Viides villahousu

Eka enkeli,
toka tonkeli,
kolmas kovanokka,
neljas nelijalka,
viides villahousu,
kuudes kullannuppu,
seitsemäs sepänpoika,
kahdeksas karvajalka,
yhdeksas ylimmäinen ja
kymmenes kylänseppä.

Viime päivät tai oikeastaan jo reilusti yli viikko on mennyt ihan vain makoillessa. Toisaalta koko syksy on ollut sellaista tohinaa, että olen ihan mieluustikin ottanut vastaan pakollisen lepojakson. Ja mikäpäs tässä löhöillessä, kun mummun ansiosta pakastimet ja ruokakaapit pursuavat marjoja, kasviksia ja jauhelihaa, niin ei ole ollut tarvetta käydä edes kaupassa, eikä sitä tarvetta tule kyllä vielä muutamaan kuukauteen noiden puolesta. ;) Enkä kyllä ole edes jaksanut olla jalkeilla kuin sen verran, että juuri ja juuri syömässä ja vessassa olen käynyt. Jos en ole nukkunut, olen sohvalla maatessani lukenut - parhaimmillaan 300-sivuisen romaanin päivässä - ja lukiessa kutonut samalla, jos vain olen jaksanut pitää puikkoja käsissä, aina ei ole ollut voimia siihenkään. Neulomisen tahtikin on ollut varsin hidasta siihen nähden, mitä se oli ennen vaakatasoon kaatumista, vaikka sekin oli aika verkkaista verrattuna 2,5 vuoden takaisiin aikoihin, jolloin olin täysin terveenä. Vaan mitäpä tuota vertailemaan entisiin, nyt on nyt. :)

Hitaaseen tahtiin saattoi myös vaikuttaa se, että viime viikolla joinakin päivinä neulomissaldo jäi jopa miinusmerkkiseksi, kun purin kaiken edellispäivän aikaansaannokset, enkä sitten jaksanutkaan enää tehdä niin pitkälle kuin olin jo aiemmin ennättänyt. Voi siis pitää jo pienenä ihmeenä, että saan nyt esitellä käsityön valmiina!

Villahousut

Tehty ajalla: 29.11.-16.12.2014

Malli: Novita Kevät 2014 nro 74, itse muokaten pyöröneuleeksi

Suunnittelija: Susanna Mertsalmi (+ omat muokkaukset)

Lanka: Novita Nalle luonnonvalkoinen (010)

Langankulutus: 380 g

Puikot: 3 mm

Koko: M

Muuta: Tein kaiken pyörönä (ohjeessa tasona)

Villahousujen ohje löytyi alkuvuoden Novitasta, jossa ne oli kudottu raidallisina. Ohje oli myös kirjoitettu perinteisesti tasona neulottavaksi, joka tarkoittaa tietysti saumojen ompelua jälkikäteen. Olen kuitenkin alkanut miettiä entistä enemmän saumattomasti neulomista. En siksi, ettenkö pitäisi saumojen ompelusta - minähän rakastan kaikenlaista neulalla ja langalla käsinompelua! :) Vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että neuloessa saumat ovat oikeastaan tarpeettomia. Kankaasta ommellessa on tietysti pakko tehdä saumoja, mutta neulominen onnistuu myös pyörönä - miksi tätä mahdollisuutta ei sitten hyödyntäisi?

Toinen syy pyörönä neulomiseen oli se, että minun neulontatyylinihän on "Continental Combined", joka poikkeaa tavallisesta mannermaisesta tyylistä nurjan silmukan osalta, eli nurja silmukka jää toisin päin kuin oikea silmukka. Tällöin edestakaisin neulottavassa pitsineuleessa oikealle kallistuvat kavennukset eivät onnistukaan ihan vain neulomalla silmukat oikein yhteen, vaan ne täytyy aina kääntää ensin oikein päin. Sen sijaan vasemmalle kallistuvat kavennukset voi neuloa suoraan yhteen ilman ylivetokavennusta. Koska tässä mallineuleessa oli näitä kavennuksia aikamoinen määrä, oli järkevintä neuloa pyörönä, jolloin tätä väärinpäin olevien silmukoiden ongelmaa ei tullut, kun kaikki kerrokset neulottiin oikeilla silmukoilla.

Lahkeethan oli tosi helpot muuttaa pyörönä neulottaviksi, samoin housujen yläosa. Ainoa miettimisen paikka tuli haaruksissa, koska tasona neulottavissa ohjeissahan tehdään haarakavennukset silmukoita päätellen ja jälkikäteen ommellaan kaksi lahjetta yhteen haarovälistä. Halusin kuitenkin laittaa molemmat lahkeet samoille puikoille heti haarakavennusten alkaessa, jolloin piti hiukan soveltaa alkuperäisen ohjeen kavennuksia/päättelyitä. Siinä olikin se paikka, jonka tein ja purin ainakin viiteen kertaan, ennen kuin olin tyytyväinen. Jos olisin ollut paremmissa voimissa, olisi mieluinen lopputulos saattanut syntyä jo parilla yrittämällä. ;) Varmasti olisi ollut vielä jokin parempikin ratkaisu, mutta koska nämä näyttävät nyt siisteiltä ja tuntuvat hyvältä jalassa, niin saavat luvan kelvata.

Innostuin saumattomuudesta lopulta niin paljon, että sovelsin sitä myös vyötärökujaan. Ohjeen mukaan silmukat olisi pitänyt ensin päätellä, sen jälkeen taittaa reunus nurjalle puolelle ja ommella se kuminauhakujaksi. Minä päätinkin tehdä taittamisen jo silmukoita päättäessäni, eli päättelykerroksella koukkasin puikolla olevan silmukan lisäksi myös silmukkalenkin nurjalta puolelta mukaan siitä kohdasta, johon olisin sen taitteen myöhemmin ommellut. Käytin kyllä apuna toista puikkoa, jolle poimin niitä silmukoita ennakolta, jotta koukkaus tapahtuu joka silmukan kohdalla samalta riviltä. Päättelyn tein sitten normaalisti aina niillä silmukoilla, jotka olin juuri neulonut yhteen. Vähän niin kuin kolmen puikon päättely, mutta erona se, että se toinen puikko olikin se nurjan puolen lenkki. En tiedä, onko tällaista kukaan koskaan ennen hoksannut, tai en ole ainakaan moiseen missään törmännyt, mutta oli hauskaa ideoida tämäkin vaihe niin, ettei sitä neulalla ompelua tarvittu koko pöksyissä langanpäiden päättelyä lukuunottamatta (ja sitäkin hommaa rakastan! :) ).

Edellisten villapöksyjen kohdalla toivottiin kommenteissa myös "asukuvia", joissa villahousut olisi kuvattu erilaisten muiden vaatteiden kanssa. Totuus vain on, että minä olen päättänyt pitää villahousuja ihan vain tällaisenaan! :) Tai siis toki yläosassakin on jotain vartalon peittona, mutta alaosassa ei ole pakko olla mitään muuta kuin villahousut (+ sukat ja alkkarit), ei siis esimerkiksi enää hametta niiden päällä. Kotona olen siis hipsinyt viime aikoina ihan vaan puserossa ja villiksissä, ja kävinpä tässä jokin aika sitten mm. lääkärissä ja erään juhlatilaisuuden yleisönäkin niin, että minulla oli hieman pitempihelmaisempi neulottu/virkattu tunika, joiden kanssa oli alaosana villahousut ja niiden päälle vedettyinä polvisukat. Ulosmennessä en laittanut villahousujen päälle lainkaan toppahousuja, vaan villikset toimivat myös ulkohousuina. Aiemminhan kalsareita pidettiin alushousuina ja villahousuja välihousuina, mutta sen jälkeen kun kalsareita alettiin kutsua legginsseiksi, onkin ollut ihan soveliasta pitää pitkälahkeisia alushousuja näkyvillä! ;) Miksi siis villahousut eli välihousut pitäisi piilottaa toisten housujen tai hameenhelmojen alle? ;)

Näitä voi kutsua lorun tapaan viidensiksi villahousuiksi, koska ne tosiaan ovat viidennet itselleni neulomani villahousut. Tänä syksynä olen tehnyt kolmet ja pari vuotta sitten kahdet, joista toisissa oli neuleen lisäksi virkkausta. Nyt taitavat villahousut riittää joksikin aikaa! :)

Tuosta lastenlorusta taitaa olla melkein yhtä monta versiota kuin on loruilijoitakin, ja lastenloruja sisältävältä sivustolta löysin myös toisen version, joka poikkeaa hiukan alkuun laittamastani lorusta:

Eka enkeli,
toka tonkeli,
kolmas kovanokka,
neljäs nirppanokka,
viides villahousu,
kuudes kullannuppu,
seitsemäs sepän emäntä,
kahdeksas kananjalka,
yhdeksäs ylin ystävä,
kymmenes kyykäärme.

Muitakin versioita löytyi netin syövereistä, mutta kaikissa viides ei ollutkaan villahousu, vaan jotain muuta, ja yhdessä versiossa nelosen kohdalla oli rasistinen nimitys, jota en halua todellakaan blogiini laittaa. Siispä nämä kaksi aika mukavaa versiota palvelevat tarkoitusta tällä kertaa. :)

Löytyipä tuolta samalta sivulta myös ihan toisenlainen numeroloru, jonka haluan myös jakaa käsityöharrastajien iloksi, hoksaatte varmaan miksi:

Kello yks – muna kyps.
Kello kaks – korjaa laps.
Kello kolme – kouluun.
Kello neljä – neulomaan.
Kello viis – virkaamaan.
Kello kuus – kutomaan.
Kello seitsemän – emäntä keittämään.
Kello kahdeksan – kauha käteen.
Kello yhdeksän – ympäri mäkee.
Kello kymmenen – kynttilä käteen.

Vaikka olenkin nyt aavistuksen paremmissa voimissa kuin vaikkapa viime viikolla, en ole kuitenkaan vielä ihan täydessä terässä tai edes lähellä sitä kuntoa, jossa olen ollut viimeisen parin vuoden ajan isomman sairastumiseni jälkeen. Niinpä jatkan yhä sohvalla pötköttelemistä varmasti vielä pitkään, kun ei tässä nyt ole mitään sellaista, minkä vuoksi tarvitsisi kauheasti jalkeilla olla tai kotoa poistua. On oikeastaan ihan mukavaakin, kun ei tarvitse tehdä mitään. :) Juuri siihen suuntaanhan olen yrittänytkin elämääni vähitellen kuljettaa: downshiftaaminen, hidastaminen, yksinkertaistaminen... tuttu ilmiö myös mediassa. Myös tuo saumattomana neulominen oli tietynlaista yksinkertaistamista - miksi tehdä jotain, jota ei ole aivan pakko? Vaikka paljon on vielä itselläkin asioita, joista voisi ihan hyvin luopua, jotta jäljelle jäisi vain ihan välttämättömät hengissä pysymiseksi.

♥♥♥

Kun äidillä ei ole voimia, voi onneksi pistää lapset tekemään pikkuaskareita. Eräänä päivänä lähetin 6-vuotiaan viemään roskapussin ulos. Sieltä palattuaan poika puuskutti:

- Mää en jaksa tehä enää yhtään mitään! Mää jään eläkkeelle!

♥♥♥

Minä en jää ihan vielä eläkkeelle, vaan keräilen hetken voimia jaksaakseni taistella kohti terveyttä ja energisyyttä! :) Levollista tätä viikkoa teille muillekin!

Salakuunneltua

Tunnustan olevani salakuuntelija. ;)

Ainakin tänä aamuna, kun jäin vielä hetkeksi sänkyyn pötköttämään, ja iskä huolehti poikien aamutoimista.

Kuopuksen ääni kantautui kirkkaana, mutta iskän vastauksia en niin hyvin kuullut, joten joudun tähän vähän tulkitsemaan keskustelua sellaisena kuin minä sen ymmärsin. Keskustelun aiheena oli joka tapauksessa tämä taulu:

"Miten äiti on tehnyt noin ison ristipistotyön?" - No, siihen menikin kauan aikaa.
"Kuinka kauan?" - No useampi vuosi.
"Oliko äiti silloin sairas?" - Ei ollut. Mää ostin sen äitille synttärilahjaksi.
"Milloin?" - En muista.
"Montako vuotta mää olin?" - Et sää varmaan ollut silloin vielä syntynyt.
"Ai enkö mää silloin vielä ollut olemassa?" - Et sää tainnut olla.
"Montako vuotta äiti oli?" - En muista.

(Oikeat vastaukset: 26-vuotislahjaksi sain ristipistopakkauksen, kumpikaan poika ei ollut silloin vielä syntynyt, tekemiseen meni reilut 8 vuotta, ja taulun valmistuttua molemmat pojat olivat olemassa ja minä olin silloin 34-vuotias.)

Hämmästyttävintä on, että poika tiesi tämän olevan ristipistotyö. Yleensä kaikki minun tekeleeni ovat yleisesti vain "käsitöitä". :)

Oli pakko jakaa tämä salakuunneltu juttu tänään teidän kanssanne, liittyihän se käsitöihin. :)

Raitapaita

Kuopus on kyllä jokaisen neulojan unelmalapsi. Hän selailee mielellään käsityölehtiä kanssani valikoiden sieltä itselleen mieluisan puseromallin. Lankatilausta tehdessä hän teki omia ehdotuksiaan värivaihdosten suhteen, kun ohjeen värejä ei kaikkia ollut juuri saatavilla. Hän keskeyttää mielellään pelit ja leikit mittaamista ja sovitusta varten. Neulomisen aikana hän käy halailemassa keskeneräistä tekelettä. Puseron valmistuttua hän sanoi heti, mihin kohtaan kaipasi muutoksia (pääntie oli hivenen liian iso), ja minä tietysti näppärästi ne muutokset tein. Ja vielä blogikuvausta varten hän laittoi välittömästi jännittäväni pelinsä "pauselle" ja poseerasi suorastaan esimerkillisesti. Lisäksi hän jätti mielellään puseron heti päälleen, ei halunnut sitä enää riisua. Tällaiselle pojalle on aivan ihanaa neuloa! :)

Raitapusero

Tehty ajalla: 18.-20.4.2013

Malli: Novita Kesä 2013 nro 23

Suunnittelija: Jonna Kivilahti

Lanka: Novita Hanko harmaa (041), farkku (013), khaki (344), sinapinkeltainen (230), luonnonvalkoinen (010) ja musta (099)

Langankulutus: 364 g

Puikot: 6 mm

Koko: 122 cm

Muuta: Kuopukselle. Ihana tuli! :)

 

Aluksi meillä oli puhetta, että teemme ohjeen mukaisilla väreillä, joihin olisi kuulunut myös tämän kevään Hanko-värit roosa ja timotei. Mutta Novitan nettikaupassa ei juuri tilaushetkellä ollut näitä saatavilla, joten kuopus ehdotti roosan tilalle sinistä ja minä päätin korvata timotein khakinvihreällä; nämä värit olivat lisäksi viimevuotisia poistovärejä, joten säästimme siinä muutaman euron. :) Ja kyllä tulikin näillä väreillä niin komea ja miehekäs paita! :) Puserossa on tarkoituksella kasvunvaraa; kuopuksen tämänhetkinen koko olisi 110 cm, mutta päädyin 122 cm kokoon siksi, että paita mahtuisi vähän pidempään kuin tämän kevään ja ensi syksyn.

Kuopus ihastui tässä mallissa siihen, että tässä on hänen omien sanojensa mukaan "paljon värejä". Myös neulomisen aikana hän kävi välillä ihastelemassa miten montaa eri väriä hän paitaansa saakaan.

"Mää tykkään siitä, että mulla on paljon vaatteita", totesi paidan saaja. :) Äitiinsä tullut siinäkin suhteessa. ;) Ja siitä huolimatta, että meillä on paljon vaatteita, on välillä niin vaikeaa löytää päällepantavaa, etenkin kun vaatteiden täytyy sointua hyvin toisiinsa (kuopus on siinäkin samanlainen kuin minä). Kyllä on iskällä ja esikoisella helppoa, vaikka heillä on paljon vähemmän vaatteita, niin aina he jotain kaapeistaan löytävät, sointuivat ne yhteen tai eivät.

Seuraavaksi teen sitten paidan esikoiselle. Katsotaan, mahtaako hänen kanssaan sovittaminen ja kuvaaminen sujua yhtä mutkattomasti... ;)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Voi pasha! ;)

Pasha on meidän perheen ihan ykkösherkku, varmaan osittain siksi, että sitä saa syödä vain kerran vuodessa. Meillä tehdään pashaa aina valtavasti: ohjeessa lukee "iso annos", mutta minä teen sen tuplana! ;) Siihen tulee kilo rahkaa, neljä desiä kermaa, neljä kananmunan keltuaista, neljä desiä sokeria, hedelmiä ja mantelirouhetta niitäkin yhteensä neljä desiä, yksi desilitra sitruunanmehua, kaksi desiä voisulaa ja neljä lusikkaa vaniljasokeria. Tulikohan siinä kaikki aineet lueteltua...? Joka tapauksessa siis ihan kohtuullisen kokoinen satsi nelihenkiselle perheelle. Tulee syödyksi päivässä, eli ensin otetaan lounaan jälkiruuaksi yhdet annokset ja iltapalaksi jää loput. Ja on hyvää! :) Kyllä se vaan on niin, että jouluna pärjää ihan hyvin ilman pipareita ja torttuja, mutta pääsiäinen ei ole mitään ilman pashaa! :)

Perinteisesti olemme syöneet pashan aina pääsiäissunnuntaina. Paastonaikahan kestää vielä hiljaiseen lauantaihin saakka (siis vielä tänään on paastonaika, ei vielä pääsiäisaika), joten herkuttelu ei tunnu minusta kovin asianmukaiselta varsinkaan juuri pitkäperjantaina ja lauantaina. Tänä vuonna jouduimme tekemään kuitenkin poikkeuksen. Yleensähän olen tehnyt pashan kiirastorstai-iltana, jotta se on sunnuntaina valmista. Ohjeen mukaan riittäisi vuorokauden valutus harson ja siivilän läpi, mutta kokemus on osoittanut, että 2-3 vuorokautta on sopivampi aika. Kun sitten sairaalasta tuli tieto, että punktio tehdään keskiviikkoaamuna, ensimmäinen ajatukseni oli: milloin minä teen pashan? Päätimme sitten niin, että tänä vuonna syömme pashan "vääränä päivänä", jotta ehdin tehdä sen tiistai-iltana ennen sairaalakäyntiä. Näin pashan syöntipäiväksi tuli perjantai. Vaikka totesimme kyllä, että vieläkin pashamassa oli osittain löysää, eli ihan hyvin se olisi voinut valua vielä pari päivää lisää, jolloin se olisi säästynyt sunnuntaille. Täytynee laittaa tästä merkintä pashaohjeeseen.

Pashaohjeeseeni tulee joka vuosi jotain uusia merkintöjä ja kikkoja, mitkä olen havainnut hyväksi. Varhaisimpia merkintöjä taitaa olla "Huom! valuu jääkaappiin, joten älä laita ritilätasolle!" No, tämä ei ole enää ajankohtainen, sillä meillä ei ole ollut vuosiin enää sellaista jääkaappia, jossa olisi ritilätaso. Lisäksi siinä vaiheessa, kun aloin tehdä annoksen tuplana, vaihdoin pashan isompaan astiaan, jonka kannen päälle saan nostettua harson ylimääräiset reunat, niin pasha ei valu kaappiin; aiemmin se neste siis hivuttautui jotenkin harson laitoja pitkin. Harsosta olen laittanut pashaohjeen reunaan vinkin, että harso kannattaa keittää ja laittaa pashan alle märkänä. Keitän harson siksi, että käyttämäni harso on ollut jossain vaiheessa vaippakäytössä, ja vaikka se on taatusti pesty niiden aikojen jälkeen moneenkin kertaan, niin varmuudeksi vielä keitän sen ennen pashakäyttöä. Kuopus oli hauska, kun kerroin, missä tarkoituksessa se pashaharso on joskus ollut; hän tuijotti harsoa ja sanoi kauhistuneena: "Onko se pe... siis onko se... miten se on?" ;) Vaikka juuri hetkeä aiemmin hän oli laittanut harson kiehuvaan kattilaan, ja olin selittänyt, että teen sen siksi, ettei siihen jäisi enää mitään pöpöjä.

Tänä vuonnakin tuli pashaohjeen reunaan uusia vinkkejä kirjoitettavaksi. Kuopushan on meillä innokas keittiöapulainen, vaikka välillä tuntuu, että enemmän energiaa menee lapsen opastamiseen kuin jos pikaisesti hoitaisi homman itse. Nyt yritin keksiä jonkun homman, jossa kuopuksesta olisi oikeasti hyötyä. Pashahan on aika isotöinen tehdä, kun pitää erottaa keltuaiset erilleen, vatkata kerma eri kupissa, sulattaa voi, pilkkoa hedelmät jne. Olen tosin helpottanut aika paljon työtä sillä, että esimerkiksi sitruunamehun otan sellaisesta pullosta enkä purista hedelmästä, ja käytän valmiiksi pilkottuja hedelmänpaloja (sukaattia, kirsikoita yms.), vaikka näin ehkä tulee vähän eri hedelmiä kuin ohjeessa lukee. En vain jaksa alkaa pilkkomaan säilykekirsikoita pienemmiksi. Rusinoiden pilkkominen on ollut aina pashanteossa minulle epämieluisin juttu. Vaikken nyt leipomisesta muutenkaan tykkää, niin kyllä sen vatkaamisen jaksan jotenkin, mutta rusinoiden puolittaminen on ihan älytöntä hommaa. Jonain vuonna laitoin laiskuuttani rusinat kokonaisina pashaan, mutta maku oli erilainen, eli sillä rusinan puolittamisella on vaikutusta.

Kamalan itsekkästi ajattelin, että laitanpa innokkaan lapsen tekemään sen homman, josta en itse tykkää, eli pilkkomaan rusinat. ;) Kokeiltiin pari rusinaa leikata veitsellä, mutta se oli lapselle vähän hankalaa (se on hankalaa minullekin). Sitten hoksasin hakea lapsen askartelusakset, jotka toki pesin ensin, ja niillähän rusinoiden puolittaminen sujui näppärästi. Voi pasha, olisin minäkin tuolla tavalla tykännyt ne rusinat puolittaa, miksen ole ennen hoksannut? No, nyt tuli merkintä keittokirjaan: pilko rusinat saksilla.

Apulaisille (isoveli kävi mittaamassa mantelirouheet kuppiin) oli tietysti tekemisen jälkeen palkkio eli kuppien rappaaminen. :) Seuraavana päivänä puolestaan odotti juotava yllätys, kun pashasta valuneet ensimmäiset herat laitettiin pojille mukeihin. Olipas herkkua ja vähän jo maistiaista tulevasta!

Meillä on tapana koristella pasha, koska se on lapsista niin mukavaa. Vaikka karkit kyllä vähän pilaavat pashan maun - onneksi ne voi siirtää omalta lautaseltaan lapsille, jotka kuitenkin aina valittavat, että on liian vähän karkkia. ;) Koristelun vastuun olen jättänyt jo monen vuoden ajan lasten harteille, kunhan itse muistan ostaa vaan niitä koristeita. Tällä kertaa sopivat koristeet löytyivät Siwan irtokarkkilaarista. Näitä on ollut varmaan jonain aiempanakin vuonna, näyttävät niin tutuilta.

Tällainen se oli ennen syöntiä, nyt se on muisto vain. Eilisen pasha on tämän päivän paska, vai miten se nyt menikään... ;) Kun syö liikaa pashaa, niin seuraavana päivänä tulee kunnon mämmit. :D *huokaus* Nyt sitten pitää odottaa taas vuosi, ennen kuin tätä saa uudestaan.

Pasha maistui minun suuhuni suorastaan liiankin makealta, ja mies arveli syyksi sen, etten ole syönyt mitään herkkuja kuopuksen synttäreiden (8.1.) jälkeen, en siis karkkia, leivonnaisia tai ylipäätään mitään missä on sokeria tai makeutta. Kuopus tuumasi: "Äiti, jos sää syöt herkkuja, niin sun tissit kasvaa isoksi!" ;) No niin kasvaa, ja kasvaa muutama muukin paikka! :D Onneksi on tosiaan pashaa vain kerran vuodessa.

Rauhallista hiljaista lauantaita!

Naistenpäivän iltana

Hyvää naistenpäivän myöhäisiltaa teille kaikille! :)

Naiseudessa minusta on parasta äitiys. Siksi naistenpäivänä sopii mielestäni esitellä hieman oman jälkikasvunsa tuotantoa.

Kuopus teki tässä eräänä päivänä itsestään hamahelmityön. Huomaatteko yhdennäköisyyden? ;) Vaatteet hän on onnistunut kopioimaan ainakin ihan täydellisesti! Perfektionismi taitaa olla periytyvää? ;)

Poika on ollut nyt pitkään pois päiväkodista, ensin puolitoista viikkoa sairastelun vuoksi ja nyt vielä hiihtolomaviikko siihen päälle. Ikävähän siinä tulee kavereita, ja varsinkin erästä tiettyä tyttöä. ;) Poika teki jo sairaspäiviensä aikana tyttöystävälleen kaulakorun, jonka hän aikoo maanantaina antaa tytölle, ja kaulakorun lisäksi hän antaa tämän hamahelmityön, josta kyllä tunnistaisin kyseisen tytön, vaikken edes tietäisi ketä kuva esittää. :) Hauskaa oli vain sinä aamuna, kun poika alkoi tuota tyttöystävänsä muotokuvaa tehdä, kun hän ei tiennyt minkävärinen mekko tytöllä on sinä päivänä päällä. Olisi kuulemma pitänyt soittaa tytön kotiin ja kysyä. Minä sanoin, että ei kyllä aleta ennen aamukahdeksaa soittamaan mitään "mitä sulla on päällä?" -puheluita... ;) Annoinkin pojalle vinkin, että jos hän tekee tytön lempivärisen mekon, niin melko varmasti tytöltä löytyy juuri sen värinen mekko kaapista. Poika vielä tehdessään selitti, että "tytöillä voi olla sillai että on mekko ja sen kans on t-housut!" T-housut on siis pojan nimitys pitkille kalsareille, ja nimen hän on keksinyt siitä, että aluspaidaksi puetaan yleensä t-paita, joten kalsareiden täytyy olla luonnollisestikin t-housut. Yhteisnimitys alimmaiselle vaatekerrokselle on t-vaatteet. :D Mutta tarkasti poika kyllä on tyttöjen pukeutumista seurannut, kun on huomannut tämän "mekko ja t-housut" -yhdistelmän.

Tänään naistenpäivän aamuna poika oli taas ehtinyt tehdä muutaman helmityön ennen kuin minä edes heräsin. Tuumasin herättyäni, että tänäänhän on naistenpäivä, jolloin poika heti näytti, mitä hän oli ehtinyt jo aamulla minulle naistenpäivän lahjaksi tehdä:

Meni tosin vasta iltaan, ennen kuin iskä ehti tämän ruusun silittää, mutta naistenpäivän puolella kuitenkin sain ruusun käteeni. Kiitos huomaavaiselle kuopukselle! :)

Hyvää viikonloppua! :)

Piilosilla

Sunnuntai on suosikkini kaikista viikonpäivistä. Silloin ei ole mitään menoja eikä yleensä muitakaan suunnitelmia. Lapsille aika voi käydä pitkäksi vapaapäivänä. Aamulla on leikitty ja käyty ulkona, iltapäivällä on ehditty käyttää peliaika koneilla ja kaikki lautapelitkin on kertaalleen pelattu. Sitten pienempi oivaltaa: "Leikitäänkö piilosta?!"

Koululainen on piiloleikissä etevä sekä etsimään että piiloutumaan, mikä ei tunnu aina pikkuveljestä reilulta, hän kun ei osaa keksiä itse vielä niin nerokkaita piilopaikkoja eikä hoksaa etsiä isoveljeä kaikista mahdollisista paikoista. Joskus täytyy sitten kysyä ihan äidiltä vinkkejä hyviin piilopaikkoihin. Ja äidiltähän löytyy sekä vinkkejä että piiloja! :) Varsinkin näin pienelle pojalle, joka mahtuu melkein mihin vain. ;)

Lankakoppaan on tullut sen verran vajetta viime aikoina, että sinne mahtuu hyvin yhden pikkupojan piilottamaan, pehmustettakin on vielä kopan pohjalla sopivasti. ;)

Ja kun käsityökaapista nostaa yhden lankakorin vaivihkaa ulos, niin sielläkin on kiva piileskellä lankojen ja ompelukoneen seurana. Ompelukone on siis tuo valkoinen, joka näkyy pojan takana. ;) Tuo kuvan lankakori on minun itsevärjättyjen lankojeni säilytyspaikka, sieltä vilkkuu se eilen värjäämäni vyyhtikin, kun tarkasti katsot.

Voi kun itsekin mahtuisin ja ennen kaikkea taipuisin vielä piilopaikkoihin!

Kuvan esittämä kuopus näki eilen telkkarissa ummetuslääkemainoksen. Poika vissiin ymmärsi sanan "ummetus" hieman väärin, koska hän totesi: "Äiti, mää haluan myös tuollaista lääkettä, että kun mää laitan illalla silmät kiinni niin mua ei pelota enää."

Hilpeää uutta viikkoa! :)

5 v

Viisi vuotta sitten 8. tammikuuta oli myöskin tiistai.

Sitä oli edeltänyt sunnuntai, jolloin päätin rohkeasti lähteä kävellen muutaman kilometrin päähän neuletapaamiseen. Oli vain sellainen tunne, että kävelemisestä juuri sinä päivänä olisi hyötyä. Seuraavana aamuna viideltä heräsinkin lapsivesien menoon. Kuitenkin odottelimme silloin vielä yli vuorokauden, eikä supistuksia vain kuulunut. Tiistaiaamupäivällä päätin, että nyt lähdetään Oysiin, koska sinne olisi joka tapauksessa iltapäivällä viimeistään pitänyt mennä. Onneksi lähdimme, sillä sitten kun supistukset viimein alkoivat, ei hoitaja meinannut ehtiä pyörätuolilla minua lykätä osastolta synnytysosastolle riittävän nopeaa juoksua, kun jo sylissäni hetken kuluttua oli tämmöinen:

Vauhtia ja monenlaista tunnemyräkkää on riittänyt näiden viiden vuoden aikana. Tästä nyytistä on kasvanut melkoinen ilopilleri ja ukkosmyrsky samassa paketissa, koomikko, imitaattori, draamakuningas, tarinoiden kertoja, historioitsija, tiedonjanoinen, mielikuvituksen käyttäjä, rytminiekka, laulujen sepittäjä, piirtäjä, täysillä elämään eläytyvä, lankojen ja kaiken pehmeän halailija, innokas lukija ja laskija (oppi lukemaan jo paljon ennen 5-vuotispäiväänsä), kotikokki ja -leipuri - ja ennen kaikkea aina valmis hellimään, halailemaan ja suukottamaan. :)

Päiväkotipäivän jälkeen meillä on aina tietysti tapana halailla, ja välillä huomaamme toistemme tuoksuvan jotenkin erilaiselta. Eräänä päivänä poikani oli sitä mieltä, että "äiti tuoksuu ihan kermalta" (olin ehkä syönyt jotain maitotuotetta). Seuraavana päivänä halatessamme kysyin, miltä äiti nyt tuoksuu. Vastaus kuului: "Kodilta." :)

Lapsi myös osaa yllättää. Joka ilta joudun muistuttamaan poikiani siitä, että vaatteita ei jätetä myttyyn siihen paikkaan, missä sattuu ne riisumaan yltään (eli keskelle lattiaa), vaan ne laitetaan nätisti siihen, mistä aikoo ne seuraavana päivänä löytää päälleen. Eräänä iltana sitten kuopuksen vaatteet olivat äärimmäisen täydellisesti viikattuina odottamassa seuraavaa päivää, jopa tossut oli aseteltu rinnakkain sievästi. Isälleen poika oli viikatessaan todennut: "Ennen vanhaan oli tapana laittaa vaatteet näin." (juu, siis edes minä en viikkaa vaatteita niin täydellisesti...) Vaatteet ovatkin sen jälkeen löytyneet joka ilta sievästi viikattuina odottamassa seuraavaa aamua, jopa ehkä vieläkin kauniimmin viikattuina kuin edeltävänä iltana.

Toisena iltana iltapalaa itselleen laittaessaan poika tuumasi: "Äiti, ennen vanhaan tehtiin niin, että ensin kaadettiin kuppiin maito ja sitten vasta murot siihen päälle." :) (poika oli varmaan hoksannut uuden tavan laittaa murot itselleen...)

Ennen vanhaan minulla ei ollut lapsia, nyt minulla on kaksi aivan ihanaa poikaa! :)

---

Viisi vuotta on niin iso virstanpylväs ihmislapsen elämässä, että sitä pitää juhlia monta päivää. Kummit antoivat lapselle lauantaina elämyksellisen lahjan, ja pojalla olikin heidän kanssaan hauska päivä. Kiitos vielä koko perheen puolesta pojan kummeille! :)

Sunnuntaina kävivät sitten mummu ja päivänsankarin "tyttöystävä" kakkukahveilla. Kutsukorttia toimittaessamme poika ehti jo jollekin tuntemattomalle papalle selittää, että "mulla on tulossa synttärit ja vien kutsukorttia mun tyttöystävälle". :D

Koska päivänsankari on huomattavasti innokkaampi leipuri kuin äitinsä, annoin hänen tehdä oman osuutensa synttärikakkuun:

Tämä on taatusti lapsen toiveiden mukainen kakku, kun koriste on itse tehty! :)

Vuoden takaisen Angry Birds -kakun jälkeen sanoin lapsilleni, että tästä eteenpäin meillä ei enää esitetä mitään mahdottomia kakkutoiveita, peruskakun täytyy kelvata. Jo varhain syksyllä kuopus ilmoitti haluavansa synttäriksi traktorikakun. Siinä vaiheessa hän nimitti traktoria vielä sanalla "kakkio", koska hän oli päättänyt, ettei yritä sanoa sanaa oikein, ennen kuin osaa sanoa sen täydellisesti. Eräänä iltana hän makasi hetken sohvalla hiljaa, sitten nosti päänsä ja sanoi innoissaan: "Äiti, kuuntele: TRRRRAKTORI!" Ja voi sitä riemun määrää! :D Kyllähän traktori ansaitsee paikkansa kakun koristeena, kun viimeisen vuoden aikana on opittu sanomaan R, lukemaan sujuvasti ja vielä tuo vaikea "traktori"-sanakin on opittu. Mutta tavoitteita on tulevaisuuteenkin, pojan omien sanojen mukaan pitää vielä oppia värittämään niin, että paperiin ei jää yhtään valkoista ja ettei mene reunojen yli. :)

Pojan kanssa tosiaan suunniteltiin tuo kakku yhdessä. Kun aiheeksi valikoitu traktori, ilmoitin pojalle heti, että hän saa sitten itse sen traktorin siihen muovailla marsipaanista. Mallina hänellä oli oma leikkitraktorinsa. Kertaalleen hän harjoitteli muovailuvahalla traktorin tekemistä, ja sen jälkeen uskaltauduttiinkin jo marsipaanin kimppuun. :) Pojalla oli muuten toiveena, että kakussa täytyy olla sinistä, ja tuo suklainen pelto oli sitten minun ehdotukseni. Kermaakin kuulemma piti olla reunoilla. Kakku itsessään on (oli) appelsiininen suklaakakku, siihen en kysynyt muiden mielipidettä. ;)

Tänään on sitten päiväkodissa tarjottu kavereille vähän keksiä ja popcorneja, eli pienimuotoisesti juhlittu sielläkin tärkeää päivää.

Onnea rakkaalle viisivuotiaalleni! :)

Ps. Kuten tiedätte, mulla on jonkinmoinen pakkomielle värien suhteen. Synttärivierailta sain useampaan otteeseen kommenttia, että onpa pöytä somistettu niin sävy sävyyn tuolipipojen ja verhojen kanssa... :) Ihan hyvinhän tuo kakku ja lautasliinatkin sisustukseen istuivat...

Talvi

Talvi on tullut!

Kuopus on odottanut talvea jo pitkään, hän kun on meidän perheen talvi-ihminen. Satoihan täällä jo 16.10. hieman lunta, mutta se ei vielä jäänyt maahan toisin kuin eilen illalla satanut lumi. Sanoinkin illalla miehelleni, että täytyy käyttää poika vessassa aamulla ennen kuin päästää hänet ikkunan luo, muuten lirahtaa pissat housuun innostuksesta. ;) Aamulla sitten sanoin pojalle, että käypäs katsomassa ikkunasta ulos. Ja niin alkoi ensin pomppiminen sohvalla, sitten pomppiminen olohuoneen lattialla: "Talvi on tullut, talvi on tullut, talvi on tullut, talvi on tullut...!" Eipä ole yhtenäkään aamuna sujahtaneet vaatteet niin nopeasti pojan päälle tai uloslähtö sujunut niin vauhdikkaasti ja nurisematta kuin tänään. Ja omituisen kauan pojat ulkona tänään viihtyivätkin, yleensä ovat jo hetken päässä pyytämässä päästä sisälle.

Kuopus suunnitteli jo muutama viikko sitten, mitä hän tekee sitten, kun talvi tulee:

- Äiti, sitten kun tulee talvi ja mää meen ulos ja teen lumiukon, niin saanko mää sitten jääkaapista yhden porkkanan sille lumiukolle?
- Kyllä sää varmasti saat.
- Mutta äiti, kun mää oon tehnyt sen lumiukon, niin jos mää soitan meidän ovikelloa, kun mää en saa sitä meidän ovea ite auki, niin tuutko sää aukaseen mulle sen oven ja antamaan sen porkkanan mulle sieltä jääkaapista?
- Kuule, me voidaan tehdä niinkin, että laitetaan se porkkana sulle taskuun jo valmiiksi silloin kun lähdet sinne ulos tekemään lumiukkoa.
- Tuo oli kyllä hyvä ajatus, äiti!

Tänään sitten kaiveltiin jääkaapista porkkana. Ennen kuin ulos asti päästiin, niin porkkana ehti mennä poikki. No, ei kun uusi porkkana matkaan, mutta eikös sekin katkennut eteisessä. Kolmas porkkana pääsi ehjänä ulos saakka, mutta kun pakkasta oli -3 astetta, niin eihän siitä lumesta sitten lumiukkoa saanut tehtyä. Kuopus ei ollut kuitenkaan jäänyt asiaa harmittelemaan, vaan oli sitten syönyt taskustaan sen porkkanan ulkona. ;)

Meillä muuten kuopuksella on nykyään perinne, että kun katsotaan yhdessä elokuvaa, niin hänellä pitää olla aina naposteltavanaan elokuvaporkkana. ;) Paitsi lauantaisin, silloin meilläkin on karkkipäivä.

Tätä tulilatvaa olen yrittänyt saada hengiltä ja jättänyt sen parvekkeelle enkä ole kastellutkaan sitä ainakaan kahteen kuukauteen. Kovasti se kukkaa pukkaa, vaikka luntakin jo näkyy tuossa pöydällä kukan takana. En jaksanut tätä enää hoitaa, mutten raaski kukkivaa kukkaa nakata roskiinkaan. Saa nähdä, kukkiiko tämä mokoma talven ylikin. ;) Sisällähän meillä ei kasveja olekaan, eikä myöskään tule, jos asia on minusta yhtään kiinni. Leikkokukkia korkeintaan, jolleivät ole kovin pölyttävää sorttia.

Ihanaa talvista viikonloppua kaikille! :)

Pistelyn ilo jatkuu

Pari päivää sitten esittelin kuopukseni 1-vuotiskuvaa esittävän ristipistotyön, jota innostuin tekemään nyt, kun pistely tuntuu sopivan minulle neulomista tai virkkaamista paremmin. Innostus on jatkunut, ja toinenkin värisävy on nyt valmiina.

Ylhäällä (tai näytöstä riippuen vasemmalla) on tilanne sunnuntaiaamuna ja alhaalla (tai oikealla) tilanne tiistai-iltana. Kivasti alkaa tuohon kuvaan tulla ilmettä. :) Ja apulankojakin on saanut vähentää reilusti.

Kommentissa mainittiin tuosta tavastani tehdä yksi väri kerrallaan valmiiksi asti. Minullakin on kyllä tapana vaihdella sitä, miten noissa pistelytöissäni värejä vaihdan. Pienissä töissä tykkään tehdä yhden värin kerrallaan, ja vaikkei tämä nyt ihan pienimmästä päästä olekaan (pistelyalue 100x130 ruutua), niin tässä tuo tapa tuntuu hyvältä siksi, että tässä on tosiaan saman värin eli harmaan kuutta eri vaaleusastetta, ja jos tekisin tämän jotenkin muuten, niin todennäköisesti menisin ennemmin tai myöhemmin sekaisin noiden värien ja etenkin mallissa olevien symbolien kanssa. Mutta sitten taas työstä riippuen saatan tehdä jollakin toisella tavallakin, riippuen vähän siitä, miten paljon yhden värin kanssa pitäisi hypellä. Tai jos on monisivuisia ohjeita, niin teen mielelläni yhden sivun ensin kokonaan valmiiksi ennen kuin siirryn seuraavalle sivulle. Tosin tämäkin ohje on neljällä eri A4:lla, mutta sen verran pieni on kuitenkin valmis työ, ettei tässä ole ongelmaa seurata ohjetta hetkellisesti vaikka kahdeltakin eri sivulta.

Kuvan esittämästä henkilöstä täytyy taas kertoa jotain pientä ja mieltä ilahduttavaa. Vaikka olen voinut viime viikot huonosti ja tosissaan harmittaa, etten pysty olemaan töissä enkä tekemään paljon muutakaan, niin on tämä tuonut silti mukanaan jotain hyvääkin. Vaikkapa sen, että aika monena arkipäivänä klo 17-18 kuopus köllöttelee kainalossani katsomassa lastenohjelmia. Usein kyllä itse otan siinä samalla torkut. Huomaan kuitenkin, että se on meillä tärkeä yhteinen hetki, joka ei olisi mahdollista ilman sairastumistani, sillä työpäivinä tulen kotiin aina joko hieman viiden jälkeen, jolloin on vain kova tarve päästä äkkiä syömään, tai sitten vasta joskus iltakahdeksan tietämillä. Viime viikolla eräänä iltana lastenohjelmien aikaan kuopus ihmetteli, kun minulla ei ollut yhtään lankakerää vieressäni - mikä on todella harvinaista! - sillä silloin taisi olla pistely vuorossa. Niinpä kuopus ilmoitti, että hän tarvitsee lankakerän, jota hän voi halia lastenohjelmien ajan, ja sellaisen hän kävikin hakemassa lankakaapistani. Siinä me sitten köllöteltiin sohvalla kolmestaan: minä, kuopus ja lankakerä, toinen toisiamme halaillen. Lastenohjelmien päätyttyä kuopus vei lankakerän takaisin kaappiin ja jatkoi leikkejään. :)

Yhtenä päivänä kuopus kävi halaamassa minua sohvan luona ja sanoi: "Äiti, mää en halua, että sää tuut terveeksi, koska mulla tulee sua aina ikävä, kun sää meet töihin." :( Voihan asiat nähdä noinkin. Minä vastasin lapselleni, että kyllä meillä kaikilla on sitten taas parempi olla, kun äiti tulee terveeksi ja jaksaa tehdä kotonakin asioita.

Kiitos kaikista kommenteista, valmistuneiden käsitöiden kehuista ja paranemisen toivotuksista! Hyvää viikonjatkoa teille kaikille! :)

Sitä nopeammin mitä blokkaa

Tällä viikolla ei ole oikein käsityöt edistyneet. Bussissa tuli virkattua alkuviikosta, mutta sitten loppui bussimatkustamiset, eikä kotona ole jaksanut kotikäsityötä tehdä kuin silmukan silloin ja toisen tällöin.

Mutta on tällä viikolla ollut sitten muita ilon aiheita. Muun muassa kuopuksen nimipäivänä meillä syötiin ehkä komein kakku (jäätelökakku), mitä tässä talossa on koskaan nähty:

Tämä on nimpparisankarin itsensä tekemä kakku. :) 4-vuotias vatkasi ensin ihan itse kermavaahdon, sitten hän pursotti kerman jäätelön päälle (ihan kaupan jäätelöä tällä kertaa), minä ainoastaan täytin pursottimen ja lapsi hoiteli loput, ja lopuksi kaivoin kaapista kaikkia mahdollisia kakunkoristeita, joita oli joskus jostain yli jäänyt, ja isoveli tuli vähän pikkuveljen avuksi koristelemaan. Eikö vaan ole mahtava kakku? :) Enpä kyllä itse osaisi noin hienoa tehdä! :)

Tänä aamuna kun kömmin ylös makkarista, lapsilla oli ilouutisia: kuopuksen piirustus oli näkynyt aamulla Pikku Kakkosen posti -ohjelmassa telkkarissa. :) Piirustus lähetettiin joskus loppukesästä, ja oli kyllä aika huippujuttu, että se sitten pääsi ohjelmaan, ja vielä hauskempi sattuma, että pojat olivat sen ohjelman vielä sattumoisin nähneet. Se taisi olla arkiaamulta uusinta, koska ohjelma löytyi jo Ylen Areenasta. Jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkaamassa, niin tässäpä linkki Pikku Kakkosen postiin. Varmaan jokainen minun blogiani vähänkään lukenut arvaa, mikä niistä piirustuksista on meidän lapsen tekemä, vaikka se ihan pikaisesti vaan vilahtaakin... ;)

Töissäkin on ollut lapsista iloa. Ehkä omasta väsymyksestäkin saattoi johtua, että yhtenä päivänä hihitin ihan hysteerisesti erään lapsen lausahdukselle. Olimme retkellä puistossa, ja retken lopuksi työparini opasti lapsia, että kerätään nopeasti hiekkalelut kassiin, niin päästään sitten sisälle syömään eväitä. Siihen eräs lapsi totesi: "Sitä nopeammin mitä pääsee." Ja tämä täti sai siitä naurut koko loppupäiväksi. ;)

Tuli nimittäin mieleeni vanha vitsi: Mitä yhteistä on krokotiilillä? - Sitä vihreämpi mitä ui. :D

Otankin tuosta itselleni uuden moton, jospa siitä saisi motivaatiota käsitöihinkin, kun tietää käsityön valmistumisen jälkeen pääsevänsä kirjoittamaan valmiista töistä blogiin. Siitä siis tämän kirjoituksen otsikkokin: "Sitä nopeammin mitä blokkaa." ;)

Iloa viikonloppuusi! :) Aina voi nauraa ihan pöhköillekin asioille ja iloita pienistä jutuista.

 

Sukkia kutomaan!

Ajattelin mainostaa Novitan ja Suuri Käsityölehden sukkakilpailua!

Bongasin tuon viime viikolla Suuri Käsityölehdestä, jonka kävin kirjastossa lukemassa. Ensin ajattelin, että eipä oikein inspiroi, mutta kun jäin tässä taas vaihteeksi sairaslomalle heti vuosiloman perään :( , niin aikani kuluksi aloin suunnitella sukkaa tuohon kilpailuun. Nyt on jo nuotit paperilla, enää pitäisi jaksaa ne sukat kutoakin. Aiheeksi valitsin jotain sellaista, jota ei voisi minun kuvitella tekevän ikinä. Omituista, johtunee varmaan kuumeesta. ;) Itse asiassa sain juuri toisenkin sukkaidean - saakohan sinne osallistua kaksilla sukilla? Jos vaikka isännän nimellä lähettäisi... :D

Ruokapöydässä puhelin tuosta sukkakilpailusta, mikä varsinkin kuopusta nauratti: "Just!" hän totesi, kuten aina silloin, kun hän luulee minun vitsailevan tai koittavan jekuttaa häntä. Kuten vaikkapa eilen, kun hän halusi tietää, miten vauvat pääsevät masuun kasvamaan, ja kun koitin sitä hänelle selittää, niin hän vain nauroi, että "Just!" :D Mutta siis siitä sukkakilpailusta... Esikoinen meillä on varsin kilpailuhenkinen ja oli heti kiinnostunut, että montako euroa siinä on palkintosumma. Minä vastasin, ettei siinä voita rahaa vaan lankaa, johon esikoinen tuhahti: "Hö! Mitä järkeä siinä on, kun ensin kulutetaan lankaa ja sitten sitä vaan voittaa lisää?" Sanoisinpa siihen, että "Just." ;)

Hyvää tätä viikkoa! :)

 

Lohikäärme Dragon

Angry Birds vaikuttaa kohta kaikkeen meidän perheessä, jopa minun käsitöihini. Kun Kiinassa alkoi Lohikäärmeen vuosi, Rovio päätti juhlistaa asiaa julkaisemalla peliin uuden hahmon, tietysti lohikäärmeen. Sen jälkeen meillä on erinäisiä kertoja ilmoitettu, että äiti tekee käsityönä lohikäärmeen.

Ensin sanoin, ettei minulla ole juuri nyt sopivanväristä lankaa, mutta lupasin ostaa. Sitten kun kävin ostamassa sen kuuluisat viisi kiloa 7 veljestä kerralla, oli jo yksi pieni pää kauppakassin sisällä varmistamassa, että onhan siellä varmasti oranssia, keltaista ja punaista. Olihan siellä.

Sitten alkoi kysely, että milloin äiti sää aloitat tekemään sitä lohikäärmettä. Päätin olla kerrankin hetken itsekäs, ja sanoin tekeväni ensin oman tunikani valmiiksi ja sitten lupaan varmasti aloittaa sen lohikäärmeen. No, siinä puseron valmistumista odotellessa tuli kudottua myös vaaleanpunaiset sukat kuopukselle, koska en voinut puseron saumojen ompelua ottaa bussikäsityöksi, sukat kulkeutuivat helpommin. Sukat ehkä vähän lohduttivat poikaa ja antoivat sinniä odotella myös lohikäärmeen valmistumista.

Sitten tuli tunika valmiiksi, ja pojan ensimmäinen kysymys oli: Aloitatko sää NYT sen lohikäärmeen? Kyllä, NYT sen aloitan! Siitä eteenpäin en ole saanut lainkaan rauhaa. Jos olin keittiössä laittamassa ruokaa, oli heti vieressä joku kysymässä: Äiti, miksi sää et tee sitä lohikäärmettä? Kun kerroin meneväni sunnuntaiksi töihin, kuopuksen ensimmäinen kysymys oli: Voitko sää tehdä siellä töissä sitä lohikäärmettä? Valitettavasti en voinut. Töistä palatessani kuului heti kysymys: Alatko sää nyt tehdä sitä lohikäärmettä? Teetkö sää sitä samalla kun sää katot dvd:tä? Kyllä, kyllä minä teen.

Milloin se lohikäärme on valmis? En osaa sanoa, mutta ei välttämättä vielä tänään, ehkä huomenna, ehkä seuraavana päivänä. Äiti, voisitko sää kutoa nopeammin? Kuule, äiti on oikeasti tosi nopea kutomaan, mutta käsityöt eivät koskaan synny hetkessä.

Paitsi, että kysymykset ja niihin vastaaminen toivat tähän lisähaastetta, oma haasteensa oli mallin kehittelemisessä. Mitään ohjetta ei ollut, ainoastaan netistä löydetty kuva, joka on napattu suoraan pelistä. Muista Angry Birds -hahmoista poiketen tämä lohikäärme kuvataan aina täysin kaksiulotteisena eli suoraan sivulta, se ei koskaan käänny ympäri niin, että kasvot näkyisivät edestäpäin. Kolmiulotteinen hahmo oli kuitenkin luotava, ja se mitä ei kuva kerro, täytyi itse kuvitella.

Tätä ylläolevaa kuvaa käytin osviittana. Lopputulos alla:

Angry Birds -dragon

Tehty ajalla: 17.-21.2.2012

Malli: Oma

Lanka: Novita 7 veljestä oranssi (278), keltainen (268), punainen (549), musta (099) ja luonnonvalkoinen (010)

Langankulutus: 138 g

Puikot: 3,5 mm, virkkuukoukku 4 mm

Koko: Pituus 85 cm

Muuta: Kuopus tykkää ja se on pääasia. :)

 

Lohikäärme valmistui viime yönä hieman puolenyön jälkeen. Napsin pikaisesti siitä muutaman otoksen, koska tiesin, etten saa sitä enää kesytettyä kuvausta varten sen jälkeen, kun kuopus saa sen käsiinsä. 

Kävin kuvausten jälkeen viemässä lohikäärmeen nukkumaan kuopuksen viereen. Siitä hän sen aamulla löysi.
 

Osaatteko arvata reaktion? :) Lohikäärme lähti heti päiväkotiin mukaan unikaveriksi, ja iskän mukaan poika on leikkinyt kotiin päästyään sillä koko illan. Mitä en yhtään ihmettele, sillä eilen kun neuloin toisessa huoneessa lohikäärmeen harjaa, niin kuulin pojan jo vähän harjoittelevan leikkimistä keskeneräisellä otuksella. Jos keskeneräinen on jo niin mieluinen, kuinka tärkeä onkaan valmis? :)

Poika oli antanut tälle nimenkin. Se on Lohikäärme Dragon. :)

Seuraavaksi tehdäänkin sitten Mighty Eagle. Siis Mikty Eakle, sukunimi Maiti Iiköl. ;)