Olipas huippukiva jännäri tämä Jääkaksoset. Epäuskottavuuksia kyllä löytyi ihan roppakaupalla ja loppuratkaisu oli mielestäni huono ja laimea, mutta koko matka sinne oli jännittävää ja sujuva-lukuista tekstiä. En ollut aikaisemmin lukenut mitään Tremaynelta ja tein muuten hirvittävästi töitä löytääkseni tiedon, onko kyseessä mies- vai naiskirjailija! (Koska kokoan tilastoa siitä, mikä on vuosittainen mies-/naiskirjailijoiden osuus lukemistani kirjoista). Kyseessä oli mies.
Kirjan perhe on menettänyt lapsen, toisen identtisistä kaksostytöistä. Perheessä on ongelmia, surua ja vaikeuksia ja siksi he päättävät muuttaa Skotlantiin majakkasaarelle pois vanhoista elinympäristöistä. Toipumaan. Tällaisista tykkään: suljetuista ympäristöistä, maalaiselämästä, extreme-selviytymisestä, koska ne ovat usein hyytävän jännittäviä, mutta myös koska löydän niissä aina jotain epäuskottavuuksia. Tässä niitä epäuskottavuuksia oli enemmän, kuin jaksaa luetella. Mutta jännittävää oli se, ettei mihinkään voinut luottaa ja uskoa. On aina kiva, kun lukijaa vähän huijataan hyvän maun puitteissa ja välillä saa hölmistyä ja ihmetellä, miten tämä kaikki nyt oikeasti onkaan. Jääkaksosissa lukijan on tarkoitus epäillä, tapahtuuko saarella jotain yliluonnollista, miksi eloon jäänyt tytär väittää olevansakin se kuollut sisar. Peilata omia tunteitaan: pelottaisiko minua, jos olisin nyt tämä äiti ja tyttäreni käyttäytyisi, kuten hän kirjassa käyttäytyi. Ja onko vanhemmilla jotain tekemistä menneen tragedian kanssa. Ja jos, niin kummalla heistä.
Ai niin; muutaman kerran tuli kyllä mieleen Stephen Kingin Hohto =).
Aion lukea lisää Tremaynelta.
Helmet 2020 -haasteessa menee kohtaan:
41.
Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:
| 12. A
book that passes the Bechdel test |
|