Viisi uutuutta testattu

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa! Kuvassa mustasilmäsusanna ja etelänmunkki 'Blaulicht'.

Otsikosta huolimatta tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus tai työkaluvertailu, vaan keväällä synttäriarvonnassa minulle esitetyn haasteen loppukooste. Hippohiiri haastoi minut testaamaan viittä ennestään tuntematonta hyötykasvilajiketta. Tulkitsin tämän nyt niin, että piti testata itselleni uusia kasveja eikä etsiä kokeiltavaksi maailman ääristä jotain, mistä Suomessa ei ole kuultukaan. Valitsin alunperin testiin teeyrteistä kamomillan, mintun, sitruunamelissan ja juureksista kaura- ja mustajuuren. Teeyrttisekoituksessa oli varmaan jotain vikaa, sillä en saanut siitä yhtään siementä itämään. Osan kylvin syksyllä, osan talvella hankikylvönä, osan ihan normaalisti huoneenlämpöön ja loput keväällä kasvimaalle. Ei siltikään yhden yhtä tainta. Luovutin ja ostin niiden tilalle kesällä sitruunamelissan ja suklaamintun taimet taimistolta. Kamomillan korvasin keskikesän alehyllyltä löytämälläni curry-yrtillä. Kaurajuuren taimia esikasvatin muutamia ja mustajuuret kylvin aikaisin keväällä suoraan maahan.

Suklaamintun kasvutapa oli tällainen retkahteleva ja naapurilaatikkoon kurotteleva. Kavereina sillä oli samettikukka (tuo paleltunut törö etureunassa) sekä kehäkukka.

Minttu ja sitruunamelissa kasvoivat hyvin. Maistelin kumpaakin tuoreena siltään, vesikannun maustajana ja tuoreista lehdistä haudutettuna teenä. Minttu hammastahna-aromeineen ei hurmannut mutta sitruunamelissaa pakastinkin talven varalle. Toivon sen tietysti talvehtivan, jotta ei tarvitse ostaa ensi kesänä uutta tainta. Curry-yrtti, eli italianolkikukka, tuoksui todellakin curry-mausteelle mutta ruuanlaitossa siitä ei ole ollut iloa. Kuivatin joitakin oksia talven varalle ja kokeilen eri resepteissä, mutta tuskin se on jäämässä maustekaappimme vakioasukkaaksi. Ruukkukasvina se oli valtavan helppo, sillä se sieti kuivuutta erinomaisen hyvin (silloin kun seinän vierustalle ei sade osunut). Kasvin hopeiset, nukkaiset ja pikkuruiset lehdet ovat kuin luotuja äärimmäisen paahteisiin ja kuiviin olosuhteisiin. Sille voisi siis olla käyttöä paahteisen paikan ruukkuryhmässä, jossa sen hieno ulkonäkö toisi hyvin kontrastia muihin kasveihin. Ostamani yksilö on nyt kellarissa talvehtimassa. Jos se selviää kevääseen saakka, niin kyllä sille paikka löytyy.

Curry-yrttiä ei tullut kuvatuksi kesällä, mutta tässä se on kellarin hyllyllä pelakuun kaverina.

Kaurajuurta päätin kasvattaa ensisijaisesti kukkien takia mutta toki sen maistelukin kiinnosti. Nuoret lehdet maistuivat ruoholle, joten ne eivät saaneet jatkopaikkaa salaattikulhosta. Yhden taimista nostin syksyllä ylös, jotta pääsen maistamaan juurtakin. Liekö syy esikasvatuksessa vai liian kivisessä ja tiukassa maassa, mutta juuri oli niin karvainen umpisolmu, ettei siitä liiemmin syötävää irronnut. Peseminenkin oli lievästi sanottuna haastavaa. Kypsensin sen uunissa muutamana palasena kuorineen päivineen muiden juuresten mukana. Kaurajuuren maku oli ainakin tällä kypsennystavalla oikein hyvä. Se oli minusta hienostuneen mieto, vähän samantyylinen kuin maa-artisokalla mutta täyteläisempi ja makeampi. Saatankin ensi kesänä kylvää kaurajuurta ihan lavakaulukseen sen verran enemmän, että niistä voisi syksyllä kaivella suurimman osan syötäväksi ja jättää vain pienimmät ja epämääräisimmän näköiset juuret seuraavan kesän kukkijoiksi. Kasvin maanpäälliset osat olivat sen verran sirot näin ensimmäisenä vuonna, että niitä mahtuisi hyvin kasvamaan aika tiheässäkin.

Pesun ja enimpien hiusjuurien siistimisen jälkeen kaurajuuri näytti tältä (punaiset tahrat leikkuulaudalla ovat vasta pilkottua punajuurta).

Mustajuuren siemenet itivät hieman epätasaisesti mutta tuli niistä yhdeksän tainta kuitenkin. Tarpeeksi myöhään syksyyn kun jaksoi odotella, niin ehtivät juuretkin kasvaa syöntikokoisiksi. Muutama juuri jäi lyijykynän kokoiseksi mutta joukossa oli myös pari oikein pitkää ja sopivan paksua juurta ja useita vähän lyhyempiä mutta paksuja juuria. Kokonaissadoksi tuli kuorittuna 400g, mistä riitti neljälle hengelle hyvin alkukeitoksi. Ainoa miinus mustajuuren kasvattelussa oli sadonkorjuun vaikeus. Pitkät, ohuehkot ja herkästi katkeavat juurekset piti kirjaimellisesti kaivaa ylös maasta. Jos niitä aikoo kasvattaa lavakauluksessa, puolet lavasta kannattaa kylvää jotain aiemmin kerättävää satoa, jotta pääsee kaivamaan vallihautaa mustajuurten viereen. Toinen vaihtoehto olisi nostaa lavakaulukset kokonaan irti ja valutella mullat pois niiden välistä, mutta siitä tulisi melkoinen sotku kasvimaan käytäville.

Mustajuurisato vasta nostettuna.

Testattavana olleista kasveista mustajuuri menee ehdottomasti jatkoon. Oli tarkoitus kylvää niitä jo syksyllä mutta ennen kuin sain sitä aikaiseksi tehdä, tänne tuli lunta ja pakkasta. Kylvö siirtyi siis keväälle. Kaurajuurta aion kylvää ensi keväänä pikkuisen suoraan maahan ja katsoa, tulisiko juurista yhtään helpommin hyödynnettäviä sillä konstilla. Jos tämänvuotiset kaurajuuret kukkivat oikein komeasti, jätän ensi kesän sadosta osan taas seuraavalle vuodelle kukkimaan. Sitruunamelissa oli myös hyvä uusi tuttavuus, joten se päässee jatkokierrokselle. Uutta suklaaminttua en aio ostaa, jos tämänvuotinen ei talvehdi. Perennasiemenkirjeestä otin pikkuisen omenamintun siemeniä, joten se tulee ensi vuonna testattavaksi. Myöskään uutta curry-yrttiä en aio ostaa, jos vanha ei selviä kellarissa talven yli.

Yksi kaurajuurista oli tämän kokoinen lokakuun lopussa.

Olkoon loppukevennyksenä seuraava tarina. Näin syyskuussa kompostiroskia viedessäni jonkun otuksen vilahtavan varaston edessä talvetusta odottelevien ruukkujen välistä kompostorin taakse, joten päätin virittää hiirenloukun ruukkujen sekaan. Asettelin ruukut niin tiheään, etteivät Karo, oravat tai linnut pääsisi loukkuun käsiksi ja laitoin vielä pienen peltilevynkin loukun kohdalle katoksi. Loukkuun jäi ensimmäisen parin päivän aikana peräti kuusi pikkujyrsijää: suurin osa myyriä mutta oli siellä pari hiirtäkin. Sitten tuli useamman päivän tauko ja luulin jo myyrien loppuneen. Annoin kuitenkin loukun olla edelleen paikoillaan ja eräänä päivänä huomasin sen hävinneen. Tutkin koko lähialueen enkä löytänyt sitä. Meni melkein kuukausi ennen kuin bongasin loukun kasvimaalta. Se oli kasvimaan aidan ja betonirenkaan välissä ja vasta ylläolevaa kuvaa ottaessani huomasin sen. Mysteeriksi jäi, mikä otus loukun oli kukkaruukkujen seasta hakenut ja kuljettanut monen metrin päähän ja vielä kasvimaan aidan läpikin. Pitäisi näemmä aina ankkuroida hiirenloukku narulla kiinni johonkin, etteivät ne lähtisi kävelemään.

Myöhäissyksyn sadonkorjuut

Joskus sitä ajattelee, että kasvimaan satokausi loppuu ensimmäisiin hallaöihin. Monet kasvit ovat kuitenkin yllättävän sitkeitä ja jos valikoimassa on hyvin pitkän kasvukauden vaativia lajeja tai monivuotisia kasveja, saa niillä venytettyä satokautta talven tuloon saakka. Keräsin melkein kaikki viimeisistä viljelykasveista lokakuun loppupuolella, kun oli parin vuorokauden ajan pakkasella ja alimmillaan jopa -7 astetta. Silloin keräämättä jäivät ainoastaan mustajuuret, maa-artisokat ja muutamia minikokoisia ruusukaaleja.

Ensimmäinen maa-artisokan varsi nykäisty irti maasta. Ei jääty ilman satoa tänäkään vuonna.

Ruusukaaleja tuli tuolloin lokakuun lopulla "ruhtinaalliset" 300 grammaa ja muutama isoin kerä oli pari senttiä halkaisijaltaan. Pienimmät keräämäni kerät olivat vain peukalonpään kokoisia. Aikamoinen pudotus viime vuoteen, jolloin satoa saatiin kolme kertaa enemmän. Marraskuun puoliväliin mennessä osa minikeristä oli kasvanut peukalonpään kokoisiksi, joten kovin suurta hyötyä niiden keräämättä jättämisestä ei ollut nyt kun lämpötilat näyttävät putoavan pysyvämmin pakkaselle. Ehkä sitten, jos plusasteita olisi jatkunut vielä parin viikon ajan, olisi ruusukaaleista saanut vielä pikkuisen enemmän syötävää.

Maa-artisokka (nuo paleltuneet rangat) kestää useita pakkasasteita mutta jää silti selvästi kakkoseksi ruusukaalille.

Sipuliosastolta minulla oli kasvamassa tänä vuonna vain valkosipulia, purjoa ja ruohosipulia. Valkosipulit on kerätty ajat sitten mutta purjot olivat maassa lokakuun loppupuolelle saakka. Niistä suurimman osan silputin suoraan pakastimeen ja pari jätin jääkaappiin. Vaikka ne olivat umpijäässä silloin kun keräsin ne maasta, ei niissä sulamisen jälkeen näkynyt minkäänlaisia pakkasvaurioita. Ruohosipuli ja monet muut monivuotiset lehtikasvit näyttävät kestävän myös yllättävän hyvin pakkasta.

Purjoista jäi kuva ottamatta, joten laitetaan suklaamintusta kuva tähän. Siitä voisi aivan hyvin kerätä edelleen lehtisatoa.

Palsternakat jäivät tänä vuonna todella pieniksi. Ne kasvoivat lähinnä siperianpihtaa olevassa lavassa, joka on eristetty maasta juurimatolla. Sen lisäksi siihen paistaa aurinko eniten koko kasvimaasta ja sen on kuohkea, hiekansekainen maa ei taidakaan pysyä tarpeeksi kosteana ihan itsestään. Alkukesällä ollut parin viikon paahteisempi ajanjakso saattoi myös hidastaa palsternakkojen kasvua. Tai sitten lannoitin huonosti, täysin mahdollista sekin. Joka tapauksessa päätin pyhittää lavan jatkossa yrteille ja muille vähän kuivemmassa viihtyville kasveille. Istutin ruukuissa kasvaneet timjamin ja ranskanrakuunan jo aikaisemmin lavan keskelle talvehtimaan ja nyt on talvi aikaa miettiä, mitä muuta sinne laittaisi. Pavut pärjäsivät hyvin, joten niitä ehkä myös, kun kerta on tukikin jo valmiina.

Timjamista keräsin vielä muutaman oksan talteen. Loput saavat jäädä kokeilemaan talvehtimista.

Samassa lavassa kasvanut sitruunamelissa ei kuulu myöskään pakkasenpelkääjiin. Jännityksellä odotan, kuinka tämä talvehtii.

Luin viime talvena jostain vanhasta puutarhalehdestä, että sellerin mukulasta kasvaa kookkaampi ja sileämpi, jos käy kesällä varovasti istutuslapiolla tai puukolla katkomassa siitä sivusuuntaan kasvavia hiusjuuria. Sitähän piti testata eikä tarvinnut pettyä, sillä kokoero verrokkina olleisiin käsittelemättömiin mukuloihin oli selvä. Isoin sellereistä oli pesun ja siistimisen jälkeen melkein 400gramman painoinen, pienin hädin tuskin 150grammaa. Aiemmin sellerien koko on ollut lähempänä tuota miniyksilöä ja ehkä suurimmillaankin 200-300 gramman kokoluokkaa kun nyt kaikki käsitellyt olivat vähintään 300-grammaisia. Ensi vuonna teen varmasti saman operaation kaikille mukulasellereille.

Isoin ja pienin selleri rinnakkain. Putsauksesta on jo pari päivää, joten leikkuupinnat ovat alkaneet tummua.

Mustajuuret nostin isänpäivänä 13.11. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin ne oikeastaan kasvoivatkaan. Maanpäällinen osa ei nimittäin ollut kovin kummoinen lehtitupsu ja kuukautta aiemmin tehty koekaivaus parin reunimmaisen yksilön viereen paljasti, että tyveltä juuret olivat suunnilleen lyijykynän paksuisia. Ilmeisesti ne kannatti jättää vielä kasvamaan, sillä pakkasista huolimatta niistä sai viimein juuri sopivasti aineksia yhtä keittoannosta varten ja muutama juuri oli jopa kookkaampi kuin kaupassa myytävät. Kuorimisen jälkeen kattilaan päätyi 396grammaa, mikä ei jäänyt paljoa vajaaksi ohjeessa mainitusta 400grammasta.

Ne kasvoivat sittenkin syöntikokoisiksi!

Viimeisimpänä keräsin maa-artisokat pari päivää sitten. Viime syksynä minulta jäi suurin osa mahtisadosta keräämättä ennen kuin maa jäätyi, ja keväällä sainkin lapioida ämpärikaupalla mädäntynyttä löllöä kompostiin. Maahan jäi ainoastaan pikkuriikkisiä mukuloita, joten mietin, saadaanko satoa tänä vuonna lainkaan. Melkein nelimetrisiksi venynyt kasvusto tuotti kukkurallisen ämpärillisen kookkaita mukuloita ja puoli ämpärillistä pienempiä tai talikon piikeissä vaurioituneita mukuloita. Satoa tuli siis oikeastaan liiankin paljon meidän käyttöön nähden. Isoin mukula painoi reilu 200grammaa ja melkein samankokoisia oli todella monta. Vahingosta viisastuneena yritin nyt kaivaa maasta joka ikisen juurenpätkän pois ja istutin vain kuusi pienehköä mukulaa tilalle ja kolme pientä varrentynkää juurineen merkkaamaan mukuloiden istutuspaikat. Pikkurillin pään kokoiset mukulat ja kaikki löytämäni juurenpätkät heivasin lämpökompostoriin.

Yksi isoimmista mukuloista ja taustalla loppu sadosta.

Maa-artisokka ei säily ikuisuuksia maasta nostettuna, joten yritän käyttää sadon pois mahdollisimman nopeasti. Pienet ja vaurioituneet mukulat pesin huolellisesti ja keitin kuorineen soseeksi, jonka pakastin. Isommat ovat toistaiseksi ulkoeteisessä mutta ne on tarkoitus siirtää pian jääkaappiin odottamaan käyttöä. Tässä joutuu ehkä vielä etsimään uusia reseptejä mukuloiden hyödyntämiseen, sillä kuopukselle ei maa-artisokkasoppa maistu. Vinkkejä otetaankin vastaan.

Vielä löytyy taimistoilta houkutuksia. Näiden lisäksi ostin vaaleanpunaisia ja sinisiä hyasintteja, yhden pussin kumpaakin.

Eilisaamu valkeni talvisen näköisenä. Pakkasta on kolmisen astetta ja lunta muutamia senttejä. Vielä pikkuisen näkyy pisimpiä ruohonkorsia lumen seasta mutta se ei yleisilmeeseen paljoa vaikuta. Maailma valostui kerralla eikä illallakaan ole niin raskas ajella töistä kotiin, kun musta ja kaiken valon imevä maanpinta on nyt vaaleaa (ihan valkoiseksi ei voi kaupunkialueen kadunvarsia väittää). Edellisen kuvan tulppaaninsipulit pötköttelevät nyt maan uumenissa mutta narsissit istutin ruukkuun odottelemaan kevättä kellarissa. Hyasinteista kokeilen kasvattaa joulukukat. Sipuleissa näkyikin jo pieniä alkuja, joten ainakin ne ovat elossa. Syötävän sadon korjaamisesta siirryttiin siis kukkasadon kasvatteluun.

Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.

Viisikko testissä

Jälleen yksi kiireinen työviikko takana ja on vihdoin aikaa paneutua puutarha-asioihin. Hippohiiri haastoi minut testaamaan ensi kesänä viittä ennestään minulle tuntematonta hyötykasvilajiketta. Hommahan sopi juuri tähän vuoteen kuin nakutettu, sillä minulla oli joka tapauksessa suunnitelmissa kasvattaa erilaisia teeyrttejä ensimmäistä kertaa. Niistä tuli jo kolme minulle uutta lajia, joten enää pari tarvittiin lisää. Uudet kokeilut ovat minusta kiinnostavia, sillä joukosta saattaa aina löytyä joku vakioasukkaaksi jäävä kasvi.

Kuinkahan tälle viisikolle käy kesän kokeilussa? Sekoituspussissa kolmea eri teeyrttiä ja juureksista musta- sekä kaurajuuri.

Teeyrteistä valikoimassa on sitruunamelissa, minttu ja kamomilla. Sitruunamelissaa ja minttua olen joskus lapsena/nuorena maistanut tuoreeltaan enkä silloin oikein pitänyt niistä. Voisin kuitenkin kuvitella, että aikuisena maku on muuttunut ja ainakin jatkojalostettuina maistuvat. Vaikka ne nyt myytiin teeyrtteinä, niin niitähän voi toki käyttää myös ruuanlaitossa. Kamomillaa en tunne muuten kuin kuvista. Teenjuojana ja vähän levottomana nukkujana minua tietysti kiinnostaa, auttaisiko kamomillatee rauhoittamaan öitä. Isäntäkin varmaan olisi tyytyväinen, jos ei heräisi kesken makoisimpien unien siihen, että rouva höpisee jotain käsittämätöntä, kaivaa unissaan kukkapenkkiä tai lähtee keskellä heinäkuista yötä tarkistamaan, ettei ulkona sada lunta. 

Siemenpussin kuvassa kamomillat kukkivat runsaina, toivottavasti ensi kesänä kasvimaallakin.

Yrttien kylvöajankohtaa olen pohdiskellut moneen kertaan. Kamomillaa kylvin jo syksyllä pikkuisen kasvimaalle. Osa ohjeista suosittelee kaikille kolmelle näistä suorakylvöä, osa esikasvatusta huhtikuussa. Taidan kylvää jokaista pikkuisen joskus huhtikuun puolivälin tienoilla ruukkuun ja vähän lisää suorakylvönä toukokuussa. Luulisi ainakin jonkun erän itävän sen verran, että saan tarpeeksi taimia yrttien testailuun.

Kaurajuuren taimet retkottavat mikä minnekin. Nyt ne ovat eteisessä viileämmässä, mutta ehkä ne olisi voinut siirtää sinne jo viikkoja sitten.

Mustajuurta olen käyttänyt kerran tai kahdesti ruuanlaitossa. Se on kaupassa yleensä kallista ja jo valmiiksi nahistunutta, joten halu kokeilla sen kasvattamista on kytenyt päässä pitkään. Itse asiassa koetinkin kasvattaa sitä kerran vanhalla kasvimaalla, mutta siemenet itivät huonosti ja pari itänyttä tainta joutui etanoiden suihin. Tuskinpa se olisi kovin hyvin sinä koleana ja märkänä kesänä savipohjaisella ja varjoisalla kasvimaalla muutenkaan kasvanut, vaikka sille oli varattu paras penkki. Erittäin epäonnistuneen ensiyrityksen takia lasken mustajuuren itselleni uudeksi kokeiluksi. Mustajuuren kylvän heti kun vain maa on niille varatusta kohdasta sulanut. Jotta homma ei menisi puolituttujen kasvien kasvattamiseksi, oli joukkoon saatava joku täysi uusi tuttavuus. Siemenhyllyillä tuli juuri sopivasti vastaan kaurajuuri, josta en ole edes kovin montaa kertaa kuullut. Jostain blogista olin aiemmin talvella nähnyt sen komean kukan ja siemenhyllyllä hetken googlailtuani päätin ottaa sen listan viidenneksi kasviksi.

Kuvan kaurajuuren kukasta olen luvan kanssa lainannut Vallaton mummeli -blogista. Tämä kukka on tietysti se suurin syy, miksi aion kokeilla kaurajuuren kasvatusta.

Koska kaurajuuren nuorten lehtien sanotaan sopivan salaatin tapaan syötäväksi, otin jo ensimmäiset maistiaiset yhdestä pitkänä retkottavasta lehdestä. Maku oli melko vahvasti heinämäinen, hieman kirpeähkö ja rakenne pureskeltava. Ei mitenkään vastenmielinen, mutta menisi ehkä paremmin pieneksi silputtuna voimakkaamman makuisten salaattitarpeiden seassa kuin siltään. Lisää raporttia näistä testattavista viidestä kasvista tulee kesän mittaan tai viimeistään syksyllä. Kunhan saan nyt kaikista edes muutamia taimia satoikäiseksi saakka kasvatettua, ettei testi lopahda alkuunsa.