Kuin Marcel Breuerin Cesca-tuoli

Onnea on työkaveri joka ystävällisesti vihjaa, kun kirppiksellä tulee vastaan tuoli jota olet etsinyt.  Vähän aikaa sitten täällä blogissa kirjoitin, että haluaisin uuden keittiön pöydän ympärille aivan erityiset tuolit. Nyt ensimmäinen kappale on kotiutettu!

Tälläiset tuolit olivat lapsuudenkodissani 80-90-luvulla. Niissä on putkirunko ja istuin-, sekä selkäosa ovat punottua rottinkia. Olinkin unohtanut kuinka mukavan joustava tuoli on. Kohta varmasti muistan myös kuinka salakavalan kiikkerä se myös osaa olla.

Aivan, kyseessä on Venetsia-tuolit. Tai oikeastaan alkuperäisen mallin on suunnittellut Marcel Breuer jo 20-luvulla. Puisista wieniläistuoleistaan kuuluisa Thonet-tehdas tuotti Breuerin suunnittelemaa tuolia nimellä B32. Cesca-tuoli on mm. Victoria & Albert-museossa Lontoossa ja The Museum of Modern Art:ssa New Yorkissa

Kylmä taivutettu putki kohtaa luonnollisen, lämpöisen puun.

Allekirjoittaneen puusepän opinnot tunnetusti jäivät lyhyeen, mutta kauniit liitokset sentään tunnistan ;)

Mitäpä lukijoille tulee näistä tuoleista mieleen? Onko ostokseni hitti vai huti?

Katseilta suojaan

Keittiön uudistuksen myötä päästiin vihdoinkin eroon vanhasta, ikkunan päällä olevasta sälekaihtimesta. Joo, kyllä se täytti päätehtävänsä eli toimi mainiona näkösuojana. Tosin samalla se keräsi älyttömästi pölyä, piti ärsyttävää ääntä ja säätönarut piti piilottaa kissoilta.

Hra K osti keittiön ikkunaan rullaverhon, mikä sinällään oli oiva ostos -paitsi meillä oli erimielisyyksiä sen käytöstä (mä niin arvasin). Verhoa siis uutterasti kiskottiin ylös alas ja sillä käytöllä se olisi jo kohta mennyt rikki. Hra K:lla oli ketunhäntä kainalossa, sillä verhosäädin olin hänen puolellaan pöytää ;)

Millä ihmeen keinolla ikkunasta saa paljon valoa, mutta samalla siinä on näkösuojaa? Ikkunakalvolla tietenkin!

Ikkunakalvo on minusta tyylikäs ja ah, niin toimiva. Yhtä eleettömän näköinen se on myös ulkoa katsottuna. Rahapussikin tykkäsi sillä tämä kustansi vajaat 4 euroa.
Nyt aurinko ja Anna hymyilevät kilpaa muina hangonkekseinä :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Keittiön (uuden) pöydän ympärillä

Keittiön pikkuremontti etenee hiljalleen. Enää puuttuu hylly, laatoitus, valaisin, listat ja pari muuta pikku juttua. Edellä mainitusta listasta voi päätellä, että aikaa voi mennä tovi jos toinen.

Eräänläinen välietappi saavutettiin siinä vaiheessa, kun keittiön kannettiin uusi pöytä -tai siis sen osaset. Melkein vietin unettomia öitä sen suhteen, että mahtuuko pöytä hyvin keittiöön vai ei. Hyvä enne sopivuudesta oli se, että kaupan pihalla pöytä meni nätisti (vähän voimaa käyttäen) auton takaluukkuun.

Sisustuksessa on selvästikin siirrytty askel johonkin suuntaan, kun keittiössä on 60-luvun tyylinen, suorastaan futuristinen pöytä. Sehän on Ikean Docksta, tuo köyhän naisen tulppaanipöytä. Kirkasotsaiset ja paksulompakkoiset varmasti ostavat itselleen aidon Tulppaanin, mutta allekirjoittanut nauttii Ikean suomasta mahdollisuudesta.

Arkikäytössä olevat Pulmu-lautaset näyttävät paljon paremmilta uudella pöydällä.

Jopa koristeellinen Myrna-kakkuvati näyttää raikkaalta uudella pöydällä.

Keittiön kaikki seinät ovat nyt valkoiset, vaikka sitä ei kuvasta heti uskoisi.

Etsinnässä on aivan erityiset tuolit pöydän ympärille, mutta toistaiseksi mennään pinnatuoleilla. Eikä sinällään haittaa, vaikka tuolihaave ei toteutuisi.

Olen hirmutyytyväinen uuteen keittiönpöytään. Se on parempi, kuin uskalsin odottaa ja mikä parasta, se myös mahtuu sinne hyvin :)

DIY: villalangan värjäys mikrossa

Loman alkaessa olin vähän huolissani, kun en ollut keksinyt mitään sopivaa luovuutta vaativaa hommaa, poislukien siivous (joka välillä on ihan kivaa). Viime vuoden lomalla intoilin ja puuhastelin makramee-seinävaattteen kanssa, mikä oli ihan superhauskaa.

Eilen kirjastossa tein oikean täsmälöydön Novitan lahjalehdestä (2016), jossa oli juttu lankavärjäyksestä elintarvikeväreillä. Ohuet kesävillasukat olinkin ajatellut kutoa, mutta että ihan itse värjätystä langasta. Tänään kauppareissulla taisin taputtaa ilosta käsiäni (se vaan lipsahti), kun löysin lähimarketin hyllystä useampaa elintarvikeväriä. Toivottavasti samassa hyllyvälissä ollut mies ei saanut mitään traumoja äkillisestä ilonpuuskastani :D

Ensin kerällä ollut Nalle-lanka täytyi saada vyyhtimuotoon. 

Ja ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään perintönä saamaani vyyhdipuuta.

Liityin vuodenvaihteessa Marttohin ja heidän tunnuslauseensa "elämä on parasta itse tehtynä", 

sopii allekirjoittaneelle oikein hyvin.

Kattiloilla, varsinkin Sulolla oli jännä kohtaaminen vyyhdinpuun kanssa. 

Tässä vietetään jo seesteistä elämää rinnakkain.

Langat ovat jo likoamassa ja värit odottavat sekoitusta.

Sitten piristäviä väriruiskeita langoille. 

Mums, näyttää herkulliselta. Seuraavaksi lankavyyhdin kääntö ja toisen puolen värjäys. 

Huomatkaa, että toinen väreistä on ihan selkeä vihreä (tässä vaiheessa).

Värin levityksen, mikrotuksen (kyllä, lankaa käytettiin mikrossa), huuhtelun ja kuivauksen (onneksi meillä on kuivauskaappi, tuo hätäisen ihmisen pelastus) jälkeen lankavyyhti on taas puussa. Nyt takaisin kerälle.

Niin siitä vihreästä valui keltainen pois ja tilalle tuli turkoosi. Tämän hempeän pinkin ja turkoosin yhdistelmän nimesin sweet candyksi. Jos alkuperäinen yhdistelmä oli mansikka- ja pistaasijäätelöä, niin tästä yhdistelmästä tulee mieleen pinkki-turkoosi kirpeä lempikarkkini. Lankojen värjäys elintarvikevärillä oli tosi helppoa ja hauskaa. Lopputulos oli pieni yllätys ja toinen yllätys seuraa sukkien valmistuessa.

Punainen pata

Vihdoin ja viimein mummun perintöpata pääsi käyttöön. Eihän se kaapissa ole odotellut kuin reilut 10 vuotta. Pata on erittäin hyväkuntoinen ja kannessa on vielä Rosenlewin tarrakin paikoillaan.  Vanhaa satakuntalaista tietenkin lämmittää tieto, että se on valmistettu Porissa.

Lapsuudenkodissani on punainen "Sarpanevan pata", josta olen syönyt erinäiset riistaruuat. Joten ensimmäiseksi oman keittiön pataruoaksi valikoitu pippurinen peurapata. Ohjeen löysin täältä, mutta pata sai kypsyä uunissa reilut 4 tuntia, siskoni ohjeiden mukaan. Ruoka olisi ollut valmista erittäin aikaisin aamulla eli se jäi vielä uunin jälkilämpöön. Vielä 6 tuntia myöhemmin pata oli haalean lämmin.

Lihapalan, tässä tapauksessa lavan käsittelyssä olin suorastaan uusavuton. Eikä hommaa helpottanut yhtään se, että lihankäsittely on mielestäni hieman epämiellyttävää.

Mutta lopputulos oli kyllä kaiken vaivan arvoinen.

 
Padasta löytyy hyvin niukasti tietoa. Pikaisesti googlaamalla selvisi, että se on nimeltään L-pata ja suunnittelija Erkki Linnala. Tuotannossa vain vuodet 1968-1972.

Jostain olen lukenut, että emalia pitää käsitellä hellästi kuin posliinia. Vastapalvelukseksi "emaloidun valurauta-astian kypsennysominaisuudet sekä liedellä että uunissa ovat vertaansa vailla". Lisää hoito-ohjeita löytyy täältä.

Aurinkoista alkanutta viikkoa! Huomenna pitäisi olla +10 astetta lämmintä ♥.

Hiljaiseloa

Täällä huokaistaan syvään helpotuksesta, kun pakkanen vihdoinkin laski ja hartaasti odotetaan kevään tuloa.

Normaali, suhteellisen positiivinen mieliala on kadonnut johonkin -ehkä pakkanen jäädytti sen? Tälläisenä hetkenä on hyvä syödä plättejä ja juoda ihanasta mukista kaffetta (toimii). Mennä lumikenkäilemään ihanassa ilta-auringossa ja rikkoa uutukainen (halppis) lumikenkäilysauva. Kääritytyä fleeceaamutakkiin ja uppoutua kirjaan (toimii).

Ainakin ystävällisyyttä kannattaa ripotella ympäriinsä. Hyvää alkavaa viikkoa!

(Melko) kätevä emäntä: riistalihapullia

Isäni kävi vuosikausia hirvi- ja peurametsällä ja olen lapsesta asti tottunut riistaruuan makuun. Mutta niin siinä käy, että jopa isitkin ikääntyvät ja täytyi alkaa pohtia, mistä sitä riistalihaa voisi ostaa. Jos asuisin kaupungissa, niin varmasti suunnistaisin Kauppahalliin. Mutta onneksi maaseudulla löytyy aina joku tutun tuttu metsästäjä, jonka puoleen voi kääntyä.

Taas kerran voi todeta, että yksinkertaisista ja puhtaista aineksista saa parasta ruokaa ♥.

Herra K valmisti perunamuussia oman kasvimaan perunoista.

Allekirjoittanut teki lihapullia peuranlihasta. Mainio ja helppo ohje löytyi täältä. 

Lihapullien ja muussin seurana oli puolukkahilloa, ruisleipää ja maitoa -niin herkullista.

Kattilat saivat pienet maistiaiset peuran jauhelihasta ja hyvin se niille maistui. Robert jäi kaiken varalta keittiöön vartioimaan ruokakuppeja, josko niihin olisi vielä jotain ilmaantunut.

Kynttilöiden polttaminen on kummasti alkanut kiinnostamaan. 

Kesällä kirppishaaviin tarttui mm. vas. puolen Kasperi-kynttilänjalka ja Kehrä-kääntömaljakko. 

Huippua, että se toimii sekä kynttilänjalkana, että maljakkona (tähän Hra K toteaisi muttei samaan aikaan).

Onnenpäivä kirppiksellä vol XI

Viime päivät ovat kuluneet sairastelun merkeissä, mutta täällä sitä taas ollaan :) Tammikuu oli kirppistelyn suhteen aika vaisua, muttei sentään "kirpputoriton tammikuu".

Keittiön uudelleen järjestelyn yhteydessä (klik) erehdyin luopumaan valaisimesta johon oli viritetty valoja pyykkinarun tyylisesti (Ikea), joka myös valaisi keittiötä oikein mainiosti. Aika nopeasti huomasin virheeni, mutta Hra K, Se Rontti, ei ole suostunut virittämään sitä takaisin. Niinpä keittiössä on ollut siitä lähtien erinäisiä lamppukokelaita.

Kuvassa vasemmalla oleva valaisin on lamppukokelas nro 2 makuuhuoneesta ja sinne se myös sopii paremmin. Oikealla on kirppislöytöni, joka maksoi peräti 6 € (kyllä, kuupat puuttuu). Siitä tulee lamppukokelas nro 3 ja nyt olen etsiskellyt sopivia lamppuja siihen. Valaisevuuden kannalta tärkeintä on lumen-arvo ja valokuvausta harrastavana myös värientoisto kiinnostaa.

Kirppikseltä löytyi tälläisiä "mysteerilaseja" 5 kpl. 

Iittalan ne tod. näk ovat, mutta tunnistaako ketään mihin sarjaan ne kuuluvat?

Eilen nautimme auringosta ♥.

Olen aivan ihastunut tähän erittäin koristeelliseen lautaseen, joka myös löytyi kirpputorilla. 

Se on Enoch Wegdwoodin Asiatic pheasant-sarjaa.

Tammikuun lopulla olin eläkejuhlissa Telakalla, joka oli oikein kiva ja rento paikka. Siellä oli myös  aikas mielenkiintoiset wc-tilat, josta nappasin tämän kuvan. Aamulehdessä oli muuten juuri arvio Telakka-ravintolasta.

Tervetuloa lukijoiksi Eeva Kirppisrakkautta ja Pelaguu. 

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Lempijuttuja

Lauantaina laitoin puhtaan tuukin keittiön pöydälle, tuoreita tulppaaneita vaasiin ja katoin lempiastiat.

Kauniita ja hempeän värisiä tulppaaneita. 

Laitoin tulppaanit kristallivaasiin, jonka olen saanut Mummulta. Sydäntä lämmittää muisto, kun hän toi syntymäpäivälahjaksi tämän maljakon ja siinä oli lempikukkiani eli pioneja.

Vitamiineja ja väriterapiaa samalla kertaa.

Piitkän harkinnan jälkeen olen ostanut Paratiisi-astioita. 

On oikeastaan aika naurettavaa, kuinka iloiseksi voi tulla jostain astioista. Olin taas kerran viimetipassa asialla, sillä tietääkseni purppuraisia tai (edes) mustavalkoisia Paratiisi-astioita ei ole enää juurikaan saatavilla. Kunpa Arabia ottaisi takaisin valikoimiinsa valkoiset Paratiisi- eli Eeva-astiat. Tämän sarjan espressokuppejahan sattumalta löytyi Iittalan myymälästä.

Sulo näyttää kieltä.

Ja sama kissaksi:

Henkilökunta oli tosi levoton koko lauantai aamupäivän ja sitten ne lähti jonnekin risteilylle. Ne tuli vasta seuraavana iltana myöhään kotiin. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että me saatiin tuliaisiksi kissanminttupallot. 

Eikä siinä vielä kaikki: Anna oli eilen koko päivän ja illan poissa, tuli myöhään kotiin ja puhui jostain työkaverin eläke-kekkereistä. Tällä kertaa ei saatu tuliaisia. Nyt on kotikissojen ja -ihmisten rytmit sekaisin. T: Sulo

Syksyn värejä ulkona ja sisällä

Kylmä syksy yllätti bloggaajan; kuusi astetta pakkasta, kesäkengät ja -renkaat, onneksi tiet olivat lähes täysin kuivia. Tämän postauksen kuvat on otettu lähes viikko sitten. Sen jälkeen onkin lehtiä rapissut maahan ja viimeisetkin kukat lakastuneet.

Jalokärhö Jackmanii on ollut yllättävän sitkeä kukkija.

Mongolianvaahtera on yksi parhaimmista pikkupuista. Niillä on näyttävä syysväri ja pihan "kolmosista" jokainen on vähän eri värinen. Lehti on kaunis ja siro (vrt. nyrkin kokoiseen "tavalliseen" vaahteraan).

Kirppiseltä löysin melkein ilmaiseksi kaksi Finlaysonin vanhaa pöytäliinaa, jotka mukavasti tuovat väriä.

Puutarhan rust in peace-osastoon kuuluu vanha kärrynpyörä.

Ja maitokärryt. Ne tosiaan ovat jo puhkiruostuneet.

Robert melkein riistäytyi valjaistaan, kun näki tämän tyypin.

Luonnosta löytyy ihania pintoja ja kauniita asetelmia ♥.

Ja taas mongolianvaahtera.

Sulo: Te ette varmaankaan huomaa mua, kun kyhjötän tämän uuden tuukin takana piilossa. Huomenna on kissatädeillä Huippukokous Kissakahvila Purnauskiksessa ja mekin lähetettiin edustaja eli Anna paikalle. 

Toivottavasti se ei ole yhtä ujo, kuin mä :D

Instagram-kuvia (parin) viikon varrelta VI

Nyt on huomattavissa hienoista hiljaiseloa blogissa ja vähän muutenkin. En tiedä mihin "kaikki" energia häviää. Mutta jos teillä sattuu olemaan ylimääräistä -niin lähettäkää tänne. Sen verran virtaa vielä on, että kävimme huutokaupoissa (nähtiin se huutokauppakeisarikin..) ja aina on aikaa muutamalle Instagram-kuvalle.

Kun mediassa puhuttiin mahdollisesta (ja toivottavasti se jää vain ajatuksen tasolle) uudesta Tuntematon-versiosta, niin täytyihän se taas lukea. Aloitin perinteisellä Tuntematon sotilas-kirjalla, mutta vaihteen vuoksi siirryin Sotaromaaniin.

Hetken mielijohteesta (eli parin päivän fundeerauksen jälkeen) ostin kirppikseltä iihanan 60-70-luvun nahkatakin. Hyvä väri, sopii just passelisti, mutta karvakaulus vaati sulattelua. Pelkään pahoin, että se on aito.

Suklaa-lakritsamokkapaloja "jouduin" leipomaan kaksi kertaa.

Nyt en enää paasaa heijastimen käytöstä. Vaan kiitään kauniisti niitä, jotka asensivat heijastimen takkiinsa, KIITOS ♥.

Meidän sohvalta ei niin vain lähdetä, koska sohvaperuna pitää tassullaan kiinni :)

Vohvelit valmistuvat nopsaan ja kermavaahtoakin saa spray-pullosta. Pääsee pienellä vaivalla herkuttelemaan :)

Eilen oli todennäköisesti viimeinen maalaishuutokauppa ja tein sieltä mainion löydön. Laatikollinen vanhoja kamerajuttuja; salama x 2, valotusmittari, melko harvinainen kamera, sekä toinen kamera ja jopa vanhat käyttöohjeet. Eikä siinä vielä kaikki: laatikossa oli myös Valokuvaaja-kirja vuodelta 1917. Siinä oli enteellisesti taitettu sivut, joissa käsiteltiin pimiötä. Nimittäin meillä mahdollisesti olisi tila sellaiselle (sitten pitäisi vielä opetella valokuvien kehitystä ja tietty kuvata ensin filmille).

Tein pikaisen sunnuntaiajelun Nuutajärven lasitehtaalle, joka vielä pari vuotta sitten oli Suomen vanhin toimivassa oleva lasitehdas -vaan eipä ole enää.

Mitäpä teille kuuluu?

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Pupuakka ja kaikille hyvää alkavaa viikkoa!