Antti Tuomainen; Tappokeli

 Olihan tämäkin ihan hauska veijariromaani, mutta enemmän olen tykännyt Tuomaisen aiemmista romaaneista. Päähenkilö saa tehtäväkseen kuljettaa antiikkisohvan Etelä-Suomesta pohjoiseen Kilpisjärvelle. Minkälainen lie tuo merkillinen sohva ja miksi se oikein pitää kuljettaa Suomen läpi..? Jotain eriskummallista tuossa huonekalussa täytyy olla. Ilmari saa matkaseuraa vanhasta tuttavasta. Miehet sinnittelevät autonraadolla tappokelissä sohvaa kuskaten ja perään ilmestyy saattajia, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kukahan tässä voittaa.

Antti Tuomainen; Palavat kivet

 Antti Tuomaisen Palavat kivet ei ehkä ollut ihan sellainen spektaakkeli, jota olisi voinut näin mainiolta kirjailijalta odottaa, mutta pikku-hauska leppeä kuittaisu kuitenkin. Päähenkilö Anni on töissä kiuas-firmassa ja naimisissa formuloihin hurahtaneen Santerin kanssa. Firman työntekijöitä sitten alkaa kuolla ihan urakalla. Anni joutuu poliisin silmätikuksi. Kirjassa oli monta hauskaa pikku-juttua, mutta ei mitään oikein isoa. Oikeasti, tämä voisi olla elokuvana ihan hauska.

Helmet-haasteessa: 14. Kirjassa harrastetaan 

Antti Tuomainen; Veljeni vartija

 Tämmöinen sukutarina isien synneistä ja sukupolvien ketjusta ja... no, kevyt ja hyvin nopealukuinen. Ei parasta Antti Tuomaista, joka muutoin on ihan lempikirjailijoitani. Mutta tämä taitaakin olla Tuomaisen ensimmäinen romaani.

Antti Tuomainen; Majavateoria

 Vakuutusmatemaatikko ja seikkailupuiston pyörittäjä Henri Koskinen seikkailee kolmannessa romaanissaan. Taas tulee ruumiita tahattomasti ja vähemmän tahattomasti. Henri itse on saavuttanut seesteisen tai ei-niin-seesteisen elämänvaiheen parisuhteen vakiintuessa ja uusio-isänä osallistuu (jälleen kerran) vapaaehtoisesti tai vähemmän vapaaehtoisesti isä-kerhoon. Pahikset lyövät kapuloita rattaisiin kilpailevan seikkaulupuiston avulla. Moottorikelkkailija oli huippu, ja matka senkun jatkuu... Ihan mahtava persoona tuo Henri Koskinen.

Antti Tuomainen; Hirvikaava

 Hirvikaava on jatkoa Jäniskertoimelle ja kertoo samasta seikkailupuistosta, jonka vakuutusmatemaatikko Koskinen on siis perinyt veljeltään. Tällä kertaa kapuloita rattaisiin laittaa Suomen Leikki Oy, joka ei suostu myymään Hirvihyppy-laitetta Koskiselle. Sitten siinä saattaa syntyä jokusia ruumiita ja jokusia yllätyksiä. Antti Tuomainen on kyllä ihan super-pro kirjoittamaan, mutta Jäniskertoimesta pidin vielä enemmän, kuin tästä. Sarjan seuraava osa ilmestynee joskus syksyllä.

Antti Tuomainen; Jäniskerroin

 Jälleen mainiota mustaa huumoria Antti Tuomaiselta. Ihan kaikkia Tuomaisen kirjoja en ole vielä lukenut, mutta kaikki lukemani ovat olleet aivan huippuhauskoja. Niin tämäkin Jäniskerroin, jossa vakuutusmatemaatikko Henri saa työstään potkut, koska ei koe mielekkääksi työpaikan uusia järjestelyjä, fantastista kimppafiilistä, uinuvan potentiaalin käyttöönottoa ja henkisen kasvun vapauttavaa itsensälöytämistä. Sen sijaan Henri perii veljeltään seikkailupuiston ja sen työntekijät, mutta valitettavasti myös velat. Kaikkea hullua pääsee tapahtumaan, kun Henri rämpii kuiville. Tässä nähdään mitä tapahtuu, kun vastakkain pistetään vakuutusmatemaatikko ja rikollisjengi. Että tykkään näistä Tuomaisen luomista mies-hahmoista!

Helmet-haasteessa kohtaan: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Antti Tuomainen; Pikku Siperia

 Pikku Siperia oli yksi ihan vuoden parhaita lukemiani kirjoja. Suorastaan nerokkaan hauska pikku pätkähdys.

Päähenkilö on syrjäkylillä asuva pappi, joka pestautuu museoon vartioimaan taivaalta pudonnutta meteoriittiä. Meteoriitilla on monta ottajaa; se on arvioitu miljoonien arvoiseksi. Sen perässä on niin rikollisia idän suunnalta, kuin paikallinen ralliautoilija-Tarvainenkin, jonka autoon meteoriitti pudotessaan mätkähti. Pappi, Joel, pitää meteoriitin vartiointia missionaan. Tämä saa hänet monenlaiseen seikkailuun, joissa ikään kuin vahingossa tapahtuu yhtä ja toista hörähdyttävän hauskaa. Olen ihan varma, ettei missään muussa kirjassa ole veitseniskusta tullutta verenvuotoa tukahdutettu pefleteillä.

Kirja oli ihanan hupsu. Vain yksi asia puuttui. Olisin halunnut, että kirjan viimeinen lause on Kristan lausuma: "Kultaseni, olen muuten taas raskaana. Me saamme uuden vauvan!"

Antti Tuomainen; Synkkä niin kuin sydämeni

Pikkukiva dekkari, joka ei ollut minusta juoneltaan kummoinen, mutta Tuomainen on niin hyvä kirjoittamaan, että lukisin varmaan moottorisahan käyttöohjettakin, jos se olisi hänen kirjoittamaansa. Selkeää, vaivatonta, helppoa ja ytimekästä suomen kieltä.
Synkkä niin kuin sydämeni -romaanin päähenkilö on Aleksi Kivi, jonka äiti on kadonnut pari vuosikymmentä sitten. Koska poliisista ei ole ollut mitään apua, Aleksi päättää selvittää itse, mitä tapahtui. Hänellä on jo suunnitelma ja aavistus. Tätä noudattaakseen hän hakeutuu Henrik Saarisen palkolliseksi.
Toivon Tuomaisen kirjoittavan vielä paljon (hyvin paljon!) kirjoja. Niitä odotellessa...

Antti Tuomainen; Palm Beach Finland

Jokainen lukija varmaan sijoittaa oman Palm Beach Finlandinsa omaan maantieteellisen lokeroonsa ja ajattelee sitä juuri hänen kotikaupungin leirintäalueena, tai naapurikunnan vastaavana. Tai ainakin kesälomapaikkakuntansa hiekkarantana. Niin eläväksi Tuomainen kuvasi kirjassa Jorma Leivon perustaman uuden aikakauden leirintäalueen. Palm Beach Finlandissa on kaikki, mitä oikeallakin palmurannikolla, mutta ei ärsyttävää kuumuutta, helottavaa aurinkoa, hellettä, palanutta ihoa ja hikoilua. Menestyksen täytyy olla taattu, kaikki haluavat Palm Beach Finlandiin! Leivon vaan täytyy ostaa vielä vähän maata leriintäalueen kupeesta, mutta harmillisesti ainakaan perintötilan omistaja Olivia ei ole halukas myymään.

Kakkosluokan mafia, Robin ja Chico, rantavahti ja kokki, ovat omiaan pelottelemaan neitiä ja onnistuvat vahingossa murhaamaan miehen. Mikään muu näiltä tunareilta ei sitten oikein onnistukaan ja murhakin taitaa olla vahinko.

Murhaa tutkiakseen leirintäalueelle majoittuu keskusrikospoliisin peitetehtävissä toimiva Jan Nyman.

Voi hyrsky, miten oli hupaista kirja. Mies joka kuoli oli parempi, mutta tämä sitten hyvä kakkonen.

Antti Tuomainen; Mies joka kuoli

Olen löytänyt yhden lempikirjailijani! Valitettavasti tämän jälkeen on enää kolme tai neljä lukematonta Tuomaista. Mutta varmasti lisää tuleen. Enpä olisi ikinä uskonut tätä, kun luin Parantajan, josta en pitänyt en sitten yhtään.

Mies joka kuoli oli ihastuttava lukuelämys! Se kertoo haminalaisesta sieniyrittäjästä Jaakko Kaunismaasta, jonka kotikaupunkiin tulee kilpaileva sienialan yritys. Juuri sitä ennen Jaakko on saanut lääkäriltään diagnoosin: hänet on myrkytetty. Kenellepä siinä ei olisi vähän sulattelemista. Uusi järkytys kohtaa ystäväämme Jaakkoa siinä vaiheessa, kun hän ajaa kotiinsa kertomaan asiasta vaimolleen. Pikku-vaimo kun harrastaakin terassinsa aurinkotuolissa jotain ihan muuta, kuin aviomies on kuvitellut. Ja tämän jälkeen aviomies ei varmasti katsele aurinkotuoleja enää samoilla silmillä.

Kirja ei ole varsinaisesti ihan dekkari, vaan enemmänkin vain sinne päin kallellaan, mutta aivan mainio lukuromaani. Vähän veijarimainen, vähän kiusoitteleva, juonivetoinen, hauska, asiallinen, tarkka, jännittävä, vauhdikas, helppolukuinen, miehinen... Kaikinpuolin napakymppi.

Ja nyt sitten täytyy sanoa, että pidin erikoisesti siitä, että kirja oli sijoitettu kotikaupunkiini Haminaan. En tiedä mistä kirjailija on tietonsa ammentanut, mutta rakennukset, maantiede ja kaupunkikaava oli kyllä kohdillaan.  En usko että koko ikänsä Haminassa asunut random-ystäväni osaisi kuvata tieverkostoa tällä tarkkuudella. Tästä lähin ajattelen aina matsutake-sieniä, kun ajan sen paikan ohi, johon Tuomainen oli romaaninsa sieniyrityksen sijoittanut. Olisi paljon mukavampaa, jos siinä olisi sieniyritys.

Antti Tuomainen; Kaivos

Löysin Kaivos -romaanin sopivasti kirjaston suosittelemme -hyllystä, kun tarvitsin Helmet -haasteeseen kirjaston henkilökunnan suositteleman kirjan (kohta 50.) Olin ihan varma, etten ole koskaan lukenut Tuomaista.

Olin väärässä. Olenhan sittenkin lukenut Tuomaisen Parantaja -romaanin, joka sijoittui tulevaisuuden Helsinkiin. En pitänyt siitä kirjasta, sillä se oli mielestäni vastenmielinen.

En pitänyt Kaivoksestakaan täysin, se oli niin… miehinen, jäykkä ja kuvailematon. Mutta ei tämä nyt varsinaisesti huonokaan ollut, ehdottomasti kohtuullisempi kuin Parantaja. Ja sain luettua kirjan läpi vaikeuksitta.

Kirjan päähenkilö on toimittaja Janne Vuori, joka alkaa tutkia Suomalahden kaivoksen mahdollista osuutta ympäristörikokseen. Tonkiessaan asioita hän saa tappajat peräänsä.

Tässä toimittaja-Jannessa oli jotain ikävää, ehkä siksi en ihastunut täysin. Hän oli itsekäs, työlleen liiaksi omistautunut ja hajamielinen perheettään kohtaan. Tavallaan Janne teki itsestään marttyyrin niistä asioista, joissa hänellä ei oikeasti olisi ollut varaa marttyroitua. Janne unohtaa vaimon menemiset ja tulemiset, työhaastattelut, perheen vieraat ja kyläilyt, lapsen hoitomaksut, tarhaanviennit, vahtimiset… eli asiat joita vaan yksinkertaisesti ei saa unohtaa. Ajatuksissaan Janne taatusti ajatteli, että oikeastaan hänelle ei kuuluisi mokomat pikkuseikat ja häntä ei ainakaan voi syyttää niistä, vaan on naisten (ja vaimon) syytä, että häntä rasitetaan sellaisilla. Ja taas ollaan niin marttyyria. Janne Vuori oli aika ikävä ihminen.

Kirjassa Janne kohtaa myös isänsä, joka on pysynyt 30 vuotta poissa ja saapuu nyt yllättäen Helsinkiin ja ottaa yhteyttä.