haja-ajattelijan oma soppi

en muista olenko kertonut. että kerran ostin pinssin. se oli järvenpäästä kirpparilta. ja voisin kyllä joskus mennä sinne uudestaan. sama porukkakin kävisi. siinä pinssissä lukee. every mother is a working mother. sitä minä olen monesti ajatellut. että olisihan sitä tässä kotona hommaa. mutta silti sitä tarvitsee jotain henkireikiä. jotain muitakin.

olemme kyllä vähän miettineet. että menisin keväällä töihin. tai aloittaisin työt. tai miten sen ajattelisi. kun eihän minulla mitään paikkaa ole odottamassa. ja sitäkin olen miettinyt. että jos loisin työpaikkani. mutta olisihan se jokatapauksessa vaihtelua. taas näkisi eri valossa nämä kotityöt. mahdollisuuden loikoilla lasten kanssa aamulla. istahtaa sohvalle tai keitellä kahvit. kun ei aikatauluja.

olen siivoillut huonettani jo niin kauan. nyt siellä on pöytäpintaakin vapaana. laatikoissa vielä paljon papereita, joita pitäisi käydä läpi. itsestäänselviä oppeja. oletteko koskaan palanneet alkuopiskeluiden muistiinpanoihin. siitä, jos jostain huomaa. että oppi on tehnyt tehtävänsä. silloin tärkeiltä kuulostaneet asiat ovat itsestäänselviä. 

ja on laatikossa varmaan puoli peräkärryllistä tavaraa, jota en ehdi elämässäni hyödyntämään. pidänkin ensiviikolla pihakirppiksen. askartelutavaraa ja kangasta kiertoon. tilaa hengittää. tuntuu hyvältä ajatella. että syksyiltoina voin hiippailla omaan huoneeseen. voin tehdä siellä salaisuuksia. voin unelmoida siellä tulevasta. niin ihanasti kaikki avoinna. 

se on sitten jännä. että nämä uudet alut ovat aina vaatineet työstöä pään sisällä. sellaista itseensä käpertymistä. vähän kuin ennen synnyttämistä. halua vaipua ajatuksiinsa. nyt kuitenkin tuntuu, että minä olen elossa jälleen. haluan mennä perheen kanssa. haluan löytää yhteisen naurun. huomenna jo me hetkeksi reissussa kaikki. mukava mieli.

tervetuloa onnellinen syksy!

 

minä olen onnellinen syksystä. siitä miten luonto rauhoittuu lepoon. miten kiireellisyys lakkaa. liikkeet hidastuu. ja siinä samalla kuitenkin. ideoiden ja istumisen aikaa enemmän. toteutuvia ajatuksia. 

viimeaikoina olen miettinyt pihan laittoa paljon. vanha pihamökki lähti kaatopaikalle. puita on kaatunut ja kaatuu. vähän avaruutta. ja sitten väriläisköjä. spray-maalattuja parvekelaatikoita. ystävältä kanervalasti. värikkäitä talipallosydeemeitä.  vielä pitäisi maalata muutamia juttuja. ostella lisää kanervalasteja. tuhota poltettavia risupinoja.

mutta seuraavaksi laittamaan paikkaa hampaaseen. onnellinen loma. siis että mies viikon kotona. ehtii ehkä tekemään jotain ekstraa. ja sitten kulkemaan hammaslääkärissä keskellä päivää. 

millä mielin siellä ollaan syksystä? sade on hyvä syy istahtaa sohvalle ja virkata, eikö vain. ja iltayöstä ajattelin saaristolaisleipiä uuniin. huomenna on jyväleipien vuoro!ja jospas jo tälläviikolla sieltä kamerahuollosta soittelisivat. olis ihana saada oma takaisin pitkästä aikaa.

nurkkarautoja

minä tein itselleni muistolauseen. että muistaisin pyrkiä iloon. vaikka kyllähän monenlaisia mukavia tunteita on olemassa. onnellisuutta ja tyytyväisyyttä ja rakkautta. ilo on vain jotain niin ihanan lapsellista ja aitoa. parhaiten siihen pääsee kuuntemalla lasten kikatusta. mutta on siihen muitakin teitä.

asioisitko mielelläsi kaupassa, jossa olisi väriä?

opettelisitko mielummin rakennustarvikkeiden nimiä, jos ne olisivat värikkäitä?

muistaisitko tämän paremmin kulmaraudaksi, jos ihastuisit johonkin näistä?

naurattaisiko sinua nämä reikäset tuolit?

jos on kellari. ja spray. ja keskeneräinen projekti. voi saada jotain tällaista aikaan muutamassa minuutissa. tiedän, että moni pitää hillitymmästä tyylistä. mutta nämä toivat minulle iloa. olisipa ihana ostella tällaisia. melkein jo perustin kaupan. niin paljon rakastuin näihin!

seistemän ajatusta keittiöstä

arki

me elämme arkeamme keittiössä. aina siellä on jotain meneillään. tiskikone pyörii. tiskit kertyy. ruoka hellalla. astioita kuivumassa. koskaan ei ole hetkeä pidempään siisti. jos sitäkään. monesti alkaa toinen homma ennenkuin siivous lopussa. rusinoita lattioilla. nokkahuiluja. lasten leluja. 

mielialat

aamuisin minä taaperran keittiöön väsyneenä. pitäisi ehtiä antamaan sataa asiaa yhtäaikaa. ja silti aina tulee pettymys. ensin pienille ja sitten minulle. muutama aamu sitten sanoin neidille, että olisi kiva kokea aamupala. että kaikki onnellisia. ei vääränvärinen muki tai lautanen. väärän verran maitoa. vääränlainen lusikka. tai toivetta kahden eri jugurtin sekoituksesta. molempia murolaatuja. vaikka joskus ne toiveet hymyilyttävät. tarkka tyttö. joskus ne kyllä väsyttävät. ja toimin toiveiden vastaisesti.

monesti myös keittiössä ilo. uunista ulos tulevat muffinit. arkirakkautta ruoan muodossa. uusia makuja. uusia maailmoita. keittiö on se. mitä emme ole remontoineet vielä. kaapit maalattu nopeasti. jokaisella ovella omanlaisensa kiinnipysymistapa. mutta joskus me teemme siitä täysin mieluisen. siis myös unelmia keittiössä. paljon.

muutos

keittiömme ei pysy samanlaisena ollenkaan. se muuttuu ja hakee muotoaan koko ajan. sinne kertyy liikaa tavaraa ja taas yritän tyhjentää. silti se on ollut tarpeeksi toimiva. ainoa pysyvä asia on silti jatkuva muutos. tykkään kokeilla erilaisia asioita. teen asiat ilman oppikirjoja. keitto- ja leivontakirjat ovat selailua varten. en osaa tehdä ohjeista.

sotkuisuus

koska keittiö on meillä kaiken keskus. sinne kertyy kaikkea. kortit, jotka ovat tuoneet arkeen iloa muuttuvat sotkuisuudeksi. niin paljon meitä on muistettu! mutta minä en halua laittaa niitä pois. essut, korut, reput, laukut. kaikki kertyvät naulakkoon. purkit ja purnukat odottamassa oikeita paikkojaan. alati jossain on kasa epämääräistä tavaraa. edes siivouspäivinä en saa jokakohtaa loistamaan.

luovuus

minulla on kyllä oma huone. oikea luovuudenpesä. niin täynnä kaikkea ihanaa materaalia. silti suurin osa tekemisistä keittiössä ja olohuoneessa. keittiöön kuitenkin kertyy paljon tuunaamiani asioita. siellä näkyy sellainen pieni arkiluovuus johon nyt on aikaa. eräs nainen kertoi nähneensä tauluni. sanoi, ettei tiennyt minun maalaavaan. nauroin, että nykyään teen vain tilaustöitä. ei ole ollut aikaa harrastaa isoja tauluja. tai voisihan sitä öisin. mutta ei päällimmäisenä ajatuksissa. (pakko keittiöstä sanoa, että huomatkaa mun hyvä idea välitilalaattojen spray-maalaamisesta. permanenttitussilla saumaukset miten sattuu. hyvin on tultu toimeen niiden kanssa..)

maisema

keittiön ikkunasta katselen usein ulos. kujansuuhun, näkyykö vieraita jo. tienpäähän, joskos sattuisin näkemään postiauton. en tekisi turhia retkiä postilaatikolle aamupäivällä. ikkunan takana paljon puita. tänäiltana taas vähemmän. jatkuvasti muuttuva piha. visio siitä alkaa olla selvä. kunhan vain raskisi palkata päriseviä koneita. kaivurin ja metsurin ja kuormurin ja maalarin. jonain päivänä maisema on sellainen, millaisena sen unelmissani näen. sitä on silti hyvä katsoa nytkin.

odotus

minä elän tulevaisuutta. niin monesti ajatuksissani olen jossain kuukausien tai vuosien päästä. suunnittelen juhlia, jotka liian usein jäävät pitämättä. ostelen teeman mukaisia servettejä. kakkupapereita. pillejä. minä odotan elämääni riemua ja naurua. aina vain enemmän. minulla sitä jo on. mutta olen luonteeltani jotenkin sellainen synkkä ihminen. en osaa herskyä. en osaa lausua onnellisia sanoja. mutta sitä kohti minä pyrin. jonain päivänä olen itseeni vähän enemmän tyytyväinen taas.

ovimatto

"vau, minkä värinen ovi. miksen oo tajunnu, että ovi voisi olla hauskan värinen!" sellaisen huudahduksen kuulin keittiöön, kun meille ryntäsi eilen naislauma. minua hymyilytti. vaikka juurikin olin raivona siitä, että puhelimeni oli uinut maitolasissa käyttökelvottomaksi. näppäimet päättivät lakata toimimasta. kuten tyhjistä ruukuista näkee, syyskukat ovat vielä kaupoissaan. mutta eipäs se menoa hidasta. keskeneräinen on kaunista. ihminen rakastuu puutteisiin. ja minäkin siellä kukin kauniisti ikkunassa. 

mutta se, mitä ennenkaikkea haluan näyttää on uusi ovimatto. kyllä. ostin sen ikean perusruskean. ja sitten vain muutama spray-viiva pintaan. ja jotenkin enemmän meidän näköinen. tällainen DIY pitää minut iloisena. kun jostain saa irti enemmänkin. ja nyt tuntuu. että meidän paraatiovemmekin alkaa olemaan mukavampi. vaikka maa on ihan paljas. omin kätösin revin siitä pensaat ja ruohotupsut irti. pitäisi ajatuttaa siihen kuormallinen kiviä. ja ehkä ensikesänä ruukkuruusu.

ja muuten. se maito on nyt kuivunut puhelimeen. ja se toimii. vaikka kaikki etukuoret ja näppäimet ehdinkin hermostuksissani pilkkoa silpuksi. minulla on nyt sitten hieman pelkistetty versio puhelimesta.

kaapin paikkaa etsimässä

me etsimme aina välillä kaapille paikkaa. me tykkäämme erilaisista kaapeista. me tykkäämme samanlaisista kaapeista. mutta silti kaapin paikka välillä hukassa. tai yhteinen mieli. sellaista se vähän on. kun toisaalta tuttu ja turvallinen olisi mukava säilöä. kun toisaalta uutta ja ihmeellistä olisi mukava kokeilla. ja aina ei mene ajatukset samaa tahtia. turva ja uutuus viehättävät meitä niin eri aikoina.

silti sinä menet ja haet minulle raskaan kaapin. minusta ei ole paljon apua. vaikka haluaisin helpottaa. sinä hoidat lapsia. että minä saisin kaappini mieleisekseni. ja minä silti kirjoitan siihen. vaikka haluaisit kuvia. sillä minä haluan tallentaa sinne palan itsestäni. kaikkea sitä, mikä minua yhä kutsuu. pyytää hengittämään. pyytää elämään joka solulla. ja kun vihdoin se on paikalla. minä haluan antaa sinulle suukon.

rullakon uusi elämä

no moi. tervetuloa. tai turveteloa. ihan miten vain. tärkeintä on lienee nauttia elämästä ja arjesta kuitenkin. kääntää asiat haluamikseen. niin kuin vaikka tämä rullakko. nyt alkaa vihdoin olla niin valmista. että ihan uskallan antaa ajatuksen julki.

tättä-rättä-rää. kotitoimisto! siis komeasti olkkarin nurkkaan. meillä tullaan koneelle nyt yhden askelman korkeammalle. ja kieltämättä tämä on mukava paikka. onhan täällä kopperossa tullut istuttua jo monta hetkeä. pohdittua ihmisyyttä. 

takaseinälle laitoin oman osuuteni tapettia. sitä olinkin jo viisi vuotta ehtinyt säilöä. vielä on moninkertainen määrä jäljellä. mutta en ole aiemmin halunnut sitä niin mihinkään. ja nyt käytin palasen, jossa itse seison. puu rinnassani.

tämä ihana tuoli on löytöni kesälomalla ihanasta putiikista. se oli vielä meille tullessaan oranssi. ja hyvin hyvin pölyinen. ehkä minä joskus kunnostan sen loppuun. lakkaan säilyttääkseni parempana. tuohon jalkaan minä ennenkaikkea ihastuin. ja tietty tähän pumppumekanismiin. ylös ja alas kuin parturituoli.

huippu kalenterinpidin on kirpparilöytö. ja sopii tähän hullutteluun kuin mikäkin. koneen yläpuolella se on helposti tarkasteltavissa. vielä en tiedä, miten tämä seinä tulee elämään. mutta haluaisin säilyttää tuon numerosarjankin näkyvillä. minneköhän päin saksaa menevät kirjeet on lajilteltu tähän rullakkoon ennen!

olen ihastunut näihin pyöränkoreihin. pieniin ja isoihin. aina kun löydän hyvänvärisen ostan. nämä säilöö laskuja ja muistikirjoja.  ja kaikkea muutakin ympäri taloa.

tänään virkkasin maton lasten mentyä nukkumaan. pari tuntia siinä vierähti. iso koukku ja mahtavat värit. tervetuloa syksy ja sateet. täällä kopperossani minun on hyvä olla. talossa talon sisällä. ai niin, pitääpäs kastella kukat parvekelaatikosta;D

jalat mahtuu kokonaan puupinnalle jo

miten paljon iloa. miten paljon sotkua. miten paljon työtä. mutta edistyy se. tunti tunnilta. ja kun se on valmis alkaa minulla jouluvalmistelut. ihanaa tuntea puinen lattia jalkojen alla. vaikka se olisikin täynnä nappia ja helmiä ja lankoja ja vaikka mitä. mutta että joskus romuvarastosta kuoriutuu mun oma huone. sellainen jossa jokaiselle on paikka. nyt koneet pyöriköön viimeiset kangaspakat valmiiksi. saan niille perjantaina uuden kaapin. oi tätä iloa.

ensiapua

aina joskus käy niin. että jos raottaa itseään. haluaakin ottaa takapakkia. ei. en minä olekaan näin avoin. haavoittua omasta avoimuudestaan. joskus omat sanat ja ajatukset tulevat niin lähelle. näkee vasta kirjoitettuna. että tuotako minä nyt elän. ja joskus minä tunnen halua piiloutua taas enemmän. ottaa askeleen taaksepäin.

ja mikä sen parempi tapa taaskin. kuin esitellä pari kirpparilöytöä. kaksi suloista ensiapukaappia. ylempi on suurensuuri. onhan se tarkoitettu todellisen hädän tullen aukaistavaksi. sinne pääsi arkitoimistotavarat. jotka on hyvä olla saatavilla pienemmässäkin hädässä. teipit ja sakset ja sellaiset. alempi on pikkuvessassa. no niin. nyt minä pääsin taas kaappiin. ovi kiinni. ja nautin pimeästä. ehkä sytytän kynttilän.

pikkuhiljaa tai rajatapauksia

on ihmisiä. jotka haluavat pitää elämänsä pienenä. tai näkymättömänä. se olisi ehkä oikea sana. on ihmisiä, jotka pyrkivät pitämään omat rajansa kiinni. päästävät lähelleen vain harvoja. sinne oman  raja-alueensa laidoille. mieluummin nurkkiin. sillä lailla, ettei liikaa häiritsisi. että oma elämä saisi jatkua samanlaisena aina.

ja sitten on olemassa ihmisiä. jotka haluavat avata sydäntään. näyttää haavoittuvuuttaan. hyväksyvät sen toisissakin. tai eivät hyväksy. elävät sen mukaan mitä tuntevat. itkevät, kun huomaavat toimivansa väärin. huutavat kun ovat vihaisia. nauravat kuollaakseen kun on sen aika. 

ja sitten on ihmisiä. joilla ei ole rajoja. jotka eivät kykene hahmottamaan itseään. eivät tiedä, mistä alkavat. mihin loppuvat. että minkälaista elämää haluavat elää. menevät päivä kerrallaan. ajelehtivat. eivät haasta. eivät pyri. olevat vain. ja peloittavinta on sanoa unelma ääneen. sitten se ei ainakaan toteudu. sillä kaikki voimat ovat aina heitä vastaan. ja he itsekin. pelkäävät toiveidensa toteutumista. muutosta. siksi he ovat paikallaan eivätkä mieti.

eikä kukaan ole turvassa muutokselta siltikään. niin kuin alati vaihtuvat lämpö ja sade. pakkanen ja aamusumu. niin vaihtuvat tunteet meissä. tarpeetkin. joku, mitä sinulla ehkä kerran oli yllin kyllin. siitä riittäisi nyt vain pieni siivu. saamaan elämään tasapainoa. ja joku jonka perään ehkä kerran itkit. sitä liian isoina annoksina arjessasi.  

kaiken liikkeen ja muutoksen keskellä silti. jokainen tarvitsee paikan rauhoittumiselle. jonku tutun maiseman. ehkä kiven luonnossa istua. ulapan katsoa. jollekki se on puut ja joillekin vesi. joillekin se on jotain rakennettua. tai mielentila vain. tyhjentynyt. sillä palaaminen tuttuihin paikkoihin auttaa. se auttaa meitä hahmottamaan mihin olemme kulkeneet. mitä olemme saavuttaneet. miten olemme muuttuneet.

aina voi uudistua. aina väliin tulee raivata itseään. poistaa itsestä sitä, mikä on raskasta kantaa. antaa tilaa ilon ja naurun tulla. tyytyväisyyden. minulla tulee mieleen turvallinen sana. perusonnellisuus. että vaikka siinä arjessa ja elämässä niin monta kipukysymystä. niin monta kiirettä ja ehtimättömyyttä. niin silti säilyisi sellainen mieli. tämä on elämä jota haluan elää.

eikä meidän kaikkea pidä salata. meissä kaikissa on asioita, jotka haluaisimme antaa pois. puolia, joita saatamme vihatakin. mutta yritän aina muistaa ettei se ole pahasta. viha. sen tehtävä on kertoa siitä, mitä emme hyväksy. sen, mistä haluamme eroon. ja vaikka on hyvä itsensä hyväksyä. se ei vie pois halukkuutta muutokseen. parempaan minään.

tulipa näitä sanoja. kun tässä meidän vakio romuvarastoa eli takaparveketta siivoilin. yritin viedä turhaa pois. paljon sainkin. ja vähän taas lisäsin väriä. sellaista, joka toisi iloa. sillä viimekesän kylppäriremontin yhteydessä saimme täältä portaat alas. ja nyt tämä on jatkuvasti käytössä. olisihan se mukava, jos kotiin olisi mukavampi palata. tätäkin kautta. ja että ylipäätään aina olisi mukava tulla. omaan kotiin.

kaikki on vinksin vonksin

yöremonttia. hulluuutta. fiilistelyä. vaikka ihan kesken koko olkkari taas. tavarat vaihtelee paikkojaan. projekti tuotu sisälle. toivottavasti viikonlopun aikana ehtisi sellaiseksi, mitä siltä odotamme. "tehdäänkö siitä kerrossänky?" niin kysyi tyttäreni. ja minä olen onnellinen verestä, joka hänessä virtaa. luovuuden ja hassuttelun mieli.

elossaolokuun ensimmäinen

minä sain lomalla täydennystä matonkuteisiin. enimmäkseen nyt on kaikki muittenväriset käytetty. mutta sen verran jäi valkoista ja mustaa. että ehkä omiin jotakin raitaa niistä kuitenkin. mutta että kori enimmäkseen värillistä. vaikka tässä toinen kori. niin kovin tyhjänä. 

pikkuveli halusi mustan maton. punaisen kiikkutuolinsa alle. ettei uusi lattia värjääntyisi kovassakaan vauhdissa. sillä vain liikkuessaan keinu punasi kulkureittiään. ja mitäpä ei isosiskot tekisi pikkuveljiensä eteen. vaikka konkreettiset pyynnöt helpompi toteuttaa kuin ilmassa leijuvat. ja äitikin tahtoi varpaitalämmivän. kun kesäisin lattialämmitys pois. ja minä päätin tehdä valkoisen.

mustan paukutin menemään puukoukulla. kakstoistasella. ja hävettää sanoa. mutta kerran purin koko maton. suututti sen liiat silmukat. ja tämäkin sai monta kierrosta useampaan kertaan. kun vasta muutaman rivin päästä huomasi liiat levennykset. milloinkahan opin virkkaamaan täydellisen ympyrän. valkoisen tein viistoistasella. ja olis saanut olla vaikka isompikin. niin paksua oli kude. mutta että virkattu matto. siinä ne nyt on.

riippumaton mies

päivänä eräänä mieheni tuli maitokaupasta. ja hänellä oli minulle lahja. minä rakastan riippukeinuja. pihallamme on yksi. väri melkein haalentunut tunnistamattomaksi. ja luonne muuttunut vähän arvaamattomaksi. saattaa heittää selästään tuosta vain. ei ole oikein kaadot kohdallaan.

mutta enhän minä tätä väriläiskää malttanut millään viedä pihalle. en ole kesäihmisiä. varjossa viihdyn hetken. auringossa en ollenkaan. syksyllä se tietty olisi ollut ihanaa. mutta silti päätin sijoittaa sen oleiluhuoneeseen. siinä siitä voi nauttia vuodenajoista riippumatta.

ja lapsetkin nauttivat. pitkästä aikaa sisällä keinu. sillä tuulikone on ripustettu kattoon keinun paikalle. ja mikä se sellainen koti on, jossa ei ole sisällä keinua. pikkuherra otti aamutuimaan annoksensa. halusin tallentaa sen kameraan. ja nyt vielä tännekin. värikästä päivää kaikille. älkää ottako itseänne liian vakavasti. tänäänkään.

pohjoisimaista rakkautta

tanska ja ruotsi pyrkivät jatkuvasti kotiimme. mikseiköhän suomalaiset innostu keksimään mitään kivoja pikkutavaraliikkeitä? ja kai sitä tavallaan ostaessaan kuvittelee saavansa hieman sitä iloisuutta. naurua ja kielitaitoakin. ettei olisi ihan niin synkkä juntti. totinen torvensoittaja. jotenkin sitä on helpompi ajatella muiden pohjoismaisten kokevan enemmän iloa, rakkautta, onnellisuutta, hyvyyttä.

vaikka ei se varmaan niin ole. mutta miettiessäni suomalaisuutta tulevat mieleen ennemmin sisukkuus kuin hilpeys. vakavuus kuin kepeät kansanlaululuritukset. tunnollinen työteliäisyys kuin rapujuhlat. vaikka eiväthän ne toisiaan aja pois. mutta jotenkin tuntuu, että muissa pohjoismaissa sellaista iloista riskinottokykyä. ei pelata niin varman päälle kuin kotomaassa. missä vuodesta toiseen yhä istumme aaltoihimmi. nostamme frankin huulillemme. enimmäkseen.

no jokatapauksessa en koe itseäni aina niin synkäksi. vaikka joskus kyllä. araksikin jatkuvasti. mutta minussa ja meissä kai kuitenkin sellaista leikkimielisyyttä. että kotimme ennemmin romuvarasto kuin avotakan kansi. sekatavarakauppa enemmän kuin sävysävyyn sisustettu. tietynlaista huvikumpumaisuutta. vaikka  peppiä kuunnellessamme automatkoilla olen tajunnut senkin. että voihan sitä nauraa sille, jos joku leipoo pipareita lattialla. jos se ei ole omassa kodissa. ja lapsi joka on näsäviisas on ihan kiva sadussa. mutta kyllä minäkin kaipaan aikuisten rauhallisia kahvikeskusteluja.

mutta että värejä. tiesittekö muuten, että hemtex myy lankoja ja puikkoja ja virkkuukoukkuja. ja itiksessä oli vielä miinus nelkyt. kerta se lopettaa. olin jo hakenut osan lähihemtexistä, mutta täydensin varastoa syksylle itiksessä päivänä erään. tuo puinen virkkuukoukku kokoa 12 on lempparini. pikkuveli tilasi juuri mustan maton. taidan tehdä sen juurikin tuolla.

lasilyhdyn tekaisin eilettäin. kesäiltojen pimetessä rupean sytyttelemään eläviä tulia. tällaisen kätevän sai nopeasti laittamalla lasipurkin ympärille rautalankaa. tein siitä ripustuslenkin. ja sitten laitoin tekstiteippiä ympärille. tanskalaista rakkautta. meidän kurkkupurkit taitavat saada päällystyksiä tässä loppukesän ajan. ehkä näitä sytyttämällä kotiimme suorastaan tulvii lisää hilpeyttä, iloa, naurua, ja niitä rallatuksiakin. vill du dansa med mig?