John Verdon; Syntipukki

 White Riverin kaupungissa murhataan poliisi kesken rotu-mielenosoituksen. Mustien ja valkoisten yhteisöt ajautuvat konfliktiin ja poliiseista ja poliittisista johtohahmoista kasataan työryhmä selvittämään poliisimurhaa ja ratkomaan konfliktia. Eläköitynyt poliisi Dave Gurney halutaan mukaan tähän työryhmään. Kun tutkimukset etenevät, Gurneyn tarkkasilmäisyys ei olekaan kaikkien muiden mieleen.

Jostain syystä nämä Verdonit lähtee minulla aina kovin hitaasti käyntiin, melkein väistelen kirjan aloittamista. Ja kuitenkin joka kerta innostun mukaan. Tämäkin oli mitä mainioin jännitystarina, vaikka rotuasiat ja rasismi sekä Yhdysvaltojen omituinen mustat-valkoiset vastakkainasettelu on minusta aina ollut kovin vastenmielistä. En jaksaisi oikeasti lukea yhtään rotuaiheista kirjaa. Jo pelkkä ajatus, että kirjassa puhutaan ihmisten roduista, on aika tappava turn-off. Mutta silti, hyvinhän tämä oli kirjoitettu.

Helmet-haasteessa: 26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

John Verdon; Painajaisuni

Eläkkeelle jäänyt murhatutkija Dave Gurney valmistautuu talviseen lomaan vaimonsa Madeleinen kanssa. Lumikengät on jo pakattu, kun hänet houkutellaan tutkimaan neljää outoa kuolemantapausta, joita yhdistää sama painajaisuni. Kaikki uhrit ovat nähneet samaa painajaista ja sitten päätyneet itsemurhaan. Kaikki neljä ovat käyneet myös saman hypnotisoijan pakeilla hyvinvointikeskuksessa. Rikostutkijan lomamatkaan tuleekin pieni sivulenkki, kun hän lähtee vaimoineen talvisille vuorille kyseiseen lomakeskukseen tapaamaan epäilyttävää hypnotisoijaa.

Juoni on aika korkealentoinen kaikkine teknisine vempaimineen ja kliseisine henkilöhahmoineen. Esimerkiksi lomakeskuksen apumies-vahtimestari hidasjärkinen ja omituinen maalaistollo, joka pelottelee Gurneytä ja Madeleinea vihjailevasti, mutta ei kerro oikeastaan mitään, mistä olisi apua =).

Vaan oli tämä aivan ihanaa ajanvietettä. Toivottavasti Verdon kirjoittaa vielä paljon Gurney-kirjoja.

John Verdon; Tappakaa Peter Pan

Poliisikaveri Hardwick haastaa Dave Gurneyn uuden jutun kimppuun. Vankilassa miehensä murhasta syytetty nainen on hänen mukaansa syytön. Ja pian Gurney toteaa olevansa samaa mieltä. Ja murhaaja on...
No, nääh. Jotenkin nämä verdonit ovat oikeastaan tekniikaltaan hyvin kirjoitettuja, mutta aina vaan jaksan ihmetellä itseäni, miten näin huonoista tarinoista jaksan lukea koko paksun kirjan loppuun. En oikeastaan pidä eläkkeelle jääneestä Gurney-etsivästä lainkaan. Vaimo Madeleine on vahvasti läsnä, hänestä pidän ehkä enemmin. Ja kerran jo vieraantuneesta ja uudestaan lähentyneestä aikuisesta Kyle-pojasta.
Yksi pieni seikka, joka hiertää rakoa koko ajan: maallemuuttaneet Dave ja Madeleine ovat aivan eri maata luontoelämysten suhteen. Madeleinesta on kehkeytynyt selvästi oikea luontoihminen, mutta Dave ei selvästikään pidä mistään eläimiin ja luontoon liittyvästä. Tämän kirjan aikana hän ei saanut valmiiksi edes ulkokanalaa, jota Madeleine niin piti tärkeänä kanoille. Dave keksi koko ajan tekosyitä, ettei tarvitsisi aloittaa rakentamista. Kanaparat! Minkälainen ihminen antaa kanojen kärvistellä koko kesän sisätiloissa! Hyi Dave, en pidä sinusta.

John Verdon; Murhakierre

Huh huh, ainakin puoli tusinaa syystalven lukematonta kirjaa vielä bloggaamatta ja vuodenvaihde lähestyy. Kun saisi tilanteen puhtaalle pöydälle alkuvuoteen...

Tämä Verdonin kolmas dekkari oli mielestäni sarjan huonoin. Juoni oli niin ohut, että sen läpi olisi melkein voinut nähdä ja kaikki juonikuviot eivät saaneet edes minkäänlaista päätöstä kirjan mittaisella matkalla. Mikä oli muuten pitkä. Ei tämän lukemisesta meinannut tulla mitään.

Lyhykäisesti: Dave Gurney tutkii Murhaorvot -nimisen televisioprojektin ympärille noussutta hälyä. Dokumentin tekijää uhkaillaan, salakuunnellaan, kellarin rappusia käsitellään niin, että niistä putoaa vaarallisesti. Autoon asennetaan seurantalaite ja asunnossa tapahtuu kummia. Myös Gurneyn vaja poltetaan. Onko tekijä ehkä Hyvä paimen, sarjamurhaaja, jota televisiosarjassa käsitellään ja joka ei halua tietojen tulevan julki. Vai entinen mustasukkainen poikaystävä. Hm, lopulta ei muuten edes selvinnyt, mitkä kaikki tapahtumat olivat kenenkin syytä. Korkealentoista, ei-uskottavaa ja aikamoisen pitkäveteistä tällä kertaa.

John Verdon; Sokkoleikki

Sokkoleikki oli ihan jännä murhamysteeri, jossa morsian oli tapettu omissa häissään ja syytettynä on ulkomaalaistaustainen puutarhuri. Tai olisi, jos tämä olisi tavoitettavissa. Tai edes olemassa? Jotain merkillistä tuohon hahmoon liittyy. Onko kukaan oikeasti edes nähnyt puutarhuria? Miten tämä ihan ummikko oppiikin yhtäkkiä kielen ja kirjoituksen melkein täydellisesti?
Dave Gurney alkaa tutkia salaperäistä tapahtumasarjaa, vaikka onkin oikeasti jäänyt jo eläkkeelle. Ja taas kuten edellisessä romaanissa: aluksi hän on hyvin torjuva ja kielteinen. Mutta vielä kielteisempi on vaimo Madeleine, mitä pidän hieman erikoisena. Ensimmäisessä kirjassa (Numeropeli) Madeleine ei ollut mielestäni näin kovin miehensä murhanselvittelyjä vastaan. Ettei siinä olisi vaimo jopa avustanut miestään keksimällä sellaisia juttuja, joita Dave ei itse mitenkään arvannut. Ja sitten kuitenkin toisaalta hän oli hienovaraisen vihainen Davelle kaikesta. Mitähän kirjailija oikeasti haluaa sanoa tällaisella huopaamisella ja soutamisella...
Numeropeli oli parempi. Mikä ei tarkoita sitä, että tämäkään olisi ollut huono, ei toki.

John Verdon; Numeropeli

En ymmärrä miksi Numeropelin kansi oli minulle niin tuttu. Pelkäsin, että olen lukenut tämän jo aikaisemmin, vai olisinko nähnyt tämän jonkun tuttavan pöydällä... mutta kirjahan on todella uusi, joten en olisi voinut lukea tätä aikaisemmin. No niin tai näin; Verdon yllätti minut jännittävyydellään.

Idea on aivan ihastuttava. Mark Mellery saa runomuotoisen uhkauskirjeen tuntemattomalta tyypiltä, joka ilmoittaa tietävänsä Markin menneisyydessään tekemistä pahoista teoista. Vakuuttaakseen tuntevansa Markin todella hyvin hän käskee tämän ajatella jotain lukua ja sen jälkeen avata kirjeen mukana tulleen toisen kirjekuoren. Siellä on sama luku mitä Mark on juuri ajatellut, 658. Miten tämä on mahdollista! Kuka on tämä tuntematon kirjeen lähettäjä ja miten hän voi tietää, mitä lukua Mark ajatteli! Mark pelästyy ja ottaa yhteyttä entiseen luokkatoveriinsa, työstään vetäytyneeseen rikostutkija Gurneyyn. Gurney alkaa tutkia asiaa ja lennokkaita tapahtumia. Sitten alkaa tulla ruumiita.

Numeroarvoitus oli hyvin jännittävä. Vaikka minä olin ainoa joka luki kirjaa, niin arvuuttelimme perheeni kesken selitystä sille, miten tuntematon uhkailija saattoi tietää Markin keksimän numeron. Kukaan meistä ei arvannut selitystä =). Itse rikos ja rikostutkinta oli vauhdikasta kamaa, ihan laatutyötä. Ja minusta oli kiva, kun kirja oli vähän paksumpi, kuin normaali rikosromaani. Joskus niiden lyhyys vähän kiusaa, tykkäisin lukea pikkuisen paksumpia kirjoja ja käyttää niihin enemmän kuin normaalit kaksi päivää. Toivottavasti Verdon kirjoittaa oikein monta kirjaa tulevaisuudessa.

Numeropelin rinnastaisin… hm… varmaan herkkuun: lihaperunasoselaatikkoon.