Marja-Liisa Vartio; Hänen olivat linnut

 

Meinasin jo kirjoittaa, että en ole aikaisemmin lukenut Marja-Liisa Vartion kirjoja, mutta sepä olisikin ollut valhe. Joskus nuorena (ja sittemmin viitisen vuotta takaperin uudestaan) luin häneltä kirjan Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö ja nyt kun kohtasin tämän vuonna 1967 kirjoitetun Vartion (ehkä) pääteoksen sukulaiseni kirjahyllyssä, kirjan nimi soitti jotain kelloa. Tämä on ollut vähän unohtamallani lukulistalla jo pitempään. Sanotaan, että tämä kirja on suomalaisen modernin proosan suuria merkkiteoksia. Ja kyllä kirja on vangitsevasti kirjoitettu, kaunista soljuvaa kieltä ja vaivattomasti etenevä. Kirjassa seurataan ruustinna Adelen ja tämän palvelijattaren Alman suhdetta. Naiset keskustelevat, muistelevat - kumpikin tahollaan ja omin sanoin - menneitä tapahtumia. Kuolemia, maalaiskylän suhteita, sukulaisia, perintöriitoja. Välillä närkästytään, välillä lepytään tai lepytellään. Ja joskus äänen saavat rovastin sisaret, kylän apteekkari ja kauppias. Onhan tämä on. Kirja isolla K:lla. Eräällä tavalla.

Helmet-haasteessa: 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu

Marja-Liisa Vartio; Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö

 

Ensiksi herää kysymys, miksi ihmeessä kukaan lukee tällaista vanhaa vuoden 1958 -kirjaa. Mihin tarpeeseen? Olen lukenut tämän kerran nuorena ja muistin kirjan tapahtumat suunnilleen. Luin tämän siksi, että käyn läpi äitini jäämistön suunnatonta kirjamäärää (voiton puolella jo!) ja aion lukea kaikki vähänkin luettavaksi kelpaavat kirjat kerran läpi ennen niiden hävitystä. Nyt tämäkin on jo paperinkeräyksessä.

Kirjan päähenkilö on Leena, tyttö maalaistalosta, ja toinen päähenkilö on mies, joka tulee Leenan kotikylään matkatöihin tienrakennuspuuhiin. Mies ja tyttö kohtaavat, alkavat seurustella ja tyttö tulee raskaaksi. Mies on naimisissa tahollaan. Kirjan tarina on Leenan matka aikuisuuteen raskauden läpi. Eletään kuitenkin vielä 50-lukua ja aviottoman lapsen saaminen yksin oli ihan toista kuin nykyään. 

Vartion kieli on kaunista, hidasta ja kuvailevaa. Itse tarina on hieman häiritsevä, jotenkin kylmästi kerrottu. Mies ei tietenkään herätä kauheasti mitään positiivisia viboja, mutta erikoista on, ettei myöskään Leena. Leenan toivoisi olevan vähän topakampi ja lämpimämpi.

Lukihan tämän pikkuisena välipalana. Sellaiseksi voin kirjaa myös suositella, en juurikaan muuten.