Helena von Zweigbergk; Kuka jäljelle jää

Kuka jäljelle jää on vankilapastori Ingridistä kertovan sarjan viimeinen ja paras osa. Ihan huippujännittävä panttivankitarina. Neljä vaarallista rikollista karkaa vankilasta ja ottaa Ingridin panttivangikseen. Ingrid kertoo, miltä tuntuu katsoa kuolemaa silmästä silmään, kun aseen piippu painetaan ohimoon. Ja hän kertoo rikollisten keskinäisestä dynamiikasta karkumatkan aikana. Siitä, miten välit kiristyvät, mitä kaikkea voi tapahtua, kun elämä on vaakalaudalla ja äärimmilleen venytettynä viulunkielenä.

Mielestäni Zweigbergkin romaaneista on yllättävän vähän nettibloggauksia ja Goodreads ei tuntenut edes kirjojen suomennettuja versioita! Nämähän ovat ihan huippuja, lyövät laudalta useimmat keskivertodekkarit. Ainakin tämä osa sopii luettavaksi myös irrallisena osana, ei ole väliä vaikka ei tuntisikaan aiempien kirjojen tapahtumia.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan: 

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

Helena von Zweigberk; Joka häpeää kantaa

Pitkää tuomiota vankilassa istuva Laura, entinen prostituoitu, kirjoittaa paljastuskirjan menneisyytensä synneistä ja paljastaa tässä samalla monta silmäätekevää. Siinä on viihdemaailman kokaiinia käyttävää tähteä ja vaikka mitä hienoa herraa. Laura kutsutaan jopa tv-ohjelmaan haastateltavaksi kohuromaaninsa takia. Vankilasta vapautumisen päivä lähestyy. Mutta jossain on taho, joka ei halua paljastusten tulevan julki. Sairaalapappi Ingrid, tuo niin ihana inhimillinen hahmo, kannustaa Lauraa ja kamppailee oman itsensä kanssa. Laura joutuu murhayrityksen kohteeksi, mutta joku muu saakin surmansa.
Kyllä sanon, että missään kirjassa ei mennä näin hienovaraisesti ihmisen sisään. Ingridin tunteet ovat meille kaikille tuttuja, mutta niitä ei ole koskaan vielä kirjoitettu näillä sanoilla. Samoin Ingridin rakkaussuhde Andersiin; miten aitoa ja paljasta rakkaus on oikeasti. Ei kliseistä onnea ja aurinkoa, ei mustaa ja valkoista. Ja onko se edes rakkautta. Siihen ei ole mitään oikeaa vastausta, ihminen on heikko, vajavainen ja epäilevä. Ja juuri siksi niin hieno. Tykkään tykkään ihan täysillä.

Helena von Zweigbergk; Kun Jumala sulki silmänsä

Hitsi, tykkäsin jo Zweigbergkin Rakkaus viiltää syvältä -romaanista ja tämä esikoiskirja on melkein yhtä hyvä. Vai onko parempi, paha sanoa. Miten voi vankilapapista, Ingridistä, tulla näin hyvä hahmo romaaniin. Tai sarjaan romaaneita. Ja niin kun inhoan vankilajuttuja, oli ne sitten kirjoja tai tv-sarjoja. Mutta tämä ihan koukuttaa.
Kun Jumala sulki silmänsä purkaa auki vankilaan joutuneen Gunin menneisyyttä ja aika karulla tavalla. Mitä inhottavaa onkaan menneisyydessä tapahtunut, kun nuori nainen päätyy murhaan. Hrrr.. vähän hirvittävää, mutta lähinnä kiehtovaa.
Onneksi Zweigbergkillä on näitä vielä muutama lisää. Tiedän, mitä lainaan joululukemiseksi.

Helena von Zweigbergk; Rakkaus viiltää syvältä

Helena von Zweigbergk on minulle ihan uusi tuttavuus, en ollut edes kuullut kirjailijan nimeä koskaan ennen. Ja tietenkin hän on tukholmalainen dekkarikirjailija =). Mikähän noissa pohjoismaalaisissa dekkareissa on, kun ne haluavat tulla kirjastosta luokseni kylään… Koska en löytänyt Zweigbergkin esikoisromaania Kun Jumala sulki silmänsä, niin otin sitten tämän kakkosen  Rakkaus viiltää syvältä –romaanin kaivatessani Z-kirjaa.

Päähenkilö on niinkin erikoinen tyyppi, kuin vankilapappi Ingrid. Hm, erikoista, erilaista. Hyvä. Vankilaan tuodaan heroiinin salakuljetuksesta kiinni jäänyt Tanja, joka takertuu Ingridiin pyytääkseen apua. Hän haluaa yhteyden poikaystäväänsä, hän haluaa pois vankilasta, koska onhan tapahtunut kauhea erehdys! Ingrid joutuu keskelle psykologista kauhistuttavaa peliä eikä lopulta tiedä kuka on hyvä ja kuka paha. Lukijakin saattaa sitä vain arvailla. Jännityksen ohessa saadaan seurailla Ingridin omaa haparoivaa romanttista suhdetta. Eipä ole seurustelu helppoa, ei!

Vankila-aiheestaan huolimatta Rakkaus viiltää syvältä ei onneksi kuvaa elämää vankilassa, mitä pelkäsin aluksi. Vankilat ovat ikäviä, rumia ja kuivia paikkoja, tuskin jaksaisin lukea sellaisesta kovinkaan pitkään. Kirja ei myöskään sisällä uskonnollista paatosta, vaikka Ingrid joskus puhuukin Jumalalleen, lähinnä pyytääkseen anteeksi omaa inhimillistä vajavaisuuttaan kun ei yksinkertaisesti löydä mitään myötätuntoa tai lähimmäisenrakkautta jotain ihmistä kohtaan. Tähän tottui ja lopulta se oli jopa virkistävää. Mikäs yli-ihminen se pappikaan nyt on, samanlaisia vihan, raivon, rakkauden ja jopa kostonhimon tuntemuksia hänelläkin voi olla.

Zweigbergk on kirjoittanut vajaa puoli tusinaa romaania ja toivonpa tosiaan, että jatkossa niitä tulee vielä lisää.