Pappakuovi sai raivarin

Pihamaalta alkoi tässä yhtenä päivänä kuulua vallan kamalaa mekastusta. Kuovi huusi kuin viimeistä päivää. Tajusin, että koirat ovat pihalla ja epäilin jo pahinta. Ryntäsin sitten ulos toteamaan, että pappakuovi teki valehyökkäyksiä koiria kohti ja huusi kuin syötävä

Minut kun huomasi, lähti sitten lentämään suoraan päin.

Tältä se sitten näyttää, kun huutava kuovi tulee melkein päälle.

Kyllä se sitten lopulta kääntyi, noin 5-10 metriä oli välimatkaa.

On muuten sen verran iso lintu, että en ihan silmilleni tuollaista haluaisi.

Syykin käytökseen selvisi. Ruohikosta kuului kuovinpoikasten yhteysääntä – ne kun piipittävät toisilleen koko ajan. Pappakuoviraukka luuli, että koirat olisivat uhka, ei lintu tietenkään tajunnut, että poikaset olivat aidan toisella puolella.

Ei se siinä kovin kauaa riehunut, poistui sitten melko äänekkäästi protestoiden metsään.

Aika mielenkiintoinen kokemus oli, myönnän :D

Vähän pöllömpi juttu

Harvakseltaan tulee nyt näkökään kirjoiteltua. On tuolla näköjään monta juttua julkaisematta, jostain syystä tämä systeemi takkuilee. No, pitää käydä ne läpi ja laittaa jakoon, jossain vaiheessa. :D

Puutarha täällä on kutistunut kolmeen kasvulaatikkoon ja kasvihuoneeseen, ihan siitä syystä, että kunto ei kestä vielä tässä vaiheessa mitään isompaa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Onneksi on ilo asua sellaisella paikalla, jossa ihan pihassa tai lähes pihassa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Tämän kesän kohokohta on ollut sarvipöllöjen pesintä tuossa melkein pihapiirissä. Viitisen kymmentä metriä pihan nurkasta pitää kävellä, niin päätyy suoraan pöllön pesälle.

Aikani seurailin aina iltaisin pöllön lentoa tuossa pihalla ja lähiympäristössä. Sitten yhtenä iltana tajusin, että niitä oli kaksi. Sain vinkin, että pesäpoikaset pitävät melkoista mekkalaa ja ne olisi helppo paikallistaa äänen perusteella. Sitten sain vielä linkin sarvipöllön poikasten ääninäytteeseen. Kuuntelin nauhoitteen ja menin ulos.

Ja kun tiesin mitä ääntä etsin, jo rappusille asti kuului pikkupöllöjen mekastus.
Paikallinen rengastaja kävi sen pesän sitten etsimässä, ihan suoraan käveli pesälle ja siellä oli kolme poikasta. Seuraavana iltana sitten ne poikaset rengastettiin. Menin mukaan totta kai, ei sitä ihan joka päivä pääse sarvipöllön jälkikasvua läheltä katselemaan. Olivat rengastajallekin ensimmäiset sarvipöllöt, vaikka on parikymmentä vuotta jo hommaa hoitanut. Eli ei ihan yleinen lintu arvioivat niitä olevan koko maassa n. 2000 paria. Hyvinä myyrävuosina sitten enemmän.

Terhakan näköisiä otuksia ovat nuo sarvipöllön poikaset.

Rengastaja arvioi poikasten iäksi n. 10 vuorokautta.

Melko tyynesti ne suhtautuivat käsittelyyn, eivät isommin edes pyristelleet. Vähän kyllä naksuttelivat, mutta muuten käyttäytyivät varsin stoalaisesti

Nätti otus tuollainen pikkupöllö. Aikuisina ovat melko kookkaita, siipiväli on n. 100 cm.

Rengastusvuoro, muut sisarukset ovat kiltisti kassissa.

 Ihan menninkäisen näköisiä otuksia.

Rengastettavat poikaset mitataan aina.

Vähän on vesseli sen näköinen, että mitä ihmettä nyt tapahtuu.

Topakka otus ja mahtavat kynnet.

Onneksi on hyvä myyrävuosi, riittää pienille purtavaa. Ja tyytyväinen olen minäkin tällaisista vuokralaisista. On päässyt vähän räjähtämään tuo jyrsijäpopulaatio tontilla, joten ihan hyvä jos joku niitä vähän verottaa.

Puoli vuotta pois kuvioista

Nyt alkaa olla kutakuinkin puoli vuotta edellisestä blogikirjoituksesta. Ei yksinkertaisesti ole energia riittänyt blogikirjoitusten tekemiseen. Puoleen vuoteen mahtuu paljon. Meikäläisellä se tarkoittaa sitä, että jo olemassa olevan selkävamman lisäksi tässä on hankittu mm. istuinluun murtuma viime viikolla, puhumattakaan sitten monista muista huonon liikkuvuuden mukanaan tuomista vammoista pitkin syksyä ja alkutalvea. Muuten täällä asiat ovat kohtuullisen samalla tolalla kuin aikaisemminkin, päivät kuluvat ja pihapiirin villieläin- ja lintupopulaatio voi hyvin.  Näin talvella puutarhailusta ei paljon kirjoitella voi, mutta pihan tapahtumia voi pitää silmällä ja kirjoitellakin niistä.

Tässä on ollut draamaa taas pihalla varpushaukan muodossa. Käy lähes joka päivä verottamassa keltasirkkuparvesta yksilön tai kaksi.

Usein sen huomaa vaanivan pikkulintuja pihapuussa istuen. Kohtalaisen hyvä suojaväri sillä on, eli ei ihan helppo hoksata.

Haukat yleensä saalistavat hyökkäämällä lentäen saalinsa kimppuun, mutta tämä pihahaukka on vähän toista maata. Kun keltasirkut onnistuvat pakenemaan, tämä hoopo kiertää myyränkolot jalkaisin, tarkistaen että josko sieltä sitä sapuskaa saisi.

Myyriä on paljon, en ollenkaan panisi pahakseni, jos joku kantaa hieman verottaisi.

Siinä ne kuulumiset tältä erää - täytynee jatkossa pyrkiä kirjoittelemaan vähän useammin taas.

Draamaa pihamaalla

Eilen käppäilin keittiössä sen minkä kykenin. Vilkaisin siinä sitten ohimennen rannanpuoleisesta ikkunasta ulos. Siellä oli sulassa sovussa parikymmentä tali- ja sinitiaista ruokailemassa. Olin edellisenä päivänä paiskannut viime talviset auringonkukansiemen pussinpohjat tarjolle, kas kun oli jäänyt talvisaikaan tarjoamatta. Ja viimeinen käyttöpäiväkin oli jo aikoja sitten ohi.

Lähtötilanne siis oli alla olevan kuvan kaltainen. Tiaisia ihan joka paikassa, limittäin ja lomittain ja osittain päällekkäinkin.

Sitten paikalle syöksähti jokin iso ja ruskea. Haukka! Sen verran sain itseeni vauhtia, vaikken kovin hyvin vielä kävelekään, että ehdin kameran napata pöydältä. Vaan kuvaa en ehtinyt ottaa.

Siinä sitten katselin ikkunasta, mietin mihin ihmeeseen se mahtoi lentää. Tiaiset olivat siinä vaiheessa kaikki hajaantuneet eri ilmansuuntiin. Aika suuri osa niistä oli piilossa juhannusruusussa tuossa toisen keittiön ikkunan edessä.

Vaan haukallapa taisi olla toimintamallit hukassa. Se nimittäin otti ja lensi myös sinne puskaan. Ei olisi ehkä kannattanut.

Siellä ne sitten vetelivät kuurupiiloa, tiaiset ja varpushaukka.

Tiaisilla oli etulyöntiasema. Ne kun muutaman kymmenen gramman painoisina pystyvät hyvinkin tuollaisessa hennossa puskassa liikkumaan. Haukkaparka oli vaikeuksissa.

Niinpä se sitten muutti strategiaansa. Lensi maahan ja lähti kävellen jahtiin.

Kameran sulkimen ääni kiinnitti sen huomion. Selvästi näki naamasta, että ihmetteli kovin mikä kummallinen napsutus kuuluu. Nappailin sarjassa nimittäin 186 kuvaa (ihan varmuuden vuoksi), yleensä kun ainakin osa kuvista jännissä tilanteissa tuppaa olemaan tärähtäneitä. Ajattelin sitten pelata varman päälle, että ainakin yksi tai kaksi onnistuisi.

Haukka siis kierteli puskaa jalkaisin. Sitä mukaa kun se vaihtoi paikkaa, tiaiset siirtyvät ruusussa toiselle puolelle.

Varmaan turhauttavaa haukan kannalta. Nälkä - ja ruoka vaan leikkii…

Turhautuneisuutensa se purki sitten höyhenpuvun siistimiseen.
Aika pitkään se tuossa viipyi ja täytyypä sanoa, en todellakaan ennen ole varpushaukkaa noin läheltä seurannut. Oli muuten mielenkiintoinen juttu.

 Nätti veijari, mutta jäätävä tuijotus.

Silkkiuikkujakin

Ensimmäisen silkkiuikun bongasin tuosta lätäköltä melko aikaisin keväällä. Vielä oli lumipälviä maassa.

Sittemmin siinä on vieraillut muutama muukin yksilö.

Kaksi pariskuntaa ja muutama yksinäinen harhailija. Harmi, etteivät ihan rantaan tulleet, joutui ottamaan kuvat kohtuullisen kaukaa. Mutta silti, ovathan nuo tunnistettavissa noistakin kuvista.

Outoja asioita

Vetäisi sitten kelit vähän huonommaksi, juuri kun lintujen kevätmuutto oli parhaimmillaan. Muutto sitten katkesi kuin kananlento ja oli muutama päivä, ettei yhtään otusta lisää tuohon pihapiiriinkään tullut.
Tosin vihervarpuset saapuivat sopivasti, niitä sitten yritin kuvata, niin - yritin.

Ovat tosi kauniita lintuja, mutta vikkeliä kuin mitkä. Koiraalla on puvussaan tosi monta kauniin vihertävää sävyä, kun tarkkaan katsoo.

Västäräkitkin tulivat. Hyönteissyöjäparat, pakkasta yöllä ja päivälämpötilatkin huitelevat nollan ja vajaan kymmenen asteen tietämissä.

Ensimmäistä kertaa näin västäräkkien saapuvan ruokinnalle.
Hyvin näytti näille siemenet maistuvan.

Nyt kun niitä tuli seurattua muiden lintujen seassa, huomasin muutaman seikan, mitä en aiemmin ollut heistä tiennytkään.
Ne ovat pirun isoja pikkulintuja! Harvemmin  västäräkkiä näkee muiden kanssa, mutta voi että, isoja ne ovat ja ilkeitä!

Nehän leikkivät kukkulan kuningasta ja ajavat kaikki muut apajilta pois. Isommatkin linnut antavat tilaa - rastaatkin.

Kuvittelin nämä sellaisiksi söpöläisiksi,  vaan ihan ilkimyksiähän nuo näyttävät olevan.

Kaakkurit

Tänä keväänä tuossa lätäköllä on vieraillut monta kaakkuria.

Kaakkuri on myös sen verran harvinainen lintu, että saa olla tosi iloinen jos sellaisen näkee.

Ja vielä iloisempi saa olla, jos näitä lintuja on joka aamu aamukahviseurana ja jos niitä pystyy seurailemaan ihan oman pikku keittiönsä ikkunasta.

 

 



Ainakin kaksi eri pariskuntaa tuossa on kevään mittaan vieraillut.

Ihan näyttävät tuntevan olonsa turvalliseksi, koskapa uskaltavat päikkäritkin tuossa rannassani ottaa.
Mahtavia lintuja :D



Kirjosiepot :D

Pesänvaltaajat saapuivat.

Kaksi paria tiaisia joutui luopumaan pihapiirin pöntöistään kirjosieppojen takia.

Tyttösieppoja tulee harvemmin kuvattua, joten vietin yhden aamupäivän stalkkaillen naaraita. Muutaman julkaisukelpoisen kuvan sain. Ihan hyvä niin.

Ah aurinko

Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti.

Oli kiva seurata, kun keltasirkkukoiras otti antaumuksella aurinkoa. Ihana.

Pajusirkut

Harva voi kehuskella kai sillä, että ruokinnalla käy vakituisesti pajusirkkupariskunta.

Tosin ruokintahan on täällä jo lopetettu aikoja sitten, mutta kummasti tuntuvat vielä tuolta syötävää löytävän...

Koiras on kivan kirjava...

Naaras vähän värittömämpi.

Mukavia lintuja.

Molskis sano…

Hupsistakeikkaa.

Ympäri meni niin että paukahti.
Laulujoutsenen kevätkylpy.

Mikä ääni?

Kuvasin sarjassa mustarastasta. Tyyppi jäi miettimään, mikä se on tuo tuollainen ääni. Ja sen, että kuunteli tarkkaan, näkee kuvistakin.

Ensin pönötyskuva.

 

 

Jaa-a, outo ääni jossain…

 

 

.. mistähän se oikein kuuluu…

..oikealtako..?

… vai vasemmalta…

… haa - etuviistosta oikealta.
Kuvaaja busted! :D





Punarinta

On se vaan niin mahdottoman arka laji. Takapihan baariin jäi vakiasiakkaaksi kaksi punarintaa.

Ne käyvät aina aamuhämärässä tankkaamassa.

Sen verran arkoja nämäkin vielä ovat, ettei tahdo kunnon kuvia saada. Mutta pakkohan se on noin nätistä linnusta kuvia ottaa, vaikka vähän huonompiakin.

Veikeä otus, tekee milloin mitäkin hassua.

Uusia asioitakin näistä opin näitä yksilöitä tarkkailemalla.

En tiennyt, että punarinnatkin syövät pähkinöitä.

Aina sitä oppii kaikkea uutta :D