Joskus on hauska tarttua tällaisiin kirjoihin, joista ei
ole koskaan kuullut mitään. Sain tämän vahingossa käsiini työpaikkani
kirjastosta, josta löytyy ammattikirjallisuuden lisäksi kourallinen ihan
ihmeellisiä sekalaisia romaaneita. Kirjastojen poistomyyntejä,
asiakaslahjoituksia ym.
Sally Salminen oli
kirjailijana kai aika tuntematon, mutta siihen nähden ihmeen mukavan romaanin
hän onnistui Pitkästä keväästä saamaan. Kyllä tämä ihan kestää lukemisen tänä
päivänäkin, mikä on minusta aika ihme, sillä toistaiseksi vain Helvi Hämäläisen ja Mika Waltarin teokset ovat kestäneet ajan hammasta hyvin. Toivo Pekkanen on jo sillä rajalla. Maria Jotunin Huojuva talokaan ei mielestäni ollut tämän tasoinen. Ja nämä kaikki mainitut ovat siis kirjoitettu jotain välillä -32 -45.
Pitkä kevät kertoo ahvenanmaalaisen Marianan kasvutarinan
pikkutytöstä emännäksi. Elämän matkan varrelle ei satu kovin monenmoista
huikeaa sattumaa, mutta tällaista pientä ja maanläheistä. Vähän tässä on
naisemansipaatiota mukana, maataloustöiden kovuutta, lehtolapsia, rakkautta ja
romantiikkaakin ja kaunista luontoa.
Kirjan alkupuolella en ollut vielä kovin vakuuttunut,
mitä tästä seuraisi, mutta pikkuhiljaa loppuaan kohden kirja muuttui
kiinnostavammaksi.
Ihania vanhoja sanoja tuli vastaan muutamia: myymäpöytä ja tadikko. Nykyään sanottaisiin kai myymäläpöytä, myyntipöytä tai -tiski. Ja tadikko! Sehän on talikko =). Vai vieläköhän jossain alueella käytetään tuollaista hauskaa sanaa.