokasta. Kyllä niille varmasti ottajat löytyy, jos ei itsellä ole tarvetta.

Eiköhän kahdeksan pelakuun pistokasta riitä? Basilikastakin otin kolme latvaa juurtumaan.

Kaupan ruukkusalaattia ja basilikaa uudelleen ruukuttaessa tuli mieleen, että basilikahan se juurtuu myös aika helposti. Sitä tulee käytettyäkin sen verran usein, että ylimääräisille taimille on aina tarvetta. Samalla saa keittiön ikkunalle vähän vihreää ja pääsee puuhaamaan taimien parissa ennen varsinaisia esikasvatuksia. Tosin hyvin luultavasti nuokin yrtit pääsevät kesällä ulos, jos vain ovat hengissä siihen saakka. Ja mikseivät olisi. Seuraavaksi tulee puutarhaan liittymätön höyrynpurkumarmatus. Hypätkää yli, jos muovikorkilliset maitotölkit eivät ole teille ongelma.

Ajoittain tulee menetettyä hermot näiden korkillisten maitopurkkien kanssa.

En tiedä, olenko ainut, joka inhoaa melkein sydämensä pohjasta näitä korkillisia maitotölkkejä. Meidän perheessä siirryttiin syksyllä laktoosittomaan ruokavalioon ja hyvin nopeasti selvisi, että enää ei tarvitse edes haikailla normaalien maitopurkkien perään. Ainoastaan jollain maitohyllyn kalleimmalla merkillä taisi olla normaalin mallinen purkki ja sitähän ei ole järkevää ostaa, jos maitoa kuluu litratolkulla viikossa. Mikä sitten korkillisissa purkeissa risoo? Eniten ärsyttää se, että jääkaapista maitoa ottaessa ei huomaa, mikä purkki on avattu, ellei vertaile useampaa keskenään. Ja arvatkaapa, muistavatko lapset tehdä sellaista sen enempää kuin katsoa, että ottavat vanhimman päiväyksen purkin? Voin sanoa, että eivät. Välillä on ollut jopa kolme avattua purkkia rinnakkain jääkaapin hyllyllä. Toinen melkein yhtä ärsyttävä asia on se, että ilman korkin irti repimistä ei voi sulloa kymmentä maitotölkkiä (ja lisäksi useampaa pientä pahvipakkausta) yhden sisälle. Korkkeineen niitä mahtuu sisäkkäin maksimissaan seitsemän kappaletta ja sekin vaatii väkivaltaa. Korkin takia purkkien väliinkään ei saa oikein survottua mitään. Koska aina ei vaan jaksa tai ehdi repiä korkkeja irti, pahvinkeräyskoppa pursuaa aivan liian usein yli äyräidensä.

Välikevennyksenä ränniin muodostunut mielikuvituksellinen jääveistos.

Ja paasaus sen kun jatkuu. Kolmas ärsytys tulee siitä, että purkit pitää joka tapauksessa repiä auki huuhtelua varten, sillä eihän tuollaisesta epämääräisessä kohdassa olevasta pikkureiästä valu millään kaikki maidonsekainen vesi pois ja jos purkit eivät kuivu kunnolla, ne alkavat haista. Ja koska reikä on keskellä sivua, purkista ei voi aukaista perinteiseen maitotölkin avaustapaan pelkästään toista nurkkaa, vaan koko purkki pitää repiä auki. Ja EIPÄ TÄSSÄKÄÄN vielä kaikki: miten ihmeessä ne irrotetut korkit kierrätetään? Maitopurkissa kiinni oleva korkki menee kartonginkeräykseen, sillä se saadaan eroteltua jatkokäsittelyssä samalla lailla kuin maitopurkin sisällä oleva muovikalvo. Jonkun ohjeen mukaan irrotettu muovikorkki kuuluisi energiajakeeseen. Miksi ihmeessä sitä ei saisi laittaa muovinkeräykseen?

Takaisin asiaan: tältä näyttää lumitilanne täällä nyt.

Ei ole kovin talviselta tämä talvi tuntunut, mutta valkoinen maa täällä sentään on koko talven ollut. Pensaistakaan ei ole tarvinnut kovin usein karistella lumia. Eilen piti vähän käydä heilauttamassa paria oksaa mutta muuten tuuli olikin hoidellut suurimmaksi osaksi sekä jänisverkkojen että oksien puhdistamisen. Vähän harkitsin hortensioiden viimekesäisten kukintojen leikkaamista mutta aikani pensaita katseltuani totesin kukintojen näyttävän oikeastaan aika kivoilta. Tuleepahan sitten lopputalveksi tekemistä, jos (eli näillä korkeuksilla melko varmasti kun) sataa vielä niin tarttuvaista lunta, että se uhkaa taittaa oksia poikki. Ainakaan tänä talvena pensaat eivät repeile metristen kinosten alla.

Aurinkopenkin mustilanhortensiaan ei tuuli ollut osunut, joten se sai kevyet ravistelut.

Pikkiriikkisen kevätatsalean suojaverkko kertoo, että aurinkopenkissä on 30cm lunta.

Hangenkorkeus (tai -syvyys, miten sen nyt ottaa) näyttää vaihtelevan tänä talvena todella paljon. Joissain kohdissa lunta on hädin tuskin kymmenen senttiä, toisaalla saattaa olla jopa 40cm. Kolatuista lumista ei ole kovin kummoisia kasoja vielä syntynyt, sillä lumia on pystynyt lykkimään melko tasaisesti vähän joka puolelle. Sen verran on plussakeliä talven aikana ollut, että alemmissa hangen kerrostumissa on selvästi kantavampaa kerrosta. Niinpä vain harvassa kohdassa upottaa edes nilkkaan asti. Polvia tai melkein vyötäröä myöten hangessa ei siis ole tarvinnut tänä talvena rämpiä. Rusakoiden tuhoja ei ole toistaiseksi tullut, vaikka ainakin yksi valtava pitkäkorva tontilla välillä loikkiikin. Viimeksi tänään isäntä näki ikkunasta sen livahtavan takapihan kautta metsään. Ehkä puput löytävät vielä niin helposti ruokaa metsästäkin (tai naapuruston lintulaudoilta), ettei ole tarve etsiä maittavampaa evästä puutarhakasveista.

Suut makeaksi! Välissä kevyesti sokeroitua vadelma-mustikkasurvosta ja flora vanillaa.

Laskiaista ei meillä vietetty muuten kuin syömällä laskiaispullaa ja niitäkin vasta tänään laskiaistiistaina. Lapset kävivät kyllä ulkona touhuamassa mutta mäenlasku ei tänään inspiroinut niin paljoa, että se olisi voittanut leikkipuistossa käynnin ja lumikasassa rymyämisen. Ja minähän en ulos lähtenyt kun oli leivinuuni ja pullataikina vahdittavana. Tai no, myönnetään: pullataikinan tein jo maanantai-iltana jääkaappiin kohoamaan, joten sitä ei tarvinnut vahtia. Olen useammankin kerran tehnyt raskin edellisenä iltana jääkaappiin ja jatkanut siitä aamulla taikinan loppuun, mutta muutama viikko sitten lisäsin ajatuksissani taikinaan melkein kaikki jauhot ennen kuin muistin, että leipomisen piti jatkua vasta seuraavana päivänä. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, lisäsin vielä rasvankin sekä loput jauhoista ja lykkäsin taikinakulhon yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä totesin, että tulipa muuten harvinaisen helposti käsiteltävää taikinaa ja erinomaisen kuohkeita pullia. Nyt toistin "virheeni" tarkoituksella ja lopputulos oli aivan yhtä hyvä. Pitää nyt varmaan tehdä kolmas testi lopullisen varmuuden saamiseksi.

Toinenkin hyasintti alkaa aueta ja kolmas on nupullaan. Sahrameista kukki jostain syystä vain kuusi.

Iloista maaliskuuta, ensimmäistä kevätkuukautta!

P.S. Jos jotakuta jäi kiinnostamaan, niin Inkerin kimpussa (kts. edellinen postaus) oli tarha(?)piiskun ja isosudenporkkanan (ehkä, jos oikein muistan) kukkia. En sen kummemmin kukkia kerätessäni miettinyt, mitä ne voisivat olla minimittakaavassa. Ehkäpä jokin auringonkukan pienehkökukkainen ja harvaterälehtinen lajike sekä valkoinen loistokurjenmiekka. Mittakaavaltaan ne taitaisivat täsmätä parhaiten.

Muutamia pikkuprojekteja

Pelkäksi laiskotteluksi ei taida mennä tämäkään kesä, vaikka mitään isompia projekteja ei ollutkaan suunnitelmissa. Talvituhot laittoivat kuitenkin suunnitelmia uusiksi ja pieniä aukkopaikkoja on pitänyt täydentää sieltä sun täältä. Pensaista on pitänyt leikellä kuivia tai vaurioituneita oksia pois ja nyt oli myös aika heittää hyvästit 'Laatokan Helmelle'. Sen vointi oli jo viime kesänä vähän kyseenalainen ja viime talvi oli sitten viimeinen niitti puulle. Vanhat, isot pakkashalkeamat rungon alaosassa lienevät kaikkien ongelmien pohjimmainen syy. Alkukesällä näytti jo lupaavasti siltä, että puu puhkeaisi lehteen yhtä hyvin (=huonosti) kuin muutkin puut, mutta pari viikkoa sen jälkeen lehdet alkoivat lurpattaa ja viimein kellastua.

Auringonpaisteisessa kuvassa vähän huonosti näkyy, mutta lehdet olivat jo ruskeita tässä vaiheessa.

Seurasimme puuta niin pitkään kuin pystyimme, mutta siinä vaiheessa kun lehteen puhjenneet oksat alkoivat myös napsahtaa taivutettaessa poikki, oli helppo päätös ottaa saha käteen ja kaataa puu pois. Kuivuneet oksat eivät enää lähde kasvuun, vaikka miten niitä tuijottaisi.

Ei sahauspintakaan ihan kymmenvuotiaan terveen puun rungolta näyttänyt.

Onneksi olin jo viime kesänä ennakoinut tilannetta jättämällä lupaavan näköisen juurivesan kasvamaan. Vesa on kasvanut emopuun pintajuuresta ja se on tehnyt maanrajaan pari omaakin juurta, joten sillä näyttäisi ainakin näin amatöörimäisesti ajateltuna olevan "oikeaoppinen" juurenniska. Näin ollen sen pitäisi ehkä olla kestävämpi kuin jostain syvemmältä lähtevän vesan. Korjatkaa, jos olen väärässä. Taimen kasvu vauhdittui selvästi samaa tahtia kun emopuu alkoi nääntyä, joten keväällä 70-senttinen vesa on nyt noin 150-senttinen. Paljaaltahan Helmen jättämä aukko silti vielä näyttää, kun muutkin luumupuut kärsivät talvesta, mutta äkkiä silmä tottuu avarampiin näkymiin. Nyt vain toivotaan, että 'Laatokan Helmi' oli omajuurinen eikä vartettu. Pitää muistaa levittää pian syyslannosta uudelle Helmelle, jotta se ehtisi varmasti valmistautua talveen kunnolla. Hirmuisesti uutta kasvua yhden kesän aikana menestymisvyöhykkeensä rajamailla olevalle puuvartiselle on aina vähän kuumottava tilanne.

Tässä kuvassa puun kunto näkyy aika selvästi. Pois jouti. Uusi taimikin erottuu jo hyvin kuvassa.

Toinen projekti sai alkusysäyksen yhden komeamaksaruohon kuolemasta. Sen vieruskaverikin kuoli melkein kokonaan mutta lähti kuitenkin yhdestä kohtaa kasvuun. Nostin sen ylös, perkasin lahonneet osat pois ja istutin loput ihan toiseen kukkapenkkiin. Ihan varjoisimmassa paikassa olleet kaksi pensasmustikkaa kaipasivat myös pientä hienosäätöä kasvuolosuhteisiinsa. Pienempi 'Patriot' oli jäänyt vähän kuoppaan eikä ollut oikein kasvanutkaan ja sen vierellä 'Goldtraube' taas oli tullut istutettua selvästi muita korkeammalle. Päätin siirtää 'Patriotin' maksaruohoilta vapautuneeseen tilaan ja 'Goldtrauben' 'Patriotin' tilalle. 'Goldtrauben' valo-olosuhteet eivät juuri muuttuneet, mutta korkeampana pensaana se ei jää niin helposti vieruskaverien varjostamaksi kuin piskuinen 'Patriot', joka pääsi selvästi valoisampaan paikkaan. Näillä parilla siirrolla jänisverkoilla suojattavat pensaat menivät pienempään tilaan, joten verkotettavaa on periaatteessa vähemmän, vaikka kasvimäärä pysyi samana.

Pioni jäi tukematta mutta se ei silti peitä kuolleen maksaruohon kohtaa (eikä nukkuvia kärhöjä). Rikkaruohojakin on.

Nyt on kitketty ja mustikka istutettu. Liian lähellä olevat astinkivet siirrän joskus myöhemmin muualle.

Nyt on vielä mietinnässä, mitä istutan 'Goldtrauben' tilalle. Toisella puolella käytävää on rivi kurjenmiekkoja, joten ehkäpä laitan tällekin puolelle rivin jatkoksi pari sellaista nyt kun on vihdoin löytynyt kukkivia yksilöitä. Pionin vieressä onkin yksi ylimääräinen, muistaakseni sen pitäisi vielä olla se kaunein mahdollinen taivaansininen yksilö. Miten ihana pari sille olisikaan kurjenmiekkojen takana kasvava tarhavaleunikko.

'Goldtraube' jätti hyvänkokoisen aukon täytettäväksi, vaikka ei siirtynyt kuin metrin verran oikealle.

Suollakin piti tehdä pieniä toimenpiteitä. Aiemmin kesällä korvasin sieltä ojakellukan siemenestä kasvatetulla kelta-aprikoosilla kellukalla. Nyt aivan suon laidalla kasvanut kalvassara piti nostaa pois, sillä kukinnan alkaessa paljastui, että kalvassaraa oli vain yksi pieni tupsu ja loput heinämättäästä olikin jotain vauhdikkaasti joka suuntaan leviävää heinää, jolla on vielä inhottava taipumus retkottaa pitkin pituuttaan joka suuntaan. Tähkistä päätellen se olisi myös levittänyt siemeniään laajalle alueelle. Sellainen ei käy, joten kuritustoimenpiteet käyntiin. Kalvassara pysyi kiltisti paikoillaan, joten se sai jäädä ja kaikki muu lähteä.

Pieni tupsu kalvassaraa on jossain tuolla joka suuntaan retkottavan heinämättään keskellä.

Nyt on kalvassaralla tilaa! Olipas se päässyt kutistumaan pieneksi...

Seuraava kohde odottaa työhön ryhtymistä. Tällä hekellä mietinnässä on nimittäin puistosyreenien kohtalo. Niihin pesiytyi muutamia vuosia sitten syreenikeijukasta, jota olen tänä kesänä yrittänyt häätää niin vesisuihkulla kuin oksia ravistelemallakin. Ei ole auttanut kuin ensiavuksi enkä lähde tuon kokoisia pensaita pyretriinillä ruiskuttelemaan. Naapuruston syreeneissäkin näyttäisi olevan keijukkaiden viotuksia, joten lienee tullut aika hankkiutua syreeneistä eroon. Eivät ne tuossa täysvarjossa valtoiminaan ole kukkineetkaan, vaikka joka vuosi kukkia on jonkun verran ollutkin. Haluaako joku pensaista projektin itselleen? Blogin lukijalle lähtisi ihan ilmaiseksi ja voin avittaa kaivamisessakin!

Ennen leikkauksia.

Keijukkaan viotukset ovat jo tässä vaiheessa kesää näin näkyviä. Loppukesästä lehdet ovat ihan valkoisia. Keijukaskin tuli kuvaan.

Siinäpä sitä onkin pohdittavaa, mitä laittaisi syreenien tilalle. Pari tuijaa tuolla olisi aivan joutilaina. Ne olisivat tuossa ihan hyödyksikin, sillä tuijan tuoreen lehtisilpun on havaittu estävän vuohenputken kasvua ja sitähän tuolta metsän puolelta meinaa vähän luikerrella. Omien tuijieni juurella ei kasva yhtikäs mitään, joten allelopaattisia ominaisuuksia saattanee olla myös muita kasveja vastaan, mikä ei metsään rajautuvan istutuksen rajalla olisi huono juttu. Kämäisiä pikkujasmikkeitakin olisi tuijien kaveriksi siirrettäväksi. Täysvarjossa en olekaan niitä vielä kokeillut kasvattaa, ties vaikka viihtyisivätkin. En vielä lähde siirtämään kasveja mutta leikkasin syreeneitä jo reilusti pienemmiksi ja jätän ajatuksen hautumaan. Korkeudesta lähti yli metrin verran pois ("...minä mitään tikkaita lähde hakemaan näiden takia..."), mikä ei ollutkaan kovin miellyttävä projekti ötököitä kuhisevissa puskissa. Sen verran rujoilta pensaat nyt näyttävät, että poistamispäätöksen tekeminen voi ollakin yllättävän helppoa, kun noita pari viikkoa tuijottelee.

Tällä kertaa voi oikeasti sanoa, että kuvassa näyttää paremmalta kuin livenä.

Pari muutakin pikkuprojektia odottaa vielä inspiraatiota, mutta tarinoidaan niistä joku toinen kerta. Tästäkin kun tuli jo näin pitkä sepustus.

Päivän kärhönä on ruukussa kasvavan 'Venosa Violacean' ensimmäinen avautunut kukka.

Yksi projekteista liittyykin Venosan tulevaan kasvupaikkaan.

Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Ensimmäinen hallayö

Syyssyrikän viimeiset kukinnot saivat kuurasta pitsikoristukset.

Ensimmäinen syyshalla iski tänä vuonna ennätyksellisen myöhään, vasta viime yönä. Lähellä nollaa kävi pari kertaa syyskuussa mutta vielä silloin vaistoni ei käskenyt keräämään kasveja eteiseen turvaan ja harsotkin vedin ainoastaan tomaateille suojaksi. Eilen illalla sen sijaan töistä kotiin tullessa tuntui niin jäätävältä, että vetäisin lämpimämpää vaatetta ylleni ja raahasin hämärtyvässä illassa melkein kaikki kasvit varastoon tai eteiseen ja peittelin harsoilla ulos jääneet. Tunti sen jälkeen muistin unohtaneeni ruukkuporkkanat ja -perunat kasvimaalle ja lähdin pilkkopimeässä vielä niitä raahaamaan ulkovaraston suojiin. Pahuksen pihta estää katuvaloa valaisemasta edes hitusen kasvimaalle, joten hapuilin ruukut käsikopelolla. Onneksi pihan puolella oli riittävästi valoa, niin ei tarvinnut sokkona kuskata ruukkuja ulkovarastoon.

Eteiseen tuli hetkeksi tungosta.

Eteisen uusi kenkäkaappi on todellakin täydellisesti mitoitettu kasvien talvetusta ajatellen. Sen päälle mahtui juuri sopivasti neljä pelakuulaatikkoa, joista kolme on 60cm pitkiä ja yksi 80-senttinen. Neljäs 60-senttinen laatikko menee luultavasti kellariin talveksi, ellei ikkunan eteen jääneessä kukkatelineessä ole sille riittävästi tilaa. Pientä hienosäätöä voisi vielä tehdä laittamalla muutaman laudanpätkän taaempien laatikoiden alle korokkeeksi, niin silloin takarivikin saisi vähästä valosta enemmän irti ja ilma kiertäisi paremmin kasvien väleissä. Chilit lähtevät kompostiin kunhan raakileet ovat kypsiä tai ovat ainakin alkaneet saada väriä. Eteiseen on nimittäin tulossa talvehtimaan vielä viherliljapuu, muratteja ja afrikansinisarja. Sinisarjan vein ulkovarastoon verenpisaroiden seuraksi, liljapuu ja muratit pärjäävät ulkona toistaiseksi. Ne ovat kestäneet aiempinakin syksyinä mainiosti pikkupakkaset, joten niille on turha uhrata vielä lämpöistä eteistilaa.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on dramaattinen kuuran reunustaessa melkein pikimustia lehtiä.

Vaivannäkö ei mennyt hukkaan, sillä mittari näytti jo puoli kymmenen maissa nollaa ja aamulla alimmaksi lukemaksi oli tallentunut -2,9 astetta. Ja meillähän lämpömittarin anturi on ulkoseinällä ikkunoiden lähellä, joten se näyttää aina jonkun verran lämpimämpiä lukemia kuin todellisuudessa on ollut. Kaunis kuura säilyi maassa monta tuntia ja vasta kun aurinko nousi puiden latvojen yläpuolelle, alkoi varjopaikoista kuura sulaa. Pienellä kukkulalla asumisessa on selvästi etunsa, sillä pari metriä alempana naapureiden tontin pihaliittymässä oli vielä lätäkkö umpijäässä iltapäivällä. Paljonkohan siellä onkaan ollut pakkasta?

Syyshortensia 'Prim White' oli vielä jäisenä kauniin punainen, sulaessaan kukat muuttuivat ruskeiksi.

Jäinen daalia ei ollut sulaessaan enää näin kaunis.

Kasvit kestävät eri tavoin hallaa. Hortensiat ja daaliat suuttuvat yleensä kertaheitolla, joten niillä ei hallanaralla alueella asuvan kannata puutarhaansa täyttää. Meillä etupihalla on yleensä napakampi pakkanen ja takapihalla jopa pari astetta lämpimämpää. Niin kävi viime yönäkin: takapihan mittari näytti alimmillaan olleen vain -1,6 astetta. Sekin riitti hortensioille, joiden kukat ruskettuivat niin etu- kuin takapihallakin. Luumupuille ja muille puuvartisille kasveille hallat ovat tarpeellinen merkki tuleentumiseen. Meilläkin vasta muutama pensasmustikka on ehtinyt punastua, luumupuista ja atsaleoista joka ikinen on vihreänä. Ressukat eivät ole tajunneet, että on jo syksy.

'Patriot' ja 'Jorma' ovat 'Ainon' ohella nopeita punertumaan. Rönsyakankaali tuo kivaa kontrastia.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ei ole ihan joka vuosi ehtinyt punastua näin hyvin kuin tänä vuonna, vaikka se ei ensimmäisistä halloista säikähdäkään. Maksaruohot ovat suositeltavia kasveja monessakin mielessä, mutta niiden etuna on myös yleensä hyvä pakkasenkesto. Ei uskoisi niin mehevälehtisestä kasvista. Voisi kuvitella, että niiden vetiset lehdet menisivät umpijäähän ja sulaessaan muuttuisivat lötköiksi. Ehkä maksaruohojen lehdissä onkin veden sijaan pakkasnestettä. Yllä olevan kuvan 'Herbstfreudet' ovat edelleen aivan saman näköisiä kuin eilen, vaikka aamulla olivat aivan kuuraisia. Kärhötkin kestävät aika hyvin pakkasta, mistä olen hyvin iloinen.

Herkkis tarhaviinikärhö 'Krakowiak' aamuauringon noustessa hiljalleen metsän takaa.

Ensi yönä taitaa mennä taas pakkaselle ja varmaan muutama kasvi lisää päättää luovuttaa tältä kesältä. Aikaisin syksyllä hallat tuntuvat epäreiluilta mutta näin myöhään syksyllä hallayö oikeastaan vain kuuluu asiaan. Ja yleensä kylmää yötä seuraa oikein kaunis, valoisa ja kirkas päivä. Niitä kaivataan juuri nyt, kun on ollut pitkään sateisen harmaata säätä ja päivät vain pimenevät entisestään muutaman kuukauden ajan ennen kuin vuodenvaihteen yli päästään.

Päivän kärhöksi valikoitui tänään ihan tavis sininen alppikärhö, joka oli lähtenyt toiselle kukintakierrokselle.

Joko teillä on käyty kunnolla pakkasella?

Tontin lounaskulma

Tämän jutun otsikko viittaa kirjaimellisesti moneen asiaan. Alue, jota kurkistelemme, on ilmansuunnissa katsottuna lounaassa mutta sieltä voi saada jo nyt lautaselle lisuketta ja loppukesällä, jos tuuria on matkassa, jopa kokonaisen aterian. Juuri tällä hetkellä tosin lautasen täytteet ovat enemmänkin silmänruokaa kuin vatsantäytettä ja lounasaikakin meni ohi, kun piti käydä välillä puoli päivää muilla asioilla. Tästä tulikin sitten lounasaikaan aloitettu iltapalapostaus.

Toissa syksyn syyskylvöistä tullut orvokki.

Tein kasvimaan ja marjapensasalueen väliin toissa kesänä kapean istutusalueen lähinnä suorakylvöisille kesäkukille tai jos sattuu jäämään esikasvatuksista taimia yli. Paikka on puolivarjoisa, sillä metsä ja marjapensaat varjostavat aamupäivästä ja keskikesästä eteenpäin maa-artisokat loppupäivän. Oikein runsasta kukintaa siis on turha odottaa mutta penkin tarkoituskin oli vain vähentää tylsää kivituhka-aluetta ja naamioida vähän kasvimaan verkkoaitaa. Bonuksena edes pikkuisen vehreyttä ja kukintaa. Siemenkylvöt ovat vasta muutaman sentin korkuisia mutta pari orvokkia oli talvehtinut hyvin ja kukkii nyt.

Samasta kylvöksestä tuli myös sinisemmän sävyinen orvokki. Bellikset ovat löytäneet paikalle ihan omin nokkinensa.

Jätetään muun penkin esittely siihen, kun taimet alkavat kukkia ja siirrytään muutama metri sivummalle ja vielä varjoisammalle metsämustikkamaalle. Mustikat oli typistetty viime syksynä muutaman sentin sängelle jo hyvissä ajoin ennen kuin olin edes ehtinyt miettiä jänisverkkojen virittelyä, joten oman maan mustikoista on turha haaveilla tänä kesänä. Onneksi mustikat ovat versoneet aika hyvin juuresta uutta kasvua ja ainoastaan yhdessä kohdassa on epäilyttävän tyhjää. Tänä vuonna pitää laittaa viimeistään syyskuun alussa edes jonkinlaista aitaa mustikka-alueen ympärille. Metsän reunassa ja muutenkin suojassa oleva alue on selvästi liian iso houkutin talvea varten itseään lihottaville rusakoille.

Noin neliömetrin suuruinen mustikkamaa, jossa kasvaa paljon muutakin kuin metsämustikkaa.

Mustikkaa, ketunleipää (käenkaalia), metsätähteä ja joku hentoinen metsäheinä.

Olen siirtänyt mustikoita isoina mättäinä metsästä (maanomistajan luvalla tietenkin), joten niiden mukana on tullut yhtä sun toista kivaa. Tavoittelemani mahdollisimman monilajinen kasvillisuus kukkii pidempään ja siis houkuttelee jatkuvasti pölyttäjiä, mikä parantaa niin mustikoiden kuin marjapensaidenkin pölytystulosta. Lisäksi se ei ole niin altis taudeille ja tuholaisille kuin yksilajinen kasvusto. Yritän saada kasvit viihtymään ja levittäytymään laajemmallekin, jotta ne aikaa myöten tekisivät varvikon tapaisen aluskasvillisuuden marjapensasalueelle. Toistaiseksi kovin kummoista levittäytymistä ei ole tapahtunut mutta annetaan kasveille aikaa levittää juuriansa.

Metsätähti.

Marjapensaiden aluset vallanneet vuohenputki ja valvatti näyttävät nääntyneen katteiden alla mutta muutama sitkeä voikukka vielä yrittää puskea pintaan. Käyn kitkemässä niitä aina kun ehdin mutta vanhat, syvälle kaivautuneet juurakot eivät tahtoisi millään luovuttaa. Juuria ei saa kokonaisina ylös ilman isoa kaivuu-urakkaa, johon en haluaisi ryhtyä. Niinpä nypin lehdet ja pätkän juurta mahdollisimman usein ja koetan niin näännyttää voikukat. Aika näyttää, toimiiko konsti. Kylvin keväällä parin valoisammassa reunassa olevan marjapensaan alle lämpäreet veriapilaa viherlannoituskasviksi ja siirtelin niiden kaveriksi myös muutaman kuukausimansikan taimen. Toisen pensaan juurella puolukka 'Otson karkki' on talvehtinut ja toivon mukaan lähtee myös levittäytymään. Pelkän hake- ja kivituhkapeitteisen marjapensasalueen muutos kasvipeitteiseksi on siis alkanut.

Joku luonnon orvokki (aho- tai metsäorvokki ehkä) kukkii myös metsämustikkamaalla.

Ja mitäpä olisi lounaspostaus ilman varsinaista kasvimaa-aluetta? Siirrymme seuraavaksi siis sinne. Taisin tehdä kasvimaan ensimmäiset kylvöt jo hyvissä ajoin huhtikuun puolella ja jännitin, miten mahtavat itäneet kylvökset kestää touko-kesäkuun kylmän jakson. Onneksi salaatit ja retiisit kestävät kylmää. Samoin näyttivät kestävän tilanpuutteessa maahan istutetut sellerit, samettikukat ja kyssäkaalit sekä ihan oma-aloitteisesti siemenestä kylväytyneet taimet, kuten tilli ja kehäkukat. Tillin kylväytymisinnokkuus suorastaan yllätti minut, sillä taimia on noussut yhdestä lavasta siihen tahtiin, että tänä kesänä saadaan syödä uusien perunoiden kanssa tilliä ihan kyllästymiseen saakka. Minä kun vielä kylvin sitä pariin kohtaan lisääkin, sillä viime vuonna satoa tuli hieman liian vähän. Viimevuotiset siemenet itivät tänä keväänä kylvettyjä nopeammin, joten sain jo kerättyä ensimmäisen kerran tilliä ruokapöytään.

Tässä lavassa ei pitänyt kasvaa tänä vuonna tilliä, vaan mm. selleriä, veriapilaa, kehäkukkaa, kyssäkaalia ja ilmasipulia.

Huhtikuussa kylvetyt retiisit olivat salaa kasvaneet salaatinlehtien seassa melkoisen pitkiksi.

Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa riitti sateita ja silloin kun ei satanut, muistin kastella kylvöksiä, joten retiisit, salaatit ja rucolat ovat kasvaneet oikein meheviksi. Kosteudesta ja viileämmistä keleistä ovat nauttineet myös valkosipulit, jotka ovat hujahtaneet ennätyskorkeiksi. Jouduin ottamaan jo ajat sitten niiden päältä harsonkin pois, sillä valkosipulien latvat nostivat harson reunat niin korkealle, ettei niitä saanut enää pysymään maassa kiinni. Hieman pelkäsin, löytävätkö kirpat tai muut tuholaiset rucolan tai palelluttaako halla ne mutta toistaiseksi näyttää ja maistuu oikein hyvältä. Osa kylvöksistä ei ole ilmeisesti itänyt mutta niidenhän tilalle voi sitten kylvää jotain muuta. Tiedoksi niin itselle kuin muillekin, että palsternakan ja mustajuuren siemenet todella menettävät itävyytensä nopeasti.

Valkosipulit ja rucolaa. Etukulmassa ja valkosipulien takana punajuurta, rucolarivin molemmilla puolilla palsternakkakylvös.

Kylmän jakson takia minun piti siirtää tomaatit, chilit ja basilikat väliaikaisesti ulkovarastoon. Pari pienempää tomaattiruukkua sain mahdutettua ulkoeteiseen mutta sinne olisi kannattanut tomaattien sijaan ahtaa basilikat. Niille oli varastossa liian kylmää ja ne mokomat menivät sitten paleltumaan. Kylvin niiden viereen uudet siemenet mutta jätin vanhat varret vielä pystyyn, jos vaikka alimpien lehtihankojen kohdalta lähtisi versomaan uutta. Heti kun tuli lämpimämpää säätä, siirsin kaikki ruukut lopullisille paikoilleen nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Istutin myös avomaankurkun ja kesäkurpitsan sekä pari salkopapua jälkikompostoriin ja loput pavut kasvimaalle.

Puutarhavahti tykkää kytätä kadun tapahtumia tomaattilaatikon vierestä.

Hernelaatikon reunassa samettikukat 'Alumia Vanilla Cream' jo kukkivat.

Lounaaseen (tai nyt kun tähän aikaan illasta tätä osaa postauksesta naputtelen, niin iltapalaan) sopii yhdistää juttua myös puutarhan eläinmaailman sapuskatavoista. Jatkan tällä Saaripalstan Sailan aloittamia juttuja (klikkaa eka auki tästä ja toinen täältä) puutarhan hyötyhyönteisistä. Tutkikaapa seuraavan kuvan otusta ja miettikää, onko se puutarhurin kannalta apulainen, tuholainen vai täysin hyödytön mutta ei haitallinenkaan. 

Joku sylkikuoriaislaji ilmeisesti.

Äkkiseltään saattaisi luulla, että noin värikkään otuksen on pakko olla pahakin puutarhan tuholainen. Totuus on kuitenkin toinen, sillä Ötökkätieto-sivuston mukaan sylkikuoriaiset väijyvät pienempiä hyönteisiä saaliikseen (joidenkin lajien aikuiset syövät lisäksi myös kukkien siitepölyä). Niiden toukat saalistavat kirvoja ja muita pieniä hyönteisiä. Lämpimästi toivotin otuksen lajitovereineen tervetulleeksi puutarhaani pitämään tuholaiskannat kurissa. Linnuistakin on paljon apua. Olen nimittäin nähnyt aiempina kesinä monta kertaa tiaisten popsivan luumupuista kirvoja hyvällä ruokahalulla. Kuusitiaisen pöntössä on äänistä ja lentoliikenteestä päätellen taas tänä kesänä kasvamassa poikue uusia hyönteisten kauhuja. Koska kuusitiaiset ovat aiempina kesinä pesineet pöntössä, hankin keväällä toisen pikkutiaisten mitoilla tehdyn pöntön, jotta joku sinitiainenkin pääsisi pesimään. Pöntön valtasikin 28 millin lentoaukosta huolimatta kirjosieppo. Luulin pitkään, että joku kokematon sieppopoitsu yrittää turhaan houkutella pesimäkumppania miniyksiöön, kun ei tyttöä näkynyt. Vähän jo kävi sääliksi ressukkaa, joka kurkku suorana sirkutti pöntön lähettyvillä. Nyt ei tarvitse sääliä, sillä kova sirkutus kuuluu jo siitäkin pöntöstä, kun sieppopariskunta rahtaa nokkien täydeltä evästä nälkäisille poikasille. Ehkä pitää hommata ensi kesäksi pönttöjä myös kirjosiepon mitoilla, ettei tarvitse linnun vetää vatsaa sisään mahtuakseen kotiinsa.

Säikäytin vahingossa voikukansiemeniä keräävän punatulkkupariskunnan. Toinen pyrähti purppuraheisiangervolle, toinen luumupuun oksalle.

Punatulkkuja näkee harvemmin pihalla kesäaikaan. Voikukan siemenet kuitenkin saavat tulkut tulemaan metsän suojista nurmikoille ruokailemaan. Eipä näkisi kesällä punatulkkuja, jos olisi hävittänyt kaikki voikukat tai ehtisi leikkaamaan nurmikon ennen kuin voikukansiemenet kypsyvät. Kaikilla kolikoilla on siis kääntöpuolensa, joita jokainen voi miettiä, kun tekee puutarhassaan valintoja hävittämisen ja säilyttämisen suhteen. Sellaiset lounaat (ja iltapalat) tänään.